Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Puntari: Uutta kohti

Maitolaiturin henkiset vuosikatsaukset jatkuvat... :D
Eikun aikuisten oikeesti mä olen vasta nyt, varsin varttuneeseen ikään päästyäni tajunnut, että peto on irti! Ehkä kiitos tästä kuuluu vähän myös Antti Tuiskulle.

Oikeasti kuvittelin ennen, että elämän pelikortit jaettiin joskus silloin 15-25 ikävuoden välillä, ja että niillä nyt sitten pelataan loppuelämä. Tyhmä minä. Todella tyhmä minä.
Eihän se niin mene. Elämä on ihan jatkuvaa kehittymistä, kasvamista ja uuden oppimista. Joka ikinen päivä. Ja jos ei jaetut kortit miellytä, AINA voi vaatia uutta jakoa.

Ja niin mä olen nyt tehnyt. Päättänyt, että pidetään kädessä ne olemassa olevat hyvät valtit ja nostetaan niiden kaveriksi pakasta vielä vähän lisää hyvää.
Ihan vain koska mä voin.
Ja ihan vain, koska monet elämän haaveet on kiva toteuttaa, ennen kuin kuolee. Tavallaan ainakin helpompi...

Joten...

- Kävin eilen lumilautailemassa. Edellisestä kerrasta on kulunut 14 vuotta. En kaatunut kertaakaan hississä ja pääsin alkeisrinteen alas monta kertaa kaatumatta. Muistin, mistä sanonta että lumilautailijat on märkäperseitä, juontaa juurensa. Mulla oli märkänä myös pikkuhousut.

- Aloitin viikko sitten bassotunnit. Tarkoituksena on ottaa haltuun jollain tasolla kaikki bändisoittimet. Ala-asteella minun, Miian ja Hanna-Leenan suurin haave oli oma bändi, koska Clifters. Haave kariutui, koska Mallasto, urkuharmooni ja maakuntalaulut.

- Toteutan tässä vuoden aikana yhden projektin, joka oikeastaan täyttää kaikki unelmani ihmisenä ja yksilönä. Lisäksi teen sen huipputyyppien kanssa. Projekti on kuitenkin vielä sellaista topgun-henkistä I could tell you but then I'd have to kill you -osastoa.

- Lähden siskon kanssa viikon lomalle kahdestaan. Meillon sangriaa ja kasvomaalit, meillon tequilaa ja festivaalit...tai ainakin hitokseen latuja hiihdettäväksi, hyvää seuraa (eli toisemme)  ja Jullin baarin pizzat!

Tässä on hyvä alku. Turha sitä on jäädä tuleen makaamaan. Tällä motolla kohti kevättä:
 
Kuva: Pinterest



sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Halkomäki: Onnenlähde

Se taisi olla muutama viikko takaperin kun Tiina teki jonkinmoista tilinpäätöstä päättyneestä vuodesta 2015. Tiinalla oli aika mukava vuosi, mutta taisipa siinä omaansa kehuessaan todeta, että ihan kaikilla ei ollut. Siis niin kuin esimerkiksi mulla. Mun vuoteni oli sellainen ala-allegoriassa synti-tuska-ahdistus ja mitä kaikki näitä nyt onkaan, plus ahdistus-masennus-ketutus-epätoivo. Riittääkö vai haluatteko kuulla vielä lisää? No ei ollut kiva vuosi ei. Huhtikuusta vuoden loppuun oli sellaista aikaa, että mieluusti pyyhkisin sen pois muistoista. Miten voikaan kasaantua niin paljon ikäviä asioita yhteen sumaan, peräkkäin ja rinnakkain ja päällekkäin? Ja kun minä en suinkaan ole ollut ainoa jolla oli tällainen vuosi, jotenkin tuntuu että meitä oli poikkeuksellisen paljon. Tosin se kyllä mahdollisti loistavan vertaistuen, jota ilman en varmaan olisi enää ollenkaan hengissä!

Vaikka vuosi oli koettelemuksia täynnä, niin siitäkin virisi myös paljon hyvää. Ei vähäisimpänä ajatus siitä, että onni istuu meikäläisessä aika tiukasti. Onnellisuus. Hirveimpänäkin päivänä olin väsymyksen ja epätoivon riipivän pinnan alla onnellinen. Se oli mulle tosi tärkeä asia huomata. Monet isotkaan jutut eivät voineet viedä multa kykyä olla onnellinen! Siihen onnellisuuteen liittyi vahvasti myös kiitollisuus. Elämästä. Läheisistä. Kodista. Terveydestä. Se antaa tavallaan sellaisen turvallisuuden tunteen itsellekin kun tietää, että mun onneani ei helpolla hetkauteta! Ei tarvitse kuin katsella hiukan ympärilleen, avata sanomalehti, televisio tai netin syöverit, ja saa aika paljon perspektiiviä omalle elämälleen. Silmille suorastaan sataa syitä, mistä asioista voikaan olla onnellinen. On syytä olla. Etenkin täällä Suomessa. Samalla tosin näkee elämän raadollisen ja epäreilun puolen, joka pistää syvälle sisimpään. Miten onnellinen saankaan olla, ettei perheeni tarvitse lähteä pakoon omasta kodista ja kotimaasta, heppoisella kumiveneellä valtavaan aallokkoon ja päätyä merenpohjaan anonyymiksi tilastonumeroksi. Ihan vaan esimerkkinä.

 
Sain aikoinaan Tiinalta tällaisen kortin . Olen pitänyt sitä jääkaapin ovessa ja lukenut aina ohimennen. Hyviä vinkkejä. Lisäävät onnellisuutta ja hyvinvointia. Kohta 5 on ollut pelastusrenkaani, ja kohta kahdeksan se, mitä vastaan olen kapinoinut. Tein kesällä päätöksen, että tänä talvena pidän varpaankynnet lakattuina. Ihan vaan koska mä voin! Ja koska se piristää! Nähdä edes vilaukselta villasukista sänkyyn peiton alle sujahtavat nätit varpaat!
 
Eilen oli lauantai joka menee kategoriaan Aikamoista Rallia. Lapset kipeinä, pari huonosti nukuttua yötä takana meillä kaikilla ja karmeat kierrokset aamusta iltaan. Mulla särki päätä viidettä tai kuudetta päivää. Noin niin kuin yhdistelmänä ajatellen aika killeri kombinaatio, eiks vaan. Kahden aikaan iltapäivällä meinasin jo luisua epätoivoon: tästä ei oikeasti tule yhtään mitään.......kohta löydän itseni olohuoneen ovelta naama punaisena huutamassa lapsille Painukaa He*******n! Tai jotain muuta yhtä älykästä. Näitä äitinä olemisen tähtihetkiä. Oli pakko toimia nopeasti ja muuttaa veneen kurssia ennen kuin mitään peruuttamatonta lipsahtaa suusta.

Missä olen onnellisimmillani kotona? -keittiössä
Mikä tekeminen rauhoittaa ja on mukavaa? -leipominen
Mikä olisi helppo ja nopea leivonnainen JUURI NYT?  - seitsemän minuutin kakku

Essu eteen ja keittiöön. Ja heti rupes helpottaan! Poikasetkin siinä kaivelivat omat esiliinansa komerosta ja kanavoivat kierroksensa kerrankin johonkin järkevään. Nopeasti nousivat jauhopussit laatikoista ja kananmunat purkista työpöydälle, ja pian oli homma täydessä vauhdissa. Seitsemän minuutin vatkausvaihekin saatiin ilman tappeluita jaettua ja lopulta minun ei tarvinnut kuin rikkoa kananmunat ja katsoa että aineita tuli oikeat määrät. Tiimi hoiti loput! Minä hoidin kakun uuniin ja sieltä ulos, keitin päiväkahvit itselleni ja apulaisille glögit. Ja elämä oli taas ihan mallillaan. Kakkupala kädessä ja suu hymyssä! Tällaiseen tunnesyöjään vaan kolahtaa niin kivasti suklainen höttöunelma, ei siitä mihinkään pääse! Ilmeisesti myös lapseni ovat perineet tämän ominaisuuden, sillä olivat useamman tunnin ihan ihmisiksi!

