Tämän kesän toinen kisastartti sijoittui elokuun ekaan viikonloppuun Jämi 84 MTB tapahtumaan. Sinne piti lähteä vaikka ei olisi huvittanutkaan, sillä tapahtuma on osa Jämi 147 triplaa, johon sekä minä että S ollaan ilmoittauduttu. Siitä käytiin kuittaamassa hiihto-osuus jo helmikuussa ihan onnistuneesti.
Viime vuonna Jämi näyttäytyi mulle varsinaisena ihmemaana. Takana oli Tahkon mutaralli ja Jämin tasaiset kangaspolut saivat suun väkisinkin hymyyn. Tai eihän siellä voi poluista puhua, enemmän tai vähemmän ne on uria ja teitä, mitä ajellaan. No, joka tapauksessa mukavaa ja vauhdikasta baanaa riittää.
Kävin perjantai-iltana vetämässä reilun parin tunnin kahvakuulailusession tässä lähitienoilla, eikä viikko mennyt muutenkaan varsinaisesti voimia keräillessä. Lauantaina tunsin heti aamusta, että reidet ja pakarat suunnistaisi mielummin mökille aurinkotuoliin kuin Jämille. Onneksi tulostavoite on mulla aina yhtä kova: pyörä ja nainen ehjänä maaliin. Jos vielä reissusta sattuu jollain tavalla nauttimaan, niin se on pelkkää plussaa.
Matkalla huoltoasemalla syöty aamupala heitti vatsan oudosti sekaisin. Kärvistelin Jämiareenalla aamupäivän miettien, paraneeko maastoon lähteä ollenkaan. Olo oli huono ja voimaton eikä hellekeli tekisi pyöräilystä kovin helppoa. Käväisin pikaisesti katsomassa kilpasarjan lähdön ja ekan huoltopisteen ja kirimaalinkin tohinat kerkisin bongata. Sakke ajeli siellä varsin maltillista vauhtia, suunnitelmissa kiristää loppua kohti.
Meidät kuntosarjalaiset lähetettiin matkaan läheiseltä pesäpallo/koira/mikälie kentältä. Viime vuoteen verrattuna väkimäärä oli ainakin tuplaantunut. Heti lähdön jälkeen tiesin, että it's not my day. Siinä missä viime vuonna pyörä kulki kuin itsestään, tänä vuonna jouduin pyörittämään kampia ihan urakalla. Tiputtelin vauhdit alas ja annoin hätäisempien mennä ohi, toiveena että loppupäässä muutama oman sarjan selkä tulisi edes vastaan.
Outo vatsakivistys iski ekan kympin jälkeen, mutta häipyi onneksi seuraavan kympin aikana. Olo korjaantui muutenkin sen verran, ettei tarvinnut pelätä, että jarrutusjälkiä löytyy kisan jälkeen muualtakin kuin Jämin maastourilta. Areenan ohittamisen jälkeen sain pistettyä uuden vaihteen silmään ja pyörä alkoi kulkea vähän kovempaa. Oman sarjan selkiä tulikin ohitettua viimeisen parinkympin aikana muutama ja sijoitus oli maalissa lopulta 11. Aika huononi viime vuoden ajasta 2 minuttia, mutta olosuhteisiin nähden 2.14 on ihan ok. Onpahan siinä ensi vuonna sitten kirittävää. Erot kuntosarjan kähinöissä oli muutenkin mun mielestä aika pienet ja hyvänä päivänä sijoitus olisi voinus olla jotain muuta. Siis jos ja jos...
Tapahtumasta jäi taas kerran positiivinen maku. Iloitsin Saken hyvästä ajosta (kymppi pois viime vuoden ajasta), hienosta kesäsäästä (viime vuonna jäätävä kylmyys ja tuuli), mukavista järjestäjistä, erinomaisesta kasviskeitosta ja palkintosijoituksesta, jonka seurueemme juniori Iida nappasi minimaratonilla (tytön eka maastopyöräkisa ja heti palkinnon kanssa kotiin!).
Ensi vuonna Jämi tulee olemaan taas meidän kisakalenterissa. Täyspitkä matka ei vieläkään mua hirveästi houkuttele, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Sen huomasin kyllä itsestäni, että sellainen teknisempi polku sopii mulle paremmin kuin tuollainen ränni, jossa pitää vaan luukuttaa aivot narikassa niin kovaa kuin pääsee. Mutta silti Jämin reitti on sairaan kiva ja kun ne ei vielä yritäkään tehdä siitä mitään Suomen suurimmat ylämäet -tyyppistä tapahtumaa, niin kelpaa mulle oikein hyvin!
Ensi vuonna Jämi tulee olemaan taas meidän kisakalenterissa. Täyspitkä matka ei vieläkään mua hirveästi houkuttele, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Sen huomasin kyllä itsestäni, että sellainen teknisempi polku sopii mulle paremmin kuin tuollainen ränni, jossa pitää vaan luukuttaa aivot narikassa niin kovaa kuin pääsee. Mutta silti Jämin reitti on sairaan kiva ja kun ne ei vielä yritäkään tehdä siitä mitään Suomen suurimmat ylämäet -tyyppistä tapahtumaa, niin kelpaa mulle oikein hyvin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti