Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Puntari: Tahko MTB, ohjeita

Miettisen Ollin asiantuntevasta tekstistä innoittuneena aloin pohtia oman menestykseni kulmakiviä maastopyöräilyssä. Jakaakseni ns. Voittajan Reseptin päätin tehdä itsekin listauksen, kuinka kesän Tahkon kilpailusta selvitään maaliin rinta kaarella ja pokaalit silmissä kiiluen.

                                             TIINAN TEESIT TAHKOLLE 2012

TULIN, NÄIN ja olin viideskymmeneskuudes...
 
1. Ennen kaikkea muuta valmistautumista (kuten harjoittelua), huolehdi, että ajopaitasi, pyöräsi kahvojen ja pyörään kiinnitettävän numerolapun värit mätsäävät. Jos näin ei ole, ei kannata edes osallistua. Samansävyisestä huulipunasta (ja siitä, että se pysyy huulilla maaliin asti) lisäpisteitä (paitsi ei pojille)!

2. Kilpailua edeltävällä viikolla huolehdi riittävästä syömisestä. Tai oikeastaan ei riitä, että syöt riittävästi. Syö tsiljardikertaa enemmän. Tämän viikon jälkeen sinun täytyy luultavasti katsoa joku BBC:n Afrikka-dokumentti 80-luvulta palauttaaksesi mieleen, mitä nälkä on.

3. Älä missään nimessä ennen kilpailua koske itse pyörääsi minkään huoltotoimenpiteiden merkeissä!!!

4. Saavu kisapaikalle mielellään edeltävänä iltana, että ehdit nauttia paikallisella terassilla vähintään yhden relaxoivan. Lihaksilla on koko seuraava päivä aikaa hapottaa. Nauti vielä kun voit.

5. Syö aamupalaksi sitä mitä olet tottunut syömään. Älä syö puuroa, jos et syö normaalistikaan puuroa. Kysykää vaikka Miikalta, jonka Eloveenat päätyivät Kinahmi ykköselle männyn juuristoa somistamaan.

6. Lähtöviivalla näytä vaatimattomalta. Ihan vaan siltä, että tässä joku onneton kotiäiti on lähtenyt koittamaan rajojaan. Vapauta sisäinen atleettisi rasvakerrosten alta vasta starttipyssyn pamahdettua.

7. Nauti huoltopisteiden palvelusta. Tästähän sitä ollaan maksettu. Kun toisella kädellä tunget puolikasta banaania suuhun, heilauta toisella kädellä toisesta suupielestä mustikkasoppaa sisään - samalla kun joku Kinahmin martoista kaataa kuupalla saavista urheilujuomaa päähäsi (saattaa imeytyä sitäkin kautta ja säästyypähän aikaa).

8. Jos pyöräsi hajoaa, asettaudu viehkeästi polun viereen ja näytä siltä, ettet ole koskaan elämäsi aikana korjannut ainuttakaan pyörää. Luultavasti se tulee onnistumaan yllättävän helposti. Kyllä siihen lopulta joku epätoivoinen sinkkumiesmaastopyöräilijä pysähtyy meisseleineen

9. Maaliviivalla tuuleta. Siinäkin tapauksessa, että maalivaate on purettu jo pari tuntia ja 1500 maaliintulijaa aikaisemmin. Näyttävyys ennenkaikkea (tässä vaiheessa myös ajopaita ja huulipuna astuvat urheilusuorituksen kannalta oleelliseen rooliin).

10. Palautumista varten heitä heti maaliviivan jälkeen joku kolmiolääke huuleen. Olo muuttuu heti paljon kivemmaksi eikä päänsärky pääse pilaamaan iltabileisiin osallistumista. Sitä paitsi lääkkeen humahtaessa hattuun voi hetken tuntua jopa siltä, että tämä on koettava uudestaan!

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Kyllikit: Plokiarvonta



Viitosia ja nollia, siinä on teema tähän Maitolaiturin 1-vuotis plokiarvontaan! Vuoden aikana tänne on kertynyt 50 rekisteröitynyttä vakkarilukijaa, ja plokia on käyty lukemassa kaikkiaan  jo yli 50 000 kertaa! Käsittämätöntä! Normipäivänä plokia lukee noin 250 ihmistä, vilkkaimpina päivinä kävijöitä on ollut yli 700! Kuka näitä meidän juttuja oikein lukee, sitä me ihmetellään edelleen!!! Mutta huippukivaa että luette, ja sen kunniaksi kaikkien lukijoiden kesken arvotaankin nyt LUOMU -henkinen pieni hemmottelupaketti. Se sisältää Frantsilan Juhannusruusu -sarjan ihanaa Luontoäidin ruusuista suihkugeeliä, reilun kaupan Green&Black´s luomusuklaata sekä kaksi pakettia Clipper luomuteetä: vihreää ja valkoista.

Arvontaan voit osallistua jättämällä nimelläsi tai nimimerkillä kommettilootaan jonkun muistijäljen Maitolaiturin taipaleelta: mikä juttu tai tarinanpätkä Kyllikkien meiningeistä on jäänyt erityisesti mieleesi? Mikäli kommenttiloota tökkii, voit osallistua arvontaan samoilla ohjeilla myös sähköpostin kautta: kyllikit@luukku.com. Arvonta suoritetaan tämän viikon sunnuntaina ja voittajan nimi/nimimerkki julkaistaan silloin täällä plokissa.

ONNEA ARVONTAAN! 

..............................................................................

Ai miten sinne kommenttilootaan jätetään viestiä? Tämänkin postauksen alareunassa vaaleanharmaassa kentässä on merkintä X kommenttia. Kun klikkaa siitä, aukeaa näkyviin jo kirjoitetut kommentit sekä kommenttikenttä, johon voit jättää omat juttusi ja puumerkkisi. Sen jälkeen valitset alas vedettävästä valikosta joko tunnisteen nimetön tai jos sinulla on rekisteröitynä oma käyttäjätunnus niin sen (ja silloin pitää olla kirjautuneena sisään). Sitten painat nappia julkaise. Sen jälkeen kommentti näkyy postauksen ohessa. Mitään turvavarmenteita ei kai enää siinä kysellä...

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Halkomäki : Mitä jäi käteen?


