Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste punajuuri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste punajuuri. Näytä kaikki tekstit

torstai 11. elokuuta 2016

Halkomäki: Syödääs ny välillä!


Meinaa toi Tiina tehdä tästä Maitolaiturista ihan vahingossa jotain urheiluplokia! Sillä on luultavasti taas jäänyt Fitnesspäiväkirjojen putki päälle...vetää siellä Puntarissa aamusta iltaan askelkyykkyjä telkkarin äärellä ja valkaisee hampaitaan juoksutrikoot narskuen. Varmaan vaihtaa kohta nimensäkin TiiNannaksi?
Jotenkin homma lähtee aina jollakin tavalla ihan käsistä kun on kyllikkien puolivuotiskatsaus pitämättä, niin kuin nyt. Pitäisi päästä nollaamaan tilanne. Ja pää. Muuten joudun ostamaan sille pian jotkut hiustenpidennykset joululahjaksi...

Mutta syödään nyt kuitenkin välillä. Kaiken tämän urheilun välissä pitää muistaa tankata. Paitsi lepoa, myös kunnon ravintoa. Itse kun olen koko kesän keskittynyt lähinnä siihen lepoon ja ravintoon, niin mun onkin luontevaa avata vähän farkkujen nappia väljemmäksi ja istua alas kertomaan taas yksi yksinkertainen herkkuresepti.
Nimittäin punajuuret ovat taas kasvimailla ja kaupoissa! Uuden sadon ihanat palleroiset! Ei niitä koskaan voi varmaan tarpeeksi hehkuttaa, eikä syödä, joten tässä oikein oivallinen herkku ruoan lisukkeeksi tai ihan sellaisenaan syötäväksi. Kaveriksi voit valita fetajuuston tai vuohenjuuston, minä valitsin nyt fetan koska tykkään sen suolaisuudesta makean punajuuren kumppanina. Ja muutenkin ne Pirkka salaattijuustokuutiot on vaan mun lempparia, laitan niitä moneen ruokaan. Niissä se öljymarinadikin on monikäyttöistä!

Punajuurivuoka

1pieni pussi punajuuria
loraus öljyä
1-2tl kuivattua timjamia
1/2tl suolaa
n. 1rkl hunajaa
fetaa/vuohenjuustoa
(pinjansiemeniä)
Koska uuden sadon punajuurilohkot saattavat kypsyä uunissa parikin tuntia, kannattaa hommaa nopeuttaa keittämällä ne ensin suolalla maustetussa vedessä n. 45min koosta riippuen. Kokeile kypsyyttä tikulla. Toki voit koittaa onneasi ihan vaan uunissakin jos ei ole kiire, mutta se voi tosiaan ottaa aikaa.


Kuori punajuuret, lohko ja laita uunivuokaan. Kaada päälle öljyä, timjamia, hunajaa, suolaa ja sekoittele hyvin. Laita sitten päälle valitsemasi juustot ja mahdolliset pinjansiemenet, paista uunissa 200c n. 15-20 minuuttia kunnes juusto näyttää mukavalta!



Ai että oli hyvää! Ai että!!!



maanantai 7. joulukuuta 2015

Halkomäki: Soppa ja sen avec

 
 
Tänään on vietetty eilisen Itsenäisyyspäivän rääppiäisiä ja tyhjennetty kaapista juhlaillallisen jämäherkkuja. Tuttujen makujen äärellä on helppo pujahtaa takaisin Itsenäisyyspäivän tunnelmiin ja katsella lehdestä kertauksena tasavallan ykkösjuhlien uutisia.

Meillä itse juhlapäivä meni tutulla kaavalla ja ruokapuolikin hoitui perinteisesti yhteistyöllä; minä valmistin alkuruuaksi punajuurisosekeittoa, pääruuaksi naapurista tuli äidin valmistamia, suussa sulavia hirven sisäfilepihvejä kermaisessa sienikastikkeessa, niiden keralle tein perunamuusia ja uunissa paahdettuja palsternakkoja. Leiväksi leivoin pataleivän. Jälkiruoka oli tänä vuonna vaniljajäätelö mansikoilla, ja kahvin/glögin kaveriksi leivottiin nuoriso-osaston voimin vadelma-maitosuklaamuffinsseja. Olihan siinä taas tekemistä ja syötävää kerrakseen, vaikka vähän hommaa jäätelöllä oikaistiinkin. Mulla ei ollut lakkahiloa josta tehdä suosikkijälkkäriäni, nyyh! Jotenkin halusin ottaa tänä vuonna sellaisen vähän helpomman reitin...en tehnyt pöytään edes kukka-asetelmaa. Ruusuja ja puolukanvarpuja pikkumaljakoihin vaan. Alankohan taantua? Mutta oikein tunnelmallinen ja mukava Itsenäisyyspäivä oli vähemmälläkin hössötyksellä!


