Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nizza. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nizza. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Puntari: Ponvojaats?!


Tasan neljä vuotta sitten istuskelin Provencessa oman (vuokra)talon pihassa ja join aamukahvia nenä kohti aurinkoa. Horisontissa kimmelsi Välimeri ja laivat lipuivat uneliaasti kohti Nizzan satamaa. Kevät oli ympärillä kauneimmassa loistossaan.

Unelma pidemmästä jaksosta ulkomailla heräsi joskus viitisen vuotta sitten. Totesimme, että nyt on pakko lähteä, jos aikoo vielä hyvällä omallatunnolla mennä. Kumpikaan tytöistä ei ollut vielä koulussa ja mullakaan ei ollut vakituista työpaikkaa, josta irtaantuminen olisi saattanut olla vaikeaa. S sen sijaan oli suunnitellut jo pidemmän aikaa vuorotteluvapaata.

Ranska ja Nizza valikoitui kohteeksi melko randomisti. Olin käynyt kerran siellä mestoilla, todennut kaupungin varsin viehättäväksi ja markkinoin kotona sitä maantiepyöräilyn paratiisina. S tarttui syöttiin ja niin me alettiin tosissamme tehdä matkasuunnitelmia joskus kesällä 2012.
Majoitus Nizzasta varattiin Interhomen kautta kuudeksi viikoksi. Kolme viikkoa otettiin ns. Meri-Alpeilta 70 km päästä Nizzasta, jossa tuttumme työkaverilla oli vuoristotalo. Yhteensä matkan pituus oli siis 10 viikkoa, kun automatkat sinne ja takaisin lasketaan mukaan.
Majoitusvaraukset tehtiin syksyllä 2012, mutta reitti- ja matkustustapa vasta paljon myöhemmin. Laivayhteys Saksaan on melko kallis normaalilla hinnalla ja tässä tapauksessa odottelu kannatti: Matkamessutarjouksesta saimme menomatkan -50% alella normaalihintaan verrattuna. Takaisin päätettiin tulla Tanskan ja Ruotsin kautta, sillä halpismatkoja ei myyty enää kesän lomasesonkiviikoille.

Menomatkalla mentiin siis Helsiki-Travemunde-laivamatka. Travemundessa olimme illalla kymmenen aikaan ja siitä starttasimme yötä myöten kohti Pariisia. Ajomatka meni ihan hyvin, koska liikenne oli rauhallista ja tytöt nukkuivat takapenkillä. Pariisissa oltiin kaksi päivää (toinen kaupungilla, toinen Disneylandissa) ja sitten ajelimmekin yhden päivän aikana Ranskan halki kohti Välimeren rannikkoa.

Talo Nizzassa oli buukattu melko epäselvien kuvien perusteella, eikä oikeastaan tiedetty yhtään, mitä on vastassa. Yllätys oli positiivinen, kun löysimme perinteisen provencelaisen kivitalon patioineen, puutarhoineen ja ranskalaisine parvekkeineen. Talo oli juuri rempattu sisältä, joten meitä todella onnisti. Sijainti oli 6 km keskustasta, mutta hyvien kulkuyhteyksien päässä. Bussilla ja ratikalla cityssa oli kymmenessä minuutissa.
Siellä me sitten asustelimme ja kulutimme aikaamme leväten, liikkuen, pelaten, leikkien, herkutellen ja ihmetellen. Pidettiin kotipäiviä ja kaupunkipäiviä, tutkittiin lähiympäristöä autolla ja pyörillä, shoppailtiin paikallisessa supermarketissa ja käytiin piknikeillä ja puistoissa paikallisten tapaan. Noin pitkän oleskelun hyvä puoli on juuri se, että pääsee sisään vähän siihen kulttuuriin ja elämään, johon on mennyt. Viikon lomallahan sitä yleensä kiertää vain turistinähtävyydet ja imee itseensä pintapuolisesti paikan vaikutteita. Itse koin, että meidän matkat ratikalla ja bussilla olivat kaikkein antoisimpia: yleensä aina joku paikallinen (mummo) alkoi jutulle ja siinä sitten keskusteltiin sujuvasti toistemme kieltä osaamatta... Bussissa tyttöjä huvitti paikallinen poskisuudelmakulttuuri: koulusta palaavat nuoret kun tervehtivät meidän paikallislinjalla aina toisiaan suikkaamalla suukot poskille.

Vuoristossa näimme toisenlaista Ranskaa. Upeita maisemia, puhdasta luontoa, pieniä postikorttimaisia kyliä, korkeuseroja ja säänvaihteluja. Oli kylä kuinka pieni tahansa, sieltä löytyi aina leipomo, josta ostimme jumalaiset eväät retkillemme ihan pilkkahintaan. Pieni St. Martinin kylä vei ihan täysin sydämeni ja sinne täytyy kyllä päästä vielä uudestaan. Kapeat kadut, pienet puodit ja vehreä ympäristö olivat kerta kaikkiaan hurmaavat.

Kotimatka halki Euroopan ja Skandinavian ajeltiin isommin pysähtelemättä. Olimme yhden yön Saksassa Mannheimissa viihtyisässä vanhassa gasthausissa. Toisen yön majoituimme Tanskassa Köpiksen ulkopuolella olevassa muurarimestari Jaakobin perheen B&B:ssa. Molemmat majoitukset valitsin hinnan mukaan internetin hotellivaraamoista ja olivat erittäin hyvät ja siistit. Kolmas yö nukuttiinkin jo Silja Linen lakanoilla Tukholman ja Turun välillä. (Vinkkinä muuten, että jos sattuu eksymään autolla Tukholmaan neljän jälkeen, niin kannnattaa varata PALJON aikaa ruuhkissa jonotteluun. Me ehdittiin juuri ja juuri laivaan...).

Jälkikäteen ajateltuna reissu ei olisi voinut olla yhtään parempi kokemus! Nautimme siitä ihan koko perhe ja jonkinlainen kaipuu takaisin jäi sydämeen.
Yksi tuttavamme sanoi kerran, että kadehtii meitä, koska osaamme tehdä unelmistamme totta. Itse en ole asiaa koskaan ajatellut sen tarkemmin, mutta onhan se totta, että toiset käyttävät koko elämänsä jostain asiasta unelmoimiseen, mutta eivät tee asian eteen mitään. Meillä taas on ollut taipumus muuttaa puoliksi leikillään heitetyt ideat todeksi.
Tämän unelman toteuttaminen vaati ennen kaikkea päätöksen, että nyt tämä toteutetaan. Sitten alkoi armoton ja kurinalainen säästäminen. En ole luonteeltani mikään materiaan tuhlaava tyyppi, joten aika helposti sukan varteen sai jäämään ylimääräistä. Eikä tämän kymmenen viikon matkat ja majoitukset maksaneet loppujen lopuksi enempää, kuin kahden viikon Thaimaa-matka meidän perheeltä.

Vuosien aikana reissua on muisteltu useaan otteeseen ja viinikellarikin ammottaa tyhjyyttään. Olisko taas jo aika lähteä?

tiistai 25. lokakuuta 2016

Halkomäki: Lakisääteisellä

Loma. Mikä ihana sana.

Kun on vuoden verran taas jemmanut sukanvarteen, viime metreillä tyhjentänyt tumppukassasta loput kolikot, rokottanut taulukassasta käyttörahaa ja ottanut vielä puuttuvat pennoset säästötilin jämistä, niin perinteinen lakisääteinen kotiäidin vuosiloma muuttuu todeksi. Nizza. Mikä ihana tekosyy!


Kolme päivää vuodesta Välimeren auringon alla nostaa nuupahtaneimmankin naisen jo ihan uusille leveleille. Tiedän, Nizza kuulostaa vähän ökyltä. Ja ökyä sieltä myös löytyy jos sitä haluaa. Mutta meille vanhoille ketuille sieltä löytyvät ne vuosien saatossa hyviksi havaitut kultaiset lähteet, joista käymme ammentamassa edulliset viinit, lounaat, viinit, vaatteet, viinit, cappuccinot, viinit ja illalliset. Ja vähän viiniä myös. Ja kenkiä. Ne ovat paikkoja, joissa turistilisä ei tunnu. Mutta sitten kaiken sen "kyllä täällä on ihanan edullista, taas säästettiin jo melkein ensi vuoden lentoliput" -fiilistelyn ja nuukailun vastapainoksi valitsemme aina myös jotain, joka nostaa loman sen oman päivittäisen suomiarjen yläpuolelle. Eikä siihenkään tarvita mitään suuria summia. Bussilippu Monacoon maksaa 1,50€ ja sillä pääsee ihailemaan valtavia jahteja ruhtinaskunnan satamassa, hämmästelemään toinen toistaan hienompia autoja Casinon edustalla ja lopulta istahtamaan Casinon kahvilaan nauttimaan kupin kahvia ja valtavan vadelmaleivostötterön. No, se kahvila on kyllä aikas hintava, mutta se pitää sitten vain tuupata siihen "sen kerran kun nyt täällä ollaan" -osastoon, ja maksaa hymyssä suin maitokahvi 6,50€ ja leivos 12,50€. Palvelu siellä on myös aivan omaa luokkaansa ja sekin tuntuu aika ihanalta. Tänä vuonna meitä hemmoteltiin oikein ylimmältä tasolta, sillä Monacon satamassa näimme itse ruhtinas Albertin, joka kiiruhti autosaattueessa jonnekin ilmeisen tärkeään tilaisuuteen.