Lomat on lusittu ja viikko vietetty taas jo täällä kotimaisemissa. Plokin päivitys on ollut jäissä teknisten ongelmien vuoksi, joten nyt tulee tapetille viisi päivää vanhaa tekstiä, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan? 
Tämäntalvinen hiihtoloma oli tapahtumien suhteen paljon kesympi kuin vuosi sitten, mutta erinomaisen hyvä ja kiva loma silti. Tässä seuraavaksi pari mainitsemisen arvoista asiaa, jotka ovat saldona ihanalta reissulta. Ikinä sitä ei tiedä mitä milloinkin reissuilta käteen jää...ja ehkä hyvä niin!



Kevyt. Näppärä. Täyteläinen. Ahnas. Samettinen. Tuoksussa puuta, muovia ja terästä. Toimii parhaiten takatalven tuiskupäivinä ja keväisillä aurinkohangilla. Suosittelen lämpimästi kaikille teille.
 Neljä tähteä ja lisämaininta LÖYTÖ.

Masi Nova. Lumilapioiden aatelia!


....................................................................................



Nautinto. Neljä tähteä. LUOMU


Hyvä, hyvempi vai hyvin? Menee kyllä jo nautinnon puolelle....ei kaipaa sen kummempaa analyysiä!



Tässä siis materialistinen katsaus loman antiin. Lomalla tuli kerättyä myös aimo annos mielenrauhaa, tyyneyttä, aurinkoa, hiljaisuutta sekä yltiöpäistä keveyttä, johon ei ihminen kotona pyykkivuoriensa äärellä millään pysty. Tuliaisiksi pakattiin myös rutkasti kainalonuhjausta, halia, rapsutusta, jokellusta, kikatusta ja yhdessäoloa. Lauantai menikin kotona vielä ihan lomafiiliksissä, sunnuntaina iski lomaväsymys ja maanantaina ketutus kaikkien tekemättömien asioiden äärellä. Tänään meillä meneekin jo ihan hyvin...

Uutta lomaa odotellessa!


:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Mutta mitä tapahtui viime vuonna Ylläksellä, kun kysymyksessä oli hiukan toisenlainen Kyllikkiloma? 
Käy kurkkaamassa!

Latuja ja laatuviinejä
Pallas, parasta Lapissa
Hiihtäjiä ja wannabehiihtäjiä
Päivän valitut palat


Puntari: Keventäjät

Kirjoittelin joku aika sitten, etten ole koskaan oikein tuntenut painetta laihduttaa. Että paino on ollut aina mikä on ollut, eikä siitä paineita sen enempää. Nyt tilanne on kuitenkin vähän muuttunut...

Pyöräilymaailmassahan paino on kaikki kaikessa. Siis lähinnä pyörän paino. Mitä kevyempi, sen parempi. Viime kesänä mun maastopyörään vaihdettiin vaikka mitä osia (ylijäämiä miehen projekteista), ja sen painosta saatiin viilattua jokunen satku grammoista pois. Ihan niinku se mun tuloksiin mitenkään vaikuttaisi, mutta ei voi sitten ainakaan pyörää syyttää...
Nyt kun meillä molemmilla alkaa olla sellaiset suhteellisen kevyet pyörät, niin olisi vissiin ihan järkevää höylätä jokunen gramma pois myös kuskeista. Se vaan tuntuu olevan paljon vaikeampaa: pyörää saa kevennettyä parilla klikkauksella ChainReactionCyclesissa, mutta rahalla ei tunnu saavan pois ylimääräisiä rasvoja lantiolta (paitsi tietty tekemällä pienen klinikkamatkan Viroon).

Mies kävi vuosi sitten UKK-instituutin urheilijan kuntotestissä ja siellä suosituspainoksi lääkäri kertoi vähän päälle 90 kiloa. Se on mun mielestä ihan pirun vähän tuon kokoiselle karpaasille, mutta sitä kohti aletaan tässä nyt hitaasti mutta varmasti hissutella. Mitään vinttikoiraa en kyllä miehestäni halua, joten jos ukko alkaa kuihtua liiaksi, alan lorauttelemaan kermaa ja sulattelemaan voita vähän joka ruokaan.
Itselleni mitään ihannepainoa ei olla asetettu, mutta jos tänä kesänä painan suunnilleen saman verran kuin viime kesänä (n. 55 kg) niin se varmaan on ihan hyvä juttu.

Mitä tässä sitten aletaan tehdä keventämisen eteen? Liikuntamäärä pysynee ennallaan, joten yritetään viilata vähän tuota syömistä. Jätetään viikottaiset leivontasessiot väliin ja kasvatetaan salaattien ja sopan osuutta ruokavaliossa. Karkkia ja viinaa meillä ei nautita käytännössä lainkaan (muutamaa punaviinilasillista poropaistin kanssa nautittuna ei lasketa), joten niistä ei pysty yhtään tinkimään. Pikaruokaa ja eineksiä syödään hyvin harvakseltaan.

Keventäjän kirja ja Keventäjän kunto- ja ravintokirja ovat hyviä perusteoksia muistuttamaan, miten ihmisen tulisi syödä. Siis kuinka paljon, millaista ruokaa ja miksi. Jos ihan todenteolla laihduttaisin, niin nämä teokset pitäisivät kyllä jalat tiukasti maassa ja antaisivat hyvää tsemppiä myös tunnesyömisen hallitsemisen puolelle.
Kirjoissa asiat on esitetty selkeästi, mielenkiintoisesti ja innostavasti. Tekstit herättävät ajattelemaan ja pohtimaan syömistä (ja elämää) monelta kantilta. Suosittelen tutustumaan, jos aiha liippaa yhtään läheltä. Nämä kirjathan liittyvät maikkarin netissä olleeseen (nyt jo lopetettuun?) Keventäjät-palveluun, mutta toimivat ihan itsenäisinä opuksinakin.

Panokset kovenee kesää kohti. Ensimmäiset kisailmoittautumiset ja majoitusvaraukset on tehty ja ihan itseähän sinne metsäpoluille lähdetään taas voittamaan. Paikallinen urheiluseura teki jo tunnusteluja Venlojen Viesti -joukkueen suhteenkin, joten 16.6. vietetään varmaan Vantaalla Valio-Jukolan merkeissä.
Tulossa on kaikin puolin mielenkiintoinen ja tapahtumarikas liikuntakesä!

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Kyllikit pulassa: APUVA!


Nyt kaivataan todellisten nettinörttien apua!  

Plokiarvonta tulossa ja Bloggeri ilmoittaa että Picasa -verkkoalbumi on täynnä eikä päivityksiin pysty lisäämään kuvia! MITÄ PITÄÄ TEHDÄ??? Toisin sanoen miten niitä kuvia saa poistettua sieltä verkkoalbumista?

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Puntari: Kuntokatsaus

Ehkä luulette, että olen viime viikot keskittyny pelkästään pulliin ja löhöilyyn? Ei sentään, jokavuotinen reidet kesäkuntoon -kampanja on taas päällä hyvävoimaisena (ja tuloksetkin varmasti yhtä hyvät kuin jokaisena vuonna aikaisemminkin...)

Viikonloppuna tuli tehtyä tän talven parhaat hiihtolenkit. Voin ihan valehtelematta sanoa, että ekaa kertaa luisti suksi tänä talvena. Aikaisemmin se on ollut sellaista ihan hartiavoimin hampaat irvessä lykkimistä, mutta nyt mentiin eteenpäin lähes ajatuksen voimalla.
Ja eilinen sää...ei siitä sen enempää. Pisamat nenälläni kertokoon kaiken tarvittavan!

Munhan piti tänä talvena hiihtää vähintään 500 kilsaa. Ei tule täyttymään. Syytetään myöhäistä talvea ja kaikkea muuta paitsi itseä. En onneksi varmaankaan jää viime vuoden kilometreistä, vaikka paikoitellen näytti huolestuttavalta sen suhteen. Nyt on kasassa joku 260 ja jos vanhat merkit pitää paikkansa, niin Lapin kevätviikolla lykin sen satasen helposti kasaan. Ja kyllä sitä vielä soisi kotiladuillekin pääsevänsä!

Eilen sain ottaa pikaisen katsekontaktin mieheni salarakkaaseen, jota se piilottelee autotallissa ja jonka kurveja se käy säännöllisesti siellä hyväilemässä multa salaa.
Uusi Niner oli kyllä niiiiin hieno, että iski ihan pyöräkuumeella itseäkin. Onneksi pikainen vilkaisu pankkitilille palauttaa nopsaan maanpinnalle. Sitä paitsi mulla on todella hieno ja hyvä pyörä. On on! Tosin siitä puuttuu tällä hetkellä satulatolppa (ja tietysti myös satula), koska ne on irroteltu erään toisen meidän taloudessa pyöräilyä harrastavan henkilön kalustoa täydentämään.
Keväistä pyöräkuumetta oli aistittavissa myös Tampereella R-techissä, minne piipahdimme perjantaina viemään jotain vanteita ja juttelemaan mukavia. Samalla löytyi Mairelle aika sopiva pyörä ensi kesäksi, joten ehkä äidinkin pyöräkuume siinä vähän saa helpotusta kun löytyy junioriosastolle menopeli alle?

Yritän hillitä mieltäni vielä kovasti, ettei se karkaile kesäisiin sydänhämäläismetsiin iltarastien kiihkeään tunnelmaan tai Kangasalan harjuille sykettä koetteleville maastopyörälenkeille. Nyt on kuitenkin vielä talvi, ja niin kauan kuin latu löytyy, meitsi aikoo hiihtää. Piste.

Ja tuohon edelliseen rakkaushaasteeseen piti vielä lisäämäni:

Rakkautta on...kun on olemassa joku, joka voitelee suksesi ja huoltaa polkupyöräsi. Ja opettaa sitä sisäkumin vaihtamista nauramatta ja hermostumatta vaikka oletkin siinä ihan surkea tumpelo!

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Kyllikit: Rakkaushaaste

 
Saimme tämän haasteen Sitruunaa ja vaniljaa -blogista JOnnalta. Kiitos siitä. Haasteen ajatus on tämä:
 
Rakkautta on... -sarjassa on ajatuksena koota kaikkia pieniä rakkaudesta kertovia tekoja arkielämässä. Melkoisen imelää, mutta minusta on ajoittain ihanaa pysähtyä ajattelemaan, millä hyvinkin pienillä eleillä osoitamme rakkauttamme lähimmäisiämme kohtaan. Rakkaudenosoitukset voivat olla puolisoa, äitiä, isää, sisaruksia, lemmikkiä tai vaikka itseään kohtaan. Tärkeintä on vain tuntea saavansa ja antavansa rakkautta. Teot eivät kaipaa selittelyä, vain se on tärkeää, että sinä itse tunnet sydämessäsi jotain niiden pienten tai vähän suurempien eleiden, hetkien, tekojen, ajatusten kautta.

Rakkautta on...huomata, että toisen lähellä on niin helppo hengittää, että tuntee leijuvansa.

Rakkautta on...olla ärsyyntymättä, vaikka jo toinen maitomuki kaatuu pöydälle.

Rakkautta on...laittaa jääkaapin oveen kuva parhaasta ystävästä, niin että tuntuu kuin olisimme aina yhdessä.

Nämä rakkausajatukset kirjoitti Kyllikeistä Tiina, joka jakaa haasteen seuraaviin blogeihin:

Ellikselle
Hiltusen Paavon sporttiblogiin
Hannalle Hurja-Hannan blogiin

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Puntari: Täydellinen äiti (nyt ***kele hiihdetään)

 
Tänä aamuna sängystä nousi täydellinen äiti. Käytin eilen 8 tuntia siivoamiseen ja koti kiiltää kuin kekkosen kalju. Vessat pesty, puhtaat lakanat vaihdettu pihalla tuuletettuihin vuodevaatteisiin, kirjahylly järjestetty ja lastenhuoneesta raivattu iso kassillinen leluja vinttiin parempia aikoja odottamaan.

Täydellinen äiti päätti tässä täydellisessä fiiliksessään viedä lapset hiihtämään. Paitsi että vanhempi ei halunnut yhtään, vaan olisi halunnut leikkiä keijua.
Päätin, että tässä ei leikitä mitään keijua vaan Kirvesniemen Marja-Liisaa ja ladulle mennään, halusi tai ei. Nyt kun vielä tuota lunta on edes vähän. Saadaan alle vähän treenimetrejä ensi talven hiihtokisoja ajatellen (tänä vuonna ei tullut voittoa).
Mentiinhän me. Vanhempi hiihti 25 metriä ja ilmoitti olevansa väsynyt. Otti sukset pois ja juoksi katajapuskan alle meitä piiloon. Nuoremman sain ylipuhuttua hiihtämään jonkun 100 metriä. Sitten piti päästä takaisin pihaan.
Että olipas taas hyvä reissu. Ja mahtavaa, että sain pukea ne vehkeet lasten päälle ja raahata välineet ladulle, kun tuloksetkin oli näin huippuja. Joten turhaan etsitte meidän lasten nimiä tulevaisuudessa talviolympialaisten tuloslistalta....Miksi edes yritän?

Kotipihassa lapsista olikin sitten mukavaa, kun sai hyppiä kevään ensimmäisissä kuralätäköissä ja syödä kouratolkulla ruskeankellertävää lunta. Arvatkaas, nousiko tän täydellisen äidin päästä ihan hitusen höyry siinä pihalla seistessäni. Yritin päästä jonkinlaiseen zen-tilaan sulkemalla silmäni ja kuuntelemalla lintujen keväistä konserttia, mutta ainoa mitä kuulin oli pikkunatsien huuto pihan perältä "ÄITI! ÄLÄ NUKU!".

Onneksi pienetkin asiat voivat laukaista uhkaavan vitustustilan ja mielen tyhjälle kankaalle piirtyykin ukkospilvien sijaan aurinko.
Kun siinä varoittelin nuorimmaista lumen syönnin vaaroista ja uhkailin suuhun päätyvillä kissan- ja koirankakoilla, sain yllättävää taustatukea vanhimmalta.
" Joo, ei sitä kannata syödä, kun siinä on sitä poronkakkaakin"
"No eihän täällä Etelä-Suomessa mitään poroja ole. Porot asuu Lapissa", totesin tylsänä realistina.
" Äiti, mitä sä nyt höpiset? " kysyi tiukkasävyinen ääni lumikasan päältä.
"Kävihän täällä joulupukin porot silloin jouluna".

Ai niin. Miten ei tullutkaan tossa tilanteessa mieleen : ) !



Mukavaa viikonloppua!
Me tehdään kaikkea muuta kuin hiihdetään!




keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Kyllikki maailmalla : Moottorikelkkailun lyhyt oppimäärä

Täällä Lapissa on yksi mieltä riepova ilmiö jolta kukaan ei voi välttyä näin talviaikaan. Moottorikelkat. Kun tuolla ladulla yrität nauttia tykkylumisista puista ja luonnon rauhasta, niin aivan saletisti jossain vaiheessa laturetkeä jonkun mäennyppylän takaa hyökkää esiin sellainen kiimainen skiidoo jonka ohjaksissa seisoo palttiarallaa kuustoistavuotias teinipoikanen reppu selässä ja sen viisi finninaamaista kaveria seuraa perässä. Tismalleen samanlaisilla menopeleillä. Ja kelkkakunkkumeiningillä. Siinä ei paljon vauhtia vähennellä vaikka latu ja kelkkareitti risteävätkin. Toinen riesa on turistisafarit. Sininen savu leijailee männikössä ja pitkä letka kelkkoja jurnuttaa eteenpäin. Ohjaksissa tönöttää jännittyneessä asennossa lontoota puhuvaa väkeä. Katku hälvenee tyynellä kelillä todella hitaasti, ja monin paikoin ladun varsilla on pitkiä pakokaasunhajuisia pätkiä. No, hiihtäessä keuhkothan ihan vaan virkistyvät sopivasta määrästä kakstahtipörnyä ja vauhti sen kun kasvaa...


Päiväköllöllä kelkan kanssa? Ei, kun pientä säätöö vaan...

Olen aina inhonnut mottorikelkkoja. Ymmärrän niiden käytön työvälineenä ja latujen vetämisessä, mutta tuollainen yletön rässiminen ympäriinsä Suomen kauniissa luonnossa ei saa meikäläiseltä ymmärrystä saatikka sympatiaa. Kohtalon ivaahan tietenkin on, että mun aviomieheni rakkain harrastus on kelkkailu. Ja nyt ei todellakaan puhuta potkukelkkailusta. Näiden kohta kuuden vuoden aikana olen oppinut lajista yhtä sun toista, ja olen ainakin yrittänyt opetella ymmärtämään kyseisen lajin harrastajia. Nykyään, kun mies palaa kelkkareissultaan karmaisevan hajuisissa varusteissaan, muistan jopa kysyä oliko kivaa, ja jos oli, niin olen siitä hänen puolestaan ihan mielissänikin. Kauheetahan se olisi polttaa litratolkulla bensaa tuolla jänkällä hampaat irvessä tuskaillen? Nykyään osaan suhtautua yhteisiin lomiin löysin rantein kun tiedän, että aamun koittaessa mies katoaa siihen siniseen usvapilveen mökin pihasta ja palaa joskus. Enää en myöskään jaksa vängätä siitä, onko kelkkailu urheilua vai ei. Mies väittää että se on rankkaa puuhaa ja hiki lentää, ja ehkä minäkin alan pikku hiljaa asian uskoa. Olen nimittäin päässyt kelkkailun syvimmän olemuksen jäljille. Ja toden totta, hiki siinä tulee. Ensimmäinen hiki tulee varusteita pukiessa. Kelkkamies ripustaa itseensä puolen tunnin aikana panssarin jos toisenkin, ja muistuttaa lähinnä jotain He-Man -ukkelia ennen ajopuvun pukemista. Ajopuku, se haisee aina kamalalle. Pakokaasulle. Koko kämppä haisee kun se puku haisee. Varsinainen kelkkailuhiki tulee sitten tuolla reiteillä. Siellä on kuulkaas tasaisin välimatkoin kelkkoja jumissa ainakin metrisen hangen syleilyssä. Suurin osa turisteja, mutta aina sinne joku tosikelkkailijakin menopelinsä pölläyttää. Ja ne kelkat pitää sieltä sitten tietenkin kaivaa ylös. Niissä He-Man -varusteissa. Hikihän siinä tulee. Ja kun useamman kelkan kaivat, niin useamman hikipisaran tietysti myös vuodatat. Vaikka se helvetillisperkeleellinen vauhti onkin varmaan se mukavin juttu tuossa lajissa, niin toi kaivaminen on sitten varmaan se lajin suola? Ja jos reitillä ei ole ollut yhtään kelkkaa jumissa niin reissu on pilalla?
Mieheni mielestä kelkkailu ei ole ekoterroristiharrastus. Eipä. Eikä se myöskään ole mitenkään vaarallinen laji. Ainakaan hänelle, koska hän on järkevä kuski ja vastuullinen isä. Silti tuli viimeisimmältä reissulta kotiin silmät mustina, toinen silmäkulma tikattuna ja reidet valtavilla mustelmapaakuilla. Vika ei ollut miehessä. Vika oli iskareissa. Niinpä.

Tässä ollaan kohta kaksi viikkoa eletty tätä "kelkkailuhuumaa", kaikki me kolme yhdessä. Minä ladulla, mies reiteillä.  Pikku-Kiiski on kuullut vähän kelkan murinaa vaunujensa suojissa. Sen ilmeestä on luettavissa selvästi, ettei se aio isona kelkkakunkuksi. Ja sen Äiti on hirveen hirveen helpottunut!

Tässä vielä muutama havainto kelkkailun saralta:
  •  Kelkkamies on merkkiuskollinen, kerran lynximies on aina lynximies
  •  Kelkat ovat aina huollon tarpeessa. Se aika mitä niillä ei ajeta, se huolletaan. Ennen Lapin reissua kelkka menee huoltoon, ja viikon ajon jälkeen se viedään taas huoltoon. Ja sen viikonkin aikana sitä voidaan huoltaa. Vähän sama kun mä kiikuttaisin ompelukoneeni huoltoon jokaisen ommellun collegepuseron välissä.
  • Kelkkoja säädetään kuin mitäkin formula-autoa, viilataan iskareita ja vaihdetaan osia jotta saadaan optimaalisen täydelliset ajosäädöt ja olosuhteet kuskille. Eli suomeksi sanottuna kelkalla voi ajaa niin lujaa kuin mahdollista!
  •  Kelkat ovat aina rikki jostain. Varaosia tilataan kuin maitoa kaupasta.
  •  Kun kelkalla ajetaan, sen pitää tapahtua näyttävästi ja kuuluvasti. Mitäpä sitä hienoa menopeliä piilottelemaankaan.
  •  Kelkkaharrastajat ovat kuin yhtä suurta perhettä omilla keskustelupalstoillaan. Niissä jauhetaan rivitolkulla juurikin niistä iskarisäädöistä, kelkkareittien olosuhteista ja sovitaan ajotreffejä lomamatkoille. Palstaa lukiessa melkein näkee nimimerkkien takaa kaikki ne lippalakit ja kuulee farkkutakkien kahinan...

MOOTTORIKELKKA ON MOOTTORIKELKKA, POTKUKELKKA ON LÄLLÄRIKELKKA...

Puntari: Dagens

Dagens bakels on tänään niinkin monimutkainen luomus kuin Bostonkakku. Koska tekeleet pitää aina nimetä jotenkin hienosti, niin olkoon tämä sitten Bostonin Kevät. Kuulostaa heti paljon houkuttelevammalta, eiks jeh?

Boston liittyy olennaisesti minun (ja varmaan monen muunkin 80-luvun kasvatin) lapsuuteen. Meillä leivottiin kotona usein ja paljon - siis ei mitään säälittäviä vehnäjauhopussin kyljessä olevia puolen litran ohjeita, vaan kerrallaan vähintään se kymmenen litran teräskupillinen täyteen muhevaa pullataikinaa.
Äiti teki bostoninsa aina sellaiseen rengasvuokaan ja mulla ja Hannalla oli oma pieni vuoka, johon me saatiin tehdä oma kakku. Se oli reteetä se!
Mutta niin vaan bostonit painui unholaan varmaan 20 vuodeksi, kunnes sitten tänään nostalgia pääsi yllättämään. Fiilis nousi pintaan jonkun lehden banaani-bostonin ohjeesta, jonka innoittamana lykkäsin tämän Bostonin Kevään väliin vanilijakreemiä, suklaarakeita, kanelia ja sokeria. Tuli aika mehukas koostumus, joskaan ei ehkä ihan täydellinen. Koekaniinit (omat ja hoitolapset) söivät kuitenkin mukisematta, joten ihan susikaan siitä ei tullut. Sakarilla näitä on ihan turha testailla, se söisi mukisematta vaikka välissä olis lapiollinen sepeliä...



Muutoin tehtiinkin sitten ihan tavallisia pullia ja korvapuusteja, jotka laitetaan pakkaseen vierasvaraksi. Eli ne on luultavasti oma väki syönyt jo sunnuntaihin mennessä...



Mutta kyllä se niin vaan on, että aurinko virkistää! Vaikka ulkona tuulee niin että tukka meinaa lähteä päästä, näin sisältä katseltuna keli on aivan mainio. Piristävä!
Miten sen rusketuksen vaan sais taiottua tähän lateksilla maalattuun naamaansa?
Pitäisi ehkä bostonin lisäksi herätellä henkiin muutenkin kasarimeininkiä ja varailla aika solariumiin?!
Tai sitten mennä grillifoliolla päällystetty levy naaman edessä ottamaan aurinkoa tohon terassille. Vielä Pina Colada käteen, niin eiks se fiilis olis sit siinä?



tiistai 13. maaliskuuta 2012

Puntari: Rakkautta

"Turha kenenkään on enää lapsia tehdä.

Maailman ihanimmat on
 minulla jo."

Tuon ylhäällä olevan mietteen kirjoittelin eräänä iltana pari vuotta sitten, kun katselin pieniä nukkuvia lapsiani. Miten ne onkin nukkuessaan aina niin äärettömän suloisia???
Ja on ne kyllä muutenkin.
 Ei mulla tänään muuta!


maanantai 12. maaliskuuta 2012

Kyllikki maailmalla: Ei Ymmärrä Ei...

Olikohan se torstaita kun oltiin Tiinan kanssa ladulla. Tiina kertoi, että Sakke oli omalla hiihtolenkillään nähnyt ladun vieressä suuren valkoisen koiran. KUOLLEENA! Olivat jonkun koiranulkoiluttajan kanssa sitä siinä ihmetelleet ja todenneet sen todellakin hengettömäksi. Tiinan kanssa siinä sitten kerallamme myös ihmeteltiin, että mikä on koiralle tullut, joku sairaskohtausko? Mietittiin että kuinkahan sen omistaja löytää sen jos se on vaikka karkureissullaan kuollut. No, uusin Ylläksen paikallislehti KUUKKELI valotti nyt karmeaa tapausta:



Kyseinen URHO -koira  rodultaan Owczarek Podhalanski oli karannut Ylläskaltion viereiseltä mökiltä aamuyöllä 6.3. ja se löytyi vielä samana aamuna Nililahden rannan ladun vierestä. Vieressä oli moottorilkelkan U-käännöksen jäljet. Ruumiinavauksessa koirasta löytyi selvät merkit myrkytyksestä sekä takajaloista selittämättömät hiertymähaavat. Löydettäessä suusta ja raajoista valui verta, mutta löytöpaikalle ei johtanut minkäänlaisia verijälkiä. Koira oli perusterve ja kiltti. Omistaja kaipaa havaintoja, sillä ilmiselvästi kysymyksessä on rikos.

En voi ymmärtää. En mitenkään. Miten TÄÄLLÄ joku voi tehdä tuollaista, tai ylipäätään, kukaan missään?!? Hirveää, törkeää ja anteeksiantamatonta!!! Meidän ajokoira Riku meinasi aikanaan kuolla rotanmyrkkyyn, kun oli sitä saanut karkureissullaan varmaan jonkun avotunkion antimista. Sellaisia tunkioita/komposteja on edelleenkin maaseudulla, mutta onneksi koirat pidetään hyvin kiinni. Nippanappa ehdittiin lääkäriin ajoissa, mutta karmeaa se oli ja toipuminen kesti kauan. Sitä kohtaloa ei toivoisi kenellekään koirankuonolaiselle!

Samana päivänä oli lehdissä uutisointia vanhemmista, jotka saivat tuomiot lastensa pahoinpitelystä. Televisiossa raportoitiin lasten pahoinpitelyn yleisyydestä. Samoin lehdessä oli otsikot siitä, miten jotkut Suomen eturivin muusikot olivat käyttäneet jotain 15-vuotiasta tyttöä seksuaalisesti hyväkseen. Hemmetti että mulla keitti sinä iltana hiihtoladulla! Pisti niin vihaksi että ihan kihisin, onneksi ei ketään tullut vastaan niin myöhään! Siinä sinkoili perkeleet jänkällä, ja lujaa! Kuinkahan paljon kusta pitää ihmisellä olla päässään että se tekee jotain tuollaisia tekoja eläimelle, lapselle, nuorelle, tai nyt kenelle vaan elolliselle olennolle??? Koira on kuollut, sille ei enää voida mitään, toivottavasti tekijä saadaan kiinni! Mutta miten käy niille lapsille ja nuorille, jotka elävät koko elämänsä noiden asioiden kanssa? Ja kuinka paljon niitä onkaan! Niidenkin muusikoiden nimet pitäisi ehdottomasti julkistaa isoin otsikoin eikä hyssytellä salassa. Ja rangaistukset tuollaisista teoista todella ankariksi! Tuntuu että noita julkisuuden henkilöitä, radiojuontajia, musiikkialan ihmisiä, opettajia ym. on napsahdellut alaikäisiin sekaantumisesta vähän väliä. Ihan normaalit ja mukavan oloiset ihmiset paljastuvatkin perversseiksi sekopäiksi ja pullantuoksuinen kotiäiti voi mätkiä lapsiaan ja olla kuin mikäkin anneliauer. Pelottavaa!!! Puistattavaa!!! YÄK!!!

Mutta tämä tästä. Taas nousee verenpaineet joten lienee syytä pistää kone kiinni. 
Sairas maailma.

Puntari: Varo mitä haluat

Vuonna 1998 tapasin ihanan miehen ja totesin, että tuon kanssa haluan olla. Muutama mutka oli matkassa: minä olin silloin varattu (eipä se meitä silloin estänyt silti saman peiton alle päätymästä. Hyi mua, mokomakin heitukka!) ja kun sitten vuoden päästä tapasimme uudestaan, minä olin sinkku ja hän tietysti varattu. Sitten meni pari vuotta ettei nähty ollenkaan, kunnes kesällä 2001 kohtasimme, molemmat vapaana kuin taivaan linnut (ja vähän sillä mielellä, että viimeiseksi tässä nyt mitään parisuhdetta etsii...) ja samana iltana tuo unelmamies tutkikin jo kielellään takahampaideni amalgaamipaikkoja Aitoon Kirkastusjuhlien olutteltan terassilla.
Naimisiin mentiin kahden vuoden päästä siitä hetkestä, ja tässä sitä nyt ollaan: farmariauto, kaksi lasta, omakotitalo ja kaikkee.

Tein ensimmäisen talvisen reissun Lappiin 10 vuotta sitten. Unelmamies tietysti mukana. Sillä reissulla aloin haaveilla omasta mökistä Lapissa, eikä haaveilua tarvinnut kauheasti mieheen tartuttaa. Yhdessä monta kertaa puhuttiin, että kyllä sellainen oma kelomökki olisi sitten kiva.
Viime keväänä oltiin taas Lapissa ja lähdettiin iltapäiväkävelylle. Yhtäkkiä tiellä tuli vastaan kyltit asuntoesittelyyn ja sinne me sitten hetken mielijohteesta mentiin. Katseltiin ympärillemme ja todettiin, että tässä olisi nyt kaikki se, mitä ollaan aina puhuttu: ladut vieressä, kävelymatka kylille ja kelohonkaseinät.
Seuraavana päivänä pistin nimet paperiin ja tein elämäni ekat kiinteistökaupat.
No, ei me sentään omaa mökkiä ostettu, vaan sellainen viikko-osake. Mutta se tuntuisi sopivan meidän perheen reissutarkoitukseen aika hyvin. Sitä paitsi ihan kokonaan omaa mökkiä varten puuttui se 180 000 euroa rahaa...
Oltiin nyt siellä osakkeessamme kolmatta kertaa ja kaikki toimi oikein hyvin. Ja mä olen ollut mielettömän tyytyväinen itseeni, että uskalsin ne kaupat tehdä, kun kerran sitä varten olin säästänyt rahaakin jo useamman vuoden.




