Tällaisen vanhan ihanan talon mukana tulee kaupan päälle usein rutkasti säilytystilaongelmia. Kun silloin 1950-luvulla ei kauheasti harrastettu kaiken maailman välineurheilujuttuja, eikä muutenkaan keräilty nurkkiin ylimääräisiä ulstereita, niin eipä sitä tilaakaan tarvinnut olla. Ja kuinka sitten muuttaa tällainen vanha talo sumpusta tilaihmeeksi? No en minä vaan tiedä. Kovasti on yritystä ollut, ja jotain aikaiseksikin saatu, mutta edelleenkin esimerkiksi pyöräily- ja hiihtovarusteille ainoa mahdollinen säilytyspaikka on alakerran kodinhoitohuone. Siellä ne sitten ajelehtivat päämäärättömästi kaikkien ilona. Pitkin lattioita ja tasoja. Aikaisemmin ne lojuivat eteisessä, kunnes mulla sitten meni hermo.
Eteinen on meillä ehkä se sumppujen sumppu. Neliön mallinen tila, josta lähtee neljä eri sisäväliovea olohuoneeseen, keittiöön, vessaan ja alakertaan, sekä yläkerran avoin portaikko. Yhtään ehjää seinää ei ole. Perusvarustuksena yksi kiinteä hyllykomero. Jo remonttiaikana kovasti yritettiin miettiä, että miten eteisen muuttaisi toimivaksi, miten sinne saataisiin säilytystilaa. Kaksi väliovea poistettiin turhaan tilaa viemästä ja komeron kiinteät hyllyt vaihtuivat vetokorilliseen laatikostosysteemiin. Riittihän se kahdelle ihmisele. Tavallaan.
Tältä näytti eteisen ensimmäinen versio . Toivo-papan tekemä koivuinen pikkupöytä, vanha peilin rutku, kenkähylly ja talon alkuperäinen naulakko. Urheilukamppeet komerossa. Avara ja väljä tila.
Sitten kun pienet rottinkikorit hattuhyllyllä eivät enää riittäneetkään haettiin anoppilasta vanha lipasto hätiin. Kun ei muutakaan keksitty. Se oli kauhea lipasto...matalat ja jäykät laatikot, niihin oli hankala sulloa mitään pipoja sun muita, aina oli joku tumppu jossain välissä kinnaamassa. Mutta parempi senkin kun ei lipastoa ollenkaan. Tavallaan.
No, sitten syntyi esikoinen ja homma sakkasi aivan täysin. Ei auttanut vaikka kuinka hakkasin lisänauloja hirsiin naulakoiksi pienille takeille ja haalareille. Hermo meni, mutta edelleenkään mitään järkevää säilytysratkaisua ei hassuilla mitoilla olevaan nurkkaukseen löytynyt.
Kunnes...äitini meni käymään Ikeassa, ja tuli sieltä takaisin ratkaisun kanssa. Siellä oli uutuutena kulmakomero, joka mahtuisi juuri ja juuri tähän kulmaan. Ei nyt todellakaan mitkään viiskytlukulainen ratkaisu ulkomuodoltaan, mutta aivan sama! Kaaos oli pakko saada loppumaan! Toki miehisen sulattelun tuloksena kaappi sai odottaa saapumistaan meille melkein vuoden verran, mutta mitä siitä, olihan sitä jo neljä vuotta siihen haaveiltu.
Ei muuta kuin eteinen tyhjäksi ja kokoamishommiin! Nopsasti kohosi uljas komero hirsinurkkaan ja salamaakin nopeampi kaksikko sulloi vetokorit ja kenkähyllyt täyteen tavaroitaan. Kylkiin kiinniteltiin tarranaulakot ulkohaalareille, avaimille, ja laukuillekin pitäisi omat koukkunsa vielä saada kunhan tässä ehditään.
Ja tältä se nyt näyttää, noin nopeasti räpsäistynä tämä meidän eteinen. Isot peiliovet ratkaisivat peiliongelmat kertaheitolla ja tuovat valoa sekä tilan tuntua pieneen huoneeseen. Ja tekevät minusta toisinaan ihan hermoheikon, koska keittiössä oleskellessa oma kuva vilahtelee tuplapeileissä toisinaan aivan holtittomasti, aivan kuin joku hiippari pujahtelisi eteisessä edestakaisin. Vähänkö olen sätkyillyt itsekseni!!! Kengille ei vieläkään ole riittävästi tilaa, osa pujahtaa tankokaapin pohjalle ja osa lojuu sujuvasti aina tiellä ovien edessä. Kaapin päälle mahtuu harrastuskamoja ja mun piponi,tumput sekä kaulaliinat omissa koreissaan.
Tankokaapissa on kaksi päällekkäistä tankoa, mikä toimii hyvin etenkin kesävaatteiden kanssa. Pitkät talvitakit eivät sinne oikein mahdu, ja toppatakkienkin kanssa on aikamoista sullomista. Silti, siellä ovat siististi poissa silmistä! Vetokorikomeroon mahtuvat lasten väliasut ja ulkovaatteita, pipot, tumput ja villasukat. Kaksi kenkähyllyä riittää mainiosti. Tai riittäisi jos ne hyllyt saisivat olla paikoillaan. Niistä häviää kummasti aina ne kannatinnastat kun silmä välttää.
Että tällainen eteinen tänään tässä talossa.
Mitenkäs te muut vanhojen talojen asukit olette ratkaisseet säilytystilaongelmia?
Ja tämän eteisen tarina jatkuu, luulen. Saapa nähdä miltä tämä nurkkaus näyttääkään viiden tai kymmenen vuoden kuluttua.
Niin, ja ketä täällä silloin asuu!?