Toinen kullattu hetki lomalla oli Miian ja minun yhteinen 40-vuotis juhlalounas, jonka nautimme koko porukan voimin Nizzan hienoimman, vanhimman ja kuuluisimman hotellin Negrescon ravintolassa. Äkkisilteen voisi kuvitella, että siellä vasta kallista onkin. No ei ollut. Päivän lounas 22€ ja siihen kuului kahvit ja pienet leivoslajitelmat. Kolmen ruokalajin menu olisi ollut 34€. Hotelliin pääsevät sisälle vain asiakkaat ja ovella odottaa silinteripäinen ovimies. Meidät johdateltiin pääovelta ravintolan, terassille, josta avautuu upea merinäköala. Tai avautuisi, jos ei olisi edessä tämän hetkisiä valtavia tietyömuureja. Arvonsa tuntevat tarjoilijaherrat palvelivat meitä parhaan kykynsä mukaan, kohteliaan lämpimällä huumorilla höystettynä. Tämän juhlalounaan meille tarjosi Tiina, vaikka se ei ollut edes reissussa mukana. Mutta kun se vaan on niin ihana!!! Lähetettiin tietysti sille ainakin sata kuvaa kaikista ihanuuksista mitä eteen kannettiin!


Nizzahan ei tietenkään ollut ennallaan kesällä tapahtuneen terrori-iskun jäljiltä. Puistossa oli vanhasta valtavan suuresta huvimajasta tehty iskun uhrien muistopaikka, ja se olikin täynnä kukkasia, kortteja sekä eri maiden lippuja. Rannan kävelykadun asfalttiin oli maalattu muistotekstejä. Ja kyllä aamulenkillä selkäpiitä karmi sekunnin sadasosan, kun samaisella kävelykadulla vastaan ajoi valkoinen kuorma-auto. Mutta ei siellä pelätä tarvinnut. Laukkuja tarkastettiin isompien kauppojen ovilla, mutta ainakaan näin turistisesongin ulkopuolella siellä ei ollut tavanomaista enempää poliiseja tai sotilaspartioita. Elämä jatkuu myös Rivieralla, eikä terrorismin pelolle saa antaa valtaa. Ainakin meillä oli hauska ja hilpeä loma, vaikka aina välillä kesän tapahtumat muistuttivatkin olemassaolostaan. Aurinko paistoi yhtä ihanasti, meri tuoksui ja vanhan kaupungin torin anti oli terapiaa värien ja tuoksujen muodossa aina sielun sopukoita myöten. Nizzassa siis kaikki hyvin.



Tietyt asiat siellä kyllä hyppäävät esiin vuodesta toiseen. No ranskalaisnaiset ehkä ensimmäisenä. Ja miehetkin. Niin kauniita, tyylikkäitä ja huolettoman elegantteja. Yhdistelevät taitavasti vaatteita ja näyttäviä asusteita. Käyttävät rohkeasti värejä. Saavat arkisetkin vaatteet näyttämään upealta jonkin pienen yksityiskohdan avulla. Hiukset ovat kuohkeat ja kiharaiset, ja aina hyvän näköisesti olivat ne sitten huolettomasti kiinni tai oikein kammattuna. Tällainen lehmän nuolemat hiukset omaava suomineito katselee ranskattaria aina kateudesta vihreänä. Huoh. Alemmuuskompleksia pukkaa aika helposti, jos ei ole henkisesti valmistautunut...


Entäs sitten lapset. Ne puetaan kuin pienet nuket! Kaupoissa on niin kauniita lastenvaatteita että siellä meinaa aivan seota. Rakastan sitä, että lapsille on tarjolla vaatteita KAIKISSA väreissä, molemmille sukupuolille. Ei ole tätä perisuomalaista sininen-pinkki -jaottelua. Itse asiassa pinkkiä ei siellä juurikaan näe tyttöjen pukeutumisessa. Tarjolla on niin murrettuja sävyjä kuin kirkkaitakin, samoin utuisen puuterisia. Rivieralla ei tunneta haalareita kuin ainoastaan pienillä vauvoilla. Lapset pärjäävät kevyillä duffelitakeilla ja vuorillisilla housuilla/mekoilla ja sukkiksilla talviaikaan, kurakeleistä kun ei ole tietoakaan. Tytöillä näkyi paljon söpöjä neuleponhcoja ja pojilla vuorellisia neuletakkeja. Lippalakkeja sen sijaan ei katukuvassa näy. Leikkipuistoissa lapset leikkivät suomalaisesta näkökulmasta pyhävaatteilla, sillä käytännöllisyytä ei ole pakko miettiä leppeässä ilmastossa. Ei tarvitse kontata loskassa. On se vaan niin helppoa!
Toinen ihmeellinen seikka värien lisäksi on vaatteiden hinta. Hyvälaatuinen pitkähihainen trikoopaita 3,50€. Vuorelliset samettihousut 11€. Vuorelliset farkut 14,90€. Ihan vaan esimerkkinä. Ja niinhän siinä sitten kävi, että matkalaukkuun eksyi eniten juurikin noita lasten vaatteita. Silkkaa säästöä, tietenkin! No on on... Onneksi myös aikuisten vaatteet ovat edullisia, joten jotain saa hankittua omaankin vaatekomeroon!



Ihanalta tuntuu myös se kiireetön ilmapiiri, joka kaikkialla vallitsee. Tosin silloin se kyllä nyppii jämptiä suomalaista, kun kyse on aikatauluista. Joista ei Ranskassa tunnu olevan tietoakaan. Esimerkiksi julkinen liikenne kulkee ajallaan jos kulkee. Kun ei ole kiire. Mutta kiireetön olo tarttuu lomailijaankin välittömästi. Pulssi laskee. Olo kevenee. Ja lasi kylmää  roseeta viimeistelee fiiliksen.

Vuosiloma oli ihana, mutta toisaalta mitä muutakaan voi odottaa. Uutena seikkailukohteena meillä oli Antibes. Maijan, Liisin ja vierailevana tähtenä olleen Miian kanssa ei voi olla kuin kivaa. Tämä edellyttää tosin esimerkiksi litratolkulla raikasta pullovettä ja julkisten vessojen metsästystä, mutta meillä se menee jo rutiinilla. Myös Chanelin ostokset kuuluvat kuvioon, ja minä haen aina äidille kukkakimpun tuliaisiksi.
Hyvä loma koostuu pienistä asioista. Tärkeintä on kuitenkin matkaseura. Ja kiireetön tunnelma. Vai oliko se halpa viini? Vai aurinko? No hyvä ruoka nyt ainakin!




PIN BON!

ps. Arvatkaa vaan oliko mulla reissussa ainakin tsiljoona kertaa se fiilis, että olispa Tiinakin mukana...

perjantai 23. lokakuuta 2015

Halkomäki: Kun rakastuu ihan melkein vahingossa...

 
"Elämä on arvaamatonta.
Koska tahansa voi tapahtua jotain ihanaa."
 



 
 
 


Nyt plokiin mätkähtää sellainen historiallis-matkailullinen setti. Näistä maisemista on ennenkin kuultu ja tullaa vieläkin kuulemaan. Kaikilla matkoilla on kuitenkin alkunsa:

