Piti se tämäkin nähdä, Kyllikit rinta rottingilla juoksutapahtuman lähtöviivalla. Kuka olis osannut vielä muutama vuosi sitten ennustaa??? Tokihan me jo silloin hilpaistiin paikallinen Kaukkalan ympärijuoksu kylätapahtumaa tukien, mutta että ihan oikein oikea juoksutapahtuma...
Ja uskokaa tai älkää, tämä sama tapahtui tänä kesänä vieläpä kahdesti! Juoksukautemme avauskisa elokuussa hölköteltiin Kangasalla mukavassa Liikuntai-tapahtumassa, jossa Hansu sipaisi kympin ja minä puolimaratonin. Tässä välissä kävin vielä rypemässä Jämi XC-runin (kahvakuulailukauden aloitus ja juoksutapahtuma eivät sovi saman viikon sisälle, kirjoita muistiin!). Ja täytyihän tämä nousujohteinen kausi paketoida arvonsa mukaisesti, joten ilmoittauduttiin mukaan Tuusulan suuntaveikkojen järjestämään Tuusula Trail runiin, joka kisattiin viime sunnuntaina.
Tuusulaan oli helppo mennä, kun tapahtuma vaikutti sopivan pieneltä ja sympaattiselta, niinkuin suunnistusseuran järjestämät tapahtumat yleensä on. Kisanumerot roikkuivat nipuissa pyykkinarulla ja kisakeskus sijaitsi nurmikentän kaistaleella: kaikki massatapahtuman väkisin väännetyt kotkotukset loistivat mukavasti poissaolollaan. Kyllikkien oli heti alkumetreiltä asti hyvä olla (paitsi se pahuksen viima pisti säärikarvat lepattamaan ja ihon kananlihalle).
Ennen starttia luotiin katsaus kuntopohjaan. Itselleni se oli suurehko arvoitus, juoksulenkillä kun oli tullut käytyä suht laiskasti viime viikkoina. Hanna taas totesi, että kunto ei ole arvoitus, sitä kuntoa kun ei ylipäänsä ole. Yhteistuumin todettiin tankkaus kuitenkin onnistuneeksi. Olisi ihme, jos ei Nizzassa suoritetulla viikon kestäneellä croisantti- ja vuohenjuustopiirakkamarinoinnilla lihas liikkuisi ja tulosta syntyisi.
Tiesimme reitistä hyvin vähän. Vain sen, että luvassa olisi minimalistisesti tietä ja paljon polkua. Tuusulan reitti ylitti kaikki odotukset. Se kiemurteli 10,6 kilometrin mittaisen lenkin verran hyvin erilaisissa suomalaisissa maastoissa. Mukaan mahtui suota, avokalliota, hakkuu-uraa, kangasmetsää, hiekkatietä, ulkoilureitinpohjaa ja vaikka mitä. Osa matkasta taitettiin singletrackilla tiiviissä letkassa, ja polun vieressä kasvavat näreet pitivät huolen siitä, että ohittamaan ei päässyt. Suolla hypittiin märimpien kohtien yli ja avokalliolla yritettiin kaikin mahdollisin tavoin pysyä pystyssä. Suunnistusnastarit olivat muuten ihan ykkösvalinta jalkineeksi tuohon reissuun.
Lähdettiin molemmat samalla taktiikalla liikkeelle: hyvällä fiiliksellä ja koko matka juosten. Ja homma meni ihan käsikirjoituksen mukaan. Itse etenin loppua kohti kiihtyvää vauhtia ja meno tuntui koko ajan mukavalta. Hanna oli ottanut taktiikaksi tappavan tasaisen vauhdinjaon, mikä onnistui täydellisesti. Maalisuoralla Hannalta irtosi vielä näyttävä kiri, joka päätyi suoraan Petteri Muukkosen (rogainingin maailmanmestari ja kohtuullisen pätevä suunnistaja noin niinkuin muutenkin) kainaloon. Myönnän, olin kade.
Fiilikset oli maalissa molemmilla korkealla. Just sopiva irtiotto kahdelle valeurheilijalle. Niin meidän näköinen tapahtuma. Kisaruokailu tarjottiin soppatykistä ja kahvin kanssa oli tarjolla nisua. Tänne on tultava uudestaan!
Tuusulassa kun oltiin, oli pakko hyödyntää mahdollisuus visiteerata siskollamme Miialla, joka asuu töttöröö-miehensä kanssa ihan kivenheiton päässä kisakeskuksesta. Miia oli lämmittänyt meille saunan ja laittanut ruokaa. Siellä me sitten huuhdottiin kisahiet pinnasta ja parannettiin maailmaa lauteilla Iittalan kivituikkujen luodessa romanttista tunnelmaa. Jauhelihakeiton ja lattemukien äärellä vaihdettiin kuulumiset ja suunniteltiin tulevia seikkailuja. Kerrassaan kiva päivä!
ps. Pahoittelut paskoista kuvista. Meistä nyt ei muutenkaan kummoisia saa, mutta syytän vähän myös tuota mun ikivanhaa kännykkää.
