Halkomäki: Kausikaaosta ja räjäytyksiä

Pimpelipom!

Halkomäestä keväiset ja aurinkoiset terveiset kevyen puuskutuksen säestämänä! Tässä on kuulkaa ollut sykkeet koholla viimeiset pari viikkoa niin, ettei plokin pariin ole kerta kaikkiaan mitenkään kerennyt. Yritystä on kyllä ollut, mutta illat ovat venyneet lähelle puolta yötä ihan oikeissakin töissä. Yöt puolestaan ovat menneet vähän hatarilla unilla, kun kierrokset jylläävät kropassa liiallisen hääräämisen ja puuhailun vuoksi eikä ihminen rauhoitu kunnolla lepoon. Niin että mikäkö tälläistä hötäkkää aiheuttaa? Se on tämä lapsiperheen kausihässäkkä. Tiinan kanssa just juteltiin, että jos yhden asian saisi kotihommista ulkoistaa johonkin maksulliseen palveluun, niin se olisi tämä kausivaatehässäkkä! Vaikka kuinka on tätä jo neljä vuotta organisoinut niin aina se on yhtä hirveää!

Meidän talossa kun ei ole ollenkaan lämpimiä varastotiloja, niin kaikki vaatteet on pakattuina laatikoihin makuuhuoneen suureen liukuovikomeroon, viistokaton alle. Kaiken muun tavaran ohella, siis. Hirmu käytännöllistä, kun niitä laatikoita on siellä kolme riviä peräkkäin ja neljä laatikkoa aina päällekkäin. Tavaraa kasataan sitten vielä holtittomasti irtonaisena niiden laatikoiden päälle ja sehän tekee komeron räjäytyksestä entistä mukavampaa, jeejee! Ja aina ne mitä tarvitset, ovat siellä perimmäisessä nurkassa alimmaisina. Komeron voi räjäyttää auki kerran keväällä ja kerran syksyllä, muissa tapauksissa saatan harrastaa vain varovaista pönkimistä etummaisiin laatikoihin.

Näin keväällä ovat kierroksessa sekä talvi,- kevät- ja kesävaatteet. Koska on juuri se oikea aika laittaa toppatakit pois, on ihan henkimaailman hommia. Ja koska vaihtaa kesäkudetta kaappeihin, täysi arvoitus! Silloin varmimmin saa aikaa sakean räntäsateen! Tavallaan olisi hirmu selkeää, jos vuodenajat tulisivat sillä tavalla jämptin säännöllisesti ilman mitään takapakkeja. Kuten sitä räntää juhannuksena ja niitä junannuslämpötiloja silloin joulukuussa. Ja niitä vuodenaikoja kun olisi vain kesä ja talvi. Mutta kun on vielä nuo välikausivaatteet. Ja sadevaatteetkin kylmälle ja lämpimälle kelille. Suomen ilmasto haastaa perheenäidit todella. On talvikauden välikautta. Välikauden talvikautta.  Kevätkauden sadekautta. Kesäkauden välikauden sadekautta. Hellettä. Takatalven helvetinkylmää. Syyskauden kesäkautta. Kesäkauden takatalvea. Syyskauden välikauden hellekautta. Välikauden takatalvea.  Talvikauden sadekautta. Ihan mitä vaan. Ja näihin kaikkiin kivoihin säätyyppeihin pitäisi olla vaatteet käden ulottuvilla. Tässä sitä nyt mietitään, että mitä uskaltaa pakata sinne komeron perälle ja mitä ei. Periaatteessa toppatakkeja lukuun ottamatta kaikenlaista vaatetta pitää jättää varoksi eteiskomeron hyllylle. Meidän talossa tämäkään ei ole helppoa, sillä eteiskomerotila on erittäin vähissä. Niinpä niitä ylijäämiä kasaillaan sitten siihen liukuovikomeron laatikkoröykkiön päälle. Paksumpaa fleeceä ja ulkoiluhousua, hanskoja, pipoja ja väliasuja. Paksut ja ohuet sadevaatteet. Ja toivotaan parasta.

Kaksi viikkoa pesukone laulaa tasaista tahtia ja pyykkipinot hipovat kattoa. Samoin mun verenpaine. Puhtaat haalarit ja toppahousut, pipot ja lapaset siirtyvät kasoiksi makuuhuoneen lattialle, mistä käkikellot ne menestyksekkäästä siirtävät leikkeihinsä ja majanrakennusaineiksi. Sitten etsitään, että missä minkäkin sukan pari on. Ja kuka vohki haalarista hupun.

Kun lopulta on kaksi viikkoa sietänyt sitä kaaosta, purkanut ja pakannut vaatteita, vaihtanut lapsille vielä isompia vaatekokoja komeroihin kaiken muun ohella, raahannut talviharrastevälineet alakertaan, kantanut tavaraa kolmen kerroksen välillä paikasta toiseen ja  pyörittänyt perusarkea ruuanlaittoineen sun muineen, niin lopulta on aika lastata laatikot liukuovikomeroon siistiin järjestykseen. Siivota talo. Huokaista. Ja sitten löytää se takkahuoneen sohvan päätyyn unohtunut muovikassi, joka on täynnä pestyjä villavaatteita. Jeps.

