Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikuntavälineet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikuntavälineet. Näytä kaikki tekstit

maanantai 16. toukokuuta 2016

Halkomäki: Kausikaaosta ja räjäytyksiä

Pimpelipom!

Halkomäestä keväiset ja aurinkoiset terveiset kevyen puuskutuksen säestämänä! Tässä on kuulkaa ollut sykkeet koholla viimeiset pari viikkoa niin, ettei plokin pariin ole kerta kaikkiaan mitenkään kerennyt. Yritystä on kyllä ollut, mutta illat ovat venyneet lähelle puolta yötä ihan oikeissakin töissä. Yöt puolestaan ovat menneet vähän hatarilla unilla, kun kierrokset jylläävät kropassa liiallisen hääräämisen ja puuhailun vuoksi eikä ihminen rauhoitu kunnolla lepoon. Niin että mikäkö tälläistä hötäkkää aiheuttaa? Se on tämä lapsiperheen kausihässäkkä. Tiinan kanssa just juteltiin, että jos yhden asian saisi kotihommista ulkoistaa johonkin maksulliseen palveluun, niin se olisi tämä kausivaatehässäkkä! Vaikka kuinka on tätä jo neljä vuotta organisoinut niin aina se on yhtä hirveää!

Meidän talossa kun ei ole ollenkaan lämpimiä varastotiloja, niin kaikki vaatteet on pakattuina laatikoihin makuuhuoneen suureen liukuovikomeroon, viistokaton alle. Kaiken muun tavaran ohella, siis. Hirmu käytännöllistä, kun niitä laatikoita on siellä kolme riviä peräkkäin ja neljä laatikkoa aina päällekkäin. Tavaraa kasataan sitten vielä holtittomasti irtonaisena niiden laatikoiden päälle ja sehän tekee komeron räjäytyksestä entistä mukavampaa, jeejee! Ja aina ne mitä tarvitset, ovat siellä perimmäisessä nurkassa alimmaisina. Komeron voi räjäyttää auki kerran keväällä ja kerran syksyllä, muissa tapauksissa saatan harrastaa vain varovaista pönkimistä etummaisiin laatikoihin.

Näin keväällä ovat kierroksessa sekä talvi,- kevät- ja kesävaatteet. Koska on juuri se oikea aika laittaa toppatakit pois, on ihan henkimaailman hommia. Ja koska vaihtaa kesäkudetta kaappeihin, täysi arvoitus! Silloin varmimmin saa aikaa sakean räntäsateen! Tavallaan olisi hirmu selkeää, jos vuodenajat tulisivat sillä tavalla jämptin säännöllisesti ilman mitään takapakkeja. Kuten sitä räntää juhannuksena ja niitä junannuslämpötiloja silloin joulukuussa. Ja niitä vuodenaikoja kun olisi vain kesä ja talvi. Mutta kun on vielä nuo välikausivaatteet. Ja sadevaatteetkin kylmälle ja lämpimälle kelille. Suomen ilmasto haastaa perheenäidit todella. On talvikauden välikautta. Välikauden talvikautta.  Kevätkauden sadekautta. Kesäkauden välikauden sadekautta. Hellettä. Takatalven helvetinkylmää. Syyskauden kesäkautta. Kesäkauden takatalvea. Syyskauden välikauden hellekautta. Välikauden takatalvea.  Talvikauden sadekautta. Ihan mitä vaan. Ja näihin kaikkiin kivoihin säätyyppeihin pitäisi olla vaatteet käden ulottuvilla. Tässä sitä nyt mietitään, että mitä uskaltaa pakata sinne komeron perälle ja mitä ei. Periaatteessa toppatakkeja lukuun ottamatta kaikenlaista vaatetta pitää jättää varoksi eteiskomeron hyllylle. Meidän talossa tämäkään ei ole helppoa, sillä eteiskomerotila on erittäin vähissä. Niinpä niitä ylijäämiä kasaillaan sitten siihen liukuovikomeron laatikkoröykkiön päälle. Paksumpaa fleeceä ja ulkoiluhousua, hanskoja, pipoja ja väliasuja. Paksut ja ohuet sadevaatteet. Ja toivotaan parasta.

Kaksi viikkoa pesukone laulaa tasaista tahtia ja pyykkipinot hipovat kattoa. Samoin mun verenpaine. Puhtaat haalarit ja toppahousut, pipot ja lapaset siirtyvät kasoiksi makuuhuoneen lattialle, mistä käkikellot ne menestyksekkäästä siirtävät leikkeihinsä ja majanrakennusaineiksi. Sitten etsitään, että missä minkäkin sukan pari on. Ja kuka vohki haalarista hupun.

Kun lopulta on kaksi viikkoa sietänyt sitä kaaosta, purkanut ja pakannut vaatteita, vaihtanut lapsille vielä isompia vaatekokoja komeroihin kaiken muun ohella, raahannut talviharrastevälineet alakertaan, kantanut tavaraa kolmen kerroksen välillä paikasta toiseen ja  pyörittänyt perusarkea ruuanlaittoineen sun muineen, niin lopulta on aika lastata laatikot liukuovikomeroon siistiin järjestykseen. Siivota talo. Huokaista. Ja sitten löytää se takkahuoneen sohvan päätyyn unohtunut muovikassi, joka on täynnä pestyjä villavaatteita. Jeps.

Mä olen nyt riehumiseni riehunut. Eilen sain siivottua talosta kaksi kerrosta. Imuroitua ne kolmekiloiset villakoirat nurkista, pestyä tahmean röhnän keittiön lattiasta ja jopa hinkutettua uunipellit puhtaiksi. Samalla koin jotenkin kierolla tavalla myös henkistä puhdistautumista. Tai ehkä se oli se tolu, mikä sen tunteen teki? No joka tapauksessa, mä selvisin. Tämä rytäkkä on taas taputeltu. Syksyllä tavataan!

Sanomattakin on selvää, ettei se homma tähän lopu. Kuisti kesäkuntoon ja jotain kai pitäisi tuolla ulkonakin puuhailla. Kevyellä sykkeellä ja kesäflowlla kuitenkin mennään jo. Varvastossut odottavat eteisen komerossa...


tiistai 3. huhtikuuta 2012

Halkomäki : Neitsytmatka

Sunnuntainen keväisen kepeä ja kuulas keli sai minut valtaansa ja ottamaan rohkean askeleen  uuden kumppanin kanssa. Edessä oli kauan odotettu neitsytmatka!

Kumppaneitahan vaihdetaan nykyään aika kevyin perustein. Minullakin meni tuon vanhan kanssa "ihan kivasti", mutta jotain kai kuitenkin puuttui. Joustavuutta kaipasin enemmän, ja nyt sitä löytyy vaikka muille jakaa. Samassa rytäkässä sain myös kevyemmän ja hiukan naisellisemmankin parin rinnalleni, vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa jalkoväliin. Minulla on nimittäin UUSI PYÖRÄ! Jippii!!!

Koko talvi tätä pientä salaisuutta on varjeltu täällä Maitolaiturin päkstakella, vaikeaa se oli vaikka päätin visusti raottaa salaisuuden verhoa vasta sitten kun pääsen tositoimiin! Tuntui melkein ihan liian ihanalta kaivaa tämä kaunokainen tuolta varaston kätköistä ja ottaa ensipolkaisut kotipihalla. Ihan vatsanpohjaa kutkutti! Neitsytmatka suuntautui Kaukkalan kuraisille ja kuoppaisille sorateille. Ja ajoin kyllä varmasti läpi jokaisen kuopan minkä löysin. Ja niin ihanan pehmeästi se niistä jumpsautteli yli, ei tarvinnut paljoa perssiitä penkistä nostella kun jousitus toimi unelman lailla. Täysjousto, ah!
Eipä voi muuta todeta kuin että kyllä oli ihanaa pyöräillä!!! Oli ihan kevät, varikset lenteli risukasat nokissaan eestaas, linnut lauloi ja ilma oli niin hapekas. Tosin yllättävän kylmä viima vihmoi kypärän aukoista läpi ja sormetkin hyytyivät pieneen kohmeeseen jo heti alkumatkasta.

Trekki vaihtui siis nyt Konaan. Ja Konahan on maastopyörien Lada, kuten eräs ystävämme aikoinaan totesi...onko? Tämä Kona puhuu vielä norjaa. Se on ottanut ensituntumansa maastoon jonkun norjattaren kisapelinä, mutta ulkoisilta puitteiltaan se on kuin uusi. Ja kevyt: 10.3 kg!!! Mulla ei ehkä ole kylän suurinta kypärää mutta kevyin pyörä ainakin! Kiitos Tampereen Pyöräkunkulle Janille, joka antoi menopelistä kuuman vihjeen. Tarvittiin vain yksi visiitti Bike Kingin kioskille ja se oli siinä. Nykyäänhän Suvantokadun liike on ihan virallisesti Kona Store, joten sieltä näitä voi käydä kyselemässä tulevaisuudessakin sitten kun tämän saa hajotettua! Tiinahan on pyörästä tosi kade vaikka ei sitä myönnä, koska se on todellinen Konagirl henkeen ja vereen. Ja nyt sillä on se Spessu.  No, ehkä voin tätä kaunotarta sille joskus lainata jos saan vaihtariksi ajaa sen Pololla!

Tiinalla ja sen Spessulla on jo aika hioutunut tyyli. Tai siis lookki. Etenkin jos se lainaa mun urheilupaitaa joka mätsää ohjaustangon kuminpalasiin. Mulla on edessä vielä armoton tuunaaminen ja yhteisen sävelen löytäminen. Katsotaan pitääkö palkata joku stylisti hoitaan homma, vai löydänkö jotain mikä sopii valkoinen-punainen-oranssi -värimaailmaan. Muutakin kuin vaihtelevasti punavalkoinen naama. Vai olikohan Tiinalla joku oranssi Kona -paita? Ehkä voidaan tehdä vaihtarit? Se mikä taidoissa hävitään se tyylissä voitetaan!

Osittain jäisestä ja lumisesta reitistä huolimatta palasin kotiin ehjin nahoin. Neitsytmatka oli onnistunut ja haaksirikolta vältyttiin! Loppuverryttelyksi kasasin puolisen tuntia halkona pinoon. Parasta kevättä!



Sittemmin eilen satanut puolimetrinen hanki tasasi hiukan pulssia pyöräilyn suhteen, mutta aamupäivällä puhelimeen tupsahtanut kutsu Kuhmalahden pyöräilysessiosta pitkänperjantain kunniaksi nosti taas suupielet hymyyn!

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Puntari: Äijäteemasynttärit

Kateudesta vihreänä olen lueskellut blogeja, joissa kerrotaan lasten syntymäpäivistä teemalla mikään ei riitä. Tai siis on niillä oikeasti joku ihan muu teema, milloin winx(ahtaneet)-keijut, milloin Puuha Petet tai prinsessat.
Niinpä päätin, että tälle kateudelle on tehtävä jotain, ja päätin järjestää miehelleni teemasynttärit, joita muut sitten voivat kadehtia. Ja olihan tää ihan reiluakin: viime kesänä meitsi sai viettää miehen organisoimia pyöräilyteemasynttäreitä Tahkolla hikoilemalla Kinahmin nousuissa shampanjapullon kuvat silmissä kiiluen...



