Halkomäki: Ihminen kaipaa aina jotakin...

Jos ei muuta niin perinteitä. Keväseen kuuluu kaksi perinnettä: puusavotta mökillä ja päivän reissu Tukholmaan. Puusavottaa ollaan pidetty jo varmaan kymmenen vuotta. Saha soi ja runkoja kaatuu, iso kasa pöllejä odottaa katoksessa hakkajia kesälomalle kirveen varteen. Risukasasta saa hyvät juhannuskokkoaineet. Tänä vuonna meillä oli vähän ekologisempi puusavotta vanhoja metsuriperinteitä kunnioittaen, sillä toisesta moottorisahasta hajosi käynnistysnarusysteemit, toisessa oli niin huono ketju ettei sitä saanut enää terotettua. Niinpä kaadettiin vain muutama runko ja ne karsittiin sitten pokasahalla. Kyllä, käsipelillä, ja osin myös pilkottiinkin siten! Pokasaha on siis mitä mainioin ja tehokkain peli kunhan terä on kunnossa. Voi sitä sahaamisen ja hikoilun riemua!!! Sen päälle maistui paistettu makkara ja pullakahveet, ja näin ihmisluonnon perimmäiset tarpeet oli taas tyydytetty vähäksi aikaa.
Tuhkolman reissu ei tänä keväänä toteudu. Siitä tuli odotettu perinne muinaisina työaikoina koululla; huhtikuussa lähdettiin kasien ja ysien kanssa päiväksi Tukholmaan. Hitsi miten kivoja reissuja ja mukavia muistoja!!! Aina huhtikuussa mieli halajaa sinne ihastelemaan pitkällä olevaa kevättä ja nuuhkimaan suuren maailman tuulia. No, ehkä ensi vuonna, katsotaan! Lohdutukseksi lähden pääsiäisenä käymään Tampereella!

Mikään ei ole mulle niin ristiriitainen vuodenaika kuin kevät. Odotan sitä aina kauhunsekaisella innostuksella. Aurinko paistaa ja migreenit sulostuttavat päiviäni yksi toisensa perään. Linnut vinksuttavat pihassa niin hurjalla innostuksella, että ääni tunkeutuu sisälle taloon kakofonisena konserttina. Vesi tippuu räystäiltä, aurinko paljastaa lehmännuolemat ikkunat ja ulkona saa vuoroin tasapainoilla loskassa ja jäätiköllä. Tienpenkat möllöttävät kuraisen harmaina. Ei oikein tiedä mitä ulos pukisi päälleen, hikoileeko vaiko palelee. Yhtäkkiä iltaisin ei tarvitsekaan sytyttää ulkovaloja ja aamuisin saa herätä auringonpaisteeseen. Kevät on kyllä siitä reilu vuodenaika, että se on yhtä kamala ja ihana niin maalla kuin kaupungissakin!

Parasta tässä päivässä oli se, että ilmeisesti pahin migreenikausi on vihdoin selätetty! Nyt voin hyvillä mielin suunnitella Tiinan kanssa pääsiäisen notkuvaa herkkupöytää Puntarin pitoihin. Ne ruokakekkeritkin ovat kohta kai jo perinne, toista kertaahan ne nyt järjestetään! Ja aina me syödään ihan liikaa...perinteisesti!