Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

torstai 7. kesäkuuta 2012

Halkomäki: AYV



Hei, olen Hanna ja olen yrittäjän vaimo.


Nykyään myönnän sen ihan avoimesti. On ollut aikoja, jolloin hipsin hiljaa takavasemmalle kun naisporukassa piti esitellä perheen yhteisiä lomasuunnitelmia. Tai livahdin keittiöön tiskaamaan jos puhe kääntyi romanttisiin perjantai-iltoihin kynttilänvalon, punaviinin ja sisäfilepihvien kombinaatiolla höystettynä. Valahdin kalpeaksi myös jos piti keskustella pariskuntien yhteisistä harrastuksista, kesäsuunnitelmista tai viikonloppulomista jonnekin ihanaan pieneen Keski-Euroopan kaupunkiin.
Olen pitänyt yhtä taloutta yrittäjän kanssa nyt kuusi vuotta, niistä viimeisimmän ihan vaimoihmisenä. Koko tämän kuusi vuotta olen hiljaa mielessäni miettinyt, kuka valopää onkaan keksinyt sanaparin yrittäjän vapaus. Mitä ihmettä se tarkoittaa? Sitä, että voit valita teetkö tänään kaksitoista vai kuusitoista tuntia töitä? Tai voit valita pidätkö kesälomasi marraskuussa vai helmikuussa? Vai että syötkö lounaasi kahdelta, kolmelta vai et ollenkaan? Toki voit valita laitatko tänään siniset vai punaiset kalsarit ja minkä väriset raidat valitset tennissukkiisi, mutta siihen ainakin loppuu meikäläisen mielikuvitus siitä valinnan vapaudesta.
Yrittäjän vaimon elämä ei ole herkkua. Eikä ole kyllä sen yrittäjänkään, vaikka onhan siinä kai ne hetkensä. Kai?  
Edes lomalla luuri kiinni?
Ensimmäisen vuoden jaksoin narskutella hampaitani siitä, että mies oli töissä kuusi päivää viikossa. Perjantaina ei voinut riemuita viikonlopun alkamisesta, sillä lauantai oli vielä työpäivä. Ei siis punaviiniä. Ei leffailtoja. Ihan perus arki-ilta, paitsi että mulla oli se puolen kilon karkkisäkki kaverina. Lauantaina neljän aikaan kotiin saapui viikon väsyttämä mies, taskussa lottokuponki ja kädessä joku autolehti. Se söi, luki lehteä ja nukahti sohvalle. Sunnuntait menivät pitkillä päiväunilla ja liikuntaharrastusten parissa nopeasti ohi.  
Toisekseen kiristelin hermojani siitä, että perus työpäivä kesti aamu seitsemästä vähintään ilta seitsemään, usein kahdeksaan. Välillä oli jaksoja, ettei miestä näkynyt kotona ennen kymmentä. Ei kiva. Ensimmäisenä yhteisenä styylauskesänä tajusin, että jos haluan nauttia kesästä, teen sen yksin. Rättiväsynyt mies nukkui sunnuntaisin laiturilla tai jaksoi ajaa autolla Vehoniemen automuseoon jäätelölle. Muuten siitä ei juuri ollut näköhavaintoja. Lopulta toisena kesänä lomani ratoksi punkesin itseni väkisin rautakaupalle hanttihommiin multasäkkejä nostelemaan, siellä saatoin sentään pitkin päivää luoda romanttisia silmäyksiä toisinaan asiakkaan kanssa ohitseni pyyhältävään heilaani. Se oli vähän niin kuin sellaista työpaikkaromanssin tynkää, sanoisin. Illalla laitettiin kaupan ovet yhdessä kiinni ja oltiin yhtä myöhään kotona kumpanenkin. Kovin leppoisaa oli se! Myöhemmin huomasin, että Sirkesalon Akin laulun sanat olivat täyttä totta: annoin pikkusormen, se vei koko käden... Lomaa yrittäjä piti elokuussa viisi päivää; yleensä ajettiin kellon ympäri Ylläkselle, oltiin siellä kolme päivää ja ajettiin kotiin. Talven aikana oli pari viikon mittaista lomaa. Ja minähän olin silloin töissä, luonnollisesti.  
Muljahduksia silmämunissani aiheutti myös se, että yrittäjähelluni oli töissä jouluaattona, vappuaattona, juhannusaattona ja kaikkina pyhien välipäivinä jolloin muut lomailivat. Juhlapyhät se sitten nukkui, minä paistoin lanttulaatikoita, puhalsin ilmapalloja tai tein juhannusvihtoja.
Edelleen ketuttaa kuitenkin eniten se, ettei yrittäjä ole vapaalla edes olemattomalla vapaa-ajallaan. Puhelin soi ja se soi. Jos mies joskus pääsee kotiin pari tuntia normaalia aikaisemmin, se soi työasioita niin kauan kuin kauppa on auki, ja vielä siitä tunnin eteenpäinkin. Kun varsinainen kaupan kautta tulevien puheluiden ruuhka helpottaa ja soppalautanen on vihdoinkin lapioitu tyhjäksi, alkaa "kavereiden puhelintunti". Silloin kaverit soittelevat kysyäkseen löytyykö terassiruuveja ja mihin hintaan, voisiko huomenna tulla valitsemaan laattoja seitsemältä illalla ja heittäisikö kauppias rapiat 10 säkkiä sementtiä ohi ajaessaan heidän pihaansa. Tämä kavereiden puhelintunti saa meikäläisen aika raivokkaaksi siinä vaiheessa kun sen ajankohta on lauantai-ilta ja kello kahdeksan ja ollaan menossa saunaan. Tai sunnuntaina. Ja mikäli yrittäjä viettää vapaa-aikaansa kodin ulkopuolella, kuitenkin Pirkanmaan alueen sisäpuolella, saa hän vastata ruokaostoksillakin ohimennen kysymyksiin routaeristeen saatavuudesta tai betonimyllyn varaosista. Humalatilaiset ihmiset tulevat yöelämässä tekemään ennakoivia kauppoja tai kommentoimaan viisitoista vuotta sitten ostettua porakonetta, kuinka se jo nyt hajosi. Tämän takia yrittäjä perheineen pakeneekin lomanviettoon jonnekin, minne työasiat eivät kanna. Paitsi ehkä parin puhelun verran. Ihan hanurista on se, ettei kotona voi lomailla!!!

Kuusi vuotta ja jurppiminen on vähentynyt. Olen ehkä jo taantunut ihmisenä, tai sitten henkinen kasvuni yrittäjän vaimoksi on todella alkanut. Vielä pari vuotta sitten jaksoin uskoa että elämä siitä helpottuisi kunhan vaan saadaan palikat kohdilleen ja asiat rullaamaan. Uskoin, että jonakin päivänä saunan lauteilla meillä voidaan puhua muutakin kuin yritysasioita. Nykyään on usko koetuksella. Kerran avauduin fiiliksistäni ystävälleni Lispelle. Lispe oli tuolloin melko tuoreen yrittäjän suht tuore vaimo. Opettaja hänkin eli pitkät kesälomat ja miehensä yrityksen  kuumin sesonkiaika myös kesällä. Ja Lispellä oli  jo aivan samat fiilikset. Lispe tiesi ja ymmärsi. Jopa senkin, että mitä tarkoittaa kun yrittäjä lohduttaa kiukkuista vaimoaan sanomalla: vielä pari viikkoa niin sitten töissä helpottaa. Niin, se ei tarkoita mitään. Kun ei se helpota. Ehkä ikinä. Paitsi eläkkeellä. Tai haudassa. Ehkä. Toisiimme tukeutuen ja toisiamme ymmärtäen perustimme oman vertaistukiyhdistyksen: Anonyymit Yrittäjien Vaimot, eli AYV.  Toiveissa olisi anoa EU:n tukirahaa ja hankkia jostain vanha lasten kesäsiirtola tai tyhjä kartanorakennus järven rannalta, jonne kaikki me yksinäiset yrittäjien vaimot siis ainakin minä ja Lispe lapsinemme voisimme kokoontua viettämään parasta kesää sillä aikaa kun miehet paiskivat töitä. Sinne voisi sitten työllistää ne pari brasilialaista miespuutarhuria ilman paitaa ja ranskalaisen kokin.

Sittenköhän jo helpottaisi?


7 kommenttia:

  1. KUULOSTAAPA tutulta.
    Liityn myös heti siihen " kerhoon "
    Terv. yrittäjän vaimo, joka odottaa sitä yhteistä lomaa. Jota on jo kyllä siirretty muutamaan otteeseen , ennen kun on edes alkanut.......
    ;DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin, tervetuloa kerhoon! Mukavaa on löytää muitakin kohtalotovereita! ;D Ja kyyyyllä se loma sieltä vielä tulee...kolmenkymmenen vuoden säteellä...ehkä...heti kun helpottaa...odota vain!

