Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

tiistai 31. toukokuuta 2011

Halkomäki : Rakkauden laivan käytävillä...

Djurgården runt -vesibussikierros alkoi näissä maisemissa.


...hyteistä kuuluu KYLLÄ!

Näin se Kalevi Härvä joskus laulaa lurautteli Kummelissa. Jostain ihmeen syystä tämä romanttispläjäyksinen biisi putkahtaa joka kerta mieleeni, kun astun sisään ruotsinlaivojen tunnelmaan. Jos joku muuten on rankkaa puuhaa niin tuo risteileminen! Nyt sitä on tullut harrastettua viikon sisään kaksi kertaa, ja voisinpa todeta että kiintiö on vähäksi aikaa täynnä. Näillä reissuilla ei ole ollut ripaustakaan rakkauden laivojen tunnelmaa, ainakaan meikäläisen osalta. Tappioksi täytyy katkerana todeta, että oli ENSIMMÄISET risteilyt ikänä kun kukaan ei tullut iskumielessä ottamaan kontaktia. Ei edes yli-ikäiset. Edes kännissä. Onneksi ostin uutta silmänympärysvoidetta..........


Östermalmin ranskalaisia vaikutteita. Missä Carl Philip?

Oman haasteensa risteilyille tuovat mukana keikkuvat n. 23 kpl yläasteikäistä himpulaa. Moni kyselee kauhuissaan, kuinka moisten kanssa uskaltaa edes lähteä keinumaan itämeren aalloille, verovapaan alkoholin ja kaikenmaailman raiskareiden/namusetien sekaan. Aika helposti, loppujen lopuksi. Kun pohjatyö on tehty hyvin, niin mukaan valikoituu aivan luonnostaan se osa porukasta, jolta voi odottaa kohtuullisia käytöstapoja ja kurinalaisuutta. Loppuosa on tiukkaa valvontaa, armotonta kuria,hurjia uhkauksia ja laskelmoitua lahjontaa. Ja anopin alkometri.Tälläkään reissulla oppilaiden kanssa ei ollut mitään ongelmia, kaikki meni loistavasti. Ainoaksi ongelmaksi osoittautuivat kaksi laivan järjestyksenvalvojaa. He kuuluivat siihen kerrostalon kokoisten miesten ryhmään, jotka eivät ole päässeet poliisikouluun enkä yhtään ihmettele miksi ja ovat sitten hakeutuneet pätemään muihin tehtäviin. Valtava hauis mutta ilmeisen surkastuneet isot aivot; järki ja tunteet eivät kuuluneet samaan pakettiin. Helsingin terminaalissa 14 meidän ryhmäläistä ohjattiin laukkujen tarkastukseen. Menimme kollegani Maijan kanssa valvomaan tarkastusta. Meitä edeltävältä ryhmältä oli takavarikoitu ostoskärryllinen olutta ja lonkeroa. Meidän oppilailta takavarikoitiin yksi korkkaamaton Fanta pullo. Kun viimeinenkin oppilas oli selvittänyt tarkastuksen, sain suuremman näistä järkäleistä kohtuu kovaäänisesti isoilla kirjaimilla puhuen eteeni mouhoamaan seuraavia kommentteja:

-KATO TOTA KALJAN MÄÄRÄÄ TOSSA KÄRRYISSÄ, NOI ON KAIKKI TEILTÄ...
(tässä vaiheessa luulin että kommentti oli vitsi, ja huikkasin Maijalle, että oliko noi kaikki sun laukussasi...)
-KATO MIHIN PAPERIIN OOT NIMES LAITTANUT, LUE SE PAPERI MITÄ SIINÄ SANOTAAN...
(Maijakin purjehti paikalle ja totesimme ettei se ehkä ollut vitsi....)
-NOI JÄTKÄT LENTÄÄ ULOS MAARIANHAMINASSA KUN NE RUPEE TUOLLA LAIVASSA RÄYHÄÄN...
-JOS SÄ OOT VALVOJA NIIN TEE TYÖS, HOIDA HOMMAS...
- KATO TOTA MÄÄRÄÄ, NOI ON KAIKKI TEILTÄ...
-TEISTÄ ON TEHTY ENNAKKOILMOITUS LAIVAAN, TE TULETTE OLEMAAN ERIKOISTARKKAILUN ALLA...
.............. JNE........................

Täysin tyrmistyneinä saamastamme kohtelusta tuijotimme näitä mustanpuhuvia jättiläisiä, joiden ego suorastan pursusi paidannappien välistä. Yritimme turhaan selittää, etteivät ne juomat olleet meidän ryhmäläisiltä, vaan edelliseltä ryhmältä, jonka perässä me tulimme.
-JOKA IKINEN TÖLKKI ON TEILTÄ -kuultiin kuitenkin aina vastaukseksi.
Selitimme myös, että seurasimme jokaisen oppilaan kassin tarkastuksen, eikä yhdeltäkään löytynyt alkoholijuomia. Ihan turhaan, meni kuin kuuroille korville. Meidät haukuttiin valvojina aivan pystyyn. Meidät, joiden meriittilistalle voi laskea seuraavaa:

 - Tukholman risteilyjä on tehty joka vuosi kahdeksan vuoden ajan
- meillä ei ole KOSKAAN ollut mitään ongelmia laivalla nuorten kanssa
- oppilaiden hyvä käytös on saanut joka kerta kiitosta sekä laivan henkilökunnalta (ravintola/järjestyksenvalvonta) että järjestävältä matkatoimistolta
- valvojien intensiivinen ja tehokas työ on saanut kiitosta turvallisuuspäälliköltä, olemme olleet niitä harvoja jotka oikeasti hoitavat hommansa, eli valvovat. Myös yöllä.
-  meidän hyttikäytävillä ei ole ilmennyt meteliongelmaa, luvattomia soittimia tms.
- laivan järjestyssääntöjä on noudatettu ilman erillisiä kehotuksia


Diplomaattialuetta.

Niin että kyllä otti pattiin moinen kohtelu! PERKELE!!!!!!!! Sanattoman raivoissamme suuntasimme laivaan, ja totesimme ettei tämä jää tähän. Seuraavana päivänä tavoitimme kyseiset järjestyksenvalvojat tax freestä. Maija edellä ja minä perässä marssimme antamaan hiukan palautetta. Kerroimme, että jäi VÄHÄN kaivertamaan hampaankoloon eilinen juttutuokio. Toinen miehistä ei noteerannut meitä lainkaan, toinen, hiukan pienempi niistä kuunteli kyllä, mutta kuittasi heti, että kyllä sieltä teidänkin kasseista niitä tölkkejä löytyi, vaikkei sitten koko kärryllistä. VAAN KUN EI LÖYTYNYT. Ja oli kuulemma ollut kova meteli kasikannella yöllä. Ai jaa, voi harmi, me nukuttiin kyllä vitoskannella. Ja meillä oli täysin hiljaista alkaen klo 22.00. Tilitimme myös aikaisemmat kahdeksan vuoden risteilymeriitit pöytään, jotta meikäläisten syyttömyys varmasti tulisi selväksi. Herra järjestyksenvalvoja tyytyi vaan toteamaan: No, kyllä te varmaan sitten nytkin saatte hyvää palautetta tältä reissulta. Hah. Eipä paljoa hyvä palaute enää kiinnostanut. Se oli muutenkin meidän viimeinen reissu Silja Linella. Ei anteeksipyyntöä, ei mitään. Ei voinut edes myöntää olleensa väärässä. Ja toinen miehistä heittäytyi ihan mykäksi. ISOT miehet, eikä tuon enempää sivistystä saati käytöstapoja pääkopassa. Niin, tai jotain asiakaspalvelutaitoja. Mua ihan hävetti niiden puolesta. Mitä niiden äiditkin ois sanoneet...? Me yritimme tiettyyn rajaan asti ymmärtää heidänkin työnsä kurjia puolia ja  niiden huonosti käyttäytyvien koululaisryhmien vaikutusta yleiseen asennoitumiseen, mutta rajansa on kaikella. Ja anteeksipyynnöllä olisi korjattu aika paljon tapahtunutta. Mutta kun ei.  Rinta rottingilla luotsasimme meidän hyväkäytöksiset nuoremme aurinkoiseen Tukholmaan ja sieltä takaisin kotisatamaan.

Kyllä nuorten kanssa aina pärjää. Ainakin täällä maalla. Reissu oli onnistunut, univelat on nyt nukuttu pois ja pulssikin tasaantunut. Tätä kirjoittaessani televisiossa soi Silja Linen iki-ihana tunnusmusiikki. Ei kiehdo. Ei vielä pitkään aikaan.



Djurgårdenin upeita puistoalueita.


Ja sitten toinen asia joka sapetti suuresti, oli se, että kauhean mouhoamisen ja kaljojen takavarikoinnin jälkeen itse laivalla myytiin discossa alkoholijuomia ihan kenelle tahansa, joka nyt jotenkin näytti yli 10-vuotiaalta. Keneltäkään ei kysytty papereita. Katselimme vierestä kun sellaiset 15 -vuotiaat tissiposket hakivat suut messingillä drinksua toisen perään.  
Niin no, tietysti jokainen takavarikoitu olut tietää kilahdusta laivayhtiön kassaan sitten illemmalla...


Keskustassa jätskitaukopaikan maisemaa.

lauantai 28. toukokuuta 2011

Puntari: Kisapäivitys

Tunnelma kisan jälkeen: helpottunut, väsynyt, pettynyt, iloinen, nälkäinen ja kurainen.


Pikainen kisapäivitys tältä päivältä:
Aamulla tuli vettä kuin Esterin peestä ja näytti aika pahalta. Vartti ennen starttipyssyn pamahdusta taivas selkeni. Aurinkokin tuli esiin.

Reitti oli märkä, liukas ja haastava. Puolimatkassa, 20 km kohdalla ajattelin, että keskeytän Haltian huollolle. En keskeyttänyt. Sitten alkoi kulkea vähän paremmin. Jaksoin ylämäetkin ihan kivasti. (Yhdessä ylämäessä kun en vaan jaksanut, siinä 20 km kohdalla, tuli takaa mies joka sanoi: kannattais vaihtaa vähän pienempää pykälää. Jeps.)

Maaliin tulin ajassa 2.44. Tavoite, jonka olin asettanut, ei täyttynyt. Olo oli huomattavasti huonompi kuin viime vuonna, kun poljettiin 54 km ja hellettä oli sentään yli 30 astetta. Keskisyke viime vuonna 150 ja tänä vuonna 159. Kilometrivauhti sama. En jaksa uskoa, että kunto olisi oleellisesti huonompi, mutta tällä kertaa näin. Tavoite oli siis ajallisesti 2.30 alittaminen.

Hyvääkin tähän päivään mahtui. Kisa oli taas hyvin järjestetty. Porukka oli kannustavaa. Jaksoin ja osasin polkea polkuosuuksilla huomattavasti viime vuotta paremmin. Viimeinen nousu, pohjalta Sappeenvuoren huipulle laskettelurinnettä pitkin, sujui myös viime vuotta paremmin vaikka talutteluksi menikin. Saatiin kiva taivaansininen Sappee MTB -paita. Mies suoritti huikean urakan ja polki maaliin 80 km reitiltä huomattavan hyvässä hapessa.
Saldo siis kuitenkin plussan puolella.

Seuraavan kerran kisaillaan Tahkolla 2.7. Sinne selkeästi retkeilymeiningillä ja nauttimaan reitistä koko rahan edestä.


Ps. Ei ollut Peltsi radalla. Ehkä sen vaimo oli lukenut edellisen päivityksen ja todennut, että on turvallisempaa pitää ukko kotona kuin päästää maastoon tuollaisten hullujen naisten kanssa...: )

Mies kurvailee riemullisin mielin maalisuoralle 80 km polkemisen jälkeen. Hyvä!!!

perjantai 27. toukokuuta 2011

Puntari: Tuomiopäivä?

Maalisuoralla jo hymyilytti viime kesän Sappee MTB:ssä.

Huomenna se sitten koittaa, kauan kaivattu Sappee MTB, eli maastopyöräilykauden virallinen avaus! Nyt pitäisi tietysti olla aivan intoa piukassa, mutta...
Eilen aamulla heräsin älyttömän huonoon oloon ja oksensin (kyseessä EI ole se aamupahoinvointi) ja aamupäivällä pukkasi sellaisen migreenin, että jouduin tyhjentämään koko särky+migreenilääkevarastoni. Iltapäivä ja ilta menikin sitten vähän huterissa tunnelmissa (=huumattuna). Eikä puhettakaan mistään tankkauksesta, saati sitten normaalista syömisestä koko päivänä.

Tänään on jo ruoka maistunut, mutta olo ollut edelleen vähän hontelo. En tiedä, mitä tää oikein on!?
Mutta ottaa päähän, kun periaatteessa mulla oli vielä viikko sitten sellainen olo, että olisin ihan OK kunnossa ja harjoittelu on sujunut hyvin. Nyt on sellainen epävarmuus pinnassa, että lähden tavoittelemaan ylipäänsä maaliin pääsemistä huomenna. Ei siis mitään reittiennätyksiä todellakaan.


Kaikkeni annoin kesällä 2010  ja 4. sija tuli!
Suomalainen nainen kauneimmillaan...

Viime vuonna Sappeessa oli siksikin ihanaa (sen lisäksi että oli hellesää, terveys kohdillaan jne), että paikalla oli suosikkijuontajani, myös maastopyöräilyä harrastava, Peltsi. Olispa tänäkin vuonna (ja jättäispä se vaimon kotiin ;)!!!

Ja viime vuonna paikalla oli myös naisten sarjan voittoon ajanut Katariina Laakkonen (os. Ebeling) joka oli mun ehdoton idoli aikoinaan, siis 90-luvulla, kun telkusta tuli Gladiaattorit ja se seukkas Rennyn kaa. Pientä julkkismeininkiä hei!

Ihaninta olisi kuitenkin se, että heräisin aamulla pirteänä, voimakkaana ja hyvinvoivana, eikä sataisi kovinkaan paljon!!!


tiistai 24. toukokuuta 2011

Puntari: Kirppislöytöjä

Tänään on ollut hyvä päivä!
Polo Variant vm. -99 pääsi katsastuksesta läpi ja huomautettavaa
oli vain takarekkarikilven toisessa valossa ja etuvalon suuntauksessa.
Sain mukavia uutisia yhdeltä sukulaiselta.
Lapset ovat yökylässä mummulassa ja mies töissä = olen yksin illan kotona = sauna lämpiämässä.
Pääsin käymään kirppiksellä.

Pirkan kirpputorikeskuksesta lähdin etsimään sadetakkia Mairelle, mutta ei sitä tietenkään löytynyt. Sen sijaan löytyi kaikkea muuta kivaa. Lukijamme Heini toivoi aikoja sitten, että esiteltäisiin lisää kirppislöytöjä, joten tässä niitä tulee:

- Koululle 3 lautapeliä ja 1 muistipeli yhteishintaan 13 euroa (peleissä kaikki osat tallella, käsittämätöntä!).

