Halkomäki: Sanattoman sanoja

 

"parhaat asiat elämässä ovat ilmaisia"

 

 

Joku viisas on kai näin joskus sanonut, kun tuo lause on painettu aforismikirjaan jos toiseenkin. Viime viikon lauantain perusteella allekirjoitan ajatelman, vaikkakin sillä lisäyksellä, että kyllä joistakin asioista joutuu vähän joskus maksamaankin. Tavalla tai toisella.
Koko kulunut viime viikko oli hirmuisen mukava ja tapahtumarikas. Siinä oli kuitenkin yksi ilta, jonka ajatteleminenkin nostaa edelleen ihokarvat pystyyn. Sitä iltaa olin odottanut koko kesän, ja Tiinan kanssa oltiin punottu juonikaaviot valmiiksi yhteistä reissua varten. No, ihan ainahan ei käy niin kuin haaveillaan...ainakaan meille.

Tampere Filharmonia järjesti Tampereen Sorsapuistossa ilmaiskonsertin, johtajanaan veikeä pörröpää Santtu-Matias Rouvali. Olihan sinne pakko mennä, tällaisen vanhentuneen ex-viulistin etenkin. Ja etenkin kun en ollut koskaan ennen nähnyt kokoonpanoa livenä. Saatikka Santtu-Matiasta. Lämppäribändi Lucretia and The Dumb Stuff Band kuulosti groovea, soulia ja funkia -teemallaan myös erinomaiselta setiltä. Tiinan kanssa kuviteltiin itsemme sinne Sorsapuiston aurinkoon viltille köllöttelemään kylmän kuoharipullon ja valtaisan eväskorin kanssa. Se se olisi jotakin ihan täydellistä! Mutta täydellistäkin voi olla niin monella tapaa, jopa ylitäydellistä, sen tämä lauantai osoitti.  Kävi nimittäin niin, ettei Tiina sitten päässytkään tulemaan sinne viltille.

Ajelin hyvissä ajoin iltapäivästä Tampereelle, vähän haikeilla mielin kylläkin. Aurinko paisteli pilvettömällä taivaalla. Käppäilin keskustaan ostamaan evästä picnicille; mansikoita, täytettyä croissanttia, kahvia, juotavaa ja karkkipussin. Joo. Panttereita. Hirvee nautinto mulle. Ja pari naistenlehteä. Olin päättänyt ottaa maksimaalisen ilon, levon ja autuuden irti näistä vapaista tunneista. Tosimarttahan olisi vääntänyt ne eväät itse, mutta ihan tositosimarttana valitsin kuitenkin sen oikotien onneen kun kerran mahdollisuus oli. Tuntia ennen lämppäribändin aloitusta valtasin hyvältä pelipaikalta tilan viltille ja mätkähdin vaakatasoon nauttimaan eväistä ja elämästä. Puisto alkoi täyttyä pikku hiljaa.

Lämppäribändi aloitti ja lunasti samojen tein kaikki odotukset. Letkeä meno valtasi puiston ja tasainen kuohuviinipullojen poksahtelu rytmitti tunnelman ihan jamitteluasteelle. Mässäsin mansikoita, lueskelin ja haaveilin syksyn tulevasta lomareissusta Nizzaan. Bändi pisti bileitä pystyyn ihan toden teolla ja välillä oli minunkin pakko nousta ylös vähän notkistelemaan päivän juoksu-urakasta jämähtänyttä lantion seutua. Tiinan kanssa vaihdeltiin tekstiviestejä olotiloista ja fiiliksistä ja lopuksi Tiina laittoi viestin:" Jos näet Santtu-Matiasta niin a) pörrötä sen tukkaa ja b) muista kutsua se meidän kans saunaan!?!" Roger!

