Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Puntari: Ettei kävisi kuin Silverille

Voi sitä myötähäpeän määrää, joka kuohahti ylitseni kun katselin itsenäisyyspäivän juhlia Tampere-talosta ja toimittaja haastatteli nuorta juhlijaa Silveriä. Häpesin paitsi nuorukaisen itsensä myös hänen vanhempiensa ja vähän historianopettajan puolestakin. Näinkö nykyään nuoriso ajattelee siitä, mitä lähimenneisyydessämme on tapahtunut?

En toki ole mikään kiihkoilija suuntaan tai toiseen, mutta isänmaan asia on kyllä aina kiinnostanut. Muistan, kuinka lukioikäisenä kaverini kanssa lainattiin kirjastosta historiallisia filmejä, jotka kertoivat mm. Suomen sisällissodasta, jääkäriliikkeestä, talvi- ja jatkosodista ja maan selviytymisestä niiden puserruksessa. Juotiin siideriä ja katseltiin videoita ja mietittiin, miten onnekkaita paskiaisia me silloiset nykynuoret olimmekaan.
Lukiossa tein myös hissan esitelmän Lotta Svärd -liikkeestä. Oma Helena-mummuni eli vielä silloin ja entisenä pikku- ja eläinlääkintälottana hän osasi antaa upeaa tausta-aineistoa lottana olemisesta haastattelujen muodossa. Uppouduin asiaan ja ihmettelin silloin (ja vieläkin) sitä vahvuutta ja kestävyyttä, jota suomalaisesta naisesta on sota-aikana löytynyt!

Eilen ale-ostoksilla kirjakaupassa osui käsiin kirja Lotta Svärd - Käytännön isänmaallisuutta. Ostin sen epäröimättä, vaikka tiesin, ettei se mitään kevyttä joululomalukemista tulisi olemaan.
Tänään olen tuohon paksuun teokseen tutustunut pintapuolisesti ja selailemalla, myöhemmin aion lukea kannesta kanteen. Näytin sieltä myös jo kuvia omille lapsilleni: pikkulotista lottapuvuissaan, evakkomatkalaisista (joihin heidän omakin mummonsa kuuluu), lääkintälotista ja Lotta-toiminnasta ylipäänsä. Haluan, että lapseni tietävät, mitä tämän maan olemassa olemista varten on jouduttu tekemään ja uhraamaankin. Ja miksi meidänkin kotoa vitriinikaapista löytyy Lotta-kuppi.

Edelleen lottien kertomukset kirjassa pysäyttävät: kuinka tehtävänä on ollut päivästä toiseen saattaa vainajia viimeiselle matkalle, perustaa sotasairaala hylättyyn kouluun (työ aloitettiin sillä, että käytiin riipimässä kanervia metsästä tyynyjen ja patjojen täytteeksi) tai 18-vuotiaana pitänyt yksin vastata kahden viikon lottakurssin jälkeen yhden evakkoaseman muonituksesta. Nämä kertomukset pistävät katsomaan nykyelämää aina ihan uudesta näkökulmasta.

En halua synkistää itseäni tai lapsiani sodan varjoilla, mutta en halua, että myöskään unohdamme sen, mitä meidän hyvinvointimme eteen on aikanaan tehty.  En halua, että kysyttäessä mitä itsenäisyys merkitsee, lapseni höpöttävät mikkiin jonninjoutavuuksia.

Ja nämä Pikkulottien kultaiset sanat, ne sopivat edellen (tai pitäisikö sanoa etenkin nyt) erittäin hyvin lastenhuoneen huoneentauluksi.


perjantai 27. joulukuuta 2013

Puntari: Kaappi vai koti?

Vuosi sitten tytöillä oli yksi joululahjatoive ylitse muiden: he toivoivat nukkekotia. Korvatunturilla tämä toive oli huomioitu ja aattoiltana paketista paljastui nukkekodin lisäksi myös kalusteita ja nukkekodin nuket.

Tämä nukkekoti ei ollut kuitenkaan valmistunut millään tusinatuotantolinjalla. Korvatunturilla oli ilmeisesti jäänyt ylimääräiseksi vanha lääkekaappi, jonka sisäseinät tontut olivat tapetoineet.
Kotona nukkekoti ruuvattiin seinään ja kalusteet asetettiin paikoilleen. Tällä hetkellä toiminnassa on olohuone, keittiö, kylpyhuone ja kirjastohuone. Makuuhuoneet ovat vielä vähän työn alla, talon vanha pari nukkuu tyhjässä tops-puikkorasiassa. Lastenhuoneessa ei ole vielä sänkyjä ollenkaan ja äiti ja isä nukkuvat olohuoneen sohvalla. Täytyy yrittää vaikka ommella lasten kanssa jotkut futonit näille ressukoille.

Nukkekotileikkeihin on yhdistelty sujuvasti astioita ja lemmikkejä niin Barbien kuin muiden pikkunukkienkin tavaroista. Helmet ovat leikkiruokia ja joulukuusi askarreltiin ihan vaan paperista. Hamahelmitöistä on saatu mattoja huoneiden lattialle. Niin, lapsilla vain mielikuvitus on rajana!





torstai 26. joulukuuta 2013

Puntari: Joulukoti

Tänä vuonna suurin osa joulukoristearsenaalista jäi vinttiin laatikkoihin.  Haettiin sielä harvat ja valitut koristeet esille ja tehtiin ennemmin pari "näyttävää" kokonaisuutta kuin että oltaisiin ripoteltu tavaraa sinne tänne.

Olohuoneen kuusen saivat koristella tytöt omilla koristeillaan. Joka joulu he ovat saaneet jonkin kuusenkoristeen tädiltä tai äidiltä. Nyt koristeita alkaa olla aika reilusti yhteen kuuseen.
Itse sain makuuhuoneeseen pikkukuusen, jonka koristelin oman mielen mukaan. Se on oransseine valoineen aika tunnelmallinen!

Lasten kerhoissa ja päikyssä askartelemat enkelit pääsivät osaksi "taivaallista sotajoukkoa" lipaston päälle. Toiselle sivupöydälle koottiin tontut ja porot.

Ruokapöydälle laitoin havuja ja hyasintit sekä tyttöjen mummolassa tekemät piparilyhdyt. Olohuoneeseen punaiset joulumatot, punaharmaa ruutuviltti ja pärekori vilttejä varten. Sivupöydille kynttilöitä. Siinä se joulukoristelu sitten olikin.

Tänä jouluna kynttilät ja tuoksut nousivat joulutunnelman kannalta ratkaisevaan osaan. Niiden myötä sisällä tuntui todelliselta joululta, vaikka pihalta hanget puuttuivatkin.







tiistai 24. joulukuuta 2013

Kyllikit: Luukku auki, 24

Joulupukki tuli puoli kolmelta. Eteisestä kuului töminää ja kulkusten kilahtelua. Lapset eivät pelänneet, lauloivat reippaasti pukille Joulupuu on rakennettu ja vanhempi istui pukin polvellakin.
Lapsille löytyi  lahjasäkistä kaksi pakettia, aikuisille yhdet yhteiset. Pukki kertoi jatkavansa matkaa meiltä kirkonkylän suuntaan ja siitä sitten Kanta-Hämeeseen.

Illalla tontut olivat toimittaneet pärekorissa jokaiselle vielä muutaman paketin lisää. Toivomukset kohtuullisesta lahjamäärästä oli huomioitu Korvatunturilla hienosti. 

Lasten kuumeilu, lumeton maa, pihaa piiskaava vesisade ja tekemättä jäänyt rosollin kastike eivät pilanneet joulua.
"Täydellinen joulu" totesivat lapset illan tummuessa yöksi.  Olin samaa mieltä.
Tästä on hyvä jatkaa pyhiä ja kohti uutta vuotta.

Tunnelmallista ja kiireetöntä joulua kaikille Maitolaiturilla tänä vuonna käväisseille. Olkaa kilttejä toisillenne <3

maanantai 23. joulukuuta 2013

Kyllikit: Luukku auki, 23

Mistä joulumieli syntyy? Hangista korkeista nietoksista, kauneimmista joululauluista, jouluvalmisteluista?

Tänä vuonna joulumieli ei löytänyt luokseni heti. Ei ensimmäisenä adventtina hoosiannaa laulaessani, ei joulumyyjäisissä, ei lahjapaketteja vääntäessäni. Ehdin jo vähän huolestua.

Mutta osasi se joulumieli luokseni viimeinkin. Se löysi tiensä postin mukana.

Tervehdys, josta joulumieli erityisesti pompsahti sydämeen, oli punainen kirje. Kirjeessä toivotettiin minut ja kaikki muut kyläläiset yhteiseen illanviettoon Annin ja Jussin luokse. Luvassa pientä purtavaa upeassa kodassa ja löylyt savusaunassa.
Sinne eilen hipsimme ulkotulien ja lyhtyjen luodessa tunnelmaa. Palju höyrysi savusaunan vieressä ja kodassa vallitsi vilkas puheensorina. Siellä oli vanhoja ja uusia tuttuja saman katon alla. Harmi vaan, että tyttöjen kuume esti saunomisen ja paljuttelun, mutta tällaisesta kylän yhteistoiminnasta ei voi olla kuin iloinen.

JOKAINEN joulukortti, joka talouteemme saapui, oli omalta osaltaan suuri ilonaihe ja joulumielen lähettiläs. Lupasin hiljaa itselleni, että ensi vuonna meilläkin askarrellaan. Hyvissä ajoin tehdään kortit postiin, sillä saatammehan juuri me olla niitä, jotka tuovat joulumielen jonkun sydämeen.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Kyllikit: Luukku auki, 22




 “Joulut ovat parhaita silloin,
kun kuusen koristeet ovat alaoksilla...”


 
 
Maikku 6kk allekirjoittaa ylläolevan lausahduksen!
 

lauantai 21. joulukuuta 2013

Kyllikit: Luukku auki, 21

Jokos teillä siellä tehdään joulusiivousta? Juu, ei meilläkään! Lapsiperheessä joulusiivous on PAKKO ajoittaa sinne viime metreille, muuten siitä siisteydestä ei olisi jouluaattona jäljellä mitään.

Tänä jouluna olen ottanut kuitenkin vähän ennakkoa. Lasten vaatekaappi on järjestelty. Vinttihuone ja fitness-sali tuli järjesteltyä ja imuroitua kuluneella viikolla. Sunnuntaina pesin uunin ja siivosin meidän keittiön komeron. Olen kuullut tuolle komerolle nimityksen miljoonakomero ja se on oikein osuva nimitys. Sinne todellakin mahtuu miljoona asiaa; useimmat sellaisia, joita ei koskaan käytä. Tänä jouluna meidän miljoonakomero on onneksi oikein siedettävässä järjestyksessä ja sellaisena se toivottavasti säilyykin mahdollisimman pitkään.



Monet ovat sitä mieltä, ettei joulun takia tarvitse hössöttää ja siivota. Mä olen vähän eri linjoilla. Jos ei jouluksi tee sitä jokavuotista suursiivousta, jossa räjäytetään lika pois ja pannaan tavara kiertoon, niin koska sitten? Juhannuksena, kun muut lipittelevät gintonikkeja laiturinnokassa ja ähkivät grillipihvejä pihalla??? Veikkaan, että ainakin meidän talo päätyisi entistä syvempään ahdinkoon siisteyden suhteen, jos ei olisi joulua. Siispä hikoilen ja siivoan. Piste.
Sitä paitsi pääsen kuitenkin monessa suhteessa helpommalla kuin emännät aikanaan: mun ei tarvitse teurastaa sikaa, suolata kinkkua, kutoa villatakkeja, panna sahtia tai nousta neljältä aamulla navettaan.

Siivotessa olen aika agressiivista sorttia. En siis mikään sellainen eteerinen pikkusisäkkö rimpsuesiliinassa. Siivotessa pitää erittyä vähän adrenaliinia ja olla päällä sopiva hönkä.
Tänä jouluna siivous sujunee aikaisempaakin tehokkaammin, kun S toi joulumuistamisena mulle Raskasta Joulua -levyn.
Eiköhän siinä sykekäppyrät hakkaa ylärajoille, kun Hietalan Marco laulaa ja minä heilutan moppia!



ps. Tuon levyn tahdissa on myös hyvä heilutella kahvakuulaa ja laittaa kinkut liikkeelle välipäivinä!

perjantai 20. joulukuuta 2013

Kyllikit: Luukku auki, 20

 
Joulunjuoksut
 
Nukkua en edes malta.
Joulu tuntuu ihanalta!
Kuuntelen joulun kuisketta,
katselen joulun huisketta,
kahmaisen joulun tuoksuja,
kirmailen joulun juoksuja.
 
Heitän joulukuperkeikan,
veljestä teen tonttuveikan,
vedän päälle joulutakin,
kulkusia, rimpsujakin,
pistän päähän tonttulakin,
istun joukkoon tonttusakin!
 
 
                               -Tittamari Marttinen-
  

torstai 19. joulukuuta 2013

Kyllikit: Luukku auki, 19

Joskus oon miettinyt, millaista olisi olla hillitty ihminen. Sellainen, jolla on aina tukka hyvin, vaatteet harkitut, puheet viksuja ja harkittuja. Tiedät varmaan ihmistyypin!?
Kadehdin avoimesti välillä heitä, jotka sukkuloivat tässä elämässä virheettömän oloisesti. Selviävät tilanteesta kuin tilanteesta viilipyttyinä, eikä oikeastaan mikään pääse yllättämään, viihdyttämään tai järkyttämään.