- Kaksi Marimekon tasaraitapaitaa tytöille yhteishintaan 10 euroa. Yksi Marimekon tasaraitabody tänä vuonna syntyvälle sukulaisvauvalle (jonka sukupuolta ei vielä tiedetä, eli jos tulee poika se joutuu pukeutumaan violettiin).


- Kaksi mielettömän ihanaa vanhaa tarinakirjaa "Onnen päiviä" ja "Onnen päiviä II" vm. -62.
Hurmaavat kannet ja tarinat. Takakannessa sanotaan: Jokaiseen kertomukseen sisältyy opetus, joka tahtoo auttaa lapsen luonnetta kehittymään puhtaaksi ja voimakkaaksi. Kuuliaisuus vanhempia ja opettajia kohtaan, Jumalan kunnioittaminen, rakkaus luontoa ja eläimiä kohtaan, epäitsekkyys ja anteliaisuus, rehellisyys, ystävällisyys, avuliaisuus ja kestävyys - siinä luonteenpiirteitä, joiden kehittämisessä tämäkin uusi kirja, ONNEN PÄIVIÄ, tahtoo pikku ystäviään auttaa ja opastaa.



- Mairelle ostin synttärilahjaksi Sinikka ja Tiina Nopolan kirjan+äänikirjan (uudet) 3 eurolla.



- Itselleni löysin harmaavalkoisen tunikan/paitiksen/mikä lie 5 euroa ja tumman violetin satiinisen juhlamekon (joka vaatinee pientä tuunausta) 7 eurolla.


Nyt Kuhmalahdella sataa, eli jätän tälle illalle suunnitellun pyörälenkin väliin ja siirryn laiskottelemaan ja saunomaan ja nauttimaan siitä, että talo on hiljainen. Vaikka lapsia on kyllä nyt jo ihan vähän ikävä!
Ja miestä myös.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Halkomäki : Sillisalaattiviikon ponikauppoja ym.

Eipä ole käynyt elämä tylsäksi tälläkään viikolla! Kuvittelin elon tästä jotenkin tasoittuvan kun häät ovat ohi, mutta mitä vielä...seitsemään päivään on mahtunut ihan kaikkea mahdollista. Osa olisi saanut ehkä jäädä mahtumattakin! 
Tässä tiivistetty viikkokatsaus kuvien kera:

Maanantai meni melkoisen juhlaväsymyksen kourissa. Kävin päivällä töissä "lepäämässä" vain todetakseni, että ysien maantiedon kokeet ovatkin vasta viikon päästä. Tuli aika lahopää olo. Muistin sentään käydä syömässä ja mennä lopuille tunneille, ja onneksi ohjelma oli suht kevyt.
Olin suunnitellut illalla pientä hölkkälenkkiä, mutta melkoisen nopeasti vajosin kotona jonkinasteiseen koomatilaan, makasin sohvalla ja söin varmaan puoli kiloa häistä ylijääneitä Geishakarkkeja. Finneistä viis kun juhlat on juhlittu! Torkahdin toviksi ja söin vielä vähän lisää karkkeja. Jossain vaiheessa kömmin petiin onnellisena siitä, että edessä olisi vapaapäivä koulusta. Lepoa!

Tiistaina nukuin puoli kymmeneen. Söin aamupalaksi pari kourallista Geishakarkkeja ja lautasellisen kaurapuuroa.Tuntui jopa hetken siltä, että elämä voittaa. Että tässä on jonkin uuden alku, niin kuin Rane Vekkilä joskus totesi. Katselin elämää ja kotia aivan uusin silmin; tämäkös se on se meidän koti...siivoaako täällä koskaan kukaan...kuka meille tuo ruokaa jääkaappiin...onko mun vaatehyllyni oikeasti näin tyhjiä...miten noi pelargoniat on noin nuupahtaneita...missä välissä hortensia ja kiinanruusu ovat kuolleet...kuka tappoi viikonlopun aikana mun basilikat...mistä noita sanomalehtiä meille kertyy...kuinka pitkä on villakoirien odotettu elinikä...OIKEASTI! Minkä ihmeen kaaoksen keskellä me ollaan eletty? Viimeiset kuusi viikkoa? Siinä sitten pamahti kätevä emäntä -vaihde päälle. Myllytin viisi koneellista pyykkiä, siivosin keittiön, tyhjensin jääkaapin kaikesta maatumisasteella olevasta mujusta ja täytin veroilmoituksen. Pehmeä lasku aviovaimon arkeen. Sitten pieni ryhtiliike ja Onkkaalaan perusturvan kokoukseen.
Illalla taas aivan tolkku pois, onneksi kotona oli toinen samanmoinen raasu.

Keskiviikkoa valkeni toiveikkaana, ei tänäänkään töitä, lähdenpä siis verho-ostoksille Lielahteen. Ensin rautakaupalle tekemään kukkatilauksia, siitä kaksi tuntia oletetusta aikataulusta jäljessä ostoksille. Verhot löytyi. Hesen kerrosateria maistui taivaallisen hyvältä ja oli varma valinta illan suunnistusosion tankkausta ajatellen. Oikeasti, huh, melkoista moskaa... Tampereelta pikaisesti kotiin Kangasalan kirpparin kautta. Mukaan tarttui lauma poneja ja ihana keltainen emalikulho siskolle! Muistelin,että sillä on Puntarissa samanlainen punainen ja tämä keltainen mätsäisi sen kanssa mainiosti. Poneja olen metsästellyt jo pitkään pikkulikoille leikkikaveriksi sellaiseen euron kipalehintaan. En vaan tiedä, että onko meillä jotenkin huono hoito ja ankea tallipaikka kun ne ponit eivät yleensä viihdy meillä kovin pitkään. Ensin ne muuttavat mummolaan, sieltä sitten Kuhmalahdelle ja sille tielleen jäävät. Kun ne kuulemma niin kovasti haluavat mennä kyläilemään...ja Maire haluaa tehdä niillä leluvaihtareita mun kanssa, viimeksi se toi kaksi autoa tilalle! Iltapäivällä vielä käynti Luopioisissa ja sieltä kotiin viideksi. Pieni välitankkaus ja Kuhmalahden rastihirmujen kanssa iltarasteille. Toiset rastit menivät jo vähän rennommissa tunnelmissa ja hetkittäin matkantekoon sai ihan mukavaa seuraakin. Illalla kotona kevyttä siivoilua sunnuntain hääkahvituksia silmällä pitäen. Ponit vahtivat meininkiä keittiön pöydällä...


Torstai meni koulussa perjantain reissua organisoidessa, hirmuinen härdelli ja into piukassa olevat oppilaat. Kotona sovitin uusia verhoja, ne näyttivät KAMALILTA keittiön ikkunassa. Niiden piti olla vihreät, mutta ne olivat jotain keltaisen ja oksennuksen väliltä. Vanhat saivat kelvata. Illalla jatkui siivousurakka, julmetun puhtaan pyykkivuoren selvittely onko mulla oikeasti näin monet sukat ja uusien pyykkikoneellisten myllyttäminen mistä tätä pyykkiä oikein tulee, loppuhuipennuksena olohuoneen tehopuhdistus kenen nämä suklaiset kädenjäljet on sohvatyynyssä, kuinka paljon pölyä tarvitaan yhteen astmakohtaukseen? Ensimmäistä kertaa olin helpottunut siitä, ettei Marttojen puheenjohtajien koteihin tehdä liiton puolesta mitään tarkastusiskuja! Olisin varmasti saanut potkut...

