Puntari: Totuus

Viikko on sujunut yhden uhmaikäisen 5-vuotiaan kanssa "neuvotellessa".
Yhden riitelyntäyteisen päivän jälkeen sanoin kainalooni käpertyneelle lapselle, että tiedäthän, että vaikeista päivistä ja kovasta kurista huolimatta äiti rakastaa sinua tosi paljon.
Tyttö likistyi tiiviimmin kylkeeni ja sanoi:
"Niin mäkin rakastan sua äiti...ainakin äitienpäivänä".

Kyllikit maailmalla: Käy Muumilaaksoon!

Muumifanit!

Pitkään mielessä muhinut Kyllikkien kevätretki Tampesteriin toteutui tänään. Haaveet piknikeistä jouduttiin kuitenkin sateentihruisen kelin vuoksi hautaamaan, mutta kaikkea muuta hauska saatiin sisällytettyä päivään.

Kelluvan teatterin lavalla...

Ensimmäinen kohde oli Muumilaakso, joka sijaitsee pääkirjasto Metson alakerrassa! Niin kuin arvata saattaa, se paikka uppoaa pikkukyllikkien ikäisiin ihmisiin kuin häkä. Ja myös vähän vanhempiinkin, ihan liekeissä oltiin mekin!  Riittää katseltavaa ja ihmeteltävää niin pienoismalleissa kuin tauluissakin ja hämyisä tunnelma laittaa mielikuvituksen liikkeelle. Upein ilmestys museossa on valtava muumitalo. Se on niiiin hieno! Melkein tekisi mieli muuttaa sinne asumaan.Valokuvia siellä ei valitettavasti saa ottaa, joten kannattaa kipaista itse paikan päälle katsomaan jos isokuonoiset otukset kiinnostavat edes himpun verran!

...ja potretti samassa paikassa!

Muumeilun jälkeen siirryttiin Koskikeskukseen ja syömään, siitä sitten parin kaupan kautta Sorin aukean BMX -tohinoihin. Kuninkaalliset ystävämme Bike Kingistä olivat laittaneet teltat pystyyn ja meiningit kohdilleen näillä mainossanoilla:

 Pyörähuolto Bike King, Kona Store Finland ja Fox järjestävät Sorinaukiolle fillari-happeningin.
-2WheelBMX:n näytöksiä
-2WheelBMX:n ajokoulu näytösten välillä. Oma pyörä mukaan!
-Bike Kingin ja Kona Store Finlandin temppurata
-Koeajot lapsille ja niiden mielisille. Koeajettavana Konan fillareita ja bmx-pyöriä.
-muurinpohjalettuja
-meininkiä nostattaa TommiDMG

Pakkohan sinne oli mennä katsomaan ja treffaamaan Kuningaspari sekä molemmat kruununperilliset. Niin oli mukavaa harmaasta kelistä huolimatta. Ei meistä kyllä vielä bmx -kuskeja tullut, mutta yritys hyvä. Tiina yritti vähän kypäräkauppojakin tehdä, mutta vaikean pään vuoksi jäi sopiva kypärämalli vielä löytämättä! Lopulta kohmeisia sormia oli pakko mennä lämmittämään Siilinkarin kahvilaan laten ja lentokentän kokoisen vaniljaviinerin seuraan. Tytsyille maistui jätski ja pieni huilitauko. Kotia kohti kurvattiin vielä Kodin Ykkösen ja Prisman kautta, kiirettähän meillä ei ollut.

Kuningataräiti, prinssit Iivo ja Tatu sekä neiti Maire. Maire testasi oikean prinsessapyörän!

Huisin kiva päivä, maalta kaupunkiin tuulettumaan ja taas on kiva olla kotona! Tytöistä hienointa oli mennä rullaportailla ja kävellä sateenvarjon kanssa kadulla se oli vähän liiankin  hienoa...eikä edes satanut! Ja Saimaa melkein pyörrytti hississä!

 Ja ei kun uutta retkeä suunnittelemaan!

Halkomäki: Puoli vuotta pullan tuoksua?

sitten kun on se lapsi niin oma elämä on ohi

nauti nyt elämästäsi vielä kun voit

nuku nyt vielä kun voit

Ai miksi minä en odottanut Kiiskin syntymää vaaleanpunaiset lasit silmillä? Kiitos siitä kuuluu suurelle joukolle kanssaihmisiä, jotka jaksoivat kommentoida tulevaa perheenlisäystämme esimerkiksi yllä nähtävillä lausahduksilla. Monella heistä se oma elämä tuntuikin menevän juurikin tuollaisen kaavan mukaan. Lausahduksissa oli hentoinen katkeruuden vivahde. Omat tunnelmat asian suhteen olivat aika ristiriitaiset. Toisaalta olin katsellut hyvin läheltä siskon perheen elämää, ja olin omasta mielestäni kutakuinkin tietoinen sen topeista ja flopeista. Siskon elämä ei suistunut raiteeltaan Mairen syntymän myötä enkä muutenkaan havainnut mitään järisyttävän kauheaa perheellistymisessä, päin vastoin. Toisen lapsen syntymä kyllä nosti haastekerrointa, mutta elämä jatkui.  Toisaalta kourallinen ihmisiä sentään jaksoi jaella positiivia kommentteja kasvavasta mahasta ja muutama rohkaistui jopa sanomaan ääneen sen, miten ihanaa aikaa se on kun lapset ovat pieniä. Hurraa?! No, Tiinahan mulle sitten totesi tyhjentävästi, että jollakinhan sitä pitää jokaisen ihmisen elämänsä pilata, joten ei ne lapset ole silloin se huonoin vaihtoehto. Ystäväni Jiipeen luotsaaman ohjenuoran "pessimisti ei pety" turvin tallustelin kohti vanhemmuutta pienoinen toivonkipinä mielessäni, josko siinä jotain hyvää sitten voisi olla. Siis niiden helvetillisten valvottujen öiden, masennuksen ja koliikki-itkujen, rasvoittuneen tukan ja collegehousujen sekä kadonneiden viikonpäivien ja menetetyn elämän ja vyötärölinjan välimaastossa. Jossain siellä. Edes ripaus jotain ihanaa.
Ei ollut ripausta, oli ainakin traktorin peräkärryllinen. Kaikkien kommellusten jälkeen syntyi pieni poika, joka otti heti oman paikkansa tässä porukassa, asettui taloksi ja oli yksi meistä. Rauhallinen ja leppoisa luonne. Vähän niin kuin edesmennyt ajokoiramme Remu. Ihan kuin se olisi aina asunut meillä! Yövalvomiset eivät olleetkaan niin rankkoja kuin pelkäsin, enkä vajonnut henkisesti sille kuusivuotiaan tasolle kuten etukäteen odotin. Ei tullut koliikki-itkuja, vähän refluksivaivaa vaan. Ei tullut kuilua parisuhteeseen. Ei masennusta. Hiuksetkin on pääsääntöisesti pesty ja collegehousujen tilalla on legginssit. Olen edelleen suht kartalla viikonpäivistä, minulla on omaakin aikaa eikä oma elämäni ole kadonnut minnekään. Eikä vyötärölinja, ihme kyllä. Nukunkin paljon paremmin ja enemmän kuin odotusaikana, välillä herään vaan syöttöpuuhiin ja jatkan sitten uniani.

Moni on kysynyt, miten arki vauvan kanssa sujuu. Kun tähän olen vastannut, että ihmeen hyvin, paljon paremmin kuin odotin, ovat seuraavat kommenttivaihtoehdot odotettavissa:

A) kysyjä kertoo miten KAMALAN VAIKEA vauva hänellä oli,  
B) kuulen huvittuneen tuhahduksen ja kertomuksen siitä, miten elämä pikkuvauvan kanssa on vielä helppoa, mutta ODOTAS KUN SE LÄHTEE LIIKKEELLE,
C) kuulen huvittuneen tuhahduksen ja kertomuksen siitä, miten elämä pikkuvauvan kanssa on vielä helppoa, mutta ODOTAS KUN SILLE TULEE ENSIMMÄINEN HAMMAS / UHMAIKÄ / MURROSIKÄ .
No en odota. Koitan nyt elää ensin tämän hetken ja nauttia/selviytyä siitä.


Onko se joku perisuomalainen juttu että asioiden valoisia puolia ei ole soveliasta tuoda esille? Vaikkei niitä olisi montaakaan, mutta edes ne. Tai edes yksi. Niitä muutamaa ystävääni jotka aikoinaan hehkuttivat vauva-ajan ihanuutta pidin puoli hulluina, koska enemmistön kommentit olivat jotain muuta. No en pidä enää. En mitenkään voinut tietää miten paljon iloa elämään tuollainen pikkuinen voi tuoda tullessaan. Miksei kukaan kertonut siitä??? Tuntuu että hekottelen Kiiskin kanssa aamusta iltaan. Se on lähes jatkuvasti hampaaton monttu ammollaan killittämässä ja jokeltelee tohkeissaan omia juttujaan. Ei siinä voi kun kun nauraa takaisin, vaikka kuinka väsyttäisi tai maailman murheet painaisi mieltä. Osaa se raskastakin seuraa olla silloin kun päiväunet pätkii tai nukkumatti on myöhässä, mutta eipä juuri muuten. Ja kyllä minä välillä olen täällä pinna kireällä kun en saa vähäisiäkkään hommiani tehdyksi kun täytyy pitää yllä sirkusta ja viihdytyskiertuetta kääntymistä harjoittelevalle pötkylälle, jonka hermo pätkii minuutin välein. Vaikka sehän se mun pääasiallinen ja tärkein hommani juuri nyt onkin, eikä sitä sovi unohtaa! En ole toistaiseksi kokenut seinien kaatumista, koska se oma elämä on edelleen tallella ja pääsen harrastamaan liikuntaakin lähes päivittäin. Ja mikä tärkeintä, mulla on mies, joka myös hoitaa lastaan ja on oikeastaan ihan onnesta soikeana sen kanssa. Ja mulla on ihanat vanhemmat ja appivanhemmat lähellä auttelemassa arkissa asioissa tarpeen tullen tai SISKO ja ystävät antamassa vertaistukea, viihdykettä, lenkkiseuraa tai poikkemassa päiväkahvilla piristämässä nuhanenien arkea. On ihanat neuvolatädit ja kikattelua rokotusten ohessa. On paljon tärkeitä ihmisiä. Joillakin ei ole oikein ketään, tiedän...
JA TIEDÄN...jos olisi tullut vähäuninen koliikkivauva tai se masennus, ja siinä ohessa olisi vaikka vielä jossain maailman tuulissa huiteleva aviomies, niin tämäkin kirjoitus olisi varmasti jotain muuta. Mutta nyt on näin ja olen siitä sanomattoman kiitollinen!

Viime lauantaina tuli tasan puoli vuotta täyteen tätä äiti -elämää, Pikku-Kiiskillä puoli vuotta pienen miehen eloa. Tuntuu käsittämättömältä, että elämän lottoarvonnassa meille osui tuollainen lapsi, ihan kuin pajatson päävoitto!!! Ja kun tästä mennään puoli vuotta eteenpäin, silloin meillä on toivottavasti kävelyä harjoitteleva elosalama viettämässä piparintuoksuista pikkujoulusesonkia glögimuki kädessä. Menee päättömästi ja päätöntä vauhtia. Kyllähän se varmasti kiristää pipon resoria toisella tapaa kuin nyt, ja on päiviä jolloin eniten ketuttaa kaikki, mutta uskon että kaikesta selviää, päivä kerrallaan. Ja eihän sitä tiedä, saattaahan sekin aika olla mukavaakin. Omalla tavallaan. Kuten rakas ystäväni Lispe on lohduttavasti kahden pienen pojan äitinä todennut: vaikka päivästä 90% olisi yhtä helvettiä, niin se 10% kun ne lapset on ihania niin peittoaa alleen sen kaiken muun! 

Näillä fiiliksillä pompotellaan kohti sunnuntain kakkukekkereitä!

Ps. Tässä puolen vuoden aikana olen leiponut pullaa tasan yhden kerran...ei vielä pääse vuoden mutsi -titteliin kiinni...

Puntari: Mistä tietää että on?

Vilkkumaan Maija kyseli taannoin yhdessä biisissään, että mistä tietää että on? Onko Onnellinen vai Onneton?
Mulla on nyt vähän samat fiilikset.

