Parin viimeisen viikon aikana jostain on alkanut löytyä taas leivontainspis. Alotin varovaisesti pullataikinalla ja ilokseni huomasin, että taikinan vaivaaminen on kyllä yksi maailman halvimmista terapiamuodoista. Eikä ne uunituoreet korvapuustitkaan mielialaa alentaneet!
Kirjassa on mielettömän hyvä vanilijamuffinsitaikina, joka toimii perustaikinana monessa sovelluksessa. Se on helppo ronskisti sekoitettava (ei siis tartte vatkata eikä erotella mitään) taikina, johon voi heittää kaapista vähän mitä mieleen juolahtaa.
Hanna toi meille syksyllä ruotsalaisesta ostosparatiisista eli ICAsta pieniä vaahtokarkkeja ja niitä me sitten sotkettiin taikinan joukkoon. Uunissa kävi niin, että vaahtokarkit linnottautuivat siihen muffinsin pintaan ja kuumuus sai ne karamellisoitumaan mukavasti. Mikä maku! Vilken smak!
Tuossa kirjassa on niiiiiin monta ihanaa reseptiä, että joku kerta täytyis ottaa talkoiksi tehdä ne kaikki. Löytyy myös suolaisia vaihtoehtoja, ettei tarvi änkeä itseensä pelkkää sokeria ja rasvaa (mähän ne tuotokset kuitenkin söisin...). Paikalliselle joulutorillekin suunniteltiin jo omaa muffinsikojua, josta voisi ostaa erilaisia herkkuja kotiin :)
Kuulostaa hyvältä: ronski muffinssitaikina, mihin voi heitellä mitä mieleen juolahtaa:) sen reseptin mieki tarvisin ;)
VastaaPoistaMullakin kun nyt ollut vähän ankeaa elämää, niin olen leiponu ja se ON terapiaa ja sitten on kyllä maistunutkin ne leivonnaiset, joten lenkkeillä täytyy myös, toinen terapia! molemmat semmosia ilman aikatauluja suoritettavia :)
Täällä toimii juurikin nuo samat terapiakeinot: leivonta ja lenkkeily. Aikoinaan (=ennen lapsia) siivous oli myös terapiaa ja puhtaassa kodissa mieli lepäs. Nyt siivoamisesta tulee lähinnä pahalle päälle, kun tietää, että talo on kohta taas kaaoksessa ;)
PoistaTiina