Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

tiistai 12. syyskuuta 2017

Puntari: (Liian) hyvä soppa



Soppa syksyn väreissä

öljyä
400 g jauhelihaa
1 iso sipuli
2 kynttä valkosipulia
kokonainen paprika pilkottuna
kaksi porkkanaa ohuiksi suikaleiksi pilkottuna
pussillinen pakastekasviksia (käytin kruunukasviksia)
kasvisliemikuutio
mustapippuria
5 dl tomaattimehua (tomaattimurskakin käy, lisää silloin veden osuutta)
5 dl vettä
5 dl värikästä kierrepastaa
1/2 prk Koskenlaskija ruoka (chili) -versiota

 Paista jauheliha ja sipulit öljyssä. Lisää kasvikset, vesi, tomaattimehu, kasvisliemikuutio ja mustapippuri. Anna kiehua jonkin aikaa. Lisää pastat, keitä ne kypsäksi ja keittämisen loppuvaiheilla lisää Koskenlaskija. 
   Tarjoa keiton kanssa rejuustoa ja vaaleaa leipää. 
   Kasvisversion saat, kun korvaat jauhelihan esim. soijalla tai mifulla.

Jos mä oisin sä, tekisin heti tuplana tämän ohjeen. Tuntuu uppoavan sen verran hyvin niin aikuisille kuin lapsillekin!

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Puntari: Äitiyden mysteerit

Yllätin kesällä itseni yhtenä päivänä itkemästä kodinhoitohuoneesta keskellä kirkasta päivää.
Jostain vintiltä löytyneen kesäkassin pohjalta oli ilmestynyt vihreä muumikuvioinen huivi, jota ripustin pesun jäljiltä kuivumaan pyykkitelineelle.

Huivin näkeminen nostatti tekojärven kokoisia kyyneleitä silmiini. Mieleeni lipuivat yhtäkkiä ne loputtoman pitkiltä tuntuneet kesäpäivät, kun tytöt olivat pieniä. Ne päivät, kun oli hirmuinen helle, levitin nöpönenärasvaa (Mairen nimitys aurinkorasvalle) pienille pullelle poskille ja kietaisin muumihuivin lapsen päähän suojaamaan auringolta. Ne päivät, jotka tuoksuivat vesimeloonille ja apilankukille, ne jotka täyttyivät uimakouluista, käsivarsikellukkeista ja rantaeväistä. Ne päivät, jotka hitaasti muuttuivat illaksi ja sain peitellä kaksi uupunutta lasta omiin sänkyihinsä.

Ja kaipaus, joka tuossa hetkessä noita elettyjä päiviä kohtaan nousi, tuntui pohjattomalta.

Lasten kasvaminen on yksi oman äitiyteni suurimmista mysteereistä.
Oikeasti noihin muistoihin nousseisiin kesäpäiviin on kuulunut myös raivareita, pissaisia pikkuhousuja, kutisevia hyttysenpuremia, ruvella olevia polvia ja yksi väsynyt äiti.
Jos jotain olen oppinut niin sen, että aika todellakin kultaa muistot.
Kun paneudun tarkemmin tuohon aikaan kun lapset olivat pieniä, muistan toki senkin, että joinain päivinä sitä vain toivoi selviytyvänsä seuraavaan päivään hengissä. Muistan toivoneeni, että lapset kasvaisivat ja minä pääsisin vähemmällä.
Ja nyt kun niin on käynyt, nyt kun ne osaavat tehdä itselleen voileivän jääkaapista, käydä itsenäisesti uimahallissa ja puhua kieliä, minä yhtäkkiä löydän itseni vetistelemästä ja kaipaamasta menneitä.

Oikeasti. Mitä hittoa?!

Tänä vuonna juhlimme hääpäivää, joka oli 14. Siinä samalla tulin paljastaneeksi Sakarille, että oikeastaan en tiedä yhtään, mitä meidän elämä on sitten, kun lapset muuttavat pois kotoa. Ja se voi tapahtua jopa jo kuuden vuoden päästä, jos täältä maalta lähtee johonkin erikoislukioon. Sillä en ole osannut luoda tuolle ajalle vielä ajatustakaan.
Enkä todellakaan ole valmis siihen.
Ja on ihan turha tulla sanomaan, että mitä sitä vielä murehtia.
Ettäs tiedätte.
Sillä minä kyllä murehdin.
Sanotaan, että lapsen kotoa muuttaminen on äidille surutyön paikka, kuin pieni kuolema.

Miten tuohon hetkeen sitten valmistautua?
Tärkeää on tietysti se klassinen hetkessä eläminen ja nauttiminen siitä, mitä on tässä ja nyt.
Mutta ehkä tärkeintä on se, että äidilläkin on pikkulapsivuosien jälkeen taas luotuna ihan oma elämä. Jokin, joka toimii turvatyynynä silloin, kun lapset pakkaavat tavaroitaan muuttolaatikoihin ja sulkevat kotioven perässään.

Tässä kesän aikana asioita on tullut prosessoitua paljon.
Kaipaus pikkulapsiajan idyllisiin kesäpäiviin on asettunut oikeisiin mittasuhteisiin, eikä tulevaisuus jonain muuna kuin 24/7 äitinä enää tunnu ihan niin pelottavalta kuin ennen.

Oikeastaan se tuntuu aika kutkuttavan kivaltakin ajatukselta. Ihan uudelta elämänvaiheelta.
Ja kun se aika koittaa ja olen (nykäsmatin sanoin) hyppyrinnokalla ihan up yours, minä aion hitto vie ponnistaa.
Pitkälle.



tiistai 29. elokuuta 2017

Puntari: Saariselkä MTB Stages - kivusta nautintoon?!

Tämä vuosi 2017 on ollut jollain tavalla pyöräilylle omistettu vuosi, eli suunnistus ja juoksentelu on jäänyt vähemmälle. Ihan hyvä näin.
Jo kahtena aikaisempana vuonna on tehnyt mieli sinetöidä mtb-kausi jollain kivalla tapahtumalla, mutta se on sitten jäänyt oman saamattomuuden vuoksi vain suunnitteluasteelle. Siitä opiksi ottaneena laitoin jo heinäkuussa ilmoittautumiset sisään Saariselkä MTB Stagesiin yhdessä Sakarin kanssa.
S oli käynyt jo 2 kertaa kyseisen etappiajon polkemassa ja sitä kovasti hehkuttanut. Sen verran haasteellisen kuvan sain reiteistä, että laitoin ilmoittautumisen kuntosarjaan, jossa matkojen piti olla jotain 10-40km välillä.

Saariselälle startattiin torstaina heti mun työpäivän jälkeen puolilta päivin. Seurueessa oli mun ja Sakarin lisäksi Kari, joten kolmen hengen tiimillä lähdettiin puskemaan kohti Suomen pohjoisinta osaa. Ennakkotietojen mukaan syksy oli todellakin saapunut Lappiin, eivätkä kelit luvanneet hyvää. Caddyn tavaratila huusikin hoosiannaa, kun mukaan oli pakattu pyöräilykamojen lisäksi kaikki muu tarpeelliseksi koettu pelastusliiveistä pitkiin kalsareihin.
Matkan aikana kuultiin kaiken maailman katastrofiennustuksia tulvivasta Tolosjoesta ja ensilumesta Lapin tunturialueille. Hurrikaani sentään tajusi iskeytyä eri mantereelle. Myös muutaman pyöräilykaverin "kannustavat" puhelut pitivät seurueen seikkailuhenkeä yllä!


Saavuttiin majoitukseen keskiyöllä ja uni maistui yllättävän hyvin. Aamu valkeni säätiedotusten mukaisesti, eli vettä satoi kaatamalla ja lämmintä oli muutama aste. Ei muuta kuin psyykkaamaan itseään päivän koitokseen.
Poikien sarjan startti oli puolen päivän aikaan, vartti ennen meitä kuntosarjalaisia. Mulle iski heti henkinen ahdistus, kun kuulin, että lähtöpaukusta painetaan parin kilometrin nousu Kaunispään huipulle. Meitsi sattuu aika vahvasti inhoamaan ylämäkiä (ja vähän pelkään alamäkiä), joten tiesin pääseväni pois mukavuusalueelta.

Itse ajo meni hyvin ja 11 km reitin poljin omasta mielestäni yllättävän sujuvasti. Huurustuneet ajolasit takasivat sen, ettei reittiä nähnyt kunnolla, joten laskuissa uskalsi päästellä melko rennolla otteella kun ei tiennyt mitä edessä oli. Heti reitin alkupuolella järkyn isoissa lammikoissa kastellut varpaat vetivät jäähän ja maalissa pakarat olivat tunnottomat, mutta mökillä pääsi onneksi saunaan ja lämmittelemään. Pojilla reissu oli 50km ja reilun kolmen tunnin jälkeen hekin pääsivät siisteihin sisätiloihin. Kamojen puhtaaksi saaminen ja kuivattaminen takasivat riittävän ohjelmanumeron perjantai-illalle. Ei olisi ehkä kannattanut kaatua sellaiseen mutapoteroon.

Lauantai ei paljon parempana valjennut. Edelleen vettä ja kylmää. Pojilla 80 km ja mulla 25 km. Sama Kaunispään huiputus heti alkuun. Se tuntui, ihme kyllä, edellispäivää helpommalta. Reitti kulki kolmen huipun kautta, joten ylämäkiä oli taas riittävästi. Aivot piti heittää tiettyyn moodiin, niin johan niitäkin jaksoi polkea. Olin tyytyväinen itseeni, vaikka meno tuntuikin tahmeammalta kuin edellisenä päivänä.
Maalissa menin huoltoteltalle nauttimaan lämpimästä mehusta ja muista tarjoiluista. Paikalle saapuneiden toisten kisailijoiden kanssa oli mukava vaihtaa kokemuksia. Huoltoteltalle saapunut oululaismies alkoikin siinä houkutella, että lähtisimme vielä heittämään jonkun verryttelylenkin.   Sovittiin, että käydään vaihtamassa kuivat kamat päälle ja treffataan yhdeltä mestoilla. Niinhän sitten tehtiinkin.

Keitin pikaisesti mökillä kahvit termariin, vaihdoin kuivan väliasun ja sadeasun päälle ja lähdin takaisin pyörän selkään. Poljimme retkeilyreittiä pitkin Iisakkipään kupeeseen kannustamaan pitkän matkan menijöitä. Juuri kun olin saanut päiväkahvit hörpättyä ja 4-5 kuskia kannustettua, soi puhelin ja pyöränsä hajottanut Kari kaipaili kyytiä Kiilopäältä takaisin mökille. Ei muuta kuin rescuepartio matkaan. Mies oli onneksi ehjänä - etuvanne ei.
Sakari nilkutti polvivaivaisena oman reittinsä loppuun ja illalla taas palauduttiin hyvän kisa-aterian ja yleisen oleilun merkeissä. Karille yritettiin etsiä uutta etuvannetta lainaan, mutta ei lykästänyt.


Sunnuntaille luvattiin alunperinkin parasta keliä ja niin siinä kävikin. Lämpöasteita oli muutama enemmän ja sade oli kaikonnut. Kympiltä starttasimme viimeiselle etapille, joka oli meillä kuntosarjalaisilla 13,5km ja täysmatkalaisilla 50km. Tällä kertaa mekin päästiin nousemaan Iisakkipäälle ja ylämäkeä riitti. Jollain kierolla tavalla näistä ylämäistä oli alkanut jopa vähän nauttia, ja fiilis oli jokaisen kukkulan päällä aika hemmetin hyvä. Kivusta nautintoon oli matkaa siis se 3 etappia.
Maalia kohti lasketeltiin laskettelurinnettä pitkin jarrulevyt savuten, noustiin vielä pari ylämäkeä pää höyryten ja survottiin itsemme yhden suon poikki. Hauskaa oli!



Kari jätti kolmosetapin väliin mutta Sakari starttasi ja pääsi maaliinkin.
Oma sijoitus naisten adventure-sarjassa oli toinen ja Sakari omassa sarjassaan kahdestoista. Palkintojenjaon jälkeen päästiin vielä viimeiselle kisalounaalle ja sitten mökille saunaan ja pakkailemaan.

Maanantaiaamu valkeni aurinkoisena. -2 ja maa kuurassa. Satumaisen näköistä kaikkialla. Ehkä vähän kohtalon ivaa, ettei tällaisesta säästä päästy nauttimaan viikonlopun kisakoitoksissa.
Toisaalta mä kyllä tykkäsin näistä ääriolosuhteista...kun muta rahisi hampaiden välissä ja pyörä upposi suohon, sitä tunsi olevansa jotenkin 110% elossa.
Saariselkä MTB stages - rakkautta ensi kokemuksella! Ensi vuonna sitten pidemmille matkoille!


maanantai 28. elokuuta 2017

Halkomäki: Kaipausta ja kasa rapulaisia

Takan rätinä on hiljentynyt hehkuvaksi hiillokseksi. Lattia tuntuu kylmältä jalan alla. Mukillinen teetä lämmittää aivan erityisen ihanasti. Ollaan palattu kotiin mökkiviikonlopun vietosta. Sisällä on koleaa, kalsaa, kylmänkosteaa. Syksyn ote on hiipinyt nurkkiin. Hitto, en tykkää tästä yhtään!

Viikonloppu oli erityisen mukava. Meillä oli mökkiseurana Tiinan ihanat tähtisilmäiset tytöt, ja hyvä meininki serkkupoikien kanssa kolmeksi päiväksi oli taattu. Viikonlopulle oli suunniteltu lasten omat rapujuhlat, tai oikeastaan juhlat ravuille, niin kuin Saku ne jo kaksi vuotta sitten lanseerasi tietämättä yhtään mistä puhui. Oli vain kuullut aikuisten menevän rapujuhliin, ja päätellyt, että niiden täytyy olla jotkut rapujen kunniaksi järjestettävät juhlat. Että on tanssia ja syödään hyvin ja ravut siinä juhlivat mukana! No viime kesänä jo suunniteltiin näiden pirskeiden pitämistä, mutta jotenkin se vain jäi. Nyt oli aika kypsä ja siihen tarjoutui oiva tilaisuus tyttöjen kaivatessa seuraa kun Tiina karkasi fillareineen muutamaksi päiväksi kohti pohjoista.



Perjantaina iltapäivästä mökillä alkoi heti mahdoton kalastaminen, sillä mato-onginta on serkusten ykkössuosikkipuuhaa. Ja rapusyöteille on aina käyttöä. Rankan viikon jälkeen ei paljoa muuta sitten jaksettukaan, vaan onkihommien jälkeen painuttiin saunan kautta unille sateen ropistessa yöllä huopakattoon.


Lauantaina pitkän aamiaisen jälkeen alkoi savusaunanlämmityspuuhat ja siinä ohessa ongittiin hieman lisää ja valmisteltiin illan juhlia. Lopulta päästiin saunan lauteiden hämärään ja parin uintireissun kautta pöytään herkuttelemaan. Pappa veti lapsille ravun syönnin perusteet -ohjeistuksen kaiken muun herkuttelun ohessa. Hauskaa oli! Saksiniekkojen parissa koettiin niin onnistumisen kuin epätoivonkin hetkiä, mutta lopulta jokaisella oli ainakin yksi rapulainen palasina lautasella.
Pimenevään iltaan sytytettiin lyhtyjä, soihtuja ja ulkotulia valaisemaan elokuun viimeistä mökkiviikonloppua, ja pimeyden laskeuduttua ammuttiin ilmoille muutama raketti. Kymmenen jälkeen ipanat painuivat petiin ja aikuiset tasasivat pulssia illan hulinasta.






Sunnuntaina harrastettiin vadelmien poimintaa, pihan siivoilua ja lautapelejä. Jännitettiin Tiinan viimeisen kisapäivän tuloksia. Iltapäivällä valoilmiö nimeltä aurinko näyttäytyi yllättäen ja lähdimme juhlistamaan sitä Vihavuoden Koskikahvilaan jäätelöille. Hämmästelimme Kukkianvirran alhaista pintaa ja yritimme bongailla kaloja kosken kuohuista. Jäätelöt koskimaisemassa maistuivat vielä ihan kesälle! Nam! Siitä sitten takaisin mökille pakkailemaan kamppeita ja siivoilujen kautta kohti kotia. Kotia, jonne siis oli hiipinyt se syksy nurkkiin.


Koko viikonlopun oli kylmä ilma. Hyytävä tuuli, sadekuuroja, rapia kymmenen lämmintä. Ja nyt on elokuu. Ei mikään oikea syksy vielä! Ja silti ilmassa on se syksyn kirpeys. Kylmyys. Kosteus. Ja mitä näitä nyt on. Mun koko vuoden eniten odottama kuukausi meni ohi kuin pikajuna, olematta ollenkaan oma itsensä. Jättäen jälkeensä vain valtavan kaipauksen. Vähän niin kuin koko kesä. Meni ennen kuin oli ollutkaan.


Mä en koskaan ennen ole valittanut säistä. Tai mua ei oikeastaan ole haitannut poikkeavat säät. Ne on mitä ne on, eikä niille voi mitään. Mutta viime helmikuussa löysin itseni ulkoa vesisateesta halkopino sylissäni sellaisen megalomaanisen itkupotkuraivarin kourista. Kunnon talvea ei ollut. Taaskaan. Minä rakastan talvea! Tarvitsen ne pakkaset! Lumen! Pimeyden! Tuiskun ja tuiverruksen. Kunnon talven. Yhtä lailla tarvitsen kesän, vaikka vain muutaman viikon mittaisena. Elokuuta minä rakastan! Elokuun tarvitsen kokonaan! Aurinkoiset lempeän lämpimät päivät kypsyvän luonnon äärellä. Korkean sinisen taivaan. Viljapeltojen kultaisen värin, vastaleikatun viljan tuoksun. Puimureiden hurinan pelloilla. Sen tunteen, että hetkessä eletyn kesän jälkeen saa heittää pienempää vaihdetta silmään, rauhoittua kotiin omien puuhien ja hillokattiloiden ääreen. Antaa ajatusten virrata. Hidastaa ja nauttia. Tuntea kesän lämpö vielä iholla ja muistoissa.


Niin että miten tästä nyt noustaan? Talvi oli aivan susi. Kesä meni ihan ohi. Elokuusta ei ollut tietoakaan, viimeisiä päiviä viedään. Miten tämä nyt yhtäkkiä ottaa näin koville???
Onneksi, kaikeksi onneksi, näihin omituisiin päiviin, viikkoihin ja kuukausiin mahtuu silti paljon mukavaakin. On silti jotain mitä muistella. Mukavia tapahtumia, hetkiä ja kohtaamisia. Ne nousevat suureen arvoon nyt, kun aurinkolotioneilla lutraamisen sijaan on ollut aivan jotain muuta puuhaa.


Takan hiillos on muuttunut muutamaksi oranssiksi pilkuksi ja keittiössä vallitsee suloinen lämpö.  Rapujuhlien jälkeenhän on hyvin yleistä olla ryytynyt ja silmä poskella, eli ihan niin kuin minä nyt. Saku on valvonut kaksi viimeistä yötä yskien hillittömästi yleisen tukkoisuuden ohella, ja minä tietysti siinä seuraksi sitten. Antanut lääkettä ja nukuttanut kainalossa mökin keittiön sohvalla kynttilän valossa. Taitaa ensi yökin mennä samoissa merkeissä yläkerrasta kantautuvasta köhinästä päätellen. Yskä, nuha, syksy...ja mitä näitä nyt on. Mutta tästä noustaan vielä!

Tervetuloa syyskuu!
Juuri muistin että minähän rakastan myös syksyä!


sunnuntai 20. elokuuta 2017

Puntari: Että sellaista kesää

Ristiriitaiset on tunnelmat tämän kesän suhteen. Tuntuu, ettei sitä kesää isolla Koolla tullut ollenkaan. Sitä sellaista, että voi pelkät varvastossut jalassa käyskennellä yötä päivää pitkin puutarhaa ja auringon jälkihehku lämmittää kehoa vielä pitkään senkin jälkeen, kun mollikka on laskenut horisontin taakse.
Ei tullut sellaista kesää, ei.

Sen sijaan paljon on silti ehtinyt tapahtua tämänkin kesän aikana. Eli ihan hyvä kesä tämä oli kaiken muun kuin kelien puolesta!

Tässä pieni highlight-kooste meidän kesästä:

1.  Nizza
Heti kesäloman aluksi lähdettiin Ranskaan kymmeneksi päiväksi. Se oli viisas veto. Olin täysin loppu työvuoden jäljiltä ja reissu laittoi pääkopan väkisinkin relausasentoon.
Meillä oli taas älyttömän onnistunut matka kaikilta osin. Majoitus oli vanhassa kaupungissa kattohuoneistossa. Avonaisista ikkunoista kantautui iltaisin musiikki ja ihmisten puheensorina viereiseltä aukiolta ja samalla pystyi seuraamaan auringonlaskua Nizzan kukkuloiden taakse (viinilasi kädessä).
Oltiin paljon rannalla, lenkkeiltiin, etsittiin geokätköjä, syötiin hyvin, vierailtiin nähtävyyksissä, käytiin junalla Italiassa jne. Sakke tietysti pyöräili. Lomalla sen oikeastaan hahmotti, kuinka isoja tytöt jo ovat. Niiden kanssa on helppo reissata ja kokea kaikkia juttuja yhdessä. Me vietettiin mm. ihana naisten päivä Villa Rotchildessa. Kumpikin tytöistä sai myös "oman päivänsä", jolloin he laativat päivän ohjelman ja muu perhe noudatti sitä. Olivat onnistuneita päiviä molemmat!




2. Juhannus
Juhannuksena oli kai ihan OK-kelit? Oltiin ekaa kertaa mökillä yötä. Sauna lämpes, luonnonkukkia haettiin tyynyn alle, syötiin taas hyvin. Mökki on aina <3


3. Tahko mtb
Tän vuoden Tahko mtb meni meiltä suorituksellisesti ihan päin sitä itseään, mutta reissuna se oli taas aivan yhtä mahtava kuin aina ennenkin.

