Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste remontti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste remontti. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Halkomäki: Ikuisuusprojektin tuntua

Tähän ihan aluksi hirveästi tuuletuksia ja ilmakitaraa. Aploditkin ja joku villi tanssi, okei?

Kuusi vuotta siinä meni. Reilut viisi vuotta siitä varastossa. Mitään ei tapahtunut.

Siitä lähtien kun meidän talon remontti valmistui, mä olen haaveillut kunnostavani vanhan kaapin keskikerroksen pikkuhuoneeseen astioita varten. Kaappikin on ollut alusta asti valmiina. Vanhan koululuokkani vanha mintunvihreä puukaappi. Se, jossa 80-luvulla säilytettiin makulatuuripaperia ja piirustusjuttuja. Jotenkin urakka tuntui aina vaan liian suurelta aloitettavaksi. Maalinpoistot sun muu rähmähomma ei innostanut. Lasten syntymän jälkeen ei oikein ollut aikaakaan.

Kaappi alkuperäiskunnossaan.

Tänä kesänä tutustuin sitten Suvimarjan puotivierailulla Annie Sloanin kalkkimaaleihin. Niillä voi maalata mitä vaan. Ja mitä tahansa pintoja, savi, metalli, puu, tekstiili... Ihan mitä vaan. Eikä vanhoilla maalipinnoilla ole väliä, tartuntapohjamaaleja ei tarvita, siitä vaan hommiin. Se kuulosti niin houkuttelevalta, että laitoin matoa koukkuun. Arvoin pitkään kahden maalisävyn välillä. Lopulta päädyin vanhaan valkoiseen, koska se oli tämän hetkiseen tilaan parhaalta tuntuva vaihtoehto. Ehkä sitten joskus tummanharmaaksi. Joskus. Heh.


Työt etenivät silläviisiin, että pyyhin koko kaapin ulkoa ja sisältä puhtaaksi. Irroittelin ovet ja alakaapin hyllyt. Maalinpoistoainetta käytin sen verran, että putsasin ikkunoiden pielissä olevat koristeleikkaukset auki kahden maalikerroksen alta. Myös lukkopesien heloista poistin maalit. Hiomapaperia näytin maalilohkeamien reunoihin, jotta sain niistä vielä irtoavat maalisäikeet pois ja reunoja häivytettyä pehmeämmiksi. Tähän kaikkeen meni aikaa ehkä nelisen tuntia. Ja sitten maalaamaan!

Yksi maalikerros valmiina.
Vanha vernissakäsittely tuli maalista läpi.
Ohensin vedellä satsin kalkkimaalia muovikuppiin aika liruksi, ja vedin sillä ensimmäisen kerroksen koko kaappiin. Sisälle ja ulos. Seuraavat kerrokset sitten vähän vahvemmalla aineella. Neljän kerroksen jälkeen maalipinta näytti peittävältä. Silti mun silmiini se mintunvihreä mullotti siellä alla, mutta väliäkö sillä. Viikko maalaushommien päättymisestä kävin katsomassa kaappia. Sisäosa oli muuttunut valkoisesta kukertavan rusehtavaksi. Jahas. Ilmeisesti alkupeäinen vernissakäsittely puski alta läpi. Samoin hyllyllä olleen mustepullon rinkula loisti kirkkaana maalin pinnalla. Kaapissa olleiden kolhujen kohdat olivat myös eläneet värin suhteen hiukan omaa elämäänsä. Mutta vanha kaappi on vanha kaappi, ja saa myös näyttää sellaiselta. Nätti ja kolhuinen!


Lopuksi koko kaapin pintaan matta Tikkurilan vesiohenteinen kalustelakka hyvin ohennettuna. Se varmistaa kaapin maalipinnan puhtaanapidon ja suojaa kolhuilta ja kulumiselta muuten niin huokoista kalkkia. Pinnasta tuli silkinhimmeän kaunis!



Viimeisenä toteutin kotona raivausurakan ja pikkuhuoneen yksiovinen lastulevykaappi häipyi paikaltaan aika vikkelästi. Naapuriavulla saatiin uusi vanha kaappi paikoilleen, ja seuraavana päivänä ruuvailinkin jo ovet kiinni. Oli se kyllä uskomaton tunne kuuden vuoden odotuksen jälkeen nähdä kaappi paikoillaan! En olisi malttanut edes nukkumaan mennä kun kiikutin Tiinalta saamani ruusukupit paikoilleen hyllylle ja kaivelin komerosta vanhoja kahvikuppejani. Katselin ja huokailin!
Nyt kaappi on täynnä astioita ja muitakin keittiötavaroita. Äidin vanhojen avainten kokoelmasta löytyi sattumalta avain, joka sopii kaapin lukkoihin. Vielä kun hankin jostain oviin sopivat nupit vetimiksi, niin käyttö helpottuu.


Kaiken kaikkiaan homma oli helppo ja nopea. Kalkkimaali oli kiva uusi tuttavuus. Valkoisen värin peittävyys ei ehkä ole ihan parhain, mutta pinta jää kauniin eläväksi. Maalia saa myös aika reilusti ohentaa, etenkin jos tekee jotain pienikuvioisia kohtia. Paksu maali tukkii koristekuviot. Työvälineiden pesu oli helppoa, eikä maali koskaan maalauskertojen välillä kuivunut siveltimeen. Vesipesulla selvisi kaikesta, maalausvaatteistakin. Valmis pinta on lika- ja kolhuherkkä, joten kulutukselle joutuvat jutut kannattaa ehdottomasti suojata Annie Sloanin omalla vahalla tai sitten ihan tuollaisella Tikkurilan lakalla, niin kuin minä tein.


Tuntimääräisesti tämä projekti oli nopea, vaikkakin se alkoi kesäkuussa ja päättyi lokakuussa. Hämeessä nyt vaan ollaan hitaan puoleisia. Aika vähällä vaivalla lopulta mukava lopputulos!


Oliskohan mitään uutta projektia nyt odottamassa nurkan takana? Ei taida. Enkä jaksaisikaan. Nyt pitää nauttia tästä, mutta toki jotain kivaa pitää laittaa viriämään mielen sopukoihin. Talven pimeinä iltoina on varmasti aikaa ajatella...




torstai 5. helmikuuta 2015

Halkomäki: Olipa kerran eteinen

Tällaisen vanhan ihanan talon mukana tulee kaupan päälle usein rutkasti säilytystilaongelmia. Kun silloin 1950-luvulla ei kauheasti harrastettu kaiken maailman välineurheilujuttuja, eikä muutenkaan keräilty nurkkiin ylimääräisiä ulstereita, niin eipä sitä tilaakaan tarvinnut olla. Ja kuinka sitten muuttaa tällainen vanha talo sumpusta tilaihmeeksi? No en minä vaan tiedä. Kovasti on yritystä ollut, ja jotain aikaiseksikin saatu, mutta edelleenkin esimerkiksi pyöräily- ja hiihtovarusteille ainoa mahdollinen säilytyspaikka on alakerran kodinhoitohuone. Siellä ne sitten ajelehtivat päämäärättömästi kaikkien ilona. Pitkin lattioita ja tasoja. Aikaisemmin ne lojuivat eteisessä, kunnes mulla sitten meni hermo.
Eteinen on meillä ehkä se sumppujen sumppu. Neliön mallinen tila, josta lähtee neljä eri sisäväliovea olohuoneeseen, keittiöön, vessaan ja alakertaan, sekä yläkerran avoin portaikko. Yhtään ehjää seinää ei ole. Perusvarustuksena yksi kiinteä hyllykomero. Jo remonttiaikana kovasti yritettiin miettiä, että miten eteisen muuttaisi toimivaksi, miten sinne saataisiin säilytystilaa. Kaksi väliovea poistettiin turhaan tilaa viemästä ja komeron kiinteät hyllyt vaihtuivat vetokorilliseen laatikostosysteemiin. Riittihän se kahdelle ihmisele. Tavallaan.



Tältä näytti eteisen ensimmäinen versio . Toivo-papan tekemä koivuinen pikkupöytä, vanha peilin rutku, kenkähylly ja talon alkuperäinen naulakko. Urheilukamppeet komerossa. Avara ja väljä tila.


Sitten kun pienet rottinkikorit hattuhyllyllä eivät enää riittäneetkään haettiin anoppilasta vanha lipasto hätiin. Kun ei muutakaan keksitty. Se oli kauhea lipasto...matalat ja jäykät laatikot, niihin oli hankala sulloa mitään pipoja sun muita, aina oli joku tumppu jossain välissä kinnaamassa. Mutta parempi senkin kun ei lipastoa ollenkaan. Tavallaan.



