Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

lauantai 22. syyskuuta 2012

Puntari: Vaihtelevaa keliä

Ollaan saatu tällä viikolla viettää kaksi aika erilaista mökki-iltaa. Keskiviikkona oli tuulista ja sateista. Linnottauduttiin lämpimään mökkiin pelailemaan, lueskelemaan, syömään ja löhöilemään. Saunassa käytiin kynttilänvalossa ja ihailtiin ulkona lepattavia myrskylyhtyjä ja ulkotulia.

Eilen (päivällä olleiden erittäin vaihtelevien säiden jälkeen) tuli yksi syksyn hienoimmista illoista. Aurinko paistoi, tuuli tyyntyi kuuden aikaan ja mökin terassilla oli suorastaan lämmin.
Syötiin pannulla lämmitettyä leipäjuustoa ja lakkahilloa terassilla teen ja kaakaon kanssa. Tehtiin kivistä, kävyistä, lehdistä ja ruohoista temppurata pihaan ja jokainen keksi vuorotellen mitä tehtäviä eri materiaalien kohdalla tehdään. Käytiin metsäretkellä ihmettelemässä monimuotoista luontoa (jota metsäkone parhaillaan muotoili 100 metrin päässä).
Retkeilyn jälkeen testattiin Harmajan taipuminen kokkailuun. Olin ostanu Prismasta valmiiksi grillatun kanan, joka sitten laitettiin ritilälle takkaan hiillokselle lämpiämään ja saamaan vielä vähän rapsakkuutta pintaan. Kyytipojaksi hedelmäinen salaatti ja lasi punaviiniä. Eipä jäänyt tipusta jäljelle kuin muutama murunen! Ikkunan toisella puolella oli ruokailun ajan melkoinen näytös, kun aurinko laski ja värjäsi järven vaihtelevin neonvärein.
Jälkiruuaksi mähkittiin irtokarkkeja ja oltiin vaan. Saunottu ei, kun oltiin aamulla lilluttu uimahallissa pari tuntia. Muksut ja S simahti yhdeksältä onnellisina, mä vielä kynttilänvalossa lueskelin hömppäpokkaria ja nautin hiljaisuudesta (ja karkista...).

ps. Päivitellään silloin tällöin tänne bloggeriinkin, vaikka maitolaiturinkyllikit.shl.fi onkin virallinen kotimme.
pps. Hannan kone simahti. Että Halkomäki on nyt vähän hiljaisempi sen vuoksi. Kuulopuheiden perusteella siellä hillotaan urakalla syksyn omenasatoa!








1 kommentti:

  1. Ihan jotenkin täydellistä :) Ja nyt mun pitää vaihtaa tuo teidän uus osoite mun sivupalkin suosikkeihin, on vaan jäänyt tekemättä. Hyvä kun muistutit! :)

    VastaaPoista