4. Maire 10-v reissu
Olen luvannut tytöille, että vien heidät johonkin matkalle, kun täyttävät 10. Mairelle tuo ikä tuli täyteen tänä kesänä ja jo aikaisin keväällä hän valitsi juhlavuoden reissukohteekseen Suomen Turun. Itse matka sijoittui heinäkuun ensimmäiseen viikkoon, siihen ihan Ruisrokin kynnykselle. Yhtenä aamuna huristeltiin Pololla hotelli Caribian parkkikselle, lähdettiin siitä julkisen liikenteen kuskaamana (oli muuten ihan huippu bussikuski meillä, se veti samalla sellaisen opastetun kiertoajelun meille Caribia-Kauppatori-välillä) keskustaan. Maire halusi nähdä ehdottomasti Turun linnan ja Tuomiokirkon, Suomen Joutsenen ja Paavo Nurmi -stadionin. Kaikki ehdittiin mitä pitikin ja käveltyä tuli reilusti yli 10 km. Siinä vaiheessa kun päästiin hotellihuoneeseen ja pujahdettiin kylpytakit päällä kylpyläosastolle, oli takki aika tyhjä. Caribiassa oli onneksi mukavan rauhallista ja nautittiin seuraavanakin aamuna kylpylän hurjista liukumäistä ja lämpimistä altaista. Kerrassaan kivaa oli!

5. Kirkkarit
En tehnyt poikkeuksellisesti Kirkkareilla yhtään talkoovuoroa vaan ostin kolmen päivän rannekkeen ja olin viihteellä koko juhlien ajan. Oli ihanaa nähdä ja juhlia esim. Mirvan kanssa #kossupalma ja tanssia selkä märkänä Retrodiskossa. Hyviä keikkoja tarjoilivat mm. Juha Tapio, Robin ja Ankaran Nikke. Likat pääsi Robbarin kans yhteiskuvaan ja mun juhlat huipentui ihan pirskaleen hyvään Apulannan keikkaan. Sedät osaa edelleen heilua!

6. Tappara-juhlat
Tappara voitti (tietysti) taas kultaa keväällä ja joukkueen mitalijuhlia vietettiin (tietysti) taas Kuhmalahden Vehkajärvellä. Vähän jännitti etukäteen juhliin meneminen, olin nimittäin nähnyt unta että päädyn Saravon Pekan kanssa saunaan. Peksi oli kyllä paikalla, mutta saunaan ei päädytty. Sen sijaan päädyin Ojasen Jannen kainaloon <3

7. Entisten oppilaiden kesäväliarviointi
Viime kesänä aloitettiin perinne, että entiset oppilaani Sariolasta (olivat silloin ysillä ja mä osan luokanvalvoja) tulevat moikkaamaan opettajaansa ja mä teen siinä sitten vuosittaisen kesäväliarvoinnin tyyppien touhuista. Tänä kesänä kokoonnuttiin meidän mökille ja oli kyllä tosi mukava nähdä, kuinka nuorilla pöhisee elämässään. Mahtavia tyyppejä, joiden seurassa sitä itsekin nuortuu entisestään.

8. Sadan sortin päiväkahvit Aitoossa.
Kts Hannan tekemä postaus.

9. Reissu Lappiin
Me lähdettiin heti kummipoikani ihanien rippijuhlien jälkeen Lappiin lomalle elokuun ekaksi viikoksi. Keleiksi oli luvattu pelkkää vesisadetta, mutta todellisuudessa Lapissa oli mitä parhaimmat ulkoilukelit. Tuli pyöräiltyä tosi paljon ja tsekattua uudet maastopyöräilylle avatut reitit mm. Kukastunturille ja Hangaskurun laavulle. Karilan navettagallerian munkit eivät pettäneet tälläkään kertaa. Tytöt jatkoivat reissua vielä mummun ja papan kanssa Ranuan eläinpuistoon, Kuusamon tropiikkiin ja suurpetoeläinkeskukseen.



10. R3-festarit
Mun mielestä elämässä on aina tosi jännittävää törmätä uusiin ihmisiin ja asioihin. No, Kirkkareilla tutustuin vihdoinkin erääseen takavuosina meidän Jetset Lifestyle Finland -teamin märkien päiväunien kohteeseen, raikkulaiseen maanviljelijään (hänet valittiin joskus sata vuotta sitten Vuoden Nuoreksi Maanviljelijäksi, ja lehtikuvien perusteella me JetSet-tytöt olimme silloin aivan lätkässä häneen). Niin, siis Kirkkareilla tuo Ei enää niin nuori vuoden maanviljelijä vihdoin konkretisoitui lihaksi ja vereksi edessämme ja osoittautui paitsi tietysti edelleen jumalaisen komeaksi myös äärimmäisen mukavaksi. Ja muusikoksi. Ja festarijärjestäjäksi. Niinpä minä ja Hanna mentiin lipsauttamaan, että voitaisiin tulla sinne sen järkkäämille festareille töihin. Ja niinpä me sitten mentiin (oma postaus tulossa myöhemmin). Olipas ihan mielettömän mahtavat juhlat ja puitteet! Painakaa mieleenne Raikku Rokkaa ja Rakastaa ja tulkaa ensi vuonna messiin!

Muita kesän tosi kivoja juttuja ovat olleet muun muassa:
- lukeminen (innostus löytyi Nizzassa mukaan pakatun hömppäromaanin myötä)
- kirjastokäynnit
- tyttöjen yu-koulu Kyötikkälän kentällä
- runsas liikunnan (etenkin pyöräilyn) määrä
- siivousinto
- mökkeily ja kaikki touhut (mölkky, sulkkis, petankki) siellä

Että sellaista kesää! Nyt nokka kohti syksyä ja pimeneviä iltoja. Arki on alkanut töiden ja harrastusten puolesta melkoisella vauhdilla.
postauksen kuvat: Sakari

maanantai 14. elokuuta 2017

Kyllikit: Sadan sortin päiväkahvit

Ennen kuin tässä päästään irti Lapin reissun fiiliksissä, on ihan pakko kertoa meidän kylän ainutkertaisesta kesätapahtumasta joka ajoittui juuri siihen reissun alle. Se oli Kirkastuksen lisäksi toinen kyllikkien kesän kohokohdista!

Mehän ollaan paitsi sellaisia oman elämämme marttoja, niin myös ihan oikeasti Marttojen jäseniä. Aitoon Martat ovat tietenkin omalta osaltaan huomioineet Suomen juhlavuoden osana Pälkäneen kunnassa järjestettäviä sataa juhlavuositapahtumaa. Suomi100 - tapahtumia ideoidessa joku martoista sai melko villin idean siitä, että järjestettäisiin kaikille avoimet päiväkahvit, joissa tarjottaisiin sataa erilaista sorttia kahvipöydän herkkuja. Koska Martat ja kahvi kuuluvat saumattomasti yhteen. Ja koska päiväkahvit ovat vahva osa suomalaista kulttuuria. Ja siksikin, että meillä on valtavasti suomalaisissa kahvipöydissä vuodesta toiseen viihtyviä herkkuja jotka ansaitsevat nousta parrasvaloihin niiden vanhojen ja osin unohdettujenkin lisäksi. Samalla päätettiin tietysti viettää myös kansallispukujen tuuletuspäivää, sillä upeat puvut ansaitsevat päästä edes juhlavuonna näyttävästi esille.


Ja ei kun tuumasta toimeen! Melko pienellä mutta pippurisella porukalla näitä pitoja ryhdyttiin valmistelemaan ja sitten lopulta Martan päivän lähestyessä pystyttämään ihan keskelle Aitoota, Marttilan tilan vehreään pihapiiriin. Arvaatte varmaan että jos tämä marttailu nyt on ihan meidän kyllikkien spessujuttuja, niin leipominenhan saa meidät aivan villeiksi! Oikeastaan kolmen sukupolven kyllikit pitivät uunit päälle ja essut eteen, sen verran asiasta innostuttiin. Eniten pöhinää löytyi Halkomäestä, jossa ensimmäiset leivonnaiset nostettiin uunista pakastimeen heti kun raparperin varret pilkottivat maasta. Leipomisen hektisimmät vaiheet olivat kaksi viikkoa ennen juhlia, kun kaikki perinnesuosikkireseptit kaivettiin kätköistä. Purkit ja purnukat täyttyivät sokerikaneliässistä, lusikkaleivistä, suklaasydämistä, Eila-anopin pikkuleivistä, siirappipipareista, Hanna-tädin kakuista, pähkinäpikkuleivistä ja mitä näitä nyt onkaan. Aika montaa eri sorttia äidin kanssa taikinoista väännettiin. Ja kivaa oli! Niin kivaa, että välillä mietittiin ollaanko tässä ihan täysjärkisiä. (Onneksi tiesimme, että samalla hetkellä uunien ääressä hääräsi monta muutakin meitä hurahtaneita, eli ei hätää...)
Kahtena viimeisenä päivänä minä laitoin liukuhihnan pyörimään ja tein paistettavat juustokakut sekä hyydykekakut. Taisin siinä vähän lisää mokkapalojakin leipoa. Ja jotain muuta pientä. Ja sitten päivää ennen kekkereitä käytiin valmistelemassa porukalla puitteet kuntoon, pöydät tarjoilutelttaan ja vieraille, kahvinkeittopaikat sun muut valmiiksi. Pakko todeta että melko täpinöissäni olin siitä kaikesta, ei meinannut uni tulla yöllä silmään. Siinä vielä puoliltaöin silittelin kansallispuvun puseroa ja esiliinaa käyttökuntoon ja mietin että mistä saisin hommattua viimehetken paniikkihankintana valkoiset sukkahousut pukuni kanssa. Mutta kaikkein eniten jännitettävää oli säässä, joka oli vähän fifti-siksti. Ennusteet eivät lupailleet sadetta, mutta silti paksut harmaat pilvet peittivät taivasta vielä edellisenä päivänä, kuten oli tehnyt jo parin viikon ajan. Vankasti luotin kuitenkin siihen, että kerran hyvä sää oli tilattu, se myös saataisiin!