Päivä osoitti, että eräänlainen onnellisuuden lähde löytyy keittiöstä. Jauhopöllystä, muovikuppien kolinasta, vatkaimen surinasta, munankuorien rasahtelusta, ihanista tuoksuista ja uunin lämmöstä. Kaikki toiminta tähtää vain yhteen päämäärään:

Tule, tule hyvä kakku!


Joo,  unohdin korppujauhottaa vuoan...
 
 
Seitsemän minuutin kakku
 
Ensin on taikinan perusohje, sen perässä kursivoidulla muutama variointivinkki. Ohje on superhelppo!
 
 
4 munaa 
3 dl sokeria 
200 g voita pehmeinä paloina
3 tl leivinjauhetta
2 tl vanilja- tai vanilliinisokeria 
1½ dl vehnäjauhoja 
2 dl perunajauhoja 

*1 appelsiinin raastettu kuori (pese appelsiini hyvin ennen raastamista, raasta vain keltainen kuori!)
*0,5dl leivontakaakaojauhetta (+suklaaraastetta)
*1 sitruunan kuori raastettuna sekä puolet mehusta
*1dl valkosuklaaraastetta/tummasuklaaraastetta
*4kpl pätkis -patukoita tai vastaavia raastettuna/pieneksi rouhittuna
 

Mittaa kaikki aineet yhdellä kertaa kulhoon ja vatkaa joko sähkövatkaimella tai yleiskoneella 7 minuuttia.
Mausta kakkutaikina vatkaamisen jälkeen haluamallasi tavalla, pakko ei ole maustaa millään!
Voitele ja jauhota vehnäjauhoilla tai korppujauhoilla vähintään 2 litran rengasvuoka.

Paista 175 asteessa noin 45 min toiseksi alimmalla tasolla. Kokeile kakun kypsyyttä tikulla.

Anna kakun jäähtyä hetki ja kumoa.

Ja kuorrutuksenkin voi tehdä, kruunaa makunautinnon:
 
Kuorrutus 1:
60 g pehmeää voita
100 g maustamatonta tuorejuustoa tai sitruunatuorejuustoa
4 dl tomusokeria
1 rkl sitruunamehua
2 tl vaniljasokeria
Laita kaikki kuorrutteen ainekset kulhoon ja vatkaa kunnolla sekaisin. Levitä kuorrute pienellä palettiveitsellä tai muulla tasasivuisella veitsellä kakun pinnalle. Koristele haluamallasi tavalla.
 
Kuorrutus 2:
1 levy Fazerin sinistä
1prk smetanaa
Sulata suklaa ja anna jäähtyä hieman, sekoita smetana joukkoon niin että massa on tasaista. Levitä kakun päälle.

 

lauantai 16. tammikuuta 2016

Puntari: Pakkaspäivän pestorullat

Koskahan olisin viimeksi leiponut pullaa tai sämpylöitä? En edes muista. Aikoinaan, kotiäitivuosina, tuli pyöräytettyä taikina joka viikko. Nyt ei tunnu olevan aikaa.


Tälle viikonlopulle päätin kuitenkin ottaa gourmet-teeman. Kaikki alkoi siitä, kun työkaverini Minna alkoi kertoa, mitä hänen kokkiopiskelijapoikansa suunnitteli viikonlopun ruokalistalle. Vesihän siinä herahti kielelle ruokaherkkuja kuvitellessani ja päätin, että tänä viikonloppuna täytyy kyllä itsekin kokeilla jotain uutta.

No, tämä lauantaiaamu aloitettiin sitten leipomisella. Etsiskelin netistä Valion sivuilta pestorullien ohjeen, jota sitten muutelin sen mukaan, mitä kaapista löytyi.
Tytöt katselivat peston levittämistä varsin kauhun sekaisin ilmein, ja epäilivät että mahtaako tuo vihreä mössö olla mitenkään syömäkelpoista.
Pestorullien valmistumisen ohella keittelin jauhelihakeiton, joka ei nyt ehkä kuulosta kovin gourmeelta, mutta maistuu tällaisena pakkaspäivänä enemmän kuin hyvin.
Ja aika hyvin teki sopan kaverina kauppansa myös pestorullat. Molemmat tytötkin taisivat syödä kaksi ja kehottivat laittamaan reseptin talteen. Joten käskystä:


Pestorullat

0,5 l  maitoa
1 ps  kuivahiivaa
3 rkl hunajaa
1 tl   suolaa
3 dl puurohiutaleita 
n. 10 dl vehnäjauhoja
2 rkl öljyä

Täyte
vihreää pestoa
juustoraastetta

Sekoita lämpimään maitoon hiiva, suola ja hunaja. Alusta joukkoon hiutaleet ja jauhot. Kohota taikina kaksinkertaiseksi. 
Jaa taikina kahteen osaan. Kauli kahdeksi suorakaiteeksi 30x40cm. Levitä täyte levylle. Kääri rullalle ja leikkaa n. 4 cm paloiksi. Aseta palat pellille leikkauspinta ylöspäin. Kohota hyvin.
Paista 200 asteessa n. 20 min.


Pestorullien paistumisen jälkeen uuniin pääsi köllöttelemään uunipata, josta pitäisi n. viiden tunnin päästä paljastua elämäni ensimmäinen Pulled Pork. Jännityksellä odotan, mitä tuleman pitää. Resepti on vanhasta Maalaisunelmia-lehdestä, ja jo pitkään oon ajatellut sitä kokeilevani.
Possu saa kaverikseen uuniperunoita ja raikasta salaattia, ja eiköhän tuolta kellarista löydy muutama viileä olut ruokajuomaksikin.
Sitä ennen ylös, ulos ja lenkille! Pirteä pakkaspäivä kutsuu pulkkailemaan :-)

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Halkomäki: Aluksi&Lopuksi

 


Tätä levyä odotin aikoinaan kuin kuuta nousevaksi.
Sain viimeisen kappaleen levykaupan tiskin alta.
Levy aloittaa jouluni ja myös päättää sen.
Näissä tunnelmissa tänään hetki kotisohvalla.
 
Hei hei Joulu!
 
 
 

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Halkomäki: Poroa, Piparjuurta, Puolukkaa

Pohjoisen reissulla tuli seikkailtua keittiössä ihan mukavasti, sillä pöytäkunta koostui monen päivänä kymmenestä ruokailijasta. Siinä oli sellaista savottaemännän meininkiä kun viiden litran soppakattilakin jäi pieneksi!
Joulupäivän iltapäiväkahveille olin suunnitellut tekeväni näitä savuporoherkkuja suolaiseksi tarjottavaksi. Jostain kumman syystä ne jäivät kuitenkin silloin tekemättä, mutta muutamaa päivää myöhemmin niitä olikin tarjolla iltateen kaverina. Niin nopea ja helppo ohje, että laitan sen tännekin jakoon.
Muutamia huomioita reseptin osalta tein:
Täytettä laittaisin vähemmän yhtä piirakkaa kohti, sillä se on melko tuhtia. Niin että alkuperäisohjeen mukaisen kymmenen piirakan sijaan näitä saisi tästä tehtyä vaikka sen kaksikymmentä. Ja täytettäkin voi tietysti varioida, laittaa savuporon ja persiljan tilalle savulohta ja tilliä, vaihtaa maustamattoman tuorejuuston maustettuun ja sitä rataa. Kyllä te tiedätte!
Ja hei, nämä oli ihan tosi hyviä vielä seuraavanakin päivänä lämmitettynä, vaikka voitaikinan rapsakkuus puuttuikin! (Ja kaikkihan huomaa että mun piirakoista puuttuu nyt se persilja...)

Mutta sitten itse asiaan, eipä tässä sen kummempia läpinöitä kaivata:




Poropiiraset
10(20)kpl
 
500 (1000)g voitaikinalevyjä
1 muna
150g ranskankermaa
100g tuorejuustoa
2-3tl piparjuuritahnaa
100g kylmäsavuporoleikettä
½tl mustapippurirouhetta
persiljasilppua
 
koristeluun:
puolukoita
persiljasilppua

  • puolita sulaneet voitaikinalevyt, viillä veitsellä sentin levyinen kehys taikinanelijöiden reunoille ja voitele levyt munalla

  • sekoita hienoksi silputtu savuporo, ranskankerma, tuorejuusto ja piparjuuritahna, mausta persiljalla ja pippurilla
 

  • jaa täyte piirakoiden keskelle ja levitä hiukan, ei kuitenkaan viillettyjen reunojen päälle
  • paista 225c noin 15 minuuttia, kunnes taikina saa kauniin ruskean värin

  • koristele valmiit piirakat puolukoilla ja persiljalla
  • tarjoile hiukan jäähtyneinä

torstai 7. tammikuuta 2016

Halkomäki: Vilukissan varpaille!

 
 
 
Lämpömittari näyttää keittiön ikkunan pielessä -28 astetta. Kohtalaisen rapsakkaa! Tarvitaan puita takkaan ja villasukat jalkaan, muuten syväjäätyminen sohvalla on pian todellinen uhka! Ihan hyytävän kylmäksi en säätä kuitenkaan kutsuisi, muinaisina opiskeluaikoina Rovaniemellä pakkanen painui parhaimmillaan viiteenkymmeneen asteeseen. Se taisikin olla kylmin talvi Suomessa sataan vuoteen. Silloin jäätyi jo ajatuskin. Ja silloinkin kävelin joka päivä kahden kilometrin matkan harjoittelukoululle ja takaisin, tosin silmät meinasivat jäätyä ripsistä kiinni ja hengitykseen tökkäsi kylmä ilma jos yritin vähääkään kiristää tahtia. Mutta hyvin siitä selvisi! Nytkin ollaan ulkoiltu lasten kanssa kaksi tai kolme kertaa päivän aikana vaikka pakkanen paukkuu. Lapset vaativat päästä ulos ja ilmeisen hyvin siellä kolmen välikerraston ja toppahaalarin kanssa tarkenevat. Kolme varttia ja takaisin sisälle. Sisällä heivaan pikku-ukot takkatulen ääreen mustaherukkamehujen kera lämmittelemään viluisia varpaitaan!
 

Viime talvena minä tuskailin kenkäongelman kanssa kun sää kylmeni. Kirjoitinkin siitä muutaman rivin, sen voit lukea täältä. Ongelma onneksi ratkesi, ja unelmakengät ulkoiluun löytyivät. Mutta se ei pysäyttänyt kenkäunelmointia! Marraskuussa Kädentaitomessuilla tein muutaman vuoden ihastelun jälkeen kaupat joita en ole katunut. Ystäväni Pirjo sanoo, että jokaisella naisella pitää olla yhdet punaiset kengät. Nyt minullakin on! Jee! Messutarjous vei mennessään ja haaveesta tuli totta. Ja hitsi miten IHANAT voivatkaan olla nämä Töysän kenkätehtaan valmistamat huopalapikkaat! Niin käsittämättömän kevyet ja lämpimät! Ja kauniit! Perinteiset huopikkaat ovat minun kapeaan jalkaani aina olleet jotenkin löysät ja hölskyvät, kantapää nousee niissä helposti ylös. Niihin verrattuna nämä tasapohjaiset pieksun malliset lapikkaat ovat jämptimmät kävellä. Eikä erillistä villasukkaa tarvitse, vaan ihan ohuen puuvillasukan kanssa olen  käyttänyt. Ainoa ongelma näiden kanssa oli valita väri. Valikoimissa on toinen toistaan herkullisempia värejä, mutta lopulta tein päätöksen ihan fiilispohjalta. Punainen on aina punainen!
Ja kotimainen on aina kotimainen! On hienoa että Suomessa vielä valmistetaan perinteisiä jalkineita. Joskin huopa joudutaan tuomaan ulkomailta, koska suomalaisen lampaan villasta ei pystytä valmistamaan näin laadukasta huopaa. Mutta loppu onkin sitten sitä suomalaisten suutareiden käsityötä!
 