Teemasynttäreiden ajatus lähti liikkeelle lahjan hankinnasta. Romanttisena tyttönä päätin antaa puolisolle lahjaksi 16 kiloa rautaa. No, olihan se sentään muovattu palloksi ja kahvaksi ja päällystetty punaisella neoprenillä.
Kahvakuulateema jatkui sitten luontevasti kakkuun. Siitä piti tulla upea marsipaaniluomus, mutta koska läheisestä kaupasta ei löytynyt marsipaania, täytyi suunnitelmaan tehdä äkillinen muutos.
Niinpä aamulla vatkasin pari litraa skermaa, jonka sekaan heitin muutaman purkillisen rahkaa, ikään kuin kuntoiluteeman jatkeena proteiinia tuomaan. Kakun väliin sirottelin tarjouksesta ostamaani rainbown raejuustoa. No ei vaan! Tylsänä tyttönä pistin ihan vaan mansikoita ja vadelmia.
Koska marsipaanikahvakuulakakkuteema piti hylätä, niin ripottelin sitten nonparelleja kuulan muotoon kakun päälle. Tällä luomuksella olisi varmasti irronnut pistesija kondiittorien SM-kisoissa. Olis olis!
Mahtavan teemasynttäripäivän huipensi vielä paikalliseen liikuntasaliin järjestetyt kahvakuulatreenit, jotka synttärisankari sai luonnollisesti itse ohjata.




Että tällaiset teemasynttärit täällä tänään! Vähän harmittaa, ettei ehditty tyttöjen kanssa askarrella vieraille kahvakuulan kuvilla koristeltuja tötteröhattuja ja läksiäispusseja, joissa olis ollut rannetuet ja neljän kilon kahvakuulat muistoksi tästä päivästä. Mutta hei, tuleehan ne synttärit taas vuoden päästä.
Täytyykin pistää ideat muistiin...

tiistai 7. helmikuuta 2012

Halkomäki : Uusi kausi ja uudet stadionit!

Niin kuin olen useaan otteeseen todennut, hiihto on parasta mitä nainen voi tehdä sukset jalassa!

Meikäläinen korkkasi hiihtokauden tänään. Oikein luvallisesti, lääkärin määräyksestä. Vaikka kaikki kielletty on kivaa, ja vaikka hiukan karkailinkin jo luvattomasti hölkkälenkille, niin hiihdon kanssa olen malttanut odotella määräajan umpeutumista. Ihme kyllä!!! Tänään huomasin, että joskus on jopa ihan hyvä uskoa niitä lääkäreitä, vaikka eihän ne koskaan mistään mitään tiedä...
Miten se onkaan aina niin vaikeaa saada hiihtokaudesta pää auki...kaikki tavarat pitää etsiä ja tsekata varusteiden kunto, haalia paketti kasaan.Yhtä sieltä, toista täältä. Tänään lähdin liikkeelle siitä tosiasiasta, etten tiennyt edes missä mun sukset oli! No, ne löytyi liiteristä ja pitkällisten etsintöjen jälkeen monotkin löytyivät juuri sieltä mistä niiden pitikin löytyä. Puusilmä, minkäs teet! Urheilukerrasto, hiihtoasu, pipo, hanskat, säärystimet ja lasit löytyivätkin helposti. Tosin mun ohuemmat hiihtohousut on edelleen kadoksissa, nyt vedin jalkaani hiukan lämpöisemmät versiot, mutta oletetaan vaikka sitten että sen vanukerroksen alla rasva palaa tehokkaammin!? Sitten vaan Pikku-Kiiski naapurin pihaan koisimaan päiväunia ja isän voitelemat sukset jalkaan. Suuntasin kohti kotisuon stadionia tarkoituksena vetää erittäin kevyt tunnusteleva puolituntinen. Ja sellainen siitä tulikin. En ole aikaisemmin ollutkaan kotisuon stadionin laduilla, kokemus oli oikein miellyttävä ja latuprofiili sopi tähän tarkoitukseen hienosti. Lenkki on pidempi kuin Aitoon virallisella stadionilla jota parhaimmillaan jyystin ympäri 40 kierrosta yhdellä kertaa. Rauhallista vauhtia tasaisella lykkiessä meni hienosti, mutta hiukankin kovempi vauhti tai loivaa ylämäkeä niin johan rupesi alavatsaa kiristämään. Haava peijooni se siellä ilmoitteli itsestään. Lenkin jälkeen tuntui melkoista kirvelyä ja poltetta jossain tuolla sisuskalujen syövereissä, mutta se meni onneksi nopeasti ohi. Fiilis oli upea, auringonpaistetta ja pikku pakkanen oli mitä loistavin keli avata hiihtokausi. Nyt pitää vaan pikkuhiljaa totutella tähänkin liikuntamuotoon ja varoa lipsuvia suksia. Onneksi kävin viime viikolla Timpan paikallinen voiteluvelho suksienvoitelukoulussa. Tarttis varmaan vaan hankkia niitä voiteitakin?

Varusteet ei meikäläisellä ole uudemmasta päästä, mutta aivan toimivat pelit. Peltosen sukset on öbaut seitsemän vuotta vanhat, samoin sauvat. Suksista irtosi viime talvena siteen yksi keltainen kumiosa, mutta ainakaan vielä se ei ole menoa haitannut. Monoilla on ikää ehkä kymmenisen vuotta. Hiihtopuku mulla on myös lenkkikäytössä talvella, Swixin setillä olen hikoillut jo sen viitisen vuotta ja Craftin topatumpi versio on saman ikäinen. Viime talvena investoin oikeaan hiihtopipoon ja laseihin, ja se kyllä kannatti. Tällä setillä siis mennään, ehkä keväällä voisi katsella alennusmyyntejä sitten sillä silmällä josko uusia monoja saisi hankittua.
Aitoossa on hirmu hyväkuntoiset ladut kun meillä niitä hoitaa mies joka todella hoitaa niitä. Kyllä täällä kelpaa hiihdellä. Vielä kun saataisiin muutama pidempi lenkki pururadan lisäksi käyttöön ja joku jäälatu, niin eihän sitä sitten kotona malttaisi ollakaan. Ja Sakulle oma ahkio niin se menisi kyydissä mukavasti.

Me vietellään Sakun kanssa tässä sinkkuviikkoa kun T on taas maailmalla. Syödään kalaa ja itämaisia ruokia oikein urakalla ja tehdään kaikkea hurjaa kun kontrolli on poissa. Näin mukavaa tiistaita on kiva jatkaa toivottavasti yhtä mukavalla keskiviikolla. Huomenna onkin ohjelmassa neuvolaa, akvarellimaalausta ja alkukankeudesta kärsiviä nivusia! Kolotukseen pitää valmistautua henkisesti, joten taidanpa haukata vielä palan täytekakkua ennen nukkumaan menoa. Terveelliset iltapalat kunniaan!

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Halkomäki : Poreet piristää ja sukat lämmittää

Lämmin ystävyys ja kylmät pakkaskelit ovat oiva kombinaatio, ja niistä molemmista on saatu nauttia tänä viikonloppuna Halkomäessä. Ja siksipä nyt viikonlopun innoittamana ja ihan selvistäpäin ja materialismin hengessä esittelen teille kaksi oivallista tuotetta. Hyviksi on havaittu ja huolella testattu.

Aloitetaanpa poreista.

Silloin kun tulee ihania tytsyjä saunaan, kuuluu illan ohjelmistoon löylyjen lisäksi myös pullo kuohuvaa. Jääkaapista ex tempore tempaistu hauskan muotoinen pullo oli iloinen yllätys makunsa puolesta. Italialainen Villa Sandin -kuohuviini on Pinot Bianco- ja Chardonnay -rypäleistä valmistettu ja sopii yhden illan kokemuksen perusteella mainiosti keveään sosiaaliseen lipittelyyn. Ja varmasti olisi sopinut myös vuohenjuustosalaatin kyytipojaksi, jos se ei meillä loppasuilla olisi loppunut kesken. Hintakaan ei ole paha, alle kympillä lähtee. Ei siis mikään vintakeviini, mutta kukapa niistä nyt perustaakaan...

Ja mikä parasta, näinkin heikkopäinen ihminen kuin minä säästyi tyystin päänsäryltä vaikka joi ihan koko lasillisen.





Ja sitten siirrytään kylmiin varpaisiin, tai siis tässä tapauksessa lämpöisiin.

Sain Tiinalta viime Lapin reissulta tuliaisiksi kahdet urheilusukat. Ovat niin södet ettei niitä ensimmäiseksi urheilukäyttöön ehkä laittaisi, mutta ensimmäinen kokeilukerta varmisti asian: TOIMII! Sukat ovat tosi ohuet ja tosi lämpöiset. Materiaali 65% villaa, 19% polyesteriä, 7% akryyliä, 5% elastaania, 4% polyamiidia. Olen kokeillut jo nastalenkkareissa, kumisaappaissa, korollisissa vuorettomissa nahkasaapikkaissa tyrmäävä yhdistelmä pikkumustan ja kimaltavien sukkahousujen kanssa, heh hee... ja ihan sisäkäytössä, ensi viikolla toivottavasti myös hiihtomonoissa. Ohuina ja istuvina ne käyvät ahtaampiinkin kenkiin. MIÄLTSIN HYVÄT!
Eli kaikki vilukissat nyt sukkaostoksille jos mummon pökkimät paksut sukat menee kengissä hankaaville mykkyröille. KARI TRAA on omassa pikku pajassaan kutonut näitä juurikin näille talven pakkaskeleille!



  


Varpaat lämpöisinä onkin sitten mukavampi maistella kylmää kuoharia takkatulen ääressä!
























torstai 19. tammikuuta 2012

Puntari: Valolenkillä

Huh. Johan on ollut viikko. Pyöritys alkoi sunnuntaina. Kaikki mahdollinen osunut tähän viikkoon. Liikuntaleikkikoulun pitämistä, teknisen lautakunnan kokousta, tyttöjen palloilukerhon vetovuoro, kuoroharjoitukset.
Tähän aikaan vuodesta kuvittelin liikkuvani kuin pieni eläin ja kiitäväni kohti ensi kesän huippusuorituksia.
Huonolta näyttää. Missä välissä sitä oikein liikkuis? On mennyt enemmän tankkauksen puolelle.

Eilen sain ajatuksen. Vaikka olen blondi.
Keksin, että voin lähteä illalla hiihtämään otsalampun valossa. Ei minkään himmeän tuikun, vaan tallista haettiin parasta, mitä rahalla saa. Nimittäin Saken valolenkeillä pyöräillessä käyttämä spotti.
Menishän täällä Kuhmalahdella valaistu latukin, mutta olisi tyhmää lähteä ensin autolla sinne ja hiihtää sitten 1,5 kilsan latua (jonka profiili on ihan p-seestä), kun kunnon pituiselle lenkille, tosin valaisemattomalle, pääsee tuosta meidän takapihalta.
Latu oli hyvässä kunnossa. Ei tässä vielä mitään maratonia tullut hiihdettyä, mutta kausi täällä etelässä avattu kumminkin. Pimeässä oli tunnelmallista suihkia. Eikä tullut pysähdyttyä katselemaan maisemia, vaan vedin kirkolle ja takaisin ennätysvauhtia!
Hiihto on kyllä vaan niin parhautta.

Lenkin ja venyttelyn jälkeen maistuikin sitten yrttitee ja tuoreet pullat. Uni tuli päähän, että humahti. Yön nukuin sikeästi pehmeässä kuopassa kuin kiepille mennyt riekko.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Puntari: Lämmittelyasu

Joskus kirppareita kiertäessä törmää todellisiin aarteisiin. Olen todennut, että yleensä aarteisiin törmää joku muu kuin minä. Hannan lisäksi Sakarilla on uskomaton löytövainu kirppiksillä.
Maanantaina kävimme viimeiset jouluostokset tekemässä ja poikkesimme Pirkan Kirppiksellä Kangasalla. S bongasi mulle Tupperin voileipäkakkukuvun ja yhden toisenkin purkin, Mairelle paidan pukinkonttiin ja todellisena helmenä itselleen uuden urheiluasun.

Täydellinen, käyttämätön 80-luvun Mauri Jormakka -asu (takki+housut) roikkui tangossa ja odotti löytäjäänsä! Laput kiinni ja kaikkea. Kaiken kruunasi rinnassa oleva "kuntoilu on lääke" -plakaati ja isänmaallinen, suoranaista maajoukkuehenkeä huokuva väri!
Tuo päällä kun S ottaa alkuhikeä (puvun materiaalista päätellen se tulee onnistumaan helposti) ensi kauden pyöräkisoissa, niin vastustajat tukehtuvat kateuteensa jo ennen starttipyssyn pamahdusta. Ja mikä söpöintä, mulla on oma vaaleansinininen Mauri Jormakkani (äidin vanha) tuolla komerossa. Joten me ollaan takuu varmasti ens kesänä varikkopilttuiden ihanin aviopari, kun yhdessä nuo asut päällä liikehdimme.





ps. Tarkkasilmäisimmät saattoivat huomata, että pari päivistystä sitten olleessa "perhe suksilla" -kuvassa isäpappa hiihtelee omassa Mauri Jormakassaan!

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Puntari: Kenkämania

Eilisen Tampere-päivän tavoitteena oli etsiä ja ostaa itselle gorelenkkarit. Mikään ei ole tympeämpää kuin kävellä maastossa märin sukin. Yhtenä aamunakin löysin sauvakävelylenkillä mielenkiintoisen metsäuran, jonka päätin käydä katsastamassa tulevia maastopyöräretkiä silmällä pitäen. Niinhän siinä kävi, että muutaman metrin talsimisen jälkeen verkkomatskusta tehdyt lenkkarit ja sitä myöten myös sukat olivat läpimärät. Päätin, kuukausibudjetin horjuttamisen uhalla, investoida vettä pitäviin lenkkareihin.
Tällaiset sieltä Koskikeskusen Intersportista sitten löytyi:


Merkki on Brooks ja väritys ihanan 90-lukunen. Hinta oli vähän yli satkun (eli noin 100 euroa enemmän kuin mihin olisi ollut varaa), mutta luotan siihen, että kengät ovat hintansa väärtit. Tänään jo vähän pihassa ja likkojen kanssa pyörälenkillä kävellessä testailin. Ensivaikutelma ei ole hullumpi.

Tänä vuonna oon tehnyt parit muutkin hyvät kenkäkaupat. Mies tolkutti kuukausikaupalla, että kyllä myös mun täytyisi pyörään ne lukkopolkimet hankkia. Ja minä jankutin vastaan, että sellaisiin helvetinkoneisiin en jalkojani tule pistämään. Kunnes lopulta annoin periksi, hankin pyöräilykengät ja pyörään laitettiin ne polkimet. Muutaman viikon pannuttelun jälkeen homma alkoi sujua, enkä nyt niitä vaihtaisi enää pois.
Kengät ostin R-Techistä Tampereelta ja olen ollut niihin tyytyväinen. Istuvat jalkaan ja ovat kyllä ilo silmällekin.

Lupasin itselleni, että jos Venlojen viesti menee oman osuuteni suhteen putkeen, ostan Jukolan ostosparatiisista itselleni ihan oikeat suunnistuskengät. Siihen asti olin sinnitellyt metsässä lenkkareilla ja ajatellut, että suunnistuskengät kuuluvat vain pro-tason menijöille. Virhe.
Ensimmäisillä rasteilla, kun uudet menopelit olivat käytössä, totesin lykänneeni ostopäätöstä ihan liian kauan. Ei enää nuljuneet nilkat tai lipsuneet lenkkarit, vaan menossa oli mukana pitoa ja vauhtia. Maastoon sai ihan erilaisen tuntuman noilla nastareilla.


Summa summarum. Kaapeissa alkaa olla aika paljon kenkiä. Pieni yhteenveto osoittaa, että pelkästään liikunnan harrastamiseen varastoistamme löytyy:
- tavalliset lenkkarit
- gorelenkkarit
- nastalenkkarit
- suunnistuskengät
- pyöräilykengät
- kahdet murtsikkamonot
- telemark-monot
- goretex-maiharit

ja tässä on siis vain mun osuus. Kun mukaan lasketaan vielä miehet vermeet (pyöräilykenkiäkin on ainakin kolmet...) niin uskotte varmaan, että kaapit alkavat olla pullollaan (salaa toivon, että lapsistamme kasvaa tietokoneen ja pleikkarin edessä istuvia pullamössöjä, jotka eivät tarvitse mitään harrastusvälineitä).

Mutta kyllä se vaan niin on, että nautinnolliseen harrastamiseen tarvitaan hyvät vehkeet!

torstai 11. elokuuta 2011

Halkomäki : Pyöräilymuotia kaikille möhömahoille!

Varoitan jo etukäteen, tässä on aluksi tulossa ikään kuin aasinsiltana tilitystä, ja  sitten vasta sen muodin pariin. Älkää ottako turhan vakavasti.


Viime kesänä Ylläksen maisemissa rytyyteltiin kalustoa tutuksi.
Se tilitys: 
Olen itsekseni koko kesän kiristellyt hampaitani siitä, että tämä maastopyöräilykausi meni osaltani aivan metsään. Suorastaan ryteikköön. Väliin jäivät kaikki kisat joihin olin ajatellut Tiinan kanssa osallistua, samoin kunnon treenikesä hikinäppyineen ja naarmuineen. Tilalle tuli kausiluontoinen huoltajan pesti ja kevyttä köröttelyä kotimaisemissa. Söi naista katsella kun muut kirmasivat Tahkolla metsään. Myös Jukola olisi ollut enemmän kuin kiva juttu. Ja kisakausi sen kun jatkuu. Veitsi pyörii haavassa. Kaukkalan ympärijuoksu sentään toteutui suunnitellusti, edes pientä balsamia haavoihin. Mutta aika pientä, voin kertoa.

Neuvolassa tuli heti keväällä synkkä EI maastopyöräkisoille. Treenata saa kaikkia leppoisia lajeja sen minkä olotila antaa myöden, mutta muuten pitää olla varovainen. Ymmärränhän minä sen. On ollut ihan itsekin vaikea ymmärtää sitä ketutuksen määrää, mikä siitä sitten kuitenkin aikaa myöten sisälläni kasvoi. MUN KESÄ ON PILALLA! Kun olen asiasta erehtynyt jupisemaan muille, on vastauksena aina ollut se ihan sama: no mutta mitä siitä että suunnitelmat meni uusiksi, lapsihan on niin hienoa asia, liikuntahan on pikku juttu sen rinnalla. Juu niin on. Ihan oikeasti on. Mutta mulla onkin sellaiset lähtökohdat tähän liikuntaan, että nyt on oikeasti ollut ensimmäinen kokonainen vuosi kun olen voinut harrastaa oikeastaan ihan mitä vaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni. Kun kasvupyrähdyksessä jälkeen jääneet polvet alkoivat kolmea kymppiä lähestyttäessä yhtäkkiä kestää liikuntaa, tulikin tilalle vuosia kestänyt niveltulehdus. Ja nyt kun sekin on häädetty, voin vihdoinkin harrastaa muutakin kuin ratsastusta, sauvakävelyä ja kaiken maailman nysväystä. Voin jopa JUOSTA! Ja nyt mulla olisi kerrankin aikaa liikkua oikeastaan miten paljon vain! Viime kesänä pääsin vauhtiin niin hölkän, pyöräilyn kuin maastopyöräilynkin saralla ja päätin suunnata myös iltarasteille seuraavana keväänä. Talvella hiihdin, hölkkäsin ja joogasin, tein kuntopiiriä ja karistin muutaman kiristävän kilon keskivartalosta. Hullun kiilto silmissä odotin seuraavaa kesää ja sen tuomia uusia haasteita. No, ne haasteet saivatkin sitten aivan uuden suunnan huhtikuussa!

Näin elokuisena päivänä voin jo todeta, että joko olen pääsemässä asian ylitse, tai sitten olen vain "alistunut kohtalooni", tai jotakin. Enää ei potuta ihan niin paljoa. Kevään juoksulenkit ja maastorytkytykset ovat kaukainen muisto. Kotinurkissa voin pyörillä enää vain maantiellä, metsissä voin käydä rauhaksiin kävelylenkeillä. Rasteillekin pitää mennä kävellen. Joogailu ehkä jatkuu syyskuussa. Hikiliikunta ei tunnu enää hyvältä. Näillä mennään joulukuuhun, toivottavasti.

Hangaskurun laavulla, muistaakseni.
Paljon iloa silti olen saanut tänä kesänä muiden onnistumisista ja upeista suorituksista, etenkin tuon siskon. Mietin itsekseni, minkälainen mastodontti vai mitä ne jurassicpark -liskomöhkäleet nyt olikaan musta mahtaa tämän lapsen myötä kuoriutua. Pysynkö enää edes satulassa? Tiina se treenaa ja kuorii itsestään ihan uusia kerroksia esiin, kohta sillä on sikspäkki näkyvissä ja hurja haba. Se on sporttisempi kuin ikinä! Vitsit miten hienoa! Eikä pelkkä ulkomuoto ole sporttinen, vaan se on aika vauhtimimmi nykyään muutenkin. Elämänsä kunnossa. Se antaa mullekin pientä toivoa. Ehkä tältä isosisko tulee puuskuttaen perässä, sitten joskus...ehkä ensi keväänä  loilotellaan jo yhdessä Ylläksen alamäkiä ja näytetään ihan tosihiihtäjiltä. Siis jos mä mahdun hiihtopukuuni! Ja saan jostain lastenhoitajan! Ehkä!!!

Ja sitten se muotiosuus:

