Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

perjantai 27. syyskuuta 2013

Puntari: Bye bye love

Kai se on nyt sitten myönnettävä. Ero. Kivulias ja tuskaisa, kylmät väreet vaan vilistävät ihmisessä.

Hyvästi kesä.

Tällä viikolla on tuullut ja ollut pakkasta ja satanut räntää. Se ei tunnu pienestä ihmisestä yhtään kivalta. Olisin ihan valmis kuin Muumilaakson asukit kaivautumaan vällyjen väliin ja nukkumaan läpi koko pitkän ja pimeän talven.

Monta vuotta uskottelin itselleni, että talvi on kiva juttu. Mutta ei se ole. Kuka nauttii pimeydestä ja kylmyydestä, puiden raahaamisesta sisälle, lumitöistä, jäätyvistä varpaista ja Polon ovista, toppatakkeihin sulloutuneista ihmisvartaloista? En minä ainakaan.
Olisin paljon mielummin avojaloin bikinit päällä lämmittämässä mökkisaunaa samalla, kun siiderit viilenevät jääkaapissa. Ja ei, en kyllästyisi vaikka kesä olisi 12 kuukautta (kuka ylipäänsä on keksinyt sellaisen lässytyksen, että vuodenajat tuovat kaivattua vaihtelua ihmisen elämään, täh?)

Sanokaa, että kesä tulee pian ja aikaisin. Tai että Suomeen on joskus aikojen alussa osunut ihan väärä ilmasto ja se korjataan nyt? Vaikka tiedän kyllä, ettei meillä olisi edes näin lämmintä ilman erästä golfvirtaa...

Selväjärkisenä pysyäkseni voin vain muistella mennyttä kesää. Yhtä elämäni parhaista. Koin riemastuttavia hetkiä vaikka kuinka paljon: kotiutuminen Ranskasta, sukulaisen tunnelmalliset häät, juhannus mökillä, Tahko mtb -viikonloppu ihanien pyöräily-ystävien kanssa, Once in the lifetime-Kirkkarit, Jämin triplan läpäisy ja viikko Lapin upeissa pyöräily- ja patikointimaastoissa.
Niistä ammennan voimaa ja valoa näihin pimeneviin syysiltoihin.
Ja jos se ei satu riittämään, niin kaiken varalta käyn myös ostamassa otsalamppuihin uudet paristot.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti