Kulunut viikko on ollut mukavaa sutinaa. Taudit on viimein selätetty ja koitettu palata normaaliin arkeen ja sen kaikkien ihanuuksien pariin; pyykkikone laulaa, tiskikone laulaa ja poskiontelot suorastaan visertää. Onneksi ei sentään viherrä. Paitsi Tiinalla. Keskiviikkona pääsin yli viikon urheilutauon jälkeen korkkaamaan iltarastit ja nauttimaan harjumaaston korkeuskäyristä Onkkaalassa. Metsät on kuivuneet nopsasti ja seuraavaksi onkin aika suunnata Konalla kohti omia kotiharjuja, ottaa tuntumaa polkuihin ja metsäautoteihin. Nyt on juuri sitä hienoa kevään ja kesän taiteaikaa kun luonnossa on vallalla melkein silmiinpistävä vaalean vihreä väri ja maaston muodot sekä polut erottuvat hyvin. Elokuussa saakin sitten jo kahlata melkoisissa pusikoissa ja arvailla polun kulkua sananjalkojen keskellä.Alkaa ihan tulla sellainen hullaantunut olo kun taas voi hankien huvettua tehdä kaikkea kivaa, ja sitä kaikkea kivaa on tyrkyllä aivan liiaksi asti. Taas kerran olisi hyötyä siitä, että jonkinlaisen jakomielitaudin sivujuonteena pystyisi olemaan kahdessa paikassa samaan aikaan.
Jos saisi valita, olisin puutarhassa ja metsässä.
Tiistai-iltana pidin pienet yhden naisen puutarhatalkoot jo legendaarisen aiheen ympärillä. Istutin nimittäin joriinit. Joriinijuurakoita kellarista kaivaessani muistelin kolmea aiheeseen nivoutuvaa ihmistä: Mattia, joka ne joriinit on istuttanut viimeiset yli viisikymmentä vuotta, Hilkka-mummuani, joka kutsui pieniä lapsen varpaitani joriinin juuriksi, ja adoptiosiskoani Miiaa, jonka kanssa juurakoiden parissa on painittu viime vuonna pariinkin otteeseen. Mukavasti olivat juurakot talvehtineet kellarin hyllyllä Ikean sinisissä kasseissa. Ennen maahan laittoa jaoin muutaman paakun pienemmiksi paloiksi ja istutin purkkeihin, Marttojen perennanvaihtopäivät lähestyvät uhkaavasti ja joriinit ovat siellä haluttua tavaraa. Muutaman juurakon otin talteen naapureillekin, joilta toissa talvi vei kaikki joriinit. Aika näyttää millaista kukkaloistoa paakuista saadaan! Onhan niissä oma hommansa, mutta koska ne ovat tällä mäellä kukkineet jo yli viisikymmentä vuotta, niin minä en ole se, joka sen kukkaperinteen katkaisee!
Torstaina pääsin osalliseksi isompia talkoita. Ystävälläni Martilla on varmaan Suomen suurin yhden miehen kasvimaa, ja sitä valtavaa aluetta olimme rapian kymmen hengen porukalla möyrimässä istutuskuntoon. Oli kauhean kivaa ja mukavaa. Kivoja ihmisiä ja mukavaa hommaa. Ja toisin päin. Mukavat ihmiset tuntuvat vetävän puoleensa samanlaisia, joten näissäkin taloissa tuli monta uutta hurmaavaa tuttavuutta. Siinä ei juuri nokka tuhissut kun vedettiin perunavaot, tehtiin multapenkit, istutettiin/kylvettiin sipulit, kyssäkaalit, parsakaalit, punajuuret, retiisit, pavut, samettikukat, tillit, retikat, porkkanat ja valkosipulit. Ja ne potut. Eli mommot. Samalla tohinalla korjattiin kasvihuoneen katto ja ohessa herkuteltiin mahat pullolleen. Yksi elämän parhaita juttuja on tehdä työtä hyvällä porukalla. Siellä me oltiin hujan hajan peltoa pyllyt pystyssä, höpöteltiin ja naurettiin. Se ei edes tuntunut työltä. Mukava tapa viettää aikaa ja saada jotain aikaiseksikin. Yksissä tuumin totesimmekin, että sellaisia päiviä pitäisi olla paljon useammin. Paljonpaljon useammin.
Kyllikkien toimesta Halkomäestä kajahtaakin nyt kesän 2012 haaste:
JÄRJESTÄ TALKOOT!
