Romantiikkaa ja realismia maaseudulta. Maitolaitureita, puutaloja, räntäsadetta ja rievää. Lähiruokaa, retkeilyä, matkustusta ja kalastusta. Maastopyöräilyä ja unelma-autoja. Tätä, ja paljon kaikkea muuta.
Jos saisit istuttaa pihaasi yhden ruusun, mikä se olisi?
Mun valintani olisi helppo: SOINTU
Se on ruusuna hurjan kaunis, kerrottu ja ihanan värinen. Ja se tuoksu! Kuin paraskin parfymi! Tuoksu on niin voimakas, että kun laittaa yhden kukan hiuksiin, saa koko päivän viettää ruusun tuoksun ympäröimänä. Sointua ei vielä löydy mun puutarhastani, mutta ehkä jo ensi kesänä. Äidin pihalta se onneksi löytyy ja sitä käyn siellä tuoksuttelemassa ja ihastelemassa runsasta kukintaa.
Linnanmäen kaunotar
Tänä kesänä sade on runnellut ruusuja oikein olan takaa. Linnanmäen kaunotar aloitti täällä Halkomäessä ruusujen ajan, mutta ei ehtinyt kukkia kahta päivää kun sade hakkasi kukat hajalle. Siitä jatkoivat Juhannusruusut, Suviruusut, Valamonruusut ja Neilikkaruusut, jotka kukkivatkin sitten lumen tuloon saakka. Viimeisenä kukkansa kaatosateen keskelle avasi Rosa mundi, Kirjoapteekkarinruusu. Ruusu kuin polka -karkki!
Rosa mundi
Ruusujen kesä jää tänä vuonna vaisuksi, mutta Sointu -ruusun huumaava tuoksu ei unohdu edes talvipakkasten keskellä!
Uusi leninki roikkuu naulapuulla komeron ovessa, pienten herrasmiesten kauluspaidat silitettyinä tuolin selkänojalla. Hiuspinnit, kynsilakka, korvakorut ja huulipuna lipaston päällä valmiina. Remmikengät odottavat lattialla pehmeäksi käveltyinä. Diorin suosikkituoksu viimeistelemässä hääjuhlan tunnelmaa.
Hääpäivän aamuna herään kahden tunnin yöunien jäljiltä kuumeisen ja huonovointisen pienen miehen vierestä. Yöksi laitetusta virkistävästä, kiinteyttävästä, kosteuttavasta, nuorentavasta ja nätintävästä ja vaikka mitä ihmeitä tekevästä kasvonaamiosta ei ole jälkeäkään. Silmänaluset mullottavat mustina. Pieni mies tuhertaa itkua ja käpertyy aina vain lujemmin kainaloon. Päivä menee kirjoja lukiessa ja videoita katsellessa, pienet kainaloiset molemmissa kainaloissa. Iltapäivällä puen sen pienemmän ja laitan rusetin kaulaan, valmiina juhlaan, noutaja voi tulla!
Jäädään potilaan kanssa kaksin kotiin. Harmitus on molemmilla yhtä suuri, itku meinaa tulla silmään pettymyksestä. Hääjuhlia on odotettu koko kesä, fiilistelty ja valmistauduttu kerrankin oikein rauhassa. Illalla haetaan muutama mansikka mansikkamaalta ja herkutellaan, höpötellään mukavia. Mietitään, miten pikkuveli mahtaa pärjätä juhlissa. Tanssiikohan se? Kahdeksan jälkeen kotiovella on pieni pellavapää, rusetti vinossa ja touhua täynnä. Kiipeää syliin ja halaa tiukasti, moiskauttelee suukkoja poskelle. Iltapalan kautta kaksi väsynyttä unille. Laitan leningin komeroon, korvakorut rasiaan ja kengät laatikkoonsa. Välillä elämä on yhtä juhlaa, toisinaan silkkaa ruusuilla tanssimista.
Tänään lähdettiin tyttöjen kanssa Isosaareen mökkeilemään heti aamusta. S tuli sinne myös, kun oli kotiutumassa työporukan fillarireissusta saariston rengastieltä.
Koska keli oli kerrassaan mainio, lykättiin mummun ja papan kajakit vesille. Minä ja S melottiin Isosaari ympäri. Mitään matkakajakkejahan noi vekottimet eivät ole, vaan enemmän sellaiseen rentoon vesillä hengailuun tarkoitettuja (Rautiasta viitisen vuotta sitten ostetut).
Itelleni kajakki tuntui vähän leveältä, verrattuna sellaiseen oikeaan kajakkiin en saanut oikein kunnon melonta-asentoa missään vaiheessa. Mutta ihan leppoisaa hommaahan se oli, ja luonto kyllä avautuu aika mukavasta perspektiivistä kun lipuu lähellä vedenpintaa. Kukkia on äärimmäisen kaunis (mutta kivinen) järvi!
Kun rantauduttiin (pöksyt märkinä), niin jälkikasvu halusi myös kokeilla. Noiden kajakkien etu on äärimmäinen tukevuus, eikä niiden kanssa tarvitse hanskata eskimokäännöstä tai pelätä pulahtamista. Tosi nopeasti homma alkoikin pelittää ja tytöt hihkui riemusta. Samanlaiset tarvisi saada kuulemma omallekin mökille, mutta eiköhän me tyydytä aina silloin tällöin pistäytymään Puutikkalassa, jos vesille tekee mieli.
Kesä soljuu eteenpäin mukavasti, vaikka himohelteet eivät meille ylläkään. Myönnän, että kaipaan niitä, sillä palelen herkästi. Onneks kesäloma alkoi viikon mittaisella Mallorcan reissulla, missä nautittiin joka päivä yli 30 asteen lämmöistä.
Puutarhalle tällainen nippa nappa 20 astetta on loistava. Kaikki kukkii pitkään ja hartaasti. Edes rankkasade ei päässyt tuhoamaan mun pioneita, Hannan kukat kokivat Aitoossa vähän karumman lopun.
Ollaan asuttu täällä nyt 9 vuotta ja puutarha on kauniimpi kuin koskaan ennen. Vähitellen sitä on tullut tehtyä ja kuopsuteltua ja jatkoa seuraa. Vaikka en mikään intohimoinen rikkaruohopoliisi olekaan, niin tykkään kierrellä hanskat kädessä pitkin pihaa ja kiskoa nokkosia ja muita vihulaisia pois penkeistä.
Kasvimaalla kasvaa 6 vakoa perunaa, iso sipulipenkki, neljä riviä porkkanaa, neljä riviä hernettä ja kolme riviä salaattia. Kesäkurpitsat kasvaa tänä vuonna ruukuissa. Yrttilavalla rehottaa minttu (ylläri!), timjami (talvehti hienosti), ruohosipuli, lipstikka, oregano ja tilli sekä ystäväni tytöille lähettämät ananasmansikat. Basilikat laitoin ruukkuun ja niitä saa napsittua ruokaan tuosta eturappusilta mukavasti.
Terassilla on suloinen sekamelska kaikkea. Vanha puutarhakalusto oli kaput, joten maalasin navetan vintistä vanhan sivusta vedettävän sohvan valkoiseksi ja se pääsi terassille. Sen kaveriksi spreijasin mustaksi vanhan navetasta myös löytyneen rottinkituolin (on vähän rikki, mutta kun laittaa istuintyynyn, niin ei haittaa mitään). Pöydäksi löytyi yksi äidin antama pikkupöytä. Kaikki viherkasvit on kannettu taas kesäksi ulos ja niiden kaveriksi väriä tuomaan laitoin parvekelaatikoihin ja ruukkuihin pelargonioita, krassia ja hajuhernettä. Isoissa ruukuissa rappusten edessä kasvaa köynnösviinimarjaa, muurikelloa ja maahumalaa.
Tyttöjen piti saada riippumatto paikoilleen ja se on ollut ykkösjuttu. Siinä luetaan ja leikitään. Lukeminen on ollut ehkä molemmille tytöille se lempparipuuha tänä kesänä, vaikka uimassakin kyllä käyvät joka päivä.
Eilen illalla, kun näytti mukavalta keliltä, tein pari savulohivoikkaria (munalla ja tillillä), kaadoin lasiin valkkaria, otin viltin, sytytin lyhtyyn kynttilän ja menin terassille kirjan kanssa iltaa istumaan. Linnut lauloi, puutarhan kukkameri tuoksui ja kylmyydestä huolimatta tuntui ihan kesältä. Tää kesä on mennyt tähän asti hyvissä havinoissa (pessimisti ei pety -asenteeni odottaa koko ajan sitä paskakuormaa niskaan, joka yleensä jossain vaiheessa tulee...).
Tällaistakohan kalastajan vaimolla on aina?
Hanna: Ihan aluksi on pakko mainita, että Kirkastuksen alkaessa itselläni oli päällä suhteellisen vahva romantiikansävytteinen tunnelataus. Se johtui edellisen päivän liikuttavasta tapaamisesta, jossa kohtasivat tammikuussa etsimäni Armaksen tytär sekä isotätini Terttu. Tuosta kohtaamisesta ehkä myöhemmin lisää plokissa. Mielentila oli siis herkillä jo valmiiksi, mikä kuitenkin sopi hyvin yhteen Kirkastusfiilisten kanssa.
Tiina räpäytti jo ilmoille Kirkastuksen tunnelmia aikamoisen satsin, joten minä ajattelin valottaa hiukan sitä, mitä tapahtui kulisseissa tänä kesänä. Ja joo, pakkohan on myös vähän hehkuttaa tämän vuoden omia Kirkkarifiiliksiä siinä sivussa.
Meillä täällä Halkomäessä on aina melkoinen kuhina Kirkastuksen aikaan. Vuosien saatossa se kuhina on muuttanut muotoaan, mutta aina on yhtä hauskaa kun tupa on täynnä, pihassa telttoja ja säpinää piisaa aamusta iltaan. Ja yöhönkin. Kirkastus on ihan kuin mikä tahansa juhlapyhä siinä mielessä, että siihen pitää valmistautua asiankuuluvasti; järkkäillä paikkoja, siivoilla, leipoa, hankkia jääkaappi täyteen ruokia ja juomia, kaivaa vieraspatjat esiin ja pöyhiä tyynyt kuohkeiksi. Luonnollisesti myös katsoa valmiiksi pussit palautuspulloille ja varmistaa että grillissä riittää kaasua. Tänä vuonna se jäi varmistamatta, hah hah.Onneksi naapuri asuu lähellä! Perheellistymisen myötä valmistautuminen Kirkastusjuhliin on tiivistynyt aina vain lähemmäksi juhlia, ja niinpä vielä lauantaiaamuna pyöräytin pellillisen mustikkapiirakkaa festarivieraille, koska perjantaina leivotusta pellillisestä oli syöty jo yli puolet. Mitään pikkupiirakoita on siis turha leipoa!
Tiina pesueineen saapui meidän hoodeille jo hyvissä ajoin ja yhdessä päivitimme jääkaapin sisältöä ja teimme suunnitelmaa illan kuvioista. Yläkertaan oli serkkutytöille pedattu siskonpeti valmiiksi lastenhuoneeseen ja kun omat nassikatkin päätyivät hajautetusti Mummuloiden hoitoon niin sain ennen neljää lähteä hyvillä mielin tekemään ensimmäistä työvuoroa. Pikaisesti sidoin vielä pihapenkin pioneista kimput päkkärin pöydille, että olisi edes jotain tunnelmatuojaa niihinkin kopperoihin. Tiina jäi vielä lisäämään ripsaria kun polkaisin Volvon kiitoon kohti Honkalaa. Kotona riitti silti vielä säpinää. Illalla saunan täyttivät hikiset pyöräilijämiehet, joille Kirkastuksen lauantailenkistä, saunasta ja festareista on jo muotoutunut vuotuinen perinne.
