Tähän aikaan vuodesta puskee helposti päälle sellainen tekemisähky. Metsät ja puutarhat ovat pullollaan kaikkea ihanaa, joka sitten
pitäisi saada talven varalle talteen. Mustikat, vadelmat, viinimarjat, karviaiset, kanttarellit, rouskut, luumut, omenat, kirsikat, suppilovahverot, mustat torvisienet, perunat, porkkanat, kurpitsat, kurkut, tomaatit, sipulit ja mitä kaikkea näitä nyt onkaan. Hommaa piisaa. Tekee mieli leikkiä tosimarttaa 24/7: säilöä, keittää, hillota, pakastaa, kuivata, korjata, tölkittää ja sitä rataa. Järkeä saa peräänkuulutella ihan urakalla. Keittiöstä on tuona aikana turha etsiä kiiltävää pintaa, kun kaikki paikat ovat jossain hillosokerin ja etikan sekaisessa möhnässä. Lattiakin on kuin kärpäspaperilla kävelisi.
Muutamana vuonna homma on lähtenyt aivan käsistä. Vuoden päästä olen katsellut vieläkin täynnä pursuavaa pakastinta ja notkuvia kellarin hyllyjä hämmästynein ilmein:
Mitä, eikö kukaan syönytkään näitä???????? Työtä turhaan, aivan turhaan... Kompostihan kyllä kiittää kun saa kaiken pilalle menneen uumeniinsa, mutta tuntuu kamalalta heittää pois jotain, minkä on vaivalla valmistanut. Nyt olen onneksi osannut järkevöittää toimintani kulutusta vastaavaksi ja todennut realiteetit:
- On turha kerätä kymmeniä litroja sieniä kuivumaan, kun minä olen ainoa tässä taloudessa joka niitä syö...
- Mansikka- ja vadelmahilloa riittää purkki vuodessa
- Puolukkahilloa menee myös purkki tai kaksi vuodessa, puolukoita pakastan muutaman pussin vispipuuroa varten
- Mansikoita riittää pakastimessa pari rasiaa, kun talossa on yksi allerginen
- kurkku- tai sienisäilykkeitä on turha tehdä, niitä kuluu niin vähän
- vadelmia ja mustikoita pakastan niin paljon kuin mahdollista, niillä on menekkiä niin leivonnassa kuin pirtelöissä
- raparperi- ja omenalohkoja pakastan muutamaan piirakkaan
- omenahilloa riittää kymmenen purkkia, sillä on hilloista meillä suurin menekki
- mehuja keitä pakastimeen muutaman maijallisen, kulutus on vähentynyt viime vuosina
Näiden lisäksi teen jonkun verran erilaisia hilloja joulua ajatellen ystäville ja sukulaisille annettavaksi. Hillopurkki on myös mukava tuliainen! Omena-kanelihillo, banaani-raparperihillo, kurpitsamarmeladi sekä suppilovahverohilloke ovat takuuvarmasti tykättyjä.
Tai ainakaan kukaan ei ole kehdannut valittaa... Joka vuosi teen jotain näistä, mutta en ollenkaan kaikkia. Monet ystävistäni säästävät lasipurkit ja palauttavat ne uuden täytteen toivossa näin syksyaikaan. Hyvä systeemi! Kavereiden kesken on myös kiva vaihdella säilöttyjä juttuja, ettei kaikkien tarvitse tehdä kaikkea!
Kuivattuja sieniä, lähinnä suppiksia, tatteja ja kanttarelleja annan sellaisille ystäville, joiden tiedän niitä käyttävän. Puutarhan ylimääräistä satoa jaan kaikille halukkaille, nytkin luumupuut notkuvat hedelmiä ja innokkaita kerääjiä on piisannut meidän pihassa! Omenoitakin voisi tulla hakemaan, jos niitä olisi jaettavaksi asti. Tänä vuonna vaan tuo muumiotauti ja sika-ahneet matoset ovat vieneet ainoan satoa kantavan puun omenat kompostikamaksi. Syöntiin on omiksi tarpeiksi riittänyt jonkun verran. Talviomenapuihin ei juuri omenoita tulekaan. Harmi, sillä ovat parhaita hillo-omenia!
Laitan tähän tyrkylle syksyn ehdottoman
hittireseptin. Se on
aivansairaanhyvää ja kaiken lisäksi ihan helppoa tehdä. Jos et muuta tänä syksynä intoudu säilömään, niin kokeile tätä. Et varmasti pety!
kuori ja palastele omenat 5 litran kattilaan ja keitä soseeksi vähässä vedessä
keitä ihan pehmeiksi ja soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi
mausta kanelilla (5 litran kattilalliseen n. 1 rkl)
punnitse sose ja lisää puolet painosta hillosokeria (voit laittaa sekaan myös vaniljasokeria jos tykkäät mausta!)
Keitä miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia. Saa hautua kauemminkin, maku vaan paranee
purkita esim. kannua apuna käyttäen lasipurkkeihin tai pakastusrasioihin. Voit lisätä sekaan halutessasi vielä kanelitankoja koristeeksi.
Sitten vielä pari hyväksi havaittua ohjetta.
Näitä kannattaa myös kokeilla!
Suppilovahverohilloke
4-5dl suppilovahveroita
liemi:
1 ½ vettä
2 laakerinlehti
5 kokonaista neilikkaa
6 maustepippuri
1 172 balsamiviinietikka
1 ½ hillosokeria
- keitä lientä 10-15 min., lisää sienet ja keitä 5-10 minuuttia
- maistuu liharuokien lisukkeena ja joulukinkun keralla!
Kurpitsamarmeladi
5 dl kurpitsasosetta
1 rkl raastettua tuoretta inkivääriä
2 appelsiinia
1 sitruuna
330g hillo-marmeladisokeria
halkaise kurpitsa ja ota siemenet pois ja paloittele malto kattilaan
keitä pienessä vesimäärässä pehmeäksi soseeksi
pese appelsiinit ja sitruuna hyvin ja rasta kuoret. Kuori ja paloittele hedelmät ja ja lohko ne paloiksi
mittaa kurpitsasose, hedelmälohkot sekä kuoriraaste ja inkivääriraaste kattilaan ja keitä n. 15 min.
Soseuta ainekset ja kaada takaisin kattilaan
lisää sokeri ja keitä kymmenisen minuuttia
anna jäähtyä ja tölkitä
Hillottu punasipuli
500-600 g punasipulia
1 dl vettä
1 dl etikkaa
1 dl sokeria
kuori ja viipaloi sipuli ohuiksi renkaiksi
mittaa kattilaan vesi, etikka ja sokeri, anna kiehahtaa
lisää viipaloidut sipulia ja keitä n. 10 min. Kunnes sipulit ovat pehmentyneet
jäähdytä seos kattilassa liemineen ja purkita haaleana