Itse olen ehkä vähän sieltä toisesta ääripäästä. Ainakin vähemmän hillitty. Mua ja Hannaa on joskus miesten toimesta kritisoitu siitä, että me ollaan niin innostuvaa sorttia. Mennään mukaan kaiken maailman koohotuksiin ja jos me jostain tykätään, niin tykätään sitten ihan kympillä. Ja ne meidän tykkäysaiheet saattaa olla joidenkin mielestä ihan nothing, ei minkään arvoisia.
Sitten toisaalta, elämä tällaisena töhönä on kyllä ihan kivaakin. Ei aina tartte olla ihan vimpan päälle. Voi vetäistä omalla tyylillä ja toivoa, että ympäristö pysyy perässä. Kunhan ei loukkaa ketään ja itsellä on kivaa, niin eikös silloin mene ihan hyvin?

Muutama vuosi takaperin oltiin kaveriporukalla viettämässä itsenäisyyspäivän pitkää viikonloppua Rukalla. Reissu oli sisällöltään varsin legendaarinen, ja siellä minä ja iso-Hoo tehtiin taas juuri sitä mitä meiltä voitiinkin odottaa.
Oltiin pakattu mukaan ihan omat after ski -kuteet ja niihin sitten sonnustauduttiin eräänä iltapäivänä mökillä. Rukan ykkösmesta Piste pullisteli rinteestä palanneita pääkaupunkilaispellejä kuudensadaneuron koretekseissään kun Kyllikit vyöryivät sisään. 
Muutama pää kyllä kääntyi, kun Hanna 70-luvun Ounasvaara-verkkareissaan ja Järvinen-pipossaan ja minä kuuskytluvun tikkitakissa ja Elämäntyönä tulevaisuus OAJ -talvipannassa purjehdittiin baaritiskille, siemailtiin minttukaakaot ja oltiin ihan coolina.  Kauan ei tarvinnut kahdestaan olla, vaan tämä underground-henkinen pukeutuminen selvästi teki vaikutuksen baarikansaan. 
Muut mirkut peakpefrormansseissaan jäi nuolemaan näppejään, kun minä ja H potkittiin rumimpia pörrääjiä ympäriltä pois.

Elämä on ihmisen parasta aikaa :) !


keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Kyllikit: Luukku auki, 18






Onko ketään muuta ahdistanut tämä joulun aikaan kaupoissa pursuava sisustustilpehööripaljous? Kaikenlaista yhden joulun kestävää krääsää myydään pikkuhinnalla, muovia made in China. Olen aika pettynyt Ikeankin tämänvuotisiin joulukoristevalikoimiin, Tiinan kanssa ällisteltiin niitä ihmeellisiä oranssinkirjavia joulupalloja jotka näyttivät jo valmiiksi kakkoslaatuisilta. Kestävätkö edes yhtä joulua?  Pentikillä on paljon kauniita koristeita ja niissä laatukin on ihan ok, mutta valmistusmaa vetää myös tuonne kaukoidän suuntaan. Aarikalla taas on vuodesta toiseen ne samat koristeet, jotka kylläkin ovat sitten aikaa ja käyttöä kestäviä. Ja sen näkee myös hinnassa. Kotimaista laatua!



Meillä täällä Pälkäneellä on yksi ratkaisu koristepulmaan, jos siis haluaa ostaa muutakin kuin sitä tilpehööriosastoa. Kotimaista käsityötä, kaunista ja aikaa kestävää ja vielä aivan sopuhintaan! Kävin viime viikolla Nooran Puttiikissa joululahjaostoksilla ja hakemassa tilaamani tekstin keittiön seinälle. Mä en vaan koskaan ole syttynyt näille ulkomaankielisille sisustusteksteille mitä on ranskaksi ja englanniksi joka kaupassa. Kamalin sana on HOME. En laittaisi ikinä kotiini! Moni taas tykkää. Mulle sen pitää olla suomalaista, ja etenkin murresanat on kivoja. Niissä olisi pisnesideaa vaikka mihin, vaikka ne ei ehkä sitä kuuminta hottia pintatrendilehdissä olisikaan.



Meidän keittiössä on aika yksinkertainen värimaailma eikä juuri mitään sisustusmielessä sinne ripoteltua. En vain ole löytänyt sopivaa. Ruusperin emännän vääntämät rautalankatyöt kolahtivat kuitenkin kerrasta ja koristavatkin nyt kivasti keittiön seinää ja ikkunaa. Kysyin Nooralta, voisiko hän vääntää mulle sanan keittiö rautalangasta. Siitä tuli IHANA!  Tekstiä ajattelin ensin ikkunan päälle, mutta kotiin päästyäni keksin sille kolmekin hyvää paikkaa. Lopulta lieden vierus voitti, se suorastaan huusi kaveria itselleen. Punasävyinen sydän taas pääsi kaveriksi keittiön punaruutuisille verhoille. Vauvalahjaksi samalta ostosreissulta hankin pienen enkelin ja omaa takkiani pääsi koristamaan hauska tonttulakkikoru.

Puttiikkissa löytyy vaikka mitä kivaa jouluksi ja joulumuistamiseksi. Käy kurkkaamassa pientä ja persoonallista Spirraalin myymälää Pälkäneen keskustassa tai vieraile verkkokaupassa http://spirraali.valmiskauppa.fi/  vielä ehtii tontuntöihin...





tiistai 17. joulukuuta 2013

Kyllikit: Luukku auki, 17

Perinteet johdattavat jouluun. Saavat meidät virittäytymään oikealle taajuudelle ja aistimaan lähellä olevan juhlan, on kyse sitten joulukuvaelmasta ja Lucia-kulkueesta.

Eilen pääsin nauttimaan tiernapoikaesityksestä, jossa soitto soi ja laulu raikasi upealla tavalla. Kuhmalahden miesviisikko on jo useamman vuoden ajan kiertänyt tiernapoikailemassa ympäri pitäjää. Ensimmäisen kerran näin heidän esityksensä kaksi vuotta sitten urheiluseuran pikkujouluissa. Jos oli minä vaikuttunut, sitä oli lapsiväkikin. Kuorokaverini Esko tunnetaan edelleen meidän tyttöjen keskuudessa paremmin Herodeksena kuin Eskona.

Ehkä ikimuistoisin tiernapoikaesitys nähtiin kuitenkin opettajien pikkujouluissa takavuosina. Kunnan rantasaunalla pidettyihin kemuihin piti jokaisen keksiä jotain ohjelmaa. Kollegani Pauliina ei todellakaan mennyt siitä missä aita on matalin, vaan veti koko tiernapoikaesityksen läpi yhden naisin voimin. Pauliina koikkelehti vuoroin knihtinä, vuoroin herodeksena ja me yleisössä yritettiin pysyä juonessa mukana sen mitä nauramiseltamme pystyttiin. Ihme, ettei Pauliina ole tajunnut lyödä upeaa esitystää rahaksi, siinä kohtaisi nimittäin laatu ja kustannustehokkuus mitä parhaimmalla tavalla!

Eikä tää Speedyn ja Sakun versiokaan huono ole...




maanantai 16. joulukuuta 2013

Kyllikit: Luukku auki, 16


PERINTEISTÄ.

