Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

maanantai 30. huhtikuuta 2012

Kyllikit maailmalla: Kaukkalan ympäri mars mars!


Maitolaiturin juottopisteellä huolto pelasi!
Viikonloppu kului Kyllikkien osalta suuren urheilujuhlan huumassa. Oli kisapäivää kisapäivän perään. Lauantaina suuntasimme saparot ja vankkurit kohti Aitoon kaukaisinta asuinkeskittymää eli Kaukkalaa, ja siellä jo toistamiseen järjestettävää Kaukkalan ympäri -juoksua. Kisakuntoa ei tänä vuonna saatu hiottua sille mallille että olisimme päässeet hätyyttelemään kärkisioja, ja niinpä päätimme ottaa apupyörät käyttöön ja valjastaa vankkurit matkaan Pikku-Kiiskin ja Saiman kera. Matkaseuraksi saimme paikalliset naisvahvistukset Marin ja Marikan sekä vaunumatkustajaksi Kiiskin painikaverin Jonnen.

Marjo Matikainen ja Anne Sällylä!

Sää oli tänä vuonna huomattavasti koleampi kuin viime kerralla, ja niinpä verryttelasujen punteista pilkottivat ehdat pitkät kalsarit ja pipot&pannat lämmittivät kuuppaa. Sään lisäksi myös numerolaput olivat tänä vuonna toisin, Tiinalla ykkönen, Hannalla kakkonen. Ei tullut riitaa! Hirveän tasapuoliset järjestäjät! 
Pilvinen sää väistyi kuitenkin kaikkien iloksi auringon tieltä vain muutama minuutti ennen starttia ja matkaan päästiin kepeissä fiiliksissä. Taival eteni hyvästä sykkeestä huolimatta huomattavasti hitaammin kuin viime vuonna. Hiki tuli hetkessä ja maitolaiturin näyttääkö tutulta? juottopisteelle saavuimme aivan todella kuivin suin. Kyllä maistui mehu hyvälle ja tarjoilu pelasi ensiluokkaisesti! Siitä oli hyvä jatkaa ja puristaa loppu lenkki pulkkaan hyvillä sykkeillä. Teryleenit hengittivät niukasti ja vaatetus liimaantui nasevasti niskaan kiinni, paino putosi lenkin aikana varmaan kaksi kiloa! Tosiurheilijameininkiä!!! Maalissa oltiin viimeisinä, mutta ei todellakaan vähäisimpinä. Mitalit saatiin kaulaan maaliviivalla ja siitä suoraan seuraamaan palkintojen jakoa joka oli jo hyvässä vauhdissa. Kaukkalassa oli jälleen panostettu tapahtuman muonituspuoleen ja nopsaan siirryimmekin makkaroiden ja sillivoileipien maailmaan laavun hämärään. Munkkikahvit oli jälkkäriksi ja muutama kinkkuvoileipä lähti kotiinviemisiksikin, niin hyviä olivat!

Pikku-Kiiskikin nautti kisatunnelmasta!
Kilometrejä kertyi päivän aikana siirtymineen varmaan sellaiset kahdeksan kappaletta. Syke hyppi mukavissa lukemissa. Urheilu maittoi ja kotiasiatkin olivat kunnossa. Ensi vuonna taas uudestaan, mutta rinnat kaarella ja voitto mielessä!


Viime vuoden kisaraporttia voit kurkata tästä!

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Puntari: Pivot cup - siperia opettaa



Huikea kisaviikonloppu alkoi eilen Kaukkalan ympärijuoksulla Aitoossa (raporttia tulossa...) ja päättyi tänään Salossa järjestettyyn enduro-maastopyöräilyn Pivot-cupiin! Hengissä ollaan, nippa nappa ja niukin naukin.

Saloon startattiin aamulla seiskalta. Keli oli komea ja kalusto kunnossa. Jännitys kutkutti mukavasti mahassa, olihan tää eka kerta, kun osallistuin tämän tyylin maastopyöräilyhäppeninkeihin (Korsossa oltiin joskus Saken kuskina Hannan kanssa, mutta häivyttiin kisapaikalta heti Ikeaan ja Jumboon).
Mulla ei ollut oikein mitään käsitystä koko endurohässäkästä. Ainoa tuttu asia oli suunnistuskeikoilla käytössä oleva emit-leimasin, jonka osaan kyllä vaikka unissanikin tunkea siihen leimauskoneeseen.

Kisakeskuksena toimi retrohenkinen koulu Märynummella. Ilmoittautuminen sujui nopeasti ja naisia oli lähtölistalla vain kaksi. Palkintopallisija oli siis jo siinä vaiheessa käsin kosketeltavissa. Mutta ei kannattais nuolaista ennen kuin tipahtaa...

Kevyen lämmittelyn jälkeen oma vuoro lähteä metsikköön koitti puolen päivän tienoilla. Poljin ekalle EK:lle mukavan pyöräilijäpoitsun kanssa ja sain hyviä vinkkejä ajolinjoista. Eka pätkä olikin rennohko aloitussetti. Loppupäässä piti ylittää 3 puunrunkoa, joista 2 ekaa siltarakennelmaa hyväksi käyttäen. Sujui kuin tanssi. Mutta sitten se viimeinen ei mennytkään ihan niin tyylipuhtaasti vaan otin ensikosketuksen varsinaissuomalaiseen maatyyppiin ja tunsin, että oikea reisi sai jonkinasteisen kolauksen. No, siihen ei jääty tuleen makaamaan vaan lähdettiin kohti pätkän maalileimausta.
Kakkospätkä meni ilman suurempia ongelmia. Ajattelin polleasti, että tää on mun laji!
Kunnes kolmos-EK:lla tapahtui jotain. En vieläkään tiedä mitä, paitsi sen, että maa katosi pyörän alta yhtäkkiä ja yllättäen ja vedin nurin pää edellä pöpelikköön (olin siinä uskossa, että tällaisista kohdista olisi reitillä joku ennakkovaroitus, mutta ilmeisesti vain laskeutumisköyttä ja valjaita vaativat paikat merkitään?!). Keräisin itseni ja kalustoni dropin alta pois, ettei perässä tuleva vauhdikas junioriosasto laske päälle ja pian sieltä suhahtikin joku jamppa ohi ja kysyi, kävikö pahasti.
Peukkua ylös, että eihän tässä mitään. Paikalle saapui pian myös kaksi katsomassa ollutta teinipoikaa jotka kyselivät oikein sympaattisesti vointiani. Pää oli siinä vaiheessa aika sekaisin, mutta yritin antaa järkeviä vastauksia, ettei matka vaan keskeydy siihen. Kun lähdin siitä hetken huilailun jälkeen polkemaan etiäpäin, kysyivät pojat vielä perään, että mikäs kuukausi se mahtoi olla meneillään. Vastasin ihan heittämällä, että toukokuu. Ihan kartalla siis!

Nelos-EK:lle mentiin vapputunnelmaisen caravanalueen läpi ja hetken jo mietin, jäisinkö pitämään kisastudiota siihen. Lopulta urheilu vei voiton ja jatkoin retkeäni. Nelospätkä oli oikeinkin kiva, tosin kaatumisen seurauksena henkinen käsijarru meni aika vahvasti päälle, ja riskinottokyky laski nollaan, ellei jopa miinukselle.Vitosen rämmin jotenkin maaliin, ja vielä lopuksi päästiin takaisin "tutuille" 2. ja 3. pätkille. Kakkosen uskalsin vielä ajaa omasta mielestäni ihan siedettävästi mutta kolmosella tuli kyllä jalkauduttua ennen pahinta kivikkorytyytystä. Tässä on kuitenkin vielä kautta jäljellä, joten pääasia oli päästä ehjänä maaliin!

Vasta maalissa hetken aikaa hengailtuani tajusin, että pää taisi siinä kaatumisessa jonkun verran kolahtaa. Juttelin miehelle samoja asioita muutamaan kertaan ja olo oli muutenkin vähän sekava (se nyt ei toisaalta ole yhtään uutta mulle...). Mietin kotimatkalla, että mitäköhän mun tuli siellä erikoiskokeiden aluissa ja lopuissa touhuttua. Että sori vaan kaikille toimitsijoille, jos ehdottelin treffejä tai paljastelin itseäni!!!

Kaikesta huolimatta tykkäsin päivästä paljon ja kisaformaattikin oli hyvä. Järjestelyt toimivat. Palkinto (huom! eka palkintopallisijoitus meitsin pyöräilyhistoriassa!) komea ja arpajaiset kutkuttavan jännittävät.
Tykkäisin ajaa tällaisella tyylillä enemmänkin kisoja, mutta erikoiskokeet saisivat näillä pyöränkäsittelytaidolla olla vähän kesympiä.
Tästä pyöräilykausi jatkuu leppoisissa fiiliksissä. Eikun leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!

torstai 26. huhtikuuta 2012

Puntari: Mutakakkua kurarallin keskelle

Eilen tempaisin esiin Aitoon marttojen kakkukurssimonisteen ja aloin leipoa. Kaapista sattui juuri sopivasti löytymään aineksen mutakakkuun, jonka ohje sopii kuin nenä päähän näinä hitusen kuraisina aikoina. Tämä kakku valmistuu vasemmalla kädellä kun samaan aikaan oikealla kädellä siivoaa kodinhoitohuoneen lattiaa ravasta.

Tarvitset

125 g voita
75 g tummaa suklaata
2 dl sokeria
hyppysellinen suolaa
1 tl vanilijasokeria
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja

1. Leikkaa irtopohjavuoan (halk. 24 cm) pohjalle leivinpaperi. Voitele vuoan reunuksen alaosa.

2. Sulata voi kattilassa. Ota kattila liedeltä ja lisää suklaapalat voisulaan. Sekoita, kunnes seos on tasaista.

3. Lisää sokeri, suola ja vanilijasokeri.

4. Sekoita munat joukkoon yksitellen.

5. Lisää vehnäjauhot.

6. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa n. 15 minuuttia. Kakku voi jäädä keskeltä vähän pehmeäksi.

7. Tarjoa jäähtyneenä kermavaahdon tai jäätelön kanssa.

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Puntari: Palattu, muttei palauduttu

Hellurei!
Sitä vierähti sitten viikko pohjoisessa nopeammin kuin etukäteen osasi aavistaa. Miksi miksi miksi lomalla vuorokauteen ei voi lisätä extratunteja??? Tulisi nimittäin tarpeeseen, että lomaa voisi kutsua oikeasti lomaksi.
Eipä kai sitä pakko olisi riehua itseänsä hikeen joka päivä, mutta jotenkin sitä ei vaan osaa enää mitään muuta...
Äkäslompolossa oli täydelliset kelit ja kun suksi kerrankin luisti ja piti, niin täytyihän sitä kierrellä ja katsella pohjoisen maisemia monesta suunnasta. Vaikka ei mun kilometrimäärillä vielä tosihiihtäjien sarjassa pääse edes pistesijoille.
Joten olipas sitten kiva tulla kotiin, kun ei tarvi tehdä mitään. Tai siis melkein ei mitään. Kolmen päivän aikana pesin 7 koneellista pyykkiä. Niitä on sitten levitelty, viikkailtu, kaapitettu ja varastoitu vinttiin. Mutta en valita, kun täällä on tullut kevät! Meillä on takapihalla enää puoli metriä lunta!

Sunnuntai ja maanantai meni vielä sellaisissa fyysisissä vapinaoireissa, mutta nyt alkaa jo elämä tuntua lähes normaalilta. Sydän lyö, mutta ihan inhimillistä tahtia. Eilen palauttelin itseäni kevyen pyöräilyn ja pilatestunnin merkeissä. Kylläpäs teki pilatesrullalla muussailu hyvää hartioille ja reisilihaksille.

Arki jatkuu muutoin vauhdikkaissa merkeissä. Mökkiremppaa täytyisi jatkaa, sijaisena pistäydyn lähikoululla parina päivänä, kummipojan synttärijuhlat kutsuvat, lauantaina Kaukkalan ympärijuoksuun ja mahtuupa viikonloppuun kaikkea muutakin jännää ja kivaa. Niistä raporttia sitten jälkikäteen, jos ei oo molemmat kädet kantositeessä...

Nyt kun on saatu hiihtovuosi 2012 pakettiin, niin täytyy mainostaa hienoja kirjahankintojani viime kesältä. Ostin paikallisen kirjaston poistohyllystä kolme hiihtokirjaa eli Hiihtovuosi 1986, 1987 ja 1988. On meinaan pikkasen legendaarista kuvamatskua niissä. Tulee niin vanhat hyvät ajat mieleen, kun niitä selaa. Etenkin tuo vuosi 1988, Calgaryn olympialaiset, Nykäsen Matti ja Matikaisen Marjo. Ne oli aikoja ne!



lauantai 21. huhtikuuta 2012

Halkomäki : Kalenterityttö


Kovin on ollut rauhallinen viikko täällä Halkomäessä. Hukkasin nimittäin kalenterini viime viikolla ja sitä myöten katosivat sitten myös kaikki sovitut menot...kätevää! Ei yhtään kokousta, neuvolakäyntiä tai pöytäkirjan tarkastusta koko aikana. Muistaakseni. Kai ne perään soittelee jos joku kaipaa? Ja tärkeimmät asiat aina pysyy kyllä mielessä, että ei tässä minkään katastroopin partaalla sentään ole killuttu. Vapaudesta huumaantuneena olenkin täyttänyt päiviä ulkoilulla, ystävien tapaamisella, kotihommilla, rautakauppahommilla ja perjantaina jopa Tampereen reissulla, ja nauttinut siitä ettei ole tarvinnut mennä yhteenkään kokoukseen. No eipä mun olis tarvinnut mennä muutenkaan. Löysin pahankurisen kalenterini tänään. Yhden repun sivutaskusta. Ja sehän oli ihan tyhjä tämän viikon osalta! Hitto, kukaan ei siis kaivannut...


Vuoden vaihtuessa valitsin kirjakaupan hyllyjen välissä uutta kalenteria antaumuksella. Lopulta päädyin kaikkein pienimpään malliin, koska "elämässäni ei juuri tapahdu mitään eikä kirjoitustilaa siten tarvita kovin paljoa". Kotona katselin kalenteriani joka mahtuu kivasti pienimpäänkin käsiveskaan ja mietin miten tähän oli tultu.

Vielä vuosi sitten kalenterini oli kokoa A4. Se pursusi työasioita. Sen lisäksi oli toinen pienempi kalenteri kokouksille sun muille menoille, vähän niin kuin matkamalli, elämä pienoiskoossa. Opiskeluaikoina kalenteri taas oli kokoa A5 ja paksu kuin mikä. Yksi päivä oli yksi sivu ja se oli kuin ammuttu täyteen ohjelmaa kello 8-20 välisen ajan. Armotonta puurtamista, luennolta harjoituksiin ja kaiken maailman graduseminaareihin. Nyt sitten on käytössä tuo punainen ja pankkikortin kokoinen "vihko", joka näköjään hukkuu heti kun silmä välttää. Tähän on tultu. Pieni elämä, pieni kalenteri. Vai eikö oikein elämää enää ollenkaan? Sellaista oikeaa elämää?

Viimein tulin siihen lopputulokseen että sehän on ihan päin vastoin! Nythän sitä elämää vasta onkin isolla E:llä. Tapahtuu vähemmän mutta tärkeämpiä asioita kuin ennen. Kaikenlainen höttö on karsiutunut pois. Päivät täyttyvät enimmäkseen asioista joita ei tarvitse merkitä kalenteriin, ne muistaa kyllä hoitaa. Vaipat tulee vaihdettua ja pestyä, Kiiski ja T tulee ruokittua, kainaloköllöt toteutuvat aamupäivisin kymmenen minuutin tarkkuudella, samoin päivän hiljainen hetki ja torstain kerhoreissu. Marttojen kokoukset ja kurssit pääsevät sentään kalenteriin kunnan kokousten ja neuvolakäyntien kavereiksi, ja tärkeimmät tapaamiset ja loma-ajat merkitsen myös ylös. Mutta muuten aika virtaa, vapaasti ja fiilispohjalta. Elämä on enemmän tässä kuin kalenterin sivuilla!!!


Kokeilkaapa hukata ne kalenterit viikoksi. Aika villi fiilis!




(...mitä, eikö maailma kaatunutkaan...?...)

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Halkomäki: Onnellinen mies


Tässä meidän mäellä ja tuolla naapurinyppylällä on taas saavutettu sellaiset testosteroinitasot tälle keväälle, ettei mies pysty enää tyytymään vain imurointiin ja sulakkeiden vaihtoon. Kroppaan pakattu miehinen urosenergia oli pakko vapauttaa kuorestaan viime lauantaina. Ja se taas tiesi sitä, että varastosta oli pakko kaivaa esiin kaikki mahdolliset kovaa meteliä pitävät rakkineet, kuten moottorisahat ja mönkijä.

Alkulämmittelyä ja oksien poistoa.

Tällä tontilla kasvaa paljon vanhoja ja todella isoja puita, lähinnä koivuja ja kuusia. Osa puista on niin pahoissa paikoissa ja ihan rakennusten vieressä, että niiden kaatamiseen vaaditaan jo erikoisosaamista, tai sitten ne pitää karsia ja pätkiä siinä paikoillaan. Tämän kevään tavoitteena oli kaataa kasvimaan reunalta pari isoa koivua, talon ja liiterin välistä yksi mänty  ja talon nurkalta suuri koivu joka oli pahasti kallellaan taloa kohti. Aikamme odoteltiin alan ammattilaista paikalle, mutta lopulta muutaman saunaillan jälkeen odotus muuttui uudeksi suunnitelmaksi: no kyllähän ME noi nyt aina itsekin saadaan kaadettua! Ja ME tarkoittaa tässä tapauksessa mun ukkokultaani ja naapurissa asuvaa mystistä metsätyömiestä Markoa.

Kaikenlaisia koloja piti tehdä runkoon.




Äksönipäiväksi oli sovittu viime lauantai. Aamupäivästä pihalle kasattiin kaikki puunkaatokalusto mitä lähitienoilta löytyi aina tunkkeja myöten. Ulkovalotolpat oli poistettu turvallisuussyistä ja oravalle annettu kirjallinen varoitus siitä, että pesänrakennusainevarastona toiminut vanha linnunpönttö poistuu käytöstä. Siinä ei kauaa nokka tuhissut kun tarvittavat mittailut oli tehty ja saha lauloi. Vanha mänty huojui hetken ja kaatui sitten kauhealla rutinalla millilleen siihen mihin pitikin. Ja kyllä mua hirvitti!!! Siinä vaiheessa poistuimme adoptiosiskoni Miian ja Pikku-Kiiskin kanssa kauppaan, ja kun tulimme takaisin, oli koivukin jo nurin. Juuri siellä missä pitikin. Täytyy myöntää että olin aika hämmästynyt. Pojathan osasi tämän homman!?!

Siellä lepää koivu!

Vaikka pötköllään olevat puut sykähdyttivätkin mieltä pitkän odotuksen jäljiltä, niin jokin muu sykähdytti vielä enemmän. Nimittäin pojat itse! Mä en ole koskaan välittänyt sellaisista "kalenteripojista", jotka on kiillotettu ja sliipattu vimosen päälle. Myöskään lihasköntit ja bodarit eivät ole mua varten. YÖKS! Seksikkyys on aivan jotain muuta kuin trendeillä, lihaksilla tai partavesillä luotua. Meidän pihalla seisoi moottorisahat kädessä kaksi sahanpuruista ja hikistä miestä, joiden kasvoilta paistoi miehinen tyytyväisyys tehdystä työstä ja fyysisestä rasituksesta. Hikikarpalot valuivat kasvoilla ja tukka oli kypärän alla litimärkä. Tervas tuoksui ja tuore koivupuu. Valtavat pöllit olivat siistissä rivissä talon ja liiterin välissä. Syötävän ihania miehiä! Sen seksikkäämmäksi ei suomalainen mies voi enää tulla. Oikein harmitti etten voinut soittaa naapurin emäntää paikalle fiilistelemään meidän kanssamme. Tai ettei poikia voinut laittaa pulloon ja kirjahyllyn reunalle kököttämään. Johonkin "vuoden metsurit" -kalenteriin ne olisi voinut myös ikuistaa! Siinä heitä Miian kanssa ihailtiin ja painuttiin sitten sisälle laittamaan lohkoperunoita, uunimakkaraa, porkkanaraastetta ja kylmää olutta pöytään.
Metsuri ei salaatilla elä.

Ikkunassa ihmettelemässä.
Mäntypöllit peräkärryyn!
Ruuan jälkeen alkoi vielä parin tunnin mönkijäralli kun nuo urokset siistivät pihan oksista ja kuskasivat ne viereisen halkoliikkeen pihaan energiapuukasaan. Illalla saunan lauteilla kaadettiin ehkä vielä muutama puu lisää. Varmaan melko hyvä äijäilypäivä. Sopivasti fyysistä rasitusta, hikeä, jännitystä, vaaraa, bensan katkua, kovaa meteliä, koneita ja onnistumisen iloa. Ja pari olutta.
Tuloksena onnellisia miehiä. Ainakin vähäksi aikaa...

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Puntari: Check-list

Pikkuhousut?
- ON

Aurinkolasit?
- ON

Lukemista?
- ON

Makkaraa?
- ON

Sukset?
- ON

Valokynä?
- ON

Visa-kortti?
- ON

Puntarissa pakkaillaan kiivaasti kasseja ja katsellaan Pohjois-Suomen sääkarttaa. Monenlaista säätä on luvassa, mutta pääasia on, että lunta vielä piisaa.
Talven viimeiset hiihtokilometrit nautitaan Äkäslompolon maisemissa.
Suunnitelmissa on myös mennä katsomaan
I-H-A-N-A-A Jari Sillanpäätä Äkäshotellille ihan naisporukalla (minä+äite). Olin hurja ja ostin tänään valokynän ja sävyttävän päivävoiteen ihan tätä reissua varten. Villiä!

Sillä aikaa kun me ollaan reissussa,
kevään on lupa saapua meidän kulmille!

torstai 12. huhtikuuta 2012

Puntari: Elämä ja haluaminen

Puhuttiin pari päivää sitten siskon kanssa puhelimessa varmaan tunti aiheesta elämä ja haluaminen.
En nyt tarkalleen muista, mistä aihealueeseen päädyttiin, mutta lopulta siitä jauhettiin suu vaahdossa pääsemättä kuitenkaan mihinkään lopputulokseen (tyypillistä meille).

Mulla ja Hannalla on yhteistä se, että aika vähän me halutaan mitään. Siis sellaisia merkkijuttuja, tavaroita, statusesineitä. Meille aiheuttaa monesti riemunkiljahduksia jostain nurkasta löytynyt ruosteinen maitohinkki tai kukallinen kahvikuppi, josta on pala lohjennu pois. Arvotonta krääsää monen mielestä. Aarteita meille.
Ei siinä mitään, jos ihminen hankkii tavaroita. Ostelee vaikka kalliita maastopyöriä ja vehkeitä, joilla tekee oikeasti jotain hyödyllistä. Mutta aika monta surullista esimerkkiä on maailmassa siitä, että tavaraa hankitaan vain a) koska elämästä puuttuu jotain (eikä se jokin ole tavara vaan ihan joku muu tyhjiö kaipaa täyttymistä) tai b) koska kaverillakin on.
Joskus olen sivusta seurannut miesten kilpavarustelua. Ei riitä mikään. Enemmän ja hienompaa pitää saada kuin kaverilla. Siinä ei kuulkaas moottoriajoneuvoissa ja taloissa mikään riitä, kun mies alkaa varustella...Ja silti, vaikka hevosvoimat hyrisee ja rosterikodinkoneet kiiltää, ne miehet on ihan samoja reppanoita kuin aikaisemmin. Vähän köyhempiä tosin...

Oman elämäni tyhjiötä aloin ajatella pääsiäisenä. Joka puolellella on tapahtunut paljon kaikkea: meidän sukuun on saatu kaksi vauvaa vuoden sisällä, on menty naimisiin, kihlauduttu, ostettu tonttia, remontoitu taloa, vaihdettu autoa jne.
Yhtäkkiä meitsiin iski sellainen alakuloinen tunne, että hitto vie, mun elämässä ei tapahdu mitään. Nyt täytyis saada jotain sutinaa. Salarakas ehkä? Uusi timanttisormus? Parempi pyörä (kuin siskolla)? Vauva? Kaukomatka jonnekin, missä kukaan ei ole koskaan käynyt?
Hetken siinä hyperventiloiduttuani tajusin, että mitäs tässä nyt hötkyilemään. Mulla on a) ihana mies, b) kaksi tolkkua lasta, c) omakotitalo, d) kesämökki, e) Lapin osake, f) täysjoustomaastopyörä, g) farmari-Polo, h) hemmetin kiva ja hyvä elämä! Ja mikä parasta, kohta h täyttyisi ilman kohtia c,d,e ja f. Ne nyt sattuvat olemaan sellainen tuntuva boonus kaikkeen tähän perustavanlaatuiseen hyvään.
Ja yhtäkkiä alkoikin tuntua ihan hemmetin hyvältä, että nyt voi vain elää tätä elämää ilman kauheita suunnitelmia ja odotuksia. Päivä kerrallaan, jokaisesta edes semisti nauttien. Ja jos joku päivä v-tuttaa huolella, niin se tietää sitä, että seuraavana päivänä ei ehkä ihan niin paljon.


maanantai 9. huhtikuuta 2012

Kyllikit: Ja voittaja on...



... "Kuulkaas tytöt, tää on jo vähän liikaa - viikosta toiseen on ollut tosi jees juttuja! Parhaiten ovat jääneet mieleen Tiken painiskelut tulevien hiihtäjien / pyöräilijöiden kanssa (niin tuttua...), Haken ruokaohjeet ja remonttiraportit, mutta ehkäpä tuo Hannenkin mainitsema muistilista sähkökatkojen varalle on ollut se ykkösjuttu. "
t. Myllyojan "adonis"


Onnea Onnea "adonis" Myllyojalta!!! 
Toimitamme voittosaaliin haltuusi pikimmiten!

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Puntari: Ihmisyydestä

" Ensimmäinen leskenlehti, ensimmäinen sitruunaperhonen, ensimmäinen valkovuokko. Miksi katse etsii niitä niin ahnaasti maisemasta, jossa musta ja harmaa yhä pitävät valtaa? Siksikö, että ne ovat merkki toivosta, jostakin uudesta ja puhtaasta?
   Jossakin kohtaa meissä on yhä tallella se leikkivä lapsi, joka ei piittaa säännöistä ja rajoituksista, jolle kaikki on mahdollista. Jos hän haluaa lentää, hän lentää. Jos hän haluaa kävellä vetten päällä, hän kävelee. Leikkivä lapsi osaa riemuita ensimmäisestä pälvipaikasta yhtä paljon kuin ensimmäisestä lumihiutaleesta. Kaikki on yhtä suurta, luonnollista ihmettä.

   Kyynisyys on tutkimusten mukaan todella paha tauti. Kyyniset ihmiset väsyvät ja uupuvat helposti. Kyynisyys sairastuttaa myös sydämen: se kieltäytyy lyömästä, menee tukkoon. Kyynikon mielestä mikään ei ole mitään, eikä kukaan mistään kotoisin. Elämä on paitsi ikävää ja onnetonta, myös turhaa. Vain tyhmät ja naiivit iloitsevat elämästä. Kyynikko taas on älykäs ja tietää, että kyse on suuresta harhasta, kusetuksesta.
   Olen elämän tienhaaroissa kuunnellut enemmän leikkivää lasta kuin kyynikkoa. Joskus se on tullut kalliiksi, sillä lapsi johdattaa myös vaarallisille poluille, joilla sekä polvet että sielu ovat ruvella. Silti en kadu, sillä niin kauan kuin kyky kokea maallinen hellyys säilyy, ei mikään hinta ole liian kova. Sinä päivänä jolloin sydän ei enää pakahdu ensimmäisestä leskenlehdestä ja sitruunaperhosesta, on kaikki valta, maine ja raha yhdentekevää.

   Kovasti olen viime aikoina pohtinut kovan ja pehmeän välistä suhdetta. Ne kulkevat historian halki kuin kaksi kinastelevaa lasta: kumpi saa kulkea edellä, kumpi määrää mitä leikkiä leikitään? Kauan on kova, raha, määrännyt leikin nimen. Leikitään pudotusleikkiä, sitä jossa yksi kerrallaan jää ilman tuolia, putoaa tyhjän päälle. Se on on armoton ja kyyninen leikki, eikä se ole kenellekään hauska. Ei edes hänelle, jolle vielä löytyy tuoli alle. Olisiko aika sen toisen leikin, pehmeän, jossa yksinäinen otetaan syliin ja jossa murheellinen keinutetaan uneen? Nenäni sanoo, että tuon leikin kaipuu on ihmisten keskuudessa suuri ja syvä. Ihminen kestää kovuutta vain tietyn määrän, ennen kuin alkaa murentua. Se mitta on täyttymään päin. Jossakin tuolla, kaikessa hiljaisuudessa.
   Mannernavat sulavat kovaa kyytiä, mutten osaa murehtia sitä juuri nyt, kun kaikki syntyy uudelleen. Ellei hetkeksi kykene unohtamaan huolta ja murhetta, sitä ei myöskään jaksa kantaa. Mainen hellyys antaa voimaa taistella tuulimyllyjä vastaan.

Mairen ensimmäinen pääsiäinen
v. 2008 oli täynnä ihmetystä.

   Usko ja toivo eivät kuulu pelkästään kirkollisiin seremonioihin, vaan jokapäiväiseen olemiseen. Ruotsalaisista vain 46 prosenttia uskoo kirkkoon, mutta peräti 80 prosenttia Ikeaan. Uskoa saa siis vaikka itse koottavaan huonekaluun, kunhan uskoo.

   Kaikkien kädet ovat syntyessä pehmeät. Mikseivät ne voisi olla sitä koko tämän matkan ajan?"

--------------------------------------------------------------------------

Lasteni vauvakirjoihin en ole tallentanut välttämättä jokaista pulautusta ja hampaan ilmestymistä päivän tarkkuudella.
Sen sijaan olen niihin leikannut talteen lehdistä sellaisia juttuja, jotka itseeni ovat kolahtaneet. Sillä ajatuksella, että vähän isompana mimmit voivat lukea, millaiset ajatukset niiden mutsiin aikanaan kolahtivat.

Tuo ylhäällä oleva teksti on Tommy Tabermannin. Se on julkaistu Me-lehdessä muutama vuosi sitten. Mielestäni siinä kiteytyy kaikki se olennainen ihmisyydestä, jota itse en osaisi sanoiksi pukea.

Leppoisaa sunnuntaita ja pääsiäistä kaikille! 


perjantai 6. huhtikuuta 2012

Puntari: Kisaraportti


Kotikisat onnellisesti ohi ja kaikki kuskit hengissä maalissa!!!
Kello kymmeneltä kisapaikalle alkoi valua kansaa ja kalustoa säädettiin kuin viimeistä päivää. Sitten lähdettiin tutustumaan porukalla reittiin, jonka Sakke oli asiantuntevasti merkannut kuitunauhalla ja Ifolorin valokuvakotelosta askartelemillaan pahvinuolilla. Reitillä pysymistä helpotti tietysti vähän se, että olemassa oli valmiit urat, joita seurata, eikä umpihangessa tarvinnut kenenkään suunnistaa.
Lämmittely/tutustumisajon jälkeen aloitettiin itse kisa. Seitsemän huippukuntoista ajajaa lähetettiin maastoon minuutin välein. Lasten sarjassa oli myös seitsemän osallistujaa ja muksut ruovittelivat omat kiekkansa tässä meidän pihassa.
Metsässä syntyi mielenkiintoista kuhinaa ja fiilis oli korkealla. Kahden kierroksen kilpailusta muodostui lopulta huikea jännitysnäytelmä.
Palkintojenjaossa jännitys muuttui helpotukseksi, eikä kenenkään tarvinnut itkeä, 
sillä kaikki osallistuneet palkittiin. 
Muikein hymy oli päivän päätteeksi Team Halkomäellä, jota onni potkaisi viinipulloarvonnassa.
Kiitos osallistuneille ja toimitsijoille. Ensi vuonna uudestaan!

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Puntari: Kilpailukutsu!


PUNTARI TALVI-MTB 2012

Aika: Perjantaina 6.4.2012, rataan tutustuminen alkaa klo 10, kisa n. 10.30

Paikka: Kangasalan Kuhmalahti, Uittomiehentie 58 (entinen Rantatie 58)

Tapahtuu: Talvimaastopyöräilyä, makkaranpaistoa ja mäenlaskua

Kenelle: Kaikille, jotka pitävät maastopyöräilystä (tai makkarasta ja pulkkailusta!)

Eli siis
 tervetuloa historian ensimmäisiin Puntarin talvimaastopyöräilykisoihin
meidän hoodeille tulevana perjantaina.
Rata on pituudeltaan noin 4 kilometriä
Naiset kiertävät lenkin 2-3 kertaa ja miehet 4-5 kertaa (sovitaan tarkemmin kisa-aamuna).

Rata on jotenkuten merkattu ja kunnoltaan niin hyvä kuin sääolosuhteet sallivat. Korkeuseroa ei juurikaan ole, vaan koneurat kulkevat pellolla, metsäautotiellä ja hakkuualueella. Ajanotto kaikille halukkaille.

Omat sarjat on miehille, naisille ja lapsille. Lapset voivat ajaa haluamansa reitin. Kaikki pyöräilevät lapset palkitaan. Aikuisten sarjoissa palkintona orjantappurakruunu ja muuta pääsiäiseen liittyvää kivaa...
Palkinnot eivät kuitenkaan ole pääasia kenellekään, eihän?

Kisakeskuksessa on makkaravalkeat, joten omat kyrsät ja eväät mukaan.
Järjestävä taho tarjoaa kahveet, mehut ja pullat.
Mahdollisuus peseytymiseen ja vaatteiden vaihtoon lämpimissä sisätiloissa.

Muista pyöräilykypärä ja hyvä tapaturmavakuutus!

Jos haluat ilmoittautua ennakkoon, tee se osoitteeseen tiinakeino@hotmail.com tai tekstarilla 040-7011020. Samoista lähteistä saa myös lisätietoja!

Puntari: Poutiaisena Sappeessa


Ylläksellä viime keväänä Maire pääsi
laskettelun makuun.

Eilen illalla lähdettiin viettämään laskettelukauden avausta Sappeeseen. Tai avaus se oli ainoastaan mulle, Sakke, Maire ja Saima ovat jo viilettäneet rinteessä tällä kaudella useammankin kerran.
 Ei olis voinut muuten olla yhtään parempi keli! Aurinko paistoi, rinne oli täydellisessä kunnossa ja vaikka oli kymppi-tiistai (tunnetaan myös nimellä köyhien tiistai), niin väkeä oli erittäin maltillisesti liikkeellä. Ehkä kaikki on jo haudanneet lasketteluvehkeet varaston perälle ja kaivaneet vesisukset esiin?

Pääsin harjoittelemaan sitä, miten lasten kanssa harjoitellaan. Ensin aurasin mäen Saima jalkovälissä ja sitten mentiin yhdessä sompahissillä ylös. Sen jälkeen laskinkin lähinnä Mairen kanssa, josta on muutaman laskukerran ansiosta kuoriutunut varsinainen eteläisen Suomen Tanja Poutiainen.
Viimeksi katselin tytön huteraa menoa Ylläksellä joulukuussa, mutta enää epävarmuudesta ei ollu tietoakaan. Tuosta noin mentiin lastenrinteen pujottelurata ja vauhdikkaammassa alaosassa päästettiin menemään ilman turhaa puristusta. Hissijonoa ennen tyylikäs pysähdys auraamalla.
Kohokohta oli se, kun Maire halusi mennä sompahissillä yksin ja oppi sen kerrasta. Siitä alkoikin jatkuva ralli: ylös, alas, ylös, alas, äiti mennään vielä kerran, saanko mä vielä pujotella, kato mä osasin ihan itte.
Saima sai kanssa kivoja laskukokemuksia isänsä kanssa, mutta päätyi lopulta meitä aikaisemmin makkaranpaistopisteelle kyrsää tiristämään.

Omat laskut olivat kevyttä liirailua lastenrinteessä ja äipän tellumonojen testailua. Omani jouduin myymään, kun puristivat niin kauheasti. Ei nuo äidin monot ihan mahdottomilta tuntuneet, joten taidan ne Lappiin ottaa mukaan, että pääsee taas tyttöjen kanssa mäkeen.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Halkomäki : Neitsytmatka

Sunnuntainen keväisen kepeä ja kuulas keli sai minut valtaansa ja ottamaan rohkean askeleen  uuden kumppanin kanssa. Edessä oli kauan odotettu neitsytmatka!

Kumppaneitahan vaihdetaan nykyään aika kevyin perustein. Minullakin meni tuon vanhan kanssa "ihan kivasti", mutta jotain kai kuitenkin puuttui. Joustavuutta kaipasin enemmän, ja nyt sitä löytyy vaikka muille jakaa. Samassa rytäkässä sain myös kevyemmän ja hiukan naisellisemmankin parin rinnalleni, vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa jalkoväliin. Minulla on nimittäin UUSI PYÖRÄ! Jippii!!!

Koko talvi tätä pientä salaisuutta on varjeltu täällä Maitolaiturin päkstakella, vaikeaa se oli vaikka päätin visusti raottaa salaisuuden verhoa vasta sitten kun pääsen tositoimiin! Tuntui melkein ihan liian ihanalta kaivaa tämä kaunokainen tuolta varaston kätköistä ja ottaa ensipolkaisut kotipihalla. Ihan vatsanpohjaa kutkutti! Neitsytmatka suuntautui Kaukkalan kuraisille ja kuoppaisille sorateille. Ja ajoin kyllä varmasti läpi jokaisen kuopan minkä löysin. Ja niin ihanan pehmeästi se niistä jumpsautteli yli, ei tarvinnut paljoa perssiitä penkistä nostella kun jousitus toimi unelman lailla. Täysjousto, ah!
Eipä voi muuta todeta kuin että kyllä oli ihanaa pyöräillä!!! Oli ihan kevät, varikset lenteli risukasat nokissaan eestaas, linnut lauloi ja ilma oli niin hapekas. Tosin yllättävän kylmä viima vihmoi kypärän aukoista läpi ja sormetkin hyytyivät pieneen kohmeeseen jo heti alkumatkasta.

Trekki vaihtui siis nyt Konaan. Ja Konahan on maastopyörien Lada, kuten eräs ystävämme aikoinaan totesi...onko? Tämä Kona puhuu vielä norjaa. Se on ottanut ensituntumansa maastoon jonkun norjattaren kisapelinä, mutta ulkoisilta puitteiltaan se on kuin uusi. Ja kevyt: 10.3 kg!!! Mulla ei ehkä ole kylän suurinta kypärää mutta kevyin pyörä ainakin! Kiitos Tampereen Pyöräkunkulle Janille, joka antoi menopelistä kuuman vihjeen. Tarvittiin vain yksi visiitti Bike Kingin kioskille ja se oli siinä. Nykyäänhän Suvantokadun liike on ihan virallisesti Kona Store, joten sieltä näitä voi käydä kyselemässä tulevaisuudessakin sitten kun tämän saa hajotettua! Tiinahan on pyörästä tosi kade vaikka ei sitä myönnä, koska se on todellinen Konagirl henkeen ja vereen. Ja nyt sillä on se Spessu.  No, ehkä voin tätä kaunotarta sille joskus lainata jos saan vaihtariksi ajaa sen Pololla!

Tiinalla ja sen Spessulla on jo aika hioutunut tyyli. Tai siis lookki. Etenkin jos se lainaa mun urheilupaitaa joka mätsää ohjaustangon kuminpalasiin. Mulla on edessä vielä armoton tuunaaminen ja yhteisen sävelen löytäminen. Katsotaan pitääkö palkata joku stylisti hoitaan homma, vai löydänkö jotain mikä sopii valkoinen-punainen-oranssi -värimaailmaan. Muutakin kuin vaihtelevasti punavalkoinen naama. Vai olikohan Tiinalla joku oranssi Kona -paita? Ehkä voidaan tehdä vaihtarit? Se mikä taidoissa hävitään se tyylissä voitetaan!

Osittain jäisestä ja lumisesta reitistä huolimatta palasin kotiin ehjin nahoin. Neitsytmatka oli onnistunut ja haaksirikolta vältyttiin! Loppuverryttelyksi kasasin puolisen tuntia halkona pinoon. Parasta kevättä!



Sittemmin eilen satanut puolimetrinen hanki tasasi hiukan pulssia pyöräilyn suhteen, mutta aamupäivällä puhelimeen tupsahtanut kutsu Kuhmalahden pyöräilysessiosta pitkänperjantain kunniaksi nosti taas suupielet hymyyn!

Puntari: Mielialalääkettä aamukahvissa


Pääsiäinen on kristillinen juhla, mutta silti meillä lenteli p-kele jos toinenkin (ainakin äidin ajatuksissa) kun tehtiin perjantaina virpoimisvitsoja. Koskakohan meitsi löytää itsestään sen toista kotimaista sujuvasti puhuvan Annican, joka askartelee seesteisenä lastensa kanssa merenrantahuvilassa? Koristelee pilkkuteipeillä pahvimunia ja vääntää huovutusvillasta munanlämmittimiä? Sitä odotellessa...
Joka tapauksessa vitsat tuli tehtyä ja sunnuntaina niillä käytiin pelottelemassa mummua ja pappaa ja tietty tätiä ja Saku-serkkua. Kummitäti piiskattiin terveeksi ja tuoreeksi jo lauantaina ja Kangasalan isovanhemmat perjantaina. Nyt onkin sitten tapeltu, että kuinka paljon karkkia on tarpeeksi.

Muutoin olen viettänyt aikaa pakkaamalla pipoja, hanskoja, kaulaliinoja ja villasukkia vinttiin. Eteinen alkaa näyttää siedettävältä, eikä haittaa yhtään, vaikka lunta tuli kuin Japanissa konsanaan. Kyllä mä parit talvivehkeet vielä jätin esillekin, ihan tulevaa Lapin matkaakin ajatellen.
Likkojen vaatekaapissa kävi myöskin eilen kevätmyrsky, kun sieltä lähti 3 kassillista vaatetta kiertoon. Meille on päätynyt aika paljon käytettyä lastenvaatetta, mikä on tietysti ihana juttu kun ei tarvi itse ostaa, mutta liika on aina liikaa. Puoliakaan ei ole ehtiny käyttää. Nyt vaatekaappi näyttää ihan siedettävältä. Ainakin hetken.

Sakari taitaa lorautella mun aamukahviin jotain mielialalääkettä, sillä mua ei tämä takatalvi ja lumi jaksa stressata yhtään. Ehkä joku maantiepyöräilijä viiltelee itseään parhaillaan, mutta mä en.
Meillä nimittäin aloitettiin pari viikkoa sitten maastopyöräilykausi. Oon aina pitänyt tamperelaisia Kaupin kanuunoita ihan pikkusen pöhköinä, kun ne lapioivat talvella polkuja metsään. Oon íhmetellyt, että eikö todellakaan ole mitään muuta tekemistä. Että hankkikaa vaikka...perhe.
Nyt kun mettäkone on tehnyt meille yöpakkasten kovettamat baanat metsään ja siellä on käyty rytkyttämässä pyörän kanssa niin ymmärrän Kaupin kanuunoita täysin. Talvimaastopyöräilyhän on mahtava laji! Kaatuminen lumihankeenkin sattuu huomattavasti vähemmän!
Sunnuntaina aurinkoisessa kelissä käytiin luukuttamassa paikallisen offroad-yrityksen maastouria, ja vaikka omalta osalta homma meni enemmän Hauskat kotivideot -osastoon, niin plussan puolelle saldo jäi siitäkin.
Pitkäperjantaina onkin sitten tarkoitus ajaa talvikauden avaus- ja päätöskisat tossa lähimetsässä.
Saas nähdä ketkä kaikki uskaltautuvat lähtöviivalle!

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Kyllikit: Kivaa pääsiäisviikkoa!


Sitä vaan muistuttelemme, että Kyllikkien 1-vee ARVONTA on voimassa kiirastorstai-iltaan asti.
Vielä ehdit mukaan!

Halkomäki : Huoleton on munaton tyttö

Viime kesänä tapahtui pienimuotoinen katastrofin poikanen. Siivosin apinan raivolla keittiötä lattiasta kattoon ja säästin viimeiseksi kohteeksi leivinuunin päällä olevan hyllyn. Hyllyllä on purkeissa kuivatuja sieniä, chilejä ja kaikkea muuta tarpeellista. Siellä OLI myös keltainen pieni kana. Sellainen söpö pääsiäiskana jossa on valkoisia pilkkuja ja joka on oikeasti myös säilytysrasia. Purkkeja siirrellessäni tönäisin hyllyä jotenkin puolihuolimattomasti ja kana parka retkahti kolisten hyllyltä alas, päätyen lukuisiksi pieniksi kappaleiksi keittiön lattialle. Mutta ei siinä vielä kaikki! Pienen kanaemon sisuksista kierähti lattialle valtava määrä pieniä munia. Suklaamunia. Niitä niin kutsuttuja ruohomunia, joita en oikeastaan ole koskaan ymmärtänyt: ensin tuherrat ja väkerrät hirveällä vaivalla kädet hikisinä sen folion kimpussa ja sitten saat vaivan palkaksi olemattoman kokoisen suklaapalan. Mutta silti, mikä riemu löytää keittiöstä todellisia yllätysmunia!!! Tavallaan. Samalla hetkellä nimittäin myös hokasin, että olin tosiaan hankkinut munat virpojia varten ja laittanut ne pöydälle kanarasian sisään odottamaan h-hetkeä. Ja unohtanut ne sinne. Sitten vaan kana hyllylle kun pääsiäinen oli ohi. Hukkaan meni hyvät munat! Kerrankin olin muistanut hankkia virpomisjuttuja, oikein munia, ja sitten käy näin kurjasti! Ei niistä ollut enää mitään iloa heinäkuussa...etenkään sellaisina harmaapintaisina ja helteet hikoilleina.

Viime viikolla visiteerasin kotikuntani Pälkäneen ostostaivaassa, eli Löytötexissä, kodintarvikehankinnoiden merkeissä. Kun Tiina siinä sitten kesken ostosten sattui soittamaan ja muistuttamaan, että virpomishässäkät on tulossa, oli minulla jo ostoskorissa pussillinen semikokoisia pääsiäismunia valmiina. Pitihän sitä äidin varmistaa, etteivät lapset tee turhaa virpomisreissua Hanna-tädin oven taakse...  Kotona jemmasin munat tyytyväisenä komeroon. Pitkin viikkoa olen niitä sieltä syönyt, maistellut eri värejä ja vertaillut makeusasteita. Oikein hyviä ovat kaikki! Tänään napsin huojentuneena viimeiset munat kahvin keralla ja ja huokaisin helpotuksesta: Tänä vuonna ei tule munakatastrofia, yhtäkään munaa ei mene hukkaan! Virpojat saavat kaupan tarjouslakuja, eikä minua harmita yhtään vaikka niitä löytyisi vielä elokuussa keittiön komeron perältä!