Mä olen nyt riehumiseni riehunut. Eilen sain siivottua talosta kaksi kerrosta. Imuroitua ne kolmekiloiset villakoirat nurkista, pestyä tahmean röhnän keittiön lattiasta ja jopa hinkutettua uunipellit puhtaiksi. Samalla koin jotenkin kierolla tavalla myös henkistä puhdistautumista. Tai ehkä se oli se tolu, mikä sen tunteen teki? No joka tapauksessa, mä selvisin. Tämä rytäkkä on taas taputeltu. Syksyllä tavataan!

Sanomattakin on selvää, ettei se homma tähän lopu. Kuisti kesäkuntoon ja jotain kai pitäisi tuolla ulkonakin puuhailla. Kevyellä sykkeellä ja kesäflowlla kuitenkin mennään jo. Varvastossut odottavat eteisen komerossa...

Halkomäki: Perintökalleuspulmia

Kaappien pönkiminen on ollut viimeisen parin viikon ajan sellainen sivutuoteharrastus. Ehkä jotain keväthöperyyttä, tai mitä lie, mutta hirveän tyytyväisen mielen olen saanut siitä touhusta! Aika rankallakin kädellä olen poistanut kirppiskasaan ihan kaikenlaista keittiökamaa, sellaista jota nyt en ole enää aikoihin tarvinnut tai joka ei muuten vaan löydä käyttötarkoitustaan meiltä. Surutta meni kiertoon kuppia ja kippoa, kakkuvuokaa ja kauhaa. Helppoahan se oli niin kauan kunnes törmäsin näihin perintökalleuksiini. Helena-mummun valurautapannut. Parasta mitä naisella voi keittiössä olla! Siis jos omistaa myös puuhellan. Ja tykkää läskisoosista.

 

Aikanaan kun Helena-mummu siirtyi maan päältä paremmille marjastusmaille, saimme Tiinan kanssa valita mummun tavaroista jotain itsellemme. Tiina otti ruskeakukkaiset kahvikupit ja mummun käsilaukun, minä otin paistinpannun. Myöhemmin sain sille toisen seuraksi. Niin monet kyljykset, läskisoosit ja murusoosit on tämä isompi pannu hauduttanut maailman parhaiksi. Pernaa ja kastiketta, se oli mummun motto. Siihen kaveriksi etikkasokeriliemikurkkuja ja jälkkäriksi Viialan leipomon toskakakkua. Ruokamuistoja ja ratkiriemukasta tilannekomiikkaa tämän pannun ääreltä piisaa.

Pannupoloiset ovat nyt pölyttyneet viisi vuotta leivinuunin päällä, ja joitainhan mun piti niiden suhteen tehdä. Mulla ei ole puuhellaa, jossa tuollainen pannu on ominaisuuksiltaan parhaimmillaan. Keraaminen liesi ei riitä potkultaan, kokeiltu on. Tunnearvon ja käyttöarvon ja perintökalleuden aseman saavuttaneita pannuja ei voi missään nimessä hukata pois! Niinpä päädyin kietaisemaan pannut somasti keittiöpyyhkeisiin ja kiikutin ne alakerran varastokoppiin parempia aikoja odottamaan. Viimeistään sitten kun olen itsekin mummuiässä, hommaan sen puuhellan muuraan vaikka itse ja käryttelen näillä pannuilla kunnon kylkisiivuista maailman parasta läskisoosia. Pienellä pannulla pienelle sakille, isolla pannulla isommalle. Ja kurkkuja pöytään kans!



Halkomäki: Suomen kauhein kuisti?

"Ihanaa, kuisti!"

Siinä ensimmäisiä ajatuksia kun ensimmäisen kerran astelin tähän nykyiseen kotiimme. Mielessä siintelivät jo tunnelmalliset aamukahvit kesäaamun valjetessa mummun vanhalla rottinkituolilla kuistin suloisessa lämmössä. Ruusuaamutakissa, ruusukuppi kädessä. Viihtyisä lemmikinsininen kuisti,vanhoja pelargonioita ikkunalaudoilla ja räsymatto lattiassa.
Kuisti on kodin käyntikortti, sanottiin jossain sisustuskirjassa, se kertoo yhdellä silmäyksellä talossa asuvan perheen tarinan.

Ei kai vaan oikeesti?

Tai, no, kaitpa se jotakin kertoo. Minun kuistihaaveiluni karahtivat miinaan aika alkumetreillä. Toivoa elättelin pitkään, nyt sekin kai on mennyt. Siivoan kuistin aina keväällä kesää varten, ennen kuin kannan pelargoniat ikkunoille. Siivoan sen juhannukseksi. Siivoan sen syksyllä kun pelargoniat pakenevat kellariin talven viettoon, tuon lyhtyjä ja puukorin. Siivoan sen myös jouluksi jouluasuunsa. Silti kuisti on koko ajan aivan tupaten täynnä tavaraa. Keväästä syksyyn siellä on pyöräilyvälineitä, huoltopakki, pyöränrenkaita, pumppuja, vanteita ja vaikka mitä. Ympäri vuoden kuistilla majailee kenkiä, lastenrattaita, moottorisaha, bensakannut, öljyputilot, metsurin takki, housut, kypärä ja työhanskoja. Usein kaaoksen jatkona ovat akkuporakonepakit, sirkkelit sun muut remonttityökalut, talvella suksiarsenaali sekä puukorit. Ja pisteenä kaikelle, aina täynnä oleva jätteidenlajittelulaatikko laajentaa olemassaoloaan keräyspapereiden, pullojen ja metallitölkkien muodossa sinne tänne, minne ikinä mahtuukaan. Karmea kaaos. Yleensä ulko-ovelta johtaa kapea polku kuistin poikki sisätiloihin. Ai niin, ja se roskapussi. Sehän odottaa päivittäin viejäänsä ulko-oven vieressä.