 
 
 
Uskon että tein hyvät kaupat. Näillä suhistellaan kymmeniä vuosia, huopa ei mene miksikään.
Laatu maksaa itsensä takaisin!
 
 







 Karvalakki, untuvatakki ja huopalapikkaat. Näillä mennään!
Pitäkäähän tekin itsenne lämpöisinä!



keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Halkomäki: Ei ihan vielä!


Käväisin eilen iltapäivästä Puntarissa Tiinaa ja pesuetta moikkaamassa. Hinkkalan talo oli niin tunnelmallisen ihana jouluisessa asussaan ja siellä tuntui asustelevan varsin tyytyväisiä lomalaisia vaikka vapaiden loppu jo häämöttääkin. Glögimukin äärellä haikailimme Tiinan kanssa melkein yhteen ääneen sitä, miten tänä vuonna joulusta ei jotenkin vaan raaskisi luopua! Vaikka joulua laitettiin kumpaankin kotiin jo joulukuun alkupäivistä lähtien, niin silti tuntuu ettei siitä ole saanut nauttia vielä tarpeeksi. Kynttilöistä, valoista, koristeista, musiikista, punaisista tontuista, kimallenauhasta, kuusen palloista, glögistä ja joulun herkuista. Etenkin riisipuurosta. Joulun rauhallista tunnelmaa haluaisi nautiskella vielä monta päivää!
 
Kotimatkalla mietiskelin, että onko tämä joulun viivyttäminen nyt vain vastaisku kaikelle kurjalle mitä kotiseinien ulkopuolella tapahtuu ja mitä mediat tuuppaavat silmien eteen tasaisena vyörynä. Lempeä vastaisku kaikelle kylvetylle vihalle, kaunalle, epävarmuudelle. Valoisa vastaisku pimeälle. Vai johtuuko se siitä, että nyt saatiin koko maahan pakkasta ja ainakin tänne pieni valkoinen lumipeite? Maisema näyttää nyt niin kauniin talviselta ja vihdoinkin myös jouluiselta! Ja kun me oltiin joululomasta kaksi viikkoa pohjoisessa, niin kotona vietetty joulukiintiö ei ilmeisesti ole vielä täynnä.
Päätin, että oli syy tähän huumaavaan joulufiilikseen mikä tahansa, meillä joulu viipyy yli loppiaisen. Saa olla ne vähät koristeet paikoillaan, kanelintuoksuinen kynttilä pöydällä, pallot, linnut, tähdet ja omenat keittiön ikkunassa, muutama punainen tyyny sohvalla ja talvivalot roikkumassa verhotangoista. Himmelihän meillä pyörii olohuoneen katossa ympäri vuoden. Jouluttajiksi tässä ei kuitenkaan ryhdytä. Aion kyllä järjestää Nuuttipukille jotain hommia ensi viikolla, vaikka kuinka haikeaa ja vaikeaa olisi...

 
 






 
 




 
Ps. Poikasilla joulukiintiö täyttyi ilmeisesti tänään. Katselivat neljännen kerran Joulupukki ja Noitarumpu -elokuvan ja pakkasivat tonttulakin laatikkoon. llalla vanhempi pohdiskeli toiveikkaana: Mitähän sieltä pääsiäispupun tuomasta munasta sitten mahtaakaan löytyä?!?