Joulussa ehkä ihanin juttu on perinteet. Toisaalta se on myös kamalinta. Toiset suorittavat niitä hampaat irvessä ja pakon sanelemina, toiset siksi kun aina niin on tehty. Toiset osaavat muokata perinteitä aikojen muuttuessa ja jättävät pois sellaiset joista ei juuri iloa tai hyvää mieltä liikene. Hirmu fiksua! Lasten syntymän myötä joulut on menneet jotenkin ihan uusiksi. Kaikkea pitää katsella nyt eri kantilta ja miettiä tekemiset, tulemiset ja menemiset hyvinkin tarkkaan. Siis jos jotain haluaa saada aikaiseksi,  ylipäätään laittaa jotain joulua kotiin ja viettääkin sitä kotosalla. Mietiskelin eilen illalla, että mihinkähän näistä ryhmistä oikein kuulun. Mitä meidän jouluun kuuluu?

Joulunpyhät itsessään ovat sisältäneet viime vuosina aivan liikaa ramppaamista paikasta toiseen, ja olennaiseen keskittyminen on jäänyt taka-alalle. Kirja ja suklaarasia ja sohvannurkka ovat joutuneet odottamaan Tapaninpäivän iltaa, ja lasten kanssa höntsiminen on vaihtunut kyläilyrumbaan. Kivaa sekin, mutta toisaalta miksi aina pitää kyläillä just jouluna kun on muuten koko vuosi aikaa. Sitähän voisi ajoittaa kyläilyt vaikka kolmelle eri adventtisunnuntaille glögin ja joulutorttujen äärelle? Haudoilla käynti aattona on kylläkin sellainen perinne, jota en ihan helpolla katkaise, vaan mieluummin jätän pois jotain muuta menoa.

Perinteisen jouluostosreissun Tampereelle olen jättänyt jo kaksi vuotta väliin. Enää minua ei näe lampsimassa Hämeenkadulla kauralyhde kainalossa vaan nyt maaseudun myyjäisissä on ymmärretty niiden valtava suosio! Kaupungin kaupat olen vaihtanut kotikunnan pikkuputiikkeihin ja sen mitä niistä ei saa, tilaan nettikaupasta.

Joulukoristeet tuovat ihanaa tunnelmaa kotiin, mutta kaikki pitää vaan ripustaa jonnekin kahden metrin korkeuteen ja vain särkymättömät pääsevät esille.  Rautajärven koulun myyjäisistä ostetuilla tontuilla lienee maailman vahvin parta, sillä niitä on kiskottu irti jo urakalla mutta yhä vain sitkeästi pysyvät. Kynttilöitä pystyy polttamaan klo 21.30 jälkeen, ja muuksi ajaksi ne nostetaan takan päälle. Muuten niistä on pureskeltu isoja paloja ja kynnellä raaputeltu kivat kuviot kylkeen.

Joulusiivous kuulostaa itsessään jo isolta vitsiltä, elämä kun tuntuu olevan yhtä siivousta aamusta puoleen yöhön. Eikä sillä kuitenkaan ole mitään vaikutusta muutaman tunnin kuluttua: samat lelut on raahattu olohuoneeseen, ulkovaatteita ja kenkiä ripoteltu pitkin poikin keskikerrosta ja koivuhalot kasattu puukorista takan eteen niin, että niistä se roska on kolisteltu karvalankamatolle ja hierottu fleecepusakan edustaan. Ikkunassa himmentimenä toimivat kivasti kymmenet kädenjäljet ja nenäkuviot, jotakin ruutua on myös nuoltu tyytyväisenä. Jostain sitä roskaa ja murua tulee ihan tolkuttomasti etenkin keittiöön. Että ehkä unohdan ne ajat, kun kävin läpi kaikki keittiön kaapit ja pesin ja putsasin oikein kunnolla. Vaikkei ne olleet edes omat, vaan äitykän keittiössä.

Joulukuusi on iso kysymysmerkki. Yleensä se on ollut iso ja runsaasti koristeltu, mutta kuinka sen käy nyt??? Koristeista vuosien saatossa kerätyt lasipallot saavat ainakin jäädä laatikkoon, samoin olkikoristeet ja karkkikepit. Isomummon aikaiset tontut ovat vähän siinä ja siinä, uskaltaako laittaa. Luultavasti meidän kuusi on tänä vuonna pieni ja punainen. Muovipalloja kun saa rauhassa pudotella ja pureksia, niitä löytyy pussillinen tuolta kaapin perältä. Kimallenauhan voinkin jo nähdä vilistävän ympäri taloa pienen miehen juostessa kiljuen sen kanssa eestaas.

Joulumyyjäisiin osallistuminen jäi meidän Kyllikkiryhmältä tänä vuonna väliin, ei vain yksinkertaisesti ollut aikaa tehdä mitään mitä myydä. No, johan sitä parinkymmentä vuotta putkeen on tiskin takana oltukin, ja vieroitusoireet nyt sitten sen mukaiset. Myyjäishulluus neljännessä polvessa on kuulkaas kova juttu! Keskitymmekin nyt kiertelemään myyjäisiä eri puolella pitäjää ja nauttimaan siitä, mitä muut ovat saaneet aikaiseksi. Ensi vuonna lienee sama kaava...

Syömispuolella meillä on ollutkin enemmän niitä perinteitä, mutta niitäkin on vuosien saatossa karsittu. Kovasti ihmetyttää se tolkuton ruuan ja herkkujen määrä mikä pitäisi jouluksi valmistaa, kuka ne kaikki syö? Ja vaikka syöjiä löytyisi niin kokkailuaikaa ei. Paitsi yöllä. Ja miksi pitäisi ihan hulluna vetää suklaata kaikissa sen eri muodoissa? Mieluummin vedän tasaista tahtia koko vuoden kuin muutaman päivän kaksin käsin ihan överit.


Taitaa olla parasta, että tänä jouluna annan perinteiden olla, ja katson millaiseksi tämä joulu itsekseen muovautuu. Olkoon siinä sitten tulevien joulujen perinteiden siemenet joista muovataan meidän ikiomat joulujutut. Ilman stressiä.  Marttojen neuvoilla mennään: älä siivoa komeroita ellet aio viettää joulua siellä! Toisaalta siinä olisi ideaa, yhden komeron siivoaminen on paljon pienempi juttu kuin ison kolmikerroksisen  talon. Koko perheen ahtautuessa vaatekomeron hämärään järsimään kinkkua adventtikynttelikön loisteessa voisi sekin olla ihan ikimuistoinen juttu. Perinneainesta?
 
Oli miten oli ja tuli mitä tuli, nyt taidan kuitenkin mennä keittämään perinteiset Pentikin Joulukahvit ja laittaa perinteisen Karvakuonot joulumielellä -levyn soimaan.
 
Jotkut perinteet vaan eivät muutu. TIP TAP!

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Kyllikit: Luukku auki, 15

Etsiskelin tätä joulukalenteria varten vintistä erästä kuvaa. Albumien keskeltä osui käsiini musta kansio, jonka olemassaolon olin täysin unohtanut. Se oli valokuvaus-portfolioni reilun kymmenen vuoden takaa.

Niin, olin parikymppisenä innokas valokuvaaja. Olin saanut lukiossa isältä vanhan (siis tosi vanhan) Nikonin EM:n ja hankkinut siihen laajakulmaobjektiivin ja jotain muitakin lisävarusteita. Lukion remontti ja sitä myöten uudet pimiötilat valmistuivat parahiksi kun vietin abivuottani ja oli itsestään selvää, että suoritan kuvataiteesta lukiodiplomin, joka silloin tuli uutena taideaineisiin.
Kuvasin mustavalkosarjan kotipaikastani Halkomäestä ja kokosin kuvista ja paikan historiasta kuvia ja tekstiä yhdistelevän teoksen. Meitä oli lukiossa muutaman innokkaan valokuvaajan porukka, muun muassa Pertun, Outin ja Rikun kanssa vietimme aikaa pimiössä ja kävimme muutaman kerran valokuvauskurssillakin. Itse harkitsin tosissani valokuvauksen ammattilaiseksi pyrkimistä.

Todellinen lottovoitto oli, kun sain ystävältäni hänen vanhat pimiövehkeensä ja pystytin oman pimiön kotiin varastoon. Siellä saatoin rauhassa vedostella kuvia ja timprata harrastuksen parissa. Pimiössä työskentely on muuten oudon hypnoottista. Ajan ja paikan taju katoaa täysin. Siellä voi viettää tunteja, jotka tuntuvat hujaukselta.

Kaikki eivät olleet harrastuksestani ihan yhtä innoissaan kuin minä. Rakas siskoni joutui nimittäin visioideni vuoksi aika koville. Hän joutui olemaan mallina ja toteuttamaan kaikki villeimmätkin päähänpistoni.

Ensimmäinen yhteinen fotosessio toteutettiin marraskuussa meidän kotimäessä. Virittelin roikan avulla pari halogeenivaloa metsään ja Hannan piti koikkelehtia siellä sellainen mokkahame ja mokkaliivi päällä, sulkia tukassa. Paljain jaloin tietysti. Oli kuulemma aika kylmä.
Kuvista tuli kaikessa intiaanihenkisyydessään aika kivoja ja tunnelmallisia.

Yritin viritellä myös sisälle jonkinlaista studiota, tosin aika heikolla menestyksellä. Vaatekaapin oveen viritetty vanha verho ja mallia päin osoittava lukulamppu eivät olleet ehkä kaikkein professionaalisinta meininkiä, mutta oli meillä hauskaakin. Jos Hanna ei suostunut nauramaan kuvissa vapautuneesti, mulla oli taktiikkana joko röyhtäistä tai pieraista. Kyllä alkoi hymy irrota!!!

Yhtenä kesäiltana katselin läheisellä suolla kukkivaa tupasvillamerta ja totesin, että sehän olisi loistava kuvauspaikka. Kun Hanna kotiutui myöhään illalla kotiin pakotin sen taas orjakseni ja otettiin yhdessä suunta suolle. No, siellä suolla oli meidän kahden lisäksi noin kuusi miljoonaa hyttystä. Siellä Hanna sitten tarpoi Nanson kesämekko päällä suoveden tursutessa paljaiden varpaiden välistä ja hyttysten tikatessa kankkua turpeaksi. Mullahan ei ollut anorakissa, saappaissa ja pitkissä housuissa mitään hätää. Muistan siskoni olleen vähän katkerana tuosta reissusta, viimeistään ainakin siinä vaiheessa kun paljastui, että yksikään noista session kuvista ei onnistunut...

Yhteisellä Kosin reissulla herättiin ennen kuin kreikkalaiset kukot ehtivät kiekaista, Hanna polski rantavedessä ja minä kuvasin. Suomessa Sappeentiellä aiheutettiin melkein liikenneonnettomuus, kun motoristi jäi tuijottamaan niityllä alusvaatteisillaan hypähtelevää Hannaa. Legendaarinen oli myös Marttilan haassa pidetty Hippi puussa -kuvaussessio. Eikä unohdeta Maitolaiturin Kyllikkien ensimmäisiä promokuvia Tampereelta Kyllikinraitilta. Silloin tosin minäkin jouduin kameran eteen, eikä se ollut yhtään niin kivaa.

Yhdet onnistuneimmat kuvat otin kaukana pohjoisessa. Hanna opiskeli silloin Lapin yliopistossa ja minä kolkuttelin sinne junalla yhdellä hiihtolomalla. Olin jo etukäteen varoittanut, että otan kameran mukaan ja haluan tallentaa vähän Lapin tunnelmaa filmille. Ounasjoen rannassa oli pakkasta melkein 30 astetta. Silloin oli mallin lisäksi kovilla kuvaaja ja kamerakin! Kyllä maistui rommitee sen jälkeen. (Onneksi Samppa Lajunen veti samana päivänä maailmanmestaruuden yhdistetyssä, niin meillä oli hyvä syy juoda mitaliteet kerran jos toisenkin)

Nykyään valokuvaus on enemmän sellaisia tilanneräpsyjä. Digiaika antaa paljon anteeksi ja kuvia tulee lauottua sarjatulella sen enempää miettimättä. Viime aikoina mulle onkin tullut vähän ikävä filmiaikaa. Sitä, että jokainen ruutu oli merkityksellinen ja kuvaamista täytyi pohtia pitkään ja hartaasti. Siinä oli enemmän jonkinlaista läsnäoloa kuin nykyään. En syty sille, että jopa luontokuvatkin käsitellään pitkälti kuvankäsittelyohjelmalla. Aidon ja lavastetun raja on häilymässä koko ajan enemmän ja enemmän.
Rakas vanha sotaratsuni Nikon on edelleen toimintakuntoinen ja tallessa vintillä harrastushuoneessa. Pimiövehkeetkin ovat olemassa. Vähän kutkuttaisi...olisiko lähivuosina jo aikaa vaikka joku kesä viritellä vanha harrastus henkiin.
Hanna, are you ready!?



lauantai 14. joulukuuta 2013

Kyllikit: Luukku auki, 14

Korppunaama? Näin talvisaikaan karmea kiristys nassukassa, niin että korviakin vetää takaraivolle ja poskissa pingottaa? Jep. Tuttu tunne!
 
Tammikuussa olen jo siinä vaiheessa että silmänympärystät punoittavat rohtuneina ja habitus muistuttaa pandakarhua. Kaikkea olen kokeillut, kosmetologien purnukat ja parhaiksi mainostetut ihonhoitotuotteet mitä näitä nyt ikinä on. Eikä mitään tehoa! Alkusyksystä törmäsin ihan Citymarketissa Lumenen hyllyn uutuustuotteisiin, tai ainakin mulle olivat ihan uusia, ja siellä silmiini osui pieni pullo. Ravitseva Tehohoito. Sisältö oli kahdessa kerroksessa ja houkuttelevan väristä. Tuoksu miedon ihana. Tein pikaisen ostopäätöksen, syteen tai saveen.

Päivääkään en ole katunut! Ihan loistotuote!!! Aloitin viikon tehokuurilla, joka ilta öljyä yövoiteen alle. Erityisen mielellään saunalämpimälle iholle. Käsittämätön muutos tapahtui jo tuossa viikossa, ja sen jälkeen olen käyttänyt joka toinen ilta. Ikinä ei ole iho ollut näin mukavan tuntuinen, ei kiristä eikä hilseile.


Luukusta 14 löytyy siis Kyllikeille perin harvinainen juttu:
kauneudenhoitovinkki! (Oooooh!)
 
Jos piparinleivontastressin uuvuttama nassu näyttää harmaalta ja elottomalta niin tässäpä vinkkiä. Kohta on säikettä mopin varteen ja niin samettinen nassukka! Eihän sitä kukaan halua vuoden suurimman juhlan aikaan muistuttaa kuivattua kanelikorppua...


Pahoittelen vajaata pulloa...olen lutrannut sitä aika ahkerasti!

 

perjantai 13. joulukuuta 2013

Kyllikit: Luukku auki, 13

Kuhmalahdella järjestettävään Joulutori-tapahtumaan pyydettiin muutama vuosi sitten ihmisiä piirtämään ja kirjoittamaan joulumuistoja. Kuvat ja tarinat laitettiin sitten esille Joulutorin ajaksi, jotta ihmiset pääsivät niihin tutustumaan.
Itse kirjoittelin ikimuistoisista jouluvalmisteluista seuraavaan tapaan:

Jouluvalmisteluja 2008

Olen aina ollut jouluihminen. Lapsuudessani joulu alkoi aatonaattona siitä, kun punaiset pahvitontut teipattiin kiinni eteisen lasioveen ja punainen karvalankamatto tuotiin varastosta olohuoneen lattialle. Siinä matolla minä ja siskoni sitten telmimme onnellisina. Aatonaaton rituaaleihin lapsuudenkodissa kuului myös valojen laittaminen joulukuuseen - koristeet kuusi sai vasta aattoaamuna.
Se tunne, joka minulla oli sydämessä jokainen aatonaattoilta, kun koti oli puhdas, koristeet paikoillaan eri puolilla taloa ja punainen matto olohuoneen lattialla, se toi joulun!

Lähes kolme vuotta sitten odotin toista lastani. Laskettu aika oli niinkin upeaan aikaan kuin 25.12. eli joulupäivänä. Esikoinen oli tuolloin 1,5 vuotias ja ymmärsi jo jotain joulusta. Aatonaattona valmistelimme kaksistaan kotia joulukuntoon, kun mies oli tuolloin töissä. Yhdessä pilkoimme porkkanat, punajuuret ja suolakurkut rosolliin, levittelimme koristeita ja kannoimme puita. Pidin silloinkin tärkeänä, että ennen aattoa koti on puhdas ja siivottu. Niinpä saatuani viimeiset jouluruoat tehtyä ja esikoisen nukkumaan, tartuin moppiin ja aloitin lattioiden pesun. Kävi kuitenkin niin, että aikaisemmalta saunanpesureissulta moppivarteen jäänyt harja ei ottanut irrotakseen - ei vaikka mitä konsteja yritti. Jos kello olisi ollut vähän vähemmän, olisin varmasti soittanut miesapua naapurista, mutta nyt piti selvitä omillaan. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin laskea vesi ämpäriin ja aloittaa lattioiden peseminen "perinteisellä" menetelmällä.
Niinpä minä ja jo muhkeassa kunnossa oleva vatsani aloitimme urakan. Sen verran homma tuntui raskaalta ja polvet olivat kovilla, että loppujen lopuksi pesin vain keittiön lattian ja ruokasalista pöydän alusen. Muu talo sai jäädä imuroinnin varaan.
Mutta urakan jälkeen saatoin tyytyväisenä kellahtaa sänkyyn puhtaisiin lakanoihin tietäen, että aattoaamuna herään siistiin ja puhtaaseen kotiin!

Tuo joulu on jäänyt viime aikaisista erityisesti mieleen tietysti siksikin, että vartoilimme mahdollista sairaalaan lähtemistä odottavin mielin. Saimme kuitenkin juhlia rauhassa joulun pyhät, ja vielä uuden vuoden ja loppiaisenkin. Pieni tyttö syntyi maailmaan jalat tukevasti uuden vuoden puolella 9.1.2009.
Tiina (vuonna 2011) 


Jälkikäteen on monesti tullut mieleen, että jouluista ei jää parhaiten mieleen ne täydellisyyttä hipovat hetket, vaan ne vähän erilaiset, kun kaikki ei ole mennyt ihan kuin Strömsöössä!

torstai 12. joulukuuta 2013

Kyllikit: Luukku auki, 12



Kyllikkien taannoisessa marraskalenterissa vuonna 2011 esiteltiin tämä taiteellinen jouluruokapläjäys. Koska sen katsominen naurattaa mua edelleen, katson parhaimmaksi julkaista sen uudelleen myös joulukalenterissamme! Ei kannattane vetää kikhernettä nenään vaikka ei ihan huumorintajut kohtaisikaan...

Luukku 12 on siis kierrätetty!
 
Lähestyvää joulua voi lähestyä hyvin monella tapaa. Eikä ruoka ole niistä huonoin. Tässä yhdistetty ruoka&askarteluvinkki hulvattomasta Paskamutsin plokista. Takuuvarma piristys jos huumorintajua riittää!!! Tosikot älkööt vaivautuko...
 
Paskamutsin plokin löydät TÄÄLTÄ.



 Joulu seimi kuva-elma
Nyt kun kaikki pipar kakku talot ja sen sellaiset on ihan passe ja viime sesonkia, kun pitää karpata ja vähetään hiili hydraatteja ja jalanjälkeä niin tässä olisi tällainen ravitsemuksellisesti parempi joulu tunnelman tekijä. Proteiini pitoinen joulu kuvaelma, eikä mitään turhia hiiliä. Ellei pala karrelle.
Resepti: ihan oman maun mukaan muovaillaan nakeista ja lihasta seimi, jeesus vauvat sun muut ja laitetaan ne riisien päälle vuokaan. Paistetaan uunissa kunnes ei ole mustaa vaan kypsää.

Kuva ja teksti: Paskamutsin plokista

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Kyllikit: Luukku auki, 11

Tänä jouluna päiväkodin ja kerhojen tädit saavat meidän lapsilta jotain helposti hävitettävää ja kuitenkin itse tehtyä. Takavuosina on viety omenahilloa tai suklaata, mutta nyt kääräistään paketteihin kynttilät, jotka valmistuivat viime viikonloppuna kotipäivän ohessa. 
Steariiniklimpit sulivat puuhellalla kattilassa ja kerroskynttilöitä kiikutettiin välillä ulos jähmettymään ennen uuden värikerroksen lisäämistä. Vuoden aikana kerätyt kynttiläjämät muuttivat muotoaan viili-, rahka- ja maitopurkkien muotoisiksi.

