Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

lauantai 24. syyskuuta 2016

Halkomäki: Satokausisoppaa viikoksi!


Otetaan yksi kesäkurpitsa ja keitetään siitä soppa. Tai kaksi.

Tiinan puutarhan kätköistä löytyi muutama kohtalaisen muhkea kurpitsanköriläs. Isommasta sai soppaa parissa satsissa perheelle melkein viikon tarpeiksi. Toinen kurpitsa pötköttelee vielä tuolla meidän kuistin viileydessä ja odottaa pääsyään kakkuun ja pariin piirakkaan.

Elämäni ensimmäisen kesäkurpitsakeiton söin aikanaan Kuhmalahdella Method Putkisto syvävenyttelykurssin lounastauolla. Ai nam! Se oli rakkautta ensi silmäyksellä! Reseptiä en kysellyt, mutta oma piti tietenkin kehitellä kyseisen makuelämyksen pohjalta. Tässä se myös sulle! Vaihtelua keittoon voit tehdä vaihtamalla sulatejuuston kookosmaitoon, tällöin mukaan hengaamaan sopivat myös tuore inkivääri ja valkosipuli. Bataatista kurpitsan kaverina tulee täyteläisempi ja makeampi keitto, perunasta kevyempi makuelämys. Ja toki myös vihreä kesäkurpitsa käy tähän keittoon, mutta keltaisesta tulee vaan niin ihanan aurinkoinen väri!


KESÄKURPITSAKEITTO

n. 2,5kg keltaista kesäkurpitsaa siemenet poistettuna
1kpl  reilun kokoinen bataatti tai perunoita
2 sipulia
loraus öljyä
2 kpl kasvisliemikuutiota
1-2 pkt Koskenlaskija voimakas -sulatejuustoa
suolaa
timjamia
vettä


1. Kuumenna öljy ison kattilan pohjalla, lisää pilkottuna sipuli ja bataatit, kääntele niitä hetki ja lisää kesäkurpitsanpalat sekaan
2. Lisää vettä sen verran että ainekset juuri peittyvät, ja kun vesi kiehuu niin lisää liemikuutiot ja timjami


3. Keitä kasvikset pehmeällä lämmöllä kypsiksi ja lisää suola


4. Ota levy pois päältä ja lisää Koskenlaskija ohuehkoina siivuina sekaan, sekoita kunnes liukenevat keittoon.
5. Soseuta keitto sauvasekoittimella ja jätä se tekeytymään hetkeksi ennen tarjoilua tai mielellään anna maustua jääkaapissa yön yli. Uudelleen lämmittäminen varovasti ettei keitto enää kiehu!


Keiton kanssa maistuvat raejuusto, kurpitsansiemenet sekä leipä. Kuvassa kyytipoikana irakilaista kobbus-leipää jota opettelin leipomaan yhdessä ystäväni Wafan kanssa. Jospa siitäkin saisin myöhemmin reseptin sekä leivontaohjeen tänne plokiin!

Keitto perunalla tehtynä on vaaleampi...
...kuin bataatilla tehty keltainen versio!

maanantai 19. syyskuuta 2016

Halkomäki: Aavistus asui sikarilaatikossa!

Olen varmaan joskus kirjoitellut ohimennen muutaman sanan meidän suvun merkkinaisista, edesmenneistä sellaisista. Niin kuin legendaarisesta Helena-mummustamme, sekä hänen äidistään superselviytyjä-Hilmasta. Äitini puolen suvun naisten ketju katkeaa minun sukutietämyksessäni Hilman äitiin Nooraan, joka oli siis Tiinan ja minun isoisomummu ja keskikokoisen maatalon emäntä. Sellainen ahkera, osaava ja tomera, niin kuin nuo naiset nyt siihen aikaan ilmeisesti hyvin pitkälti olivat.

Hilmasta on ehkä kehkeytynyt meidän perheen parissa jo sellainen hiukan myyttinen hahmo. Hän eli käsittämättömän vaiherikkaan ja rankan elämän, mutta pystyi aina vaan säilyttävän elämänilonsa ja valoisan luonteensa koko elämänsä halki. Niin äiti on kertonut. Hilma kuoli vain hiukan ennen kuin minä synnyin. Hän oli arjen taitojen moniosaaja, lasten ja heikompiosaisten puolustaja ja ilmeinen lahjakkuus kaikissa kädentaidoissa. Hämäläisen maalaistalon tyttärestä tuli ensin karjakko, sitten myös pitokokki ja kankuri. Kauppiaan vaimona hän ehti olla vain vähän aikaa, kunnes tuli vapaussota ja vei häneltä miehen. Samana vuonna kulkutaudit veivät heidän kaksi pientä lastaan, Taiston ja Helenen. Hilma sairastui itsekin lavantautiin ja meinasi kuolla.

Vähän myöhemmin hän tapasi Kallen, ja lesken elämä vaihtui suuren kartanon ja menestyvän sahayrityksen emännöintiin. Syntyi kaksi tyttöä, Helena ja Terttu. Aikakaudelle tyypillisten pankkikeinottelujen vuoksi kartano, ja moni muukin suuri tila tällä seudulla, joutui vaikeuksiin. Koko Haapamäen kartano tiluksineen pakkohuutokaupattiin. Hilma perheineen muutti takaisin synnyinkotiinsa mukanaan vain ne tavarat, jotka oli itse kartanoon aikoinaan vienyt. Ja yksi salaa mukaan pakattu ryijy, jonka hän oli kartanossa ollessaan kutonut miehelleen syntymäpäivälahjaksi. Muutaman vuoden kuluttua Kalle kuoli aivokasvaimeen. Hilma jäi yksin kahden lapsen kanssa. Entinen kartanon emäntä elätti lapsensa kovalla työnteolla ja myymällä tekemiään käsitöitä, leivonnaisia sekä perunahimmeleitä joulun alla Helsingin Naistenmessuilla. Hän kuitenkin selvisi ja lapset lähtivät aikanaan maailmalle.
Vanhoilla päivillään Hilma muutti asumaan äitini lapsuudenkotiin ja huolehti äidistäni sillä aikaa, kun leskeksi jäänyt Helena-mummu opiskeli Helsingissä.


On siinä elämäntarinaa kerrakseen. Ja jotenkin ihanaa on se, että se tarina jatkuu täällä maan päällä edelleen, vaikka Hilma itse poistui areenalta jo 40 vuotta sitten. Upeat ryijyt, käsipyyhkeet, kylpypyyhkeet, pöytäliinat, rekipeitot, lakanat, esiliinat ja kansallispuvut jatkavat elämäänsä meidän kanssamme. Keittokirjat, reseptivihkoset, astiastot, patalaput ja leipälapiot, kuparipannut, kahvimyllyt ja kakkuvuoat muistuttavat Hilman kuuluisasta keittotaidosta. Lakanat viikataan edelleenkin samalla kaavalla kuin Hilma teki, ja onhan se varma että minäkin silitän AINA esiliinat ja keittiöpyyhkeet, ja taittelen tyynyliinat silityksen jälkeen kolmijaolla kaappiin. Niin tekee äitikin, ja niin teki Helena-mummukin, koska Hilma oli opettanut.


Vaikka en ole Hilmaa koskaan saanut tavata, tuntuu kuin hän olisi minulle hyvinkin tuttu ihminen. Meillä on samoja kädentaitoja ja kiinnostuksen kohteita, sama myyjäishulluus joulun alla ja intohimo laittaa juhlia. Rakkaus lehmiin ja maaseutuun, rakkaus metsään ja luontoon. Olen jopa käynyt samaa koulua, Lahden kansanopistoa, kuin Hilmakin.
Äiti on kertonut vuosien saatossa paljon tarinoita Hilmasta. Kun tietää sukunsa historian on helpompi ymmärtää nykypäivää. Itseäänkin. Tietää sukunsa rakkaudet ja rasitteet. Tietää mitä vaalia ja mitä karistaa kannoiltaan.



