Viikonloppuna käytiin luistelemassa isolla kirkolla Pikkolan kentällä. Tiputettiin daddy kyydistä Mäyrävuoressa ja se lähti siitä tutustumaan Kangasalan latuihin. Me mentiin likkaporukalla jäille. Tintti Wegelius, Susanna Pöykiö ja Laura Lepistö, ainakin wannabeet. Aurinko paistaa räkitti siihen kentälle ja me oltiin ainoat luistelijat siellä aika pitkään. Leikittiin hippaa, luistelukoulua, seuraa johtajaa. Aika hurahti siivillä ja molemmat tytöt jaksoi olla luistimilla kaksi tuntia ihan hyvin.
Seuraavana päivänä mentiin mökille, pilkittiin, tehtiin kävelyretki ja pelattiin pelejä. Eilen käytiin luontoretkellä kävellen aika kaukana kotoa.
Uimahallireissut ovat olleet jo pitkään helppoja, vaikka mukana olisi vain toinen vanhemmista (ja riittävästi evästä). Samoin laskettelurinteessä riittää, kun on toinen katsomassa perään.
Muistan, kuinka tyttöjen ollessa pieniä (Maire n. 2 v ja Saima ihan vauva) ajattelin iltaisin, että taas selvisin yhden vuorokauden. Jaksamista pahimman väsymyksen keskellä auttoi tieto, että joka päivä ollaan vähän lähempänä sitä hetkeä, kun lapseni pystyy jo itse huolehtimaan itsestään jonkin verran ja oppii asioita.
Nyt tuntuu, että ollaan perillä siinä hetkellä. Tähän voisin jäädä.
Painaisiko joku pause-nappulaa?
:D Ihana postaus!
VastaaPoistaPause-nappia olisin minäkin painanut, jos vaan sellainen olisi ollut... niin kovaa kyytiä vuodet on vierineet. Nyt keskimmäinen on luulomalla ja huomenna taas lähtee yhteen yo-kirjoitukseen, nuorimmainen ammatillisessa oppilaitoksessa ekaa vuottansa ja vanhin jo omillaan maailmalla... Huh!
Nauti tästä ajasta, kun lapset on vielä pieniä :))
Kyllä mä nautin! Ja siksi tuntuukin niin "epikseltä" että lapset kiskotaan eskariin ja kouluun just silloin, kun niiden kanssa alkaa olla kivaa :)
PoistaOnneksi mun kummipojan äiti, jolla on pari esiteiniä, lohdutti, että isompien lasten kanssa olemisesta saa ihan yhtä hyvät fiilikset kuin tällaisten pienempien tylleröiden.
Silti tuntuu aika vaikeelta kuvitella itsensä yläastelaisen, ylioppilaan tai ammattikoululaisen äidiksi, vaikka sekin päivä toivottavasti on edessä tulossa.
Missä mairen pipo, kysyy täti??? Vilustuttaa lapsi itsensä!!! :D Mä täällä kateellisen vaan pulkkailen ja jumitan kotona ton elosalaman kanssa, haaveilen siitä kun päästään yhdessä Lappiin patikoimaan ja perhokalastuksen pariin...ja pyöräileen...ja leipoon pullaa...jos se nyt ikinä haluaa mitään äitinsä kanssa harrastaa!? Mutta nauti sä, mä nautin kun tiedän ettei sun tarvi enää jumittaa! ;)
VastaaPoistaH
Katos, meidän lapsille tyyli on niin tärkeä juttu, että pipoa ei käytetä ollenkaan...no joo, tuossa vaiheessa oli takana jo 4 km patikointia ja Maikulla tuppas puskemaan hikeä pintaan. Halus vähän tuulettaa päätään.
PoistaEn mä ennenkään kokenut ihan jumissa lasten kanssa olevani, silloin piti hakea vaan erilaisia virikkeitä: vaunulenkkeily, marjaretket helppohin paikkoihin ja kävely Kesängille lättykahville turvakaukalon ja pulkan kanssa kuormaliinat kipinää iskien ;)
Kyllä se sullakin vielä iloksi muuttuu, ehkä n. 4 vuoden päästä...
T
Kyllä oikein sydäntä lämmitti lukea.
VastaaPoistaLapset on parhautta! Vaikka välillä pinna venyy ja paukkuu, niin eipä tätä poiskaan vaihtaisi :)
Poista