Välillä on niin turkasen epätoivoinen olo. Onneksi on vertaistukea saatavilla, eräskin aitoolainen perheenäiti, jolla on vielä suurempi kuisti kuin meillä, kertoi heidän kuistinsa nielevän televisioita. Kuistilla on aina televisio poikineen, parhaillaan ollut viisi! Aikamoista.

 Onko sulla kuistiongelma ja ongelmakuisti?

 

 

Ps. Tässä vain pieniä tunnelmapaloja aikojen saatosta, pahimmat hetket ovat jääneet ikuistamatta!

Puntari: Mökkeilyä

Kolmen päivän miniloma mökillä takana. Paljon aurinkoa ja uintia, löhöilyä, lukemista, Radio Suomea, saunaa, kynttilöitä, juoksulenkkeilyä, sienestystä ja soutelua. Siivoamista viime kesänä tehdyn remontin jäljiltä. Puhtaat ikkunat ja vihdoinkin valkoiseksi jynssätty lankkulattia. Kaappien järjestelyä ja tavaroiden kartoitusta.
Kylässä ystäväperhe. Ihmettelyä, kuinka kahdeksanvuotiaasta ripakintusta on kasvanut kohta autokoulun aloittava nuori nainen. Eikä pikkuvelikään ole varsinaisesti enää kovin pieni. Aika kuluu hurjan nopeasti. Jokaisesta hetkestä olisi hyvä nauttia, edes semisti.

Halkomäki: Elämäni inventaario, osa I...

Nyt on kuulemma muotia palkata kotiin joku elämänhallintaihminen. Sellainen, jonka avulla sulle selviää mikä osa kotisi täyttämästä tilpehööristä on tarpeellista ja mikä ei. Eli sen personaltrainerin, ravitsemusneuvojan, sisustussuunnittelijan, parisuhdeterapeutin, viikkosiivoojan ja elämäntaidonvalmentajan lisäksi kannattaa myös hankkia tämä kaaosekspertti. On niin paljon helpompi hengittää kun ylimääräinen tavara on tiessään!

Varmaan jo reilu kuukausi sitten mä löysin sisältäni tällaisen tavaranatsin. Jokin mittari vain meni punaiselle ja sitten alkoi tapahtua! Rakastan järjestystä, vaikka en ole siinä kovin hyvä. Rakastan sitä, että löydän tarvitsemani tavarat niiden oikeilta paikoilta. Heti ja pönkimättä. Niin suksivoiteet, varvastossut, kattilat kuin kynttilätkin. Rakastan selkeyttä, viihtyisyyttä ja kodikasta tunnelmaa missä ikinä asunkin. Tai siis rakastaisin! Meillä asuva rakas pieni elämänvaikeuttaja avasi silmäni todellisuudelle. Siinä missä kaksi aikuista oli saanut sullottua kahden sinkkukämpän tavarat puolihuolimattomasti rintamamiestalon todella vähäisiin säilytystilaratkaisuihin, elämänvaikeuttaja kaivoi ne päivänvaloon. Kerta toisensa jälkeen. Ja aina vaan uudestaan. Sulloessani vanhoja työpaikan mikroautokisojen palkintopokaaleja varmaan sadatta kertaa makuuhuoneen liukuovikomeroiden kätköön minulla naksahti. Tarvitaanko me todella kaikki tämä???

Ja mitä sitten tapahtui? Olen käynyt huoneita läpi armottomalla kädellä. Useampaankin kertaan. Ensin keittiö. Sitten vaatehuone ja makuuhuoneen komerot. Työn alla olohuoneen senkki ja eteisen kaapit. Työhuone jo voiton puolella. Tavara liikkuu!!! Osa mökille käyttöön, osa kavereille, osa kirpparille ja kierrätykseen. Onneksi vain vähän mitään joutaa roskikseen! Henkisesti rankkaa puuhaa, mutta oikeasti, se keveyden tunne mikä valtaa mielen! Siistit ja avarat komerot, säilytyksessä vain oikeasti tarpeellinen ja käytettävä tavara, sekä rakkaimmat muistot. Puolitunteikkaista muistoista luopuminen on yllättävän tuskallista. Olisi niin kiva säilyttää kaikki alalkouluajan vihkot ja liput ja laput, mutta kuka niitä oikeasti joskus lukee? Ja mitä teen Kukkaistyttökesän kuivatuilla ruususeppeleillä joita on laatikollinen? Ihania pölypesiä, eikä niistä laatikossa ole kenellekään iloa. Mielessäni haikailin jo vinttiä, sellaista oikeaa vanhanaikaista ullakkoa. Sellaista, jonne voisi kantaa vihkot ja seppeleet laatikoissaan tulevien sukupolvien löydettäviksi ja ihasteltaviksi. Sinne isoisän olkihattujen viereen. Ei kenenkään tiellä koskaan.