Perjantaiaamu valkeni viittä vaille neljä. Ripsiväriä naamaan ja koululle. Pikkubussilla Turkuun ja siellä Silja Line otti meidät syleilyynsä Galaxyn merelliseen tunnelmaan. Meille ei kukaan ollut etukäteen kertonut, että laiva on Tattoo Båten 2011. Ja että se on täynnä päästä varpaisiin asti tatuoituja ja lävistettyjä ihmisiä. Ruotsalaisia. Ja että ne on vielä aamu  kahdeksalla siellä ihan hippatunnelmissa. Aika eksoottistahan se oli juoda aamupäiväkahveja kun seinän takana surisi neulauskoneet... Terminaalissa ryhmälipunmyynnin täti kertoi vain, että laivalla on joku ruotsalainen nuorisoristeily...mutta niistä ei varmaan olisi häiriötä... Ruotsissa nuorison ikäraja on varmaan siinä viisissäkymmenissä? Myönnän avoimesti, että en ole tatuointi/lävistysfani. Joku pieni kuva jossain vattanahan poimussa vielä menee, mutta kun kroppa on kokonaan, kasvoja myöten, ihan kuvien peitossa, niin se menee jo yökötyksen puolelle. No, Maarianhaminasta meidät siirrettiin busseilla toiseen satamaan, jossa hyppäsimme Silja Europan kyytiin. Vatsat kurnien suunnistimme lounaspöytään poronkäristysten ja mustikkakakkujen ääreen. Siinä meinasi mennä soosit väärään kurkkuun kun kaiuttimista putkahti ulos kuulutus, jossa kerrottiin Skandinavian Hunksien shown alkavan laivan yökerhossa klo 16.30. MITÄ??? Hunksit täällä??? Kyseinen risteily oli joku Ladies -teemareissu. Tyttöjen pöydässä haarukat kilisivät tiehään...taxfreehin on ehdittävä ennen sitä...kehdataanko mennä eturiviin...jaa mitä ne Hunksit oikein on...ai sen Martinan mies...niin mitä ne oikein tekee...
Se show oli just niin ällö kuin voi vaan kuvitella. Humalaiset naiset eturivissä olivat just niin kaameita kuin voi vaan kuvitella. Pojat esittelivät trimmattuja ylävartaloitaan milloin missäkin asuissa, mutta siihen se sitten jäikin. Housut jäivät jalkaan. Istuin lamaantuneena yökerhon nurkkapöydässä ja hymyilin itsekseni meikäläisten tyttöjen ilmeille...eihän tuollaisia miehiä paljoa meidän kylän nurkilla pyöri!
Oli elämysreissu. Kahdeksantoista tunnin työpäivän jälkeen mietin, kuka hullu tekee moisia reissuja vapaaehtoisesti kuuden työtunnin palkalla. Mutta kivaa oli. Ja varmasti ikimuistoista! Kauhusta kankeana odottelin viikonlopun ajan palautetta vanhemmilta, viedä nyt viisitoistavuotiaat luokkaretkelle, jossa esitellään tatuointeja, lävistyksiä ja puolialastomia miehiä...........

Lauantaina aamulla rautakaupan puutarhamyymälä kutsui heti yhdeksältä. Mukava päivä silmä poskella ihmisten parissa. Sitten hakemaan kakut Kahvila Onnenkengästä ja kotiin tekemään viimeinen suuri siivousurakka sunnuntain hääkahvituksia ajatellen. Puoliltaöin kaikki oli valmista. Silmä poskella saunan kautta nukkumaan.
Sunnuntai valkeni aurinkoisena. Kasilta ylös, pikainen aamupala ja naapuriin täyttämään lohipaloja tarjoiluja varten. Sitten nopea hiusten harjaus, vähän meikkiä ja mekko päälle. Kahvinkeitin latinkiin ja herkut pöytään. Juhlat saattoivat alkaa!
Olimme kutsuneet kahville, kakulle ja kuohuviinille ne läheiset ihmiset, jotka eivät olleet mukana itse hääjuhlallisuuksissa. Päivä meni nopeasti, ihmisiä tuli ja meni tiheään tahtiin, siinä välissä ehti vaihtamaan aina muutaman sanan jonkun kanssa. Harmitti vaan niin vietävästi, ettei kiireen keskellä mitenkään ehtinyt rauhassa istumaan alas ja jutulle. Ihana oli nähdä monia ystäviä ja sukulaisia pitkästä aikaa ja kilistellä kuohuvalla tapahtuneen kunniaksi. Anopit hääräsivät keittiön puolella ja kaikki sujui kuin rasvattu. Lusikkaleivät, kaneliässät, suklaasydämet, tiikerikakku, omenakanelikakku, suklaatäytekakku, savulohikolmiot ja karjalanpiirakat tekivät kauppansa. Iltasella laskettiin kierroksia alas naapureiden kanssa teemalla "kaljaa ja mansikoita". Sitten saunaan. Iltamyöhällä keittiön pöydän ääressä istui onnellinen aviopari lasittunein katsein. Anopit makasivat varmaan samanaikaisesti kotisohvillaan jalat pystyssä....
Rankkaa puuhaa tuo naimisiinmeno, mutta kerrankos sitä!


Uusi viikko alkoi flunssaisena ja päänsäryn kera. Väsymystä. Nyt sohvalle päikkäreille ja burana naamariin. Ja muutama Geishakarkki. Sade ropisee rauhoittavasti kattoon ja ikkunasta tulvii sisään jumalaisen raikas tuomenkukan ja uuden vihreän tuoksu.
                                                             Oi tätä Onnea!

Puntari: Naiselliset harrastukseni

Käväisin lauantaina maastopyörälenkillä. Tutustuin paikallisiin polkuihin ja samalla opettelin uusien lukkopolkimien käyttämistä. Tulokset näette tästä.




Harjoittelin kaatuneiden puunrunkojen ylittämistä. Ensimmäinen meni ihan hienosti, mutta toisen kohdalla tapahtui jotain ja sekunnin sadasosassa olinkin heittänyt kunnon pannut. Reiteen koski aika kovasti. Ja sinelmä muuten muuttaa jatkuvasti muotoaan mielenkiintoisempaan suuntaan...Onneksi turvotus keskeltä on jo vähän laskenut ja nyt pystyi nukkumaan jo oikealla kyljelläkin.
Muuten lenkki olikin silkkaa autuutta ja antoi uskoa siihen, että kyllä mustakin voi joskus ihan oikea maastopyöräilijä tulla. Ajelin tuon puunrunkopolunkin pariin kertaan, ja alkoi oikea ylitystekniikkakin löytyä.

Nuo pienemmät mustelmat tuli keskiviikkona iltarasteilla. Pummasin heti kakkosella, mutta onneksi näin Hannan joka neuvoi reitin sinne. Sisuunnuin mokasta niin, että luukutin loppuradan täysillä (sykemittari oli tallentanut lukemat: keskisyke 161, maksimi 189!) ja taisin vähän törmäillä johonkin.
Viime kesänä jalat oli aina rastien jälkeen ihan mustelmilla, ja sama tahti näyttää jatkuvan.

