Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kodinhoito. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kodinhoito. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. maaliskuuta 2013

Halkomäki: Hetki


Tällä hetkellä elämässä päivät ovat sellaisia hujauksia. Just oli aamu ja sitten onkin jo ilta. Mitä tuli tehtyä, sainko jotain aikaan...öööö, perusarkea, perusasioiden pyörittämistä. Ei siinä hirveästi ehdi ansiolistaa laatia ja CV:tä lihottaa. Pakko silti välillä vähän palkita itse itseään siitä, että on jaksanut olla reipas ja ahkera, tai vaikka ei olisikaan ollut niin se on ihan hyvä tekosyy pieneen herkkuhetkeen! Mä en ole vielä koskaan kotiäitielämäni aikana päässyt nauttimaan niistä kovasti mainostetuista äidin omaa aikaa kahvin ja naistenlehtien parissa -tuokioista, kun lapset vetää päiväunia ja talossa on hiljaista. Taitaa olla silkkaa legendaa koko juttu? Pikku-Kiiski nukkuu puoli tuntia. Ei ole sen kummempia unenlahjoja esitellyt edes vauvana. Niinpä se puolituntinen menee tuli hännän alla välttämättömiä asioita hoidellessa, ei siinä ajassa ehtisi kuin juuri ja juuri keittää ne kahvit! Mutta illalla, ah illalla...unohdan pesemättömät kestovaipat, hikiset urheiluvaatemytyt, tyhjentämättömät tiskikoneet ja ärhäkät villakoiranpoikaset. Kiehautan vedet ja haudutan puolen litran mukillisen teetä. Parasta ja ihaninta mitä milloinkin on saatavilla. Siihen seuraksi muhkea voileipä tai joku makea herkku. Tämä nautitaan joko hämyisessä keittiössä aamulehden ääressä tai harvemmin telkkarin ääressä, jos sieltä oikeasti sattuu tulemaan jotain katsomisen arvoista. Hetki on lähes pyhä. Pimeys ikkunaruudun takana sinetöi kaiken. Ankarinkin ahdistus helpottaa sitä mukaa kun lämmin juoma mukissa vähenee. Synkätkin hetket saavat kultareunan.
Siitä hetkestä olisi luontevaa siirtyä peiton alle lopultakin sen naistenlehden pariin odottamaan nukkumattia, vaan mitä vielä. Teetuokion jälkeen jaksaa kummasti hoitaa päivän nakkilistan loppuun!
Kesällä teemukillinen tulee nautittua puutarhassa, paljain jaloin ja mustarastasta kuunnellen. Tai klapisirkkeliä. Tai latokuivuria. Suloisia maaseudun ääniä kaikki. Mukissa vaihtuvat teelaadut vuodenajan mukaan. Kesällä tavallinen vihreä tee on ihanaa ja sitä voi maustaa vaikka sitruunalla tai jollakin kukkaismaulla. Talvinen uusi lempparini on inkivääri-omena.


Hankin juuri pari uutta paketillista teetä ja investoin keittiöön pari pientä lasipurkkia. Mukavampi säilyttää teepussit tiiviissä purkissa niin aromit säilyvät pitkään. Leikkasin pahvipaketeista kyltit purkkien kansiin ja kiinnitin kaksipuoleisella teipillä. Vähän niinkuin Anu Harkki -meininkiä. Se oiskin ehkä kateellinen kun näkisi nämä...



Mutta joo. Pienet asiat ovat usein tärkeämpiä kuin uskommekaan. Mulle toi iltatee on sellainen arjen pelastusrengas! Jos siihen vielä lisätään näitä siirappivohveleita niin ollaan jo pelastusvenetasolla!!!!

tiistai 19. helmikuuta 2013

Halkomäki: Elämäni inventaario, osa I...




Nyt on kuulemma muotia palkata kotiin joku elämänhallintaihminen. Sellainen, jonka avulla sulle selviää mikä osa kotisi täyttämästä tilpehööristä on tarpeellista ja mikä ei. Eli sen personaltrainerin, ravitsemusneuvojan, sisustussuunnittelijan, parisuhdeterapeutin, viikkosiivoojan ja elämäntaidonvalmentajan lisäksi kannattaa myös hankkia tämä kaaosekspertti. On niin paljon helpompi hengittää kun ylimääräinen tavara on tiessään!

Varmaan jo reilu kuukausi sitten mä löysin sisältäni tällaisen tavaranatsin. Jokin mittari vain meni punaiselle ja sitten alkoi tapahtua! Rakastan järjestystä, vaikka en ole siinä kovin hyvä. Rakastan sitä, että löydän tarvitsemani tavarat niiden oikeilta paikoilta. Heti ja pönkimättä. Niin suksivoiteet, varvastossut, kattilat kuin kynttilätkin. Rakastan selkeyttä, viihtyisyyttä ja kodikasta tunnelmaa missä ikinä asunkin. Tai siis rakastaisin! Meillä asuva rakas pieni elämänvaikeuttaja avasi silmäni todellisuudelle. Siinä missä kaksi aikuista oli saanut sullottua kahden sinkkukämpän tavarat puolihuolimattomasti rintamamiestalon todella vähäisiin säilytystilaratkaisuihin, elämänvaikeuttaja kaivoi ne päivänvaloon. Kerta toisensa jälkeen. Ja aina vaan uudestaan. Sulloessani vanhoja työpaikan mikroautokisojen palkintopokaaleja varmaan sadatta kertaa makuuhuoneen liukuovikomeroiden kätköön minulla naksahti. Tarvitaanko me todella kaikki tämä???

