Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tampere. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tampere. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. kesäkuuta 2018

Halkomäki: Kohtaamisia

Olin käymässä Tampereella kokousreissulla pikkutirpan kanssa. Ennen kokousta jalkauduimme keskikaupungille tekemään muutamia hankintoja lähestyvää juhlakautta varten ja ihastelemaan auki revittyä Hämeenkatua kiviporien jytinän siivittäessä askeleita. Lounasaikaan poikkesin suosikkikahvilaani salaatille ja kahville. Sen kerran kun isoille kylille pääsi, niin kahvilatarjonnasta oli tietenkin ihan pakko nauttia! Kurvasin vaunujen kanssa lasitetulle terassille, missä sohvaryhmällä istunut nainen tarjosi heti paikkaansa minulle kysyen, olisiko siinä helpompi olla lapsen kanssa. Parkkeerasin kuitenkin naapuripöytään kiitellen tarjouksesta, sillä korkea pöytä oli parempi ruokailua ajatellen. Salaattiani odotellessa päätin käväistä vessassa, mutta pian selvisi etten mahdu sinne vaunujen kanssa. Kysyinkin tältä sohvalla istuvalta naiselta, voisiko hän seurustella hetken vauvan kanssa jotta pääsisin vessaan. Kovasti ilahtuneen oloisena hän vastasi heti myöntävästi ja niinpä kipaisin matkoihini. Kun palasin, istui hän vaunujen vieressä juttelemassa ja vaunuista kuului iloinen kujerrus. Nainen ihasteli pientä. Kysyi nimeä, ihasteli sitäkin. Kysyi toista nimeä ja ihasteli. Elsa hymyili vaunuissa hampaaton monttu ammollaan ja näytti kaikki hurmaavimmat puolensa onnellisena saamastaan huomiosta. Nainen oli selvästi pienen tytön lumoissa.

Minun ruokani saapui ja nainen siirtyi takaisin sohvalle. Hän totesi: "On ihana katsella teitä nuoria äitejä täällä kaupungilla vauvojenne kanssa, olette ymmärtäneet ajoissa tehdä oikeita päätöksiä!" Minua nauratti ja hän kysyi, että saako kysyä ikääni. Ja onko tämä esikoinen. Kun kerroin ikäni, niin häntäkin jo nauratti! Ja kun kerroin että näitä naperoita on yhteensä kolme, niin hän hämmästeli sitä, että minä olin kolmen lapsen äitinä niin kovin hoikka, että mistään ei nähnyt että olin tehnyt kolme lasta. No sekös nauratti taas. Kerroin että juuri kotoa lähtiessä olin manannut sitä, että yhdetkään vanhat housut eivät mahtuneet enää jalkaan. Että keskivartalo oli niin paksu. Ja takapuoli leveä. Ja maha kuin pomppulinna. Että pehmustetta oli tullut useampi kilo. Hänen mielestään missään ei näkynyt mitään ylimääräistä ja olin muutenkin hurjan pirteän oloinen! No hei, kuka tahansa pienen lapsen äiti haluaa kuulla juuri nuo sanat, vaikka sitten ventovieraan ihmisen suusta, sillä kyllähän ne tuntuivat mukavalta! Vaikka ne housut eivät senkään jälkeen mahtuneet päälle. Naisella oli mukanaan koira, jota hän siinä istuskellessaan rapsutteli ja jatkoi vielä kyselyä vauvasta ja sen isoveljistä. Hän oli kiinnostunut odotusajasta ja arjen kuvioista lasten kanssa. Jotenkin niin ihanalla ja positiivisella tavalla lähestyi asioita ja kommentoi, että minullakin jäi syöminen sikseen ja antauduin jutustelulle täysin. Se oli luontevaa ja huumorintäyteistä, aivan kuin olisimme tunteneet toisemme entuudestaan. Lopulta nainen kaivoi laukustaan meikkipussin ja alkoi meikata, minä keskityin syömiseen.

Sitten hän kertoi, että hänellä ei ollut omia lapsia. Että se asia oli aina ollut ihan ok. Ensimmäisessä avioliitossa miehellä oli jo lapset valmiina. Hän ajatteli, että voi keskittyä täysillä uraansa kun lapsia oli jo. Tuli myöhemmin ero. Toisessakin avioliitossa miehellä oli jo aikuiset lapset. Ja mies oli häntä yli kaksikymmentä vuotta vanhempi. Ja niin omien lasten hankinta vaan jäi. Hän oli aina ajatellut että se oli hänelle varmasti parasta niin, eikä koko asia häntä mitenkään vaivannut. Kunnes nyt. Tänä vuonna, viisikymmentäkaksivuotiaana, hän oli löytänyt itsensä äitienpäivän aamuna kävelemässä yksin pitkin Tampereen autioita katuja. Itkien. Itkien sitä, ettei hänestä koskaan tullut kenenkään äitiä. Hän kertoi, että se suru jysähti kerralla niskaan. Sanoi olevansa itselleen vihainen siitä, ettei aikanaan osannut ajatella elämää yhtään laajemmin. Että hän oli ollut niin tyhmä ja itsekäs tässä asiassa. Hän sanoi olevansa suunnattoman onnellinen kuitenkin siitä, että hänen ystävillään oli lapsia.

Kerroin, että käyn nykyään aika harvakseltaan kaupungilla. Että tällaiset hetket ovat minulle aivan luksusta. Ihanaa ruokaa, kuppi kahvia ja palanen prinsessakakkua jälkkäriksi. Pieni piristys arjen keskelle. Nainen kertoi jättäneensä vuosia sitten oman työnsä ja olevansa miehensä omaishoitaja. Ja pääsevänsä myös hyvin harvoin omille teilleen pois kotiympyröistä. Kertoi miehestään ja heidän yhteisestä arjestaan. Pienenpienestä elämästä ihan vain kahden. Minä kuuntelin ja koin suurta myötätuntoa. Nainen ei ollut katkera tai pettynyt. Hän oli hyvin valoisa ja toiveikaskin, vähäisistä yöunista ja raskaasta työstään huolimatta.

Siinä me istuimme juttelemassa kaksi tuntia. Me toisillemme täysin vieraat. Jaoimme samanlaisen elämäntilanteen, toinen hoiti kotona lapsia, toinen miestään, molemmat yhtä kiinni kodissa ja arjessa. Keskustelu toisen aikuisen kanssa oli virkistävää vaihtelua, sen huomasi meistä! Molemmille hetki kaupungilla oli odotettu henkireikä. Molemmat totesivat jo ripsivärin nostavan ihmisen naaman arkisen ilmeen yläpuolelle ja leivoskahvien siivittävän mielen ihan uudenlaisiin kepeisiin ajatuksiin. Me ymmärsimme toistemme elämäntilanteet, ilot ja surut, vaikka kummallakaan ei ollut kokemusta siitä, mitä toinen kävi läpi.

Se oli ihmeellinen keskustelu. Se olisi voinut jatkua vaikka iltaan asti.
Nainen sai meikattua ja keräsi tavaransa laukkuun. Hän otti laukun ja koiran, tuli moikkaamaan vauvaa, silitti sen poskea, ja toivotti minulle kaikkea hyvää. Hän katsoi silmiin ja hymyili. Lähti.

Elämä antaa tiellemme ihmisiä. Kohtaamisia. Toiset niistä merkityksellisempiä kuin toiset.

Sohvalla oli höyhen. Minä jatkoin kokoukseen kevein askelin.

perjantai 2. tammikuuta 2015

Kyllikit: Blogimatka Tampereelle


Pahoittelemme hiljaiseloa blogissa...no oikeasti ei pahoitella! Ollaan nimittäin toivuttu hirveästä bileputkesta tässä viimeiset pari päivää.
Maanantaina koettiin historiallisia hetkiä, kun päästiin Kyllikkien ensimmäiselle blogimatkalle eli ihan yönylireissuun Tampereelle. Tätä kuulkaa suunniteltiin pitkään ja hartaasti ja vihdoinkin saatiin planeetat ja aikataulut kohdilleen! Hanna päräytti meille huoneen Koskikadun Cumuluksesta ja oikein superior-meiningillä mentiin, koskimaisemat ja kaikkee! Kyllä kelpasi aamulla ihailla talvista Tamperetta, kun vietiin kamat huoneeseen (täydet pisteet muuten Cumulukselle: saatiin huone heti aamusta ja seuraavana päivänä saatiin pitää se klo 16 asti!) 

Blogireissu aloitettiin meidän virallisesta hiljentymis- ja lifestylekahvilasta eli Koskikadun Waynes Coffeesta. Ennen se tunnettiin nimellä Aschan. Se on meidän mielestä Tampeeen paras kahvila: viihtyisä, moderni, hiljainen, hyvä ruoka ja aina iloinen palvelu. Ja paljon lehtiä luettavaksi. Jotenkin sellainen niin meidän näköinen mesta.
Aamupalan jälkeen alkoi armoton tutustuminen uudistettuun Stockkaan. Pyörryttiin huivi- ja laukkuosastolla niiden hintojen keskellä, tuoksuteltiin kaikki uudet hajuvedet kosmetiikkaosastolla, viihdyttiin akateemisessa (ja punasteltiin, älkää menkö kurkkaamaan teokseen Pieni kirja, iso penis, ellette tiedä mitä odottaa!) ja tsekattiin uusimmat kipot ja kupit kodinosastolla.



Lounas nautittiin Pyymäen leipomon kahvilassa siinä Hämeenkadun mäkkärin kupeessa. Sekin on ihana kahvila. Upea sisustus. Sellainen Kyllikit goes Jetsetlifestyle-tunnelma. Syötiin sikahyvät vuohenjuustosalaatit ja kipattiin lasilliset kuohuvaa. Kahvin kanssa macaron-leivokset. C'est la vie!

Koskikeskus oli täyteen ahdettu ja ahdistava. Ei löydetty oikein mitään, ei edes Intersportista. Ulkoistimme itsemme lastenvaateostoksille Kuopukseen, joka on Koskaria vastapäätä. Se onkin maailman ihanin lastenvaatekauppa, jonka sisarus löytyy kivenheitonpäästä Kehräsaaresta. Saatiin hyvästä alesta muksuille talvivaatetta ja kotikolttua, Villervallan nimeen vannottiin tälläkin kertaa. Merkin vaatteista ei ole kuin hyviä kokemuksia. Etenkin velourvaatteet ovat kestäviä ja älyttömän mukavia muksujen päällä.




Stockan herkun Alkosta käytiin hakemassa vähän napsua iltamenoja ajatellen. Hotellihuoneessa kipattiin baileysit ja jeegerit ennen lähtöä syöpötteleen kaupungille. Minttuviina jätettiin hätävaraksi aamukaakaota varten.
2H+k on osoittautunut aikaisemmillakin reissuilla hyväksi ruokapaikaksi, joten sinne suunnattiin nytkin. Kuola suupielistä valuen odoteltiin makkarapannujamme, jotka osoittautuivat yhdeksi vuoden 2014 parhaaksi ravintola-annokseksi. Annokset kruunattiin erikoisoluella ja siiderillä ja jälkkäriksi sullottiin itseemme vielä jäätelöt ja kahvit.

 


Siitä vyöryttiin Paapan kapakkaan, mutta jostain syystä siellä ei ollut livemusaa, vaikka yleensä on. Siispä livettiin aika äkkiä Konttoriin, joka on sellainen äijämesta. Nytkin oltiin melkein ainoot naiset. Screenillä pyöri ralli ja me löydettiin itsellemme uusi fanitettava urheilumaailmasta. Googlettakaa ihan piruuttaan Esapekka Lappi (suosittelen suoraan kuvahakua). Onhan se aika nuori, mutta oikein kehityskelpoinen...