Miehellä oli kaksi kommenttia tämän lukkopoljin-mustelmakatastrofin jälkeen.
Hän totesi kannustavaan tyyliinsä, että "Siperia opettaa" ja "Sun kannattaa varmaan tää kesä käyttää jotain capri-housuja".
Saima (2v) puolestaan sanoi mustelman nähdessään "Sun täytyy äiti ottaa apupyörät käyttöön".
Niinpä.

perjantai 20. toukokuuta 2011

Puntari: Inspis löytyi!

Lämpö ja valo tekevät paitsi kasveille myös ihmisille ihmeitä. Ei tarvinnut kuin syödä yhdet jäätelöt kyläkaupan terassilla ja käyskennellä hetki kieloilta tuoksuvassa puutarhassa, niin johan alkoi kesäfiilis pukata pintaan. Ja kun lapset saivat sopivasti leikkikaverikseen naapurista idolinsa Millan (13v) niin pääsin vähän tsuumailemaan puutarhaa uudella innolla.
Lannoitin hedelmäpuut ja marjapensaat, perkasin kukkapenkit, istutin tillit ja salaatit, koulin mustasilmäsusannat ja tomaatit, kylvin krassia leikkimökin istutuslaatikkoon...jne jne.



Kekkilällä on joku kallis ja naurettavan hieno vihervitriini, johon mulla ei olisi koskaan varaa. Eikä mulla ole kasvihuonettakaan, minne laittaa koulitut taimet vahvistumaan. Niinpä kätevänä emäntänä kehitin oman ratkaisun. Pohjana on Ikean metallinen hyllykkö ja siihen päälle virittelin teipin ja hirrenpätkän avulla muovihupun. Ja tadaa - oma vihervitriini on valmis!!!
Täydentääkseni tämän upean Strömsö-henkisen päiväni nikkaroin myös navetan uumenista löytämistäni rimoista perenna-aidan. Eli siis sellaisen viritelmän, jonka tarkoituksena on pitää liljat omalla tontillaan, etteivät lähentele kasvaessaan liikaa edessä olevia pioneita.

Nyt pannukakkua syömään. Tämän talon emännät saattavat simahtaa aika nopeasti yöunille tänään!
Mutta sitä ennen: Leppoisaa ja Lämmintä Viikonloppua!

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Puntari: Peruna (ja mieli) maassa

Vanha kansa sanoo, ettei perunaa kannata kylmään maahan kylvää. No, sillä aikaa kun ryntäilin tänään iltarasteilla, mies oli kylvänyt perunan. Katsotaan, mitä tapahtuu, sillä tämä viikko on ollut ihan törkeän kylmä.

Paljastan nyt karun totuuden: kaipaan talvea. Ihan oikeasti, pää ei ole vielä oikein mukana tässä ajatuksessa, että kesä on tulossa. Tahtoisin hiihtää, kantaa puita, värjötellä -30 asteen pakkasissa toppavaatteisiin pakkautuneena, katsella tähtitaivasta, lähteä Lappiin. En ollenkaan pysty sopeutumaan siihen, että kohta pitäisi keikistellä bikineissä biitseillä, grillata tiriseviä siankylkiä ja katsella kukkien väriloistoa puutarhassa.


Talvella hymyilytti. Kaipaan talvea. Karhukota sijaitsee Ylläksellä. Kaipaan Lappiin.

Puutarhatyöt tökkivät. Ennen olen tähän aikaan käynyt ylikierroksilla ja viritellyt kuokkia ja haroja tuolla navetan uumenissa. Nyt on vähän sellainen olo, ettei jaksaisi tehdä mitään. Ja tehtävää kyllä tässä meidän nurkissa riittäisi.
Eilen yritin päästä vähän tunnelmaan siistimällä perennapenkkiä ja leikkaamalla pensaista kuolleita oksia. Illalla vielä luin Keittiötarhan kolme vuodenaikaa -kirjaa. Mutta kipinä ei ole syttynyt, ainakaan toistaiseksi.

Ehkä täytyy hoitaa viimeinen työrypistys (mm. arvioinnit) pois jaloista. Ehkä sitten, kun Suvivirsi on kajahtanut lapsukaisten suista, olen valmis ryntäämään kasvimaalle ja kukkapenkkeihin intoa puhkuen. Ja kyllähän sitä sittenkin kerkiää. Kesä on kuitenkin taas pitkä ja vähäluminen. Ainakin toivon niin.


Tulppaanit ja helmililjat jaksavat hehkua kylmistä säistä huolimatta. Kaipa se puutarhafiiliskin jostain löytyy.

ps. Rautiassa (ainakin Pälkäneellä) on superihania punaisia valkoisilla pilkuilla varustettuja puutarhaessuja. Ajattelin lähestyä tätä puutarhahaluttomuuttani materialismin kautta ja hankkia sellaisen. Jos ei sekään nostata fiilistä, on kai paras tilailla aikaa psykologin juttusille.

maanantai 16. toukokuuta 2011

Halkomäki : Pompsista vaan sitä ollaan naimisissa!

Sisareni muistikuvien mukaan otsikko on ollut takavuosina jonkun Kauniiden ja Rohkeiden jakson nimenä. 
Meille T:n kanssa se tuli ajankohtaiseksi perjantaina 13. toukokuuta. 
Ja lauantaina 14. toukokuuta. 
Sitten sunnuntaina, 15. päivä sen alkoi itsekin ymmärtää! 




Loppujen lopuksi itse tapahtuma onkin hyvin nopeasti ohi, ihan liian nopeasti. Yksi pompsahdus ja sitä ollaan aviopari! Niin maistraatissa kuin kirkossakin toivoin, ettei se kaunis hetki päättyisi koskaan.

Pienen tuokion ja juhlahetken taakse kätkeytyy usein kuitenkin pitkäaikainen suunnittelu, puurtaminen, hermojen kiristely ja monen palikan saattaminen oikealle paikalle. Toisilla se vie vuosia, toisilla kuukausia. Meillä sen voi laskea melkein viikoissa. Ei askartelua, tyllirusetteja, hääauton valintaa, ruokalistan suunnittelua, hääkakun maistiaisia, pukukarusellia, sukkanauhoja, rakennekynsiä tai hääkarkkeja. Silti, tai ehkä juuri siksi, vietimme ikimuistoisen ihanat kolme päivää häiden merkeissä. Hirmuisella tuurilla saimme hääkirkoksi ja illallispaikaksi juuri ne mitä halusimmekin, joskin kuukautta etuajassa. Finlaysonin kirkko ja Palatsi tarjosivat juhlavat ja tunnelmalliset puitteet pienelle porukalle. Neljänkymmenen hengen salonkiin mahtuivat juuri ne meille kaikkein läheisimmät ihmiset, jotka halusimmekin juhlistamaan tärkeää päivää. Kirkossa avioliiton siunaamisen hoiti oman kunnan kirkkoherra ja molempien siskot osallistuivat tilaisuuteen lukemalla valitsemamme tekstit. Musiikkina kuultiin oma lempikappaleeni kahden nuoren miehen esittämänä.  Kirkon portailla ei heitetty riisiä vaan skoolattiin kuohuvalla. Siitä siirryttiin kävellen Palatsiin illallisille, joille oli varattu noin neljä tuntia aikaa. Ruoka oli hyvää, kakku suorastaan suussa sulavaa! Illan aikana kuultiin monta kaunista puheenvuoroa, hyviä vinkkejä tuleville avioliittovuosille sekä romanttista runoutta. Ei leikitty Jerusalemin suutaria eikä Tuttua Juttua. Ei luovutettu polttarikansioita tai ryöstelty morsianta. Nautittiin hyvästä ruuasta, juomasta ja seurasta ilman kiirettä minnekään. Ilta jatkui vielä pikkutunneille Hotelli Tammerin tunnelmallisessa Vihtorin kirjastossa, kuohuviiniä kului ja konjakki teki kauppansa. Kaikkein urheimmat, kaaso ja bestman mukaan lukien, jatkoivat siitä vielä Ilveksen yökerhoon. HUH!
Romanttiseen hääyöhön kuuluivat shamppanja ja mansikat sekä yölliset lihaskrampit pohkeissa, joiden ansiosta unet jäivät pariin tuntiin. Aamu alkoi niin aikaisin, että ehdimme nauttia jopa kaksi aamiaista, huonepalvelun tekemän sekä myöhemmin normi hotelliaamiaisen kaason ja bestmanin seurassa. Kahvikupin ääressä oli mukava kerrata päivien fiiliksiä!
Näin jälkeenpäin voin todeta, että meidän osaltamme naimisiin meno oli kokonaisuudessaan välitön, tunnelmallinen ja meidän näköinen tapahtuma. Alkaen perjantain maistraatista, kuohuviinihetkestä ja illallisista ystävien kanssa. Sitten lauantain kampaajakäynnit, kirkot ja hääillalliset. Päättyen sunnuntain kiireettömään ja pitkään aamuun, raukean väsyneeseen päivään ja siihen pilviä hipovaan tunnelmaan, jossa leijumme vielä tälläkin hetkellä. Kaiken sen vuoksi kannatti pinnistellä asiat pikavauhdilla valmiiksi, kiristellä ihan hitusen hermoja muutaman kerran, motkottaa miehelle vähän hoitamattomista asioista ja vannoa, ettei ikinä enää toista kertaa!

