Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Puntari: testing...

Nyt saadaan kääntää uusi sivu tämän blogin historiassa! Eka kännykällä tehty posti on juuri nähnyt päivänvalon. Vaikka eihän nyt mikään päivä enää ole, vaan ilta kuten kuvasta näkyy. Kuvassa meidän piha, jossa on puskettu hommia koko viikonloppu. Kelit on kyllä suosineet, että ei parane valittaa!

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Halkomäki: Puuhamaa(seutu)


Kait tässä on ihan turha enää mitään takatalvea odotella. Pipot vinttiin ja varvastossut esille! Jotenkin ei pää pysy mukana tässä kevään edistysrykäisyssä, mulla on ihan pasmat sekaisin. Ja pashat myös. Pihassa on kohta pakolliset kevättyöt tehty eikä ole vielä edes toukokuu, köllöäkö tässä sitten vedetään mansikkakarnevaalien alkuun saakka? Viime viikolla tajusin könytä kellariin ja hakea rakkaat pelargoniani päivänvalon vaikutuspiiriin. Yleensä olen tehnyt sen jo maaliskuun puolella. Myös basilikat on vielä kylvämättä, sekin normaalisti maaliskuun heiniä. Kasvimaa on kyllä jo siistitty, kasvulaatikot käännetty ympäri, omenapuut leikattu, ruusupuskat katkottu, pionipenkit haravoitu, yrttipenkin vanhat puureunat purettu, polttopuita tehty ja risuja kärrätty urakalla. Kaikenlaista sieltä ja täältä, mutta ei mitään sellaista mitä yleensä tähän aikaan tulee tehtyä rauhalliseen tahtiin. Nyt on sellainen sekopäinen hötäkkäfiilis kun kelien puolesta olisi mahdollisuus tehdä melkein mitä vaan! Onneksi on nuo kaksi elämänvaikeuttajaa täällä kotona niin eipähän lähde homma lapasesta!

Viime syksyisen kaivinkoneurakan jäljiltä meidän pihaan syntyi sellainen kiva pieni tasanne, jonne aion toteuttaa pitkäaikaisen unelmani: pyykkinarut! Pitkänä perjantaina oli hyvää aikaa siistiä tätä paikkaa lapion ja piikkiharavan kanssa. Ja fiilistellä. Siinä ähisten kiviä kaivaessani mieleen putkahti taas legendaarinen keskustelu Kerkko Koskisen kanssa takavuosien Kirkastusjuhlilla. Kun Kerkko ihan vilpittömästi kyseli, että mitä te täällä maalla oikein teette? Niiku vapaa-ajalla? Niin, no, mitä me täällä nyt tehdään...mitä vaan! Vaikka kaivetaan kiviä. Tekemistähän olisi enemmän kuin aikaa. Jos oikein rupeaisi listaa tekemään siitä, mitä me täällä tehdään, niin jo keväästä loppusyksyyn tulisi aika pitkä luettelo. Talvellahan me  tehdään vaan lumitöitä ja lämmitetään puuhellaa. Eilen pyörälenkillä just katselin, kuinka yhden sun toisen pirtin pihassa oli joko kasa koivurankoja, kasa klapeja tai klapikone odottamassa urakan alkamista. Varma kevään merkki. Puusouvi on kokonaisuudessaan sellaista mahtavan meditatiivista hommaa!



Tänäkin vuonna aion näiden tekemisten kanssa noudattaa rankan minimalistista linjaa, niin kuin kolmena edellisenäkin kesänä. Tein listan josta en aio lipsua:
  • yhden ruusuja villinä rehottavan kukkapenkin laitan uuteen kuosiin, ehkä jotain ikivihreitä?
  •  puolikkaalle mansikkamaalle tempasen uudet penkit ja taimet
  • kasvatuslaatikoihin kylvän maltillisesti jotain takavuosilta tuttuja herkkuja; porkkanaa, salaatteja, lehtikaalia, herneitä ja kesäkurpitsaa. Ja mitä näitä nyt on. Ja jos saan jostain taiottua yhden kasvatuslaatikon lisää, niin teen siitä yrttipenkin.
Onhan siinä jo hommaa kerrakseen, Perimmäinen tarkoitus tässä puuhailussa on paitsi pitää perhe ruoassa ja polttopuissa, niin pikku hiljaa muokkailla tätä pihaa&puutarhaa mahdollisimman helppohoitoiseksi. Siinä sitä ajanvietettä piisaa, piisaa niin paljon että saisi se Kerkkokin tulla joskus vaikka vähän talkoisiin!

Iltateen ääressä jäin itsekseni miettimään, että mitäköhän ihmiset tekee kaupungissa keväisin?  Niinku vapaa-ajalla? Mitä kaupunkilaiset tekee keväisin? Muutakin kuin istuu terasseilla. Onko niillä jotain keväthommia kerrostalokaksioissa? Mihin miehet purkavat sen kaiken keväisen testosteroiniryöppynsä, kun kerrostalon pihalta ei saa kaataa puita? Onko kaikilla joku kaveri jolla on mökki ja jonne voi mennä tekemään klapeja ja muita sielunhoidollisia kevättöitä? Vai puuttuuko kaupunkilaisilta tämä keväthommageeni kokonaan? En tiedä, mutta jo ajatus kevättyöttömyydestä rupesi ahdistaan!



maanantai 7. huhtikuuta 2014

Halkomäki: HÄN on täällä tänään!



Kona-Kaunokainen on herätetty talviunilta.  Niin virkeästi taittui taival ensimmäistä kertaa tänä keväänä että ihan mieltä lämmitti! Hitsi että mä olen kaivannut pyöräilyä, tai no, liikuntaa yleensäkin. Jotain muuta kuin puuduttavia vaunulenkkejä, jotka ovat olleet tämän omituisen talven ainoana vaihtoehtona. On ihanaa kun tulee oikeasti hiki ja olemattomissa lihaksissa tuntuu mukavaa poltetta, jeejeejee! No ei tässä kyllä vielä voi kauheasti reteillä, tänään oli vaan sellainen tunnusteleva tutustumisajo, näyttäydyttiin kylillä ja otettiin vähän mutaroiskeita runkoon lähimetsän kangaspoluilta. Raikas illan tuoksuinen metsä, hakkualueilla tuoreen puun tuoksu, kolme teertä polun reunan männyssä ja viileä viima kypärän alla. Vaan mää ja mun Kona! 




 Jonnekin kisoihinkin sitä pitäisi kai ilmoittautua. Että olisi oikein  jokin tavoite tälle kaudelle. Tahko mtb:lle lähden joka tapauksessa, ajoin tai en, jonkunhan ne tankkausmuonat on väännettävä. Tahkon rynkytysreitti ei tosin houkuttele, mutta siinä on oma kiero viehätyksensä. Mulle se ilo ei niinkään tule ajamisesta, koska mulla ei ole vaadittavaa kuntoa/tekniikkaa, vaan ilo tulee siitä, että selviää siitä reitin aiheuttamasta **tutuksesta! Kyllä. Sellainen henkinen masokisti asuu mun kypärän alla. Tiedän, että jos menen sinne ajamaan niin jo lähtöviivalla **tuttaa ankarasti. Merkillistä!
Syöte mtb taas tarjoaa sitä henkistä euforiaa, pumppaamo-osuutta ja loppunousua lukuunottamatta, ja siellä varmaan jokainen voi tuntea itsensä ihanasti oman elämänsä pyöräilykunkuksi. Syötteelle olisi vähän niin kuin pakko päästä!


Koska meikäläisen urheilijauralla ei tunneta käsitteitä peruskuntokausi, voimaharjoittelu, herkistely tai intervellitreeni, tarkoittaa se sitä että kunto on aina melko arvoituksellinen. Usein lähes olematon. Panostankin eniten siihen liikunnan riemuun.  Jotain tekniikkareeniä pitäisi kyllä ihan oikeasti päästä joskus vetämään. Mä olen sellainen vellihousukuski. Todella. Kun reitillä tulee vastaan joku haastava lutakko-kivikko -yhdistelmä, niin mä jo kaukaa katson että iiiik, mä en selviä tosta! Sitten mä valmistaudun kaatumaan ja sitten mä ajan siihen lutakko-kivikko -hässäkkään ja kaadun. Noin vain. Pitäisi osata ottaa enempi semmoinen yli että heilahtaa -asenne. Joskus se on onnistunut, usein miten ei. Ja sitten kun mulla on vielä tämä asentohuimausvika päässäni, monien muiden pikkuvikojen ohella, niin se ei ollenkaan helpota ajamista vähänkään haastavammissa olosuhteissa. On karmiva tunne, kun yrität itse kääntyä pyörällä oikealle mutta silti käännytkin vaan vasemmalle ihan väkisin. Se on OIKEASTI tosi kamalaa. Arvatkaa pystynkö ajamaan pitkospuita? Juu en. Vähänkö kypsyttää! Toistaiseksi en ole saanut tasapainotettua päätäni vielä sellaisiin asetuksiin ettei huimaus haittaisi ajamista. Ideoita?

Täältä kahden nasun ja yhden yrittäjämiehen pyörittämästä karusellista ei niin vain heittäydytä systemaattiseksi treenaajaksi, vaan silloin hikoillaan kun siihen on aikaa. Ja intoa. Viime aikoina into on ollut vaihteleva, tosin nousujohteinen, mutta aika melko olematonta. Yritänkin taas saada aikaiseksi jonkinlaisen parempi ihminen projektin, jolla laitan arkeni sellaiseen järjestykseen että homma toimisi vähän tehokkaammin. Että voisin ehtiä satulaan muutaman kerran viikossa, heilutella kahvakuulaa ja vaikka yrittää joskus hölkkäillä.  Jotain sellaista. Pienikin lisä liikuntaa olisi pala taivasta!

Tässä tekstiä naputellessani olen jo vetänyt kaksi palauttavaa sämpylää ja litran vihreää teetä. Okei, ja pari lakua. Palauttavaa. En muista koska viimeksi olisi ollut näin kiva fiilis! Mä tykkään kyllä kotiarjesta, mutta vielä enemmän mä tykkään kun saan siihen palasen jotain itsellenikin.
 
Mää, metsä ja maastopyörä. Mää oon niin liekeissä!!!
 
 

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Puntari: Odotetaan...

...vielä vähän sitä järisyttävää materiaalia tänne blogiin. Mä olen HUKANNUT yhden kuvan, joka teidän täytyisi ehdottomasti nähdä ja joka tänne sähköiseen päiväkirjaan täytyisi taltioida.
Se on aika tyypillinen kuvaus meidän talouden sisustuksesta, aiheena tyttöjen huone... Vaikka tilanne on siitä vähän parantunut (lue: yhden hullun äidin raivoitkupotkusiivouksen myötä), niin edelleen huoneessa on muun muassa pehmolelujen orpokoti. Tarkoittaa tietysti sitä, että kaikki talon neljäsataa nallea ja nukkea on roudattu sinne asustelemaan. Onhan se tietysti hienoa että lapset leikkivät ja on sitä mielikuvitusta. Kaikkihan tykkäävät Peppi Pitkätossustakin, vaikkei se Huvikumpu mikään hääppöinen kämppä ole!

Me ollaan taaaas oltu pohjoisessa, nyt nautittiin keväthangista ja ihmeteltiin, mitä meidän lapsille on tapahtunut. Ensin ne vietti aamupäivästä iltapäivään aikaa rinteessä, ladulla tai kävelyreissulla (pisin 8,5km) ja sitten iltapäivän ja illan ne peuhasivat lumikasoissa pihalla naapurin poikien kanssa. Hyvä kun ehtivät jossain välissä lappaa vähän soppaa suuhun ja taas mentiin. Siellä mä sitten istuin mökissä sisällä ja söin suklaata ja katselin kaikki Livin ja Avan hömppäohjelmat läpi. Tuntui suorastaan LOMAlta.
Viimeisenä lomapäivänä koin asialliseksi käydä esittäytymässä naapurin poikien äidille, koska alkoi näyttää siltä, että meistä tulee jonain päivänä vielä sukulaisia. Tulimme hyvin juttuun, vaikka hän onkin Raumalta. Nyt on siis tehtävä se johtopäätös, että Raumalta tulee mukavia ihmisiä. Muistan, kuinka tutustuin mieheni kautta raumalaiseen Karitaan, joka on päätynyt naimisiin tänne Kuhmalahdelle. Ensimmäiset kyläilykerrat olin ihan että what, mikä tyyppi toi on?!? Mutta sitten kun ehkä kuudennella kyläilykerralla aloin ymmärtää jo jotain sen puheesta, niin meille alkoi muodostua oikea ystävyyssuhde. Karitan murtaman kielimuurin vuoksi pääsin siis meidän mökkinaapurinkin kanssa samalle levelille helposti.
Ja olipa kiva tutustua! Todettiin kuinka hienoa on, että lapsille löytyy seuraa naapurista ja muksut tuntuivat vielä "pelaavan yhteen" ihan loistavasti. Tulevilla lomilla, kun satutaan sinne samaan aikaan, voidaan tehdä porukalla vaikka mitä. Tytöt tietysti pyysivät poikien osoitteen, että voivat kirjoitella sitten lomien ulkopuolella toisilleen. Söpöä!


Uudella Caddylla kelpasi päästellä kohti pohjoista.

Lomapizza maistuu aina yhtä hyvältä.

Minä ja Maire oltiin hyvä laskupari, Saima ja Sakke viiletti ihan omaa vauhtia.

Ylläksen huipulla fiilistelemässä. Gondoli on aina yhtä jännä kokemus.

Saiman kanssa ladulla. 10 km.

Kevätauringossa kelpaa poseerata.


Nyt kun ollaan kotiuduttu ja arki alkaa rullata, niin yritetään saada tämä talo johonkin kevätkuosiin (Sakke hoitaa oman osuutensa pysymällä pois jaloista). Talvivaatetta vinttiin ja turhaa tavaraa kierrätykseen. Jonkinlainen leluinventaariokin täytyy tehdä tyttöjen huoneessa, kunhan vaan saisi homman hoidettua silloin, kun tytöt ovat jossain muualla.
Tuntuu kivalta, että pääsiäinen on jo lähellä ja päivät pitkiä ja valoisia!