Halkomäki: Mää ja muut Martat maalikylillä

RAKAS PÄIVÄKIRJA!

Perjantai 6.2.2015

Täällä ollaan isoilla kylillä, ihan Helsingissä asti! Onko jännää? No on...aina on kun maalainen tulee kaupunkiin! Ihan Pendolinolla lujaa ja vain yhdellä vaihdevikapysähdyksellä! Perjantain ja lauantain pääsen viettämään siniruutuisissa tunnelmissa aivan Marttaytimessä, Marttatalossa, Marttaliiton johdon neuvottelupäivillä. Kerta on ensimmäinen ja siksikin erityisen kutkuttava!

Perheellistymisen myötä omat harrastukset ovat kutistuneet minimiin ja kaikki sellainen vain vähän kiva humellus on jäänyt, jäljellä vain ne oikeasti huippujutut. Nyt kun tiukin vauvavuosipuserrus on ohi, niin harrastuksille jää jo hitusen aikaa. En ole tarkoituksella ottanut mitään uutta asiaa sekoittamaan pakkaa, vaan päätin syventää jo olemassa olevaa juttua, johon on kiinnostusta laajemminkin. Martat on mulle sellainen All In One -harrastus. Sitä siis lisää!

Aitoon Martoissa olen toiminut yhdistyksen puheenjohtajana sen perustamisesta lähtien. Nyt tulin valituksi Pirkanmaan piirin Pirkanmaan Marttojen hallitukseen, ja sitä myöten sain mahdollisuuden päästä kurkistamaan tänne pääkallonpaikalle Marttaliiton toimintaan. Tuolla kun omassa pienessä yhdistyksessä pyörii ja toimii viikosta ja vuodesta toiseen, kutistuu näköala helposti aika pieneksi sektoriksi. Sitten kun lähtee suuntaamaan järjestörakennetta ylöspäin, näköala kasvaa ja oma motivaatio olla mukana sen myötä. Huomaa, miten iso juttu Martat oikeasti on! Huikean hieno järjestö, ja sen toimintalle on yhä vain kasvava kysyntä. Kun katsoin auditoriota täynnä Marttaenergiaa, niin kyllä se tuntui luissa ja ytimissä asti. Ja se Marttaenergia, se on ihan oikeasti olemassa, ei vain jokin tyhjä sanonta. Tarmokkaita ja aikaansaavia naisia. Kutimet kilisivät ja puheenvuorot vaihtuivat. Ja on muuten sellainen sakki naisia, että niitä ei kannata turhaan suututtaa...ovat sen sortin ihmisiä, että saavat kyllä suunsa auki aina kun tarvitaan eivätkä anna kenenkään kävellä ylitseen. Iloisia, lämpimiä ja ihania ihmisiä!

Lauantai 7.2.2015

Jossain onnellisuustutkimuksessahan todettiin, että onnellisuuden lähteitä ovat lemmikkieläimet, yhdistystoiminta ja vapaaehtotyö.  Nyt kun tätä lauantai-iltana kirjoitan, olen tosi väsynyt ja tosi onnellinen. Järjestötoiminta on siis tehnyt tehtävänsä! Ja huomaan kyllä, että tällaista vaihtelua meikäläisen elämään kaivattaisiin useamminkin kuin tämän yhden kerran. Perjantaina oli Martoille järjestetty hienot ravintolaillalliset ja ohjelmat, mutta minä en vain yksinkertaisesti jaksanut enää lähteä. Olin aivan sippi koko päivän säpinästä. Kotona voi joskus mennä liki viikko, etten tapaa ketään perheeni ulkopuolisia ihmisiä. Tuolla tapasin päivän aikana kymmeniä uusia kasvoja, tutustuttiin, keskusteltiin, pohdittiin isoja kysymyksiä yksin ja yhdessä. Kuunneltiin mielenkiintoisia esityksiä ja jaettiin ajatuksia. Paljon paljon uutta ja ihmeellistä. Kyllä siinä yksi kaurapuuronkeittoon ja vaipanvaihtorumbaan jämähtänyt Martta simahtaa. Illansuussa pyörähdin kaupungilla pikaisesti vain todetakseni, ettei se kaduilla tarpova kovasti sekavan oloinen perjantaiporukka tarjonnut kovin sykähdyttävää elämystä Helsinkifiilistelijälle. Karkkikaupan kautta hotellille ruokalehtien pariin ja aikaisin nukkumaan. Se oli luksusta se!

Kun vielä lauantai puristettiin pakettiin niin johan oli jyrän alle jäänyt olo. Mutta mikä piristää ihmistä silloin kun väsy on suurin? Vastaus on tietenkin LANKAKAUPPA! Hitsiläinen, siinä aivan Marttatalon kulmassa oli lankakauppa Snurre. Eipä olisi pitänyt mennä, mutta onneksi menin. Aika moni Martta meni! Ai että mitä väriterapiaa, mitä lankoja, kaikkea ihmeellistä, ihania malleja ja ohjeita lankakerien kylkiäisinä. Ja mikä parasta, todella lämmin ja sympaattinen palvelu! Tällaiset kivijalkakaupat ovat kullan arvoisia! Heh, sanan mukaisesti...kyllä sinne saisi helposti kuukauden kotihoidontuet hukkumaan. Snurre on muuten ainoa kauppa Suomessa, joka myy sitä Kalastajan Vaimon blogissa paljon mainostettua Puno -lankaa. Ja se se vasta olikin mielettömän ihanaa!!! Taisipa olla heillä eniten myyty lanka. Ihan vaan pari kerää tarttui matkaan. Totesin itsekseni, että vähän sitä saa ihminen riehaantua kun isoille kylille pääsee! Eiks vaan?!

Nyt kotosalla. Lauantaisaunat saunottu, makkarat paistettu koko perheen voimin ja arki jatkuu taas. Mukava arki ja sitä lämmittämässä muistot Marttatalon tunnelmasta!

Rakas päiväkirja, täältä Halkomäestä tähän. Näihin kuviin ja tunnelmiin!

Puntari: Yhdistelmäharjoitus

Tiistaina kävin aamulenkillä pyörällä. Siis PYÖRÄLLÄ! Kuuden viikon ajotauko rauhoitti nivusen ja kivut olivat enää kaukainen muisto vain. 23 kilometriä kauniissa kuhmalahtelaisissa syysmaisemissa (ns. Nuuruslahden lenkki, aivan mahtavia taloja + järvenrantamaisemia) teki terää. Ajattelin, että tässä on nyt oikein tehoviikon paikka kuntoilun suhteen.

Vaan eilen aamulla kun heräsin, niin päätä särki, niska oli jäykkä ja kuumemittari näytti 39,4. Että se siitä tehoviikosta. Olin saanut kuumeen, jonka kersat ja mies jo aikaisemmin tällä viikolla.
Ja kun aikuinen on kipeä, hän on kipeä. Lappaa kahvinkeittimeen kaksi suodatinpussia ja pistää uunin päälle ihan muuten vaan. Höyrypää. Joten ei tässä ihan ihmeitä ole pystynyt tekemään. Särkylääkkeitä naamariin ja valvova silmä lapsissa, etteivät ihan koko kämppää tuhoa.

Kehitin kumminkin sellaisen yhdistelmätreenin, että katselin (jonkun ulkomaisen pyörälehden mukana tullutta) pyöräilyvideota. Se oli joku ranskalainen DH-kuski, joka antoi vinkkejä pyörän kanssa pärjäämiseen. Vaikka meitsi ei ihan varsinainen DH-kuski olekaan (kerran laskenut alas Sappeen ja Tahkon rinteet), niin ainahan noista voi jotain pientä vinkkiä saada takaraivoon, että mihin suuntaan ohjaustankoa kuuluu kääntää ja mihin suuntaan menee kuski, kun viiletetään kivikkopolkua alamäkeen.
Yhdistelmäharjoituksen videosessiosta tekee se, että samalla kun katselin videota opettelin neulomaan palmikkoneuletta. Joka olikin yllättävän helppoa. Ja nyt tekeillä on yksi neuletyö pukinkonttiin (palmikkoneuleiset pyöräilyhousut Sakarille, eiks ookin söpöä!? Älkää vaan kertoko sille...).
Veikeää tässä kuumeilussa on se, että kroppa on kuin hakattu, vaikka ei tee mitään. Päivät ovat yhtä tylsyyttä. On tarvinnut ihan keksimällä keksiä tekemistä, jossa ei rasitu, mutta saa ajan kulumaan (ja meneillään on siis toinen kuumepäivä, mitä jos tätä kestää viikon?).
Aamukahvilla kun lueskelin Hiltusen Paavon plokia, niin sain kunnon naurut sinne linkitetystä Matti Näsä -videosta. Siitä tulikin mieleen, että Kummeli-klassikot täytyisi kaivaa jostain esiin. Tässä kuumetokkurassa voisi irrota vielä tavanomaista paremmatkin naurut!