Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Halkomäki: Kotiutumista



Koti. Aina kiva tulla reissusta kotiin. Olkoonkin, että tällä kertaa viikon matka pohjoiseen tuntui aivan kesken jääneeltä. Mutta pääseehän sinne taas uudestaan, vaikka sitten kesän kynnyksellä tunturipuroja ihmettelemään.

 
 

Tänään ollaan notkisteltu kolmentoista tunnin automatkan puuduttamia vartaloita. Mikäs sen parempaa hommaa kuin keväinen puusavotta, suomalaista kansanperinnettä ihanimmassa muodossaan. Aurinko paistoi, aivan tyyntä ja ilmassa tuoreen puun huumaava tuoksu.

 

 
Jäät pitivät sellaista mulinaa ja mulsketta että välillä ihan hirvitti. Silti piti päästä evästauon päätteeksi toisen kansanperinteen, pilkkimisen pariin. Koekalastuksen saalis
oli vähäinen, mutta eipä haitannut. Tiikerikaloja ehtii jahdata taas kesällä mato-ongellakin.

 
 
 

Savusaunan edustalla nautitut päiväkaffet maistuivat taivaallisen hyvältä. Pakko oli kurkata sisälle saunaankin ja nuuhkia sen ihanaa tuoksua. Kesä.... Vielä talviteloillaan oleva sauna houkutti jo siivoustalkoisiin ja kevään ensimmäisiin löylyihin, joita odotellaan varmaan jäiden lähtöön saakka.




 
Edessä on hulinaviikko, kun reissun jäljiltä pitää hoitaa asia jos toinenkin. Ihana arki ja  ihana siivous&pyykinpesu-urakka odottavat huomenna. Niitä kohti hyvissä fiiliksissä!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti