Romantiikkaa ja realismia maaseudulta. Maitolaitureita, puutaloja, räntäsadetta ja rievää. Lähiruokaa, retkeilyä, matkustusta ja kalastusta. Maastopyöräilyä ja unelma-autoja. Tätä, ja paljon kaikkea muuta.
Viikonloppuna tuli vietettyä laatuaikaa oikein urakalla. Lauantaipäivä kului kivojen kollegojen kanssa koulussa veso-päivää viettäen, mutta heti iltapäivällä pakattiin mukulat mummulaan ja lähdettiin kohti Hämeenlinnaa.
Minä ja S lunastettiin mun äitienpäivälahja: liput Hämeenlinnan Verkatehtaalle Samuli Edelmannin konserttiin. Pikku bonuksena S oli buukannut vielä hotellihuoneen Hämptonista, joten jäätiin sinne ihan yöksi.
Samulin konsertti oli...no, Samulin konsertti. Heti ekasta sävelestä lähtien puski kyyneleet silmiin. Ensimmäinen puoliaika oli omistettu Vaiheet-levyn biiseille, jotka sattumoisin näyttelee mun nuoruudessa merkittävää osaa (siitä vähän myöhemmin...). Hotellin vessasta mukaan käsilaukkuun napatut nenäliinat tulivat siis tarpeeseen.
Toisella puoliajalla olikin sitten vuorossa kevyempää tuotantoa. Vaikka en mikään megaluokan Samuli-fani ole mielestäni ollutkaan (siis sellainen joka heittäisi konsertissa rintsikat lavalle), niin huomasin, että oikeastaan Samuli on yksi niistä artisteista, joita vuosien varrella oon kunnellut eniten.
Kesällä 2015 Samppa käväisi myös Kirkkareilla ja silloin työkiireiden keskellä ajattelin vain piipahtaa rokkiliiterissä kuuntelemassa pari biisiä. Toisin kävi, nauliuduin silloin kuin hypnotisoituna niille jalansijoilleni koko loppukeikan ajaksi. Samanlaista magiaa oli ilmassa lauantain konsertissa.
Konsertti tiivisti yhteen monta asiaa mun nuoruudesta. Asuin Hämeenlinnassa opiskelemassa vuodet 1999-2002. Kaupunki on siis entinen kotikaupunki, joka nyt 15 vuotta myöhemmin näyttäytyi jotenkin paljon elävämpänä ja kauniimpana.
S kierrätti mua autolla pitkin kaupungin sivukatuja ja perinnemaisemia ja sunnuntaina ajeltiin vielä entisille kotikulmille Myllymäkeen. Siellä seisoi edelleen vankasti paikallaan pieni vihreä kerrostalo, jonka kaksiossa asustelin ensin vuoden yksin ja sitten kaksi vuotta Hannan kanssa. Oi niitä legendaarisia lottakanttiinimuistoja, joita sinne liittyy! Mutta OMG myös sitä ahdistuksen ja itkun määrää, mitä kyseinen kämppä pystyisi todistamaan. Samulin Vaiheet-levyä kuunnellessa tuli itkettyä itsensä uneen kerran jos toisenkin, varmana siitä, ettei elämään koskaan ilmesty sitä suurta rakkautta.
Onneksi se pelastava ritarikin löysi lopulta tiensä oranssilla Skodallaan Myllymäkeen!
Sunnuntaina, pitkin yöunien, ähkyaamiaisen ja kiireettömän lehtienlukemisen jälkeen suunnattiin puolilta päivin Tiirinkosken tehtaalle, josta oon monista blogeista lukenut. S oli käynyt siellä kesällä tiedustelureissulla ja vohvelikahveilla ja suositteli paikkaa myös.
Ja vitsit miten ihana paikka olikaan! Vanhaan navettaan oli täydellisellä tyylitajulla tehty sisustusmyymälä, jonka valikoima oli monipuolinen ja meitsin makuun täysin sopiva (rahapussi oli ainoa, joka tästä reissusta kärsi...). Puodilla oli esillä ripaus joulua, ihania Odd Mollyn vaatteita, ruokaa sekä tilan omista antimista että maailmalta, astioita, kortteja, mattoja...
Kahvilan sisustus oli persoonallisen kaunis ja S:n ilmeestä päätelleen myös sen antimet maukkaita (itse kierin vielä hotellin aamiaisen jälkeisessä ähkyssä, joten jätin vohvelit väliin). Kahvittelun lomassa saattoi lukea sisustuslehtiä ja etsiä niistä inspiraatiota (paikka tosin sinänsä oli yksi iso inspiraatio!).
Kaiken kruunasi navetan vieressä laiduntanut highlander-karja. Melkoisia karvaturreja.
Omaan ostoskassiini päätyi tavaraa lähinnä tuliaisperiaatteella, mutta tuli sitä omaan kotiinkin hankittua keraaminen talolyhty ja pari pinoa joulukortteja.
Poiketkaa ihmeessä Tiirinkoskella, jos ajelette Hämeenlinnan seudulla.
Viikonlopun virkistyssektorin viimeisteli kotikirkossamme sunnuntaina illalla ollut Taize-messu. Taize on uskonnollinen yhteisö Ranskassa, ja taize-messussa lauletaan tuon yhteisön lauluja ja itse messun kaavakin poikkeaa tavanomaisesta. Tässä messussa annetaan aikaa musiikille ja ajattelemiselle, hiljaiselle mietiskelylle. Saarnaa ei esimerkiksi ole ollenkaan. Laulujen melodiat ovat superkauniit ja meidän kotikirkon tunnelmavalaistus ja kauniit alttariasetelmat auttoivat mieltä rauhoittumaan.
Olin itse messussa esilaulajan roolissa seurakunnan kuoromme kanssa, mutta kyllä vaan omakin tunne-elämys oli jotain ihan muuta kuin "tavallisessa" kirkossa käymisessä. Jos joskus pääsette kokemaan Taize-messun, niin menkää. Suosittelen.
Näiden virkistävien viikonlopputunnelmien jälkeen talviaikaan siirtyminen ja marraskuun vastaanottaminen tuntuu aavistuksen verran kevyemmältä.
Ja jos silti kuuppa uhkaa kiehua tai synkkyys vallata sielun, aina voi palautella mieleen nämä ohjeet
:-)
Tiinan kanssa otettiin melkein läpystä vaihto kun sen porukka tuli pois pohjoisesta niin meidän sakki suuntasi tänne hankien keskelle.
Ensimmäinen vuorokausi on kulunut taloksi asettuessa ja arjen perusaskareiden parissa, ja kyllähän sitä ladullekin oli jo pakko iltapäivästä suunnistaa. Pojat ovat pörränneet porukalla moottorikelkan kimpussa ja rakennelleet Legoja antaumuksella. Kaikenlaista epäolennaista tuntuu taas unohtuneen kotiin, kuten suksivoiteet, sukat ja HIUSPOMPULAT! On muuten meikäläiselle pieni kriisin paikka jos en saa hiuksiani kiinni! Koko mökistä ei löytynyt edes kumilenksua hätävaraksi, vaan lopulta jouduin ottamaan pätkän villalankaa jolla sain palmikon kiinni hiihtolenkin ajaksi. Onneksi tuli kutimet mukaan. Ja onneksi Jounin kaupalta saa kaikkea maan ja taivaan väliltä...ja onneksi otin muuten mun molemmat sukseni tänne mukaan. Ostin viime keväänä alesta uudet sukset, kun noi Peltoset ovat palvelleet jo kivasti sen 12 vuotta. Ovat ehkä jo vähän löystyneet, mutta niin on kai hiihtäjäkin, että sinänsä me ollaan kyllä oikein toimiva kombinaatio. Vanhoissa suksissa kun on ne kolme-neljä vuotta vanhat pitoteipit, niin niillä kelpasi suunnata tänään ladulle. Loistava pito ja luistikin hyvin. Uusissa suksissa on vain perusvoitelut pohjassa eikä mitään pitoja paikoillaan. Ehkä pakko mennä ostamaan purkki jotain tatinaa että pääsen uusiakin sivakoita tällä reissulla kokeilemaan!
Mutta jotain ennennäkemätöntä tälläkin reissulla on jo koettu. Purin nimittäin matkakassistani nipun kirjoja. Ja siis todellakin jotain muuta kuin niitä perinteisiä keittokirjoja, joita olen viimeiset neljä vuotta lomilla lueskellut. Tästä kirjapinosta löytyy sopivassa suhteessa romantiikkaa, realismia ja ihmiskehon ihmeellisyyksiä. Ja toki se yksi perinteinen keittokirjakin, jepjep! Havaittavissa on myös Sibeliusteemaa. Niin että lukemista piisaa tämän loman iltoihin, kun käkikellot ovat hiljentyneet unille. Ja on mulla vähän kisajuomaakin kirjojen kaveriksi, pakotin itseni pitkäripaiseen ostoksille.
Aika moni mun kavereistani aloitti vuoden vaihtuessa jonkin sortin paremman elämän, osa tipattomalla tammikuulla, osa aikoi olla 100 päivää selvänä. Tai pitäisikö sanoa ilman alkoholia, sillä selviä niistä muutamista ei saa tekemälläkään. Mä päätin ensin, että en lupaa tälle vuodelle mitään, mutta sitten päätinkin, että tänä vuonna aion kyllä nauttia alkoholia enemmän kuin aikaisempina vuosina. Suoraan sanoen juoda rutkasti enemmän. Käytännössä tavoitteena oli yksi viinilasillinen viikossa, mutta kuukauteenkin yksi lasillinen olisi jo mainio suoritus. Että semmoista. Muistaakseni olen tämän vuoden puolella nauttinutkin punkkua jo yhden lasillisen, mutta petrattavaa riittäisi siis vaikka kuinka. Silloin harvoin kun sitä viiniä tulee se lasillinen maisteltua, niin aina jään ihmettelemään miksi en tee sitä useammin. Mutta en kai vaan muista. Kai mulla on sitten jotain muuta tärkeämpää muistettavaa meneillään.
Nyt ajattelin että kirjat ja viini sopisi kivasti yhteen. Paljon kivemmin kuin kutominen ja viini. No miten tässä käy, siitä raporttia ehkä sitten myöhemmin. Anna-Leena saa kuitenkin kunnian toimia aloittajana, Sibbe jatkaa sitten huomenna! Tämän reissukirjaston etuna on se, että kirjoja voi lueskella sikin sokin ja aina vähän kerrallaan. Nautiskella pieninä paloina!
"Kun kerran olet jakanut tämän säveltäjänkohtalon minun kanssani, joka olen tuottanut Sinulle niin äärettömän paljon pahaa, mutta en koskaan olisi voinut rakastaa ketään muuta kuin Sinua, meidän pitää auttaa toinen toisiamme! Vaeltaa käsi kädessä oudosti valaistuja, sumuisia ja autioituja polkuja. Ylöspäin -ylös valoon ja avariin näkymiin -kohti suuria linjoja."
Jean Sibelius Aino Sibeliukselle Lontoosta keväällä 1909
" Minulla on kuin puoli elämää, kun sinua ei ole. Vaan on se terveellinen kuritus minulle että opin itse toimeen tulemaan, vaan toisinaan olisi niin suloista painaa päänsä sinun olallesi ja saada purkaa kaikki...sataa. Istun pöytäsi ääressä. Täällä on hyvä ja lämmin. Sieluni on rauhaton. Mutta rakkauteni suuri. Ja sinun ympärilläsi elämöi Pariisi."
Aino Sibelius Jean Sibeliukselle syksyllä 1911
Nämä Härkösen novellikokoelmat on vaan niin hulvattomia! Mä olen aina tykännyt hänen kirjoitustyylistään, siitä tulee poikkeuksetta hyvälle tuulelle, saattaa jopa vahingossa vähän nauraakin. Suosittelen!
Tätä anatomiaa on vaan pakko hiukan opiskella, jotta voi perehtyä tuohon seuraavaan kirjaan paremmin! Hyvät ja selkeät kuvat, blondi arvostaa!
Pelottavan koukuttava kirja. Mielenkiintoinen. Olen ahminut tätä muutaman illan.
Ai miksi? Siitä lisää joku toinen kerta!
Ja tässä sitten se romantiikkapläjäys. En vaan voi sille mitään, että nämä vanhat kirjekokoelmat ovat jotain niin ihanaa luettavaa. Janne ja Aino. Näitä voi ja pitää lukea pieninä annoksina, muutama kirje kerrallaan. Nautiskellen ja fiilistellen. Paketti nessuja tulee tarpeeseen.
Se pakollinen keittokirja. Pukki toi tällaisen, miten osasikaan lukea ajatukseni!
Historiaa ja herkkuja sopivassa suhteessa!
Ja sitten tällä setillä koitetaan vähän petrata sitä mun uuden vuoden lupaustani. Ja oho, onhan tohon yksi siiderikin eksynyt!!! Taisin vähän innostua? Aina pitää kokeilla jotain uuttakin, eikö? ;)
Hyvä kirja ja viini kaipaavat tietenkin seurakseen hyvää musiikkia.
Olkoon se tänään Samulia, jota olen viime viikkoina kuunnellut paljon!
Hanna: Ihan aluksi on pakko mainita, että Kirkastuksen alkaessa itselläni oli päällä suhteellisen vahva romantiikansävytteinen tunnelataus. Se johtui edellisen päivän liikuttavasta tapaamisesta, jossa kohtasivat tammikuussa etsimäni Armaksen tytär sekä isotätini Terttu. Tuosta kohtaamisesta ehkä myöhemmin lisää plokissa. Mielentila oli siis herkillä jo valmiiksi, mikä kuitenkin sopi hyvin yhteen Kirkastusfiilisten kanssa.
Tiina räpäytti jo ilmoille Kirkastuksen tunnelmia aikamoisen satsin, joten minä ajattelin valottaa hiukan sitä, mitä tapahtui kulisseissa tänä kesänä. Ja joo, pakkohan on myös vähän hehkuttaa tämän vuoden omia Kirkkarifiiliksiä siinä sivussa.
Meillä täällä Halkomäessä on aina melkoinen kuhina Kirkastuksen aikaan. Vuosien saatossa se kuhina on muuttanut muotoaan, mutta aina on yhtä hauskaa kun tupa on täynnä, pihassa telttoja ja säpinää piisaa aamusta iltaan. Ja yöhönkin. Kirkastus on ihan kuin mikä tahansa juhlapyhä siinä mielessä, että siihen pitää valmistautua asiankuuluvasti; järkkäillä paikkoja, siivoilla, leipoa, hankkia jääkaappi täyteen ruokia ja juomia, kaivaa vieraspatjat esiin ja pöyhiä tyynyt kuohkeiksi. Luonnollisesti myös katsoa valmiiksi pussit palautuspulloille ja varmistaa että grillissä riittää kaasua. Tänä vuonna se jäi varmistamatta, hah hah.Onneksi naapuri asuu lähellä! Perheellistymisen myötä valmistautuminen Kirkastusjuhliin on tiivistynyt aina vain lähemmäksi juhlia, ja niinpä vielä lauantaiaamuna pyöräytin pellillisen mustikkapiirakkaa festarivieraille, koska perjantaina leivotusta pellillisestä oli syöty jo yli puolet. Mitään pikkupiirakoita on siis turha leipoa!
Tiina pesueineen saapui meidän hoodeille jo hyvissä ajoin ja yhdessä päivitimme jääkaapin sisältöä ja teimme suunnitelmaa illan kuvioista. Yläkertaan oli serkkutytöille pedattu siskonpeti valmiiksi lastenhuoneeseen ja kun omat nassikatkin päätyivät hajautetusti Mummuloiden hoitoon niin sain ennen neljää lähteä hyvillä mielin tekemään ensimmäistä työvuoroa. Pikaisesti sidoin vielä pihapenkin pioneista kimput päkkärin pöydille, että olisi edes jotain tunnelmatuojaa niihinkin kopperoihin. Tiina jäi vielä lisäämään ripsaria kun polkaisin Volvon kiitoon kohti Honkalaa. Kotona riitti silti vielä säpinää. Illalla saunan täyttivät hikiset pyöräilijämiehet, joille Kirkastuksen lauantailenkistä, saunasta ja festareista on jo muotoutunut vuotuinen perinne.
Kukkia Päkkärille.