Silloin mökkihaaveiluvaiheessa päätin, että joskus mulla on siellä mökissäni Pentikin Saga-astioita. Ja tänä jouluna pukki toi sitten ekat mukit, jotka pääsivät tällä reissulla käyttöön. Kun kahvin seurana oli vielä vanilijajäätelöä banaanin ja suklaakastikkeen kera, niin totesin, että enää mä en oikeastaan tarvitse yhtään mitään. Kaikki on nyt tässä, nyt vaan nautitaan niin kauan kuin henki pihisee ja meno maistuu.
Ei hassumpi olotila yhtään!

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Kyllikit maailmalla: Lomakuulumisia lompolosta!

Keskiviikkona käveltiin Luontokeskus Kellokkaalle, 2km silkkaa nousua...
Lomailukelit kääntyivät puolessa välissä viikkoa pilvisen puolelle ja melkoinen viima on puhuroinut nurkissa ahkerasti. Hiihtäminen on kuitenkin siitä mukavaa puuhaa, että sitä voi harrastaa miltei kelissä kuin kelissä ja aina on mukavaa.Tai ainakin melkein aina Siis jos suksi toimii edes jotenkin. Täällä pohjoisessa etenkin on niin paljon mahdollisia reittivaihtoehtoja, että aina löytyy joku suojaisakin latu sivakoitavaksi. Kyllikkien perinteinen Jullin Baari -hiihto haki tänä vuonna uusia latu-uria sääolosuhteiden vuoksi, sillä normaali reittimme kulkee niin aukeiden maisemien läpi, että niissä sääolosuhteissa olisi torstaina ollut täysin umpeen tuiskuttaneet ladut. Otimme varasuunnitelman käyttöön ja hilpaisimme Velhon kodalle kaakaolle ja tuoreille munkeille. Että maistuikin hyvältä, vaikka olisihan se Jullin pitsakin meihin uponnut!

...sieltä löytyi lumiveistoksia...
Hiihdelty ollaan muutenkin paljon monenlaisilla kokoonpanoilla, pojat ovat harrastaneet moottorikelkkailua ja pikkulikat hiihdelleet, lasketelleet ja ulkoilleet sydämensä kyllyydestä. Eilen hiihtivät Velhon kodalle, mikä oli kuulemma jännää koska siellä oli paljon velhoja...ja hyviä munkkeja...ja kaakaota! Kyllikkiainesta, mitä ruokailutottumuksiin tulee...hehheh!

...ITE LAPISSA -projektin jäljiltä...
Myös Pikku-Kiiski on viihtynyt lomalla mainiosti. Päivärutiinit laahaavat kylläkin samaa rataa kuin kotonakin, mutta ehkä pikkumiehen fiiliksiä ovat edes nostattaneet upean aurinkoiset kelit. Ja kyllähän reissuelämä aina kotiolot voittaa! Ainoana harmina on karmean kuuloinen lohkeava yskä, joka puski päälle toden teolla keskiviikkona. Siitä huolimatta Kiiski on jaksanut olla pirteä ja jokellella tuttuun tapaansa, ja jopa yöt ovat menneet ihan mallikkaasti. Toistaiseksi ei siis hätää, mutta varmuuden vuoksi eilen pysyteltiin kokonaan sisätiloissa, sillä koko päivän riehui hurja tuuli ja sitten saatiin nauttia myös melkoisesta lumimyräkästä mikä huhtoi täällä iltapäivä neljästä alkaen. Lunta tuli hetkessä yli kymmenen senttiä ja tuuli pyöritti huikeita kinoksia pihaan. Vaunulenkkejä on täällä helppo tehdä kun kävelytiet on hyvin hoidettuja ja mökkialueilla on mukavaa kävellä ja ällistellä toinen toistaan hienompia pytinkejä.

...ja hienojahan ne olivat!
T on ollut joka päivä kelkkailemassa, joten meillä on ollut hyvin aikaa ulkoilla pikkumiehen kanssa kaksin. Normaalisti olen hiihdellyt näillä lomilla kaksikin kertaa päivässä, mutta nyt on hiihtämiset jääneet vähemmälle. Vähän toisenlaista lomaa nyt, ja varsin mukavaa sellaista. Ei viitsi ressata turhaan aikatauluilla tai tehdä liikaa suunnitelmia päiviin, koska kuitenkin päivät menee pienen miehen, ja vähän ton isommankin ehdoilla. Sitä kun ei koskaan tiedä koska T tulee kelkkareissulta kotiin se kun tuntuu kaivelevan noita turisteja kelkkoineen tuolta hangesta melkein harrastukseksi asti. Miehillä noi aikataulut aina vähän venyyyyyyyy...
 

Hinkkalan hoitotiimi latukahviossa!

Tiina lähti pesueineen tänään takaisin kotimaisemiin ja me jäätiin tänne omalla porukalla kolmistaan. Sinänsä harmi että lähtivät, kun meillä jäi hiihtofiilistelyt aivan kesken. Onneksi nyt ehdittiin sentän hiukan touhuilemaan yhdessä ja pikkukäkättimetkin vierailivat muutamaan otteeseen karpaasinkankaan "latukahvilassa" mehulla ja keksillä. Täällä on vaan niin parasta lomaa tämä yhdessä puuhailu. Mutta nyt mennään näillä vielä seuraava viikko.





Tänään päivä on tarjoillut upeaa auringonpaistetta, ulkoilua, lumitöitä ja pienen hiihtolenkin. Olo on hiukan kuin sellaisen raitisilmamyrkytyksen partaalla. Kohta saunaan ja sitten sohvaköllöä loppu ilta ihanien miesten seurassa!

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Kyllikit maailmalla : Nikonipannut

Pikku-Kiiski täyttää tänään 4 kuukautta!JEE!
Taas on se aika vuodesta että Kyllikit pakkaavat pesueensa autoon ja suuntaavat nokan kohti pohjoista. Määränpäänä tänäkin keväänä Ylläksen Äkäslompolo.
Me lähdimme T:n ja Pikku-Kiiskin kanssa matkaan jo perjantaina iltapäivällä ja yövyimme Oulussa, siitä matka jatkui lauantaina ennen puolta päivää yhden pysähdyksen taktiikalla perille asti. Ennakko-oletuksista huolimatta pieni mies oli mukavaa matkaseuraa ja jaksoi urheasti kököttää turvakaukalossa molempina päivinä kuutisen tuntia.

Eilen illalla olikin sitten ihan pakko käydä jo vähän tunnustelemassa latu-uria ja samalla tuli testattua isän voitelemat sukset. Keli oli mitä parhain, viitisen astetta pakkasta ja upeat vihreät revontulet loimusivat taivaalla. Pistelin menemään kohti Äkäshotellia tarkoituksena jatkaa siitä pätkän matkaa eteenpäin. Äkäshotellin alamäessä huomasin jotain merkillistä. Ladulla oli varmaan "tuhansittain" japanialaisia turisteja. Juu, kuvasivat into piukassa niitä revontulia. Eivät ilmeisesti ymmärtäneet, että ilta kahdeksalta suomityttö voi vielä olla hiihtämässä, ja niinpä sain huikata kovaan ääneen varoitukset jotta sain vapaan ladun. Vaan ihan kaikki eivät karjuntaani kuulleet. Mutkan jälkeen tulee silta ja sen nyppylän takalaskussa meinasin vetäistä ehdat nikonipannut. Ja kyseessä ei nyt ole mikään japanialainen ruoka-annos, vaikka siltä voi kuulostaa. Keskellä latu-uraa kyykki joku kaukaisen maan mies jalustansa ja Nikoninsa kanssa. Jalustahan oli tietenkin suoraan viritetty ladun päälle, eikä meikäläinen ihan niin pieneen kyykkyyn taivu, että olisin suikannut sieltä kolmijalan alta. Siinä sitten oli sellainen sekuntien sadasosien häivähdys tulevasta katastrofista, kun minä+japanialainen+jalusta+Nikoni kierähdettäisiin yhtenä myttynä siltakummulta alas metriseen penkkaan. Jotain merkillistä kuitenkin tapahtui, ja tämä katastrofi vältettiin kuin ihmeen kaupalla. Pulssi hyppäsi ihan uusille ulottuvuuksille enkä siinä vauhdissa sitten kääntynyt edes katsomaan taakseni. Käväisin seuraavalla sillalla kääntymässä, ja kun tulin vajaan puolen tunnin päästä takaisin, olivat revontulet sammuneet ja 98% turisteista häipynyt ladulta. Tai siis mitään latuahan ei  siinä enää ollut, lumimutua vaan. Että tänks ö lot vaan! Hotellin kohdalla ylämäessä istui vielä pari toiveikasta tyyppiä hanskojensa päällä LADULLA päivystämässä, josko taivaalle vielä ilmestyisi jotain loimotusta. Ymmärsivät sentään väistää ettei tarvinnut kiroilla positiivista Suomikuvaa maailmalle.

Mahtavaa oli hiihtää, kuutamo valaisi maiseman ja hiljainen luonto piirtyi tummina ääriviivoina ladun molemmin puolin. Mökillä ihan fiiliksissä saunaan ja nukkumaan. LOMA!

Kohti Kesänkijärveä!

Tiina saapui oman hiihtotiiminsä ja meidän isukin kanssa tänne omaan residenssiinsä eilen illalla. Tänään kävimme verryttelemässä Kesängin Keitaan lenkillä. Matkaa tulee kaikkiaan sellaiset viitisentoista kilometriä. Hiihtosää oli taivaallisen ihana, aurinko paistoi ja reittivalinta oli hyvin suojassa tuulelta. Kyllä kelpasi suihkia hohtavien hankien keskellä vaikka luisto/pito ei ollutkaan mikään loistava. Parasta Kyllikkilomaa, ja mikä parasta, huomenna sitä saadaan lisää!


Kesängin Keitaalla taukoa pitämässä...

...myslipatukkaa ja mehua...

...ja maisemien ihailua!

torstai 1. maaliskuuta 2012

Puntari: Cafe Puntari

Tää viikko on ollut jotenkin raskas. Pää on ollut painava maanantaista lähtien. Saiman sairastelu ei tietty ylentäny mieltä, mutta onneks tänään tyttö on jo oma itsensä.
Koko naisväki on vähän hyppiny seinille, kun ei päästy alkuviikolla ulkoilemaan. Tänään oli sitten pakko pukea mukulat pihalle ja mennä itsekin nauttimaan kevättalven auringosta.



Koska oon ollut hitusen kireäpinnainen äiti-ihminen, niin päätin lepytellä lapsia (ja itseäni) pullalla ja kaakaolla. Komean kelin kunniaksi välipala nautittiin terassilla leikkien lomassa.
Idylli olis ollut täydellinen, ellei kaikki kulmakunnan kissat olis päättänyt käyttää meidän terassia vessanaan...Onneksi haju ei välity kuvien mukana (vaikka ei sekään mahdottomuus ole, sen verran kova oli kiisu terassilla).




Likat oli hikisiä +4 asteen kelin johdosta, joten iskän Japanista tuomat pipot piti nakata sisälle ja pistää joulupukin tuomat trikoiset kevätpipot tilalle. Varma kevään merkki on myös se, että rukkaset on kuraset.
Mistä tulikin mieleen, että saa mun puolesta olla vielä pitkään lumista, ettei kurakautta kestäis niin pitkään. Syksyllä siitä sai jotenkin tarpeekseen...




Huomenna alkais ilmoittautuminen Tahko MTB -tapahtumaan. Kai sinne tänäkin vuonna pitää lähteä rypömään. Vielä on hakusessa sopiva sarja. Ekana vuonna vedin 25 km, toisena 60 km, joten olisko se nyt sitten sen 120:en kilsan vuoro?