Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Kyllikit: Kirkastava Plokiarvonta

 


Kaamosmasennuksen oireiden kolkutellessa ohimoa keskellä kesää on todellakin syytä hakeutua hoitoon.
Tänne Aitooseen.
Tänä viikonloppuna.
Täällähän KIRKASTUU!

Resepti oikeanlaiseen lääkitykseen löytyy TÄÄLTÄ!
 
 
 
 
Jos Kirkastusjuhlaneitsyytesi on vielä tallella, lienee aika päästä siitä eroon. Jos viimeisimmät muistosi ovat kultaiselta 60-luvulta tai karseasta kasarimeiningistä, on aika kiillottaa ne kirkkaamiksi! Mikäli ainainen haaveesi on ollut päästä kokemaan Suomen vanhimmat festarit (vaikka ne turkulaiset muuta vikisiskin), nyt siitä haaveesta voi tehdä totta! Tai jos yksinkertaisesti kalenterisi ammottaa tyhjyyttään aikavälillä la-ma niin nyt siihen on mahdollista saada täytettä parhaasta päästä! Osallistu Maitolaiturin omaan Kirkastusjuhla-arvontaan ja tule kokemaan Suomen aidoimmat maalaisfestarit!

Kyllikit arpovat kaksi kahden hengen vapaalippupakettia Aitoon Kirkastusjuhlille. Liput voi käyttää haluamanaan festaripäivänä, ja ne ovat noudettavissa festarialueen lipunmyynnistä voittajien nimillä varustettuna lauantai-illasta alkaen.


Arvonnassa olet mukana jättämällä kommenttilootaan seuraavat tiedot: A)Minkä esiintyjän haluat kaikkein eniten nähdä Kirkastusjuhlilla tänä vuonna? B) Mikä biisi tältä esiintyjältä on pakko kuulla keikalla?

 
Vilkaise Kirkastuksen ohjelma TÄSTÄ  ja laita kommenttia tulemaan! Vastausaikaa on torstaille klo 21.00 saakka. Voittaja julkaistaan täällä plokissa vielä samana iltana. Onnenpotku arvontaan!


Viime vuosien Kirkastusfiilistelyjä voit käydä lukemassa:
 
 
 
 
Kuvat aitoo.fi/kirkastus
 

116 kommenttia:

  1. Jee! Juhlat nousee!
    A:Juha Tapio
    B: Aito rakkaus yllättää
    t.Viivi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. A. Samuli Putro
      B. Milloin jätkät tulee

      Poista
  2. Mahtava kilpailu. Näille festareille en ole vielä koskaan päässyt. Tyttären kanssa Cheek ja Timantit on ikuisia olis ihan must.

    VastaaPoista
  3. Neljän suora ja Tähtien tiellä,
    terveisin Johanna :)

    VastaaPoista
  4. CHEEK, Ei oikotietä <3 ;)

    VastaaPoista
  5. Juha Tapiohan se on ja minkä tahansa piisinsä ilolla kuuntelen, mutta jos yks pitää valita, niin se on kaikkien kolesterolia alentavien tuotteiden tunnuslaulu Pidä sydämestäs huolta. ;-) Terkuin Elina

    VastaaPoista
  6. Vaikea valita, mutta eiköhän se ole Juha Tapio ja Maa on kaunis :)
    T.Marika

    VastaaPoista
  7. Kolmas Nainen, odotan koko keikkaa innolla, mut jos yks biisi pitää valita, olkoon se Tästä asti aikaa :)

    T: Anu

    VastaaPoista
  8. Aika pahan pistitte ;) Kyllä tämä mummeli varmaankin lähtisi kuuntelemaan rakkaan lapsenlapsensa kanssa sunnuntai-iltana kappaleen Timantit on ikuisia eli CHEEK =D Mukavia kirkkaria hetkiä kaikille sekä arpaonnea <3 toivotteleepi Marjo Kurjenmaa

    VastaaPoista
  9. A: kyllä se on Kolmas nainen!
    B: äiti pojasta pappia toivoi ;-)
    T: Ukkoska

    VastaaPoista
  10. Tää on niin tätä...valinnan vaikeus Juha Tapion ja Cheekin välillä. Saako ottaa molemmat? :)

    VastaaPoista
  11. Kylhän Se näin on että Kake Randelin pitää päästä kuuntelee ja biisi mikä pitää kuulla on Tilipäivä koittaa
    T Rolf

    VastaaPoista
  12. Joko Juha Tapio ja "Ratapiha" tai maanantaina Jenni Vartiaisen "Suru on kunniavieras". Toki iloisempikin tuotanto molemmilta kolisee :D Nostan peukut ja varpaat pystyyn.

    VastaaPoista
  13. Ehdottomasti Apulanta ja Hiekka.
    Nih.

    VastaaPoista
  14. Jenni Vartiainen ja koko tuotanto, mutta jos on pakko valita niin joko "Suru on kunniavieras" tai "Minä ja hän".

    Sonja :)

    VastaaPoista
  15. Apulanta! Anna mulle piiskaa! Ei tarvinnut edes miettiä :)

    VastaaPoista
  16. Kolmas nainen. Tästä asti aikaa.
    Ja ne muutkin kipaleet toki :)
    T. Miia, se Samin kalastajavaimo.

    VastaaPoista
  17. Samuli Putro ja Elämä on juhla; siinä on kaikki! <3

    T. Päivi

    VastaaPoista
  18. Pakkohan tähän on osallistua :-) Cheek. Timantit on ikuisia. Toivotaanpa arpaonnea! Hanna

    VastaaPoista
  19. Pakko nähdä
    A. Martti Servo ja Napander
    B. Ufo tarjosi kaakaon

    Elsi Orjakylästä. ->Onnea mulle tähän kisaan =D

    VastaaPoista
  20. Ikinä en oo mitään arpajaisista voittanut, mutta pakko taas yrittää! :) Cheek ja timantit on ikuisia. T.Eija

    VastaaPoista
  21. Apulanta + Pahempi toistaan - pitäishän tämä jo kokea ;)

    VastaaPoista
  22. Tietysti Apikselta Mato! Ja liiterin lattiat notkuu.. terkuin Riina

    VastaaPoista
  23. Pakkohan se on kokeilla :) joten ehdottomasti:
    Cheek - Kuka muu muka

    Jippikajei :)

    VastaaPoista
  24. Jonna: Tikapuut. T. Mervi

    VastaaPoista
  25. Kake Randelin ja Nasta pimu :)

    -milla

    VastaaPoista
  26. Aplunta & Mitä kuuluu

    VastaaPoista
  27. Suvi Teräsniska ja Täydellinen Elämä

    -tanja

    VastaaPoista
  28. Olavi Uusivirta - On niin helppoo olla onnellinen

    VastaaPoista
  29. Kolmas nainen - Uneni on vasta alussa

    VastaaPoista
  30. Kolmas nainen, Tästä asti aikaa

    VastaaPoista
  31. Apulanta- Maanantai :) -Terhi-

    VastaaPoista
  32. A) Kolmas Nainen
    B) Valehtelisin jos väittäisin

    Enemmän kuin mahtavaa olisi fiilistellä livenä!! :)

    T. Minna P.

    VastaaPoista
  33. Juha Tapio - Aito rakkaus

    VastaaPoista
  34. Kake Randelin - Nasta pimu

    Eeva

    VastaaPoista
  35. Kolmatta naista ja Äiti pojastaan pappia toivoi :D

    VastaaPoista
  36. Komeammalle osapuolelle pitää saada lippu, että päästään joraan Kakea, hänellä on meille tärkeä biisi Tätä kukkaa en hukkaa.....

    VastaaPoista
  37. Jenni Vartiainen ehdottomasti ja suru on kunniavieras

    VastaaPoista
  38. Juha Tapio ja Aito rakkaus

    VastaaPoista
  39. Samuli Putro. Elämä on juhla.

    VastaaPoista
  40. A. Kake Randelin B. Nasta pimu t: Netta

    VastaaPoista
  41. Kake Randelin...eiku Kolmas Nainen....tästä asti aikaa

    VastaaPoista
  42. Juha tapio. Aito rakkaus! -Ellu-

    VastaaPoista
  43. Juha Tapio - Aito Rakkaus!

