Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vapaa-aika. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vapaa-aika. Näytä kaikki tekstit

torstai 16. toukokuuta 2019

Halkomäki: Kun Shirley Temple tulppaaniksi muuttui

Kevät tuuttaa nyt täysillä! Tässä on ollut pakko ravistella itsensä jonkinlaisesta keväthorroksesta toimintavalmiuteen, ennen kuin pihamaan työsarka on kokonaan menetetty peli. Jo päivän aikana tapahtuu niin paljon ettei perässä meinaa pysyä! Vielä niiden viileiden kevätpäivien aikaan oli ihana fiilistellä ankeana mullottavaa pihamaata ja ajatella, kuinka kohta on kesä. Sai turvallisesti katsella ikkunasta toukokuista räntasadetta villasukat jalassa ja lisätä puita keittiön takkaan. "Sitten jossain vaiheessa täytyy vähän haravoida" -ajatusta hiljalleen herätellen. Ja sitten yhtäkkiä jostain takavasemmalta tuleekin ne ihmeelliset lämpöaallot ja muutaman päivän aikana pihassa on nurmikko, skillat ja krookukset, ja puut ovat kauniisti hiirenkorvalla. Tänäkin vuonna, varmaan jo neljäs vuosi, myöhästyin kukkapenkkien multauksesta. Se kun putkahtaa mieleen juuri silloin, kun kaikki perennat pilkistävät jo näkyvissä. No ehkä ensi vuonna ostan ne mullat jo maaliskuussa valmiiksi. Tai jopa syksyllä. Täytyy laittaa kännykkään muistutus! Haravan sain vauhtiin aivan viime hetkellä, ja eilen kärräsin pois ne kaksi viikkoa pihalla seisoneet lehtikasat ja mädät omenat. Enkä siis suinkaan haravoinut koko pihaa, kukkapenkit ja vähän pahimmilta kriisialueilta. Kukkapenkeistä poistin voikukat ja kirosin alimpaan lokeroon sen ihmeen violetin kellokasvin joka leviää järkyttävillä juurillaan kaikkialle. Tukehduttaa pionitkin!


Mitään isompia muutoksia meidän pihaan ei ole luvassa tänä kesänä. Ehkä pieni pätkä verkkoaitaa naapurin pihaa vasten. Pappa teki meille jo uuden portinkin lahoamispisteessä olevan vanhan tilalle. Komee on!
Etupihalla olevan kukkapenkin käänsin ja perkasin, koska siihen tuli yksi pionin jakotaimi meidän äidin pionipenkistä. Sielläkin olen vähän jo ehtinyt riehua ja jakaa muurahaisen tuhoamat juurakot terveiksi paloiksi. Kaksi muuta jakopalaa istutin omenapuun alle kaaripengerpenkkiin. Nyt pihassa on 21 pionia. Tosin uhkaa olla kohta 22, kun äiti meinaa kiikuttaa tillipioninsakin tänne mun hoiviini. Tai heitteillejätön uhan alle, jos totta puhutaan. No katsotaan mitä sen kanssa käy. Kaikki pionit näyttävät selvinneen talvesta mainiosti, oli hyvä lumitalvi niiden kannalta. Ei siis miestappioita sillä saralla. Toissa talvena taisi lähteä kolme pionia pionien taivaaseen. Niistä ihmeellisin juttu oli Shirley Temple. Se on tunnetusti aika nirso kasvatettava eikä välttämättä lähde kunnon kasvuun ja kukintaan. Mulla se lähti hienosti vahvistumaan ja lopulta kukki valtoimenaan suurena puskana. Sitten viime keväänä se vain oli kadonnut. Ei noussut ainoatakaan punaista piippaa mullasta. Tosta noin vain. Sen tilalle ilmestyi siisti rivi punaisia tulppaaneja. Magic! Pioniharrastajan elämä on yllätyksiä täynnä.

Tässä oli Shirley Temple, nyt vain nämä punaiset kaunokaiset!

No sitten on toi meidän kasvimaa. Riutuneet vadelmapenkit ilman satoa, kuollut mansikkamaa ja kaksi lahonnutta kasvatuslaatikkoa. Sen kimppuun ajattelin hyökätä isosti nyt lähipäivinä ja tehdä siitä meidän käyttöön toimivan. Eli ei avomaapenkkejä, ei. Kasvatuslaatikoihin mansikkaa ja hernettä, salaattia ja sen semmoista helppoa. Yhteen lahoon vielä laitoimme porkkanan kasvamaan, ja toisen lahon raunioille tulee kurpitsakumpu. Jos intoa ja aitatolppia riittää, siirrän vadelmapenkit vanhan mansikkamaan tilalle. Josta siis olen jo repinyt vanhat mansikkakankaat pois. Ja sijoitan kaiken niin, että pääsen ruohonleikkurilla ajamaan väleistä. Naapurin miestä ja sen kahdehdittavaa puutarhajyrsintä täytyy ensin vähän hätyytellä asian tiimoilta...
Marjapensaisiinkin pitäisi laittaa vielä tukikehikot. Paitsi siihen yhteen karviaiseen, joka löytyi elottomana kuivan heinän seasta. Ja kasvimaata ympäröineen piikkilanka-aidan tilalle pitäisi laittaa aita. Aitaverkko on muhinut ulkovarastossa jo muutaman vuoden. Kun vielä maltan muutaman odottaa, ehkä se hipsii paikoilleen ihan itsekseen?

Taustalla siintää oletettu kasvimaa. Etualalla varvaa vadelmakasvustoa.

Tänään iltapäivän viimeisinä tunteina kypsähdin meidän parkkipaikan keskeneräiseen aitaprojektiin. Siinä muutamia vuosia odotelleet heinäseiväspylväät lähtivät vauhdilla irti. Kun en vaan saanut poikkipuihin lisää seipäitä mistään, niin ei hän siitä valmista tullut. Nyt pari oli jo tyvestä lahonnutkin. Suurensin rautakangella aukkoja ja tein muutaman reijän lisää, sitten hain ulkovaraston kätköistä näppäriä kestopuutolppia ja junttasin ne maahan. Rautakankea vähän näytin niille olkapäätasolta, niin johan pysyivät. Yhden naisen ja rautakangen tehokas puolituntinen. Perjantaina rautakauppaan lautaostoksille! Pienet hommamiehet olivat innoissaan kun kuulivat, että niitä odottaa viikonloppuna sahahommat, ruuvaamishommat ja lopulta maalaushomma.


Tämmöistä tämä pientilallisen elämä on täällä Halkomäessä. Kun yrittää leikkiä puutarhuria ja kotiäitiä samaan aikaan, niin eihän se kovin tehokasta ole. Minipuutarhuri kaivaa porkkanansiemennauhat penkistä heti kun ne on peitetty ja kiskoo harsot pois päältä juuri kun ne on saatu paikoilleen. Syö kuution multaa ja pari muumio-omenaa siinä ohessa, ja silmän välttäessä karkaa aina liiteriin istumaan mönkijän päälle. Kun minulla on hommia etupihalla, hän painattaa tukka putkella takapihalle ja kasvimaalle. Kun minä menisin kasvimaalle hommiin, hän kipittää vinhaa vauhtia etupihalle. Vähän hakala yhtälö! Haaveilenkin yksinäisestä puutarhatyöpäivästä. Muun muassa. Ja jostain taimistoreissusta myös, sillä mulla ei ole ainoatakaan pelargoniaa. Pakko saada joku söpö, kesä ei tule ilman!

Pieni puutarhamartta aina valmiina auttamaan!