Meinasin heti alkukesästä masentua, kun pyöräilyhousujen ah niin kireä vyötärökuminauha pureutui sen verran ilkeästi mahamakkaroiden syleilyyn, että pyöräilystä tuli tuskaisaa touhua. No, avuksi löytyivät miehen ylijäämäpyöräilyhousut kokoa L. Ne jalassa viiletin metsäpolkuja ehkä kuukauden, ja jouduin luovuttamaan kun taas jo vyötärö kiristi. Suunnittelin panostavani kuitenkin sen verran lajiin, että ostaisin henskelilliset pyöräilyhousut, joissa kuminauhaa ei ole. Mutta niissäpä ei ollut sellaista kasvunvaraa etumaastoon, että olisi kannattanut investoida muutamaksi viikoksi. En edes kuvitellut, että pyöräilyhousuista olisi mitään  Mama -editioneita. Eikä ollutkaan. Mutta kiitos vatsakkaille miehille, teitä on ilmeisesti jopa niin paljon, että teille tehdään ihan omaa housumallia!!! Viis raskaana olevista naisista, kaljamahat pitää saada tungettua pyöräilyhousuihin! Yhtenä päivänä kävimme Tampereella Sporttia Pekan alennusmyynneissä. Sattumalta marssin miesten pyöräilyvaatetangoille, ja meinasin silmäni pudottaa kun näin henkarissa killuvat housut! ÄITIYSPYÖRÄILYHOUSUT! Oho, ei kun nää onkin miesten...
Ei muuta kuin sovituskoppiin ja suu korvissa ulos, aivan mahtavat pöksyt! Kuminauha vain vyötärön takaosassa, etuosa kiilattu leveneväksi ja siinä on litteä nyöri kiristystä varten, takaosa tarpeeksi korkea että vyötärö ei painu liian alas pyöräillessä, sivulla pieni vetskaritasku ja toppauksetkin mitä parhaat. Hinta oli kolmen kympin luokkaa, eli aivan nappi!

Tänään viimeksi tein pienen lenkin maantiellä, kävin ulkoiluttamassa Trekkiä ja itseäni. Uudet pöksyt suhisten, luonnollisesti. Kyllä oli huoletonta menoa, ei kiristänyt eikä kuristanut. Vatsa kiitti.

Niin no, no niin, mitä siitä jos yksi liikuntakausi menee ketuiksi...
...hyvät pyöräilyhousut, parempi mieli! Ainakin hetken.

Pyöräilymuodin kuuminta hottia edestä, takaa ja sivulta. Ja vielä taskukuva. Melko sporttista!
Housujen merkki on muuten North Bend. Tai sinne päin.
Ja siis ihan oikeasti, suosittelen näitä pöksyjä lämmöllä ihan kaikille jotka inhoaa kiristäviä vyötärökuminauhoja! Kuten mä.

torstai 30. kesäkuuta 2011

Kyllikit maailmalla: Tahko mtb



Kyllikit viettävät seuraavat kolme päivää lomailun, matkailun ja maastopyöräurheilun parissa. Huomenna kutsuvat Mäntyharjun loma-asuntomessut, lauantaina poljetaan metsäpoluilla kuin viimeistä päivää ja sunnuntaina valutaan hiljaksiin kotia kohti. Saapi nähdä minkälaista keliä noille päiville saadaan ja kuinka onnistunut on kisatankkaus mikäli hellettä pitelee... ja kumpi kestää pidemmälle, pyörä vai nainen?!

Matka- ja kisaraporttia luvassa myöhemmin!
Mukavaa viikonloppua!!!!!!!!

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Halkomäki : Pakkomielteenä pitkät kalsarit?

"Mit-kä NOI on?"
Kysymyksen esitti takavuosina ystäväni Elina. Olimme Mirvan kanssa saaneet kingettyä itsemme pieneen rivitaloasunnon saunaan ja nostaneet kinttumme rehvakkasti kaiteelle.
Vastaus oli: "SÄÄRIKARVAT".
Elettiin kai vielä sitä aikaa, kun kunnolliset lämpökerrastot olivat vain kaukainen haave. Me näppärät maalaisemännät ymmärsimme jättää Gilletten Venukset rauhaan kun syksyn purevat viimat tekivät tuloaan. Vähäinenkin lisävilla tuli tarpeeseen Maisen lenkkiä kiertäessä!
Elina oli ilmeisen järkyttynyt näkemästään, ja täytyy myöntää että mustanpuhuva pöheikkö oli kyllä melkoinen. Sen verran taisimme mekin Mirvan kanssa järkyttyä Elinan reaktiosta, että varasimme ajan vahaukseen pikimmiten.

Rakkaat kalsarit ja läpystä vaihto kesäurheiluvaatteisiin!
Nykyään sentään omistan kolmet pitkät kalsarit, joten säärikarvoissa ei tarvitse säästellä. Yhdet merinovillaiset ja ihanan lämpöiset kylmemmille keleille, sitten on yhdet jo varsin virttyneet Rukan urheilukerraston housut keskikylmissä keleissä tapahtuvaan liikuntaan, ja kevyimpänä vaihtoehtona Craftin todella ohuet pitkikset. Ne on hyvät esimerkiksi Lapin vaellusreissuilla viileinä iltoina ja yöaikaan. Ongelmaksi tässä on muodostunut vain se, etten näin keväällä osaa millään luopua pitkien kalsareitten käytöstä. Vielä viime viikollakin kun hilpaisin iltahölkälle yhdeksän aikaan, tempaisin Rukan pöksyt tuulipuvun housujen alle. Ajatus viileästä tekokuitukankaasta lämmintä reittä vasten suorastaan puistatti. Metsän rajan saavuttaessani hykertelin jälleen kerran tyytyväisenä varmaa valintaani, jalat pysyivät niiiin lämpiminä. Ihmeellistä tässä on se, että syksyllä saa tulla hyvinkin kylmät ilmat ennen kuin laitan pitkät kalsarit lenkille. Miten ihmeessä muka tarvitsen niitä keväällä +12c lämpötiloissa? En ymmärrä. Olen yrittänyt vain hyväksyä sen jonkinlaiseksi pakkomielteeksi?   

Pitäisi ehkä perustaa joku vertaistukiryhmä...vai olenkohan ainoa addikti tällä planeetalla...?
Tällaiselle pakkomielteelle on kai vastakohtana ystäväni J-P, Pohjois-Suomen kovin jätkä. Hän ei käytä pitkiä kalsareita koskaan. Ei vaikka Rovaniemellä oli opiskeluaikoina 48c pakkasta!


Tänään kävin menettämässä iltarastineitsyyteni Aivujärven maastossa, siinä Niitty-Seppälän Kesätorin takana. Lämmintä oli liki 20c ja ilokseni huomasin, että ensimmäistä kertaa pitkät kalsarit eivät edes häivähtäneet mielessä lenkkivaatteita pukiessa. Kuuma tuli.  Pitää kai oikeasti yrittää sopeutua siihen, että kohta on kesä!!!
On se niin vaikea... :D

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Puntari: Tämän viikon hyvät


Kuva otettu Kyllikkien fotosessiossa Kaukkalan maitolaiturilla helmikuussa.

Tällaiset asiat tuottivat iloa viikolla 12.

Maanantai: Illalla Method Putkisto Pilates -tunnilla, kun rakas äiti tuli hoitamaan lapsia siksi aikaa.
Tiistai: Kurassa rämpimistä kotipihassa lasten kanssa. Silloin luulin, että kevät on ihan jo täällä.
Keskiviikko: Pitkästä aikaa uimahallissa vesijuoksemassa. Jalat tykkäs hyvää ja lapset tykkäs olla Kangasalan mummulassa pitkästä aikaa. Mies tuli kotiin Helsingistä.
Torstai: Marika ja pojat kylässä. Sen jälkeen lauleskelua hyvässä seurassa.
Perjantai: Sisko tuli yökylään. Avattiin pullo kuplivaa valkkaria kun oltiin ensin saunottu tunti.
Lauantai: Ostoksilla Tampereella. Löysin uuden kevättakin ihan säkällä ja sen lisäksi kivan mustan neulemekon made in Finland (alkaa olla harvinaista tuo kotimaisuus). Tilasin elämäni ekat pyöräilykengät R-techistä. Illalla kävin hiihtämässä ja saunottiin.
Sunnuntai: Kotona oleilua ja laiskottelua ja kevyttä kokkailua uusien reseptien parissa. Liikuntaa ja venyttelyä yläkerran uudessa "joogastudiossa" vielä luvassa illemmalla.

torstai 10. maaliskuuta 2011

Puntari: It´s a miracle!

Aikanaan katsoin innostuneesti Kauniita ja Rohkeita. Mieleenpainuva ajanjakso kyseisessä sarjassa oli, kun Stephanie piilotteli vammautunutta tytärtään salaisessa talossa lääkäreiden hoidettavana. Puhumaton ja liikkumaton Angela sai tietysti yllättäen puhe- ja liikuntakykynsä takaisin, ja sarjassa keskityttiin toistamaan seuraavan puolen vuoden ajan: It´s a miracle! Tänään vastaavia ihmetekoja tapahtui omassa kodissani. Siitä seuraavaksi kuvin ja sanoin.



Tältä kodinhoitohuoneessamme näytti tänään kello 14.00. Tältä siellä näyttää aika usein. Olen onneksi hyvän kodinhoitohuoneen omistaja. Remontissa se oli ainoa uudisosa tähän vanhaan taloon. Lasten ilmestyttyä kiitin luojaani, että kodinhoito tuotiin remontin yhteydessä asuinkerrokseen (ennen pyykit pyykättiin kellarikerroksen pesuhuoneessa). Vinkiksi miehille: Voit tehdä vaimosi erittäin onnelliseksi tekemällä hänelle hyvän kodinhoitohuoneen. Ei siihen aina ruusuja tai timantteja tarvita.
Hyvän kodinhoitohuoneen lisäksi tarvisin luultavasti hyvän kodinhoitajan, että tavarat pysyisivät järjestyksessä (täähän olis hyvä äitienpäivälahjatoive!). Tänään sain kuitenkin jonkun oudon puuskan ja aloin siivota ja järjestellä heti työpäivän jälkeen.



Tältä siivouspuuskan jälkeen näytti. Ei hullumpaa! Tason päällä olevissa metallibokseissa säilytetään sykemittareita, otsalamppuja, aurinkolaseja, kynttilöitä, lasten tarroja, heijastimia ja muuta määrittelemätöntä sälää. Jos olisin vähänkään Strömsö-henkinen, askartelisin omin pikku kätösin laatikoihin vielä kyltit, jotka kertovat mitä mistäkin löytää. En kuitenkaan ole, joten en askartele.
Pakastimen vieressä oleva kaappi oli vielä jouluun asti siivouskaappi. Sitten meni hermot, kun liikuntakamppeet eivät mahtuneet mihinkään järkevästi. Hiihto- ja laskettelumonot, pyöräilykengät, hanskat, pipot ja muut kamat pyörivät siellä sun täällä. Imuri, moppi ja mikrokuituliinat muuttivat rappusten alle komeroon (niitä käytetään meillä kuitenkin huomattavasti harvemmin kuin liikuntakamoja) ja tästä tuli varustekaappi. En muuten tajua, miten vähänkin liikuntaa harrastavat ihmiset pärjäävät nykyajan taloissa, joissa säilytys ja varastotilaa on ainakin mun mielestä todella vähän.


Toisella puolella kodinhoitohuonetta on pyykkihuollon paikka. Koneen vieressä on kaapissa vetokorit valko- ja kirjopyykille. Valkopyykkikorissa on ämpäri likaisille kestovaipoille. Kahdessa vetolaatikossa on tyttöjen talvivaatteita, eli villa-asuja, hanskoja, sukkia jne. Vinottain olevasta ovesta mennään vessaan.

Tällaiselta näyttää nyt meidän kodinhoitohuone. Huomenna tilanne näyttää luultavasti samalta, kuin ensimmäisissä kuvissa. Kysymys kuuluukin, KUKA TÄÄLLÄ OIKEIN SOTKEE?