Henkisesti olen jossain maailman alhaisinta kolkkaa alempana. Siis jopa pohjan ala-astetta. Syy ei ole kenenkään. Mutta flunssan syy se on.
Saapui lauantaina, ja julmetun yskimisen, kurkkukivun ja väsymyksen lisäksi tänään alkoi tuntua siltä, että pää räjähtää. Poskiontelot tulessa. Huomenna lääkäriin. Jos en saa jotain lääkettä tähän, ryyppään itseni tajuttomaksi. Tulkaa joku ottamaan nuo lapset huostaan, mies on nimittäin "opintopäivillä". Heittomerkit sanan kohdalla siksi, että näille opintopäiville piti hakea "eväitä" Prismasta ja tämän päivän "ohjelma" piti sisällään henkilökunnan "ryhmäytymistä".

Mä ryhmäydyn täällä itsekseni yhden 3 vuotiaan ja yhden 4 vuotiaan kanssa. "Eväät" tulisi täälläkin päässä tarpeeseen. Lisäksi joku voisi raivata kalenterista kaiken ylimääräisen, tai hoitaa ainakin asiat puolestani. Voisin hautautua peiton alle suklaalevyn ja pehmonallen kanssa, pistää videoihin pyörimään Mamma Mia -elokuvan ja kuvitella pyöriväni rantahiekassa sen ihanan nuoren komistuksen kanssa, jonka nimeä en nyt muista.

Puntari: Mustan Pekan pekonipasta

Silloin kun kroppa kaipaa rasvaa ja hiilareita (mun tapauksessa joka päivä), kannattaa pyöräyttää kattilallinen pastaa pekonilla höystettynä. Nopea, helppo ja kaloripitoinen.

Tarvitset:

Puoli pakettia spagettia
Paketti pekonia
iso sipuli
2 isoa valkosipulinkynttä
suolaa
purkki Mustapekka pippurijuusto -makukermaa (Valio)
kananmuna
aurajuustoa


1. Laita spagetit kiehumaan teflonkattilaan.

2. Pilko pekonit, sipuli ja valkosipuli. Paista niitä pannulla, kunnes pekonit ovat kypsiä ja sipulit pehmeitä. Ripottele päälle vähän suolaa.

3. Sekoita kulhossa makukerma ja kananmuna.

4. Kun spagetit ovat kypsät, siivilöi vesi pois ja laita spagetti takaisin kattilaan.

5. Kaada kattilaan spagettien kaveriksi pekoni-sipulisekoitus ja kerma-munasekoitus. Kääntele koko hässäkkää kattilassa sen verran, että kerma ja muna vähän hyytyvät. Älä kuitenkaan liikaa, ettei seos mene kuivaksi.

6. Ripottele annoksen päälle lautaselle juustoraastetta tai Aurajuustomuruja. Tarjoile raikkaan salaatin kera.

Halkomäki : Äly hoi...

Voi herran piaksut!  Viime viikolla lueskelin pöydälle kasaantuneita vanhoja Aamulehden liitteitä. Ihmiset -osiossa oli juttua huippuälykkäistä lapsista. Ja KYLLÄ, brittilapsonen Elise Tan-Roberts alkoi puhua viiden kuukauden iässä!!! Ja luetteli  kaksivuotiaana sujuvasti 35 maan pääkaupungin nimet. Älykkyysosamäärä 156. Aikuisella se on keskimäärin 100. Einsteinillä oli 160. Toinen brittiläinen supermimmi Heidi Hankins luki 2-vuotiaana 7-vuotiaille tarkoitettuja kirjoja, ja päiväkotiaikoina kirjoitteli täydellisiä lauseita ja laski yhteen- ja vähennyslaskuja. Äo159. Missä luuraa ne huippuälykkäät pojat...kjäh kjäh!!!

Kotiäitielämässä on päiviä jolloin juttukaverit on joskus aika vähissä. Tiinallekaan ei viitsi aina soittaa, se laittaa pian numeronsa maksulliseksi. Hirveän järkevältähän se tuntuu viritellä "älykästä keskustelua" esimerkiksi presidentinvaaleista nelikuisen pikkupojan kanssa ja tulkita sen silmien laajenemisesta kulloisenkin hetken fiilikset ja mielipiteet. Että Haavistoko vaiko Niinistökö? Ei tule kauheasti vastaväitteitä, mutta hymyillä se osaa kyllä usein oikeassa kohdassa. Joskus olen ihan miettinyt, että voiko tuon ikäisellä olla jo huumorintajua?! Unissaan se höröttelee ihan ääneenkin. Sen kummempiin keskusteluihin ei Pikku-Kiiskistä vielä ole, vaikka joskus ajatusleikkiä siitä virittelenkin kuinka se joku aamu vastaa kysymykseeni oliko hyvät unet ja osaa kertoa mikä mieltä painaa kello kaksi yöllä kun unta ei näy missään. Jouluna näin unta, että se lauloi vienolla munamies -tyylisellä vauvanäänellä Jouluyö, juhlayö -laulua. Aamulla hekottelin makeasti itsekseni kun katselin nukkuvaa kääröä peiton alla. Mitä jos se yhtäkkiä alkaisikin laulaa?

Hei paras konvehtirasia IKINÄ!!!

Nyt kun T on taas pohjoisessa niin mä saan täällä kotona syödä rauhassa suklaata ilman että se on aina moralisoimassa. On vaihteeksi kiva elää viikko ilman että kukaan edes hienovaraisesti arvostelee mitään mun tekemisiä tai tekemättä jättämisiä. Se tästä vielä puuttuisikin että Kiiski 5kk tönöttäisi tuossa vieressä mahallaan ja hokisi: Äiti älä syö suklaata se lihottaa älä syö se lihottaa älä syö se lihottaa... että sinänsä on hirmu vapauttavaa elää tuollaisen "tavisvauvan" kanssa. Sillä on just sen verran älliä että saa suunsa auki ja purulelun suuhunsa. Veikkaanpa että suuhun ilmestyy hampaat ennen sanoja!

YH -viikolla ihminen on niiiin ansainnut nämä suklaat...

Aurinkoiset viikonloput hiirenkorvaisesta Halkomäestä!

Puntari: Oli ja meni

Voisinpa kirjoittaa tähän, että vappu meni aurinkoisissa tunnelmissa hyvien ystävien ja hyvän ruuan seurassa. Vaan kun en voi.
Meidän vappu meni hitusen epätäydellisemmin, tai ei ainakaan yhtään niin kuin oli suunniteltu.

Virallinen suunnitelma piti sisällään sen, että meillä olisi ollut seuraa sekä aikuisille että lapsille. Kylään oli kutsuttu ihmiset, joita ei ole nähnyt pitkään pitkään aikaan, ja joita on suorastaan ihan ikävä.
No, ne suunnitelmat menivät munilleen heti siinä vaiheessa, kun lasten ruumiinlämpö alkoi sunnuntaina lähennellä 40 astetta.

Joten vappuaattona olin kotona ja siivosin. Aloitin aamulla ja menin koko talon läpi. Toki siivous tuli tarpeeseen: meidän lattialle olisi helposti kylvänyt vaikka varhaisperunan. Mitäs riekutaan kaikki vapaa-aika harrastuksissa eikä keskitytä kodinhoitoon.
Kun siivousurakka viimein iltapäivällä neljältä alkoi olla ohi, oli aika huomauttaa itselle, että nyt on juhlapäivä, jota on oikeutettua juhlia. Sulloin kuumeiset lapset autoon ja hurautin kyläkaupalle, vain todetakseni että sieltä oli henkilökunta lähtenyt jo kotiin ilmapalloja puhaltelemaan.
Onneksi toinen "lähikauppa" toisessa päässä pitäjää oli vielä auki. Ostoskoriin kertyi:
- kurkku
- 2 0,5 l tölkkiä mansikkaista kuohuviinijuomaa
- pullo muumilimsaa
- pussi sipsejä
- paketti popkornia
- dippi ja kermaviili
- kaksi karkkiaskia
- megapussillinen panttereita
- kaksi pussia ranskanperunoita
- kaksi pakettia nakkeja

Niiden avulla ja ansiosta saatiin vappufiilis kohdilleen! Ensin pääruuaksi ranskalaiset ja nakit ja sitten jälkkäriksi sipsiä, popparia, karkkia ja kuohuviinijuomaa. Soittimeen pyörimään leppoisaa kotimaista elokuvaviihdettä (FC Venus) ja puoli kymmeneltä nukkumaan.
Sellainen vappu se. Jännityksellä odotan jo ensi vuotta, että mahdanko olla yhtä hurja.