Hyvät asiat harvoin tulevat ilmaiseksi. Meillä huippufiilikset saavutettiin silti minimistressillä ja keskittymällä olennaiseen. Suosittelen!



sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Puntari: Hää- ja messuhumua

Eilinen meni loistavasti! Oli ihanat juhlat, joissa oli kaunis morsiuspari, hyvää ruokaa, upeat puitteet ja loistavaa seuraa. Lapset käyttäytyivät sekä kirkossa että juhlapaikalla todella hyvin. Stailaus oli melko onnistunut myös meidän perheellä, jos saan vähän itseäni kehua.



Tänään häähumusta palauduttiin Aitoossa olevilla Terve Talo -messuilla. Messuilla esitellään, kuten nimikin jo kertoo, terveellisiä ja ekologisia asumismuotoja ja rakennustapoja. Luopioisissa sijaitsee Terve Talo -keskus, joka on erikoistunut jakamaan tietoa näistä asioista.
Vuonna 2006 kun peruskorjasimme tätä meidän palatsia, kävimme ahkerasti Terve Talo -keskuksen luennoilla. Saimme sieltä monia uusia ajattelutapoja ja vinkkejä.
Messuilla oli asumisen lisäksi esillä paljon muutakin ekogisuuteen liittyvää. Teimme pieniä kivoja ostoksia. Hankin muun muassa uuden kauppakorin, jonka Niemisen Timo minulle Laipan erämaan männystä omin kätösin teki. Pesuhuone sai uuden puujakkaran, ja keittiön puutasot odottavat emännän tarmonpuuskaa, että saisin ne käsiteltyä uudella puunsuoja-aineella.

Vanhan Savotan osastolla oli messujen paras tunnelma! Täältä ostin myös uuden pärekorin kauppareissuille.

Maire tutkii ja näppäilee kanteleita, joita valmistaa Pekka Koponen. Pekka remontoi perheelleen kotia täältä Kuhmalahdelta ja valmistaa soittimia Paja Kaukomieli -nimen alla

Oljesta ja savesta saa puristettua tiiliä, jotka käyvät hyvin eristeeksi rakenteiden väliin.


Olipa muuten mukava tuoli tämä tällainen naruilla sidottu malli. Tahtoo!

Lopuksi. Ajattelemisen aiheen antoi tämä lause.

perjantai 13. toukokuuta 2011

Puntari: Prinsessapäivä

Huomenna on prinsessapäivä. Tytöt saavat päälleen valkoiset, roosalla nauhalla somistetut pitsimekot. Jalkaan laitetaan kopisevat juhlakengät ja käteen pieni juhlalaukku.
Äiti pakkaa itsensä pikkumustaan ja iskän puku on oikein käytetty pesulassa. Ja sitten nokka kohti Tamperetta ja häähumua.

Kuulostaa hyvältä, eikö vain? Mutta...muutama mutka on matkassa. Huominen pelottaa. Miten lapset käyttäytyvät kirkossa, entä juhlapaikalla? Kuinka pian äiskän sukkahousuissa on silmäpako ja iskällä kravatti vinossa?
Oikeasti, meidän kauniit ja ihanat lapset ovat olleet viime päivinä TODELLA villejä ja tottelemattomia. Eilen Maire läträsi ulkona kuralätäkössä ja sai kuningasajatuksen: täytyyhän pikkusiskon hiukset värjätä ennen tärkeää juhlapäivää. Eli ei muuta kuin lappaamaan kuravelliä siskon tukkaan! Ihan noin vaan yhtenä esimerkkinä lasten mahtavista ideoista.
Itse olen ollut niin väsynyt ja pinna kireällä, että vaaditaan vähintään Tuhkimon kummitäti loihtimaan minusta rentoutunut ja kaunis juhlavieras.

Olisi ihanaa heittäytyä juhlatunnelmaan täysin rinnoin ja innoin, mutta jostain syystä olen aika varovaisin mielin. Huominen voi olla yksi meidän perheen elämän ihanimmista päivistä. Tai sitten se, josta supistaan meidän selän takana vielä pitkään.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Halkomäki : Pakkomielteenä pitkät kalsarit?

"Mit-kä NOI on?"
Kysymyksen esitti takavuosina ystäväni Elina. Olimme Mirvan kanssa saaneet kingettyä itsemme pieneen rivitaloasunnon saunaan ja nostaneet kinttumme rehvakkasti kaiteelle.
Vastaus oli: "SÄÄRIKARVAT".
Elettiin kai vielä sitä aikaa, kun kunnolliset lämpökerrastot olivat vain kaukainen haave. Me näppärät maalaisemännät ymmärsimme jättää Gilletten Venukset rauhaan kun syksyn purevat viimat tekivät tuloaan. Vähäinenkin lisävilla tuli tarpeeseen Maisen lenkkiä kiertäessä!
Elina oli ilmeisen järkyttynyt näkemästään, ja täytyy myöntää että mustanpuhuva pöheikkö oli kyllä melkoinen. Sen verran taisimme mekin Mirvan kanssa järkyttyä Elinan reaktiosta, että varasimme ajan vahaukseen pikimmiten.