Marraskuussa 2003 lähdin koulumme Comenius-projektin merkeissä vierailulle Nizzaan, missä sijaitsi yksi kolmesta ystävyyskoulustamme. Kukaan muu opettajista ei oikein halunnut lähteä, joten minä uhrauduin, hehheh.  En ollut koskaan aikaisemmin käynyt Ranskassa, saatikka Nizzassa, joka kuulosti minun silmissäni vähän sellaiselta jetset -paikalta. Jostain kumman syystä en sitten paneutunut tulevaan matkakohteeseeni koulun projektitöitä lukuun ottamatta oikeastaan ollenkaan, ja muistankin sen ällistyksen ryöpyn, kun lentokoneen ikkunasta näkyi huojuvia palmuja. PALMUJA! Ranskassa kasvaa palmuja!
No, maalaistytölle selvisi aika monta muutakin ällistyttävää asiaa Nizzasta ja elämänmenosta siellä. Muutaman päivän mittaisen ja tiukasti ohjelmoidun vierailun aikana ehdin rakastua marraskuiseen +25c lämpötilaan, paikalliseen ruokaan ja viiniin, historiallisiin tarinoihin, arkkitehtuuriin, mereen ja sen kiviseen rantaan, huviloihin, Alppien jylhään profiiliin, kahviloihin, keskiaikaisiin mukulakivikatuihin, laventelin ja rosmariinin tuoksuun, valkoisiin pitsipäivänvarjoihin, oliiveihin, kenkäkauppoihin, saippuakauppoihin, kukkatoriin ja antiikkimarkkinoihin ja...ja...ja. Rakastuin. Todella. Ja myös siihen vieraanvaraisuuteen, jota kollegat meille sydämestään tarjosivat.

 
Toukokuussa 2006 pääsin taas työreissulle Nizzaan, saman projektin päätöstapaamiseen. Pääsin Alpeille nauttimaan lounasta hulppeissa maisemissa, pääsin Monacoon katsomaan formulasirkuksen rakentumista, ajamaan katuradan ympäri ja ihmettelemään kilpa-autoja suurten rekkojen uumenissa. Cannesin elokuvajuhlilla kävimme ihmettelemässä punaisia mattoja, valtavia fanilaumoja, turvamiesten volyymiä ja hulppeita puitteita rannalle rakennetuissa olohuoneissa. Pääsin myös kokemaan palasen tavallista nizzalaista arkea, kun majoituin hotellin sijasta erään opettajapariskunnan luona heidän kodissaan. Rakastuin Nizzaan yhä syvemmin.


 
 
 
 
 
 
Kun kevällä 2011 meille tarjoutui Tiinan kanssa mahdollisuus lähteä kaksistaan hummailemaan jonnekin pikku lomalle, halusin ehdottomasti viedä Tiinan Nizzaan. Tiesin, että sekin viihtyisi siellä! Ja viihtyihän se. Missään muualla kun ei pysty juomaan kannullista talon viiniä ilman hitaita silmiä!!! Nyt Tiina perheineen hinkuu sinne alvariinsa. Minä olin siellä juurikin syyslomalla perinteiseen tapaan Maijan ja Liisin kanssa. Kaksi ystävääni, entistä työkaveria. Oltiin hoodeilla samaan aikaan kun Tiinankin perhe. Meidän porukalla reissu oli neljäs, tosin minä olen ollut yhdeltä reissulta pois pienimmän käkikellon syntymän vuoksi. Tämä kotiäidin lakisääteinen vuosiloma pitää ihmisen järjissään ja takaa edullisemmat ryppyrasvaostokset. Ja kummilapsille ihanat kuusenkoristeet joululahjaksi. Aurinkoinen fiilis lomalta säilyy pitkälle talveen!



 
 
 
 
 
 
Aina Nizzaan on vaan yhtä ihana mennä! Minulla visiittejä on takana seitsemän. Tiedän, kuulostaa ihan perinteiseltä suomijunttituristilta matkustaa kerta toisensa jälkeen samaan paikkaan, mutta Nizza tarjoaa aina jotain uutta. Ja kyllä mä muuallakin olen tässä välissä käynyt... Se on jotenkin ihanalla tavalla aivan jotain muuta kuin rakas Suomi. Tai Helsinki. Tampere. Turku. Siitä on helppoa ja edullista matkustaa päiväreissuja ympäriinsä, ja sinne voi mennä samaan aikaan sekä kaupunki-, ranta- ja vuoristolomalle. Siellä syö ja juo edullisesti kun tietää missä kannattaa käydä. Siellä on ihanaa vaan istua kahvilassa ja nauttia auringosta ja ihmisvilinästä tai kävellä vanhan kaupungin torilla ja kujilla. No, mitäpä sitä selittelemään, se pitää itse kokea!









Kuvat ovat syysloman reissulta Villa Ephrussista Nizzan kupeesta.
Aivan uskomattoman hieno paikka, kannattaa käydä jos hoodeilla liikkuu!



 Enpä olisi uskonut, että yksi sattumalta kohdalle osunut työmatka voi tuoda elämääni jotain noin ihanaa. Paitsi Nizzan, myös ikuisia ystäviä sieltä.
Elämä on arvaamatonta!

PIN BON!