Aikanaan monen mutkan kautta löysin itseni Marttojen järjestämältä ruokakurssilta ja marttailusta tuli minulle tosi tärkeä ja rakas harrastus. Elämäntapa. Siinä samassa paketissa kiteytyy monta minulle tärkeää asiaa leipomisen, käsitöiden ja ruoanlaiton ohella. Monesti olen ihmetellyt, ettei Hilma koskaan ollut mennyt mukaan marttatoimintaan, sillä hän jos kuka oli taidoiltaan ja maailmankatsomukseltaan todellinen Martta. Minkäänlaista todistetta Marttayhdistyksen jäsenyydestä ei koskaan löytynyt. Mutta silti...asia jäi kaivelemaan. No, ajattelin lopulta ettei tällä seudulla varmaan ollut vielä silloin 1900-luvun alkupuolella Marttayhdistyksiä.
Viime kevättalvella siivoilin kirjahyllyäni ja jäin selailemaan Kansan emännän keittokirjaa. Se on Hilman perintöä, ja kas, Marttaliiton julkaisema! Ajattelin että Hilma on sen varmaan vaan hankkinut jostakin itselleen, ei sen kummempaa. Kunnes sitten eräänä päivänä tein löydön, joka muutti aavistukseni todeksi.


Äiti oli siivoillut kotona kaappeja, joissa säilytettiin Helena-mummun perintötavaroita. Siellä kaiken keskellä oli muutama vanha sikarilaatikko. Entisaikaanhan mitään ei heitetty pois, ja nuokin laatikot vastasivat käyttöarvoltaan varmaan nykyisiä Orthexin varastolaatikoita. Toisen laatikon sisäkanteen oli tehty lyijykynällä laskutoimituksia ja reunassa luki Pohjakassa 450,- . Hilman myyjäisreissujen kassalaatikko siis! Isän kanssa käytiin laatikoiden sälää läpi. Siellä oli Hilma-mummun elämä pienoiskoossa; nappeja, hakaneuloja, neppareita, onkikoukkuja tulitikkuaskeissa, kohoja, nuppineuloja, avaimia, käsityötarvikkeita, lankarullia ja vaikka mitä. Ja rasian pohjalla pahvinen, vihertävä pyöreä läpyskä.

                                    Marttamerkki.

Tuijotin merkkiä ällistyneenä. Ei voi olla totta! Todiste! Se on sittenkin totta! Hilma oli sittenkin Martta! Minun isomummuni, jo kauan ennen äitiäni ja minua ja Tiinaa! Se hetki sinetöi aavistuksen todeksi ja avasi yhden oman pienen polkunsa sukumme naisten historiaan. Tuo pieni neulanreikäinen merkki ja keittokirja ovat ainoana todisteena meidän kaikkien kolmen sukupolven naisten yhteisestä harrastuksesta. Oli se riemukas hetki! Vähän kuin olisi Rubiikinkuution ratkaissut. Tiedättehän!



Neljä sukupolvea tikapuilla! Alimpana isoisomummumme Hilma Eleonoora Uusitalo, jota Nooraksi kutsuttiin. Hänen yläpuolellaan isomummumme Hilma Sulima Vehoniemi (Ent. Sivula), hänen yläpuolellaan mummumme Helena Kyllikki Veikkala vierellään Äitimme Leena. On siinä emäntiä kerrakseen!


Puntari: Yllättäviä kysymyksiä

"Jos sä saisit olla lintu, niin mikä lintu olisit?"
Tällaisen yllättävän kysymyksen esitti yksi oppilas viime viikolla, kun körötteltiin bussilla kohti uimahallia.
Kysymys esitettiin täysin vakavissaan, joten uppouduin hetkeksi miettimään. Niin, mikä sadoista taivaankantta maalaavista siivekkäistä olisin?

Lopulta ratkaisu ja vastaus oli ilmiselvä.

Ei mitään mahtipontista ja suurta. Ei.

Olisin tietysti punatulkku.

