Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

torstai 27. helmikuuta 2014

Halkomäki: Jumalaiset omenavartalot kisaavat!

 
Taas olisi aika pitää hiukan missikisoja!
Miss Omena 2014 pyörähtää käyntiin kohtsilleen, kandidaatteina nämä söpöläiset:
 



Kilpailijatar numero 1: Omena Pirkka Royal Gala TAVIS
kilohinta 2,40€
Kilpailijatar numero 2: Omena Pirkka Royal Gala LUOMU 
kilohinta 2,99€

Nelihenkinen tuomaristo teki ankaraa pohdintatyötä ja raakkasi omput paremmuusjärjestykseen. Kokonsa puolesta kilpailun voittaisi selvästi kilpailijatar nro 1. Mutta siihen sen meriitit sitten jäivätkin, valitettavasti. Maku oli vaisu ja pliisu, mutta kuitenkin ihan mukiinmenevän syötävä. Kilpailijatar nro 2 puolestaan häikäisi makeudellaan, mehukkuudellaan ja voimakkailla aromeillaan. Kertakaikkisen herkullinen! Kilpasiskoaan pienempi koko ei tässä tapauksessa haitannut mitenkään kun maku oli niin tyrmäävä!

Luomua tulee suosittua aina kun se vaan mahtuu kilohintansa puolesta kipurajojen sisäpuolelle. Tässä tapauksessa kilohinta on tavalliseen nähden mielestäni tosi pieni, ei edes kirpaise! Näihin luomuomenoihin törmäsin meidän vanhan kuntakeskuksen K-kaupassa, jossa ne olivat hedelmähyllyssä muiden omenalaatikoiden ohessa. Kokeilin ja ihastuin. Prismastakin löysin vastaavia luomuna ja tosi herkullisia olivat. Tein vertailevaa tutkimusta myös tavispäärynän ja luomupäärynän kesken, niissä aivan sama lopputulos; luomu oli hiukan pienempää mutta maku oli huomattavasti parempi. Kilohinnassa tosin oli enemmän eroa kuin omenoilla.
Monissa kaupoissa luomutuotteet ovat hujan hajan ties missä, vaikka niiden pitäisi olla joko selkeästi omana osastonaan tai sitten vastaavien tuotteiden seurassa paraatipaikoilla. Ei niitä kiireessä muuten huomaa eikä ehdi etsiskellä. Mutta bongailehan näitä kauppareissulla! Jos sulla on luomuneitsyys vielä korkkaamatta niin näistä omenoista on helppoa ja edullista aloittaa. Älä pelkää, ei kertakokeilusta vielä tule ekohipin mainetta!

ps. Valitse mukaasi vain sellaiset kivikovat omenat, ne on rapeita ja ihania, omenoita parhaassa iässä!

maanantai 24. helmikuuta 2014

Kyllikit: Kimmo Timoselle

TEKSTIVIESTIKETJU LAUANTAILTA 22.2.14

Tiina: Näitkö Kimmo Timosen maajoukkuehyvästit? Määkin itkin!

Hanna: En nähnyt...olin saunassa :( Itketti jo ilmankin!

Tiina: Ihan kauheeta! Tästä kestää toipua pitkään. Nyt täytyy alkaa katsella nuoria leijonia sillä silmällä. Mutta kun Kimmo on pois leijonista, niin aika iso aukko on täytettävä!

Hanna: Niin on! Tässä on Kyllikeillä yhteisen plokipäivityksen paikka! Haku päälle ja hakemuksia tulemaan...

Tiina: Kyllä. Meidän pitää omistaa blogikirjoitus Kimmolle ja meidän yhteisille erätaukokokemuksille!

Hanna: Ja kesällä voitais pyytää sitä jätskille meidän kaa niin voitais kertoa sille vähän tunteistamme <3

Hanna. Siis luitko, että Kimmo on naimisissa?