      H

      Poista
  2. Mie pakkaan kapsäkit ja mukulat autoon ja suuntaan nokan kohti teijän kartanoa heti, kun vaan sen hankitte! Ei tätä tilannetta kukaan muu ymmärrä kuin kohtalotoveri. Hyvä toki että työtä on, enemmän kuin ehtii tekemään. Enhän mie sillä... Mutta prkele kun on vaimo ja pari lastakin! Iso ikävä puolisoa ja isiä. Mutta vähemmän mie narskuttelen hampaita ja valkuaisi vilauttelen nyt yrittäjän vaimona kuin silloin duunarin vaimona. Puolisko tehnyt vieraallakin pitkää päivää ja silloin se sapetti vielä enemmän. Lomat siirtyi ja ei ne palkatkaan aina kohillaan ollut.
    Tänä kesänä puolisko pitää pitkän loman: maltetaan viipyä Tahkolla jopa 3 yötä! Ja ajan voi sitten käyttää hyödyksi polkien useamman matkan ja vielä palauttavat päälle... Mut ehkäpä miekin siitä jotenkin hyödyn ;) Kotimatkalla Ikean ihmeelliseen tavarataivaaseen! Syömään lihapullat.
    Tsemppiä meille yrittäjän vaimokkeille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitetaan ajo-ohjeet heti kun kartano on plakkarissa! ;) Pitää varmaan treffata siellä Tahkolla ja pitää yhdistyksen kokous jos jäseniä tiputtelee tähän malliin... :)
      Muutama viikko sitten me törmättiin Tiinan kanssa Tampereella koti-isään, joka hoiti puolivuotiasta poikaa kotona kun vaimo oli yrittäjä ja palasi kolmen kuukauden äitiysloman jälkeen töihin kauneushoitolaansa. Isukki oli niin kovin tyytyväinen elämäänsä, sanoi että rahaa tulee eikä tarvitse päivisin tehdä mitään. Paitsi olla pojan kanssa, syöttää, vaihtaa vaippaa ja nukuttaa. Heh, ilmeisesti se raasu yrittäjävaimo sitten vielä kokkaa ja laittaa pyykit koneeseen, siivoaa ja tekee lumityöt... :D

      H

      Poista
  3. Toiminimi Keinoemo voi järjestää kyllä Kartanon lastenhoitopalvelut! Ja laitetaan ne laskut sitten firman piikkiin, eiks niin?

    Olen mukana perustamiskokouksessa Piazzan terassilla kesäkuun viimeisenä perjantaina ;)

    Tiina

    VastaaPoista
  4. Kyllä se on mukava kuulla että muillakin on niin ratkiriemukasta :) Seitsemäntoista ja puoli vuotta "yksinhuoltajana" on opettanut enemmän kuin Siperia ikinä pystyisi. Omaa aikaa ei ole eikä tule. Saunassa käyn jos kerkeän, puolison kanssa ei siihen ole koskaan mahdollisuutta. Puolison vapaa-aikaan kuuluu kiinteästi pyöräily ja juosu sekä niihin treenaaminen. Mulla ei sitten harrastuksia voi ollakaan, kun ei vuorokausi anna myöten. Olen luopunut toiveesta saada omaa aikaa jo ikuisuus sitten. Edes kukkapenkkejä kitkemään en pääse ilman kakaroita. Lomasuunnitelmia ei voi tehdä sillä exä tekee sen mahdottamaksi omalla ketkuilullaan. Lomaa ei siis ole, eikä tule, ikinä. Näillä mennään, eikä parempaa ole luvassa!

    Minäkö katkera? Hieman ;)

    VastaaPoista
  5. Keskusteluun liittyy yksi puolivuosittain puoliorvoksi jäänyt eli (vihannes)farmarin lapsi. Isäukko vilahti aamuseiskalta työmaalle, kävi puolenpäivän aikaan lapioimassa mahansa täyteen ja ehkä kahveella siinä neljän maissa, illalla saapui kotio siinä klo 20 ja nukahti sohvalle, jos ei sattunut olemaan tyyni ja sateeton keli, jolloin meni myrk... eiku kasvinsuojelemaan ja saapui kotiin viimeistään klo 1. Noin maalis- huhtikuusta syyskuuhun, ja sitä ennen pakollinen kasvihuoneenlämmitys-, taimenistutus- ym. rumba. Väliajat sitten hitsailtiin vehkeitä kasaan, tehtiin polttopuita, tehtiin kirjanpitoa, EU-papereita, veroilmoituksia ja viljelysuunnitelmia. Niin, ja rekrytoitiin työvoimaa, jota sitten majoitettiin, ruokittiin ja haettiin putkasta koko kesä. Mikä loma? Joskus helmikuussa saatettiin käydä kylpylässä tai tsägällä viikko Kanarialla.

    Mieheni vanhemmilla taas oli karjatila. Appiukon sanoin, hän oli lehmiensä kanssa samassa kettingissä kiinni 45 vuotta. Lomittaja? Joo, saattoihan sitä lomittajaviikolla lähteä vaikka siskon luo Lappeenrantaan, melkein ulkomaille, jos yksikään hieho ei sattunut poikimaan, eikä ollut yhtään jatkuvaa tarkkailua vaativaa sairasta karjassa. Eli eipä juuri koskaan. Vaadimme tukiryhmää myös anonyymeille farmarinkakaroille!

    Ei siis pidä valittaa, jos valkokaulusorjamies saapuukin kotiin yleensä vasta klo 18 jälkeen. Sillä on sentään lomat tiedossa etukäteen, lähes aina vapaat viikonloput ja harvemmin yötöitä.

    VastaaPoista