Lopputuloksen näkeminen on aina yhtä jännittävä hetki!



Kynttilöiden valmistamiseen tarvitset:
Kynttilän jämiä
pari kattilaa
siivilä
tyhjiä maito-, viili-, tai jugurttipurkkeja
sydänlankaa (saa esim. Sinooperista)

Lajittele kynttilän jämät värien mukaan. (Jos laittaa kaikki värit kerralla sulamaan, tulos on likainen ruskea.) Sulata kynttilän jämät kattilassa. Varaa viereen sammutuspeite ja kattilankansi mahdollisia sammutustöitä varten! Siivilöi sulaneesta massasta vanhat sydänlangat ja muut roskat pois. Kaada puhdas massa purkkiin, johon olet viritellyt sydänlangan. Anna jäähtyä. Jos haluat tehdä raitakynttilöitä, edellisen kerroksen on ehdittävä jähmettyä ennen seuraavan kerroksen lisäämistä (ulkona jähmettyy nopeasti). Kun valmis kynttilä on kunnolla jähmettynyt, revi purkki pois ympäriltä ja leikkaa sydänlanka n. sentin mittaiseksi.

tiistai 10. joulukuuta 2013

Kyllikit: Luukku auki, 10

Pukki meni tonne!

Kaksi viikkoa jouluun!

Joka vuosi olen päättänyt, että TÄNÄ VUONNA minä hoidan kaikki hommat ajoissa, laitan joulukoristeita heti joulukuun alussa, siivoilen pikkuhiljaa nurkkia, paketoin hankkimani lahjat persoonallisen kauniisti ja ajoissa, ostan kinkun vielä kun niitä jostain saa, askartelen kortteja, teen kivoja pikku paketteja ystäville ja naapurustoon, suunnittelen joulumenyyn, selailen reseptejä ja mietin mitä uutta tänä vuonna kokeilen, nautin joulunkuun ihanasta tunnelmasta kynttilöiden ja hyvän lukemisen parissa. Jepujep. Tähän en ole vielä koskaan kyennyt.

Olen ostamassa kinkkua kahden hengen talouteen silloin, kun jäljellä on enää niitä yli kymmenen kilon mötköjä. Joulusiivous kutistuu viikkosiivoukseksi aatonaatton iltana kun kaikki leipomukset on tehty. Joulukoristeet kaivan kaapista esille siivoamisen jälkeen ja ripottelen ympäri taloa. Lahjojen paketointi alkaa talon koristelun jälkeen yöpuuhana, joskus sain kesken kaiken hirveän migreenikohtauksen ja kävin kuin taikaiskusta oksentamassa kerran, otin lääkkeen ja homma jatkui vähän pökkyröissä tunnelmissa.  Ja paketit luonnollisesti kääräistään pikapikaa Löytöteksin punaisiin tonttukuvioisiin tusinapapereihin ja laitetaan käherrysnauhat päälle. Tussilla nimi kylkeen. Joulukorttien askartelu on jäänyt ja varmaan kohta niiden lähettäminenkin. Joulupuhelu on mukavampi! Pipareita aion leipoa moneen otteeseen, mutta yleensä olen unohtanut kokonaan koko piparipuuhan. Joulun ruokalista on joka vuosi sama ja koska Tiina haluaa kylmäsavuporohyytelöä eikä sitä saa vaihtaa johonkin uuteen kokeiluun josta ei ole takuita. Ja mitään uutta en ehdi kokeilla kun kaiken kanssa tulee muutenkin kiire. Ja tästä voikin vetää johtopäätöksen, että se kirjan lukeminen kynttilänvalossa joulumusiikin soidessa on vain kaukainen haave...

Mutta tänä vuonna kaikki on toisin! Voiko ihminen todella kehittyä, vai mistä tämä oikein kertoo? Ensimmäisenä adventtina laitoin joulukynttilät senkin päälle ja olen polttanutkin niitä! Kerran luin illalla jotain lehteäkin olkkarissa! Joulukoristeet on kaivettu kaapista esiin, inventoitu ja laitettu jo kahtena adventtina jotain esillekin. Kuisti on siivottu ja pientä, todella pientä järkkäilyä tehty. Se ei tosin näy seuraavana päivänä yhtään missään, mutta mieltäni rauhoittaa se, että lapselle pieneksi jäänyt talvitakki on vaatekomerossa eikä roiku turhaan eteisen naulakossa, ja että piparimuottirasiasta on poistettu kaikki puhkiruostuneet kammotusyksilöt ja että yläkerrassa ei ole enää korvatulppia sängyn alla. Esimerkiksi. Joulun ruokalista on tehty, Tiina saa savuporohyytelöä ja minä teen itselleni marenkeja. Ehkä turhan eksoottista kinkun kanssa, mutta kokeillaan kahvipöytään. Olen myös vakaasti päättänyt leipoa joululimput kaikille lähisukulaisille, mausteetkin on jo ostettuna. Tein myös listan asioista, jotka pitää hoitaa ennen joulua. On mustaa valkoisella ja miehellekin jotain mitä lukea. Ettei se sukella aatonaattona iltaseitsemältä kotiin ja kysy ihan pokalla, niin että mitä täällä nyt olisi sitten tekemistä huomista varten.  Ja ennen kaikkea aion tänä vuonna muistaa ottaa jouluvihdan pakastimesta, kaksi vuottahan se vasta siellä on värjötellyt.

Kaiken tämän toistaiseksi onnistuneen joulukuufiilistelyn myötä toivon meille kaikille leppoisampaa tunnelmaa joulunaluspäiviin, vähemmän kiirettä ja kiristelyä, enemmän mukavaa yhdessäoloa mattopiiskan varressa ja piparipeltien ympärillä. Sitä joulumieltä jokaiseen päivään, ei vain aattoiltaan!

Kymppiluukussa pieni jouluruno. Viritellään hiukan tunnelmaa!


Tontuntöitä
 
Iloisesti, iloisesti
alkaa tontun joulupesti.
Kantapäissä siivet kilkkaa,
nyt me juostaan kiireenvilkkaa.
 
Tontuntöitä joulun alla:
toiveita on tulvimalla,
lumipilveen hukkuu katu,
joulu tulee niin kuin satu!
 
Tittamari Marttinen

maanantai 9. joulukuuta 2013

Kyllikit: Luukku auki, 9

Joulu on elokuvien kulta-aikaa. Mikä onkaan ihanampaa lomailua kuin kääriytyä vilttiin tai armaan kainaloon, syödä suklaata ja tuijottaa leffaa. Rötväilyyn kulminoituu koko joulun ihanuus!

Jouluaattona moni katselee televisiosta tutut lumiukkoanimaatiot ja joulupukit noitarumpuineen. Loistavia settejä toki nekin, mutta välillä sitä kaipaa elämäänsä vähän jännitystä.

