Halkomäki: Onnellinen mies

Tässä meidän mäellä ja tuolla naapurinyppylällä on taas saavutettu sellaiset testosteroinitasot tälle keväälle, ettei mies pysty enää tyytymään vain imurointiin ja sulakkeiden vaihtoon. Kroppaan pakattu miehinen urosenergia oli pakko vapauttaa kuorestaan viime lauantaina. Ja se taas tiesi sitä, että varastosta oli pakko kaivaa esiin kaikki mahdolliset kovaa meteliä pitävät rakkineet, kuten moottorisahat ja mönkijä.

Alkulämmittelyä ja oksien poistoa.

Tällä tontilla kasvaa paljon vanhoja ja todella isoja puita, lähinnä koivuja ja kuusia. Osa puista on niin pahoissa paikoissa ja ihan rakennusten vieressä, että niiden kaatamiseen vaaditaan jo erikoisosaamista, tai sitten ne pitää karsia ja pätkiä siinä paikoillaan. Tämän kevään tavoitteena oli kaataa kasvimaan reunalta pari isoa koivua, talon ja liiterin välistä yksi mänty  ja talon nurkalta suuri koivu joka oli pahasti kallellaan taloa kohti. Aikamme odoteltiin alan ammattilaista paikalle, mutta lopulta muutaman saunaillan jälkeen odotus muuttui uudeksi suunnitelmaksi: no kyllähän ME noi nyt aina itsekin saadaan kaadettua! Ja ME tarkoittaa tässä tapauksessa mun ukkokultaani ja naapurissa asuvaa mystistä metsätyömiestä Markoa.

Kaikenlaisia koloja piti tehdä runkoon.

Äksönipäiväksi oli sovittu viime lauantai. Aamupäivästä pihalle kasattiin kaikki puunkaatokalusto mitä lähitienoilta löytyi aina tunkkeja myöten. Ulkovalotolpat oli poistettu turvallisuussyistä ja oravalle annettu kirjallinen varoitus siitä, että pesänrakennusainevarastona toiminut vanha linnunpönttö poistuu käytöstä. Siinä ei kauaa nokka tuhissut kun tarvittavat mittailut oli tehty ja saha lauloi. Vanha mänty huojui hetken ja kaatui sitten kauhealla rutinalla millilleen siihen mihin pitikin. Ja kyllä mua hirvitti!!! Siinä vaiheessa poistuimme adoptiosiskoni Miian ja Pikku-Kiiskin kanssa kauppaan, ja kun tulimme takaisin, oli koivukin jo nurin. Juuri siellä missä pitikin. Täytyy myöntää että olin aika hämmästynyt. Pojathan osasi tämän homman!?!

Siellä lepää koivu!

Vaikka pötköllään olevat puut sykähdyttivätkin mieltä pitkän odotuksen jäljiltä, niin jokin muu sykähdytti vielä enemmän. Nimittäin pojat itse! Mä en ole koskaan välittänyt sellaisista "kalenteripojista", jotka on kiillotettu ja sliipattu vimosen päälle. Myöskään lihasköntit ja bodarit eivät ole mua varten. YÖKS! Seksikkyys on aivan jotain muuta kuin trendeillä, lihaksilla tai partavesillä luotua. Meidän pihalla seisoi moottorisahat kädessä kaksi sahanpuruista ja hikistä miestä, joiden kasvoilta paistoi miehinen tyytyväisyys tehdystä työstä ja fyysisestä rasituksesta. Hikikarpalot valuivat kasvoilla ja tukka oli kypärän alla litimärkä. Tervas tuoksui ja tuore koivupuu. Valtavat pöllit olivat siistissä rivissä talon ja liiterin välissä. Syötävän ihania miehiä! Sen seksikkäämmäksi ei suomalainen mies voi enää tulla. Oikein harmitti etten voinut soittaa naapurin emäntää paikalle fiilistelemään meidän kanssamme. Tai ettei poikia voinut laittaa pulloon ja kirjahyllyn reunalle kököttämään. Johonkin "vuoden metsurit" -kalenteriin ne olisi voinut myös ikuistaa! Siinä heitä Miian kanssa ihailtiin ja painuttiin sitten sisälle laittamaan lohkoperunoita, uunimakkaraa, porkkanaraastetta ja kylmää olutta pöytään.
Metsuri ei salaatilla elä.

Ikkunassa ihmettelemässä.

Mäntypöllit peräkärryyn!

Ruuan jälkeen alkoi vielä parin tunnin mönkijäralli kun nuo urokset siistivät pihan oksista ja kuskasivat ne viereisen halkoliikkeen pihaan energiapuukasaan. Illalla saunan lauteilla kaadettiin ehkä vielä muutama puu lisää. Varmaan melko hyvä äijäilypäivä. Sopivasti fyysistä rasitusta, hikeä, jännitystä, vaaraa, bensan katkua, kovaa meteliä, koneita ja onnistumisen iloa. Ja pari olutta.
Tuloksena onnellisia miehiä. Ainakin vähäksi aikaa...

Puntari: Elämä ja haluaminen

Puhuttiin pari päivää sitten siskon kanssa puhelimessa varmaan tunti aiheesta elämä ja haluaminen.
En nyt tarkalleen muista, mistä aihealueeseen päädyttiin, mutta lopulta siitä jauhettiin suu vaahdossa pääsemättä kuitenkaan mihinkään lopputulokseen (tyypillistä meille).

Mulla ja Hannalla on yhteistä se, että aika vähän me halutaan mitään. Siis sellaisia merkkijuttuja, tavaroita, statusesineitä. Meille aiheuttaa monesti riemunkiljahduksia jostain nurkasta löytynyt ruosteinen maitohinkki tai kukallinen kahvikuppi, josta on pala lohjennu pois. Arvotonta krääsää monen mielestä. Aarteita meille.
Ei siinä mitään, jos ihminen hankkii tavaroita. Ostelee vaikka kalliita maastopyöriä ja vehkeitä, joilla tekee oikeasti jotain hyödyllistä. Mutta aika monta surullista esimerkkiä on maailmassa siitä, että tavaraa hankitaan vain a) koska elämästä puuttuu jotain (eikä se jokin ole tavara vaan ihan joku muu tyhjiö kaipaa täyttymistä) tai b) koska kaverillakin on.
Joskus olen sivusta seurannut miesten kilpavarustelua. Ei riitä mikään. Enemmän ja hienompaa pitää saada kuin kaverilla. Siinä ei kuulkaas moottoriajoneuvoissa ja taloissa mikään riitä, kun mies alkaa varustella...Ja silti, vaikka hevosvoimat hyrisee ja rosterikodinkoneet kiiltää, ne miehet on ihan samoja reppanoita kuin aikaisemmin. Vähän köyhempiä tosin...

Oman elämäni tyhjiötä aloin ajatella pääsiäisenä. Joka puolellella on tapahtunut paljon kaikkea: meidän sukuun on saatu kaksi vauvaa vuoden sisällä, on menty naimisiin, kihlauduttu, ostettu tonttia, remontoitu taloa, vaihdettu autoa jne.
Yhtäkkiä meitsiin iski sellainen alakuloinen tunne, että hitto vie, mun elämässä ei tapahdu mitään. Nyt täytyis saada jotain sutinaa. Salarakas ehkä? Uusi timanttisormus? Parempi pyörä (kuin siskolla)? Vauva? Kaukomatka jonnekin, missä kukaan ei ole koskaan käynyt?
Hetken siinä hyperventiloiduttuani tajusin, että mitäs tässä nyt hötkyilemään. Mulla on a) ihana mies, b) kaksi tolkkua lasta, c) omakotitalo, d) kesämökki, e) Lapin osake, f) täysjoustomaastopyörä, g) farmari-Polo, h) hemmetin kiva ja hyvä elämä! Ja mikä parasta, kohta h täyttyisi ilman kohtia c,d,e ja f. Ne nyt sattuvat olemaan sellainen tuntuva boonus kaikkeen tähän perustavanlaatuiseen hyvään.
Ja yhtäkkiä alkoikin tuntua ihan hemmetin hyvältä, että nyt voi vain elää tätä elämää ilman kauheita suunnitelmia ja odotuksia. Päivä kerrallaan, jokaisesta edes semisti nauttien. Ja jos joku päivä v-tuttaa huolella, niin se tietää sitä, että seuraavana päivänä ei ehkä ihan niin paljon.

Halkomäki : Hipeistä ja kestovaipoista

Hinkkalan muinaisesta varikkopilttuusta kestovaipat siirtyivät...

Aikoinaan kun jo näytti vankasti siltä, että meidän tiimiin on tulossa sittenkin se kolmas jäsen, oli aika tehdä hiukan suunnitelmia tulevista hankinnoista. Minulle oli alusta asti itsestään selvää, että kaikki mitä vain mahdollista ja järkevää on, hankitaan käytettynä, ostetaan tai lainataan. Lapsen oletettu isä oli toista mieltä, sen kerran kun lapsi tulee niin sitten hankitaan uutta, kunnollista ja kestävää, ei mitään toisten kulahtaneita romuja. Tiesin tämän asetelman jo ennakkoon ja olinkin sisäistänyt aiheen tiimoilta ihan oman toimintamallin. Tarvittiin hiukan silmien avaamista sopivina annoksina ja ovelasti syötettynä. Tein muutamia vaatehankintoja kirppareilta hintaluokaltaan 20-50snt ja ostin sitterin joka maksoi 8€. Esittelin ne kotona, mutta en kertonut mistä olivat kotoisin. Pikku hiljaa hankin ihan uudenkarheita tavaroita ja tarvikkeita todella halpaan hintaan, ja hilasin niitä kotiin. Lopulta oli pakko tunnustaa, että ne olivat kaikki kirpputoreilta hankittuja. Odotin täys tyrmäystä, mutta sen sijaan sainkin kuulla: oho, nehän on kuin uusia! Ai niin halpoja?! No kyllä kannatti ostaa! Mieskö muka ei voi muuttua? Halleluja! Tai ainakin miehen mielipiteet muuttuvat.... Sen jälkeen kävimme jopa yhdessä lastentavarakirppiksellä katselemassa tarjontaa, enkä kuullut ainuttakaan yökkäävää kommenttia!

...meidän huoltoasemalle...

Toinen asia joka oli minulle itsestään selvä, olivat kestovaipat. Tai siis se, että ainakin kokeilen niitä. Ei varmaan ole vaikeaa arvata mitä mieltä rakas T oli niistä... Tuntuu että suurinta meteliä kestovaippojen hankaluudesta ja työllistävyydestä pitävät ne, jotka eivät ole niitä koskaan edes kokeilleet. Otin ensin kokeille Kuhmalahden MLL:n kestovaippojen tutustumispakkauksen, jossa on jos jonkin näköistä mallia näytillä. Alkuun Pikku-Kiiski oli niin ripakinttuinen, että kaikki tavara lirisi puntista pihalle. Päätin ottaa aikalisän ja odottaa kaverille hiukan jerkkua reiteen. Sen aikaa käytin kertisvaippoja ja taivastelin sitä jätteen määrää! Sitten uusi yritys ja johan homma toimi! Vesissä on eroja, kuten viineissäkin. Eivätkä kestovaipatkaan tee poikkeusta. Toiset mallit pitivät paremmin kuin toiset, vaatteita tuli vaihdettua tiuhaan mutta tätä kesti vain muutaman päivän. Tärkeintä oli asetella pelit ja vehkeet huolellisesti paikoilleen ja toisekseen vaihtaa vaippa riittävän usein. Sain Tiinan hankkimat kestovaipat käyttööni, muutamia äitiyspakkauksen vaippoja ystäviltä ja kirppariltakin taisin jokusen hankkia. Siinä oli jo kasassa sellainen arsenaali, joilla pärjäsi ihan kätevästi pari päivää. Ja kun pesin vaipat illalla joka toinen päivä, olivat ne jo aamulla kuivat ja valmiina käyttöön. Hirmu kivasti homma pyöri! Nyt olen käyttänyt niitä rapiat kaksi kuukautta enkä vieläkään ole hoksannut sitä, mikä niiden käytössä on niin kauhean hankalaa tai työlästä. Tai ällöttävää.

