Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Puntari: Syysmuotia muksuille

Kehaisin tuolla aikaisemmin, että meillä on ihan oma Ikea, eli meidän navetta (tosin meidän ikean tuotteet ovat pääasiassa täyspuuta, eikä mitään kennolevyä...).
Eilen huomasin, että meillä on itseasiassa myös oma Lindex! Kun vanhempi tytöistä lähti kerhoon, minä ja Saima syöksyttiin vintille pönkimään syysvaatteita. Lauantaina siivosin jo navetasta 4 epämääräistä pussillista vauvanvaatteita kiertoon pistettäväksi, ja sieltä bodyjen ja potkuhousujen seasta löytyi myös isompia vaatteita. Vintistä löytyi sitten pari pussillista lisää trikoota.
Mairelle löytyi 110 senttisiä arkivaatteita tosi hyvät setit. Se etu tällaisessa pienessä paikassa asumisessa on, että äidit kierrättävät rohkeasti vaatteita ja leluja perheeltä toiselle. Olenkin joutunut ostamaan tosi vähän uusia vaatteita lapsille, ja sekös mun rahapussille sopii. (Ylipäänsä lasten "stailaus" ja viimeisen muodin mukaan pukeminen ei vaan ole meikeläisen juttu...).
Saimalle löytyi navetan pussista vaaleanpuna-violetit haalarihousut. Sakke totesi, että nehän kävis Sappeen retro-laskettelupäivään... Kuin tilauksesta eilen löytyi saman asun takki vintissä olevasta kassista. Ja kun neiti puki ne päälleen asu näytti oikeastaan aika somalta. Eli päätyi käyttövaatteeksi tähän alkusyksyyn, vaikka ehkä vähän 90-lukua tyyliltään onkin!

Lappuhaalarimalli takaa sen, että pöksyt pysyy ylhäällä ja selkä lämpöisenä.


Vaateruljanssi, jota täytyy tehdä säännöllisin väliajoin, koska nuo lapset tuppaavat jatkuvasti kasvamaan ulos vanhoista vaatteistaan, on oikeasti aika ärsyttävää. Tällä kertaa se sujui kuitenkin aika tehokkaasti ja kivuttomasti. Se hyvä puoli tässä hommassa on, että tulee järjesteltyä muksujen vaatekaappi edes muutaman kerran vuodessa. Oma kaappini onkin sitten ihan oma lukunsa...





"Lindexillä" käymisen lisäksi tiistaihin sujahti lopulta myös pistäytyminen "lelukaupassa" kun ystäväni Sanna kysyi kerhokeikallamme, että huolisiko likat heidän lasten vanhan Brio-maatilan. Sanna kiikutti sen sitten mulle, kun haettiin lapsia kerhosta. Tällä hetkellä tuolla ihanalla maatilalla asuu joukko My Little Ponyja ja joku rikas kaivinkonekuski, kun on oikein kultainen pirssi piharakennuksessa parkissa.



Tänään kävin aamulla hammaslääkärissä (olin reipas, en itkenyt) ja olen miettinyt, mitä sitä koko viikon tekisi. Sunnuntaina olisi tarkoitus Messilässä ajaa Finlandia MTB ja 36 km, mutta oikea sisäreisi on vihotellut nyt pari viikkoa ja yritän antaa sille lepoa ennen Finlandiaa. Ei siis suunnistusta tänään, eikä tällä viikolla oikein mitään muutakaan, vain kevyttä tössöttelyä. Sunnuntaina sitten hanat kaakkoon ja hyvällä jalalla maaliin. Toivottavasti!

2 kommenttia:

  1. Täällä kanssa on kierrätetty omien ja naapurin lasten vaatteet, urheilukamppeet ja jalkapallomaalit :) Tosin nykyään ei ysiluokkalaiselle pikkuveljelle enää lukiolaissysterin vanhat vaatteet kelpaa - eikä mahdu!
    Paljon on kuitenkin saatu antaa vaatetta ja lelua aikanaan kiertoon ja hyvä niin. Siltikin jää vielä omiksi tarpeiksi kirpputorille vietävää...

    VastaaPoista
  2. Ihana Saima! :D Ihan huippumalli haussa -ainesta!

    H

    VastaaPoista