Joulun aatonaattona lähdin oikein erikseen vielä kauppaan ostamaan linnuille joulumieltä. Meillä on joka talvi ruokittu tipusia, mutta tälle talvelle ei oltu vielä hankittu siemeniä ja talipalloja.
Aattona mies viritteli kolme lintulautaa eri puolille pihaa ja talipalloja syreenin oksistolle. Innoissani odotin, että kohta pihaan lehahtaa parvi tinttejä ja niiden joulutouhuja onkin kiva seurata.
Odotin ja odotin...
odotin...
ja vielä odotin...
ei mitään eikä ketään. Kerrassaan tyhjää.
Ulkoillessani huomasin, että lintuja ei näkynyt mailla halmeilla eikä kuulunut mistään edes hentoa viserrystä (niinku ne nyt tällaisessa kaamoksessa mitään koskaan laulaisivat).
Mietteet alkoivat kääntyä meidän kyliä hallinneeseen naakkaparveen. Niitä on pirunmoisen iso ja äänekäs lauma, joka suvereenisti pitää hoodeja otteessaan. Muistin lukeneeni jostain, että naakka on pikkulinnuille tosi pirullinen ja aattelin, että onko tässä tapahtunut joku jengiyhteenotto, jossa tintit ja tulkut on suosiolla siirtyneet jonnekin syvemmälle kuusikkoon, pois Naakka MC:n reviiriltä...
Tänään hörpin aamukaffetta ruokasalin pöydän ääressä ja lueskelin niitä kymmeniä kivoja blogeja, joita ei arkena ehdi lukea. Siinä joulukahvin suloista kardemumma-kanelituoksua fiilistellessäni ja mukavuuskuplassa leijuessani vilahti yhtäkkiä ikkunan takana jotain. Vilahti toisen kerran. Ja kolmannen.
Ja minä käännyin katsomaan ulos. Kolme talitinttiä mätti lintulaudan ja talipallojen herkkuja napaansa. Mikä ihana näky! Viiden päivän odottelu palkittiin vihdoin!
Veikkaan, että nyt tuolla lähimetsikössä kiirii sana suusta suuhun, että paikallinen on taas avattu. Ja mun puolestani naakat saa pysyä poissa. Tänne ei mitään jengisotaa kaivata!
Pikkulintujen ilmestymisen lisäksi toinenkin tämän äiteen toive on täyttynyt. Joululomaksi saatiin lunta ja pakkasta! Muistan vieläkin (liian) hyvin viime joululoman, kun ulkona viheriöi nurmikko ja joka puoli pursusi kuraa. Siellä sitten yritin pakkoulkoiluttaa tenavia, kun mies pöllytti puuteria Japanin lumiheavenissa. Ei ollut reilua, ei sitten yhtään!
Lapsetkin tuntui edellisvuoden muistavan ja riemua onkin riittänyt talvisista lomaolosuhteista. Joka aamu telkkarin katselemisen jälkeen tytöt kysyy SAADAANKO me mennä ulos ja luisteleen? Ei tarvi pakottaa pihalle. Lampi on jäätynyt tosi hyväksi luistinradaksi ja liukurilla lasketaan kisaa navetan ajosillalta. Toistaiseksi oon hävinnyt joka ikisen rundin, ja saanut saletisti kaikkein kipeimmän takapuolen, kun löydän liukurillani kaikki montut. Mutta hauskaa on, posket punoittaa ja sisälle mentäessä glögi maistuu!