Kukkia Päkkärille.
Mun on pakko myöntää, ettei mulla ole ikinä hajuakaan kuka artisti esiintyy Kirkastusjuhlilla minäkin päivänä. Paitsi tietysti Apulanta, perinteinen maanantain kunkku. Sillä kun ei ole mitään väliä kun kaikki kolme iltaa menee työvuorossa ja siinä ohimennen ehtii jotain keikkaa aina pätkän kuuntelemaan. Tänä vuonna kuitenkin päätin, että aion joka ilta kuunnella yhden keikan ihan kokonaan jos se suinkin töiden puolesta on mahdollista. Kun päkkärihommat oli laitettu valmiuteen ja Juhlatalon artistit moikattu niin hain Tiinan pelipaikoille. Pikaisen tsekkauksen jälkeen suuntasimme kuuntelemaan Aurooraa, joka sai heti letkeän festarifiiliksen valloilleen. Sitten oli vuorossa illan kuuma peruna. Samulin keikka. Ja sori vaan, nyt tulee mun Kirkastukseni ainoa tosihehkutus... Samulin musa on uponnut muhun jo muinaisista Peggyistä lähtien, mutta syvemmän merkityksen se on saanut Vaiheet -levyn kautta. En ole koskaan saanut nähdä ja kuulla Samulia livenä ja siksikin tämä mahdollisuus kutkutti ja liikutti mieltä. Halusin kovasti käydä häntä moikkaamassa jos osuisi kohdalle, mutta kauhukseni en tiennyt yhtään mitä olisin sanonut, koska mitkään sanat eivät riitä kuvaamaan kaikkea sitä. Lopulta päätinkin rohkaista mieleni ja käydä sanomassa vain MOI ja että sanat eivät nyt riitä muuhun. Se oli hyvä päätös. Kun musiikki on sydämessä niin ei siinä paljon sanoja tarvita. Samuli ymmärsi sen, ja oli jopa otettu. Sanoi saavansa sellaisesta voimaa. Ah! Sillä hetkellä tuntui, että mun elämäni oli juuri saanut täyttymyksensä ja voisin jättää koko Kirkastuksen siihen ja elää onnellisena elämäni loppuun asti vaikka sillan alla. Keräsin kuitenkin itseni ja kotiavaimeni ja menin kuuntelemaan keikan. Oi ja voi. Sitä karismaa. Ääntä. Bändiä. Tunnelmaa. Sitäkään ei voi sanoin kuvailla. Garnierit poskilla valuivat aina vain alemmaksi mitä pidemmälle keikka eteni. Tähtipölyä -kappale räjäytti sitten koko potin. Keikan jälkeen hilpasin päkkärin kautta nyyhkien kohti omaa työmaatani kun Samuli tulikin vastaan. Kysyi, täyttikö hän kaikki odotukseni ja halasi lujasti. Kerroin itseäni keräillen, että Tähtipölyä on aika arka kappale mulle, ja että toivoisin viranomaisten kieltävän se radiosoiton kokonaan, koska maantiellä se aiheuttaa mulle lukuisia vaaratilanteita. Ihan niin kuin Juha Tapion Ohikiitävää aikanaan. Sitä kykynen jo kuuntelemaan ilman että on pakko pysäyttää auto...
Se ilta oli sitten siinä. Sen enempää ei voisi pieni ihminen enää saada. Ei Kirkastusjuhlilta, ei maailmalta. Tai niinhän minä luulin. Juhlatalossa mun holhouksen alaisena olivat vielä Auroran jälkeen A. Aallon Rytmiorkesterin pojat. Sarjassamme ylisympaattiset ja yli-ihanat. Suursuosikit saapuivat Honkalaan ilman minkäänlaista raideria tai muitakaan vaatimuksia. Kylläpä heitä olikin kiva holhota, kun ei tarvinnut pokkuroida vihersmoothieita tai proteiinipatukoita pöytään, niin kuin rokkiliiterin kukot vaativat. Kaksi settiä sitä viihdyttävintä tanssimusaa laittoi ohimennen aina omankin tanssijalan vipattamaan. Vielä kun osaisi tanssia niin sitten se vasta vipattaisikin... Lopulta hyvin sujunut ilta oli pulkassa ja Rytmiorkesterin pojatkin lupasivat tehdä comebackin sunnuntaina, niinpä Tiinan kanssa suuntasimme odottavin mielin kotikonnuille ja nukkumaan. Pienten baileys-tömpsyjen kautta tosin...
Tiinan synttäreitä juhlistettiin sunnuntaiaamuna kakulla, kahvilla ja kuohuvalla! Ja sitten saunaan...
Sunnuntai on aina siitä jännä päivä, että pitäisi pystyä keräämään itsensä sängystä aamusaunan kautta marssille sen jännitysnäytelmän myötä, että mahtuuko marssipuku päälle. Jälleen kerran nippa nappa niukin naukin. Tosin housujen nappi piti jättää auki ja ratkoa viime hetkellä eteisessä askartelusaksilla takin sivusaumojen sisäänotot auki. Mutta mitäs pienistä. Miten ne kuteet aina kutistuukin kaapissa? Lakkikin on niin tiukka, että kun sen kotona laittaa päähän, niin sitä ei saa pois hikisestä päästä kuin pihtien kanssa.
Niin kuin Tiina kertoikin, marssi oli tänä vuonna erityisen tunteikas. Jos se saa aina meidät liikutuksen valtaan, niin tänä vuonna erityisesti. Se toi niin vahvasti esille sen, että yksi oli poissa. Honkalan pihalla itketti jo niin, etten tahtonut pysyä enää tahdissa ja Tiinan kanssa koitettiin tsempata toisiamme. Päiväjuhlaa hetken seurailtuamme suunta kohti kotia, grillailua ja valmistautumista jo kohta alkavaan työvuoroon. Pöhinä oli hyvä!
Ilta meni tutulla kaavalla ja festarihumussa oli mukana myös hulvaton Aurinkojumala -bändi, josta povailimme jo Apulannan seuraajaa sitten kun Apiksen sedät eivät enää jaksa heilua. Eli joskus
2050 -luvun puolivälissä. Illan keikkavalintana meillä oli Paula, joka todella osasi ottaa yleisönsä ja loihti bändeineen Rokkiliiteriin mielettömän tunnelman. Tiinan kanssa yhdessä notkuttiin liiterin ovenpielessä ihan fiiliksissä. Ja niissä fiiliksissä oli hyvä jatkaa iltaa eteenpäin. Joskus kahden jälkeen hyvästelin Aallot ja heitimme aitoosiskomme Riinan kotimökilleen ja kömmimme itsekin petiin.
Tuli maanantai ja panokset koveni. Koitettiin huilata ja kerätä voimia, mutta kotona pyörivät ipanat veivät enimmän huomion joten työvuoro putkahti taas nopeasti eteen. Tiinan kanssa mietittiin, että miten muistettaisiin Elastista, joka saapuisi 15 vuoden odotuksen jälkeen Aitooseen. Mitä viedä miehelle, jolla on jo kaikkea? Tiina hankki VPK:n historiikin ja minä väsäsin kimpun kauneimmista pioneistani mitä mulla oli. Vaaleanpunaisista. Ja valkoisia akileijoja sekaan. Sen kiikutimme miehelle hetimiten kun mersu kaarsi päkkärin pihaan. Hiljaa mielessäni toivoin, etteivät pioneissa majailevat muurahaiset vaan tekisi mitään omaa yhdyskuntaa sinne Mersun repsikanpuolen kuramaton alle... Ela saattaisi tykätä kyttyrää? No hei, maaseudulla on vaaransa!
