Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

maanantai 22. helmikuuta 2016

Halkomäki: Kulmakiviä

Tänään ei oikein ole ollut mun päiväni. Tänään on ollut just sellainen päivä kun käyrä nousee aivan tarpeettoman herkästi, kaikki tuntuu menevän pieleen, tavarat putoilevat käsistä, päivän agenda on kadoksissa ja ihmispolo puolestaan aivan lukossa. Omituista. Näitä päiviä vaan joskus on. Aamupäivä oli oikein mukava pienimmän poikasen kanssa kaksin, pelattiin dominoa ja muistipeliä, tehtiin palapelejä ja pompittiin sillä aikaa kun isoveli oli kerhossa. Iltapäivällä yritin, ja siis paino todellakin sanalla YRITIN, saada tulostettua illan kahden kokouksen paperit. Ihan vaan siis tulostaa. Siitähän tulikin sellainen härdelli kahden avustajan kanssa, että verenpaineet oli tapissa. Harva asia saa pienet pojat NIIN sekaisin kuin se, että äiti tulostaa. Että se tulostin sylkee niitä papereita niin kivasti ulos. Joo. Siinä ehdin jo luvata että ei enää ikinä mitään puheenjohtajuuksia eikä yhtäkään kokousta eikä mitään. Yhtään mitään. Ikinä! Onneksi tunti ulkoilua lumitöiden parissa riitti tasaamaan olotilan ja lieventämään ketutusta ennen illan kokouskimaraa.
Mutta hei, kyllä mulla sentään oli hetkeni tässäkin päivässä. Päiväkahvin ääressä silmäilin jotakin vanhaa sisustuslehteä, jossa esiteltiin tuttuun tapaan tsiljardi persoonallista ja asukkaansa näköistä kotia. Niitä missä on ne samat kynttilänjalat, kirjainmukit, mietelausejulisteet ja joku kummallisen näköinen valaisinhässäkkä katossa.

Nämä sisustusjutut saavuttavat jossain kohtaa lauseen: Kodin sisustuksen kulmakivinä ovat... (persoonallinen värimaailma eli valkoinen, tarkoin harkitut yksityiskohdat eli jotain tosi kummallista ja tosi kallista, sekä vanhojen huonekalujen yhdistäminen uusiin eli ladon ovi olohuoneessa) ...

Lisäksi jokainen itseään arvostava sisustaja harrastaa tietenkin asetelmia. Näissä lehdissähän ne ovat jokin huoleton kasa: Diorin huulipuna, Cuccin aurinkolasit, kotiavaimet LV:n avaimenperällä ja vaikka Chanelin kynsilakkapullo eteisen korkeakiiltoisella tasolla. Ihanan huolettoman ajattoman tyylikkäästi. Sillai Chic. Tai sitten jokin huolettomasti kulunut valkoinen sohvapöytä jossa on niin paljon Riviera Maisonin kynttilänjalkoja ettei teekupposelle enää tilaa löydy.
Siis tällaisia mitä ihmeellisempiä juttuja joita on huolella ja rakkaudella aseteltu ja haettu sitä kultaista leikkausta että kaikki on niin ihanasti.

Tiinalle joskus nauroinkin, meillä ei noi asetelmat oikein onnistu. Jos jollekin tasolle, alle kahden metrin korkeuteen, erehdyn jotain kädestäni laskemaan, voin olla varma ettei se ole siinä enää viiden minuutin päästä. Siksi kaikki pitääkin nostaa katon rajaan. On ihan turha laitella senkin päälle kynttilöitä nätisti peltitarjottimella kun ne ovat legoleikkien autoradan pujottelutolppina alta aikayksikön. Tai edes valokuvia kirjahyllyyn, sillä ne kiitävät sekunnissa katepillarin kauhassa halki leikkihuoneen lattian kohteenaan kynnyksen edessä odottava rekan kippilava. Nähty on. Tiina kyllä löysi meiltä paljonkin kivoja asetelmia, mutta ne on ehkä vähän eri luontoisia kuin nämä sisustuslehtien esittelemät.

Kahvikupin ääressä sitten leikin ajatusleikkiä:  Meidän kodin sisustuksen kulmakivinä ovat...  Hah. Ja kun mä nyt tiedän, ettei yksikään gloriankoti tule tätä meidän taloa kuvaamaan, niin julkaisenkin nyt kulmamurikat täällä. Ihan tällä tavalla odottamatta ja yllätyksenä.


KODIKKUUS
YLLÄTYKSELLISYYS
ASETELMAT
 
 
 












Ihan vaan muutama esimerkki näin pikaisesti.
Joko SINÄ tiedät oman kotisi sisustuksen kulmakivet?
Äkkiä miettimään!
 
ps. Mulla on jo ihan hyvä fiilis. Kuppi teetä ja kauranäkkäri paksulla voipatjalla pelastaa aina.

4 kommenttia:

  1. Hihhhhiihh! Ihanat ja ihan parhaat kulmakivet <3 tommoisia meilläkin löytyy..

    VastaaPoista
  2. Likkojen ollessa naperoita totesin, että jokaisessa lapsiperheessä pitäisi olla piano. Ei siksi, että vesselit saisivat musiikillisia elämyksiä, vaan koska sen päälle oli niin helppo nostaa kaikki ne kamat, joiden ei halunnut päätyvät isis-ryhmittymän käsiin...
    T

    VastaaPoista
  3. Heh heh,me ollaan selkeästi luettu samaa lehteä,meilläkin on nuo samanlaiset asetelmat😉 Itse ei edes kiinnitä niihin huomiota tai pidä niitä erikoisina! En kyllä mitään sielutonta must have kataloogi huushollia haluakaan.Meillä on koti elämää ja ihmisiä varten ja se saa näkyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siis ne kuvien asetelmat samanlaisia😂 Tänään ei oikein lähde multa juttu lentoon😉

      Poista