Meissä on paljon samaa: Pieni koko ja pyöreät muodot. Tykätään lymytä metsän siimeksessä. Toisaalta jos joku tuo ruokaa tarjolle, olemme heti paikalla. Olemme porukassa ehkä enemmän sellaisia sovittelijoita kuin räyhähenkiä. Punatulkku on myös joululintu, minä jouluihminen.
Kyllä, ehdottomasti olisin punatulkku!

Entäs sinä? Ootko miettinyt?

maanantai 12. syyskuuta 2016

Puntari: Reseptejä ja runoja

Jihuu, täällä juhlii yksi tyyppi, joka kahden sairaslomaviikon jälkeen pääsi tänään töihin! Olipa mukavaa saada taas tavallinen arki käyntiin, vaikka kai se myöntää täytyy, ettei ihan helpolta fyysisesti vielä tuntunutkaan. Mutta kivasti meni päivä ja saatiin viime viikon yrittäjänpäiväksi (5.9.) suunnittelemani yrittäjyysprojektikin käyntiin. Tällä hetkellä luokassa perustetaan mm. mekkokauppaa ja suunnitellaan maailman edullisinta autoa, taitaa yksi ufotehdaskin olla suunnitteilla. Jännityksellä odotan, mitä tuleman pitää.


Sairaslomalla tuli leivottua enemmän kuin pariin vuoteen yhteensä. Muutenkin hääräsin keittiössä, sillä ei sitä Netflixiäkään jaksa koko aikaa tuijottaa.
Ajattelin listata tähän kolme syksyistä suosikkiherkkua, jotta reseptit pysyvät tallessa, ja ehkä joku muukin kokee tällä hetkellä ylitarjontaa syyssadon suhteen ja miettii, mihin marjat, omenat ja juurekset käyttäisi.


Tämä taivaallinen omenahyve löytyy Luopioisten yläasteen oppilaiden tekemästä Maagisia makuja -keittokirjasta. Resepti on rasvamäärän puolesta todellista suonet tukkoon -kamaa, mutta eihän tätä joka päivä tarvitse syödä...

Omenahyve

6 omenaa
sokeria
kanelia
200 g voita
2 dl sokeria
4 dl kaurahiutaleita

Kuori ja viipaloi omenat. Asettele viipaleet voidellun uunivuokan pohjalle ja ripottele pinnalle kanelia ja sokeria.
Sulata voi, sekoita voin joukkoon sokeri ja kaurahiutaleet. Levitä muruseos omenoiden päälle. Kypsennä 200 asteessa 30 minuuttia. Tarjoile vanilijajätskin kanssa.


Sitten toinen syysklassikko, eli porkkanatuorejuustopiirakka. Tämä Dansukkerin sivuilta kopsattu ja vähän muuteltu resepti on niin helppo, että tekeminen onnistuu perheen juniorileipureiltakin.

Porkkanatuorejuustokakku

2 ½ dl sokeria
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
½ tl suolaa
¾ tl kanelia
4 dl (n. 240 g) porkkanaa hienoksi raastettuna 
1 dl öljyä
2 kananmunaa

Kuorrutus
200 g maustamatonta tuorejuustoa
¾ dl tomusokeria
¼ tl vaniljasokeria


Pane uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Vuoraa leivinpaperilla 20 x 30 cm kokoinen uunivuoka. Sekoita kuivat aineet kulhossa. Sekoita porkkanaraaste ja öljy joukkoon. Vatkaa kananmunat yksitellen sähkövatkaimella taikinaseokseen. Jatka vatkaamista keskinopeudella pari minuuttia. Kaada taikina vuokaan ja paista noin 40 minuuttia. Jäähdytä.

Vatkaa kuorrutuksen aineet keskenään ja sivele seos kakun pinnalle. Anna kakun mielellään mehevöityä jääkaapissa 1–2 vuorokautta ennen tarjoilua. Koristele sitruunamelissalla tai pähkinärouheella.