Työ etenee hitaasti, koska elämänvaikeuttaja purkaa samaan aikaan toisaalla jotain jo siivottua komeroa. Eikä se seuraavana päivänä enää välttämättä näytä niin siivotulta, tai ainakaan siistiltä. Mutta tavarat vähenevät hitaasti ja varmasti. Tavoitteena ei ole mikään steriili ja asumaton asuntomessukoti, vaan koti jossa on vähemmän järjesteltävää ja mukavampi asua. Leluja täällä pyörii joka tapauksessa edelleen ympäri huushollia päivästä toiseen. Ja pussinsulkijoita, kaukosäätimiä, lahjanarua, hillopurkin kansia, tuttipullon korkkeja, käsivoideputeleita, pikkusukkia, kyniä, ruisleivän paloja, hiuslenkkejä, henkareita, latureita, kuvakirjoja ja paljon paaaaljon muuta tarpeellista. Tiedän kyllä perheitä, joissa lasten olemassaoloa ei voi päätellä muualta kuin lastenhuoneista. Leluja tai lasten vaatteita ei näy koskaan missään muissa tiloissa. Minusta se on jopa ankeaa. Silti rajansa kaikella. Eilen illalla raivasin lattialle vapaan reitin makuuhuoneesta vessaan. Pimeässä yöllä eksyin kuitenkin reitiltä ja jurskautin jalkapohjani puisen nuppipalapelin nuppiin. Hemmetin lelut!!! Aamulla heräsin siihen kun Brion puinen palikkalaatikko kolahti otsaani, ja heti sen perään sateli niitä palikoita. TATO! sanoi ääni sängyn vierestä pirteänä. Vähän ajan päästä elämänvaikeuttaja mönki viereen Skiidoon moottorikelkkakuvaston kanssa. TATO TATO!!! Ooooooo...ännännännännää...istui siinä kainalossa lukemassa hetken ja katosi taas. Kolmannella kerralla mukaan oli tarttunut muutama katselukirja sekä niitä puisia nuppipalapelin paloja. Se paloautokin, jonka päälle yöllä astuin. Aamupalan jälkeen petasin sängyn. Varmaan ensimmäistä kertaa viikkoon. Peiton alta löytyi kolme legopalikkaa, kaksi puupalikkaa, neljä kirjaa, yksi pikkuauto, näytepussi jalkavoidetta, Tiinan vanha selluliittivoideputilo, pussillinen urheilujuomajautetta, kuiva leivänpala, puiset helmet sekä määrittelemätön polkupyöränkorjaustyökalu. Miähen tyynyn alle oli piilotettu cd -levy, joka sisälsi vasemman polveni magneetikuvat Pihlajalinnan lääkäriasemalta.
Mitä tästä opin? Pitäisi ehkä petailla sänkyä useammin. Tai sitten sitä tavaraa on vieläkin liikaa?

Puntari: Kaivaukset kassissa

Yhtenä päivänä kun olin lähdössä ihmisten ilmoille ja tarvitsin kassiani, havahduin siihen, että kassissa on aika paljon kaikkea tavaraa. Ja juuri sellaista tavaraa, jota kaupunkireissulla ei välttämättä tarvitse mukana ja ilman sitä esim. rahapussin löytäminen laukusta olis huomattavasti helpompaa. On jokseenkin noloa jossain kahvilan kassalla latoa ensin kolmet varapikkari (siis lasten) tiskille ennen kuin löytää kukkaronsa.

Tyhjensin sitten kassini sisällön keittiön lattialle ja aloin suorittaa tieteellistä tutkimusta, joka paikoitellen lähenteli arkeologisia kaivauksia. Ja tältä kassin sisältö sitten näytti (eiks naistenlehdissä julkkisten ole aina tapana esitellä mitä mukanaan kantavat?)



Kassista löytyi mm. kampa, viisi mustekynää, kolme tyhjää xylitol Dents -pakkausta, kimallevyö, neljät pikkuhousut, varapöksyt, pinkki kaulakoru, Mansikka Marja -nukke, nenäliinoja, terveysside, Vauva-lehti, kaksi askia Aitoon Kirkastusjuhlat -tulitikkuja, Muumi-hedelmäsekoitusrasioita, lusikka, purkkapaketin kuori johon oli tällätty muutama syöty purkka, voidemainosläpyskä, hiuslenkkejä, Isälle-esite neuvolasta, Äidille-esite neuvolasta, purkki hiertymiä ehkäisevää rasvaa, pötkö glukoosipastilleja, huulipuna, täydellinen puuvärikynäsetti ja rasia kurkkua desinfioivia pastilleja. Ai niin, ja se rahapussi.



Aika ronskilla kädellä suoritin puhdistuksen veskaan ja mäelle lensivät kaikki roskat ja esitteet. Pyöräilyhiertymärasvapurkki pääsi paikalleen vessan kaappiin ja glukoosipastillit keittiöön.