 




Punajuurikeitto oli uusi tuttavuus ja kokeilu, ja se oli kyllä niin hirmuisen hyvää että pakko laittaa tähän ohjetta jakoon. Lempeä keitto saa mukavasti potkua sinihomejuustosta, ai että!
Toinen todellakin suositeltava juttu on tämä helppoakin helpompi pataleipä. Siinä ei oikein voi mitenkään epäonnistua jos noudattaa ohjetta, ei vaikka jauhopeukalo olisi jäänyt geeniperimästä kokonaan pois. Ihanan rapea kuori ja kuohkea sisus, ja se maku! NAM!
Että tästä kokeiluun vaikka seuraavaksi keittopäiväksi tämä leppoisa duo. Keitto kannattaa valmistaa jo edellisenä päivänä jääkaappiin tekeytymään, siinä sivussa sekoittelee leipätaikinankin kulhoonsa pulputtamaan!

Mukavaa alkanutta viikkoa! :)


Punajuurisosekeitto

 
6–8 raakaa punajuurta
2 perunaa
pala juuriselleriä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 l vettä
1-2  kasvisliemikuutio
2–3 rkl sitruunamehua
sitruunapippuria
ripaus yrttisuolaa

Lisäkkeeksi:
Sinihomejuustomuruja ja ranskankermaa (myös vuohenjuusto ja feta käyvät, mikäli sinihomejuusto ei nappaa!).

Kuori ja paloittele punajuuret, sellerinpala, perunat ja sipuli ja keitä kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä pehmeiksi. 
Soseuta kasvikset sauvasekoittimella. Mausta keitto sitruunamehulla ja pippurilla. Tarkista suola. Anna vetäytyä jääkaapissa yön yli.
Lisää tarjoiluvaiheessa keiton pinnalle nokare ranskankermaa ja sinihomejuustomuruja.

 
 
Pataleipä


7 dl vehnäjauhoja
(Osan voi korvata sämpyläjauhoilla tms. +siemeniä, leseitä ym.)

1 tl suolaa
 
4 g hiivaa (herneen kokoinen nokare tuoretta tai 1/2tl kuivahiivaa)
 
3 1/2 dl vettä

Sekoita kulhossa muihin aineksiin reilusti kädenlämpöinen vesi. Sekoita mutta älä vaivaa.

Peitä kulho tiiviisti kelmulla ja jätä huoneenlämpöön kohoamaan 12–24 tunniksi.

Ennen kuin paistat leivän, kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja käännä kaksinkerroin. Älä vaivaa. Ripottele pinnalle hiukan jauhoja ja peitä taikina liinalla.

Pane kannellinen 2 litran valurautapata/keraaminen pata kylmään uuniin ja uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
Kun taikina on kohonnut pöydällä noin 30 minuuttia, ota pata uunista ja pyyhkäise sen sisäpinta kevyesti rypsiöljyllä. Nosta taikina kuumaan pataan ja pane kansi päälle.

Nosta pata uuniin ja paista leipää 30 minuuttia. Ota kansi pois ja anna leivän paistua vielä 15 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kauniin värin.

Kumoa leipä padasta ja anna jäähtyä kevyesti liinalla peitettynä.