Kolmas resepti meneekin sitten puolukkapuolelle. Niin kerta kaikkiaan tylsää oli pahimmassa sairasteluvaiheessa, että aloitin jo joulun suunnittelun...Joo, kyllä! Kaivoin Teresa Välimäen tekemän Hyvää joulua! -kirjan ja aloin jo tunnelmoida lanttulaatikon maulla...
Kirjassa on monia hyviä joulusesongin ulkopuolellakin käytettäviä ruokaohjeita. Tämä on yksi niistä.

Puolukkatuorepuuro (neljälle)

5 dl maustamatonta jogurttia
2 dl kaurahiutaleita
1dl (yhteensä) mantelilastuja ja auringonkukansiemeniä
200g puolukoita
3 rkl hunajaa
0,5 tl kardemummaa

Sekoita ainekset kulhossa ja peitä kulho kelmulla. Anna puuron turvota jääkaapissa yön yli. Jos puuro on aamulla liian paksua, notkista sopivaksi maidolla, jogurtilla tai mehulla.

Että sellainen kolmen suora tähän maanantaihin. Nyt taidan ulkoistaa itseni ja lähteä nauttimaan syksyn auringosta terassille runokirja toisessa kädessä ja teekuppi toisessa. Viime päivinä, totaalisen kyllästyneenä tähän paskaan fiilikseeni, oon lukenut paljon runoja ja muuta diippiä kamaa. On toi Tabermannin Tommy aina ja yhä vaan yhtä ihana.

Tienviitta

Toisessa tienviitassa
lukee suurin kirjaimin: Sitten
Toiseen on lapsen
horjuvalla käsialalla kirjoitettu: Elämä!
Kumman tien
sinä valitset?

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Puntari: No nyt se sitten alkoi...

...nimittäin meidän perheen arki ihan oikeasti. Viimeisetkin harrastukset pyörähtävät tällä viikolla käyntiin ja tuo sitten omia aikatauluja jokaiselle perheenjäsenelle.






Tällä hetkellä viikkokalenterimme näyttää tältä:

Maanantai
Tytöillä Street dance Kangasalla klo 16.00-17.15. Vanhemmat sillä aikaa lenkillä.
Tanssin jälkeen koko perhe uimahalliin.

Tiistai
Ei aikataulutettua harrastamisohjelmaa.

Keskiviikko
Mairella pianotunti Sahalahdella 15.30-16.00.
Tyttöjen liikuntakerho Kuhmalahdella klo 17.00-18.00, tytöt osallistuu, Tiina ohjaa 2xkk.
Palokuntanuorten harjoitukset klo 18.00-19.30, molemmat tytöt osallistuvat joka toinen viikko.

Torstai
Saiman sähly Kuhmalahdella klo 17.00-18.00
Tiinalla kuoroharkat Kuhmalahdella 18.00-20.00

Perjantai
Tytöillä WAU-liikuntakerho koulun jälkeen klo 13.00-14.00
Kahvakuulailu Kuhmalahdella klo 18.30-19.30, Tiina ohjaa, Sakke osallistuu.

Lauantai
Ei aikataulutettuja harrastuksia.

Sunnuntai
Ei aikataulutettuja harrastuksia.

Tänä vuonna muutosta on jonkin verran aikaisempiin vuosiin. Tytöt saivat pitkään haluamansa paikat tanssitunneilta, jolloin maanantaiksi se tietää reissua Kangasalle heti työpäivän jälkeen.
Mairen toive pianotunneista toteutui myös, onneksi saimme paikan kansalaisopiston soittoryhmästä tuosta naapurikylästä. Saima aloitti into piukassa sählyn ja Mairekin harkitsee mukaan liittymistä.  Palokunta ja tyttöjen liikuntakerho pysyvät keskiviikon tutuilla paikoilla.
Kahvakuulailu siirtyi perjantai-iltaan, mikä tietää sitä, että mulla on ekaa kertaa vapaat viikonloput sitten vuoden 2010. Nyt sunnuntaille uskaltaa suunnitella vähän pidempiä liikuntahommia ja kisareissujakin, kun ei tarvi olla tikissä vielä illalla kuulaa heiluttamassa.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kaikki saavat harrastaa omien mieltymysten mukaan, eikä vanhempien kyytitaakka ole liian iso.

