Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste akupunktio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste akupunktio. Näytä kaikki tekstit

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Halkomäki: Reissukirjaston aarteet


Hilirimpsis ja terveiset Ylläkseltä!

Tiinan kanssa otettiin melkein läpystä vaihto kun sen porukka tuli pois pohjoisesta niin meidän sakki suuntasi tänne hankien keskelle.

Ensimmäinen vuorokausi on kulunut taloksi asettuessa ja arjen perusaskareiden parissa, ja kyllähän sitä ladullekin oli jo pakko iltapäivästä suunnistaa. Pojat ovat pörränneet porukalla moottorikelkan kimpussa ja rakennelleet Legoja antaumuksella. Kaikenlaista epäolennaista tuntuu taas unohtuneen kotiin, kuten suksivoiteet, sukat ja HIUSPOMPULAT! On muuten meikäläiselle pieni kriisin paikka jos en saa hiuksiani kiinni! Koko mökistä ei löytynyt edes kumilenksua hätävaraksi, vaan lopulta jouduin ottamaan pätkän villalankaa jolla sain palmikon kiinni hiihtolenkin ajaksi. Onneksi tuli kutimet mukaan. Ja onneksi Jounin kaupalta saa kaikkea maan ja taivaan väliltä...ja onneksi otin muuten mun molemmat sukseni tänne mukaan. Ostin viime keväänä alesta uudet sukset, kun noi Peltoset ovat palvelleet jo kivasti sen 12 vuotta. Ovat ehkä jo vähän löystyneet, mutta niin on kai hiihtäjäkin, että sinänsä me ollaan kyllä oikein toimiva kombinaatio. Vanhoissa suksissa kun on ne kolme-neljä vuotta vanhat pitoteipit, niin niillä kelpasi suunnata tänään ladulle. Loistava pito ja luistikin hyvin.  Uusissa suksissa on vain perusvoitelut pohjassa eikä mitään pitoja paikoillaan. Ehkä pakko mennä ostamaan purkki jotain tatinaa että pääsen uusiakin sivakoita tällä reissulla kokeilemaan!

Mutta jotain ennennäkemätöntä tälläkin reissulla on jo koettu. Purin nimittäin matkakassistani nipun kirjoja. Ja siis todellakin jotain muuta kuin niitä perinteisiä keittokirjoja, joita olen viimeiset neljä vuotta lomilla lueskellut. Tästä kirjapinosta löytyy sopivassa suhteessa romantiikkaa, realismia ja ihmiskehon ihmeellisyyksiä. Ja toki se yksi perinteinen keittokirjakin, jepjep! Havaittavissa on myös Sibeliusteemaa. Niin että lukemista piisaa tämän loman iltoihin, kun käkikellot ovat hiljentyneet unille. Ja on mulla vähän kisajuomaakin kirjojen kaveriksi, pakotin itseni pitkäripaiseen ostoksille.

Aika moni mun kavereistani aloitti vuoden vaihtuessa jonkin sortin paremman elämän, osa tipattomalla tammikuulla, osa aikoi olla 100 päivää selvänä. Tai pitäisikö sanoa ilman alkoholia, sillä selviä niistä muutamista ei saa tekemälläkään. Mä päätin ensin, että en lupaa tälle vuodelle mitään, mutta sitten päätinkin, että tänä vuonna aion kyllä nauttia alkoholia enemmän kuin aikaisempina vuosina. Suoraan sanoen juoda rutkasti enemmän. Käytännössä tavoitteena oli yksi viinilasillinen viikossa, mutta kuukauteenkin yksi lasillinen olisi jo mainio suoritus. Että semmoista. Muistaakseni olen tämän vuoden puolella nauttinutkin punkkua jo yhden lasillisen, mutta petrattavaa riittäisi siis vaikka kuinka. Silloin harvoin kun sitä viiniä tulee se lasillinen maisteltua, niin aina jään ihmettelemään miksi en tee sitä useammin. Mutta en kai vaan muista. Kai mulla on sitten jotain muuta tärkeämpää muistettavaa meneillään.