    -tiina

    VastaaPoista
  44. Apulanta ja koko keikka on nähtävä, ei voi valita vaan yhtä biisiä! :) t.Tiina M

    VastaaPoista
  45. A: kolmas nainen
    B: muutkin mokaa

    Mielenkiintosta uutta matskua :)
    -Mikko

    VastaaPoista
  46. A) J. Tervomaa
    B) Yhtä En Saa
    -puuhis-

    VastaaPoista
  47. Ehdottomasti kolmas nainen ja lautalla olisi SE biisi jonka haluaisin kuulla heiltä :)
    Mirkku

    VastaaPoista
  48. Apulanta, ja ravistettava ennen käyttöä

    VastaaPoista
  49. Mahtavia esiintyjiä kaikki, mutta kallistun Cheekin puoleen, koska häntä en ole koskaan livenä nähnyt. Tuhlaajapoika kappaleen haluaisin mielelläni kuulla ja tietenkin uuden biisin äärirajoille jos hän tätä vielä esittää.

    T. Jenna R

    VastaaPoista
  50. Samuli Putro, nainen ei voi miestä pelastaa.
    T. Taina T

    VastaaPoista
  51. Stig otetaan ryyppy
    Jenni törmä

    VastaaPoista
  52. A. Olavi Uusivirta
    B. Ollaanko tämä kesä näin

    VastaaPoista
  53. Kyllä se on Stig!! Ja Viheltelen! Ehottomasti!
    T. Suvi K.

    VastaaPoista
  54. A. Cheek B. Kyyneleet
    Vaik kyl Kolmasnainenkin kelpais.
    Ps. Festari neitsyys tallella.

    VastaaPoista
  55. Kolmas nainen - Elämän tarkoitus

    -Minerva

    VastaaPoista
  56. Kolmas nainen.
    Valehtelisin jos väittäisin :)

    VastaaPoista
  57. A. Sanni
    B. Hakuna matata

    Tosin kaikki artistit ovat hyviä tänä vuonna! Pisteetsiitä :)

    - Jere Janhunen

    VastaaPoista
  58. A) Ehdottomasti Samuli Putro.
    B) Jäniksen vuosi.

    VastaaPoista
  59. Ehdottomasti Cheek ja Kuka muu muka❤

    VastaaPoista
  60. Olavi Uusivirta
    Nuori ja kaunis

    VastaaPoista
  61. A) Kolmas Nainen
    B) Valehtelisin jos väittäisin

    VastaaPoista
  62. Apulanta, armo! Ehdottomasti! Edellisen kerran kuullu Apulannan livenä 10-15 vuotta sitten :)

    VastaaPoista
  63. Kolmas Nainen / Hyvää ja kaunista

    VastaaPoista
  64. A) Cheek
    B) timantit on ikuisia
    -Päivi K

    VastaaPoista
  65. A: Apulanta
    B: Koneeseen kadonnut
    T: Katja P

    VastaaPoista
  66. Parhaat festarit evö! :D
    Tahtoisin nähdä livenä Juha Tapion ja kuulla Anna pois itkuista puolet.
    -Mari

    VastaaPoista
  67. A) Sanni
    B) Hakuna matata

    Joni Lauren

    VastaaPoista
  68. Cheek- timantit on ikuisia.
    T. Ruube

    VastaaPoista
  69. Juha Tapio: En mitään en ketään

    -Sus-

    VastaaPoista
  70. Cheek, timantit on ikuisia
    -terhi

    VastaaPoista
  71. Apulanta: Koneeseen kadonnut
    Jenni Vartiainen: Suru on kunniavieras
    Kake Randelin: Tilipäivä
    Cheek: Kuka muu muka
    Juha Tapio: Anna pois itkuista puolet
    Neljän suora: Valtava maailma
    Stig: Viheltelen

    Varmasti jokaiselta esiintyjältä löytyy se lemppariluritus <3 tätä odotetaan <3

    VastaaPoista
  72. Juha Tapio lauantaina ja biisi Tykkään susta niin että halkeen.....!!!

    VastaaPoista
  73. Kesäloman ehdoton aloitusfestari..

    A) APULANTA
    B) Jos tahdot niin

    VastaaPoista
  74. Kolmas nainen: Tästä asti aikaa

    VastaaPoista
  75. Cheek. Äärirajoilla

    VastaaPoista
  76. Apulanta ja Koneeseen kadonnut

    Lissu Sillanpää

    VastaaPoista
  77. Cheekiltä timantit on ikuisia,hyvät kaverit messissä ☆
    Terkuin Tiia

    VastaaPoista
  78. Cheek ,viihdyttäjä

    VastaaPoista
  79. Kake ja nastapimu!
    Terkuin, marika r.

    VastaaPoista
  80. Olavi Uusivirta-ollaanko tämä kesä näin

    - Pihla R

    VastaaPoista
  81. Apulanta ja pahempi toistaan.

    -Hanna K.-

    VastaaPoista
  82. Jussi Raittinen & the boys ja Kesäduuni blues

    VastaaPoista
  83. A) Juha Tapio
    B) Kaksi puuta
    T. Juha Timonen

    VastaaPoista
  84. Samuli Putro ja Älä sammu aurinko.

    Janne K

    VastaaPoista
  85. Jenni Vartiainen
    Sivullinen

    -Mikko

    VastaaPoista
  86. a) Cheek
    b) Äärirajoille

    Sanna K. Tampereelta

    VastaaPoista
  87. Samuli Putrolta haluaisin kuulla Olet puolisoni nyt.
    Anu P.

    VastaaPoista
  88. No Kolmas Nainen tietenkin ja onhan se tuo Tästä asti aikaa ihan lassikko!

    Tanja Kaila Turuust

    p.s. ihan suosiolla annan vanhimman festarin tittelin nojata Aitoon harteilla :-)

    VastaaPoista
  89. A: Juha Tapio B: pettävällä jäällä

    VastaaPoista
  90. Jenni Vartiainen ja Suru on kunniavieras

    Piizi

    VastaaPoista
  91. Cheek tottakai, ja olis huippuu kuulla uus biisi "Äärirajoille" livenä! :)

    VastaaPoista
  92. A Kolmas Nainen B Hyvää ja kaunista

    VastaaPoista
  93. Cheekin haluaisin nähdä ja mikä siinä on biisin kuulla! :)
    T. Elisa Nieminen

    VastaaPoista
  94. Juha Tapio - Aito rakkaus

    Tiina N

    VastaaPoista
  95. Jussi & Boys - Krokotiilirock

    Tapio R.

    VastaaPoista
  96. A) Jenni Vartiainen B) Missä Muruseni On

    VastaaPoista
  97. Ehdottomasti Kolmas Nainen ja 'Tästä asti aikaa'

    VastaaPoista
  98. Jenni Vartiainen, Minä sinua vaan.
    -Maija

    VastaaPoista
  99. Kolmas nainen: Me ollaan ne.
    Sanna Valkama

    VastaaPoista
  100. A) Apulanta
    (parasta kirkkareilla vuodesta toiseen. Ne vaan on luotu yhteen, Rokkiliiteri ja Apis! )

    B) Anna mulle piiskaa

    -Minttu

    VastaaPoista
  101. 1.cheek
    2.timantit on ikuisia
    t:sonja

    VastaaPoista
  102. a) Santa Cruz
    b) Aiming High

    Petteri Jouttimäki

    VastaaPoista
  103. Sanni - Prinsessoja ja Astronautteja

    VastaaPoista
  104. Juha Tapio
    Aito rakkaus
    t. Anne

    VastaaPoista
  105. A) Jenni Vartiainen
    B) Suru on Kunniavieras

    VastaaPoista
  106. A) Cheek
    B) Repsikka ( ei tuu tapahtuun, mutta aina voi toivoo... ) KAIKKI KÄY :)
    T:Josu

    VastaaPoista
  107. Monia hyviä esiintyjiä tänäkin vuonna, mutta eniten odotan päätöskonserttia, eli...
    A) Apulanta
    B) Mato

    VastaaPoista