Ja mitä sitten tapahtui? Olen käynyt huoneita läpi armottomalla kädellä. Useampaankin kertaan. Ensin keittiö. Sitten vaatehuone ja makuuhuoneen komerot. Työn alla olohuoneen senkki ja eteisen kaapit. Työhuone jo voiton puolella. Tavara liikkuu!!! Osa mökille käyttöön, osa kavereille, osa kirpparille ja kierrätykseen. Onneksi vain vähän mitään joutaa roskikseen! Henkisesti rankkaa puuhaa, mutta oikeasti, se keveyden tunne mikä valtaa mielen! Siistit ja avarat komerot, säilytyksessä vain oikeasti tarpeellinen ja käytettävä tavara, sekä rakkaimmat muistot. Puolitunteikkaista muistoista luopuminen on yllättävän tuskallista. Olisi niin kiva säilyttää kaikki alalkouluajan vihkot ja liput ja laput, mutta kuka niitä oikeasti joskus lukee? Ja mitä teen Kukkaistyttökesän kuivatuilla ruususeppeleillä joita on laatikollinen? Ihania pölypesiä, eikä niistä laatikossa ole kenellekään iloa. Mielessäni haikailin jo vinttiä, sellaista oikeaa vanhanaikaista ullakkoa. Sellaista, jonne voisi kantaa vihkot ja seppeleet laatikoissaan tulevien sukupolvien löydettäviksi ja ihasteltaviksi. Sinne isoisän olkihattujen viereen. Ei kenenkään tiellä koskaan.

Työ etenee hitaasti, koska elämänvaikeuttaja purkaa samaan aikaan toisaalla jotain jo siivottua komeroa. Eikä se seuraavana päivänä enää välttämättä näytä niin siivotulta, tai ainakaan siistiltä. Mutta tavarat vähenevät hitaasti ja varmasti. Tavoitteena ei ole mikään steriili ja asumaton asuntomessukoti, vaan koti jossa on vähemmän järjesteltävää ja mukavampi asua. Leluja täällä pyörii joka tapauksessa edelleen ympäri huushollia päivästä toiseen. Ja pussinsulkijoita, kaukosäätimiä, lahjanarua, hillopurkin kansia, tuttipullon korkkeja, käsivoideputeleita, pikkusukkia, kyniä, ruisleivän paloja, hiuslenkkejä, henkareita, latureita, kuvakirjoja ja paljon paaaaljon muuta tarpeellista. Tiedän kyllä perheitä, joissa lasten olemassaoloa ei voi päätellä muualta kuin lastenhuoneista. Leluja tai lasten vaatteita ei näy koskaan missään muissa tiloissa. Minusta se on jopa ankeaa. Silti rajansa kaikella. Eilen illalla raivasin lattialle vapaan reitin makuuhuoneesta vessaan. Pimeässä yöllä eksyin kuitenkin reitiltä ja jurskautin jalkapohjani puisen nuppipalapelin nuppiin. Hemmetin lelut!!! Aamulla heräsin siihen kun Brion puinen palikkalaatikko kolahti otsaani, ja heti sen perään sateli niitä palikoita. TATO! sanoi ääni sängyn vierestä pirteänä. Vähän ajan päästä elämänvaikeuttaja mönki viereen Skiidoon moottorikelkkakuvaston kanssa. TATO TATO!!! Ooooooo...ännännännännää...istui siinä kainalossa lukemassa hetken ja katosi taas. Kolmannella kerralla mukaan oli tarttunut muutama katselukirja sekä niitä puisia nuppipalapelin paloja. Se paloautokin, jonka päälle yöllä astuin. Aamupalan jälkeen petasin sängyn. Varmaan ensimmäistä kertaa viikkoon. Peiton alta löytyi kolme legopalikkaa, kaksi puupalikkaa, neljä kirjaa, yksi pikkuauto, näytepussi jalkavoidetta, Tiinan vanha selluliittivoideputilo, pussillinen urheilujuomajautetta, kuiva leivänpala, puiset helmet sekä määrittelemätön polkupyöränkorjaustyökalu. Miähen tyynyn alle oli piilotettu cd -levy, joka sisälsi vasemman polveni magneetikuvat Pihlajalinnan lääkäriasemalta.
Mitä tästä opin? Pitäisi ehkä petailla sänkyä useammin. Tai sitten sitä tavaraa on vieläkin liikaa?

torstai 17. marraskuuta 2011

Marraskalenterin luukku 17

Kun sitä pakkasta ei vieläkään kuulu, voi odotellessa vaikka huoltaa sadetakkinsa tällä oivallisella niksillä!



(Kyllikit eivät vastaa mahdollisista ongelmista/vahingoista/vaaratilanteista...)