Nyt ajattelin että kirjat ja viini sopisi kivasti yhteen. Paljon kivemmin kuin kutominen ja viini. No miten tässä käy, siitä raporttia ehkä sitten myöhemmin. Anna-Leena saa kuitenkin kunnian toimia aloittajana, Sibbe jatkaa sitten huomenna! Tämän reissukirjaston etuna on se, että kirjoja voi lueskella sikin sokin ja aina vähän kerrallaan. Nautiskella pieninä paloina!


"Kun kerran olet jakanut tämän säveltäjänkohtalon minun kanssani, joka olen tuottanut Sinulle niin äärettömän paljon pahaa, mutta en koskaan olisi voinut rakastaa ketään muuta kuin Sinua, meidän pitää auttaa toinen toisiamme! Vaeltaa käsi kädessä oudosti valaistuja, sumuisia ja autioituja polkuja. Ylöspäin -ylös valoon ja avariin näkymiin -kohti suuria linjoja."

                                                                                        Jean Sibelius Aino Sibeliukselle
                                                                                                     Lontoosta keväällä 1909

" Minulla on kuin puoli elämää, kun sinua ei ole. Vaan on se terveellinen kuritus minulle että opin itse toimeen tulemaan, vaan toisinaan olisi niin suloista painaa päänsä sinun olallesi ja saada purkaa kaikki...sataa. Istun pöytäsi ääressä. Täällä on hyvä ja lämmin. Sieluni on rauhaton. Mutta rakkauteni suuri. Ja sinun ympärilläsi elämöi Pariisi."

                                                                                          Aino Sibelius Jean Sibeliukselle
                                                                                                                         syksyllä 1911



Nämä Härkösen novellikokoelmat on vaan niin hulvattomia! Mä olen aina tykännyt hänen kirjoitustyylistään, siitä tulee poikkeuksetta hyvälle tuulelle, saattaa jopa vahingossa vähän nauraakin. Suosittelen!


Tätä anatomiaa on vaan pakko hiukan opiskella, jotta voi perehtyä tuohon seuraavaan kirjaan paremmin! Hyvät ja selkeät kuvat, blondi arvostaa!


Pelottavan koukuttava kirja. Mielenkiintoinen. Olen ahminut tätä muutaman illan.
Ai miksi? Siitä lisää joku toinen kerta! 



Ja tässä sitten se romantiikkapläjäys. En vaan voi sille mitään, että nämä vanhat kirjekokoelmat ovat jotain niin ihanaa luettavaa. Janne ja Aino. Näitä voi ja pitää lukea pieninä annoksina, muutama kirje kerrallaan. Nautiskellen ja fiilistellen. Paketti nessuja tulee tarpeeseen.
Se pakollinen keittokirja. Pukki toi tällaisen, miten osasikaan lukea ajatukseni!
Historiaa ja herkkuja sopivassa suhteessa!

Ja sitten tällä setillä koitetaan vähän petrata sitä mun uuden vuoden lupaustani. Ja oho, onhan tohon yksi siiderikin eksynyt!!! Taisin vähän innostua? Aina pitää kokeilla jotain uuttakin, eikö? ;)

Hyvä kirja ja viini kaipaavat tietenkin seurakseen hyvää musiikkia.
Olkoon se tänään Samulia, jota olen viime viikkoina kuunnellut paljon!