Puolen tunnin tauko esiintyjien välillä täytti puiston äärimmilleen. Pienimmätkin vihreät kaistaleet vilttien välissä täyttyivät picnicporukoista, ja jotkut virittelivät jopa puiden oksiin roikkumaan sellaisen hempeän harsokatoksen, jonka alle kattoivat ranskalaishenkisen bistrosetin notkuvalla herkkupöydällä. Aika romanttista! Huikeasti olivat ihmiset panostaneet päivään, sillä tarjoilut vilteillä olivat ravintolatasoa ja juomavalikoimissakin löytyi. Väkeä oli lapsiperheistä kaveriporukoihin, nuorista iäkkäämpiin ja yksinäisistä fiilistelijöistä suuriin seurueisiin. Yhtäkkiä olo oli kuin ulkomailla! Ja kun Filharmonia aloitti, oli Sorsapuisto aivan tupaten täynnä. Nurmialueet täynnä, hiekkakäytävät täynnä. Kukaan ei päässyt liikkumaan yhtään minnekään.

 

Ihan rehellisesti sanottuna en oikein tiedä mitä Filharmonian konsertista kirjoittaisin. Ei siihen ole sanoja. Puitteina olivat lämmin ja tyyni suomalainen kesäilta, laskeva aurinko ja vehreä puisto kaupungin talojen ympäröimänä. Sen keskelle liki sadan soittajan orkesteri. Kapellimestarina ilmiömäinen nuori lahjakkuus. Laulussa Tampereen oma poika Tero Harjunniemi. Ohjelmana suosituimpia klassikoita. Ja kyllä se soi, Tampere Filharmonia. Se soi! Tiedättekö sen tunteen, kun ihmisestä tuntuu niin hyvältä, ettei sitä oikeasti meinaa kestää? Kun on ihan lamaantunut, että voiko tämä olla tottakaan, voiko olla mitään näin hienoa? Kun jokainen sävel porautuu rintalastan alle ja värisee siellä. Voi että. Minä olin niin onnessani siellä että meinasin haljeta. Ja samaan aikaan mua suretti taustalla se, ettei siinä viltillä vieressä ollut KETÄÄN, kenen kanssa jakaa se kaikki. Välillä vähän vaan vilkaista toista...tiedättehän?! Vaikka siinä ympärillä oli ne vajaa kymmenen tuhatta ihmistä seuraamassa samaa konserttia, mutta just siinä MINUN VILTILLÄNI ei ollut ketään. Onneksi apuun tulivat naapuriviltin ihanat opiskelijapojat. Konsertin puolivälissä eräs heistä pujahti viereeni kysymään, maistuisiko lasi kylmää roseta! Ja todellakin maistui! Ihanat pojat! Kiitos!

Konsertti vain huipentui loppua kohti Tero Harjunniemen tarjoillessa väliin tunnelmapaloja upealla äänellään. Miten sellainen ääni voikaan tulla ihmisestä niin vaivattoman oloisesti, niin syvältä ja soida niin kirkkaasti ja kuulaasti? En ymmärrä. Ja viimeisetkin ymmärryksen rippeet katosivat siinä vaiheessa kun ohjelmassa vuoroon tuli kolmiosainen sarja elokuvasta Star Wars. Tuntui että soitto täytti vähintäänkin koko universumin, sellaisella voimalla se vyöryi ja valtasi koko tilan. Kuinka kauas se ilmoja pitkin kiiri, voin vain arvailla. Vuoron perään kyyneleet valtasivat silmät, vuoroon kylmät väreet nostivat ihokarvat pystyyn. Koita siinä nyt jotenkin kestää se kaikki! Huikeiden tahtien hiljennyttyä ajattelin, että nyt oli pajatso tyhjennetty. Mutta mitä vielä. Tero kipusi lavalle ja lauloi yön musiikkia musikaalista Oopperan kummitus. Pökerryttävän ihanaa. Huh. Ihan taivaissa! Ja mitä vielä. Siihen ihan kaikeksi lopuksi orkesteri soitti yllätyksenä tangon Täysikuu. Voitte vain arvailla, tanssittiinko siellä puiston suurten puiden katveessa hiljaa poski poskea vasten? Kyllä. Siis monet muut tanssivat, minä en. Yhdestä tanssista siinä hetkessä olisin maksanut vaikka miljoonan. Niiltä opiskelijapojilta en tohtinut enää viinin lisäksi yhtä tangoa ruveta tinkaamaan, vaikka mielessä kyllä kävi. Oi, se olisi ollut jotakin. Ainutkertainen fiilis. Tunnelma. Musiikki. Kesäilta. No, kaikkeahan ei voi saada, ja minä olin jo saanut enemmän kuin pieni ihminen voi ikinä käsittää. Kun puisto lopulta hiljeni, jouduin ihan tosissani miettimään kantavatko jalat autolle asti. Ei niinkään se viini, vaan se kaikki muu...

