Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirkastusjuhlat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirkastusjuhlat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Halkomäki: Pala Siitä

Elämä yllättää. Niin ihanaa!

Löysin itseni eilen illalla klo 19 Espoon Barona-areenalta. Ja yllätys yllätys, Apulannan keikalta.
Oli paljon tuttuja, vielä enemmän tuntemattomia. Hetken olin aivan puulla päähän lyöty koko tilanteesta, mutta siitä se sitten lähti!
                                                                             Huh.

On vaikea kirjoittaa mitään setistä, joka veti oikeasti aivan sanattomaksi. Kaikki mitä nyt kirjoitan, ei kuitenkaan kerro oikeastaan mitään. Kirjoitan silti. Ihan Pakko!




Minä ja meidän kylän miehiä Baronan permannolla. Baronan lavalla olivat samaan aikaan Heinolan maalaispojat, isot starat, toistensa hyvät ystävät. Näyttävä show pyöri ympärillä, biisit seurasivat toisiaan ja tunnelma oli kotoisan lämmin. Showmiehiltä osattiin odottaa showta, mutta spektaakkeli yllätti silti. Mikä hienoa, se kaikkein tärkein ei hukkunut shown alle. Kahteen ja puoleen tuntiin mahtui hitti jos toinenkin, hienoja biisejä ja tunnelmapaloja vuosien varrelta. Tunteikasta oli. Monta kertaa oli kyynel silmässä. Jos Tiina olisi ollut mukana niin varmaan oltaisiin pillitetty ihan huolella siellä! Varsinkin sitten siinä kohtaa kun Tuukka asteli lavalle bassonsa kanssa, tuntui että mun sydän halkeaa onnesta! Se niin kuului sinne. Ympyrä sulkeutui. Miehen ilme lavalla kertoi kaiken.




Apulanta on ollut pitkän pätkän mukana Kyllikkien elämässä. Niin myötä- kuin vastamäessäkin. Muistoja on paljon. Tiinan ja mun yhteisiin seikkailuihin liittyy biisi jos toinenkin. Pitkä matka on kuljettu siitä, kun vuonna 1997 Kirkastusjuhlille ilmestyi kolmikko, josta tunnistin vain sen rastapäisen tyypin. Kun kysyin, oletteko te niitä Apulannan jätkiä, sain vastaukseksi jostain rastapehkon uumenista: Riippuu kuka kysyy! Pojat halusivat syödäkseen laittilimua ja kasvispitoisia juustovoileipiä. Seuraavana vuonna tulivat uudestaan. Ja sitäkin seuraavana. Ja...ja...ensi kesänä toivottavasti yhdeksättätoista kertaa Apis kinkeää itsensä Rokkiliiterin lauteille. Kirkkareiden Housebändi! Aitoo rakastaa Apulantaa, sitä on turha vähätellä. Ehkä myös hiukan toisinkin päin...




Paitsi että oli ihmeellistä olla yhtäkkiä keskellä valtavia bileitä, hyppiä hiki päässä, taputtaa kämmenensä kipeiksi ja huutaa äänensä seksipuhelimarjatta -tasolle, niin erikoista oli kerrankin kuunnella koko Apulannan setti alusta loppuun asti! Ihan rauhassa. Se oli hienoa! Yleensä olen nähnyt jostain kohtaa keikkaa muutaman biisin ja lopusta perinteiset lattialankkujen irroituskipaleet, muun ajan olen suhannut erinnäisissä Kirkkaritehtävissä. Viime kesänä kävi niin, etten nähnyt koko bändistä vilaustakaan. Paitsi nopeasti Sipen, joka ihan sattumalta saapui alueelle juuri kun oli piipahtamassa nitojanhakureissulla alalavalla. Siinä ei ehditty vaihtaa kuin pikaisen häkeltyneet heipat.




Me ei olla Tiinan kanssa koskaan fanitettu ketään tai mitään. Jos Dingoa ei lasketa. Eikä Kimmo Timosta. Koskaan ei olla otettu nimmarin nimmaria tai yhteiskuvaa musa-alan ihmisten kanssa. Mulla on vaan se Juha Mieto -kuva! Kun kahdeksanvuotiaana istuin ensimmäistä kertaa Dingon Neumannin sylissä Honkalan ylälavan bäkkärillä, tajusin, että sehän on ihan tavallinen ihminen. Siis vaikka meinasikin tuhkehtua niihin sifonkihuiveihinsa. Tiinan kanssa jaettiin tämä ahaa -elämys, joka on meitä johdattanut siitä eteenpäin. Mikkien, rumpupatteristojen, kitaroiden, bassojen ja urkuharmonien takana on ihan tavallisia ihmisiä. Niin kuin noi Apiksen pojat. Maalaispoikien ja maalaistyttöjen aallonpituus on aika sama.




Eilinen setti sai aikaan huikean olon. Leijuin jossain selittämättömässä olotilassa, leijun vieläkin. Oli kunnia saada olla todistamassa Apulannan historian suurinta vetoa. Bändi on kulkenut pitkän, kivisenkin tiensä omin päin.

Hitto, siellä yleisömeren keskellä olin niistä pojista niin sanomattoman ylpeä!
 

 
 
Olitko mukana?
 
 

perjantai 8. elokuuta 2014

Halkomäki: Näin se kesä(loma) toimii!

Heippandeeros!  

Kyllä, elossa ollaan!
Ei, en ole unohtanut plokia!
Joo, kyllä kirjoitan heti kun kerkiän! 

On tullut tiedusteluja...kun on ollut hiljaiseloa täällä plokin puolella. Osittain tarkoituksella, osittain ihan tahtomattakin. Nimittäin näiden kahden käkikellon kanssa painiessa päivät menevät aamusta alkaen niin hujauksessa, että yhtäkkiä onkin ilta ja kello lähestyy yhtätoista, eikä siinä enää plokia paljon päivitellä. Usein arki menee kuin juna kiskoillaan niin, ettei päivisin tapahdu oikein mitään mistä kirjoittaa, vaikka joskus olisikin hetki aikaa. Sitten kun olisi jotain ajatuksentynkää mistä kirjoittaa, niin aikaa ei tietenkään ole. Näin se homma etenee, mutta eihän tätä kai ikuisuuksia kestä?

Ihanan taviselämän keskelle on mahtunut muutama kohokohta, jotka jäävät erityisen mukavina muistoina  mieleen tältä kesältä.

Ylläksen kevätmaisemia Kesänkijärveltä.
 
Sade ei haittaa!
 
Toukokuussa tehtiin Anoppi-Armaan ja poikasten kanssa reissu Ylläkselle ihmettelemään Lapin kevättä. Pienoinen turnausväsymys lähti viikossa, iloisesti pulputtavat purot, lumilaikut patikkareittien varrella, päiväkahviseura, sauvakävelylenkit ja pyöräily&kantorinkkaretket poikasten ja Anopin kera virkistivät mieltä kummasti. Saatiin nauttia monenlaisesta säästä, auringosta ja sateesta, lämpömittarin heiluessa +6c-+30c välimaastossa. Lappi teki taas hyvää ihmiselle!

Puutarhamartat kotimäellä, kova kokoonpano!
 
Suloiset pionit jaksoivat taas kukkia!

Kesä täällä kotonurkissa on ollut satunnaista kitkemistä, kastelua, hiekkalaatikkoa, metsäretkiä, nikkarointia, vaunulenkkejä ja leikkikavereita. Alkukesän sateita uhmattiin sadevaatteissa ja sitten siirryttiinkin pakoilemaan helteitä mökille. Näiden kahden säärintaman väliin osuivat sekä pionien kukinta että Kirkastusjuhlat. Ikimuistoiset Kirkkarit, niin hyvässä kuin pahassakin. Oli supermukavaa olla pitkästä aikaa vähän enemmän mukana järjestelypuolella, vaikkakin sitten vaan se kolme iltaa. Juhlien aikana tapasin taas monta entistä opetuslasta ja kuulin tilannekatsauksia opiskeluista ja työelämästä. Se lämmittää aina mieltä ihan hirmuisesti kun lapsukaisilla on asiat  hyvin ja siivet kantaa!!! Kotiin sain mieluisia yövieraita ja päivisin oli siskosaikaa saunanlauteilla. Juhlilla vallitsi erityisen leppoisa tunnelma ja fiilikset olivat kohdillaan. Yleensä Kirkastuksista palautumiseen menee vähintäänkin se viikko, mutta tänä vuonna oli toisin. Juhlien jälkeen meikäläinen oli ihan uudestisyntynyt, tarmoa täynnä ja niin ikionnellinen kolmesta illasta kotimökin ulkopuolella! Suuri kiitos niille ihmisille jotka tämän kaiken mahdollistivat!

Esikoinen joutuu tiskaan, kuopus vaan nautiskelee elämästään. Peruspeliä!

Aamu Kukkialla. Papan kanssa mato-ongella.

Jos kesällä on kuuma, niin silloin meidän mäellä on IHAN SIKAKUUMA! Niin kuuma, ettei lasten kanssa pysty tuossa ulkosalla olemaan. Ei ole varjopaikkaa, eikä tuulikaan osu juuri näille nurkille. Käytiin aluksi päiväreissuilla mökillä, mutta matkalaukkuelämään nopeasti kyllästyneinä pakkasimme matkaan reippaan viikon kamppeet ja asettauduimme taloksi Puutikkalaan. Tähänastisen kesän varmasti ihanin viikko. Mökkielämä, mikä ihana sana! Elämää vain perusasioiden äärellä, siihen oheen uimista, saunomista, hyvää ruokaa ja hyväntuuliset puuhalapset, jotka nukkuvat megapitkiä päiväunia. Tai ainakin toinen niistä nukkui! AH! On auttavia käsipareja ja seuraa. Ja sellainen harvinaisuus kuin aamupäiväkahvit. Ja naistenlehti. Ja äitin leipoma korvapuusti. Mä niin nautin!!!

Sappeen Bikeparkki on suosikkipaikka, tässä vielä potkupyörällä.

Helteiden vika tai ei, mutta meidän Pikku-Kiiskinäkin tunnettu esikoisemme oppi ajamaan pyörällä. Ahkeran potkupyöräilyn tuloksena hyvä tasapaino ja palava into koko touhuun. Rohkeutta kun vielä kasvattaa niin pyörän hallintakin luonnistuu paremmin. En olisi ikinä uskonut, että poika joka tuntuu olevan koko ajan rähmällään jossain näreessä ja kaatuilee jopa ihan paikallaan seistessäänkin, oppisi ajamaan pyörällä reilusti alle kolmevuotiaana. Mummulan pihatiellä koettiin pitkin kesää riemukkaita hetkiä kun pyörä kulki vinhaa vauhtia, ja lopulta lähti tärkeä puhelu Mummulle: Mummu mä pööräilin ihan ite!      Anpiliivipöl!

Ennen kisaa...

Henkilökohtaisesti kesän varmasti sykähdyttävin päivä oli viime viikon lauantai Jämillä. Mukana ihania ystäviä ja huikea fiilis! Maastopyöräkisat, matkana puolikas, n. 42 kilometriä. Viides kerta maastopyörällä tänä kesänä, eli huolellinen pohjatyö tehtynä, heh heh. Alla kolme alle 15 kilometrin lenkkiä ja yksi 24 km edellisellä viikolla. Lähdinkin kisaan ihan silkasta hurmoksesta ajamiseen, nauttimaan nopeasta reitistä ja omasta ajasta. Ja hienoa se oli! Päätin vetää heti alusta alkaen hyvällä sykkeellä ja antaa palaa niin kauan kuin paukkuja riittää. Niitä riittikin ihan kivasti, aina sinne 35 kilometriin asti. Sitten alkoi reisiä poltella mukavasti ja ylämäet tökkiä. Kaksi viimeistä kinkamaa piti taluttaa, vasemman jalan varpaat olivat jo tunnottomina, samoin oikean käden ranne. Eikä ne etureidet totelleet enää mitään. Niin paljon kuin Konasta ja naisesta sai siinä tilanteessa puserrettua irti, niin lujaa mentiin maaliin saakka. Sen jälkeen pystyin ensimmäisen tunnin ajan hokemaan vain Ai s***ana, ai s***ana...mutta soppalautasen ääresssä, jääkylmän suihkun jälkeen, irtosi jo palauttava tsiiiiisus! Niin hyvä mieli ja niin todella liekehtivät reidet!!! Koko loppupäivän! Seuraavat kaksi päivää ja yötä otinkin sitten särkylääkettä. Ei ehkä ihan fiksuin veto, mutta mitään en kadu! Mä sydän maastopyöräily!

...ja kisan jälkeen. Elossa silti.


No siinä se nyt oli, kesän kohoviisikko.
 
Ja hei, kesähän jatkuu vielä! Vaikka mitä kivaa voi olla vielä tulossa! Tässä kuitenkin kirsikat kakusta ja sen myötä helteiset terveiset kaikille plokiin eksyneille, elossa ollaan ja lujaa.
Lapset ja rikkaruohot kasvaa kilpaa meidän mäellä ja tää yrittää selviytyä siinä keskellä.
 Kuullaan taas kun keretään, toivottavasti pian!

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Puntari: Kesä kuvina

Se on kesä nyt! Suomi täynnä kaikkea ihanaa koettavaa ja katsottavaa. Pyöräretkiä, nähtävyyksiä, uusia (vanhoja) kesämekkoja, synttäreitä, perinteitä, sangriaa, ystäviä, mökkeilyä, rauhallisuutta ja hikisiä aamulenkkejä. 

Jos ei meille annettaisi tätä vuodenaikaa, emme selviytyisi siitä, mikä on edessä (mutta eihän ajatella sitä pimeyttä ja loskaa ihan vielä!).















torstai 3. heinäkuuta 2014

Kyllikit: Arvontalaulu raikaa!

Onneaonneaonnea!


Aika pahan pistitte ;) Kyllä tämä mummeli varmaankin lähtisi kuuntelemaan rakkaan lapsenlapsensa kanssa sunnuntai-iltana kappaleen Timantit on ikuisia eli CHEEK =D Mukavia kirkkaria hetkiä kaikille sekä arpaonnea <3 toivotteleepi Marjo Kurjenmaa
 
Jenni Vartiainen ehdottomasti ja suru on kunniavieras
 
 
Arvonlalaulu on lurautettu ja arvonta suoritettu! Onnetar suosi yllä olevia kommentoijia, joiden toivomme ottavan yhteyttä mahdollisimman pian Kyllikkeihin osoitteessa kyllikit@luukku.com. Paluupostissa saatte ohjeistuksen lippujen noutamiseksi. Voittajien pitää ilmoittautua viimeistään lauantaina klo 18 mennessä, muuten arvomme liput edelleen.
 
Sitten ei muuta kuin toivotellaan erinomaisen mukavia Kirkastusjuhlia sekä voittajille että kaikille arvontaan osallistuneille kirkastajille!
 
 
 

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Halkomäki: Hyperventiloitaisko?





Huh.

                    Huh.

