Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mielialat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mielialat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Halkomäki: Pelastusrengas

Kun talvi ei oikein ole talvi, vaan jo toista kertaa sellainen mikälietalvi. Kevät puolestaan täyttyy harmaista pilvenlonkaisista tihusadepäivistä marraskuisella meiningillä. Aurinko näyttäytyy kerran kahdessa viikossa. Että onko se sitten kevät, vai mikä? Tällaisen jokaisesta säätyypistä riemua repivän ihmisenkin on täytynyt jo muutamaan otteeseen tarkistaa oma asenteensa, kun päivästä toiseen vaan väsyttää ja mikään ei oikein tunnu miltään. Paitsi se viiden minuutin yllättävä auringon pilkahdus pilvien raosta, joka tuo ihan toisen maailman hetkeksi. Tänään oli pakko heittää itselle pelastusrengas, kun raahauduin pihan oksasavotalta sisälle litimärkänä ja viluissani. Sisällä piti sytyttää valot että näki laittaa teeveden kiehumaan. Tulet takkaan oli päivän paras ajatus. Sen suklaalevyn lisäksi. Sitten teemuki kouraan ja tietokoneen kelmeään valoon pelastusrengas kaulassa.

Ylläs. Seitakierros. Minun mielenrauhani ja maailmankuvani eheyttämispolku, reitti jonka varrella sielu ja ruumis lepäävät yhteistuumin. Puro solisee, valo siivilöityy oksistoissa ja maisema vaihtuu pitkospuiden kautta rehevistä lehdoista mustikkakankaita pitkin kivirakkaan ja lopulta takaisin puron varteen laavulle. Matkaa taitaa tulla melkein kymmenen kilometriä, jollen ihan väärin muista. Tuolle polulle ja pitkospuille palaan aina silloin kun en oikein tiedä missä mennään. Tai miltä tuntuu. Noita kuvia katsellessa, noita maisemia ajatellessa tuntuu hyvältä!





































Toivotaanpa aurinkoa ja mukavampaa fiilistä
alkavaan viikkoon! :)
 

perjantai 5. joulukuuta 2014

Puntari: Ajatuksia menneisyydestä

Eilen intouduin uuden tietsikan myötä (sivuthan latautuvat ja aukeavat, hurraa!) katselemaan vanhoja blogikirjoituksiamme. Hauskaa oli. Mieletöntä, että vuodesta 2011 elämä on tallentunut tänne, ainakin osittain. Paljon asioita on tullut kirjoitettua, joita ei nyt enää muuten muistaisi.

Eksyin myös Luonnokset-kansioon bloggerin työpöydällä. Sinne siis tallentuvat ne tekstit, jotka syystä tai toisesta jäävät julkaisematta, vähän kuin ilmaan roikkumaan. Ajatus on katkennut tai sitten teksti ei ole ikinä taipunut julkaistavaan muotoon. Meidän Luonnoksissa oli vain 14 tekstiä, joten aika matalalla sensuurilla näitä juttuja tänne verkkoon taidetaan syytää.

Yksi juttu oli kuitenkin semmoinen, jonka haluan julkaista nyt 2,5 vuotta myöhemmin. Tämä on kirjoitettu siis 2.5.2012. Lapseni olivat silloin 3 ja 4,5 vuotiaita. Tällaista olen ajatellut silloin...

"Sain hyvältä ystävältäni keskiviikkona sähköpostia. Nauroin varmaan vartin vedet silmissä. Riina oli löytäny sähköpostiarkistostaan mun lähettämän viestin vuodelta 2005.
Oltiin silloin Aitoon Kirkastusjuhlien rääppiäisristeilyllä Hannan ja Riinan kanssa, ja muuta (maihin jäänyttä) kaveriporukkaa ajantasalla pitääkseni olin tehnyt kevyen referaatin reissun tunnelmista. Ei puuttunut vauhtia eikä vaarallisia tilanteita, ja jos voisin, julkaisisin tekstin tässä. Vaan en voi: liian paljon yksityiskohtaista selontekoa ihmisistä, jotka eivät välttämättä halua astua julkisuuteen tätä kautta. Se mitä Isabellalla tapahtuu, se Isabellalle jää, you know!?

