Halkomäki: Mission Completed

 

Meitä on täällä Halkomäessä nyt neljä. Minä ja mun ihanat miähet. Uusin ja pikkuruisin  liittyi  tiimiimme yllättäen viime viikon torstaina. Arvioitu laskeutumisaika oli vasta syyskuun puolella, mutta nyt sitten toistamiseen olosuhteet pakottivat aikaisempaan esiinmarssiin ja veljensä tapaan tämäkin nukkaposki nostettiin päivänvaloon kattoikkunan kautta. Kaikki sujui kuitenkin hienosti ja ilman kiirettä, joten täällä ollaan jo aivan hyvissä voimissa ja henkeä täynnä, vaikka vielä vähän kahtiasahattu olotila onkin.

Se, että uusin tulokas oli poika, ei ollut mikään yllätys. Sukupuolta emme halunneet etukäteen kysyä eikä se ahkerasta ultrauksesta huolimatta vilahtanut näkyviin missään vaiheessa, mutta silti alusta saakka minulle oli päivän selvää että poika on tulossa. Tytön mahdollisuus ei käynyt edes mielessä. Viime jouluna Pikku-Kiiski laittoi pukille toivomuskirjeen, että pikkuveli olisi kiva, ja ilmeisesti kirje on mennyt perille. Toimitus vaan tapahtui nopeammin kuin pukkikaan ehkä osasi odottaa! Uunituore isoveli on niin tohkeissaan vauvasta ettei meinaa nahoissaan pysyä. Valitettavasti voimanhallinta suhteessa halimiseen ja silittelyyn ei vielä ihan pelaa, vaan kaksikkoa on pidettävä tiukasti silmällä. Kaikki leikkiautot on jo esitelty pikkuveljelle, samoin lähisuvun menopelit ja iiii-paa-autovideo, eli Palomies Sami. Myös Muumi-rusinoita on koitettu tarjota aina tilaisuuden tullen.

Kotiuduimme sairaalasta maanantaina ja arki on lähtenyt mukavasti rullaamaan apujoukkojen turvin. Vauva on rauhallinen ja leppoisa tapaus, ainakin toistaiseksi. Sairaalassakin kätilö ja kätilöharjoittelija ihmettelivät pienen miehen rauhallisuutta:

- Pojalla on kyllä suorastaan Gandhimainen olemus!
- Niin on, sellaista  buddhalaista tyyneyttä...

Lupasin muistaa nämä sanat kun se sitten kotona aamuyöstä huutaa kolmatta tuntia naama punaisena. Toistaiseksi olemme tältä välttyneet. Veljensä kanssa ovat näin alkumetreillä jo erottuneet toisistaan, lähinnä unenlahjoiltaan. Yhdistäviä tekijöitä ovat ilmeisen komeuden lisäksi mainio ruokahalu, käsi posken alla nukkuminen, hassut Nakke Nakuttaja -äänet sekä  juurikin tuo rauhallisuus. Ensi viikolla kaikki voi olla jo toisin, mutta katsotaan sitä sitten. Nyt yritän sopeutua ajatukseen, että vauva voi/saattaa ihan oikeasti nukkua neljäkin tuntia putkeen sen pikaisen viidentoista minuutin sijasta. Varmaan pakko tilata joku naistenlehti että voin tappaa aikaa juomalla päiväkahveja valtakunnan juorujen parissa, se kun on se päivän paras hetki niin kuin mulle jo esikoisen aikaan mainostettiin. Ehkä jonakin päivänä sekin tulee testattua, mutta jo tällä yhden lapsen kokemuksella rohkenen olla aivan eri mieltä sen parhaan hetken ilmenemismuodosta...

Mutta tällaiset pikaiset terveiset täältä Halkomäestä.

Elokuu on aurinkoa, kypsiä omenoita, sienikeittoa ja vauvan ihmettelyä tulvillaan.

 

 Ihana elokuu!!!