Puntari: Viikonlopun paras hetki

Viikonloppuihin liittyy usein melko kovat odotukset ja paljon suunnitelmia. Etenkin näin joulun aikaan pitäisi muka ehtiä tehdä kaikenlaista. Siivota komeroita, hankkia lahjoja, neuloa, suunnitella joulun ruokalistaa, kuntoilla...

Tänä syksynä viikonloppuni ovat olleet erilaisia kuin ennen. Aikaisemmat viisi vuotta olen joka sunnuntai-illat viettänyt urheiluseuran liikuntavuorojen vetäjänä paikallisella liikuntasalilla ja se taas on aiheuttanut ikävän tilanteen: mehevän sunnuntaipäivällisen viineineen tai muine ruokajuomineen on saanut unohtaa.
Kuluvan syksyn ajan sunnuntaini ovat olleet kuitenkin vapaita, sillä siirsin kahvakuularyhmän perjantai-iltaan. Nyt kun saavun perjantaina töistä kotiin, ehdin laitella perheelle ruuan, pistää pyykit koneeseen ja kuivumaan, raivata huushollin suht siedettävään kuntoon ja vielä mahdollisesti heittää pienen happihyppelynkin ennen salissa tapahtuvaa hikoilusessiota. Ennen kahvakuulailua napsautan tietysti saunan lämpiämään. Kun vähän ennen kahdeksaa tulee kotiin, riisuu hikiset jumppavaatteet, rojahtaa vissy- tai oluttölkki kädessä saunan lauteille, on olo käsittämättömän euforinen. Ikään kuin koko kuluneen viikon kiireet olisi pyyhitty pois kokonaan!

Viikonloppujeni huippuhetki on tuon perjantain nollaussession lisäksi lauantaiaamu. Tilasin marraskuussa itselleni uuden HS Viikko -lehden, joka on oikeastaan vastaus kaikkiin rukouksiini. Olen jo pitkän potenut vakavaa puutostilaa, kun meille ei ole tullut paikallislehden lisäksi mitään muuta sanomalehteä. Aamulehti tarjoaisi toki pirkanmaalaista uutisvinkkeliä, mutta ruuhkavuosien keskellä olen todennut, että joka päivä ilmestyvän lehden lukemiseen ei yksikertaisesti
 riitä aika.


Lisäksi täällä maaseudulla jakelu mättää, eli jos haluan lukea lehteni aamulla, se pitäisi hakea pikitien varressa sijaitsevasta "heittolaatikosta", jonne en kyllä kahden pienen lapsen äitinä mitenkään kerkiä raahustamaan aamutoimien säpinässä. Postin mukana jaettu lehti ehtisi luettavaksi vasta iltapäivällä, ja silloin onkin sitten jo ne harrastukset jne.
Mutta HS Viikko. Luojalle kiitos tästä keksinnöstä! Lehti tulee postin mukana perjantaisin ja sisältää reilut sata sivua luettavaa. Eikä jutuissa pyöritä Kehä kolmosen sisäpuolella, vaan lehti luo katsauksen mielenkiintoisimpiin ilmiöihin viikon varrelta, kotimaasta ja ulkomailta. Luettavaa riittää ihan varmasti kahdelle viikonloppuaamulle.

Sen verran vanhanaikainen tyyppi olen, että minulle sanomalehden pitää olla oikea. Sen pitää haista painomusteelta ja sen pitää tuntua yhtä aikaa pehmeältä ja karhealta sormien välissä. Tablet-version lukijaa minusta ei tule niin kauan, kun printtimedia elää. Haluan kokea aamupalapöydässäni sekä höyryävän kahvin tuoksun että sanomalehtipaperin kahahdukset.

Lukeminen on ollut tällä viikolla tapetilla paljon. Pisa-tuloksista on uutisoitu ja kerrottu sekin, että kodin lukemisilmasto vaikuttaa suoraan myös lasten oppimistuloksiin.
Lukeva ihminen on saanut minun silmissäni aina yhtäläisyysmerkit sivistyneen ihmisen kanssa. Ja sivistynyt ihminen lukee myös sanomalehtiä. Ei vain tietääkseen, vaan ymmärtääkseen.

Puntari: Etelän eksotiikkaa

Mies tilasi minulle viikonloppu-Hesarin. Tänä viikonloppuna se tuli ekaa kertaa. Olin jossain sivulauseessa vihjannut, että Hesaria olisi mukava lukea pieninä annoksina. Pidän myös viikonloppulehtien lisukelehtiä (NYT, Kuukausiliite) hyvinä ja mielenkiintoisina.

Ja sitten joku innokas lehtimyyjä oli soittanut miehelleni, ja mies puolestaan oli tarttunut tilaisuuteen tehdä vaimo onnelliseksi.

Tämä aamu alkoi siis siten, että hain lehden maantienvarren heittolaatikosta. Sillä aikaa kahvi valmistui ja lapset leikkivät kiltisti vauvanukeillaan.

Kahvikupin ja lehden kanssa aamu sujui leppoisasti. Luin tietysti myös Pirkanmaan valtalehden Aamulehden, jonka rakas anoppi meille antoi lahjatilauksena.

Sunnuntain Hesari ei pettänyt nytkään, ja muistin oikeastaan, miksi opiskeluaikana tykkäsin sitä lukea. Hesarin lukeminen on minulle nimittäin kuin lyhyt matka ulkomaille. Luen asioista, ihmisistä ja ilmiöistä, jotka ovat itselleni vieraita. Voin kuvitella, että tämän takia joku hesalainen lukee vaikka Financial Timesia (joka on kai joku talouslehti, ei nyt tullut muitakaan ulkomaankielisiä lehtiä mieleen, sori). Siis saadakseen tietoja jostain oman elinpiirin ulkopuolelta.

Pääkaupunkiseutu on minulle vieras. En ole koskaan matkustanut edes raitiovaunulla, saati sitten metrolla. Osaan liikkua juuri ja juuri Etelä-Satamasta rautatieasemalle (kerran menin kyllä taksilla, ökyä!).

Parasta sunnuntain Hesarissa on kuitenkin asuntoliite. Voisin tutkia ilmoituksia loputtomiin. Miten mielenkiintoisia kerrostaloja! Millaisia tarinoita myytäviin asuntoihin voi kätkeytyäkään! Miten mahdottoman monta numeroa ja nollaa myyntihinnoissa onkaan!

Tulee rikas olo. Maalla asumalla olen huomaamattani säästänyt ainakin puoli miljoonaa.
Näillä ajatuksilla sunnuntaita on aina riemullista jatkaa.

Aurinko on ihan kiva juttu. Tavallaan. Ainakin, jos katselee tätä meidän taloa ulkopuolelta
eikä käy kurkkaamassa, miltä meidän ikkunat näyttää kun tiirailee sisältä ulos.
Ihan kuin niitä ei olisi kukaan koskaan hiki hatussa kuurannut...