No, sitten syntyi esikoinen ja homma sakkasi aivan täysin. Ei auttanut vaikka kuinka hakkasin lisänauloja hirsiin naulakoiksi pienille takeille ja haalareille. Hermo meni, mutta edelleenkään mitään järkevää säilytysratkaisua ei hassuilla mitoilla olevaan nurkkaukseen löytynyt.


Kunnes...äitini meni käymään Ikeassa, ja tuli sieltä takaisin ratkaisun kanssa. Siellä oli uutuutena kulmakomero, joka mahtuisi juuri ja juuri tähän kulmaan. Ei nyt todellakaan mitkään viiskytlukulainen ratkaisu ulkomuodoltaan, mutta aivan sama! Kaaos oli pakko saada loppumaan! Toki miehisen sulattelun tuloksena kaappi sai odottaa saapumistaan meille melkein vuoden verran, mutta mitä siitä, olihan sitä jo neljä vuotta siihen haaveiltu.


Ei muuta kuin eteinen tyhjäksi ja kokoamishommiin! Nopsasti kohosi uljas komero hirsinurkkaan ja salamaakin nopeampi kaksikko sulloi vetokorit ja kenkähyllyt täyteen tavaroitaan. Kylkiin kiinniteltiin  tarranaulakot ulkohaalareille, avaimille, ja laukuillekin pitäisi omat koukkunsa vielä saada kunhan tässä ehditään.


Ja tältä se nyt näyttää, noin nopeasti räpsäistynä tämä meidän eteinen. Isot peiliovet ratkaisivat peiliongelmat kertaheitolla ja tuovat valoa sekä tilan tuntua pieneen huoneeseen. Ja tekevät minusta toisinaan ihan hermoheikon, koska keittiössä oleskellessa oma kuva vilahtelee tuplapeileissä toisinaan aivan holtittomasti, aivan kuin joku hiippari pujahtelisi eteisessä edestakaisin. Vähänkö olen sätkyillyt itsekseni!!! Kengille ei vieläkään ole riittävästi tilaa, osa pujahtaa tankokaapin pohjalle ja osa lojuu sujuvasti aina tiellä ovien edessä. Kaapin päälle mahtuu harrastuskamoja ja mun piponi,tumput sekä kaulaliinat omissa koreissaan.
Tankokaapissa on kaksi päällekkäistä tankoa, mikä toimii hyvin etenkin kesävaatteiden kanssa. Pitkät talvitakit eivät sinne oikein mahdu, ja toppatakkienkin kanssa on aikamoista sullomista. Silti, siellä ovat siististi poissa silmistä! Vetokorikomeroon mahtuvat lasten väliasut ja ulkovaatteita, pipot, tumput ja villasukat. Kaksi kenkähyllyä riittää mainiosti. Tai riittäisi jos ne hyllyt saisivat olla paikoillaan. Niistä häviää kummasti aina ne kannatinnastat kun silmä välttää.
Että tällainen eteinen tänään tässä talossa.

Mitenkäs te muut vanhojen talojen asukit olette ratkaisseet säilytystilaongelmia?


Ja tämän eteisen tarina jatkuu, luulen. Saapa nähdä miltä tämä nurkkaus näyttääkään viiden tai kymmenen vuoden kuluttua.

Niin, ja ketä täällä silloin asuu!?

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Halkomäki: Lauteilla tuumailtua


Tämän vuoden keväällä tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä kun muutimme tänne punaiseen tupaan. Tuntuu kuin olisimme asuneet täällä jo paljon kauemmin. Puolen vuoden remontti meni hujauksessa, palikat asettuivat kohdilleen ja pääsiäisenä 2010 saunottiin jo uudessa omassa saunassa. Eilen istuskelin löylyissä ja muistelin talon alkuperäistä saunaosastoa. Pata ja puukiuas. Lauteet ja pari pesupenkkiä. Vähän sellaista mummolameininkiä.




