Halkomäki: Onnellinen mies

Tässä meidän mäellä ja tuolla naapurinyppylällä on taas saavutettu sellaiset testosteroinitasot tälle keväälle, ettei mies pysty enää tyytymään vain imurointiin ja sulakkeiden vaihtoon. Kroppaan pakattu miehinen urosenergia oli pakko vapauttaa kuorestaan viime lauantaina. Ja se taas tiesi sitä, että varastosta oli pakko kaivaa esiin kaikki mahdolliset kovaa meteliä pitävät rakkineet, kuten moottorisahat ja mönkijä.

Alkulämmittelyä ja oksien poistoa.

Tällä tontilla kasvaa paljon vanhoja ja todella isoja puita, lähinnä koivuja ja kuusia. Osa puista on niin pahoissa paikoissa ja ihan rakennusten vieressä, että niiden kaatamiseen vaaditaan jo erikoisosaamista, tai sitten ne pitää karsia ja pätkiä siinä paikoillaan. Tämän kevään tavoitteena oli kaataa kasvimaan reunalta pari isoa koivua, talon ja liiterin välistä yksi mänty  ja talon nurkalta suuri koivu joka oli pahasti kallellaan taloa kohti. Aikamme odoteltiin alan ammattilaista paikalle, mutta lopulta muutaman saunaillan jälkeen odotus muuttui uudeksi suunnitelmaksi: no kyllähän ME noi nyt aina itsekin saadaan kaadettua! Ja ME tarkoittaa tässä tapauksessa mun ukkokultaani ja naapurissa asuvaa mystistä metsätyömiestä Markoa.

Kaikenlaisia koloja piti tehdä runkoon.

Äksönipäiväksi oli sovittu viime lauantai. Aamupäivästä pihalle kasattiin kaikki puunkaatokalusto mitä lähitienoilta löytyi aina tunkkeja myöten. Ulkovalotolpat oli poistettu turvallisuussyistä ja oravalle annettu kirjallinen varoitus siitä, että pesänrakennusainevarastona toiminut vanha linnunpönttö poistuu käytöstä. Siinä ei kauaa nokka tuhissut kun tarvittavat mittailut oli tehty ja saha lauloi. Vanha mänty huojui hetken ja kaatui sitten kauhealla rutinalla millilleen siihen mihin pitikin. Ja kyllä mua hirvitti!!! Siinä vaiheessa poistuimme adoptiosiskoni Miian ja Pikku-Kiiskin kanssa kauppaan, ja kun tulimme takaisin, oli koivukin jo nurin. Juuri siellä missä pitikin. Täytyy myöntää että olin aika hämmästynyt. Pojathan osasi tämän homman!?!

Siellä lepää koivu!

Vaikka pötköllään olevat puut sykähdyttivätkin mieltä pitkän odotuksen jäljiltä, niin jokin muu sykähdytti vielä enemmän. Nimittäin pojat itse! Mä en ole koskaan välittänyt sellaisista "kalenteripojista", jotka on kiillotettu ja sliipattu vimosen päälle. Myöskään lihasköntit ja bodarit eivät ole mua varten. YÖKS! Seksikkyys on aivan jotain muuta kuin trendeillä, lihaksilla tai partavesillä luotua. Meidän pihalla seisoi moottorisahat kädessä kaksi sahanpuruista ja hikistä miestä, joiden kasvoilta paistoi miehinen tyytyväisyys tehdystä työstä ja fyysisestä rasituksesta. Hikikarpalot valuivat kasvoilla ja tukka oli kypärän alla litimärkä. Tervas tuoksui ja tuore koivupuu. Valtavat pöllit olivat siistissä rivissä talon ja liiterin välissä. Syötävän ihania miehiä! Sen seksikkäämmäksi ei suomalainen mies voi enää tulla. Oikein harmitti etten voinut soittaa naapurin emäntää paikalle fiilistelemään meidän kanssamme. Tai ettei poikia voinut laittaa pulloon ja kirjahyllyn reunalle kököttämään. Johonkin "vuoden metsurit" -kalenteriin ne olisi voinut myös ikuistaa! Siinä heitä Miian kanssa ihailtiin ja painuttiin sitten sisälle laittamaan lohkoperunoita, uunimakkaraa, porkkanaraastetta ja kylmää olutta pöytään.
Metsuri ei salaatilla elä.

Ikkunassa ihmettelemässä.

Mäntypöllit peräkärryyn!

Ruuan jälkeen alkoi vielä parin tunnin mönkijäralli kun nuo urokset siistivät pihan oksista ja kuskasivat ne viereisen halkoliikkeen pihaan energiapuukasaan. Illalla saunan lauteilla kaadettiin ehkä vielä muutama puu lisää. Varmaan melko hyvä äijäilypäivä. Sopivasti fyysistä rasitusta, hikeä, jännitystä, vaaraa, bensan katkua, kovaa meteliä, koneita ja onnistumisen iloa. Ja pari olutta.
Tuloksena onnellisia miehiä. Ainakin vähäksi aikaa...