Tiina: Joo luin, vaikka mun mielikuvituksessa Kimmo on kyllä ikuinen sinkku.

Hanna: Sama!

Lauantaina päättyi paitsi merkittävä osanen Suomen jääkiekkomaajoukkueen elämää, myös meidän Kyllikkien elämä muuttui peruuttamattomalla tavalla. Yhteinen, ikuinen päiväuniemme kohde Kimmo Timonen heitti viimeiset lämärit kaukalossa ja sirklasi maajoukkuepaidassa viimeiset mutkansa.

Kimmon ja Kyllikkien yhteinen ura alkoi joskus 1990-luvun loppupuolella. Silmämme liimautuivat kaukalon salskeimpaan leijonaan ja syvä kiintymyssuhde alkoi muodostua.
 Parhaat yhteiset hetket koimme erätauoilla. Kun muu Suomi siirtyi televisiovastaanottimien äärestä täydentämään kisaeväitä jääkaappille, me Kyllikit liimauduimme entistä tiiviimmin kuvaruutuun ja odotimme, tulisiko Kimmo antamaan kommentteja pelin kulusta. Monesti odotuksemme palkittiin: Kimmo saapui haastattelupisteeseen hikisenä ja kaikkensa antaneena, riisui kypärän, haroi viisipiikkisellä tukkansa kuosiin ja loi kameraan katseen, joka porautui syvälle kotisohville asti. Aaaah!!!

Vuosien ja taas vuosien ajan me olemme seuranneet ja fanittaneet kiekkoa lähes ainoastaan Kimmon vuoksi. Mitä nyt tilalle?!? Helppoa tämä ei ole siksikään, että nuoret leijonat alkavat olla TOSI nuoria. Me voitais olla ikämme puolesta jo muutaman pelaajan äitejä...OMG!
Ennen seuraavia arvokisoja laitamme ehkä pystyyn jonkun avoimen casting-tilaisuuden, jossa mitellään Kimmon jättämästä silmänilotyhjiöstä Kyllikkien sydämissä.
Yksi ratkaisu olisi tietysi ottaa yhteys Yleen. Mielestämme Kimmo olisi ilmiselvä valinta tulevaksi arvokisakommentaattoriksi. Mielellään ensin alkuhiet jäällä hakeneena ja pelikamppeet päällä.

Kimmo, kesän jätskikutsu on voimassa anytime! Ja vaimolle tiedoksi: Se olisi ihan harmitonta, ei mitään tunnetta!


Kiitos Kimmo <3 !!! (Kuva yle.fi)

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Halkomäki: Leipuri Hiiva

Tänään on ollut päällä hirveä leipomisvimma, tiedättekö, sellainen fiilis että pitäisi vääntää taikinaa jos toistakin ja hehkuttaa uunia aamusta iltaan todellisella Marttameiningillä! Toiveet ja todellisuus vaan eivät oikein kohtaa, iltateen seurana on kaksi viimeistä Digestivekeksiä! En varmaan ole koskaan leiponut niin vähänlaisesti mitään kuin kolmen viimeisen vuoden aikana. Ei vaan yksinkertaisesti ole sellaista ylimääräistä löysää aikaa, että tarttuisin taikinakulhoon hetken mielijohteesta. Myöntää täytyy, että aika ajoin se jurppii. Kaipaan ihan hirveästi sitä tekemisen riemua, uusien ohjeiden kehittelyä ja tietenkin sitä syömistä myös, heh heh! Kurjinta tällaisessa leipomattomuudessa on se, että taidot ihan oikeasti ruostuu! Sitten kun pääsee kerrankin vääntämään jotain vanhaa suosikkiohjetta, niin ei enää muista niitä kirjoittamattomia pikkuniksejä joilla juuri siitä leivonnaisesta tuli niin hirmuisen hyvä. Tai siis ne muistaa siinä vaiheessa kun lopputulosta maistaa, ja huomaa kaikki puutteet tai ylilyönnit. Leipominen on jotenkin meditatiivista hommaa, siihen uppoutuu aivan täysillä kun siitä tykkää. Tulee parempi mieli. Parempi äiti ja vaimokin, luulen. Meikäläisen pelastajana näiden kolmen vuoden aikana ovat olleet ystävät, jotka ovat joskus pienen painostuksenkin alla pyytäneet mua leipomaan erinnäisiin kekkereihin. KIITOS siitä! Silloin on ollut ihan oikea syy hommata lapset muutamaksi tunniksi hoitoon, koska mun on täytynyt leipoa ihan todellisesta syystä, tilauksesta!
Ajattelin laittaa tänne plokiin pienen kimaran viime vuoden tuotoksista, sillä aika monet niistä olen kuitenkin jostain syystä valokuvannut.


Kaikkein suurimman inflaation on kokenut perusherkkujen leipominen; marjapiirakat, mokkapalat, kääretortut, suolaiset piirakat, pullat ja muffinit. Näissä kuvissa on suosikkini sekoitettava marjapiirakka, Tiinan tyttöjen kanssa leivottu keväinen persikkarahkakääretorttu, kevyt tiikerikakku sekä marenkitorttu. Leivottua tuli myös muutama perushyvä hyydytetty juustokakku ystävien synttäreille ja yksi kermaunelma anopin kesäkekkereihin.


 
Oman perheen juhlia oli tänä vuonna kolmet: äitienpäivä, ristiäiset sekä Pikku-Kiiskin 2-vee -synttärit. Dominokakku ja mustikkatäytteiset marjasydän- ja paloautotäytekakut. Herkkua!
 


 Rippijuhliin tein elämäni ensimmäisen kaksikerroskakun kuorrutuksen&koristeet. Se meinasi olla fiasko heti alkumetreillä, sillä "esileipuri" oli kostuttanut kakun litimäräksi, minkä vuoksi vadelmamehua valui kakun alta ja sokerimassakuorrutus hikoili ihan hulluna! Selvittiin silti kunnialla kahvipöytään asti. Hyvät pileet oli!



Tänä vuonna oli kolmet ristiäiset joihin sain leipoa. Naapurin sydänkäpyselle vihreitä tuttipikkuleipiä, kummityttömurulle vaaleanpunaisia, ja omalle pikkupupulleni vaaleansinisiä. Ihanaa väkertelyä!



Jotkut leivonnaiset roikkuvat leivontalistalla vuosia! Ties kuinka kauan olen halunnut kokeilla New Yorkin mustikkajuustokakkua. Elämäni ensimmäisen leivoin viemisiksi Marttiystäväni puutarhatalkoisiin. Hitsi että siitä tuli heti suosikkini! Toinen vuosia himottanut leivonnainen on bebe-leivos. Aika monivaiheinen tekele, mutta suussasulavan ihana! Ja söpö! Kolmas pitkään mielessä muhinut leipomus oli luumurahkakakku. Kuva puuttuu harmittavasti. Sitä tein jouluksi ja oli kuulemma hyvää. Ehkä ensi jouluna saan itsekin maistaa?



Naapurintytön ristiäisiin sain tehdä myös kaksi voileipäkakkua; savulohi- ja kinkku-metwursti -täytteillä. Voileipäkakkujen tekeminen on vähän kuin legotaloa kasaisi, tarkkaa puuhaa ja ah, niin mukavaa!


Tuunailtuakin tuli! Piti leipoa kummitusmuffineja Puntarin halloweenipileisiin, mutta aika loppui kesken. Tuunasin sitten Pågenin sitruuna- ja suklaamuffineista sokerimassan avulla tällaisia. Hyvin upposivat vaikkeivat tietenkään omatekemiä voita!

 
Itsenäisyyspäivän iltakahvien kaveriksi tein mustikkatäytteisiä vaniljamoussemarenkeja. Miltä ne maistuivat, en yhtään tiedä. Maidoton ruokavalio torpedoi nämä maistelukiellon piiriin.



Jämäleivonnaisista ehdoton suosikkini on karjalanpiirakat. Nämä valmistuivat pikkujoulujen ylijäämäriisipuurosta. Pakastin raakana ja paistelin sitten jouluna ruokapöydän lämpimäisiksi. Voittaa muuten kaupan piirakat 100-0!


Mitähän sitä sitten tänä vuonna leiposi, JOS olisi aikaa? Kokeiluslistalla ovat ainakin jättisuuret ranskalaiset marengit ja kahvipöydän pikkuleipiä muutamaa sorttia. Macaron -leivoksiakin Tiinan kanssa aiomme opetella tekemään, täydellisiä sellaisia. Oppikirja on jo ostettu! Joulupukki toi yleiskoneen, joten pitäisi sitäkin päästä testaamaan vaikka jonkin pullamaratonin merkeissä. Suolaisista leivonnaisista kokeiluun menee saaristolaisleivän lisäksi juureen leivotut patongit. Ja ystävät PLIIS, tilatkaa vaivihkaa multa jotakin paakkua kahvipöytään, jooko?!?

No, katsotaan mitä vuosi tuo tullessaan, mutta toivottavasti ainakin edes vähän enemmän aikaa nautiskella kaulimen ja kakkuvuokien parissa!
Kiitos, NAM!

tiistai 18. helmikuuta 2014

Puntari: Nykyaikaa opiskelemassa

Työpäivä on päättynyt. Kotiovi on auennut parikymmentä
minuuttia aikaisemmin. Lapset on ruokittu ja lahjottu popkornikulhon ja Risto Räppääjä -elokuvan avulla hiljaiseksi naapurihuoneen sohvalle. Ruokasalin pöydällä olevalla tarjottimella höyryää kupillinen kuumaa juhlamokkaa, vieressään kaksi lämmintä karjalanpiirakkaa ja iso viineri. Laitan luurit korvalle ja siirryn toiseen tilaan. Vaikka fyysisesti istunkin kotona ruokasalin pöydän ääressä, olen ajatuksieni kanssa maailmalla  parinkymmenen muun opettajan kanssa. Olemme kokoontuneet internetissä yhteiseen kokoushuoneeseen, jonne välitämme itsestämme ääntä ja kuvaa tietokoneen avulla. Näen edellisistä istunnoista tuttuja kasvoja ja kuulen luennoitsijamme pirteän äänen. Pian käymme läpi edellisen kokoontumisen jälkeen annetun tehtävän ja sitten alamme kuunnella tämänpäivästä luentoa. Tällaista tämä nykyää on - yliopisto-opiskelu!

Maalaisena en voi muuta kuin hurrata tällaiselle etäopiskelumahdollisuudelle. Saan vaihdettua ajatuksia ja tärkeitä tietoja toisten ammattilaisten kanssa ympäri Suomea. Meitä todellakin on lähes jokaisesta maan kolkasta, aina Hangosta Petsamoon. Saan päiviettyä omaa opettajuuttani uudelle tasolle ilman, että ensin pitää ajaa reilut 50 kilometriä lähimpään yliopistoon, etsiä hiki päässä parkkipaikkaa ja luentosalia, murehtia lastenhoitajaa iltaa varten jne. Kotoa käsin nautin tiedon välittymisestä ja todella ammattitaitoisten ihmisten osaamisesta. Sellaisten, joiden kuuleminen livenä olisi luultavasti mahdotonta.

Opiskeluaihe on tulevaisuuden oppiminen ja oppimisympäristöt. Minä, joka en ole koskaan edes pitänyt tablettia kädessäni, koitan nyt vakuuttaa itseni niiden tarpeellisuudesta. Pääsen pohtimaan myös sitä, millainen on tulevaisuuden kirja ja koulu? Tarvitseeko lasten istua suorissa riveissä luokassa ja raapustaa lyijykynällä numeroita ja kirjaimia vihkoon, vai voisiko koulu ja oppiminen olla jotain ihan muuta. Tammikuussa alkanut koulutus on jo nyt onnistunut ravistelemaan päässä olleita "järjestyssääntöjä" uudella ja puhdistavalla tavalla. Opekin voi vähän revitellä.
Vaikka säännöllisin väliajoin kaipaankin takaisin sitä aikaa, kun kehrättiin lankaa päreen valossa ja ajettiin kirkkoreellä sunnuntaijumalanpalvelukseen, olen pääsemässä aika hyvään balanssiin. Niin kauan, kun ihminen määrää konetta eikä kone ihmistä, ollaan ihan hyvällä tiellä.

Jotain kriittistä tällaisesta etäopiskelustakin löytyy. Kaikista veppikameroista ja mikrofoneista huolimatta kurssikaverit ovat kuitenkin vain kaksiulotteisia kuvia näytöllä. Kyllä minä ihan mielelläni lähtisin heidän kanssaan luennon jälkeen johonkin lähikuppilaan kiskomaan tuopilliset ja keskustelemaan kaikesta opitusta ja koetusta. Ihminen tarvitsee ihmistä!

perjantai 14. helmikuuta 2014

Halkomäki: DO-MI-NOt paakussa



En ole pitkään aikaan laittanut tänne plokiin mitään reseptintynkää. Tämä kakku on odotellut esiinmarssia viime keväästä saakka, ja ajattelin että tälläisena hiukan söpöilyyn taipuvaisena se voisi sopia mainiosti ystävänpäivän illan aiheeksi. Vaikka leipomistsäänssit tämän päivän osalta alkavat olla ohi, niin kannattaa kuitenkin muistaa, että jokainen tsäänssi on uus ystäväpäivä! Ja että kakku maistuu aina. Eli huomenna sitten vaan kauppaan tarvikeostoksille!
Dominopaakku on todellinen herkku kaikille Dominokeksien ystäville. Leivoin tätä keväällä äitienpäiväkakuksi Halkomäen naapuruston yhteisille Äitienpäiväfestivaaleille, jotka pidettiin tuolla meidän pergolassa. Oli aurinkoa, kaffetta, kakkua, karkkia ja kolme äiti-ihmistä juhlistettavana. Koristelun heitin lonkalta sen pohjalta mitä kaapista löytyi ja kiva tuli. Kuten monet muutkin tällaiset hyydytettävät paakut, tämäkin kannattaa valmistaa jo edellisenä päivänä jääkaappiin tekeytymään.



 
 
 
 
Pohja 
200 g Domino- tai digestivekeksejä
100 g voita
1 1/2 rkl kaakaojauhetta jos käytät Digestivejä
Täyte
3 kpl liivatelehteä
2 1/2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
200 g tuorejuustoa (ei kevyttä)
2 tl vaniljasokeria
100 g valkosuklaata
2 rkl appelsiinitäysmehua
 Dominokeksejä
Koristeluun
tummaa suklaata ja kaikkea tilpehööriä

  • Kiinnitä irtopohjavuoan (Ø 24 cm) pohjan ja reunan väliin leivinpaperi.
  • Hienonna pohjan keksit monitoimikoneessa. Sulata rasva. Sekoita keksimurut, rasva ja kaakaojauhe keskenään. Painele seos vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Siirrä vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.
  • Upota liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Vaahdota vaniljakastike. Sekoita tuorejuusto vaahdon joukkoon. Mausta vaniljasokerilla.
  • Sulata suklaa mikrossa pienellä teholla välillä sekoitellen. Anna suklaan jäähtyä hetki ja sekoita se juustoseoksen joukkoon.
  • Kuumenna appelsiinimehu. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja liuota liivatteet mehuun. Kaada liivateliemi hieman jäähtyneenä, ohuena nauhana täytteen joukkoon.
  • Leikkaa keksit neljään osaan. Kaada puolet täytteestä pohjalle. Asettele keksipalat tasaisesti täytteen päälle. Kaada loppu täyte vuokaan ja tasoita pinta.

  • Anna paakun hyytyä jääkaapissa mielellään yön yli. Koristele. Irrota vuoasta ja siirrä tarjoiluvadille.
 






tiistai 11. helmikuuta 2014

Puntari: Tiptip ja titityy

Yleensä ärsyttää, kun porukka alkaa keuhkota keväästä kun talvi on parhaimmillaan. Mutta nyt olen ymmärtäväinen. Mitä muuta voi ajatella, kun räystäät sanoo tiptip, tintti sanoo titityy ja aamulla on herätessä valoisaa. Ihan keväältä tuntuu. Vielä kun kotiin saapui eilen 2 kimppua tulppaaneja, niin johan tässä alkaa ajatella tulevaa puutarhakautta ja kaikkea kivaa.

Nyt onkin aikaa ajatella ja suunnitella, kun tauti iski viikonloppuna. Yskä, kuume ja täysin vetämätön olo. Töissä sentään sinnittelin, mutta iltapäivät ja illat kuluu tiiviisti kisakatsomossa kotisohvalla.
Saa nähdä, koska tästä kuntoutuu taas lenkkipoluille ja kahvakuulaan. Toivottavasti hiihtolomaviikolla ollaan jo iskussa ja jaksaa painaa ladulla ja rinteessä. Mennään pohjoisen lumille taas pitkästä aikaa, tosi kivaa!


Tälläkin hetkellä perheen muu väki on Sappeessa nautiskelemassa keväisistä rinteistä. On näet kymppitiistai, eli tarkoittaa Sappeessa sitä, että hissilipun saa 3,5 euroa / tunti ja välineet samoin 3,5 euroa / tunti (nimi tulee muinaisesta markka-ajasta, silloin oli siis kymmenen markkaa tunnilta lipun hinta).
Tämä kausi on eka, kun Mairekin tarvitsee hissilipun ikänsä puolesta, eli nämä halvemmat tiistaihinnat kannattaa kyllä hyödyntää kun tässä lähellä asutaan.
Sunnuntainen Enni Rukajärven hopealasku sai tytöt liekkeihin, mutta tänään menivät kuitenkin vielä suksimaan rinteisiin. Kaipa sitä lumilautaakin pitää antaa tänä talvena kokeilla. Itekin olen joskus laudalla laskenut, mutta taitaa noi tellut olla edelleen se varmin valinta mun välineiksi.


Mukavaa viikkoa ja sykähdyttäviä urheiluhetkiä sinne kotikatsomoihin!

tiistai 4. helmikuuta 2014

Puntari: Mitä tää sitten tekee...

...kun tää ei päivitä blogia???

Elelee sellaista suhteellisen tavallista ja talvista arkea. Aamulla päiväkodin kautta töihin, töistä päiväkodin kautta kotiin. Harrastuksia, kotoilua, ulkoilua. Jossain välissä pitää ehtiä liikuttaa itseäänkin, nyt se on jäänyt vähän vähille. Täytyisi tsempata tulevan urheilukesän suhteen, mutta jostain syystä sellainen leppoisa liikkuminen on nyt kivaa. Lukuunottamatta sunnuntain kahvakuulatreenejä, joissa on sitä hauskempaa, mitä hikisempää on.

En mä tiedä. Arki rullaa varsin mallikkaasti. Aikuisilla ja lapsilla on mukavaa yhteistä tekemistä (no joo, siivoaminen ei ole kivaa eikä yhteistä tekemistä, vaan täysin mun vastuulla...) ja päivät ja viikot menevät vauhdilla. Päivitä siinä nyt sitten blogia kun et pysy itsesikään perässä.

Luisteltu ollaan paljon. Se on huisin hauskaa näin aikuisenakin. Mieleen tulvii muistoja Aitoon kaukalolta, missä vietettiin aikaa kylän muksujen kesken talvella tunteja ja taas tunteja.
Myös Längelmävesi jäätyi lopulta mukavaan luistelukuntoon. Upeat aurinkoiset pakkaspäivät houkuttelivat meidät myös luonnonjäille.




lauantai 1. helmikuuta 2014

Halkomäki: Tulipahan käytyä!



Terveisiä lomalta! Jo viisi päivää ollaan oltu kotona, mutta vasta nyt tuntuu että tämä lomakokonaisuus on saatu pakettiin. Että loma on nyt ohi. Kotiinpaluu on siitä kurjin vaihe, että kaikki se aikanaan kahdessa päivässä kokoon haalittu tavara pitää purkaa, pestä, lajitella, huoltaa, kuivata, silittää ja korjata kolhuista. Huh. Etenkin näiden kahden pikkukoijarin kanssa huh huh! Hidasta puuhaa...




Lähdettiin mun ihanan ekstreme-anoppini kanssa vähän sellaiselle extempore -reissulle. Luonnollisesti toi perikunta seurasi mukana, mutta muita miehiä ei sille lomalle sitten huolittukaan. Lähdettiin sillä ajatuksella, että joskus tullaan takaisin, ja melkein kaksi viikkoa siellä sitten viihdyttiinkin. Lappi näytti kylmintä puoltaan niin kuin usein tähän aikaan vuodesta. Pakkanen paukkui yli kolmessakympissä mutta eipä se meitä haitannut. Mökissä oli lämmintä, päivällä nautittiin kunnon pullakahveista ja iltaisin saatiin istua rauhassa teemukin ja hömppälehtien parissa kun koijarit olivat jo unten mailla.  Sellainen on mulle nyt sellaista anpiliivipöl -osastoa!
Vaikka Lapista on aina haikeaa lähteä takaisin etelään, oli fiilis silti hyvä. Oli oikeasti levännyt olo. Ja virkistynyt. Naaman kurtutkin olivat hälventyneet ja päänsäryt poissa. Voisiko lomalta enempää toivoa? Paitsi että pääsisi hiihtämään. Ja kun anopinkin kanssa oltiin vielä ihan puheväleissä, niin suunniteltiin siinä lämpimiksemme jo uutta reissua syksyn ruskaviikoille.




Hauskaa tässä reissussa oli myös se, että koijaritkin kotiutuivat sieltä ihan uusina miehinä! Vanhemmalla onkin ollut tapana ottaa kehityspyrähdyksensä aina pohjoisessa, eikä tämäkään kerta tehnyt poikkeusta; puhehanat aukesivat. Ilmeisesti irtiotto taannuttavasta kotiympäristöstä tekee kutaa! Pienempi täytti reissussa viisi kuukautta ja tuntee nykyään lempinimen Sörsselssön. Melkoinen touhupeppu, kikattaa ja jumppaa varpaita suuhunsa! Matkaseurana pojat olivat ihan parasta a-ryhmää, ei minkäänlaista rutinaa tai kitinää kuulunut missään vaiheessa. Välillä oikein mietin, että onkohan ne ihan terveitä kun kaikki sujui niin hienosti. Ja oli anoppikin tosi reipas! Se jaksoi meitä mukisematta koko loman! Eikä kiukutellut yhtään, vaikka pääsi vain pari kertaa ladulle...


Tänään laittelin loman viimeiset pyykit pesuun ja pakkasin laukut komeroon. Siivoilin vähän ja hoidin pesuetta. Illan kruunasi litra vissyä ja miähen lämmittämä sauna. On ihan sellaista loman jälkeistä euforiaa ilmassa. Lappi tekee hyvää ihmiselle!