Huh.
Huh.
Se on ohi taas tältä vuodelta!
On Kirkastusjuhlia ja KIRKASTUSJUHLIA, tämä vuosi kuuluu ehdottomasti tuohon jälkimmäiseen kategoriaan. Täällä Halkomäessä ollaan koko perheen voimin koitettu sulatella näiden juhlien antia, sellainen jymypaukku kolmen päivän karkeloista lopulta muodostui. Ja niin monella tapaa! Ensinnäkin säät suosivat, mikä on tärkeä juttu kokonaisuuden kannalta. Toisekseen osin kaukonäköisestikin tehtävät bändivalinnat osuivat ihan nappiin. No okei, paitsi se kokosekava Jussihakulishässäkkä. Yleisö löysi festarit rutkasti yli odotusten. Ja mikä parasta, festarifiilis oli ennennäkemättömän leppoisa, letkeä ja juuri sellainen maalaismainen kuin täällä pitääkin. Ihmiset olivat niin tosi hyvillä mielillä eikä rähinöitä syntynyt. Huikea porukka teki huikeat festarit, taas kerran. Osa rehkii vuoden ympäri, osa antaa panoksensa yhtenä päivänä, yhtä kaikki jokaisen työntekijän osuus on arvokas ja tärkeä! Erityisen mukavaa on se, että joka vuosi tulee mukaan uusia työntekijöitä, jopa ihan tuolta kehä kolmosen sisäpuolelta saakka. Haluavat olla mukana aidoissa talkookarkeloissa hämäläisen maalaismaiseman keskellä. Ja tulevat sitten seuraavana vuonna uudestaan. Koukuttavaa!
Henkilökohtaisella tasolla nämä Kirkastusjuhlat olivat melko erikoiset ja toivottavasti sitä once in the lifetime -osastoa. Lauantaina kipaisin alueelle hakemaan työntekijärannekkeita ja toivoin samalla kuulevani edes pätkän J. Karjalaisen keikasta. Kykenin pönöttäämään anniskelualueella juttelemassa kavereiden kanssa ehkä huikeat 20 minuuttia kun oli pakko nostaa kytkintä. Olotila on niin hirveä ja mahakumpareikko kuin liekeissä.
No, ajattelin sitten panostaa sunnuntaihin. Kaija Koon keikka oli ehdottomasti nähtävä Pertti Kurikan nimipäivien lisäksi. Vaan kuinkas kävikään. Rapian neljän tunnin työvuoro päiväjuhlassa lasten kasvomaalaus&piirustuspisteessä joka on juhlien ehdottomasti kevyintä työantia oli ilmeisesti liikaa, ja muumioiduin iltapäivän kuluessa aivan täysin. Illalla jopa hengittäminen oli täyttä tuskaa ja makasin sohvalla henkeä haukkoen kuin kala kuivalla maalla. Itkettikin niin vietävästi, mutta se ei onnistunut hengittämisen kanssa samaan aikaan, heh.
Maanantaina ei auttanut kuin ladata kaikki pelimerkit ja Panadolit kehiin. Oli pakko päästä Kirkastamaan. Oli pakko päästä tapaamaan Sipe ja Toni. Oli pakko. Kun se kuuluu kesään. Ja kyllä siinä päivän aikana kului sitä Panadolia ja yritin ahkerasti pitää sohvaa selässäni että pysyisin vetreänä. Tyttöjen kanssa otettiin yksi relaksoiva saunasetti ja laitettiin ilta siitä nousuun vichyn voimalla. Ja siellähän minäkin sitten olin Honkalassa huikeat neljä tuntia ennen kuin oli pakko heilauttaa valkoista lippua. Tuli nähtyä Cheekin keikka ja kuunneltua Haloo Helsinkiä sujuvasti seinän takaa. Popeda ei oikein kiehdo meikäläistä, mutta Apiksen keikan olisin halunnut nähdä. Apulannan pojille vietiin perinteisesti Kyllikkien leipomaa piirakka, joka tänä kesänä valikoitui mustikkapiirakkaosastosta. Sitä maailman parasta, tietenkin! Kellon lyötyä kaksitoista tämä valtamerilaivaa muistuttava tuhkimo könysi kotiin onnellisena ja raihnaisena. Vähän fetasalaatia ja Panadolia naamaan ja unille. Ikkunoista kantautui Apiksen keikan jytke ja se tuuditti ihanasti uneen.
Tiistai-aamuna nukuin ruusuisesti kymmeneen ennen kuin hyppäsin autoon ja hain Pikku-Kiiskin mummon hoivista kotiin. Se raukka meni viimeiseksi Kirkastusyöksi mummolaan evakkoon koska ei pystynyt nukkumaan omassa huoneessaan. Musiikki kantautuu tuolta peltoaukean yli aivan käsittämättömän lujaa suoraan meille sisälle. Vaikka on ovet ja ikkunat kiinni. Basso etenkin jytkii kuin viimeistä päivää ja välispiikit kuuluvat kuin vieressä puhuttaisiin. Yritä siinä sitten nukkua muutenkin kevyillä unenlahjoilla!
Kirkastus oli siis pulkassa! Ja millainen Kirkastus!!! Se rapiat 10 000 kirkastajaa tässä meidän noin 600 asukkaan pikkukylässä teki kolmen päivän aikana VPK:lle sen verran tiliä, että ensi vuonna päästään vähän vähemmällä tuskanhiellä talousasioissa. Onnettomasta olotilasta huolimatta mulla oli hirmuisen ihanat kolme päivää, seurana mitä mukavimmat ystävät ja kylänmiehet/-naiset, festareilla paljon tuttuja, entisiä oppilaita, työkavereita ja kavereita vuosien takaa. Muutama vuosi tässä on vedetty totuttua pienemmällä työpanoksella, ja täytyy myöntää että hinku tositoimiin on kova. Siihen, että oikeasti paiskitaan töitä kolme päivää yötäpäivää, ja vähän enemmänkin. Perhekuvioiden sovittaminen festareihin on vaan nyt vähän vaikeaa. Katsotaan miten ensi kesänä käy, vieläkö pitää himmailla vai saanko kuviot kuntoon. Tässä on vuosi aikaa. Se on vähän kuin joulua odottelisi! No ei vaan, se on oikeasti PALJON ENEMMÄN!!! Mutta nyt hyperventiloidaan ensin rauhassa tämän kesän fiiliksillä, ja piiiitkääään! JEEJEEJEE!!!
Mariska oli nätti ja hoikka ja sillä oli hienot housut!
Turvallisuuspäällikkö Pasi oli palkannut alueelle pari mallipoikaa poliisivetimissä, että naisyleisökin viihtyy...
Jo lauantaina alueella oli sikana sakkia ja letkeä kesäfiilis
J. Karjalainen kuului festareiden parhaimmistoon.
"Nouseekos blondi rattaille?" kysyi paloauton kuski kun T käveli kotiin päiväjuhlasta. Legendaarisen Natikan kyydissä kotimatka taittui hetkessä.
Cheekin keikalla oli tunnelma katossa. Tarkkoja kuvia tais olla mahdoton ottaa.
Virallinen kesämieskuva. Vain Kosti puuttuu.
Luotettavaa pelastustoimintaa jo vuodesta 1978. Tiina&Riina-duo repesi niin marssiin, lipunmyyntiin kuin anniskeluunkin.
Festaritunnelmia voit käydä kurkkimassa täältä jos et itse päässyt paikalle!