Nykyinen sauna on miehisen suunnittelun tulos, kaksi kiuastakin. Sähkökiukaassa on yllättävän hyvät löylyt, mutta puukiuas se vasta jotakin on! Valtavasta kivikasasta irtoaa muhkean pehmeät ja jämäkät löylyt, viimeinen saunoja saa parhaimmillaan nauttia lähes savusaunamaisesta löylytunnelmasta, tosin ilman sitä savun tuoksua. Puukiuas lämpiää lähinnä viikonloppuisin kun on aikaa fiilistellä puitten kantamisen ja tulitikkuleikkien parissa, viikolla saunotaan sähkön turvin.
Paitsi että pesuhuoneeseen tulee nykymuodossaan juokseva vesi, löytyy sieltä myös vessanpytty, joka sijoitettiin vesipadan paikalle kulmaukseen. Puukiuas pysyi entisellä paikallaan ja saunan ja pesuhuoneen välillä sijainnut ikkuna poistettiin. Lasiväliovesta valo kulkee sopivasti saunaan.


 
 





tiistai 30. syyskuuta 2014

Halkomäki: Paletista piristävää harmaata!


Heipsan! On se vaan mukavaa kun uusi viikko on saatu taas kunnolla vauhtiin ja voi täällä kotosallakin levähtää ihan vaan perusarjen parissa. Siistejä sisähommia ja vähän ulkoilua nuoriso-osaston kanssa. Hirmu miellyttävää!
Viikonloppu osoittautuikin meillä melkoiseksi härdelliksi. Ilman mitään ennakkosuunnitelmia saatiin vaikka mitä aikaiseksi. Kuten esimerkiksi syyskauden ensimmäinen flunssa! Ensin se hiipi poikasiin, sitten alkoi hirmuinen kurkkukipu ja päänsärky meikäläiselläkin. Onneksi aloitin välittömästi ennaltaehkäisevän tapajuopottelun ystäväni hunajarommin seurassa, ja taisin välttyä itse kurjimmalta taudilta ja niistämiseltä, jee! Harmitti kuitenkin se, että viikonloppuna tarjolla olleet liikuntajutut hyvällä seuralla höystettynä jäivät kolotusten vuoksi väliin. No, ehtiihän sitä vielä, mutta kuitenkin...harmitti se!

Tähän vuodenaikaan yksi mukavimmista ulkopuuhista pienten apulaisten kanssa on omenoiden kerääminen puiden alta. Ja kyllä niitä sitten kerättiinkin. Saavikaupalla. Vietiin heposille ja naapureille ja kompostiinkin. Tehtiin hilloa ja piirakkaa. Myös syksyisiä pihahommia, perennojen leikkausta ja kesäkukkien häätöä, sokkelin hiomista sun muuta kevyttä puuhastelua tuli tehtyä tuntitolkulla upeassa säässä. Ehdittiin lauantaina anoppilan mökille saunomaankin, mikä oli ihanin ilta pitkään aikaan. Hyvä sauna, seura ja ruoka piristivät kummasti!

Sunnuntain urakointi oli kuitenkin koko viikonlopun paras pläjäys. Maalattiin talon sokkeli!!! Se, mikä on tuossa kuohuttanut mieliä jo yli vuoden verran. Koko talo on näyttänyt ihan työmaamörskältä harmaalaikullisine kellarikerroksen seinineen ja repsottavine sokkelilevyineen. Joka kerta kotiin tullessa on ketuttanut se keskeneräisyys. Sunnuntaina en antanut asialle enää armoa, vaan pistin muksut mummulaan ja telan heilumaan. Se olikin ainoa juttu mitä pystyin ja jaksoin sinä päivänä tehdä. Mutta niin kivassa ilmassa oli ihanaa olla ulkona ja kun samassa osoitteessa asuva mieskin tuli mua vähän jelppimään, niin hommahan sujui lopulta tosi vauhdikkaasti. Ja se fiilis!!! Vaikka kuinka tuntui että pää räjähtää niin silti olin ihan vaan haljeta onnesta kun katselin talon siistiä ulkokuorta! Sisuuntuminen kannattaa...aina!









lauantai 10. elokuuta 2013

Halkomäki: Muurahaisesta mutavelliin

Tiedättehän, toisinaan jotkut hommat vaan lähtevät lapasesta. Viime kesänä meidän pohjakerroksessa olevaan takkahuoneeseen eksyi muurahainen. Muutaman päivän päästä pari sen kaveriakin. Kohta kahden ikkunan välistä panelointia pitkin kulki musta highway. Ikkunalaudoille ilmestyi ihmeellistä pientä valkoista mutua, kuin kiteitä. Myrkytin seinänvierustoja varmaan kolmella eri aineella. Ei vaikutusta. Suihkuttelin sisällä Raidia murkkuihin, ja se aina hetkellisesti vähensi ryysistä sisätiloihin. Syksyn tullen muurahaiset katosivat, mutta vain palatakseen keväällä takaisin.

Jälleennäkeminen ei ollut mitenkään riemuisa hetki. Raidiksi taisi mennä. Lopulta tein perusteellisen analyysin siitä, että murkut olivat keksineet tehdä pesänsä perustuksessa olevan halkeaman kautta sinne betonin sisään. Ilmoitin miähelle, että nyt pitää kaivaa se seinän vierustan hiekka auki ja katsoa mitä sieltä löytyy, samalla myrkyttää betonipinta ankaralla kädellä.  Muutaman kerran ehdin tätä kainoa toivomusta esittää kunnes meni hermo. Yhtenä kauniina päivänä pari viikkoa sitten otin lapion käteeni ja kaivoin koko takkahuoneen seinustan auki reilun puolen metrin syvyydeltä. Löysin öbaut tsiljardi muurahaispesää, lajivalikoimaa oli aina kusiaisista lentomurkkuihin. Löysin siis asian ytimen. Miäs oli kauhuissaan, mitä sä nyt ton mahas kanssa menit tollain riehumaan! Hah, lapion kanssahan mä riehuin! Eikä tehnyt tiukkaakaan! Kun tarpeeksi ketuttaa niin siitä tunteesta suorastaan nauttii...
Tämä pienimuotoinen protestiliikkeeni aikaansai sen, että seuraavana päivänä mies kaivoi lisää, syvemmältä, ja totesi että koko seinusta olisi hyvä avata koneella anturaan asti että pesistä varmasti päästään eroon ja laittaa samalla vaivalla sinne sokkelilevyt ja lisäeristestyroksit. No, sopi mulle. Se tiesi kauneimmassa kukassa olevan liljapenkkini menoa, mutta mitäs pienistä! Muurahaisista oli päästävä eroon!


Eräs nautti kaivuutöistä koko rahan edestä
 
 
Lopputuloksena tästä kaikesta on se, että koko talo on nyt kaivettu ympäriinsä auki, ainakin metrin leveydeltä, parin metrin syvyydeltä, anturaan asti. Mennyttä ovat kivetty kivituhkakulkukäytävä, suuri pionipenkki, yksi alppiruusu, yksi köynnösruusu, seinänvierustan saniaiset, kellarin ovenpielen tuoksuköynnöskuusama, kukkapenkkien kivetysreunat, pari ruusupuskaa, etupihan nurmikko ja meikäläisen mielenrauha. Ja ne muurahaispesät. Tilalle on tullut vesisateiden myötä hirveä mutavelli, mutta myös jotain hyvääkin: uutta kosteuseristystä, lämpöeristystä, salaojaputkea, sadevesikaivoa, uutta sorapatjaa, kivimursketta ja hirveän tyytyväinen miäs. Se ei tosin ole uusi!


Ennen ja jälkeen...
 

No, näinkin voi käydä. Onneksi kohta sataa jo lunta ja kaikki peittyy valkoiseen vaippaan. Sitä odotellessa...pidän vaikka verhot kiinni!
 
 
Keittiön seinustan täyttö tehty...

 

Takkahuoneen seinusta, mistä kaikki alkoi...tämäkin jo puoliksi täytetty...

 

...ainoa, joka nauttii tästä mutavellistä...tulevaa endurokuskiainesta? Kumisaappaathan on ihan turha keksintö!

 
 

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Puntari: Mökkeilyä







Kolmen päivän miniloma mökillä takana. Paljon aurinkoa ja uintia, löhöilyä, lukemista, Radio Suomea, saunaa, kynttilöitä, juoksulenkkeilyä, sienestystä ja soutelua. Siivoamista viime kesänä tehdyn remontin jäljiltä. Puhtaat ikkunat ja vihdoinkin valkoiseksi jynssätty lankkulattia. Kaappien järjestelyä ja tavaroiden kartoitusta.
Kylässä ystäväperhe. Ihmettelyä, kuinka kahdeksanvuotiaasta ripakintusta on kasvanut kohta autokoulun aloittava nuori nainen. Eikä pikkuvelikään ole varsinaisesti enää kovin pieni. Aika kuluu hurjan nopeasti. Jokaisesta hetkestä olisi hyvä nauttia, edes semisti.