Rakkaat kalsarit ja läpystä vaihto kesäurheiluvaatteisiin!
Nykyään sentään omistan kolmet pitkät kalsarit, joten säärikarvoissa ei tarvitse säästellä. Yhdet merinovillaiset ja ihanan lämpöiset kylmemmille keleille, sitten on yhdet jo varsin virttyneet Rukan urheilukerraston housut keskikylmissä keleissä tapahtuvaan liikuntaan, ja kevyimpänä vaihtoehtona Craftin todella ohuet pitkikset. Ne on hyvät esimerkiksi Lapin vaellusreissuilla viileinä iltoina ja yöaikaan. Ongelmaksi tässä on muodostunut vain se, etten näin keväällä osaa millään luopua pitkien kalsareitten käytöstä. Vielä viime viikollakin kun hilpaisin iltahölkälle yhdeksän aikaan, tempaisin Rukan pöksyt tuulipuvun housujen alle. Ajatus viileästä tekokuitukankaasta lämmintä reittä vasten suorastaan puistatti. Metsän rajan saavuttaessani hykertelin jälleen kerran tyytyväisenä varmaa valintaani, jalat pysyivät niiiin lämpiminä. Ihmeellistä tässä on se, että syksyllä saa tulla hyvinkin kylmät ilmat ennen kuin laitan pitkät kalsarit lenkille. Miten ihmeessä muka tarvitsen niitä keväällä +12c lämpötiloissa? En ymmärrä. Olen yrittänyt vain hyväksyä sen jonkinlaiseksi pakkomielteeksi?   

Pitäisi ehkä perustaa joku vertaistukiryhmä...vai olenkohan ainoa addikti tällä planeetalla...?
Tällaiselle pakkomielteelle on kai vastakohtana ystäväni J-P, Pohjois-Suomen kovin jätkä. Hän ei käytä pitkiä kalsareita koskaan. Ei vaikka Rovaniemellä oli opiskeluaikoina 48c pakkasta!


Tänään kävin menettämässä iltarastineitsyyteni Aivujärven maastossa, siinä Niitty-Seppälän Kesätorin takana. Lämmintä oli liki 20c ja ilokseni huomasin, että ensimmäistä kertaa pitkät kalsarit eivät edes häivähtäneet mielessä lenkkivaatteita pukiessa. Kuuma tuli.  Pitää kai oikeasti yrittää sopeutua siihen, että kohta on kesä!!!
On se niin vaikea... :D

maanantai 9. toukokuuta 2011

Puntari: Käärme paratiisissa

Kalastajan vaimo ja Rilla esittelevät blogeissan kauniita päivän asuja ja kampauksia. Vaikka minulla ei ole aikaa/viitseliäisyyttä/taloudellisia mahdollisuuksia/tyylitajua loihtia itsestäni joka päivä yhtä tyylikäs, tykkään lueskella tyttöjen (tai naisiahan he jo ovat) blogeja.
Sekä Kalastajan vaimo että Rilla ovat löytäneet oman tyylinsä ja toteuttavat sitä hyvällä maulla. Toivon joskus pystyväni samaan.
Tässä tulee kuitenkin oma "päivän asu":
Housut: Lahden Trio-kauppakeskuksesta v -97 ostetun Umbro-tuulipuvun housut. Nähneet useamman remontin. Luottopöksyt puutarhatöissä ja muissa röntsähommissa.
Villapaita: Hannan ostama Rovaniemen kirpparilta joskus vuosituhannen vaihteessa. Ei siis ole todellakaan mitään villaa, vaan jotain suhteellisen hiostavaa keinokuitua.
Saappaat: Uudet nokialaiset, ostettu Kangasalan Prismasta.
Hiukset: Harjattu aamulla.

Tämä asu päällä saapastelin ympäri pihaa ja ihastelin, kuinka mahtavaa on. Kunnes...keskellä pihaa, siis juuri tuossa kohtaa missä kuvassakin patsastelen, luikerteli käärme.
Nappasin siitä sitten kuvan ja se sihisi kovaa. Meidän pihassa en ole koskaan nähnyt käärmettä, enkä muutenkaan luonnossa liikkuessani (paitsi kuolleita). Siksi näky oli niin kovin yllättävä.
Maire positiiviseen tapaansa löysi asiasta valoisan puolen (itse en ole kovin innostunut siitä, että pihassa sihisee tällaisia asukkeja) ja hihkaisi: "Nyt me voidaan merkitä se meidän kevätseurantakorttiin".

Vielä lopuksi kesäisen sään kunniaksi kesäinen keitto-ohje:

Kesäkurpitsa-perunakeitto

2 keskikokoista kesäkurpitsaa
6 pienehköä jauhoista perunaa
vettä
kasvisliemikuutio
ripaus suolaa
1 tl timjamia
1 tl rakuunaa
loraus kermaa
nökäre Koskenlaskijaa

Kuori perunat ja pilko ne ja kesäkurpitsat. Laita kattilaan ja lisää vettä niin että kasvikset juuri ja juuri peittyvät. Kun vesi kiehuu, murenna joukkoon kasvisliemikuutio. Anna kiehua n.15 min (kunnes perunat ovat kypsiä). Soseuta keitto sauvasekoittimella ja lisää mausteet. Lisää Koskenlaskija (tmv sulatejuusto) pieninä paloina ja sekoita, kunnes ovat sulaneet soppaan. Lisää lopuksi kermaa. (Jos ei ole kermaa tai sulatejuustoa tai kumpaakaan, niin eipä hätää: soppa valmistuu ilman niitäkin!).

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Puntari: Sunnuntaifiiliksiä

Toivottavasti kaikkia äitejä on tänään muistettu kukkasin!
Tässä viime kesän kaunokki meidän kukkapenkistä.
En hehkuta nyt mitään äitienpäiväpölinöitä, sillä meillä ei vietetä äitienpäivää. Mies on tänään töissä, kuten kolmena aikaisempanakin äitienpäivänä. Ottaako päähän? Kyllä.
Toki meillä syötiin kakkua ja sain ihania sisustuslehtiä jo perjantaina, eli ei tässä valittaa auta. Olisi se kuitenkin JOSKUS edes kiva olla koko perhe koolla äitienpäivänä.

Aloitin tämän päivän pyörälenkillä mahtavien keväisten maisemien keskellä Aitoossa. Pyöräilin samoja reittejä, joita aikanaan tuli kuljettua hevosella. Sorateitä ja metsäpolkuja. Menin sellaisen metsän läpi, jota kutsuin aiemmin satumetsäksi. Se ei pettänyt nytkään: tien vieressä oli yhtäkkiä tuuhea sinivuokkorypäs, ihan kuin siihen kukkakimpuksi laitettu. Ajattelin, että siinä ne olivat minun äitienpäiväkukkani.
Metsä on kyllä voimaannuttava paikka. Keväällä on mukavaa, kun näkee kauas eikä itikat kiusaa. Poluilla on hyvä päästellä.

 Aitoosta siirryttiin puolen päivän aikaan kotiin ja päivä jatkui haravoinnin merkeissä. Nyt löhöillään sisällä ihan voipuneina.

Vielä 4 viikkoa töitä jäljellä. Sitten taas 24h kotiäidiksi. Pistää miettimään monenlaisia asioita. Viime aikoina olen ajatellut, etten ole kovin hyvä äiti. Pinna on liian lyhyt. Ruokalista mielikuvitukseton. Ei tarpeeksi aikaa lapsille. Ja kaikkea sellaista. Mutta näillä mennään. Eikun leuka rintaan ja kohti uutta viikkoa!

torstai 5. toukokuuta 2011

Puntari: Ihanuutta iltarasteilla


Eilen se sitten vihdoin alkoi: kauan odotettu suunnistuskesä 2011.
Tavoitteet ovat selkeät: Tulla entistä paremmaksi suunnistajaksi, eli ensisijaisesti kehittyä rastien löytämisessä. Juoksukunto tulkoon sitten siinä sivussa, jos on tullakseen. Kauden päätavoite on suoriutua Venlojen viestistä kohtuullisella ajalla. Ja saada Minna Kaupilta nimmari ;)

Kevään ensimmäiset Sydän-Hämeen iltarastit käytiin Pälkäneellä Kankahaisten kartalla. Suunnistin ensimmäistä kertaa sprinttikartalla, mutta eipä se paljon haitannut. Olinnimittäin niin pihalla aluksi, että en löytänyt kartalta edes lähtöpistettä. Pitkään piti miettiä myös sitä, kummassa kädessä sitä kompassia pitikään pitää ja miten se emit-leimasin kannattaa sormeen pujottaa.
Mutta metsässä alkoi tuttu fiilis löytyä! Tuttua oli myös se, että ensimmäistä rastia etsin 8 minuuttia (ihan vaan silkkaa jännitystä ja typeryyttä). Siitä sitten homma alkoi kulkea, ja 41 minuuttia myöhemmin leimasin maalissa.