Kaikki äidit tietävät sen, että käsilaukussa kannattaa pitää jonkinlaista selviytymispakkausta mukanaan. Esim. värikynät ja Mansikka Marja jäivät kassiin asumaan, sillä niiden avulla saa taiottua tylsistyneelle lapselle kummasti tekemistä esim. kesken lounaan ravintelissa tai automatkalla. Varapikkaritkin on must juttu, eikä joidenkin pieneen tilaan menevien legginsien kuskaaminen kassissa ole huono ajatus. Ei vara venettä kaada.
Reissuun lähtiessä pakkaan kassiin aina myös (vihreän Tupperware)pullollisen vettä ja jotain pientä evästä. Esim. Riitan Herkun mustikkasopat toimivat kätevänä matkaeväänä muksuille.
Omista hlökohtaisista tarvikkeista kannan mukana aina puhelinta, rahapussia ja kurkkupastilleja.
Nyt oon ihan intona, kun löysin yhden toisen käsilaukkuni uumenista pitkään kadoksissa olleen Marimekon pikkupussukan, jossa on huulirasvaa, huulipunaa, pinnejä ja pompuloita. Sen aion nyt sujauttaa myös tuohon luottoveskaani (Espritin ruskea suurehko laukku), eihän sitä koskaan tiedä, milloin tarvii kaunistautua niinku tien päällä ja tosi nopeesti.
Jos esim. vaikka Peltsi sattuu käveleen vastaan Jumbon intersportissa tai jotain.

ps. lukuisista käsilaukusta löytyvistä Vauva-aiheisista elementeistä huolimatta en ole kasvattamassa vatsaani. Asialla olivat nuo isot rakkauden hedelmät, jotka neuvolakäynnin yhteydessä tyhjensivät odotushuoneen esitehyllyn kassiini.

Halkomäki : Huoleton on munaton tyttö

Viime kesänä tapahtui pienimuotoinen katastrofin poikanen. Siivosin apinan raivolla keittiötä lattiasta kattoon ja säästin viimeiseksi kohteeksi leivinuunin päällä olevan hyllyn. Hyllyllä on purkeissa kuivatuja sieniä, chilejä ja kaikkea muuta tarpeellista. Siellä OLI myös keltainen pieni kana. Sellainen söpö pääsiäiskana jossa on valkoisia pilkkuja ja joka on oikeasti myös säilytysrasia. Purkkeja siirrellessäni tönäisin hyllyä jotenkin puolihuolimattomasti ja kana parka retkahti kolisten hyllyltä alas, päätyen lukuisiksi pieniksi kappaleiksi keittiön lattialle. Mutta ei siinä vielä kaikki! Pienen kanaemon sisuksista kierähti lattialle valtava määrä pieniä munia. Suklaamunia. Niitä niin kutsuttuja ruohomunia, joita en oikeastaan ole koskaan ymmärtänyt: ensin tuherrat ja väkerrät hirveällä vaivalla kädet hikisinä sen folion kimpussa ja sitten saat vaivan palkaksi olemattoman kokoisen suklaapalan. Mutta silti, mikä riemu löytää keittiöstä todellisia yllätysmunia!!! Tavallaan. Samalla hetkellä nimittäin myös hokasin, että olin tosiaan hankkinut munat virpojia varten ja laittanut ne pöydälle kanarasian sisään odottamaan h-hetkeä. Ja unohtanut ne sinne. Sitten vaan kana hyllylle kun pääsiäinen oli ohi. Hukkaan meni hyvät munat! Kerrankin olin muistanut hankkia virpomisjuttuja, oikein munia, ja sitten käy näin kurjasti! Ei niistä ollut enää mitään iloa heinäkuussa...etenkään sellaisina harmaapintaisina ja helteet hikoilleina.

Viime viikolla visiteerasin kotikuntani Pälkäneen ostostaivaassa, eli Löytötexissä, kodintarvikehankinnoiden merkeissä. Kun Tiina siinä sitten kesken ostosten sattui soittamaan ja muistuttamaan, että virpomishässäkät on tulossa, oli minulla jo ostoskorissa pussillinen semikokoisia pääsiäismunia valmiina. Pitihän sitä äidin varmistaa, etteivät lapset tee turhaa virpomisreissua Hanna-tädin oven taakse...  Kotona jemmasin munat tyytyväisenä komeroon. Pitkin viikkoa olen niitä sieltä syönyt, maistellut eri värejä ja vertaillut makeusasteita. Oikein hyviä ovat kaikki! Tänään napsin huojentuneena viimeiset munat kahvin keralla ja ja huokaisin helpotuksesta: Tänä vuonna ei tule munakatastrofia, yhtäkään munaa ei mene hukkaan! Virpojat saavat kaupan tarjouslakuja, eikä minua harmita yhtään vaikka niitä löytyisi vielä elokuussa keittiön komeron perältä!

Puntari: Voihan Pertti Keinonen!

Toissa yönä Ruotsi sai uuden pienen prinsessan. Onnea vaan sinne toiselle puolelle jokea!
Sillä aikaa kun Victoria ponnisteli prinsessaansa maailmaan, minä pidin vatia vanhimman tyttäreni pään edessä. Jeps. Kevyttä oksentelua kesti pari tuntia, kunnes uupunut neitokainen nukahti viereeni lastenhuoneen lattialle levittämälleni patjalle. Nyt ollaan taas ihan iskussa.

Aamulla oli pää valvomisen vuoksi sen verran jäässä, että päätin lähteä hiihtämään. Maasto oli verhoutunut tiukkaan sumuun ja ladut edellisen iltapäivän pyryn jäljiltä lähes ummessa. Vauhti ei huimannut päätä ja mietin, että ihan kohta käännyn takaisin. En kuitenkaan kääntynyt ja järvellä tulikin vastaan jonkun hiihtojäljet, joissa suksi luisti jo ihan mukavasti. Niinpä päätin heittää kympin lenkin rauhallisella tahdilla raittiista ilmasta (ja yksinäisyydestä) nautiskellen.
Kun olin päässyt lenkin puoliväliin, puhelin soi taskussa. "Pitikö meille tänään tulla sen kunnan päivähoitoihmisen?" kysyy miehen rauhallinen ääni. "Kun tohon pihaan tuli justiinsa joku auto".

Kyllähän meille piti. Ja tulikin. Juuri silloin kun oli sovittu. Ja minä ladulla keskellä ei mitään. Voi pertti keinonen sentään!

Vilkaisin kelloa. Olin käyttänyt siihen mennessä ladulla aikaa 45 minuuttia. Lupasin olla puolessa tunnissa kotona. Paiskasin puhelimen takaisin taskuun  ja lähdin lykkimään kuin Hämäläisen Marja-Liisa Sarajevossa konsanaan. Oma latuni luisti sentään paluumatkalla vähän paremmin kuin mennessä, mutta kyllä siinä kone meinasi silti väkisin piiputtaa, kun suksi upposi latu-uraan ja sauva painui pehmeään lumeen. Verenmaku suussa saavuin kotipellolle ja totesin päässeeni tavoitteeseeni: aikaa oli kulunut 30 minuuttia siitä, kun käännyin takaisin.
Arvatkaa nolottiko tällainen unohtaminen? Ehkä hitusen...
Onneksi ihminen, jonka kanssa minulla oli treffit, paljastui intohimoiseksi hiihtäjäksi ja Lapin-reissaajaksi. Koin tulleeni armahdetuksi, tai ainakin ymmärretyksi. Keskustelimmekin tapaamisen ajan melkein enemmän Ylläksen hiihtoladuista, kuin lasten päivähoidosta :)

Illalla mentiin vielä meidän kuoron kanssa Kangasalan kirkkoon yhteisvastuukeräyksen tiimoilta järjestettyyn konserttiin. Ja kyllä olin kuulkaas järkyttynyt!
Luulin ihan tohkeissani, että kyllä nyt isolla kirkonkylällä on kirkko täynnä, kun tällainen kuorospektaakkeli sinne järjestetään.
Siellä oli jotain 20 ihmistä. Ja niistäkin puolet kuhmalahtelaisia.
Suoraan sanottuna olin hämmästynyt ja pettynyt. Me oltiin treenattu takapuoli hikeä valuen biisejä (ja kaikki muutkin esiintyneet kuorot olivat) ja sitten kävi niin, että esiintyjiä oli enemmän kuin yleisöä. Olihan siinä ihan kiva sitten lauleskella toisille kuoroille.
Nyt täytyy vaan toivoa, että kun tämä kuorokiertue saapuu Kuhmalahdelle (11.4.), niin meidän kotikulmilla on niin fiksua porukkaa, että kirkkoon saapuu suuryleisö kuulolle!

Jotenkin meillä kotona huomaa, että äiti on ollut viikon ajan melko kiireinen (ja iskä rakennellut pyörää tallissa)...Joten tiedossa on viikkosiivousta pidemmän kaavan mukaan. Mihinkään emme voi sitä edes paeta, sillä Polo keittää heti, kun se laitetaan käyntiin ja mies on toisella autolla töissä. Motissa ollaan, mutta mitäpä siitä. Perjantai mopin ja imurin seurana ei ole ollenkaan paha. Eihän!?

                              Kivaa viikonloppua kaikille!

Puhdas koti, parempi mieli. Vai miten se nyt menikään...

Puntari: Siivousmusaa

Eilen siivoilin kodinhoitohuonetta ja kuuntelin youtubesta musaa. Ihan sekalaisia biisejä vaan, lähinnä kylläkin naisten esittämänä. Chisua, Jenni Vartiaista, PMMP:tä. Oli siellä joukossa tietty Petri Nygårdkin vähän testosteroinitasoa nostamassa (Lapset oli sen verran kaukana, että pystyi kuuntelemaan. Muutenhan ne laulaa kohta kaiken perässä. Kuten Saima yksi päivä keittiössä hoilotti: hei kohtalo, oon iso tyttö jo... Putosin ihan totaalisesti!)

Sitten sattui silmiin Laura Närhen laulamana Tehosekottimen biisi Hetken tie on kevyt. Se on tulossa Aku Louhimiehen Vuosaari-elokuvaan, musavideosta päätelleen. Sen verran oon pudonnut tästä nykymaailman kelkasta, ettei ole hajuakaan, mitä kotimaisia leffoja valkokankaalla vuoden mittaa pyörii. Paitsi tietysti sen tiedän, että Herra Heinämäki siellä menee, koska Heinis on lastenohjelmista meidän perheen nr. 1.

Tykkään tästä ja monesta muustakin Tehis-biisistä todella paljon, eikä tämä Laurankaan versio pöllömpi ole. Tuo vähän erilaista näkökulmaa Tehiksen musiikkiin. Mitäs itse olette mieltä?

Puntari: Tervetuloa kylään

Meillä on vietetty viikonloppua sairastupameiningillä. Sekä aikuiset että lapset. Mairella on tällä hetkellä kuume-ennätys perjantailta, 40,9 astetta näytti korvamittari. Kummallista, että tehot ei tunnu lapsilla laskevan, vaikka aikuisen moinen kuume veisi tiukasti hourailemaan sängyn pohjalle.
Koska meille ei nyt voi tulla oikeasti kylään, niin tervetuloa tällaiselle virtuaaliselle kierrokselle meidän talon keskikerrokseen, mihin suurin osa asumisesta sijoittuu (kellarikerroksessa on pesutilat+takkahuone ja vintissä vierashuone, jumppasali ja ns. kesähuoneet).

Kodinhoitohuone/eteinen

wc kodinhoitohuoneessa

lasten naulakkotilat kodinhoitohuoneen
ja keittiön välissä

keittiö



pirtti, eli työ- ja leikkihuone



lastenhuone, Maikun pääty

lastenhuone, Saikun pääty

näkymä "víeraseteisestä" ruokasaliin ja olkkariin

näkymä "vieraseteisestä" tyttöjen huoneeseen ja pirttiin

aikuisten lemmenpesä

wc aikuisten lemmenpesän yhteydessä

olohuone

näkymä ruokasalista olohuoneeseen

ruokasali

näkymä ruokasalin ovelta keittiöön

Kiitos kun kävitte ja tervetuloa uudelleen!

Suurinta iloa sairastelun keskelle tuo se, että sain eilen siivottua kotimme ensimmäistä kertaa reiluun kuukauteen. Meidän siivousvälineet säilytetään komerossa rappusten alla, joka avataan ja suljetaan isolla vanhalla avaimella. Avain oli lasten toimesta hukassa ja sitä etsittiin kissojen ja koirien kanssa. Hanna toi sitten torstaina oman imurinsa lainaan ja tietysti tunti sen jälkeen kun Hanna oli lähtenyt, avain löytyi tyttöjen käsilaukusta.
Eipä oo siivoaminen tuntunut koskaan niin kivalta kuin eilen! Ja kyllä paikkojen siistiminen aikaa ottikin, aloitin ennen kymmentä aamulla ja lopettelin viideltä illalla. Olis pitänyt laittaa Garmini ranteeseen ja sykevyö päälle, niin olisi saanut tallennettua dataa siitä rehkimisestä. Veikkaan, että kaloreita kului.

Tänään ollaankin sitten leppoisammalla mielellä. Vähän savustettua lohta ja uuniperunoita tiedossa illalla, ja toivottavasti myös sauna lämpiää.

Puntari: Hemmottelua

Viikonloppu lähestyy hyvää vauhtia. Siivousurakan lisäksi pidettiin tänään pienimuotoiset leivontatalkoot.
Muksut leipoivat viinimarjamuffinseja viemisiksi mummulaan. Menevät sinne tänään yökylään, eli meillä aikuisilla on ihan kahdenkeskinen ilta. Jes!

Sain eilen kuoroharjoituksista tultuani kävellä valmiiseen pöytään ja nauttia pitsaa ja lasillisen punaviiniä. Tänään ajattelin puolestani minä hemmotella mökkityömaalla uurastanutta ja tällä viikolla sairastelluttakin miestä.
Ja mistä mies tykkää? No piirakasta tietysti!
Leivoin Hellapoliisin ohjeella syksyisen puolukkakakun, jonka täyte maistui ainakin aivan törkeän hyvältä.
Pääruuaksi täytyy kehitellä myös jotain spesiaalia mutta helppoa. Suppilovahverokeitto ei olis paha vaihtoehto.

Viikonlopun kruunaa se, että huomenna pääsen pitkästä aikaa (edellisen kerran heinäkuussa) Tampereelle. Seuraksi tulee Hanna (pojat menevät maastopyöräilemään jonnekin Tampereen metsiin), ja suunnitelmissa on siemailla ainakin lattea sivistyneesti jossain kahvilassa.
Hankintalistalla on myös gorelenkkarit, jotka tekisivät lenkkeilyn näillä keleillä varmasti vähän miellyttävämmäksi. Saas katsoa, mitä muuta Tampere tarjoaa. Budjetti on sen verran rajallinen, että yleiseksi sielun ja mielen virkistämiseksi taitaa reissu painottua.

Halkomäki : Aurinkoa risukasassa

Siis missä maailmassa miehet oikein elää???????????

Tästä aihepiiristä meinasin maanantaina kirjoitella. Nousin aamulla ylös, kävelin suoraan koneelle ja kirjoitin yllä olevan lauseen. Sitten kuitenkin totesin, että meidän plokilla on sentään muutama oikein mukavan oloinen mies lukijana, että antaa olla.

Jurppi. Piti keksiä jotain muuta.

Totesin, että just nyt ruokaympyrässä on aamiaisen kohdalla puoli levyä Maraboun Daim -suklaata. Hyvää ja ravitsevaa. Ihanaa olla aikuinen, hih hih! Kyllä se maistuikin mainiolta!!! Euforisessa suklaahiprakassa päätin kohentaa oloani vielä pienen metsäkävelyn verran. Kotiin tulinkin sitten tunnin kuluttua jo melkein ihan uutena naisena ja ämpärissä litran verran kanttarelleja. Pitäköön miehet maailmansa!

 

Mikä parasta, juuri tällaiset päivät kannattaa käyttää siivoukseen: adrenaliini on jo valmiiksi koholla, samoin pulssi, ja korvista nouseva höyry sen kun tehostaa toimintaa. Koska meikäläisellä on riehuminen nyt jokseenkin rajoitettua, päätin purkaa tarmoni työhuoneeseen, joka aina vaan tuntui pursuavan kaikenlaista ylimääräistä. Aloitin pöydän tyhjentämisellä, jatkoin vitriinikaapista. Paljon turhaan arkistoitua sälää lensi paperinkeräykseen, kierrätettäväksi ja roskiin. Samalla fiilikset lähti nousuun ja olo keveni kummasti. Iltapäivästä olin jo niin lepsulla tuulella, että päätin tehdä ruuaksi sen mun kanssa samassa taloudessa asuvan miehen lempparia: tortillalasagnea. Mies oli kovin ilahtunut ruuasta, mutta myös siistiytyneestä työhuoneesta. Saatiin sitä uusi viikko taas käyntiin ja vielä ihan puheväleissä!







Tänään olen ihmetellyt onnessani ihmeen kaunista ilmaa joka puski itsensä harmaiden pilvien läpi, nyppinyt puutarhasta lakastuneita kukkia, istuttanut kaksi villiviiniä vielä keskeneräisen pergolan pylväiden juurelle.
Taivas alkaa pikku hiljaa muuttaa väriään syksyn syvään siniseen päin. Sitä vasten kohta keltaiset koivunlehdet näyttävät sitten upeilta. Omenapuut ja luumupuut notkuvat hedelmiä, kasvimaa vihanneksia. Sen kunniaksi sekalaisen seurakunnan kasvisgratiini meni äsken uuniin. Omenapiiras siintelee haaveissa. Ja kauraomenapaistos. Ja kaneliomenahillo! Olisi ihana kokkailla vaikka mitä, mutta kuka sen kaiken syö? Minäkin olen vain ihminen. Vaikkakin poikkeuksellisen hyvällä ruokahalulla varustettu. 



Ja kyllä mä muuten edelleenkin ihmettelen, että missä maailmassa noi miehet oikein elää..

Kotipihassa jo keltaisia lehtiä. Kesä, hei hei...

Kotiportin ohi vilistää aamulla koululaisia.

Humalasalko kurottaa taivaaseen.

Äidin runkoruusu on meillä hoidossa. Se jaksaa kukkia pakkasiin asti!

Koriportailla villiviini rehottaa.

Kuistin "sisustusasetelma". Seuraavassa Avotakassa on varmaan samanlainen. Lyhdyt pääsevät joskus pergolaan, toivon.

Tänä kesänä ymmärsin olla lannoittamatta pelargoneja liikaa. Nyt ne eivät peitä ikkunoita puoliväliin asti vaan kasvavat maltillisesti. Kaikkea sitä oppii.

Villiviini on ainakin 60 vuotta vanha.

Joriinien kulta-aika on käsillä.

Liljatkin kukkivat kuin viimeistä päivää!

 Laitan sittenkin tähän loppuun vielä tuon lasagneohjeen. Se on pitkälti itse kehitelty T:n makumieltymysten mukaan. Varioida voi miten paljon vaan ja mitä nyt jääkaapista sattuu kulloinkin löytymään, aina on hyvää!

Tortillalasagne

1 pss tortillalättyjä
400-500g jauhelihaa (tai broitsua, tonnikalaa, kasviksia...)
1 paprika
1 iso sipuli
pari valkosipulinkynttä
1 prk Valion kolmen juuston kermaa
1 prk tomaattimurskaa (yrtit, chili tms.)
n. puolisen pussia burritomaustetta (tai taco, fajitas...)
tacokastiketta
juustoraastetta
jalopenoja, maissia tms.

- Ruskista lihat, lisää sipulit, kuullota hetki ja mausta.
- Lisää pieneksi kuutioitu paprika (+ maissit ja jalopenot tms.), kääntele hetki, lisää tomaattimurska ja kerma. - Anna hautua hetki miedolla lämmöllä sopivan sakeaksi.
- Laita pyöreän vuoan (n. 3l) pohjalle kastiketta, juustoraastetta ja lätty. Jatka tätä niin kauan kun aineksia riittää. Päällimmäiseksi tulee kastikekerros ja juustoraastetta.
- Paista 225c puolisen tuntia, kunnes juusto ruskistuu. Kakku saattaa kohota komeaksi uunissa, mutta laskee inhimillisiin mittoihin kunhan jäähtyy! Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua! Kannattaa tehdä mieluummin reilun kokoiseen vuokaan kuin liian kinttanaan. Kiehuu yli!