Aloin sitten ihan vähän kelata itseäni sen meilin lukemisen myötä.
Vuosia tuosta reissusta ja kesästä (virallinen JetSet-kesä) on kohta 7, ja sen jälkeen meitsi ja meitsin elämä on muuttanut aika totaalisesti suuntaa.
On tullut aika v-tusti velvollisuuksia. Esim. laittaa joka päivä ruokaa tsiljardi kertaa. Enää ei riitä, että tempaisee omaan napaansa jonkun nuudelipussin kuiva-ainekaapin periltä, vaan oikeasti täytyy keittää, höyryttää, ruskistaa, paistaa, pussittaa ja pakastaa ihan urakalla.
Sen lisäksi pitää jaksaa nousta aamulla ja leikkiä olevansa pirteä. Illalla sinniteltävä hereillä kauemmin kuin kaksi energiapakkausta. Jossain välissä pestään pyykit, kuurataan keittiö, imuroidaan, lämmitetään sauna, harrastetaan liikuntaa, madotetaan kissa, tehdään työtä ja tyhjennetään tuhkat pesästä.

Niin, että mahtuisiko tuohon listaan vielä viihteellä käyminen? Juu ei.
Ajatuksena se on ihan houkutteleva. Esim.katselin että Apulanta olis keikalla tässä lähistöllä. Sinne mä hei meen! Kunnes vilkaisu kalenteriin osoittaa, että mies lähtee seuraavana aamuna klo 6.30 töihin joten mun on oltava yksin vastaanottamassa kotona koko pikkuihmisten muodostama aamutsunami. Ruksit Apulannan keikan päälle. Ei vielä, ei ennen kuin lapset osaavat ottaa itse jugurttia jääkaapista ja kunnioittavat sitä, että äiti haluaa vielä nukkua.


Mitä tulee sitten JetSet-kesään 2005 ja sen nostattamiin muistoihin. Mä uskon, ainakin haluan uskoa, että sellaisiakin kesiä vielä tulee. Ei ehkä ihan niin päätöntä menoa ihan kaikilla sektoreilla, mutta satunnaisia vapautuneita irtiottoja nyt kuitenkin. Hyvää seuraa, marjastusta kahvikonjakkipullo taskussa ja timanttikorvikset korvissa, Salarakas-risteilyitä sivistyslautakunnan puheenjohtajan kanssa (terkkuja Juhalle!), bändijatkoja (ainakin Hannalle...) ja seikkailuretkiä Helsingin yöelämään..."

Sitten teksti ja ajatus onkin katkennut. On ehkä täytynyt taas rynnätä hoitamaan niitä ainaisia velvollisuuksia. Muistan kyllä tuon kevään ja nuo ajatukset nyt, kun tekstin luen. Silloin ajattelin, että mulla ei varmaan tässä elämässä tule enää koskaan olemaan yhtään kivaa :-( Se oli oikeasti aika pelottavakin ajatus, kun mikään ei oikein edes hymyilyttänyt.
Olisko ollut saman kesän Kirkkarit, kun jotenkin ihmeen kautta musta tuntui ekaa kertaa tosi pitkään aikaan, että siivet kantavat ja jossain tuolla pehmeiden poutapilvien takana on tosi kirkas aurinko. Ja sen jälkeen alkoi helpottaa tosi paljon!

Ja nythän on jo suorastaan helppoa. Lapset on kasvaneet, nyt ne jo oikeasti laittavat itselleen aamupalaa, katsovat videoita aamulla ja äiti saa hetken nukkua pidempään viikonloppuna. Moni asia on muuttunut parempaan suuntaan, minäkin varmaan ihmisenä. Toivottavasti ainakin!

Kyllä ihminen tarvitsee muutakin kuin kotioloja 24/7. Siitä hyvänä osoituksena toissaviikonloppu, kun ensin kävin kuuntelemassa ihanaa Elastista perjantaina ja Semmareita lauantaina. Vaikka molemmat illat menivät valvoessa normaalia pidempään, oli mieli sata kertaa virkeämpi seuraavalla viikolla kuin normaalisti.

Joten tsemppiä vaan kaikille pienten lasten äideille!!! Vaikka nyt tuntuisi siltä, että elämä on lähinnä kotiorjana olemista, niin jonain päivänä kaikki helpottaa. Ja se hetki, jolloin saat laittaa timanttikorvikset korvaan ja lähteä tyttöporukalla baanalle, lähestyy tunti tunnilta.
Mutta sitä ennen ei auta muuta kuin Keep calm And Carry on!






keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Halkomäki: Annos rauhoittavia







Kun oikein todella kiristää hermoa, väsyttää ihan sikana, masentaa ihan mahdottomasti tai olo on muuten vaan ala-allegoriasta synti/tuska/ahdistus, mitä teet?







Painu metsään. Mitä syvemmälle, sen parempi. Se on ihan parasta lääkettä melkein kaikkeen tukkoisuuteen mitä löytyy korvien välistä. Ja lieventää se sydänsurujakin!


Olen huomannut, että mitä vanhempi metsä sen parempi lääke. Iltaisin, aamuisin ja sateen jälkeen mukana on myös lisäannos tuoksu- ja väriterapiaa, linnunlaulua unohtamatta. Ja kun tähän yhdistetään vielä iloisesti soliseva metsäpuro, niin avot, täydellistä. Siihen ei pysty diapamit eikä minkään sortin mielialalääkkeetkään. Siinä kun istuskelee kaikessa rauhassa ja antaa langan levätä, niin johan laskee ressikäyrä ja verenpaine. Suosittelen kerta-annoksena jokaiselle päivälle niin kauan, että helpottaa.




Sivuvaikutukset ovat tässä samat kuin rauhoittavissa yleensäkin: riippuvuus iskee nopeasti!

Kokeile!

perjantai 8. elokuuta 2014

Halkomäki: Näin se kesä(loma) toimii!

Heippandeeros!  

Kyllä, elossa ollaan!
Ei, en ole unohtanut plokia!
Joo, kyllä kirjoitan heti kun kerkiän! 

On tullut tiedusteluja...kun on ollut hiljaiseloa täällä plokin puolella. Osittain tarkoituksella, osittain ihan tahtomattakin. Nimittäin näiden kahden käkikellon kanssa painiessa päivät menevät aamusta alkaen niin hujauksessa, että yhtäkkiä onkin ilta ja kello lähestyy yhtätoista, eikä siinä enää plokia paljon päivitellä. Usein arki menee kuin juna kiskoillaan niin, ettei päivisin tapahdu oikein mitään mistä kirjoittaa, vaikka joskus olisikin hetki aikaa. Sitten kun olisi jotain ajatuksentynkää mistä kirjoittaa, niin aikaa ei tietenkään ole. Näin se homma etenee, mutta eihän tätä kai ikuisuuksia kestä?

Ihanan taviselämän keskelle on mahtunut muutama kohokohta, jotka jäävät erityisen mukavina muistoina  mieleen tältä kesältä.

Ylläksen kevätmaisemia Kesänkijärveltä.
 
Sade ei haittaa!
 
Toukokuussa tehtiin Anoppi-Armaan ja poikasten kanssa reissu Ylläkselle ihmettelemään Lapin kevättä. Pienoinen turnausväsymys lähti viikossa, iloisesti pulputtavat purot, lumilaikut patikkareittien varrella, päiväkahviseura, sauvakävelylenkit ja pyöräily&kantorinkkaretket poikasten ja Anopin kera virkistivät mieltä kummasti. Saatiin nauttia monenlaisesta säästä, auringosta ja sateesta, lämpömittarin heiluessa +6c-+30c välimaastossa. Lappi teki taas hyvää ihmiselle!

Puutarhamartat kotimäellä, kova kokoonpano!
 
Suloiset pionit jaksoivat taas kukkia!