Suunnistaminen on tosi hieno laji. Suosittelen kaikille ulkoilmaelämästä kiinnostuneille. Edullistakin se on: iltarasteilla karttamaksu on 4 euroa ja emit-leimasimenkin saa vuokrattua (muistaakseni eurolla). Tavallisilla lenkkareilla ja verkkareilla pärjää hyvin.
Aloitin itse suunnistamisen vasta viime vuonna. Oli siksi hassua huomata, että pidin eilen iltarasteilla käynyttä porukkaa jo ihan vanhoina tuttuina.
Uusia lupauksiakin suunnistusmaailma vetää puoleensa: maalialueella näin nimittäin Saiman kummien pojan (kohta 5 vuotta) kulkevan tomerasti kompassi kädessä vaarinsa kanssa. Hyvä Otso!

tiistai 3. toukokuuta 2011

Puntari: Lähiruokaa ja lähiharrastuksia



Tänään oli todellinen lähipäivä, siis etäpäivän vastakohta. Pyörittiin ihan omilla nurkilla koko päivä. Aamulla heitin mukulat pyöräperäkärryllä päiväkodille ja polkaisin siitä töihin. Muuten mukavaa, mutta koulun pukuhuoneen suihku päätti tarjota vain kylmää vettä...Aamuliikunta ja "avantouinti" on varsin piristävä yhdistelmä!

Iltapäivällä alettiin valmistautua Kuhmalahden Kisan maastopyöräkurssin pitämiseen. Olin siinä miehen kanssa vetovastuussa. Ensimmäinen kerta oli viime torstaina ja tänään jatkettiin. Torstaina oli 9 kurssilaista ja tänään 7. Olimme tosi tyytyväisiä, että löytyi innokkaita junnuja, jotka halusivat tutustua tähän jaloon lajiin. Puntarin metsäpolut tulivat tutuiksi kahden illan aikana, samoin kuin pyöräilyssä tarvittavat taidot ja tiedot. Maastopyöräily on siitä kiva laji, että harrastamaan pääsee heti kotiovelta. Lähiliikuntaa.

Yksi kurssilaisista, Antti, tuli meille ennen kurssia hakemaan mun Konan lainaksi. Kainalossa Antilla oli kaksi kuhaa. Todellista lähiruokaa Längelmävedestä!
Onneksi osallistuin viime keväänä maa- ja kotitalousnaisten järjestämälle kalankäsittelykurssille, joten kalat muuttivat nopeasti muotoaan fileiksi. Ennen sitä tytöt ja Sakari kävivät läpi kalan anatomiaa ja ihmettelivät, mitä kaikkea kuhat olivat tänään ehtineet syödä lounaaksi.
Kuhafileet päätyivät pakastimeen ja sieltä sitten äitienpäivänä pannulle. Vesi herahtaa kielelle jo nyt!

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Halkomäki : Pulssi tuntuu!

Hiiskaustakaan ei ole kuulunut Halkomäestä sitten pääsiäisen. Eletään keskellä kiireisintä kuukautta, tai oikeastaan puoltatoista sellaista. Koulussa on kaikkein hurjin aika menossa, kokeita ja numeropuintia, samoin kaupalla pitää saada kaikki kesäjutut valmiiksi, taimimyymälät ja pihakalusteet. Siihen päälle Marttatohinat, omat juhlavalmistelut x2, kunnallispoliittiset touhut ja vielä omat harrastukset sekä omakotitaloasujan kevätpuuhat. Ei meinaa tunnit vuorokaudessa riittää millään. Jotakin voisi tietysti karsia poiskin, mutta mitä? Ovat kaikki niin mukavia ja omalla tavallaan antoisia juttuja, etten millään malta. Ja sitä paitsi kivojen asioiden parissa jaksaa hyvin sen kiireisen ajan, kun tietää että kohta helpottaa ja alkaa KESÄ! Muuten noin niin kuin yleisesti en tykkää kiireestä ja liiasta aikataulutuksesta yhtään, etenkään kun siitä on tehty jokin "muoti-ilmiö". Herranjestas! Välillä täytyy tietenkin venyä vaikkei aina huvittaisikaan, mutta muuten nysväillään kaikkea pientä ja nautitaan elämän ihanuuksista. Kukin tavallaan, tietenkin. Elämä on valintoja...

Ulkona kukkivat skillat ja narsissit, keltavuokot sekä tulppaanit ovat nupuillaan. Pionien punaiset piipat näkyvät jo mullasta ja kevätvuohenjuuri herättelee itseään. Koivutkin vihertävät kauniisti. Meidän pihassa kesän lähestyminen näkyy nyt ehkä eniten terassityömaana, vanhoja puskia kaivettiin keskiviikkona pois ja tilalle tulee jonkinlainen pergolatyyppinen ratkaisu. En tiedä miten hyvin sopii tällaiselle vanhalle mäelle, mutta yritän sen parhaani mukaan kätkeä villiviinin ja tuoksuköynnöskuusaman taakse piiloon. Siellä on mukava sitten grillailla ja viettää leppoisaa kesäiltaa sateen tihussa hyttysten syödessä nilkkoja! Laitan muutaman kuvan kunhan saadaan jotain muutakin näkyvää aikaiseksi kuin perustuspilarit. Ja kasa kestopuuta.

Vappu sujui meillä rauhallisesti. Viiden vuoden tauon jälkeen nakit ja perunasalaatti maistuivat mainiolta! Munkkeja söin perjantaina 4, lauantaina yhden ja tänään yhden. Vehoniemen automuseon munkki ja sima olivat ehkä karmeinta antia ikinä. Munkki oli sellainen mauton rasvaa valuva klimppi, ja sima karvasta ja valjua. Suuhun jäi sitruunan kuoren valkoisen osan kitkerä maku moneksi tunniksi. YÖK! Tunsin itseni huijatuksi, nämäkö muka maankuuluja lusikkamunkkeja??? PAH! Se on paljon sanottu ihmiseltä, joka rakastaa tuoreita munkkeja yli kaiken! Ja simaa myös! 
Eilen ajelimme töiden ja saunan jälkeen iltasesta ystävien luo ihastelemaan lasten vappuhulinoita ja lasilliselle kuplivaa, tänään piipahdimme Tampereella. Näin saatiin vältettyä enimmät kotityöt pyhäpäivänä! Sääkin on ollut melkoinen: tuulta, vuoroin aurinkoa, vettä, lunta ja rakeita. Hyytävän kylmää...mutta onneksi läheisyys lämmittää...!

Viimeisiä kylvöjä tälle keväälle, kesäkurpitsaa ja basilikaa, punajuuria ja tarharistikkiä. Perunan suunnittelin laittavani maahan vapunpäivänä, mutta en sitten löytänyt pilkkihaalareitani mistään...