...joka on tämän näköinen kompleksi!

Meidän perheen päämiehellä oli suurin huoli siitä, että koko kestovaippatouhu on jotain "ekohippien" juttuja. Että sitten pitää ottaa rastat, syödä kasvisruokaa ja ruveta kulkemaan vihreänoransseissa batiikkivärjätyissä vaatteissa ja laittaa kakskymmentäkahdeksan lävistystä vasempaan korvaan ja ottaa nenärengas. Koska "ekohipit" on just niitä "hörhöjä" jotka käyttävät näitä ihmeellisiä "maailma pelastuu" -tuotteita. Kuten pesupähkinöitä joita meillä muuten kyllä on ja joita mä käytän salaa... Yritin vakuutella, että kestovaipat ovat ihan nykyaikaa ja jokaisen perusjarmon käytettävissä ilman mitään ekohipin leimaa. Vakuutin, että vaikka poika käyttäisikin kestovaippoja, se voi silti ajaa isona moottorikelkalla. Jos haluaa. Ja jos minulta kysytään niin ei halua. Harrastaa mieluummin vaikka lintubongausta ja kuviokelluntaa. Yritin myös saada miehen ymmärtämään, ettei kestovaippojen hankkiminen sulje pois kertakäyttökulttuuria, kertisvaipan voi laittaa aina esim. kylille lähtiessä, pitkille automatkoille ja yötä vasten. Silloin kun se on huomattavasti helpompi/parempi/kuivempi vaihtoehto kuin paksumpi kestovaippa. Ja ihme tapahtui tässäkin asiassa: yhtäkään mutinaa en ole asiasta kuullut. Miehen mielestä kestovaipat ovat jopa ihan fiksun näköisiä! Ja kyllä, niin kuin arvata saattaa, minä meillä pesen ne vaipat ja pakkaan valmiiksi koriin käyttöä varten. Sieltä se edistynyt mies on niitä sitten ottanut ja laitellut pojalleen. Kyllä se kertisvaipankin herkästi laittaa, koska on hyvä keksimään tekosyitä. Etenkin jumppa- ja kääntymisharjoituksiin pitää kuulemma aina laittaa virtaviivaisempi kertisvaippa, koska kestovaippa on paksumpi ja haittaa näin harjoituksia. Mä olen mun miähestäni ihan tosi ylpeä, se on kasvanut ihmisenä piirun verran ekologisempaan suuntaan ja päässyt muutamasta pinttyneestä ajatusmallistaan eroon!!! JES! No, jos pojasta sitten joskus tulee isänsä kammoksuma "ekohippi", tiedetään ainakin ketä syyttää...

On ihan jokaisen oma valinta mitä vaippoja käyttää, kukin taaplaa tyylillään ja olosuhteiden mukaan. Mutta meillä tämä valinta vaippa-asiassa on mielestäni osoittautunut oikein hyväksi. Tarvitaan pesukone ja pyykkinaru. Ja asennetta. Vältetään julmettu määrä raaka-aineita, energiaa ja jätettä. Ja säästetään rahaa parissa vuodessa tuhannen euron verran!

Adoptiosiskomme Piia ilmaisia asian ytimen varsin mainiosti: Ajattele, vaikka ei käyttäisi kuin yhden kestovaipan päivässä, tekee se vuodessa jo 365 vaippaa vähemmän kaatopaikalle!!!

JA MAAILMA PELASTUUUUUUUUU!!!

Ps.Ja ihan vain selvyyden vuoksi, kenelläkään meistä ei ole vielä rastatukkaa, nenärengasta eikä armeijan vanhaa kaasunaamarikassia olkalaukkuna. Ei mulla mitään niitä vastaankaan ole, vaikka en itselleni ehkä hankkisi...