Luonnollisesti päivän keikkavalinta oli helppo tehdä ja kyllä oli mahtavaa. Alkukeikasta nappasin syliini vieressä kököttäneen ehkä noin 4vuotiaan pikkutytön, joka ei nähnyt lattiatasosta vilaustakaan Elastisesta pikkusiskon keikkuessa isänsä harteilla. Pieni painoi kuin lyijy, mutta oli selvästi onnessaan päästessään näköalapaikalle. Kun tämä tiimi jätti keikan kesken siirryin ihmistelineeksi Mairelle, ja siinä sitten yhdessä pistimme pileitä pystyyn. Kolmen sukupolven voimin kuuntelimme positiivista ilosanomaa kun Kari-Pappakin liittyi mukaan. Käsittämätön keikka ja kädet ihan kuoliossa!
Loppuillan loppuhuipennuksena oli tietysti Apulanta ja mukavista mukavin Sipe. Suuresti arvostamani ihminen, jonka tapaamisesta tulee aina yhtä rauhaisa ja hyvä olo. Apiksen rytkytellessä liiterin lankkuja yön hämärässä tyhjentelin jo Juhlatalon juomakaappeja ja häädin päkkärille pesiytyneitä ihmisiä hiljalleen pois siivouksen tieltä. Siinä vaiheessa tippa pyrki linssiin ja väsymys puseroon; miten hienot festarit taas kerran! Miten hieno talkooväki, yleisö ja bändit! Artistien ihmetykset talkoilla tehdyistä festareista, hehkutukset Aitoon hengestä ja kiitokset hyvin toimivista järjestelyistä eivät olleet hölynpölyä. Ne olivat totta. Silloin puoli kolmen aikaan se tuntui niin tosi hyvältä! Pikaisten moikkailujen kautta siirryimme Tiinan kanssa kotiin ja naapuriin saunomaan. Talkoohiki pois ja kolmen päivän nihkeänpölyiset vaatteet. Pojat jäivät vielä lauteille kun me lähdettiin kävelemään kesäsateessa kotiin, paljasjaloin, pikkuhousut ja kuoritakit päällä. Oli Kirkastusjatkot ja ihminen väsynyt, mutta onnellisimmillaan!
Tämän vuoden Kirkastusjuhlista syntyi vuosisadan tunnepitoisimmat juhlat. Kyyneleet ja nauru olivat herkässä, suloisessa sopusoinnussa vuorottelivat vähän kuin kesäsäät tänä suvena.
Itelleni juhlat olivat tietyllä tavalla herätys sen suhteen, että mikään ei ole ikuista. Paitsi Aitoon Kirkastusjuhlat. Me ollaan kaikki osaltamme täällä vain ohikulkumatkalla, antamassa pieni osa itsestämme siihen juhlien upeaan historiaan. Kirkkareihin sopii täydellisesti tämän vuoden Jukolan viestin iskulause: Jokainen on voittaja!
Nieleskelin kyyneleitä, kun Haloo Helsingin! Elli välispiikissään kiitti kaikkia juhlien eteen talkootöitä tehneitä. Ja minusta tuntui, että ne sanat tulivat suoraan sydämestä.
Toinen pysähdyttävä hetki oli se, kun Apiksen Simo kävi keikan jälkeen halaamassa eturivin fanijoukot. Ainoana esiintyjänä koko kolmen päivän aikana. Siinä kiteytyi rakkautta ja välittämistä myös faneja kohtaan, jotain sellaista, joka nykypäivän artistien suunnasta alkaa olla aika harvinaista.
Meille aitoolaisille tärkein hetki on aina palokunnan päiväjuhla. Tänä vuonna palokunnan marssi meinasi mennä omalta osaltani täysin tunnemyrskyn kourissa. Marssirivistöstä puuttui ihminen, joka omien vanhempieni lisäksi tuki minua aikanaan omalla palokuntaurallani eniten. Hänen ansiostaan uskoin, että minussakin on ainesta vaikka mihin. Nyt tuo ihminen seurasi marssiamme jostain pilvien päältä, vaikka samalla tuntui, että siinä ihan vieressä hän kuitenkin edelleen oli.