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Puntari: Luonto hoitaa

Tiistaista asti on tullut lähinnä mädännyttyä sisätiloissa. Ulkoilut ovat rajoittuneet perunannostoreissuihin ja postilaatikolla käymiseen. Molemmat sykkeiden puolesta siellä anaerobisella kynnyksellä :D

Sen verran alkoi pää hajoilla, että kun S ehdotti pientä luontoretkeä lauantaina, olin heti valmis. Pakkasimme eväät reppuun ja auton nokka suunnattiin kohti Laipan erämaassa sijaitsevaa Pihtilampea. Kohde oli sikäli mukava, että autolla pääsee ihan nuotiopaikan viereen, eikä tarvinnut kävellä liikoja. Retkeilypaikan ohitse kulki lauantaina myös Sappee mtb:n reitti, joten pystyttiin kannustamaan tuttuja siinä samalla.

Pihtilampi on ihana paikka! Siellä jos jossain aina sielu virkistyy. Tuntuu käsittämättömältä, että näin läheltä kotoa löytyy tällainen luontokohde.
Kahvit juotiin laavulta n. 50 metrin päässä sijaitsevalla jäkäläisellä kalliolla, minne aurinko paistoi lämpimästi. Maastopyöräilijät ähisivät siitä ohitse ja hirvikärpäset surrasivat korvan juuressa.

Itse Pihtilammen nuotiopaikalla käytiin fiilistelemässä savunhajua ja turinoimassa toisten retkeilijöiden kanssa. Koirakuume ei helpottanut yhtään, kun saimme seurata ja leikittää pientä sekarotuista Pepiä.

Kävelimme vielä pienen, tarinan mukaan pohjattoman, Sadinlammen rannalle. Voi jessus, että tekikin hyvää olla vähän ulkona ja liikkeellä. Tunsin niin vahvaa yhteyttä luontoon ja sen rauhaan. Tuoksuttelin suopursuja, ihailin luonnon värejä, kuuntelin hiljaisuuden sävyjä.
Tästä ei voi olla kuin suunta ylöspäin!







perjantai 2. syyskuuta 2016

Halkomäki: Terveysherkkua ja parempaa elämää!


Nyt ei sitten ihan täsmää tämän jutun kuvat ja sisältö, mutta ei anneta sen haitata! Tarkoitus on vinkata teille, armaat lukijat, oivallinen kahvihetken herkku syyspäivien ratoksi.
Nyt on siis syksy ja valo vähenee hiljaksiin. Mun mieleni halajaa automaattisesti jotain makeaa. Toki se tekee sitä kesät ja talvetkin, eikä taida edes kevät jäädä välistä...
Olen vähän pakon sanelemana joutunut viimeisen vuoden aikana tutustumaan sokerittomaan leivontaan. Kaikkihan sen tietää, ettei sokeri tee ihmisen elimistölle eikä mielelle hyvää. Valheellisesti ehkä hetken, mutta siihen se sitten jääkin. Sokerikoukussa killuminen on kamalaa. Onneksi nyt on saatavilla tosi mukavasti erilaisia ohjeita, joissa valkoinen sokeri on korvattu terveellisemmillä vaihtoehdoilla.

Lähdin ehkä hiukan epäillen sokerittoman leivonnan pariin, mutta lopputulos on ollut poikkeuksetta ihan syötävä. Jopa aika hyvä usein miten. Ja mitä vähemmän varsinaista sokeria syö, niin sitä makeammilta nämä sokerittomat herkut maistuvat. Vielä en ole rohkaistunut kokeilujani ihan perus kahvipöytään lataamaan, koska äkkisiltään eivät välttämättä irroita mitään yleisöaaltoja. Vaikka siis syötäviä ovatkin. Ja ihan hyviä. Ja terveellisiä.