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Halkomäki: Tähtiä jaossa

Keveää keskiviikkoa armaat lukijamme! Ruoasta on taas puhuttu täällä Maitolaiturilla aivan liian vähän, joten siitäkin syystä nämä höpinät, jotka kietoutuvat tänään punajuuren ympärille. Ehkä jotkut muistavat, miten varmaan jo pari vuotta sitten tein päätöksen keventää meidän perheen ruokavaliota enemmän kasvispitoiseksi. Taisinpa täräyttää siinä samalla jonkun ohjeenkin eetteriin. Liha eri muodoissaan alkoi satunnaisesti tökkiä, ruokalaskut huimasivat päätä ja vatsakin kaipasi jotain helpommin sulavaa. Kovasti oli yritystä, mutta aika pian se kasvisinnostus vain kuihtui kokoon. Jämähdettiin takaisin perunamuusin, salaattien ja kasvissosekeiton turvalliseen maailmaan. Oli liian hankalaa poistua mukavuusalueelta, jauhelihapaketin ääreltä,  tuntemattomille vesille. Ruokien ja raaka-aineiden pariin, joita ei ehkä ollut koskaan maistanutkaan, saatika itse valmistanut. Siinä tuli sellainen ihmeellinen kynnys vastaan. Etsiskelin helppoja, nopeita ja maukkaita reseptejä joiden raaka-aineet saa meiltäkin lähikaupasta tai ainakin meidän kunnan alueelta. En kai sitten oikein löytänyt. Tai jotain. Plörinäksi meni!

Mutta nyt uuteen nousuun, se on varma! Hankin muutama viikko sitten Marttojen kasvisruokakirjan: Martan kasviskeittiö. Se on juuri sitä mitä kaipaankin! Kirjasta lisää myöhemmin, nyt keskitytään elämäni ensimmäiseen juurespihvikokeiluun. Mikähän ihmeen henkinen lukko siinäkin on ollut, etten ole moisia ennen valmistanut? Helppoa kuin heinänteko! Punajuuri on yksi ykkösherkuistani ja niinpä päätin aloittaa siitä seuraavalla reseptillä:
 
Punajuuripihvit
(Martan kasviskeittiö)
 
3 keskikokoista keitettyä punajuurta
2 perunaa
1 sipuli
1dl seesaminsiemeniä
1 muna (laitoin 2)
2rkl perunajauhoja
1tl suolaa
1tl rosmariinia (laitoin timjamia)
½tl mustapippuria
ripaus sitruunapippuria tai
1 rkl sitruunamehua
 
- Kuori punajuuret ja perunat ja raasta ne. Hienonna kuorittu sipuli.
Sekoita pihvien ainekset sekaisin
- Kuumenna paitinpannu, lorauta tilkka öljyä. Nosta taikinasta nokareita pannulle ja muotoile pihveiksi. Kypsennä miedolla lämmöllä molemmin puolin ja tarjoa esim. vuohenjuustokastikkeen kanssa.
 
 
 
Vuohenjuustokastike
(Martan kasviskeittiö)
 
1½dl maustamatonta jogurttia (laitoin kermaviiliä)
1 rkl hunajaa
1 pötkö/150g vuohenmaitotuorejuustoa/vuohenjuustoa
- Hienonna juusto kermaviilin joukkoon, lisää hunaja ja sekoita.
Anna tekeytyä jääkaapissa tovi ja lisää pihvien päälle.
 
Lohkoperunat
 
Pari perunaa/ruokailija
valkosipulinkynsiä
- Pese perunat ja lohko kuuteen osaan venemäiseen muotoon. Levittele pellille, lorauta päälle öljyä ja hunajaa, timjamia/rosmariinia/mustapippuria/sitruunapippuria/suolaa tms.  Nakkaa valkosipulinkynnet sekaan
-paista 200c 20 min ja alenna lämpö 150c ja paista kauniisti ruskettuneiksi


 
Vähän jännitti että mitä mun oma rakas gourmet-tuomaristo moisesta setistä tykkää. Tai lähinnä toi mies joka asuu samassa osoitteessa kuin minä. Se ei oikein ole kasviruokatyyppiä, enemmän pippuripihvipersoona. Erittäin kriittinen sellainen. Henkisesti valmistauduin jo tylyyn tuomioon, mutta sainkin kuulla pihvien olevan TOSI HYVIÄ! Ja hei, moista arviota ei meidän keittiössä ole vielä konsanaan kuultu! Olin aivan ällikällä lyöty! Kerrasta pätkähti Michelin tähti plakkariin, siltä se ainakin tuntui! Ruoka maistui meille kaikille, se oli todella hyvää. Se oli hyvää vielä seuraavanakin päivänä lämmitettynä.
 
Tästä on hyvä jatkaa, pienin askelin mennään kohti kevyempää ruokalistaa.
Kiitos ja Nam.
 
(Ja hei, sorppa noi kökön sumeat kuvat, puhelimella nappasin...)