Mun on pakko myöntää, ettei mulla ole ikinä hajuakaan kuka artisti esiintyy Kirkastusjuhlilla minäkin päivänä. Paitsi tietysti Apulanta, perinteinen maanantain kunkku. Sillä kun ei ole mitään väliä kun kaikki kolme iltaa menee työvuorossa ja siinä ohimennen ehtii jotain keikkaa aina pätkän kuuntelemaan. Tänä vuonna kuitenkin päätin, että aion joka ilta kuunnella yhden keikan ihan kokonaan jos se suinkin töiden puolesta on mahdollista. Kun päkkärihommat oli laitettu valmiuteen ja Juhlatalon artistit moikattu niin hain Tiinan pelipaikoille. Pikaisen tsekkauksen jälkeen suuntasimme kuuntelemaan Aurooraa, joka sai heti letkeän festarifiiliksen valloilleen. Sitten oli vuorossa illan kuuma peruna. Samulin keikka. Ja sori vaan, nyt tulee mun Kirkastukseni ainoa tosihehkutus... Samulin musa on uponnut muhun jo muinaisista Peggyistä lähtien, mutta syvemmän merkityksen se on saanut Vaiheet -levyn kautta. En ole koskaan saanut nähdä ja kuulla Samulia livenä ja siksikin tämä mahdollisuus kutkutti ja liikutti mieltä. Halusin kovasti käydä häntä moikkaamassa jos osuisi kohdalle, mutta kauhukseni en tiennyt yhtään mitä olisin sanonut, koska mitkään sanat eivät riitä kuvaamaan kaikkea sitä. Lopulta päätinkin rohkaista mieleni ja käydä sanomassa vain MOI ja että sanat eivät nyt riitä muuhun. Se oli hyvä päätös. Kun musiikki on sydämessä niin ei siinä paljon sanoja tarvita. Samuli ymmärsi sen, ja oli jopa otettu. Sanoi saavansa sellaisesta voimaa. Ah! Sillä hetkellä tuntui, että mun elämäni oli juuri saanut täyttymyksensä ja voisin jättää koko Kirkastuksen siihen ja elää onnellisena elämäni loppuun asti vaikka sillan alla. Keräsin kuitenkin itseni ja kotiavaimeni ja menin kuuntelemaan keikan. Oi ja voi. Sitä karismaa. Ääntä. Bändiä. Tunnelmaa. Sitäkään ei voi sanoin kuvailla. Garnierit poskilla valuivat aina vain alemmaksi mitä pidemmälle keikka eteni. Tähtipölyä -kappale räjäytti sitten koko potin. Keikan jälkeen hilpasin päkkärin kautta nyyhkien kohti omaa työmaatani kun Samuli tulikin vastaan. Kysyi, täyttikö hän kaikki odotukseni ja halasi lujasti. Kerroin itseäni keräillen, että Tähtipölyä on aika arka kappale mulle, ja että toivoisin viranomaisten kieltävän se radiosoiton kokonaan, koska maantiellä se aiheuttaa mulle lukuisia vaaratilanteita. Ihan niin kuin Juha Tapion Ohikiitävää aikanaan. Sitä kykynen jo kuuntelemaan ilman että on pakko pysäyttää auto...
Se ilta oli sitten siinä. Sen enempää ei voisi pieni ihminen enää saada. Ei Kirkastusjuhlilta, ei maailmalta. Tai niinhän minä luulin. Juhlatalossa mun holhouksen alaisena olivat vielä Auroran jälkeen A. Aallon Rytmiorkesterin pojat. Sarjassamme ylisympaattiset ja yli-ihanat. Suursuosikit saapuivat Honkalaan ilman minkäänlaista raideria tai muitakaan vaatimuksia. Kylläpä heitä olikin kiva holhota, kun ei tarvinnut pokkuroida vihersmoothieita tai proteiinipatukoita pöytään, niin kuin rokkiliiterin kukot vaativat. Kaksi settiä sitä viihdyttävintä tanssimusaa laittoi ohimennen aina omankin tanssijalan vipattamaan. Vielä kun osaisi tanssia niin sitten se vasta vipattaisikin... Lopulta hyvin sujunut ilta oli pulkassa ja Rytmiorkesterin pojatkin lupasivat tehdä comebackin sunnuntaina, niinpä Tiinan kanssa suuntasimme odottavin mielin kotikonnuille ja nukkumaan. Pienten baileys-tömpsyjen kautta tosin...
Tiinan synttäreitä juhlistettiin sunnuntaiaamuna kakulla, kahvilla ja kuohuvalla! Ja sitten saunaan...
Sunnuntai on aina siitä jännä päivä, että pitäisi pystyä keräämään itsensä sängystä aamusaunan kautta marssille sen jännitysnäytelmän myötä, että mahtuuko marssipuku päälle. Jälleen kerran nippa nappa niukin naukin. Tosin housujen nappi piti jättää auki ja ratkoa viime hetkellä eteisessä askartelusaksilla takin sivusaumojen sisäänotot auki. Mutta mitäs pienistä. Miten ne kuteet aina kutistuukin kaapissa? Lakkikin on niin tiukka, että kun sen kotona laittaa päähän, niin sitä ei saa pois hikisestä päästä kuin pihtien kanssa.
Niin kuin Tiina kertoikin, marssi oli tänä vuonna erityisen tunteikas. Jos se saa aina meidät liikutuksen valtaan, niin tänä vuonna erityisesti. Se toi niin vahvasti esille sen, että yksi oli poissa. Honkalan pihalla itketti jo niin, etten tahtonut pysyä enää tahdissa ja Tiinan kanssa koitettiin tsempata toisiamme. Päiväjuhlaa hetken seurailtuamme suunta kohti kotia, grillailua ja valmistautumista jo kohta alkavaan työvuoroon. Pöhinä oli hyvä!
Ilta meni tutulla kaavalla ja festarihumussa oli mukana myös hulvaton Aurinkojumala -bändi, josta povailimme jo Apulannan seuraajaa sitten kun Apiksen sedät eivät enää jaksa heilua. Eli joskus
2050 -luvun puolivälissä. Illan keikkavalintana meillä oli Paula, joka todella osasi ottaa yleisönsä ja loihti bändeineen Rokkiliiteriin mielettömän tunnelman. Tiinan kanssa yhdessä notkuttiin liiterin ovenpielessä ihan fiiliksissä. Ja niissä fiiliksissä oli hyvä jatkaa iltaa eteenpäin. Joskus kahden jälkeen hyvästelin Aallot ja heitimme aitoosiskomme Riinan kotimökilleen ja kömmimme itsekin petiin.
Tuli maanantai ja panokset koveni. Koitettiin huilata ja kerätä voimia, mutta kotona pyörivät ipanat veivät enimmän huomion joten työvuoro putkahti taas nopeasti eteen. Tiinan kanssa mietittiin, että miten muistettaisiin Elastista, joka saapuisi 15 vuoden odotuksen jälkeen Aitooseen. Mitä viedä miehelle, jolla on jo kaikkea? Tiina hankki VPK:n historiikin ja minä väsäsin kimpun kauneimmista pioneistani mitä mulla oli. Vaaleanpunaisista. Ja valkoisia akileijoja sekaan. Sen kiikutimme miehelle hetimiten kun mersu kaarsi päkkärin pihaan. Hiljaa mielessäni toivoin, etteivät pioneissa majailevat muurahaiset vaan tekisi mitään omaa yhdyskuntaa sinne Mersun repsikanpuolen kuramaton alle... Ela saattaisi tykätä kyttyrää? No hei, maaseudulla on vaaransa!
Luonnollisesti päivän keikkavalinta oli helppo tehdä ja kyllä oli mahtavaa. Alkukeikasta nappasin syliini vieressä kököttäneen ehkä noin 4vuotiaan pikkutytön, joka ei nähnyt lattiatasosta vilaustakaan Elastisesta pikkusiskon keikkuessa isänsä harteilla. Pieni painoi kuin lyijy, mutta oli selvästi onnessaan päästessään näköalapaikalle. Kun tämä tiimi jätti keikan kesken siirryin ihmistelineeksi Mairelle, ja siinä sitten yhdessä pistimme pileitä pystyyn. Kolmen sukupolven voimin kuuntelimme positiivista ilosanomaa kun Kari-Pappakin liittyi mukaan. Käsittämätön keikka ja kädet ihan kuoliossa!
Loppuillan loppuhuipennuksena oli tietysti Apulanta ja mukavista mukavin Sipe. Suuresti arvostamani ihminen, jonka tapaamisesta tulee aina yhtä rauhaisa ja hyvä olo. Apiksen rytkytellessä liiterin lankkuja yön hämärässä tyhjentelin jo Juhlatalon juomakaappeja ja häädin päkkärille pesiytyneitä ihmisiä hiljalleen pois siivouksen tieltä. Siinä vaiheessa tippa pyrki linssiin ja väsymys puseroon; miten hienot festarit taas kerran! Miten hieno talkooväki, yleisö ja bändit! Artistien ihmetykset talkoilla tehdyistä festareista, hehkutukset Aitoon hengestä ja kiitokset hyvin toimivista järjestelyistä eivät olleet hölynpölyä. Ne olivat totta. Silloin puoli kolmen aikaan se tuntui niin tosi hyvältä! Pikaisten moikkailujen kautta siirryimme Tiinan kanssa kotiin ja naapuriin saunomaan. Talkoohiki pois ja kolmen päivän nihkeänpölyiset vaatteet. Pojat jäivät vielä lauteille kun me lähdettiin kävelemään kesäsateessa kotiin, paljasjaloin, pikkuhousut ja kuoritakit päällä. Oli Kirkastusjatkot ja ihminen väsynyt, mutta onnellisimmillaan!