Se on ohi taas tältä vuodelta!
On Kirkastusjuhlia ja KIRKASTUSJUHLIA, tämä vuosi kuuluu ehdottomasti tuohon jälkimmäiseen kategoriaan. Täällä Halkomäessä ollaan koko perheen voimin koitettu sulatella näiden juhlien antia, sellainen jymypaukku  kolmen päivän karkeloista lopulta muodostui. Ja niin monella tapaa! Ensinnäkin säät suosivat, mikä on tärkeä juttu kokonaisuuden kannalta. Toisekseen osin kaukonäköisestikin tehtävät bändivalinnat osuivat ihan nappiin. No okei, paitsi se kokosekava Jussihakulishässäkkä. Yleisö löysi festarit rutkasti yli odotusten. Ja mikä parasta, festarifiilis oli ennennäkemättömän leppoisa, letkeä ja juuri sellainen maalaismainen kuin täällä pitääkin. Ihmiset olivat niin tosi hyvillä mielillä eikä rähinöitä syntynyt. Huikea porukka teki huikeat festarit, taas kerran. Osa rehkii vuoden ympäri, osa antaa panoksensa yhtenä päivänä, yhtä kaikki jokaisen työntekijän osuus on arvokas ja tärkeä! Erityisen mukavaa on se, että joka vuosi tulee mukaan uusia työntekijöitä, jopa ihan tuolta kehä kolmosen sisäpuolelta saakka. Haluavat olla mukana aidoissa talkookarkeloissa hämäläisen maalaismaiseman keskellä. Ja tulevat sitten seuraavana vuonna uudestaan. Koukuttavaa!
Henkilökohtaisella tasolla nämä Kirkastusjuhlat olivat  melko erikoiset ja toivottavasti sitä once in the lifetime -osastoa. Lauantaina kipaisin alueelle hakemaan työntekijärannekkeita ja toivoin samalla kuulevani edes pätkän J. Karjalaisen keikasta. Kykenin pönöttäämään anniskelualueella juttelemassa kavereiden kanssa ehkä huikeat 20 minuuttia kun oli pakko nostaa kytkintä. Olotila on niin hirveä ja mahakumpareikko kuin liekeissä.
No, ajattelin sitten panostaa sunnuntaihin. Kaija Koon keikka oli ehdottomasti nähtävä Pertti Kurikan nimipäivien lisäksi. Vaan kuinkas kävikään. Rapian neljän tunnin työvuoro päiväjuhlassa lasten kasvomaalaus&piirustuspisteessä joka on juhlien ehdottomasti kevyintä työantia oli ilmeisesti liikaa, ja muumioiduin iltapäivän kuluessa aivan täysin. Illalla jopa hengittäminen oli täyttä tuskaa ja makasin sohvalla henkeä haukkoen kuin kala kuivalla maalla. Itkettikin niin vietävästi, mutta se ei onnistunut hengittämisen kanssa samaan aikaan, heh.
Maanantaina ei auttanut kuin ladata kaikki pelimerkit ja Panadolit kehiin. Oli pakko päästä Kirkastamaan. Oli pakko päästä tapaamaan Sipe ja Toni. Oli pakko. Kun se kuuluu kesään. Ja kyllä siinä päivän aikana kului sitä Panadolia ja yritin ahkerasti pitää sohvaa selässäni että pysyisin vetreänä. Tyttöjen kanssa otettiin yksi relaksoiva saunasetti ja laitettiin ilta siitä nousuun vichyn voimalla. Ja siellähän minäkin sitten olin Honkalassa huikeat neljä tuntia ennen kuin oli pakko heilauttaa valkoista lippua. Tuli nähtyä Cheekin keikka ja kuunneltua Haloo Helsinkiä sujuvasti seinän takaa. Popeda ei oikein kiehdo meikäläistä, mutta Apiksen keikan olisin halunnut nähdä. Apulannan pojille vietiin perinteisesti Kyllikkien leipomaa piirakka, joka tänä kesänä valikoitui mustikkapiirakkaosastosta. Sitä maailman parasta, tietenkin! Kellon lyötyä kaksitoista tämä valtamerilaivaa muistuttava tuhkimo könysi kotiin onnellisena ja raihnaisena. Vähän fetasalaatia ja Panadolia naamaan ja unille. Ikkunoista kantautui Apiksen keikan jytke ja se tuuditti ihanasti uneen.
Tiistai-aamuna nukuin ruusuisesti kymmeneen ennen kuin hyppäsin autoon ja hain Pikku-Kiiskin mummon hoivista kotiin. Se raukka meni viimeiseksi Kirkastusyöksi mummolaan evakkoon koska ei pystynyt nukkumaan omassa huoneessaan. Musiikki kantautuu tuolta peltoaukean yli aivan käsittämättömän lujaa suoraan meille sisälle. Vaikka on ovet ja ikkunat kiinni. Basso etenkin jytkii kuin viimeistä päivää ja välispiikit kuuluvat kuin vieressä puhuttaisiin. Yritä siinä sitten nukkua muutenkin kevyillä unenlahjoilla!
Kirkastus oli siis pulkassa! Ja millainen Kirkastus!!! Se rapiat 10 000 kirkastajaa tässä meidän noin 600 asukkaan pikkukylässä teki kolmen päivän aikana VPK:lle sen verran tiliä, että ensi vuonna päästään vähän vähemmällä tuskanhiellä talousasioissa. Onnettomasta olotilasta huolimatta mulla oli hirmuisen ihanat kolme päivää, seurana mitä mukavimmat ystävät ja kylänmiehet/-naiset, festareilla paljon tuttuja, entisiä oppilaita, työkavereita ja kavereita vuosien takaa. Muutama vuosi tässä on vedetty totuttua pienemmällä työpanoksella, ja täytyy myöntää että hinku tositoimiin on kova. Siihen, että oikeasti paiskitaan töitä kolme päivää yötäpäivää, ja vähän enemmänkin. Perhekuvioiden sovittaminen festareihin on vaan nyt vähän vaikeaa. Katsotaan miten ensi kesänä käy, vieläkö pitää himmailla vai saanko kuviot kuntoon. Tässä on vuosi aikaa. Se on vähän kuin joulua odottelisi! No ei vaan, se on oikeasti PALJON ENEMMÄN!!! Mutta nyt hyperventiloidaan ensin rauhassa tämän kesän fiiliksillä, ja piiiitkääään! JEEJEEJEE!!!

Mariska oli nätti ja hoikka ja sillä oli hienot housut!
Turvallisuuspäällikkö Pasi oli palkannut alueelle pari mallipoikaa poliisivetimissä, että naisyleisökin viihtyy...
Jo lauantaina alueella oli sikana sakkia ja letkeä kesäfiilis
J. Karjalainen kuului festareiden parhaimmistoon.
"Nouseekos blondi rattaille?" kysyi paloauton kuski kun T käveli kotiin päiväjuhlasta. Legendaarisen Natikan kyydissä kotimatka taittui hetkessä.
Cheekin keikalla oli tunnelma katossa. Tarkkoja kuvia tais olla mahdoton ottaa.
Virallinen kesämieskuva. Vain Kosti puuttuu.
Kuva: Tämän vuoden palokuntamuotia esittelee Tiina js Riina ;-)
Luotettavaa pelastustoimintaa jo vuodesta 1978. Tiina&Riina-duo repesi niin marssiin, lipunmyyntiin kuin anniskeluunkin.
Festaritunnelmia voit käydä kurkkimassa täältä jos et itse päässyt paikalle!

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Kyllikit: Kolme päivää yötäpäivää!

Seuraavat kolme vuorokautta koko Aitoo on pysähtynyt ihan vaan juhlimaan ja tekemään talkoilla Suomen vanhimpia rokkifestareita.
 Ei sen enempää eikä vähempää.
Kyllikit mukana menossa, Tiina pogoilee, Hanna on kuski. Niin aina.
Tiistaina saatetaan faksailla tunnelmia jos ollaan jo saatu silmät auki!!!

Tulkaa tekin KIRKASTAMAAN Suomen legendaarisimmille festareille. Ruisrokkihässäkät on niin pientä...

Viralliset festarisivut TÄÄLLÄ!

 
 
 


 Kuvat: Aitoo.fi

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Halkomäki :Lomalainen vastaan Emäntä



Toissa päivänä makasin sohvalla mahani vieressä ja luin aikaisemmin vinkkaamaani Emäntävoimaa! -kirjaa. Vieressäni pötkötteli laatikollinen Fazerin legendaarisia KISS-KISS -karkkeja. Joskus joulun jälkimainingeissa eksyin kaupassa sellaisen alekorin liepeille, missä myytiin joulusta yli jääneitä herkkuja puoleen hintaan. Ihana kissakuvioinen rasia osui heti silmiini enkä sitten voinut jättää sitä sinne koriin lojumaan, vaan pelastin kotiin "varmaan talteen". Herkkukarkkeja!




Viikko sitten tyhjennellessäni kaappeja löysin kisurasian ja nostin sen näkyville, parasta ennen -päiväys lähestyi uhkaavasti, joten pakkohan se oli syödä pian pois happanemasta. Mikä urakka!!! No, torstaina sitten todellakin nautin loman ihanuudesta kotisohvalla, torkahtelin välillä pois vielä viimeisiä Kirkastusunivelkoja ja rapistelin auki ihanan kiiltäviä käärepapereita. Roskakasa sohvan vieressä kasvoi hurjaa vahtia. Kaikki sujui hienosti siihen asti, kun tulin kirjassa lukuun, joka esittelee pientilan emännän elämää sota-aikana. Kun mies lähtee rintamalle, kotona on kaksi lasta ja kolmas on tulosillaan. Kun raskaana oleva nainen yksin äestää hevosella pellot, kylvää, niittää, korjaa, kyntää, tekee polttopuut, kantaa vedet jäätyneestä järvestä taloon ja navettaan, lypsää lehmät, keittää pyykit, käy välillä synnyttämässä, hoitaa siat, kanat, lampaat ja lehmien poikimiset, niittää heinät, on taas raskaana isännän loman jäljiltä, kitkee kasvimaata, hoitaa penskoja, laittaa ruokaa ja iltamyöhällä kaatuu kuolemanväsyneenä sänkyyn. Selvisi siitä kaikesta eikä edes valittanut.




Kisukarkkkirasia siirtyy sohvalta lattialle. Hanna siirtyy sohvalta kasvimaalle. Ei kehtaa enää maata ja tuskailla festariunivelkaansa. Ei kehtaa. Mässätä karkkia niin että verensokerit huutavat hoosiannaa. Ihan pullamössömeininkiä! Kitkee sipulipenkkiä, kastelee tomaatit, nostaa muutaman perunanvarren. Multaiset perunat essun helmassa kipaisee keittiöön ja laittaa kattilan liedelle. Kesäkeittoa. Kestoinhokkiruokaa. Maku ihan jees,mutta ei se kyllä nälkää vie. Keitto kiehuu kypsäksi, puoli pakettia Koskenlaskijaa sujahtaa kattilaan kuin huomaamatta. Enemmän kaloreita, parempi maku. Laukkoo lähimetsän aurinkoiselle rinteelle, kerää kuusi litraa mustikoita. Kotona tekee mustikkarahkaa. Mies tulee töistä, syö hyvällä ruokahalulla kesäkeiton, ensimmäistä kertaa sitä tarjoillaan viiden vuoden aikana. Avioliitossa kaikki on mahdollista! Jälkiruuaksi pistellään vielä pari kipollista rahkaa ja makeita mustikoita. 


Illalla siivosin karkkipaperit lattialta. Huono omatunto oli ohitse, emäntä ja lomalainen minussa sulassa sovussa. Söin vielä yhden lautasellisen kesäkeittoa, koskaan se ei ole maistunut niin hyvältä!!!

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Puntari: Minä sydän Petri Nygård


Olen luultavasti elänyt aika pullossa, sillä kuulin Petri Nygårdin Selvä päivä -biisin ekan kerran vasta reilu viikko sitten. Rakastuin biisiin. Mahtavat sanat.
Minulle kerrottiin, että biisi oli aluksi jollain sanattomalla sopimuksella laaditulla radiosoittokieltolistalla, kunnes yleisön suursuosio (ja viimeistään lätkän MM-kulta) sai radiokanavat kääntämään päänsä ja Petri pääsi radiosoittoon.

Kirkkareilla oli aikas paljon teinejä kuuntelemassa Petriä. Ja minä myös. Otin kuuntelupaikan yleisön takaosasta. Screenille ilmestynyt "Tarja Halonen" heitti oikein rohkaisevan ja hauskan juonnon  ja sitten polkaistiinkin keikka käyntiin. (Petri pompsahti lavalle suuresta vaginasta ja siinä vaiheessa totesimme kavereiden kanssa, että on tainnut tyyppi syntyä keisarinleikkauksella, jotain tärkeää on selvästi jäänyt elämässä kokematta).
Ensin tuli aivan mahtava biisi "Kotibileet". Tanssijalkaa alkoi heti vipattaa ja kateudesta vihreänä katselin niitä nuoria ja villejä teinejä, jotka hyppivät, huusivat ja lauloivat kädet pystyssä yleisössä.

Ammattini puolesta minun täytyisi tietysti kovasti paheksua Petri Nygårdia. Mutta en vaan voi, sillä minähän rakastan Petriä. Aloin rakastaa sunnuntaina kun näin sen energian, jolla Petri tarjoili nuorille jotain sellaista, jonka he muistavat vanhoina harppuinakin. Vielä siinäkin vaiheessa kun dementia on huuhtonut mielestä pois läheisten nimet ja kasvot, he muistavat sen kuumuuden ja ilon, jonka Petrin keikalla kesällä 2011 kokivat.
Paheksumisen puute johtuu osittain siitäkin, että omassa nuoruudessani Raptori teki läpimurron. Koko Suomen nuoriso lauloi mukana Ou Beibit ja muut hitit. Nimesin jopa oman koirani Raneksi Raptorin hittibiisin mukaan.
Kuka väittää, että Raptorin lyriikat olisivat olleet viestiosastoltaan jotenkin Petrin sanoja siistimpiä (okei, pari v***tua vähemmän)? Ja silti meistä sen aikakauden nuorista on tullut ihan kunnollisia. Ne juo jotka juo, ilman Petriä tai Raptoriakin.

On tärkeää, että jokaiselle sukupolvelle syntyy oma idoli, jonka tahdissa voi tanssia ja laulaa niin, että paita liimautuu selkään. Sitä paitsi, elämä teininä on paljon kivempaa, kun voi soittaa kotistereoissa sellaista musaa, josta äiskä ja iskä ei yhtään tykkää.



PS. Ostaisin Petrin levyn, mutta missä sitä kuuntelisin? Keittiössä makaronilaatikkoa tehdessäni? Autossa lapset takapenkillä? Muksut kun imevät aika nopeasti itseensä riimit ja lorut, joten voin vaan kuvitella tilanteen, jossa nelivuotias kysyy siskoltaan"Missä sää oot" ja toinen vastaa "Mää oon kännissä". Jeps.

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Kyllikit: Aitoon Kirkastusjuhlat 2011


Maanantaina oli syytä juhlia saappaat jalassa, sillä sadekuuro yllätti Aitoon illalla.


Olutteltassa ja terassilla tanssittiin ja nautittiin elämästä.


Petri Nygårdin keikalla oli tiivis tunnelma ja nuoriso juhli antaumuksella.


Missä sää oot? Mää oon tässä!


Kirkastusjuhlilla juhlivat nuoret ja vanhat sulassa sovussa.


Hanna ja Kyllikkien viralliset kirkastusmiehet Kosti ja Marko.

Lisää kuvia löytyy aikaisemmassa päivityksessä olleesta osoitteesta Sydän-Hämeen lehden nettisivuilta!

Halkomäen huvikeskuksessa kolmen päivän kulutus oli 50 kpl grillimakkaroita, muutama laatikollinen broitsua, erä hirvenlihaa, viisi kiloa uusia perunoita, pari vadillista salaattia, muutama litra mansikoita ja jäätelöä, sekä laatikoittain erinnäisiä viihdejuomia sekä pari pulloa yskänlääkkeisiin rinnastettavia liemiä. Väkeä mäellä liikkui Kirkastuksen aikana rapiat kolmisenkymmentä henkeä. Oli siinä taas sutinaa kerrakseen! Kirkastuksen parasta antia onkin se, että sen saa viettää hyvien ystävien seurassa ilman kiirettä minnekään, saa keskittyä olennaiseen: kirkastamiseen! Ohessa bonuksena tulevat vielä loistava festaritunnelma, loistavat bändit ja paljon tuttuja takavuosilta, joita tapaa yleensä vain Honkalan olutteltalla.
Kyllikkien Kirkastukseen kuuluvat myös perinteet, joita vaalitaan vuodesta toiseen. Tosin ne kyllä myös hiukan elävät ajan mukana. Lauantaina pidetään  aina aloituskekkerit isolla porukalla ja nostetaan kirkastuslippu salkoon paitsi tänä vuonna kun lipputanko on rikki, sunnuntaina on VPK:n marssi ja Kyllikit mukana rivistössä paitsi tänä vuonna me ei osallistuttu kun Hanna ei mahdu palokuntapukuun ja Tiina oli järjestänyt Kyllikeille lastenviihdytystyövuoron Honkalaan päiväjuhlan ajaksi. Maanantaina yleensä saunotaan päiväsaunat Kukkian rannalla paitsi tänä vuonna kun pojat keksivät lähteä veneilemään ja juhlien huipennus onkin sitten maanantai-ilta ja Apulannan keikka! Ja virallisina kirkastusmiehinä pörräävät vuodesta toiseen iki-ihanat Kosti ja Marko. Tänä vuonna perinteistä toteutuivat vain aloituspippalot ja Apiksen keikka. Ja tietysti Kosti ja Marko!

Nyt paluu arkeen, ja nukkumaan univelkoja pois! Olipa taas mahtavat kemut!

ps. Tiinasta tuli Petri Nygård fani - mieletön keikka. Olisinpa ollut 15 vuotta nuorempi ja mukana pomppimassa ja laulamassa yleisössä...