Seuraavana aamuna hotelliaamiaisen jälkeen suunnattiin rohkeasti Tammerkosken yli ja pyörittiin partiokaupat ja sokokset ja kaikki muutkin alekaupat. Tässä vaiheessa alkoi jo tavaraähky puskea pintaan ja tehtiinkin vain tärkeimmät ostokset: mulle ripsaria ja Hannalle kalanmaksaöljykapseleita.
Iltapäivästä istuttiinkin sitten taas siellä Koskikadun parhaassa kahvilassa ja nähtiin yhtä Tampereelle muuttanutta ystävää (joka on naimisissa hävittäjälentäjän kanssa! Aina mainitsemisen arvoinen juttu meidän mielestä).



Iltapäivästä lähdettiin köröttelemään julkisilla kulkuneuvoilla kohti kotikyliä. Suunnaton ähky kaikesta syömisestä, mutta virkistynyt pää kaikesta kaupungissa hummailemisesta. Tätä lisää!

maanantai 3. marraskuuta 2014

Halkomäki: Tavoiteyöpaita



Taisin viimeksi kirjoitella jotain sen suuntaista, että täällä Halkomäessä on vedetty aika vähillä energioilla kulunut kesä ja syksy. Kesän ja pitkän matkaa syksyä olin aika yksikseni noiden käkikellojen kanssa. Mitä upeimman hellekesän päivät kuluivat kotona, samaa rataa samoilla rutiineilla. Haikeana lueskelin Facebookista ystävien perhereissuista ja lomamatkoista ympäri maita ja mantuja. Me ei käyty missään. Vähän mökillä ja pienillä metsäretkillä vaan, minä ja pienet miehet.

Yksi päivä kesästä oli kuitenkin ylitse muiden. Tai ainakin se on yksi niistä harvoista jotka muistan. Tiinan kanssa päästiin heinäkuun lopulla kaksistaan Tampereelle, kahdeksan tunnin kesälomalle. Me ei montaa kertaa kesän aikana ehditty nähdä, etenkään oikein ajan kanssa.  Aamiainen Waynes Coffeessa, ostoksia, lounasta jossain ravintelissa, en enää muista nimeä koska otimme siellä myös yhdet drinksut, oikein kesäiset kivat, kahvia ja jätskiä Laukontorilla, Apulantatörmäilyä ja Tammerfestien tunnelmaa. Oli hirmu ihana päivä! Tampereella sentään ehdittiin istua ja jutella. Moneen kertaan sitä yhdessä ihmeteltiin, että miten tää meidän elämä nyt on tällaista? Onko kaikilla muillakin? Rötväiltiin rotvallin reunalla Ratinan rinteessä ja nautittiin auringosta. Mitään sen kummempia vastauksia ei saatu, mutta olo koheni kummasti.

Kyseisellä reissulla yhdessä vaatekaupassa karkkimässäilyn ja tissiliiviostosten lomassa vastaani käveli yöpaita. Jokin kohtalon oikku! Se kertoi suoraan ja mukisematta kaiken sen, mikä elämässäni oli aivan liian vähissä. Ja samalla siis antoi vinkit siihen, mitä lisätä elämään että se olisi muutakin kuin lastenhoitoa, ruuanlaittoa, pyykinpesua ja siivousta. Vaikka niistä tykkäänkin. Kassakone piippasi ja paita muutti meille. Nyt jos rupeaa vähääkään tuntumaan siltä, että miten tää mun elämäni nyt on tällaista, niin vedän yöpaidan päälleni ja valitsen siitä pari vaihtoehtoa. Viime aikoina kovassa huudossa ovat olleet ainakin enemmän unta, halauksia ja teetä. Tänään yllätin itseni kuuntelemalla Bo Kaspers Orkesteria. Enemmän musaa! Viime kerrasta on...öööö...yli kaksi vuotta!



 Ps. Yhden kohdan yöpaitaan kyllä lisäisin: more sister, vai miten se nyt menisi....

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Puntari: Ihmeitä ei pidä odotella...

...ihmeitä pitää tehdä.

Sanoi Tommy Tabermann ja Tommy oli siinä kyllä ihan oikeassa.

Joku siellä on ehkä saattanut viimeaikaisista kirjoituksistani huomata, että täällä ollaan oltu vähän siipi maassa. Siis sellainen fiilis, että pajatsosta alkaa pelimerkit loppua huolestuttavalla tavalla.
Ei siinä mitään, arkielämä on pyörinyt ihan jees-meiningillä eteenpäin, mutta yhtäkkiä vaan huomasin, että omasta sielunmaisemasta otetut valokuvat olivat sävyiltään enemmänkin sellaisia 70-luvun polaroidkuvia, kuin 2010-luvun digikuvia.
Asialle piti tehdä jotain.


 

Ihan ensimmäisenä buukkasin itselleni shoppailu+hengailupäivän Tampereella Hannan kanssa. Kun ilmoitin asiasta miehelle, sain vähän ajan päästä sähköpostia, jossa kerrottiin, että mulle oli varattu shoppailupäivän jatkoksi hotellihuone Lapinniemen kylpylästä oman laatuajan viettämistä varten ja toivotettiin mukavaa kaupunkilomaa.
    Jo pelkkä kaupungilla hengailu Hansun kanssa virkisti potenssiin kymmenen. Käytiin eurooppalaisella ruokatorilla, juotiin helteisessä Hämeenpuistossa lasit sangriaa, katseltiin ihmisiä ja soviteltiin Sokoksella hassuja hattuja. Ja sitten me tehtiin jotain, mistä ollaan puhuttu 10 vuotta, mutta toteutus on jäänyt aina puolitiehen. Me nimittäin marssittiin Lippupalveluun ja ostettiin itsellemme liput Pori Jazzeille Kirjurinluodon päätöskonserttiin, jossa esiintyy mm. Norah Jones. Niin, että näin helppoa se ihmeiden tekeminen on. Ei kannata odotella, että joku tulisi ja veisi meidät sinne jazzeille, vaan tehdään sekin ihme itse.



Hotellissa avasin kuoharipullon ja ennen kylpyläosastolle menemistä lipittelin vähän kuplajuomaa. Viihdyinkin saunomassa ja kylpemässä pari tuntia, minkä jälkeen oli aika avata karkkipussit, istua ilta-auringossa parvekkella ja vaan olla. Kävin itseni kanssa keskustelua ja kyselin, että missä mennään. Mitäs tässä nyt sitten elämältään haluaisi. Totesin, että tulevaisuudessa haluan a) matkustella b) opiskella ranskaa/espanjaa c) palauttaa mieleeni lukion jälkeen ruostumaan päässeen saksan kielen d) käydä hyvissä konserteissa e) ottaa pianotunteja f) kehittyä kirjoittajana g) saada reidet kesäkuntoon.
Nämä asiat oli nyt ihan puhtaasti itsekkäästä näkökulmasta katseltuja, ja niin pitikin. Se oma ämpäri täytyy ensin saada täyteen, ennen kuin siitä voi jakaa toisille. Iloton ihminen ei ole kenenkään etu.

Hansun aloittamaa runoteemaa jatkaakseni tähän vielä toinen runo Tommylta, joka on kolahtanut muhun aina jotenkin täysillä.

Herra varjele meitä
toisiltamme
sillä meillä on jo ennestään
kylliksi kestämistä
itsessämme
Herra auta meitä
sotkemasta asioitamme
keskenään
sillä kaksi sotkua
ei ikinä selviä
panemalla ne samaan läjään
Herra säästä meidät
uusilta vakavilta ihmissuhteilta
sillä vanhoissakin on yhä
enemmän tekemistä
kuin kohtuudella voisi vaatia
Herra avaa meidän silmämme näkemään
että ihminen ja ongelma
kulkevat käsi kädessä
alituisesti kinastellen
kumpi on todella vahvempi
Herra jos meidän on
sinun mieliksesi
pakko joka päivä sietää
toista ihmistä
anna hänen tulla
myöhään, lähteä aikaisin
ja siinä välissä olla
hellä, intohimoinen
hauska, ymmärtäväinen
varakas ja kohtelias
Herra opeta meitä
viihtymään  hyvin
omassa seurassamme
ja märehtimään asioitamme
yksinäisyydessä
niin ettemme syyttä suotta
piinaa ketään toista
Herra suo meille
juuri sen verran elonpäiviä
ettemme ehdi kunnolla tajuta
kuinka vajaita ja hölmöjä
me lopulta olemme
ja mitä kaikkea syvää ja ihanaa
päästimme joka hetki
sivu suumme

lauantai 12. toukokuuta 2012

Kyllikit maailmalla: Käy Muumilaaksoon!

Muumifanit!
Pitkään mielessä muhinut Kyllikkien kevätretki Tampesteriin toteutui tänään. Haaveet piknikeistä jouduttiin kuitenkin sateentihruisen kelin vuoksi hautaamaan, mutta kaikkea muuta hauska saatiin sisällytettyä päivään.

Kelluvan teatterin lavalla...

Ensimmäinen kohde oli Muumilaakso, joka sijaitsee pääkirjasto Metson alakerrassa! Niin kuin arvata saattaa, se paikka uppoaa pikkukyllikkien ikäisiin ihmisiin kuin häkä. Ja myös vähän vanhempiinkin, ihan liekeissä oltiin mekin!  Riittää katseltavaa ja ihmeteltävää niin pienoismalleissa kuin tauluissakin ja hämyisä tunnelma laittaa mielikuvituksen liikkeelle. Upein ilmestys museossa on valtava muumitalo. Se on niiiin hieno! Melkein tekisi mieli muuttaa sinne asumaan.Valokuvia siellä ei valitettavasti saa ottaa, joten kannattaa kipaista itse paikan päälle katsomaan jos isokuonoiset otukset kiinnostavat edes himpun verran!

...ja potretti samassa paikassa!

Muumeilun jälkeen siirryttiin Koskikeskukseen ja syömään, siitä sitten parin kaupan kautta Sorin aukean BMX -tohinoihin. Kuninkaalliset ystävämme Bike Kingistä olivat laittaneet teltat pystyyn ja meiningit kohdilleen näillä mainossanoilla:

 Pyörähuolto Bike King, Kona Store Finland ja Fox järjestävät Sorinaukiolle fillari-happeningin.
-2WheelBMX:n näytöksiä
-2WheelBMX:n ajokoulu näytösten välillä. Oma pyörä mukaan!
-Bike Kingin ja Kona Store Finlandin temppurata
-Koeajot lapsille ja niiden mielisille. Koeajettavana Konan fillareita ja bmx-pyöriä.
-muurinpohjalettuja
-meininkiä nostattaa TommiDMG

Pakkohan sinne oli mennä katsomaan ja treffaamaan Kuningaspari sekä molemmat kruununperilliset. Niin oli mukavaa harmaasta kelistä huolimatta. Ei meistä kyllä vielä bmx -kuskeja tullut, mutta yritys hyvä. Tiina yritti vähän kypäräkauppojakin tehdä, mutta vaikean pään vuoksi jäi sopiva kypärämalli vielä löytämättä! Lopulta kohmeisia sormia oli pakko mennä lämmittämään Siilinkarin kahvilaan laten ja lentokentän kokoisen vaniljaviinerin seuraan. Tytsyille maistui jätski ja pieni huilitauko. Kotia kohti kurvattiin vielä Kodin Ykkösen ja Prisman kautta, kiirettähän meillä ei ollut.

Kuningataräiti, prinssit Iivo ja Tatu sekä neiti Maire. Maire testasi oikean prinsessapyörän!

Huisin kiva päivä, maalta kaupunkiin tuulettumaan ja taas on kiva olla kotona! Tytöistä hienointa oli mennä rullaportailla ja kävellä sateenvarjon kanssa kadulla se oli vähän liiankin  hienoa...eikä edes satanut! Ja Saimaa melkein pyörrytti hississä!

 Ja ei kun uutta retkeä suunnittelemaan!