Martan päivän aamu valkeni harmaana ja kului kuudesta asti viimeisissä valmisteluissa, kakkujen koristelussa ja kaikkien loppujen kakkulapioiden metsästyksessä. Lopulta kansallispuku oli pakattuna autoon ja kakut kylmälaukuissa. Ja koppa kaupalla kaikkea sälää myös. Juhlapaikalla laitettiin porukalla hihat heilumaan ja lopulta oltiin siinä vaiheessa, että pöydät oli katettuna ja oli aika mennä vaihtamaan ykköstä ylle. Savottaorkesteri Enso Kusetti saapui paikalle, taivaalta tihutteli hetkisen pientä pisaraa, mutta kun kello tuli yksi, alkoivat pilvet rakoilla ja kohta Aitoon yllä loisti sininen taivas ja upea auringonpaiste! Kahden viikon sadejakson jälkeen meille suotiin lopulta upea juhlapäivä! Kyllä meinattiin Tiinan kanssa haljeta onnesta siellä kahvipisteellämme; tästä tulisi upea päivä! Ja niin tulikin! Väkeä saapui heti runsaslukuisesti paikalle ja meillä riitti sutinaa kahvin, teen ja mehujen jaossa.



Pitkien herkkupöytien kaikki 108 erilaista sorttia tekivät kauppansa. Osa tarjoilulautasista tyhjeni hyvinkin nopeasti. Pikkukyllikit kiertelivät kahvivieraiden joukossa tarjoilemassa Pandan Suomi-juhlakonvehteja. Paikalla oli hieno tunnelma ja väki kovasti innoissaan hauskasta ideasta. Kahville saapui niin aitoolaisia kuin väkeä ympäri kuntaa, osa jopa kauempaakin. Mökkiläiset tulivat tapaamaan tuttujaan ja osa toi omat mökkivieraansakin mukanaan katsomaan paikallista meininkiä. Kansallispukuja oli kaivettu kaapista yllättävän paljon joten kansallispukujen tuuletustapahtumana nämä kekkerit onnistuivat myös yli odotusten!


Kaksi ja puoli tuntia me Tiinan kanssa kaadettiin kahvia, ja lopulta kerkisimme itsekin istahtamaan pöydän ääreen muiden marttojen kanssa. Tapahtuma oli purkissa! Kuppi kahvia ja joltakin tarjoilulautaselta pelastettu puolikas kääretortun pala. Ylävitosia marttakavereiden kanssa. Helpottunutta huokailua, ihastusta päivän tunnelmasta. Onnistumiset iloa. Hämmennystä suuresta vierasmäärästä ja ihmisten reaktioista. Ja siitä että supikkaista oli kaikessa siinä tohinassa irronneet pohjat. Kokonaan. Hetken huili. Ja sitten taas hyvin nopeasti takaisin perusasioihin, arkivaatteet ylle ja purkuhommiin. Rivakasti oli puitteet purettuna ja auto täynnä pesua odottavia tarjottimia, termoksia ja lautasia kahden ylikierroksilla riekkuvan kääpiön lisäksi.



Kiireen vilkkaa kotiin, tiskikone päälle, käsitiskillä loput. Kaikki kamppeet kuivattuna keittiön työpöydälle. Minuuttiaikataululla mentiin. Viimeiset tavarat reppuun reissua varten. Lapsille jääkaapista nassuun loput maksalaatikon jämät. Evääksi kuorin pussillisen kesäporkkanoita ja pari näkkäriä tyhjästä leipäkorista. Muuta syötävä en enää löytänyt. Vaatteiden vaihto, reput ja pikkupojat autoon. Sitten kohti Tamperetta ja yöjunaa. Siinä vaiheessa loma tuntui enemmän kuin ansaitulta!
Hyvin valvotun yön jälkeen tuntui ihanalta löytää itsensä Kolarin rautatieasemalta.