Puntari: Läheisyydestä

Terveisiä Ylläkseltä. On tullut kirjoiteltua tänne laiskasti, koska päivät ovat kuluneet enemmän tai vähemmän liikunnan parissa. Tavoite, 100 km suksilla, täyttynee huomenna.
 

Aurinko on paistanut joka päivä, paitsi eilen. Eilinen olikin välipäivä, mutta hyvin merkittävä sellainen. Toteutin yhden Unelman, jota olen ajatellut jo 7 vuotta. Nyt hetki oli oikea. Sen kunniaksi otettiin illalla porukalla shampanjaa. Siis ihan oikeaa.

Illalla lähdin miehen kanssa Jenni Vartiaisen keikalle Äkäshotelliin. Siellä oli aika mielenkiintoinen meno: humppabändi soitti Arja Havakkaa ja sisällä oli väkeä ikähaitarilla 18-80. Silkkipuserot kahisten vanhempi väki humppasi päivän viimeiset hiet irti. Samaan aikaan nuoriso notkui kärsimättömänä ja odotti Jenniä.

Jenni Vartiaista olisi helppo inhota. Hän on kaunis. Hän osaa laulaa. Jostain syystä minä kuitenkin rakastan Jenni Vartiaista. Rakastin häntä jo silloin, kun televisiossa pyöri Popstars ja Gimmel perustettiin. Ehkä haluaisin olla kuin Jenni: nainen joka voi pukeutua vaikka perunasäkkiin ja silti näyttää jumalaisen kauniilta. Jos olisin pakotettu harjoittamaan tyttörakkautta jonkun kanssa, voisi valinta hyvinkin olla Jenni.

Keikalla kuultiin kappale Missä muruseni on. Jostain syystä minulla tuli kappaletta kuunnellessani tippa linssiin. Onhan se kaunis ja koskettava kappale, mutta silti vähän hämmästelin reaktiotani. Enhän minä elämässäni juuri nyt ketään kaipaa (paitsi juuri sillä hetkellä miestäni, joka oli lähtenyt vessaan).

Teini-ihastukseni Joe McIntyre
Kuva: http://www.teenidols4you.com/

Sitten ajattelin, että ehkä mieleeni nousi jotain vanhoja muistijälkiä ajalta, jolloin kaipasin koko ajan jotain. Teini-ikäisestä minusta.

Kaipasin silloin New Kids On The Blockin Joe McIntyrea.

Kaipasin meidän tallilla käyvää poikaa, johon olin sairaan ihastunut, mutta jolle en koskaan saanut sitä kerrottua (ja sitten tiemme erkanivat).

Kaipasin Kimmo Timosta MM-ottelun ensimmäisellä erätauolla haromassa hikisiä hiuksiaan ja kertomassa pelin kulusta tv-haastattelijalle.

Ja monta, hyvin monta muutakin ihmistä on kaivattujen listalle ehtinyt päästä koko kolmekymppisen elämäni aikana.

Onneksi Jennin laulu päättyi lohduttaviin ajatuksiin. Me kaikki hengitämme samaa ilmaa ja jalkojen alla on sama maa.

Olemme siis juuri niin lähellä toisiamme, kuin haluamme.

Halkomäki : Juhlan paikka!

Juhlia pitää aina silloin kun on vähänkin aihetta. Ja jos ei ole, niin keksitään! Tuttu joutsenpariskunta ansaitsisi ainakin jonkinlaiset "kevätjuhlat". Lensivät lauantaina kevään ensimmäisen ylilennon torvet soiden ja ilmoittivat jälleen kerran paluustaan koko Halkomäelle. Ja varmaan koko Aitoolle! Heiluttelin ikkunasta tippa linssissä...
No, joutsenten sijaan menneenä viikonloppuna juhlittiin ripille pääsyä ja naimalupaa. Tänään onkin ollut vähän pöllämystynyt olo. Varmaan myös itse sankarilla...hänen äidistä puhumattakaan...