Yksi suosikkielokuvani on ollut kautta aikojen Die Hard 2. Lentokentän jouluaikaan sijoittuva toimintapläjäys tarjoaa silmänruokaa Bruce Willisin muodossa, joka näyttelee vähän kyseenalaista mainetta kerännyttä kyttää. Tämä kyttä kuitenkin aistii, että kaikki ei ole kunnossa kun lentokenttä pimenee ja samaan aikaan jotain pahishuumepomoa ollaan tuomassa maihin. Kaiken kukkuraksi Brucen vaimo sattuu olemaan lentokoneessa ilmatilassa, eikä pääse laskeutumaan turvallisesti. Vihulaiset ovat lentokenttäpimennyksen lisäksi nimittäin kaapanneet koko lennonjohtotoiminnan ja manipuloivat koneiden korkeusmittareita.

Bruce juoksee sitten läpi lumi- ja lentokenttien, kaahailee kelkalla, ampuu, hyppii helikoptereista ja saa tietty vaan muutaman hassun naarmun. Romanttinen kliimaksi koetaan, kun B heiluu soihtujensa kanssa lentokentällä ja ohjastaa vaimonsa konetta maahan. On se äijä!!!

Virittäydy tunnelmaan trailerin muodossa tässä



Ps. Eikä elokuvaa huononna yhtään se, että ohjaaja on meidän oma Rennymme ja taustalla soi Sibelius.

Pps. Olisi ihan reilua, että Top Gunistakin päivitettäisiin joku Christmas edition. Siinä pojat voisi pelata sitä rantalenttistä ihan vaan (pelkät) tonttulakit päässä!

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Kyllikit: Luukku auki, 8




Huh, tässä ollaan pikkuhiljaa toivuttu Itsenäisyyspäivän hulinoista. Taas syötiin hyvin ja katseltiin Tampereen juhlia telkkarista, mukavalla tavalla erilainen juhla tänä vuonna! Arvokas ja hieno juhlapäivä sai kuitenkin aika irvokkaan kääntöpuolen Tampereen mellakoissa, tässä ollaankin porukalla mietitty että mitäköhän niidenkin ihmisten päässä liikkui? Mitä sellaisesta idioottitouhusta ihminen saa itselleen? Öööh...?
No, jos hajosivat ikkunat Tampereella niin sama oli meininki Halkomäessäkin,  kun kutsumaton vieras tunkeutui ikkunasta sisään.
Kahdeksas luukku sisältääkin pienen jännitysnäytelmän!










Itsenäisyyspäivänä puoliltapäivin Kyllikkien äitee-ihminen paukkasi eteiseen silmät suurina ja huusi: Hanna, teidän huvimajassa on joku lintu! Kerran, pari vuodessa joku talitintti tai punatulkku tunkeutuu sinne katon ilmanvaihtoputkesta, joten lintu huvimajassa ei varsinaisesti ole mikään iso asia. Huikkasin äiteelle takaisin, että jätä lähtiessäsi huvimajan ovi auki niin kyllä se sieltä tiensä ulos löytää.  Äiti huusi takaisin, ettei hän uskalla mennä, koska se on joku iso lintu, varmaan joku haukka, ja käy pian päälle. Ja se lentelee siellä ihan hulluna päin ikkunoita! Ja toden totta, katsoin keittiön ikkunasta huvimajaan ja jotain tummaa ja kummaa siellä liikkui. Miäs ilmoitti ettei hän sotkeudu tuollaisiin juttuihin. Eihän siinä sitten muuta kuin takki niskaan ja ulos. Äitee jäi turvapoteroonsa kuistille. Huvimajasta kuului julmettu rytke ja pauke, kun isokokoinen lintu sinkoili päättömästi päin ikkunoita, räpytti siipiään ja yritti ulos. Minut nähdessään vauhti vain kiihtyi.

Kanahaukka! (Jos se kuitenkaan jonkun mielestä ei ole kanahaukka, vaan esim. maakotka, niin pliis, ilmoitathan mulle...?)
 
Mitäs mä nyt teen?  Se oli taas jälleen kerran sarjassamme niitä tilanteita, joihin ei löydy vastausta Sudenpentujen käsikirjasta, eikä varmaan googlettamallakaan hakusanoina kanahaukka huvimajassa.

Siis meidän huvimajassa oli kanahaukka! Mitä hittoa? Se oli lentänyt sisälle huvimajaan oven pikkuisen ikkunaruudun läpi! Oliko se loukannut itsensä? Ikkunassa oli ainakin verta. Soitanko nyt Alangon Markulle että tulee katsomaan sen kunnon ja vie mennessään jos tarpeen? Isä ei ollut kotona, eikä naapurin miäskään sen paremmin, ei siis ketään kenen kanssa yrittää pyydystää sitä kiinni. Eikä sen paremmin mitään välinettä millä sitä pyydystää. Ja mähän en varsinaisesti ole mikään petolintupyydystäjä luonteeltani, kerran olen pidellyt pyörtynyttä punatulkkua kädessäni ja sekin jo oli itsessään aika jännää.
Ratkaisu piti tehdä nopeasti, sillä lintu poukkoili sisällä voimainsa tunnossa ja oli vaarana, että se loukkaa itsensä vielä pahemmintai tulee ohuesta lasista pian pihalle. On se vaan aika häijyn näköinen lintu läheltä katsottuna, vähän sellainen gangsteri-lookki tyypillä! Hetken seurasin sen räpistelyä ja totesin, että ainakin siivet olivat ehjät ja tuntuivat toimivan normaalisti. Myös nokka näytti ehjältä ja suoralta. Jalassa oli rengas. Pikaisella aikataululla tein päätöksen, että koitan saada kaverin ulos lasikopista, koska se ei näyttänyt loukanneen itseään ainakaan pahemmin. Jos odottelisin tunninkin verran pelastuspartiota paikalle, saattaisi linnulta olla jo henki pois. Sitten vain huvimajan ovi auki ja minä kiersin sitä ulkopuolelta hiljaksiin ympäri samaa tahtia kun haukka sisällä räpiköi pitkin ikkunalaseja minua karkuun. Olihan se aika hurjan näköistä. Lopulta se saavutti oven ja älysi lähteä ulos. Ja millä vauhdilla! Se lähti kuin raketti ja katosi kuusikon siimekseen kuin nuoli. Huh!
Illalla mietiskelin vielä haukkaparkaa; mahtoiko sillä olla pää kipeä, mihinkähän se vähän verta vuotava haava oli tullut, kuinkahan se nyt pärjää, toivottavasti ei jäänyt lasinsiruja minnekään vaivaamaan. Olisiko sittenkin pitänyt soittaa Markulle? Tai kaimalleni Onkkaalaan? No, ratkaisu oli tehty ja sen kanssa piti elää. Seuraavana aamuna kävin katsomassa huvimajan oven särkynyttä ikkunaruutua ja ihmettelin mitä haukalla mahtoi olla mielessään kun niin pienestä raosta yritti lentää? Kyllikkien isä-ihminen poisti sirpaleet ja niittasi avoimen ruudun kohdalle Siwan muovikassin suojaksi. Kesällä odottaa siis ikkunaremontti!