Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

lauantai 14. joulukuuta 2013

Kyllikit: Luukku auki, 14

Korppunaama? Näin talvisaikaan karmea kiristys nassukassa, niin että korviakin vetää takaraivolle ja poskissa pingottaa? Jep. Tuttu tunne!
 
Tammikuussa olen jo siinä vaiheessa että silmänympärystät punoittavat rohtuneina ja habitus muistuttaa pandakarhua. Kaikkea olen kokeillut, kosmetologien purnukat ja parhaiksi mainostetut ihonhoitotuotteet mitä näitä nyt ikinä on. Eikä mitään tehoa! Alkusyksystä törmäsin ihan Citymarketissa Lumenen hyllyn uutuustuotteisiin, tai ainakin mulle olivat ihan uusia, ja siellä silmiini osui pieni pullo. Ravitseva Tehohoito. Sisältö oli kahdessa kerroksessa ja houkuttelevan väristä. Tuoksu miedon ihana. Tein pikaisen ostopäätöksen, syteen tai saveen.

Päivääkään en ole katunut! Ihan loistotuote!!! Aloitin viikon tehokuurilla, joka ilta öljyä yövoiteen alle. Erityisen mielellään saunalämpimälle iholle. Käsittämätön muutos tapahtui jo tuossa viikossa, ja sen jälkeen olen käyttänyt joka toinen ilta. Ikinä ei ole iho ollut näin mukavan tuntuinen, ei kiristä eikä hilseile.


Luukusta 14 löytyy siis Kyllikeille perin harvinainen juttu:
kauneudenhoitovinkki! (Oooooh!)
 
Jos piparinleivontastressin uuvuttama nassu näyttää harmaalta ja elottomalta niin tässäpä vinkkiä. Kohta on säikettä mopin varteen ja niin samettinen nassukka! Eihän sitä kukaan halua vuoden suurimman juhlan aikaan muistuttaa kuivattua kanelikorppua...


Pahoittelen vajaata pulloa...olen lutrannut sitä aika ahkerasti!

 

1 kommentti: