Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste patikointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste patikointi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Halkomäki: Lapamato meets Ruskaturisti

 
 

Se olisi taas elämää pohjoisessa. Ylläksen mukavuuskupla sydän mä. No joo, kyllähän täällä olosta varmasti tykkäävät kaikki jotka tänne tulevatkin! Äkäslompolo on ihmisen kokoinen kylä.

 
Kesänkijärven laavulla makkarahommissa.
 
Aikamoista tohinaa oli taas reissuun lähtö ja himpusti meinasi pukata kiireen tynkää. Oltais tultu tänne jo pari päivää aikaisemminkin, mutta Pälkäne Tuottaa ja Palvelee -messut sotkivat suunnitelmia, ja niinpä reissua edeltävä viikko meni messuhulinoissa, juoksevia asioita hoidellessa, siinä sivussa välikausivaatteita etsiessä ja tavaroita pakatessa. Yleensä pakkaan omat ja poikasten kamppeet kaikki yhtenä päivänä, teen etukäteen listan tarvittavista ja sitten vain täytän laukut. Kaikki tärkeä tulee melko varmasti tällä menetelmällä mukaan. Tänä vuonna en ehtinyt pitää pakkauspäivää, joten tipoittainen pakkailu kostautui  kivasti; kaikenlaista tarpeellista unohtui, kun taas joitakin juttuja tuli pakattua monin verroin tarpeeseen nähden. Vai tarvitsenko kolmet juoksutrikoot, isompi poikaisista viidet ulkoiluhousut ja viisi yöpukua? Mihin jäivät minun lapaseni, lämmin pipo ja kevyttoppis? Entä toiset urheiluliivit? Pienemmälle on vain yksi yöpuku. Kameran laturi loistaa poissaolollaan, samoin hiusharja ja mun villapuseroni. Tiesin kyllä että täällä on jo vilpoista, mutta en noteerannut sitä omia tavaroita pakatessani. Voi pöljä.

Topin mustikkahurmosta.

 
Saku Varkaankurun reitillä pyörällä ja jalkaisin.
 
Aika vähällä tavaramäärällä täällä pärjää, onneksi, kunhan kerrospukeutumiseen on ainekset kasassa. Urheilukampetta täällä yleensä kuluu ihan kiitettävästi, mutta nyt näyttää vahvasti siltä, että historia toistaa itseään. Tulin tänne taas sellaisella onnellisella ajatuksella, että nyt pistän hippulat vinkumaan kun kerrankin on mahdollisuus liikkua ihanissa maastoissa ajan kanssa. Hah. Tapahtui tismalleen samanlainen lamaannus kuin viime kerrallakin. Puhtia on kuin lapamadossa! Patikoitu on se mitä on patikoitu, mutta mitään sykettä nostattavaa en ole harrastanut. En. Kerta. Kaikkiaan. Jaksa. Ei tee edes mieli lenkille. Väsyttää ja haukotuttaa. Sohva vetää puoleensa. Ja näillä mennään. Mitäpä sitä itseään kiusaamaan, kyllä se lenkki/mastopyöräilyhimotuskin sieltä vielä joskus tällä vuosituhannella nousee.



Saku Ylläksen huipulla maisemia ihastelemassa.

Koskaan aikaisemmin en ole ollut täällä katsomassa tätä ruskaviikkojen melskettä, vaan tykkään enemmän niistä hiljaisista viikoista kun saa nauttia luonnosta ilman suuria ihmismassoja. Silläkin uhalla että ilmassa on jo joitakin räntärättejä. No nyt tiedän mitä se on, kun pitkospuilla matelee katkeamaton nauha ihmisiä kuksat kaulassa goretexit suhisten, seniorikansalaiset torpedoivat kaikki laavut ja viipyvät niillä piiiiitkään, hajuvesi tuoksuu kilpaa suopursun kanssa ja yhteislaulut raikaavat tunturissa. Nyt tiedän mitä se on, kun täällä on ihan LIIKAA väkeä minun makuuni.  
 
 
Ruska alkaa hissukseen näyttää parastaan ja maisema muuttaa väriään aika nopeasti. Keltainen hiipi kahdessa yössä koivikkoon. Sää on suosinut ulkoilua ja poikasten kanssa on tullut jo kierrettyä Kesänkijärven ja Varkaankurun laavut, pyöräilty lähimaastojen metsäpolkuja, kerätty mustikoita ja ihasteltu kuukkeleita. Luontokeskuksen metsäpäivillä käytiin kolmeen kertaan rapsutelemassa eläimiä, katselemassa torimyyjien tarjontaa, kuuntelemassa mieskuoron tukkijätkälauluja, osallistumassa kilpailuihin ja huutokauppaan. Metsähallituksen vanhat puiset reittiopasteet lähtivät huutamalla uusiin koteihin uusien metallisten ja rumien tieltä. Meillekin niitä nostalgisia lankkuja päätyi muutama. Ehkä joku pääsee jopa mökin seinälle?
 
 
 
Näissä reissuissa on todellakin mahtavaa se, että kaikki nauttivat tästä kaikesta. On ihanaa nähdä, miten lapset ovat onnesta soikeina reppureissussa tunturissa, pyöräilevät pitkin metsiä ja bongailevat poroja, lintuja ja kultakiviä aikansa kuluksi. Hyvät eväät ja kiireetön oleminen riittää. Ja vaikka oma oleminen rajoittuu aika lailla lasten ehdoilla tästä kaikesta nauttimiseen, riittää se silti. Riittää hyvinkin. Nämä maisemat, ihmiset ja luonto. Ja kolme kiloa nuotiomakkaraa!

 

 
Lappi tekee hyvää ihmiselle! Vielä toisenkin viikon!







sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Kyllikit: Metsään meni

Syysloma päätettiin aloittaa hirvikärpäsiä ja kaatosadetta uhmaten Laipan erämaan vaellusreitillä. Laipan erämaa asettuu tuohon Kyllikkien kotikulmien väliin ja on laajuudeltaan yksi eteläisen Suomen suurimmista. Mistään kansallispuistosta tai suojelualueesta ei ole kyse, vaan merkatut patikointireitit on tehty talousmetsään. 
Laippa on silti todella mukava päiväretkikohde ja luonto tarjoaa siellä etenkin näin syksyllä parastaan. 

Me starttasimme reissumme Pihtilammen laavulta. Samalla hoidimme ystävyyssuhteita, sillä olimme saaneet patikkakaveriksi rautajärveläisvahvistuksen Pauliinan. Iloinen pulputus kaikui siis luonnossa koko ajan, vaikka välillä kyllä pysähdyttiin ihmettelemään, että voiko näin kaunista ja ihanaa ollakaan?!
Koska meillä oli rajallisesti aikaa, emme lähteneet kiertämään merkittyjä kierroksia, vaan koukkasimme Iso-Hirvijärven reunaa myöten takaisin Pihtilammen rantaan. Sieltä rantakosteikosta täytettiin sienipussi kosteikkovahveroilla ennen kuin suunnattiin tulipaikalle eväitä syömään. 
Yhteen ääneen totesimme, että Laipassa lanka lepää. Pitäisi käydä useammin!












keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Halkomäki: Poroja ja puroja ja polttiaisia



 
 
Täällä ollaan taas, pohjoisessa. Porojen, purojen ja polttiaisten keskellä. Vähän hengähtämässä.  Riittää että raahautuu tänne sen vaivaiset 850 kilometriä, ja sen jälkeen ei sitten  tarvitsekaan lähteä minnekään. Täällä on hyvä.


Matka tänne on jo eräänlainen siirtymäriitti lomafiiliksiin. Kauhunsekaisin tuntein pakataan eväät ja ipanat autoon ja odotetaan koska alkaa kauhea huuto ja kitinä. Toistaiseksi olemme siltä välttyneet ja päässeet aina hyvillä mielin perille. Lapset ovat kai tottuneet istumaan pitkät pätkät autossa kun vauvasta saakka täällä ovat käyneet. Riittävä määrä taukoja, leluja ja evästä takaa mukavan matkan. Perillä takapenkki näyttää kyllä sitten siltä, kuin hunnilauma olisi hyökännyt, tai jotain. Rusinapaketinraatojen, puoliksi syötyjen omenoiden ja sämpylänpalasten seassa pyörii juomapulloja, matkakirjoja ja kattava kokoelma pikkuautoja. Ensimmäinen päivä menee meikäläisellä aina matkasta toipuessa, sen verran kova rutistus se on.


Perillä odottaa kuitenkin niin mukavaa aikaa yhdessä koko perheen, ja välillä puolen suvunkin voimin, että se on kaiken matkanteon arvoista. Itse odotan aina kaikkein eniten retkeilyä, yksin tai lasten kanssa. Ja on toi miäskin välillä mukana. Täällä on hyvät merkityt reitit, kivoja tulistelupaikkoja ja vapaata luontoa kirmata ihan oman mielen mukaan. Eväät reppuun ja menoksi! Kolmen kilometrin reitti menee 2v9kk vanhan kanssa jo aika leppoisasti kävellen, potkupyörällä hurahtaa viisikin kilometriä hujauksessa. Vuoden ikäinen matkustelee rinkassa tai rattaissa tyytyväisenä. Satoi tai paistoi, me ulkoillaan paljon. Pukeutumiskysymys.


Tällä lomalla ollaan saatu nauttia paitsi vähän sateista, niin viime päivinä myös aivan huikean hienoista aurinkokeleistä. Alkava ruska on kruunannut maisemat. Mahdottoman makeat mustikan mollukat ovat pitäneet retkeläisten suut sinisinä ja polttiaiset tikanneet ranteet, nilkat ja hiusrajan paukamille. Kesänkijärvi, Aurinkotupa, Varkaankuru ja jopa Pallastunturikin valloitettu.


Lappi tekee hyvää ihmiselle!