Halkomäki: Salarakasainesta!

Nyt kun tänne eteläänkin on saatu edes hentoinen lumipeite niin voin laittaa plokiin lisää talvisia kuvia pohjoisesta ilman kiusanteon tunnetta. Lupasin kertoa uudesta salarakkaastani ja vähän siinä ohessa elämäni ensimmäisestä hiihtotapahtumasta.






Kiilopäällä, siinä Urho Kekkosen kansallispuiston kupeessa, hiihdettiin valtakunnallisen Talvisotahiihto -kampanjan virallinen aloitus. Marraskuun viimeisenä päivänähän oli Talvisodan alkamisen muistopäivä, Antin päivänä rytinä alkoi, tasan 75 vuotta sitten. Hiihtotapahtuma sai upeat 327 osallistujaa, ja loistavan hiihtokelin kymmenen asteen pakkasessa. Lapin luonto näytti parasta puoltaan hohtavan valkoisessa asussa, aavoilla oli tyyntä ja hiljaista, vain lumi suhisi suksien alla.

 

 

Aamuhämärässä kokoonnuttiin keskuksen pihaan. Ladulle lähtö oli näyttävä hetki kun lähivaruskuntien sissikomppanian varusmiehet sekä ryhmä sinibaretteja lähti kärjessä yli sadan miehen voimin maastoon lumipuvuissaan ja rinkoissaan. Perässä me tavalliset hiihtäjät. Ja JUHA MIETO. No, lopun te varmaan arvaattekin...

...voi hyvänen aika miten ISO mies!!! Kainalossa oli kuin karhun sylissä, ote oli todella jämäkkä. Mutta niin hulvaton ja lempeä luonne hänellä tuntui olevan, Ehdottomasti salarakas -ainesta! Ei muuta kuin ladulla peesiin...


Mutta sitten siis ladulle! Alkujaan olin suunnitellut hiihtäväni 15km, eli leppoisan matkan omalla mukavuusalueellani, hiihtokilometrejä kun oli ennestään takana reilut kymmenen. Suksi luisti kuitenkin niin mukavasti ja latuprofiili oli leppoisa, että maaliin tullessa sykemittari näytti rapiat 20km. Eikä sekään tuntunut oikein missään. Silti kiittelin onneani, etten lähtenyt pisimmälle 30km reitille, siinä kun oli ollut melkoista umpihankihiihtoa tunturia ylös ja etenkin alas. Matkalla oli tarjolla huoltopisteitä ja lämmintä mehua, reppuunsa jokainen osallistuja sai täytetyn sämpylän ja vanikkaa. Hyvältä maistuivat!

 

 

 

Kovasti toivoin että matkalla olisin törmännyt rajavartiolaitoksen valkopukuisiin lumimiehiin, mutta ne peijoonit hiihtivät joko niin lujaa tai sitten sulautuivat maastoon aivan täydellisesti, etten nähnyt niistä vilaustakaan. Mietaasta näin mustien hiihtohousujen suhahduksen kun hän katosi ladulla horisonttiin. Aikalailla yksikseen sain hiidellä ja nauttia luonnosta, hiljaisuudesta sekä huikeista maisemista. Muutaman pienen paussin aikana oli mukava vaihtaa ajatuksia kanssahiihtäjien parissa, kaikki tuntuivat olevan yhtä ihastuksissaan. Eikä ihme. Kiilopää oli juuri sellaista Lappia josta minäkin pidän. Ei hiihtohissejä, rinneradiota, tuulimyllyjä tai turistihuumaa. Siellä oli paikka ihmisille, jotka nauttivat Lapin luonnosta ja rauhasta. Yksinkertainen, viihtyisä pieni keskus maailman parhaalla ja tunnelmallisimmalla savusaunalla varustettuna. Keskusta ylläpitää Suomen Latu.

Ensi vuonna Talvisotahiihto toteutetaan kenties retkihiihtotapahtumana. Jos omat latuni kulkevat yhtikäs suotuisasti, löydän taas vanikanpalat hiihtorepustani!

Kiitos Kiilopää, oli hauska tutustua!

Ehkä jo ensi kesänä tapaamme uudelleen?

Halkomäki: Koelennolla

Tässä tilanteessa kun työttömyysluvut kasvavat ja taloustilanne heikkenee tasaista tahtia on ilo saada lanseerata uusia työuria suomalaisille. Ihan kokonaan uusi ammattinimikekin. Oletteko koskaan törmänneet lentoisäntiin? Lentoemäntiä, stuertteja, kapteeneita ja perämiehiähän löytyy, mutta missä on piiloteltu lentoisäntiä? Lensimme eilen Kittilästä Helsinki-Vantaalle, ja tällä lennolla koeponnistettiin Suomen ensimmäinen lentoisännän keikka.


Kelihän oli aikamoisen tuulinen ja lunta tuli vaakatasossa aivan järkyttävällä intensiteetillä. Etukäteen mietin, mitä lentomatkasta tulee jos kone vispaa ilmassa oikein huolella. No, meillä otettiin löysät pois jo bussimatkalla kun pienempi käkikelloista öykkäsi päälleni juuri syödyt aamiaiset, ja toisen kerran vastaavan setin sitten tsekkaukseen jonotellessa. Jes!


Koneessa pienet miehet vöihin kiinni ja sitten vain lähtöä odottelemaan.
Lentoisännän työvuoro alkoi:

Mää nään että täällä on ihan hiiveesti hiiveesti ihmisiä! Tuolla on yks miäskin ja lapsia ainakin kaheksan! Me lähdetään kohta ja toi lentomiäs ajaa meidät Helsinkiin. Joo. Lujaa lujaa, kookeella kookeella!  Muutamia naurunpyrskähdyksiä melkein täydessä koneessa.

Ja kun vihdoin nytkähdimme eteenpäin lumisella kentällä lentoisäntä katsoo ulos ikkunasta:
Nyt me noustaan ylöspäin, kattokaa kaikki, me noustaan! Me noustaan nyt niin hiiiiveen koookeelle! Mää nään!  Kone rullaa vasta kohti kiitorataa.

Koneen saatua nokan ilmaan:
Nyt alkaa lastenohjelmia, mää tiädän! Kaikki saa täällä kattella lastenohjelmia ja pöydän saa laittaa alas ja syödä rusinoita ja iipiupioita viinirypäleitä ja sämpylää. Tää on hauskaa tää lentäminen ja tää on sama lentokone millä me mentiin meidän lappiin!

Hetki rauhallista, lentoisäntä syö eväitään ja kähisee pikkuveljensä kanssa kunnes kiljaisee:
Se on Late Lammas, kattokaa, se se on! Mää tykkään että se on, on....ja ne possut aina nauraa!

Yleistä kommentointia ulkona vallitsevista maisemista, pikkuveljen kanssa kähyämistä, kunnes laskeutumisvalmistelut alkavat ja turvavyöt napsahtavat kiinni. Turbulenssit ja mitkä lie tuulet alkavat riepotella konetta ja matkustajat ovat hiukan kauhuissaan montuista ja heilutuksista. Kädet puristuvat käsinojiin rystyset valkoisina. Tässä kohtaa lentoistäntä ottaa tilanteen haltuun kikattaen:
Hehee hihii, tää kone tekee ilmassa tämmösiä hauskoja temppuja, hauskaa!!!!

Tullaan vaappuen yhä alemmaksi ja kentän pinta lähestyy:
Kohta jysähtää lujaa! Jysähtää kaks kertaa!

Turvallisesti alhaalla ja rullaillaan kohti putkea ja lentoisäntä on ihastuksissaan:
Kaaaaaaato äiti, tuolla kiitoradalla on noin paljon kynttilöitä! Kiitoradan valot.
Nyt saa laittaa kengät jalkaan ja fliissitakin ettei tuu kylmä ja lähdetään kotiin täältä, tänne ei saa jäädä!

Koko matkan ajan lentoisännän juontoa tehosti pikkuveli, joka muutamaa lyhyttä hetkeä lukuun ottamatta seisoi nenä kiinni koneen ikkunassa ja toisti väsymättä: ooooOOHO! ooooOOHO! ooooOOHO! Mitä niin upeaa hän siellä pilvissä näki, en tiedä, minä näin vain pilviä.

Lentoisäntä ja oooOOHHO! -tehostemiäs!

Lentoisännän tasainen puheen pulputus paljasti kaikille viimeistään koneesta poistuttaessa, kuka tämän lennon juontajana toimi. Toivottavasti lentoyhtiöt ottavat tästä onnistuneesta kokeilusta nyt onkeensa ja perustavat uuden ammattinimikkeen lentoliikenteen pariin. Paljon rattoisammin menee matka kun koneessa kuuluu muutakin kuin kapteenin kuulutukset tai lentoemojen monotoninen kysely: teetä vai kahvia?




Valohoitoa...

Niin juu, oltiin siis reilun parin viikon pätkä pohjoisessa. Kaamosta paossa. Nauttimassa lumesta, pikkupakkasista ja pohjoisen rauhasta. Pulssi tasaantui hieman ja akkuihin tuli lisää virtaa. Meikäläinen sai reissulla uuden salarakkaankin, mutta siitä lisää myöhemmin! Ihanaa oli tulla eilen kotiin, ei tämä harmaus onneksi masenna. Onneksi. Tosin joulumieltä tulisi rutkasti valkoisten hankien myötä. Lunta ja pakkasta siis, pliis! Edes ihan vähän...



...kauniita maisemia...

 

...uusia kokemuksia ja paikkoja...



...stiigailun riemua...

...retkieväitä kuusimajassa...

...äitikin sai mehua ja voikkaria...

...itsenäisyyspäivääkin juhlittiin...

...Velhon kodalla tunnelmoimassa...

...ja kirje Joulupukille toimitettiin suoraan Pukin omaan taskuun!