Ajattelin laittaa tähän jakoon yhden muffinssiohjeen, vinkiksi jos joku muukin innostuisi kokeilemaan. Näiden raaka-aineet saa ihan tavallisestakin maalaiskaupasta, ei tarvita mitään kaakaonibsihifistelyä. Nämä pallerot olivat tuoreeltaan herkullisia. Lapset tykkäsivät tosi paljon. Pakastuksen jälkeen maku lätsähti yksitoikkoiseksi. Samoin rakenne. Eli leivo suoraan syötäväksi, ei pakastukseen! Yhtään kuvaahan en ole koskaan näistä huomannut ottaa, mutta ihan tavallisilta muffinsseilta näyttävät!


Näillä muffinsseilla voi ottaa sellaisen terveellisen startin syksyyn. Miettiä vaikka vähän muitakin syömistottumuksia samalla. Mitä voisi muuttaa? Miten saisi vaikka vähän virkeämmän ja paremman olon. Pysyvästi. En tarkoita että miten saisi lisää kierroksia irti koneesta, vaan hyvää oloa itselle. Omaa jaksamista. Itse olen huomannut ruokavalion ja säännöllisen syömisen suuren merkityksen päivän vireystilassa. Kun jättää sen perunat ja kastike -linjan, makaroonilaatikot ja muut hiilaripommit vähemmälle, niin kappas kun ei haukotutakaan enää iltapäivällä! Punaista lihaa voi vaihtaa kanaan ja kalaan ja pitää aluksi vaikka yhden kasvisruokapäivän viikossa. Siitä se lähtee! Aluksi oli olevinaan tosi vaikea keksiä, että mitä sitten söisi jos ei syö sitä mitä aina on syönyt. Mutta reseptejä löytyy niin netistä kuin kirjoistakin. Minä aloitin yksinkertaisella "juureslohkoja uunissa, lihaa/kanaa/kalaa pannulla" -teemalla. Kyytipojaksi kermaviilistä tehty kastike. Siitä se lähti pikku hiljaa. Nyt metsästän innolla ihan puhtaita kasvisruokaohjeita, sillä haluaisin lisätä vielä niiden osuutta meidän perheen ruokapöydässä.
Ja samalla kun remontoi perusruokavaliotaan, voi siis rempata helposti sitä herkuttelupuolta ja kaikkea siinä ympärillä. Pienin askelin, yksi muutos kerrallaan. Esimerkiksi sitten kun onnistuu vähentämään sokeria, niin seuraavaksi vähentää valkoisia viljoja. Lisää kasviksia. Paljon vihreää ja punaista. Juo enemmän vettä. Käy vaikka pienellä kävelylenkillä joka päivä. Menee ajoissa nukkumaan. Kutsuu hyvän ystävän päiväkahville tai iltateelle vaihtamaan kuulumisia. Sillain jännästi ihan livetilassa. Ja samalla voi sitten syödä näitä muffinsseja! Ja miettiä vaikka yhteistä sieniretkeä ensi viikolle.
Hyvä olo rakentuu pienistä valinnoista, jokaisen pitää vaan itse löytää ne omansa. Mä olen viime päivinä piirrellyt paperille omia käppyröitäni parempaa oloa ja arkea ajatellen. Katsotaan syntyykö tulosta. Siitä ehkä täällä sitten joskus lisää...



Vadelmamuffinssit n. 10kpl

1dl mantelijauhoja
1,5dl kookoshiutaleita
1dl tattarijauhoja
1tl leivinjauhetta
3 ruskeapilkullista banaania
2 munaa
2-3dl vadelmia vähän palasteltuna
0,5tl vaniljajauhetta tai vähän siemeniä vaniljatangon sisältä
öljyä vuokiin

1. sekoita kuivat aineet keskenään
2. lisää mössätyt banaanit ja kananmunat joukkoon
3. sekoita taikina sileäksi ja kääntele vadelmat varovasti joukkoon
4. jaa taikina muffinivuokiin, joita saa olla kaksi päällekkäin
5. paista uunin keskiosassa 200 astetta noin 15 minuuttia


Leppoisaa viikonloppua!

torstai 1. syyskuuta 2016

Puntari: Sairastamisen vaikeudesta (ja yks soppa)

Niin vaan loppui tämän Puntarin "sporttiblogin" elämä kuin kananlento.
Sappee trail run vielä meni lievän kurkkukivun vallitessa (jota edellisenä iltana kurlasin pois konjakilla), mutta siitä alkoi sitten syöksykierre, joka päättyi 3,5  viikon sairastamisen jälkeen hyökkäysasemissa olleseen keuhkokuumeeseen ja sairaslomaan. Täällä sitä kyhjötetään kotona ja yritetään päästä takaisin tolpilleen. Voin kertoa, että lääkearsenaalini on melkoisen vaikuttava kattaus!

Mutta miten se voikin olla näin vaikeaa tämä sairastaminen? Vaikka yskä raastoi kroppaa jo päivien ajan, ei tullut mieleenkään jäädä töistä pois, kun ei ollut sitä kuumetta. Yöt valvoin ja yskin, päivät kärsin päänsärystä (lihakset ilmeisesti yskimisestä niin jumissa) ja olo oli muutenkin ihan pökkelö, mutta ei muuta kuin töihin vaan.
No, siellä töissä on vaan niin paljon mukavampaa kuin kotona! Sitä paitsi lukuvuoden ekat päivät ja viikot ovat mun mielestä tulevan vuoden kannalta tärkeimpiä. Silloin luodaan ne toimintamallit ja suuntaviivat ja palautetaan kakarat takaisin kesälaitumilta arkielämään. En vaan malttanut olla pois!

Lisäksi ihminen on hirveän hyvä huijaamaan itseään. Kun pää himoitsee armottomasti juoksulenkille menemistä, niin olo tuntuu muka ihan vähän paremmalta kuin aikaisemmin. Huomasin ajattelevani naivisti yskänpuuskien välissä, että "huomenna mä olen varmaan lenkkikunnossa" ja uskovani siihen itsekin.
Siinä vaiheessa, kun tiistaina kiipesin töissä rappusia omaan luokkaani ja jouduin ekalla tasanteella pysähtymään, puuskuttamaan ja pyyhkimään hikeä otsalta, tajusin ettei kaikki ole ihan kunnossa ja älysin soittaa uuden lääkäriajan.
Siellä sitten lyötiin edellisen kuurin jatkoksi tiukempaa kamaa ja pakkolepoa viikon loppuun asti. En taida olla puolimarakunnossa 10.9. vaikka kuinka haluaisin?!?

Vaikka ruoka ei itselle hirveästi maistu, niin jälkikasvu on ruokittava ja arkirytmissä pysyttävä vaikka mamma keikkuisi toinen jalka haudassa. Eilen tein makoisan nuudelikeiton seuraavalla itsekehittelemälläni ohjeella:

400 g jauhelihaa 
1 sipuli
3 porkkanaa
1 paprika
1,5 l vettä
1 lihaliemikuutio
1 rkl red curry -tahnaa
1 chilipalko (kuivattu)
3 ps nuudeleita

Ruskista jauheliha, lisää ohuiksi suikaleiksi pilkotut kasvikset sekaan ja pyörittele hetki kattilassa. Lisää vesi ja liemikuutio, anna kiehua niin kauan, että kasvikset kypsyvät. Lisää sekaan mausteet ja nuudelit, keitä niin että nuudelit kypsyvät. Hyvää ja helppoa!

Sitä piti vielä ihmetellä, että miten sitä ennen osattiin sairastaa ilman Netflixiä? Oon nyt tuijottanut kymmenen jaksoa takavuosien suosikkisarjaani Gilmoren tyttöjä, jotta aika on edes jotenkin kulunut. Ja meneillään on siis toinen sairaslomapäivä. Vielä on onneksi ässänä hihassa pari Kutsukaa kätilöäkin.

Päätän raporttini täältä tähän! Pysykää ihmiset terveinä!