torstai 15. tammikuuta 2015

Halkomäki: Piikkikuoren alla


Meitä on aika monia just nyt. Meitä, joita väsyttää. Kolottaa. Särkee. Jomottaa. Pukkaa näppylää, jatkuvaa tulehduskierrettä, flunssakierrettä, migreeniä ja turvonneita niveliä. Kaikenlaiset vaivat kärjistyvät näin talviaikaan. Meikäläisellä on jo vuosia ollut vaivana kroonisen oloiseksi ärtynyt polvinivelen tulehdus. Ei kestä oikein mitään liikuntarasitusta. Sama vaiva hyppäsi kesällä oikean käden keskisormen niveleen. Lääkäreillä on ollut tarjota vain kortisonipiikkiä. Kahden pienen lapsen kanssa elämä on kuitenkin sellaista hötäkkää, ettei omia vaivojaan liiemmin ehdi eikä jaksa ravata selvittelemässä ympäri maakuntaa. Loppusyksystä kävi kuitenkin niin, että sippasin aika totaalisesti. Ihan sairaalloiseksi muuttunut väsymyksen tunne, tonnin painoinen möhkäle rintakehän päällä, hurjat rytmihäiriöt  ja totaalinen voimattomuus ottivat yliotteen. Onneksi vanhasta muistista tunnistin oireet ja osasin höllätä ja karsia jo ennestään yksinkertaista arkea edelleen yksinkertaisemmaksi ja kevyemmäksi. Se ei kuitenkaan auttanut kuin sen, etteivät oireet tästä enää pahentuneet. Se oli marraskuun loppua. Nyt eletään tammikuun puolta väliä ja minä olen täällä ruudun toisella puolella ihan kivassa kuosissa. Viime kerralla toipumiseen tarvittiin kolmen kuukauden sairasloma, nyt aivan jotain muuta. Neuloja, neuloja, enemmän neuloja.





Ystäväni Satu tuli apuun. Hoitolan pöydällä pötkötellessä haihtuivat niin väsymys, nivelvaivat kuin rytmihäiriötkin. Kolme hoitokertaa. Kasa neuloja ja vähän jäsenkorjaustakin siinä sivussa. Kiinalaista lääketiedettä suomalaisella twistillä hämäläisen sympaattisesti. Siinä kai se resepti.
Minulla oli aikaisempaakin kokemusta akupunktiosta, lähinnä migreenin hoidossa. Tiesin, että monenlaisia vaivoja neuloilla voidaan hoitaa, mutta IKINÄ en olisi tuosta noin vaan uskonut, että tämmöinen paketti. Ja siis ihan tuosta noin vaan!


Että ihan vaan vinkkinä, jos vitamiineista, särkylääkkeistä, kortisonista sun muusta purkkitavarasta ei oikein ole oman voinnin kohentajaksi, niin tässä olisi nyt tällainen ihmisystävällinen vaihtoehto. Neuloja kauhisteleville voin kertoa, etteivät ne tunnu oikeastaan yhtään miltään. Joskus pieni nipistyksen tapainen, mutta ei muuta. Ne ovat hiuksenhienon ohuita ja laitetaan nippa nappa ihosta läpi, ei suinkaan kairata mihinkään reisiluuhun asti.



Ja jos nyt joku sattuukin ajattelemaan tämän olevan jotain hörhöjen hommia, niin huoli pois. Ei siellä hoitolan nurkassa ole mitään kynttilöiden ja uhrilahjojen täyttämää kultaista Buddha-alttaria jossa keltapukuisten munkkien kuoro hymisee jotain pyhää mantraa sinisen suitsukesauhun keskellä. Ehei. Siellä on ihan tavallinen takkinaulakko ja kenkäteline. Ja toisessa nurkassa Satu. Sieltä mä sitten käyn aina kipaisemassa uuden elämän kun vanha rupeaa reistailemaan.


 
 
Oletko koskaan kokeillut?
Tuntuisko mahdottomalta ajatukselta?

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Halkomäki: Hyvikset voittaa pahikset



Joskus sitä on vaan niin hyvä olo, että siitä on pakko kirjoittaa tänne plokinkin puolelle.

Pidemmän aikaa tässä olen itsekseni pohtinut tätä maailman menoa ja tuntenut suurta ahdistusta siitä mitä silmien eteen otsikkoina ja uutislähetyksinä leviää. Television, netin ja lehtien perusteella tuntuu, että maailma on täynnä vain kaikkea kamalaa, sotia, nälänhätää, ihmiskauppaa, julmuutta, pahuutta, vihaa, kostoa. Tämä pieni Suomikin. Täällä tapetaan taukoamatta joku jossain päin, murhataan, raiskataan, hakataan tai heitteillejätetään jokaisen päivän lööpeissä ja skuupeissa. Välillä saatan olla viikonkin, etten avaa Aamulehteä, radiota, nettilehtiä tai katso uutislähetyksiä. En vaan jaksa. Se tapa miten ne kamalat asiat levitetään meidän kauhisteltavaksi on äärimmäisen kuluttava. Hyvä jos yhden kerran pystyin kuuntelemaan, miten pieni tyttö tapettiin kerrostalossa isänsä ja äitipuolensa toimesta. Tai miten nuori nainen joukkoraiskattiin metalliputkella hengiltä Intiassa. Tai miten paloittelusurman tekijä oli hankkiutunut eroon ruumiista. Näitä asioita jauhetaan välillä pienimpiäkin yksityiskohtia myöten kaikkien lastenkin! korville joka ikisessä päivän uutislähetyksessä radiossa ja telkkarissa. Netissä ja lehdissä uutisotsikot kirkuvat karmeat totuudet jokaisen silmien eteen. Päivästä toiseen. Oikeudenkäynnistä toiseen. Eikä niitä tahdo päästä pakoon millään. Tieto lisää tuskaa, ja kyllä, haluan tietää missä mennään, mutta en kestä sitä mässäilyä. En vaan jaksa.
Jos uutisotsikoiden perusteella muodostaisin mielikuvan Suomen meiningistä ja suomalaisista, niin tuntuu kuin pahuus olisi jokin tämän ajan muoti-ilmiö. Ihmisiä otetaan hengiltä tosta noin vaan. Ja mitä kamalammilla tavoilla. Ja yhä vain nuorempia. Eikä pahuus ylety vain ihmisiin, vaan myös eläimiin. Viattomien luontokappaleiden kärsimysten aiheuttaminen raivostuttaa ja ahdistaa minua ihan siinä missä ihmistenkin. Usein sitä mietinkin; mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa?
 
Lauantaina tapahtui jotain. Kävin akupunktiohoidossa. Olin reilun tunnin ajan paikassa, joka oli täynnä käsittämätöntä hyvää energiaa. Hyviä ihmisiä. Hauskoja, suloisia, veikeitä. Niitä, jotka haluavat hyvää. Jotka ovat lämpimiä ja läsnäolevia. Jotka antavat toivoa paremmasta. Vaihtavat vauvan vaipat ja vaatekerrat kuin omalleen, viihdyttävät pientä vieraassa paikassa. Pyytämättä. Antavat kehuja ilman ihmeempiä ansioita ja täyttävät läsnäolollaan koko huoneen. Sitä on vaikea edes kuvailla sanoin. Kaikkien karmeiden Kotkan tappo-otsikoiden ahdistuksen yli löi sellainen hyvän olon hyökyaalto. Tänään jäin sitä oikein miettimään miksi olo on rätti väsynyt mutta silti kuitenkin jossain syvällä sisimmässä  suunnattoman energinen. Se on se eilisen energia. Hyvät ihmiset. Ihanat ihmiset. Hyvä ruokkii hyvää. Seura tekee kaltaisekseen.

Minäkin vietän aikaa lähinnä yksinäni täällä kotinurkissa arjen askareita pyöritellen, ja toisinaan elämä kutistuu aika pieneksi. Väsyttäväksikin. Maailmakin kutistuu. Parasta valohoitoa tähän marraskuun maagiseen hämärään ovat ihmiset. Juuri ne ihanat sellaiset!  Sitä valoa ja voimaa ei voita yksikään lamppu!