tiistai 5. tammikuuta 2016

Puntari: Pari kirjavinkkiä

Jos paukkupakkaset estävät ulkoilun (tai ainakin typistävät ulkoiluhetket melko lyhyiksi), voi viettää aikaa vaikka kirja kädessä sohvalla loikoillen. Talvipäivä, takkatuli ja hyvä kirja kuuluvat monen suosikkikomboon.
Meillä on Kuhmalahdella älyttömän hyvä kirjasto, jonka vakioasiakkaita ollaan koko perhe. Sieltä kannetaan kotiin kassi kaupalla luettavaa.
Silti olen myös kirjakauppojen vakioasiakas. Marraskuisella Helsingin reissulla koin lähes huumaavaa tunnetta Akteemisessa kirjakaupassa. Olisin voinut ostaa sieltä lähes kaiken. Onneksi pankkitilini oli toista mieltä.
Lapin matkalla meillä on aina tapana poiketa Pyhäsalmen ABC:lle, koska sieltä kirjakaupasta tekee aina hyviä löytöjä. Joulureissulla löytyi taas pientä kivaa niin äidille kuin tyttärillekin. S totesikin, että kirjakauppa on varsinainen karkkikauppa perheen naisille.

Muutama kirjavinkki on pakko jakaa täällä blogissakin.

Huumeriippuvaisen Jamesin ja hänen seuraansa lyöttäytyvän katukissa Bobin seikkailut ovat sydänalassa tuntuvaa luettavaa. Tositapahtumiin perustuvan kirjasarjan ensimmäisessä osassa Katukatti Bob - kissa joka muutti elämäni kuvaillaan Jamesin ja kissan syvenevää ystävyyttä ja sitä, miten pieni eläin voi vaikuttaa positiivisesti jonkun sellaisen elämään, jolla ei ole toivoa juurikaan jäljellä.
Tätä sarjan toista osaa Bobin maailma en ole vielä ehtinyt lukea, mutta otan sen työn alle heti tänään. Sen verran kaksikon seikkailut ovat vedonneet maailmanlaajuiseen yleisöön, että kirjasta ollaan kuvaamassa elokuvaa ja Bobilla on omat fb ja twitter -tilit sekä suomalaisetkin kotisivut.



Harvoin on tullut tirautettua kirjan parissa kyyneliä, mutta englantilaisen Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää sai kyynelkanavien tukkeumat tehokkaasti avattua. Kirja on upeasti kirjoitettu rakkaustarina, joka liikuttaa monella tavalla. Ehdottomasti lukemisen arvoinen! Ja tästäkin on tulossa elokuva (tosin aina itse suosin kirjan lukemista - on se vaan niin eri asia kuin leffa!).

No myönnetään, itkin myös tätä viimeistä suosittelemaan kirjaa lukiessani. Kyseessä on vuosi sitten ilmestynyt toimittaja Jenni Pääskysaaren kirjoittama Tyttö sinä olet... jonka varsinaiseen kohdeyleisöön en ikäni puolesta kuulu, mutta joka maagisesti kutsui minut luokseen Helsingin akateemisessa.
Ostin kirjan, ahmin sitä hotellihuoneen sängyllä ja räpyttelin silmiini kihoavia kyyneleitä pois. Kirjassa on sanottu monia sellaisia asioita, jotka itse olisin kaivannut kuulla teini-iässä ja aikuisuuden kynnyksellä. Kirja yksinkertaisesti kertoo sen, kuinka arvokas ja mahdollisuuksia täynnä jokaisen tytön elämä on, ja että on täysin OK elää omannäköistään elämää.
Olen aina tykännyt Jenni Pääskysaaresta ja pitänyt häntä fiksuna, empaattisena ja upena naisena, mutta hitto vie - tämän kirjan ansiosta olisin valmis antamaan hänelle kirjallisuuden Nobelin!
Jos lähipiirissäsi on nuoria naisia, osta tämä kirja ja vie se heille.
(En muuten ole fanittamiseni kanssa yksin, opuksesta on otettu jo 6 painosta)

Olen sitä mieltä, että kirjojen parissa vietetty aika ei mene koskaan hukkaan. Joulupukki taisi olla kanssani hyvin samaa mieltä, sillä lahjapaketeista paljastui monta mukavaa kirjaa. Erityisen kivaa on  se, kun lapset edelleen pyytävät (omasta hyvästä lukutaidostaan huolimatta) äitiä lukemaan heille. Joululomalla seikkailtiin yhdessä mm. Me Rosvoloiden kanssa ja lähdettiin Eppu-ponin kanssa Siltakulman tallille. Huikean jännää ja ihanaa yhdessä olemista!