Kaikkien tunteiden keskellä sain Kirkkareille artistin, jota olin odottanut 15 vuotta: siitä lähtien kun haastattelin häntä vuonna 2000 lehtijuttuun. Tuon tapaamisen jälkeen tiesin, että tässä kundissa on jotain, millä mennään vielä pitkälle.
Mutta Aitoo ei ollut silloin eikä moneen vuoteen vielä valmis. Tarvittiin edellisvuosille lämmitteleviä artisteja, kuten Petri Nygård ja Cheek, jotta paikalle voitiin viimein kutsua Suomen sydämellisin räppäri.
Elastisen keikka oli alusta asti sellaista ilon, periksiantamattomuuden ja musiikin juhlaa, että se kaivertui ihan varmasti jokaisen paikalla joranneen sydämen linoleum-levylle loppuelämäksi! Elastisen keikalla olivat mukana ensimmäistä kertaa Kirkkareilla myös omat lapseni. "Mä en äiti unohda tätä iltaa koskaan", huokaisi Maire keikan jälkeen. Se oli paras kiitos, minkä näiden juhlien järjestelyistä voi saada.
Kun maanantain juhlat oli saatu päätökseen, me mentiin Halkomäkeen naapurin Markon saunalle. Kesäsade ropisi kattoon, spotifysta soi jatkojen soittolista ja iholta pyyhkiytyi pois kolmen päivän festarihumu. Istuttiin siinä terassilla, juotiin yhden kuivat omenasiiderit ja katseltiin, kun yö valkeni aamuksi.
Ihmisen oli hyvä olla.
Erkki vastasi juhlien järjestelyistä teinikäisten mutanttikilpikonnien veroisilla voimilla!
Kirkkareiden Grand Old Man Yrjö Saarinen antaa haastattelua Aamulehdelle.
Aurora oli hyvä!
Samuli <3 <3 <3
Retrodisko - legenda jo eläessään!
A. Aallon Rytmiorkesteri oli huikea ja bändin jäsenet ihania.
Perinteinen marssi. Tahdissa.
Vakavana kohti Honkalanmäkeä.
Aurinkojumalan pojat oli parhautta. Joensuulaiset hurmas Sydän-Hämeen tytöt totaalisesti!
Festaribabet Sara ja Satu!
Kirkkareiden odotetuimmat esiintyjät Kosti ja Marko, Marko ja Kosti.
Mää ja mun mies. Tarinamme alkoi näiltä juhlilta 14 vuotta sitten <3
Rokkiliiteri ja Haloo Helsinki!
Jännittyneet odottajat ennen Elan keikkaa. Murut <3
Muusikko, jota arvostan ehkä kaikkein eniten koko maailmassa. Ja mun sisko!
Kirkastusjuhlien lippupaketit on arvottu, onnettarena toimi tällä kertaa Kyllikkien laillistettu Rautiakauppias Teemu. Lippupaketin yhdeksi illaksi voittivat vastaajat Minni sekä Esa K. ONNEA!!! :)
No minähän ottaisin Samulin syksyllä päiväksi hirvijahtiin, siinä sitä olisi jännitystä koko päiväksi! Ulkona raittiissa ilmassa koko päivä, luonnossa, ja nuotipaikalla kuulisi meitin porukan hauskoja tarinoita ja se nuotiomakkara maistuu niin hyvältä puolilta päivin kun aamuhämärässä lähdetty! Illalliseksi voisin taikoa hirvipaistia ja laittaa saunan tulille. Ja Samuli vois laulaa lotkauttaa parit kipaleet ilman hämärään! =)
Ananyymi palkitaan myös Kirkastuslipuilla, ONNEA!!! :)
Voittajilla on huominen perjantaipäivä 3.7. aikaa ottaa yhteyttä Maitolaiturille, iltayhdeksään asti. Tämän jälkeen liput arvotaan uudelleen. Yhteydenotot osoitteeseen Kyllikit@luukku.com