Rakastan juhlia. Tavallaan. Ainakin tietynlaisia juhlia, juhlia isolla J:llä! Erityisesti jos saan olla keittiössä! Vieraiden joukossa minut valtaa helposti levottomuus, pitäisi tehdä jotakin, saada vähän äksöniä. Siksi valitsenkin yleensä kyökkipiian roolin. Oikein hyvin järjestetyistä juhlista jaksan kyllä nauttia vieraankin roolissa pikkutunneille asti, mutta sellaiset juhlat ovat harvassa. Etenkin jos puhutaan häistä. Hulvatonta seuraa, hyvää musiikkia ja maukasta ruokaa, ne riittävät. Niillä mennään vaikka viikko! Huonosti järjestetyissä juhlissa on yleensä heti alkuunsa joukkokidutuksen tunnusmerkit ilmassa, ja tylsyyden uuvuttamat vieraat häipyvät yksi toisensa jälkeen mukavampiin tunnelmiin. Mutta juhlien järjestäminen ei ole helppoa. Etenkään suurien sellaisten. Se on taitolaji, ja siinäkin voi kehittyä. Tosin suomenruotsalaisilla se on kai jotenkin sisäsyntyinen juttu, niillähän on aina mukavaa...?

Fanni koristelee  ammattilaisen ottein.

Rippijuhliin valmistauduin kaksi päivää. Perjantaina leivoin täytekakut, lauantaina voileipäkakut. Sain onneksi lauantaina apurikseni Fannin, joka on kohta kuin täysoppinut pitokokki. Vaikka onkin vasta, mitä, kolmetoista?
Sunnuntaina  kakkujen pursotuksen ja sopan lämmityksen jälkeen riittikin sitten kevyt päivystys juhlissa. Kahvia ja tiskikoneen täyttöä. Juhlat oli mukavat, vieraita 70 paikkeilla ja tunnelma leppoisan rento. Ei laulettu edes virsiä!

Raskas työ vaati raskaat eväät...

Tälle keväälle riittää vielä monet mukavat juhlat. On syntymäpäiviä sun muita mukavia päiviä. Ja jonakin päivänä, ihan tässä lähiaikoina,  leivon kakun ja porukalla korkataan pullo kuohuvaa. Ystävälle! Ja Elämälle!

Puntari: Verhot

Oon tässä vähän miettinyt uusia verhoja ruokasaliin. Tykkään kovasti muuten tuosta Marimekon Pikkujätskit-kuosista, mutta tuo oranssi siinä on aika raju.
Räsymatto-kuosista olen pitänyt myös ja vihreästä versiosta olen ommellut lapsille lorupusseja. Tämä kirkkaamman värinen sopisi meille hyvin.
Se on kyllä varma, että itse en verhoja ompele, vaan käännyn jonkun osaavamman puoleen, kunhan ensin kangas valikoituu.

Ai niin. Terveisiä taas täältä Ylläkseltä. Ajeltiin (meidän perhe+pappa ja mummu) viime yönä tänne. Mikä kivointa, täälläkin on Marimekon myymälä. Ties vaikka kotiutuisin viikon päästä kangaspakka kainalossa.

Mukavaa viikonloppua!

(Kuvat www.marimekko.fi)

Halkomäki : Lintubongarin twist

Lempiohjelmani radiossa on linnunlaulun toivekonsertti. Jos saisin valita pihapiiriini yhden linnun,  olisi se ehdottomasti mustarastas. Ja mieluiten sellainen oikein laulumielinen yksilö. Se voisi majailla etupihan omenapuussa, siinä pihaportin pielessä. Olisi mukavaa aamuisin herätä ikkunasta tulvivaan ihanaiseen liverrykseen ja nautiskella aamupalaa ulkosalla kasteisessa puutarhassa konsertin jatkuessa. Mikä olisi parempi alku päivälle? Illalla sama mestarilaulaja virvoittaisi väsynyttä mieltä ja rauhoittaisi pois päivän kiireestä toinen toistaan hienommilla säkeistöillä! Ei silti, rakastan linnunlaulua ihan noin yleisesti, ei se rajoitu pelkästään mustarastaaseen. Mikä onkaan ihanampaa kauniina kesäpäivänä kuin maata viileällä ruoholla, laittaa silmät kiinni ja kuunnella peipposen liverrystä? Tai havahtua keväällä ensimmäiseen talitiaisen vinksutukseen?Joskus lokitkin huutavat ihan kivasti. Tavallaan.





Suomalaiset tuntevat lintujen lauluääniä nykyään todella huonosti. Harmi. Meillä kun on mahdollisuus ostaa vaikka sekalainen seurakunta lintuja kotiin ihan vaan cd -levyn muodossa jos ei itse uskaltaudu/jaksa/viitsi lähteä ulos neljän seinän sisältä. Keittiössä pauhaavan mainosradion sijaan voisi ilmoille laittaa jotain mielenterveyttä tukevaa sulokkuutta rauhoittamaan tätä ajan juoksua. Luhtakerttusen. Tai kuhankeittäjän. Huonona päivänä voisi sympatiseerata ruisrääkkää.

Kun maalainen lähtee kaupunkiin, tuntuu sykähdyttävältä kuulla siellä yhtäkkiä käen kukuntaa. 

Etenkin kevättalvella. 

Stockmannin parkkihallin kaiuttimista.

Torstaiterveiset sumuisesta Halkomäestä!

Vinkkiä pukkaa!

Aloita uusi harrastus. Lintubongarin perusvinkit löytyvät  täältä.

TAI

Hanki ripaus hyvää mieltä täältä. Laita silmät kiinni. Nauti.

TAI

Ota itsellesi uusi lintukaveri. Seuraa paikallisen julkkiksemme, Jukka-sääksen muuttomatkaa täältä. 

Juuri nyt jamppa huilailee jossain Algerian maisemissa.

Puntari: Kirppikseltä

Kateellisena miehen perjantaina tekemistä kirppislöydöistä, halusin itsekin sunnuntaina löytöretkelle. Ensin kävimme turhaan kolkuttelemassa Kangasalan Nattarissa lastenvaatekirppis Puotikuun ovea (kiinni sunnuntaisin). Siitä sitten suuntasimme Lentolaan Pirkan kirppikselle, mistä yleensä tekee hyviä löytöjä.

Mukaan tarttui tällä kertaa Marimekon raitapaita (8euroa), Lindexin villatakki (4 euroa), Replayn vihreäruutuinen tunika (8,5 euroa) ja Lindexin sienikuvioinen lastenmekko (2 euroa). Tällaiset vaateostokset itselle ovat harvinaisia, sillä yleensä kirpparilta päätyy mukaani vain vanhaa romua.

Mukavaa saada vaatekaapin sisältöön vähän keväisiä värejä!

Ruutukuosi on ollut viime aikoina mun suosikki. Espritin turkoosi paita (henkarilla kirppislöydön alla) sai nyt kaverikseen keväisen vaalean vihreän ruutupaidan. Marimekon klassikko tasaraita on toinen Marimekko-vaate kaapissani. Ensimmäisen (retrohenkinen kotelomekko) ostin Kangasalan liikkeen aletangosta helmikuussa.

Kyllikit : On arvonnan aika!

Pitkälle maanantaihin tätä jännitystä jouduttiinkin venyttämään! 
Mutta arvonta on nyt suoritettu kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti ja voittaja on...

...AARRE!!!

Kyllikit onnittelevat LÄMPIMÄSTI!!!

Palkinnoksi, joka siis oli ylläri, lähtee keväiseen puuhasteluun ja kesän odotukseen sopiva setti:

Nelson gardenin puutarhatyökaluvyö sekä istutuslapio, puisia Plant start nimikylttejä sekä pussilliset peikonkakkaran ja kesämalvikin siemeniä. Kylvöpuuhat siis odottavat armasta Aarretta! Kyllikit puolestaan odottavat Aarteelta osoitetietoja, jotta postipoika voi kipaista tuomassa pikku paketin perille!

Puntari: Kotimaisuutta

Kuinka moni on joskus ostanut ruokapakkauksen, ja luullut sen sisältävän kotimaista ruokaa? Ja sitten huomannut kotona tätäkin pienemmällä tekstillä painetun kohdan pakkauksessa, jossa kerrotaan, että sisältö on peräisin jostain ihan muualta kuin Suomesta. Onko ottanut päähän? No on!

Tämän päivän Maaseudun Tulevaisuus kertoi kolmossivulla MTK:n kampanjasta, jolla vaaditaan ruuan alkuperämaata entistä paremmin esiin pakkauksiin. Viljelijät jakavat tänään ja huomenna markettien pihassa esim. suurennuslaseja pikkutekstien tihrustamiseen ja samalla voi laittaa nimensä adressiin, jolla halutaan pakkauksiin entistä selkeämpiä alkuperämerkintöjä.
Jos ei pääse henkilökohtaisesti paikalle jonnekin marketin kulmille, voi adressin allekirjoittaa netissä täällä.

Itselleni tärkeää ruuan alkuperäisyydessä on ympäristötekijöiden lisäksi myös suomalaisten työllistäminen. Homma on aika konkreettinen, sillä asumme puutarhan, karjatilan ja maitotilan välissä.

Kuten MTK toteaa:
"Kun valitsemme suomalaisen maatilan tuottamasta raaka-aineesta valmistetun elintarvikkeen, tarjoamme työtä yli 300 000 suomalaiselle."