Ilta Sorsapuistossa oli kyllä niin huikea kattaus, että se menee minun elämäni upeimpien iltojen kärkikolmoseen ihan heittämällä. Niin järisyttävän upea se oli. Leijuin. Leijun vieläkin.

 

Ja vaikka konsertti ilmainen olikin, jouduin siitä jonkinlaisen hinnan silti maksamaan. Tai siltä se ainakin tuntui, kun kotona yhden aikaan yöllä silmä poskella täyttelin kermakakkuja seuraavan päivän synttärijuhlia varten. Mutta se oli pieni hinta se...

Kyllikit: Kammet pyörii ja kura lentää!

Se olisi kesä taas sillä mallilla että huomenna Kyllikit suuntaavat jo tutuksi tulleeseen tapaan kohti Nilsiää ja Tahko MTBtä. Rinta kaarella ja voitto mielessä, kuten aina! Tai lähinnä kylläkin sellaisella eloonjäämiskamppailumeiningillä tänä vuonna. Tilanne on nimittäin sellainen, että Tiina on päättänyt toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa ja osallistua 60km YÖpyöräilyyn. Ja vielä ihan ilman siskoaan! Ja vieläpä ilman mitään kuntohuiputuksia! Hanna jää ylläpitämään ruokahuoltopäällikön virkaa, koska aneemisille ei lukuisista pyynnöistä huolimatta tänäkään vuonna ole omaa sarjaa. Niinpä nyt on tyytyminen leipomispuuhiin ja tankkausruokien valmistukseen kuravellirallin sijasta. Kivaa se on sekin, saa päästää oman sisäisen Aunensa valloilleen!

Kisaraporttia siis luvassa kunhan kotiudutaan.

 

Pitäkää peukkuja!!!



Halkomäki: Vilskettä raiteilla

Viime viikonloppu oli monessakin mielessä ihan super! Ensinnäkin kesä antoi meille kaikkea parastaan sekä sään että perheen yhteisten vapaiden muodossa. Ja grillimakkaran. Ja kunnon yöunien. Ja sitten tällaiseen huikeaan viikonloppuun oli tarjolla vaikka mitä kivaa ohjelmaa. Oikeastaan sitä ohjelmaa oli ähkyksi asti, sillä joka niemessä ja notkelmassa tapahtui jotakin ja enimmäkseen juuri lauantaipäivänä. Perjantaina järjestettiin Puutikkalan Vihavuodessa Herkkujen yö, joka jaksaa houkutella meikäläistä joka kesä. Vaan niin väsyneitä olimme savusaunan jälkeen, että se perinteinen grillikyrsä voitti kisan. Perjantaina avattiin myös lauantaihin asti avoimet Kangasalan Restaurantapäivät, joille en ole muutamaan vuoteen ehtinyt  käväsemään. Rompetta on tonneittain, ja aina sieltä vähintään joku vanha kahvikuppi jää käteen! Lauantaina Rautajärvellä oli Vanha savotta, suosittu perinnetapahtuma jonne en ole häpeäkseni ikinä päässyt käymään. Nytkin poltteli, mutta päätin yrittää seuraavaan talvisavottaan mukaan. Aitoon kylkiäiskylässä Kukkolassa vietettiin raittikirppistä ensimmäistä kertaa, ja sama ohjelmatarjonta oli myös kesämökkikylässämme Puutikkalassa jo ties kuinka monetta kesää. Ja vielä sunnuntaina houkutteli Hämeenlinnassa Linnajazzien päätöskonsertti Linnan puistossa, missä mm. Hämeenlinna Big Band soitti AKI SIRKESALOA!!! Oioioi... Linnajazzeilla olemme Tiinan kanssa käyneet monta kertaa, päätöskonsertti puistossa on ilmainen ja siellä on leppoisaa viettää päivää piknikeväiden ja hyvän musiikin parissa!

 

Koska vietimme viikonloppua perjantaista asti mökillä, niin päätimme suosia lähitapahtumaa kivenheiton päässä omalta laituriltamme. Aamu valkeni aurinkoisena ja lämpimänä, mun miäs päätti lähteä maastopyörälenkille ja minä, Pikku-Kiiski ja vanhukset suunnistimme Puutikkalan raitille. Väkeä oli liikkeellä hyvin heti yhdeltätoista ja aurinko porotti kuumana kuin mikä! Ohitse päristeli paikallinen Rautajärven pappatunturiporukka Helevetin Tunarit, muutama vanha traktori puksutteli myös ja maatalon pihassa käytettiin vanhoja maamoottoreita.

Puutikkala on kyllä ihan mielettömän idyllinen kesäkylä!!! Pienten mökkien ja suurempien maalaistalojen reunustama raitti henkii vanhan ajan tunnelmaa. Pihapiirit ovat viimeisen päälle hoidettuja, perinnekasvit kukkivat pihassa ja siellä täällä pilkottaa järven sinistä selkää. Koko kylän ylpeys on Ahonsyrjän kyläkauppa, jota pitää sympaattinen kauppias-Pirkko. Kävelimme raitin läpi katsellen porteilla olevien myyntipöytien antia, ja sitähän riitti aina vaatteista lasitavaraan, astioihin, työkaluihin, kirjoihin, leluihin ja kankaisiin.

 

Palokunnan talon pihassa oli vapaa kirpparialue, Mikkolan Liikenteen museolinjuri ja sisältä sai ostaa kahvia ja vohveleita. Jossain vaiheessa kaikki halukkaat pääsivät museolinjurilla ilmaiselle Vihavuoden kylän kiertoajelulle. Kirpparilla miehet tekivät pikkuauto-ostoksia ja sitten lähdettiin kävelemään takaisin kyläkaupalle.

Matkalla pysähdyimme erään talon pihapiiriin perustettuun kesäkahvilaan munkille ja kahveelle ja ihailemaan käsityönä tehtyjä nukkeja ja tonttuja. Samasta paikasta löytyi myös paikan omistajarouvan ompelemat kolme kanaa, joista kaksi muutti heti samana iltana Saiman ja Mairen hoiviin Vehkajärven mökille. Yksi lasipullo josta juttua myöhemmin sekä muutama lastenkirja tarttuivat vielä mukaan.

 

 

Sitten Ahonsyrjään jäätelölle ja ruokaostoksille! Tämän jälkeen viikonloppua vietettiin järvimaisemassa saunoen ja pieniä puhdetöitä tehden, hyvästä ruuasta ja seurasta nautiskellen. Sehän se parasta antia tässä kesässä onkin! Toisaalta harmitti että niin moni mukava tapahtuma jäi kokematta, mutta vaikeaa on revetä moneen paikkaan samaan aikaan, eikä kesällä viitsi ottaa ressiä menemisistä. Pitää vaan hyväksyä, ettei voi syödä kaikkia mansikoita kakusta!  Suomi on todellakin kesätapahtumien kultamaa, mutta mietityttää vaan miksi ihmeessä ne tapahtumat pitää aina järjestää lauantaisin???  Saman seudun tapahtumia voisi yrittää hiukan suplia eri päiville ja vaikka vuosittain vuorotella lauantain ja sunnuntain välillä niin ei kenellekään tulisi paha mieli! Olisko ideaa?