Kesä täällä kotonurkissa on ollut satunnaista kitkemistä, kastelua, hiekkalaatikkoa, metsäretkiä, nikkarointia, vaunulenkkejä ja leikkikavereita. Alkukesän sateita uhmattiin sadevaatteissa ja sitten siirryttiinkin pakoilemaan helteitä mökille. Näiden kahden säärintaman väliin osuivat sekä pionien kukinta että Kirkastusjuhlat. Ikimuistoiset Kirkkarit, niin hyvässä kuin pahassakin. Oli supermukavaa olla pitkästä aikaa vähän enemmän mukana järjestelypuolella, vaikkakin sitten vaan se kolme iltaa. Juhlien aikana tapasin taas monta entistä opetuslasta ja kuulin tilannekatsauksia opiskeluista ja työelämästä. Se lämmittää aina mieltä ihan hirmuisesti kun lapsukaisilla on asiat  hyvin ja siivet kantaa!!! Kotiin sain mieluisia yövieraita ja päivisin oli siskosaikaa saunanlauteilla. Juhlilla vallitsi erityisen leppoisa tunnelma ja fiilikset olivat kohdillaan. Yleensä Kirkastuksista palautumiseen menee vähintäänkin se viikko, mutta tänä vuonna oli toisin. Juhlien jälkeen meikäläinen oli ihan uudestisyntynyt, tarmoa täynnä ja niin ikionnellinen kolmesta illasta kotimökin ulkopuolella! Suuri kiitos niille ihmisille jotka tämän kaiken mahdollistivat!

Esikoinen joutuu tiskaan, kuopus vaan nautiskelee elämästään. Peruspeliä!

Aamu Kukkialla. Papan kanssa mato-ongella.

Jos kesällä on kuuma, niin silloin meidän mäellä on IHAN SIKAKUUMA! Niin kuuma, ettei lasten kanssa pysty tuossa ulkosalla olemaan. Ei ole varjopaikkaa, eikä tuulikaan osu juuri näille nurkille. Käytiin aluksi päiväreissuilla mökillä, mutta matkalaukkuelämään nopeasti kyllästyneinä pakkasimme matkaan reippaan viikon kamppeet ja asettauduimme taloksi Puutikkalaan. Tähänastisen kesän varmasti ihanin viikko. Mökkielämä, mikä ihana sana! Elämää vain perusasioiden äärellä, siihen oheen uimista, saunomista, hyvää ruokaa ja hyväntuuliset puuhalapset, jotka nukkuvat megapitkiä päiväunia. Tai ainakin toinen niistä nukkui! AH! On auttavia käsipareja ja seuraa. Ja sellainen harvinaisuus kuin aamupäiväkahvit. Ja naistenlehti. Ja äitin leipoma korvapuusti. Mä niin nautin!!!

Sappeen Bikeparkki on suosikkipaikka, tässä vielä potkupyörällä.

Helteiden vika tai ei, mutta meidän Pikku-Kiiskinäkin tunnettu esikoisemme oppi ajamaan pyörällä. Ahkeran potkupyöräilyn tuloksena hyvä tasapaino ja palava into koko touhuun. Rohkeutta kun vielä kasvattaa niin pyörän hallintakin luonnistuu paremmin. En olisi ikinä uskonut, että poika joka tuntuu olevan koko ajan rähmällään jossain näreessä ja kaatuilee jopa ihan paikallaan seistessäänkin, oppisi ajamaan pyörällä reilusti alle kolmevuotiaana. Mummulan pihatiellä koettiin pitkin kesää riemukkaita hetkiä kun pyörä kulki vinhaa vauhtia, ja lopulta lähti tärkeä puhelu Mummulle: Mummu mä pööräilin ihan ite!      Anpiliivipöl!

Ennen kisaa...

Henkilökohtaisesti kesän varmasti sykähdyttävin päivä oli viime viikon lauantai Jämillä. Mukana ihania ystäviä ja huikea fiilis! Maastopyöräkisat, matkana puolikas, n. 42 kilometriä. Viides kerta maastopyörällä tänä kesänä, eli huolellinen pohjatyö tehtynä, heh heh. Alla kolme alle 15 kilometrin lenkkiä ja yksi 24 km edellisellä viikolla. Lähdinkin kisaan ihan silkasta hurmoksesta ajamiseen, nauttimaan nopeasta reitistä ja omasta ajasta. Ja hienoa se oli! Päätin vetää heti alusta alkaen hyvällä sykkeellä ja antaa palaa niin kauan kuin paukkuja riittää. Niitä riittikin ihan kivasti, aina sinne 35 kilometriin asti. Sitten alkoi reisiä poltella mukavasti ja ylämäet tökkiä. Kaksi viimeistä kinkamaa piti taluttaa, vasemman jalan varpaat olivat jo tunnottomina, samoin oikean käden ranne. Eikä ne etureidet totelleet enää mitään. Niin paljon kuin Konasta ja naisesta sai siinä tilanteessa puserrettua irti, niin lujaa mentiin maaliin saakka. Sen jälkeen pystyin ensimmäisen tunnin ajan hokemaan vain Ai s***ana, ai s***ana...mutta soppalautasen ääresssä, jääkylmän suihkun jälkeen, irtosi jo palauttava tsiiiiisus! Niin hyvä mieli ja niin todella liekehtivät reidet!!! Koko loppupäivän! Seuraavat kaksi päivää ja yötä otinkin sitten särkylääkettä. Ei ehkä ihan fiksuin veto, mutta mitään en kadu! Mä sydän maastopyöräily!

...ja kisan jälkeen. Elossa silti.


No siinä se nyt oli, kesän kohoviisikko.
 
Ja hei, kesähän jatkuu vielä! Vaikka mitä kivaa voi olla vielä tulossa! Tässä kuitenkin kirsikat kakusta ja sen myötä helteiset terveiset kaikille plokiin eksyneille, elossa ollaan ja lujaa.
Lapset ja rikkaruohot kasvaa kilpaa meidän mäellä ja tää yrittää selviytyä siinä keskellä.
 Kuullaan taas kun keretään, toivottavasti pian!

perjantai 27. syyskuuta 2013

Puntari: Bye bye love

Kai se on nyt sitten myönnettävä. Ero. Kivulias ja tuskaisa, kylmät väreet vaan vilistävät ihmisessä.

Hyvästi kesä.

Tällä viikolla on tuullut ja ollut pakkasta ja satanut räntää. Se ei tunnu pienestä ihmisestä yhtään kivalta. Olisin ihan valmis kuin Muumilaakson asukit kaivautumaan vällyjen väliin ja nukkumaan läpi koko pitkän ja pimeän talven.

Monta vuotta uskottelin itselleni, että talvi on kiva juttu. Mutta ei se ole. Kuka nauttii pimeydestä ja kylmyydestä, puiden raahaamisesta sisälle, lumitöistä, jäätyvistä varpaista ja Polon ovista, toppatakkeihin sulloutuneista ihmisvartaloista? En minä ainakaan.
Olisin paljon mielummin avojaloin bikinit päällä lämmittämässä mökkisaunaa samalla, kun siiderit viilenevät jääkaapissa. Ja ei, en kyllästyisi vaikka kesä olisi 12 kuukautta (kuka ylipäänsä on keksinyt sellaisen lässytyksen, että vuodenajat tuovat kaivattua vaihtelua ihmisen elämään, täh?)

Sanokaa, että kesä tulee pian ja aikaisin. Tai että Suomeen on joskus aikojen alussa osunut ihan väärä ilmasto ja se korjataan nyt? Vaikka tiedän kyllä, ettei meillä olisi edes näin lämmintä ilman erästä golfvirtaa...

Selväjärkisenä pysyäkseni voin vain muistella mennyttä kesää. Yhtä elämäni parhaista. Koin riemastuttavia hetkiä vaikka kuinka paljon: kotiutuminen Ranskasta, sukulaisen tunnelmalliset häät, juhannus mökillä, Tahko mtb -viikonloppu ihanien pyöräily-ystävien kanssa, Once in the lifetime-Kirkkarit, Jämin triplan läpäisy ja viikko Lapin upeissa pyöräily- ja patikointimaastoissa.
Niistä ammennan voimaa ja valoa näihin pimeneviin syysiltoihin.
Ja jos se ei satu riittämään, niin kaiken varalta käyn myös ostamassa otsalamppuihin uudet paristot.